International Trade 3rd Edition Feenstra

Solutions Manual
Visit to download the full and correct content document: https://testbankdeal.com/dow
nload/international-trade-3rd-edition-feenstra-solutions-manual/
 6

Increasing Returns to Scale

and Monopolistic Competition

1. Explain how increasing returns to scale in production can be a basis for trade.
Answer: With increasing returns to scale, countries benefit from trade because of the
potential to reduce their average costs by expanding their outputs through selling in
a larger market.
2. Why is trade within a country greater than trade between countries?
Answer: Border effects prevent trade between countries from being as large as
within countries. These factors include tariffs, quotas, administrative rules and regula-
tions, and whether the countries have a common border, culture, or language.
3. S tarting from the long-run equilibrium without trade in the monopolistic compe-
tition model, as illustrated in Figure 6-5, consider what happens when the Home
country begins trading with two other identical countries. Because the countries are
all the same, the number of consumers in the world is three times larger than in a
single country, and the number of firms in the world is three times larger than in a
single country.
 ompared with the no-trade equilibrium, how much does industry demand D
a. C
increase? How much does the number of firms (or product varieties) increase?
Does the demand curve D /N A still apply after the opening of trade? Explain why
or why not.
Answer: Industry demand increases by three times, and the number of firms
also increases by three times. Compared with the no-trade equilibrium, the de-
mand curve D /N A does not change because both total quantity demanded and
the number of firms tripled.
b. Does the d1 curve shift or pivot due to the opening of trade? Explain why or
why not.

Answer: Because D /N A
is unchanged, point A is still on the short-run demand
curve facing each firm (d2 in Figure 6-6). However, the demand curve faced by

S-53
S-54  Solutions  n  Chapter 6  Increasing Returns to Scale and Monopolistic Competition

each firm becomes more elastic due to the increase in the number of firms: d1
pivots to become flatter, like d2 in Figure 6-6.
c. C
 ompare your answer to (b) with the case in which Home trades with only one
other identical country. Specifically, compare the elasticity of the demand curve
d1 in the two cases.
Answer: In the case with three countries, Home consumers have more variet-
ies to choose from compared with the two-country case. For that reason, the
demand curve facing each firm d1 is flatter (more elastic) when there are more
trading partners.
d. I llustrate the long-run equilibrium with trade and compare it with the long-run
equilibrium when Home trades with only one other identical country.
Answer: The long-run equilibrium with trade occurs where the demand curve
facing the firm is tangent to the average cost curve, to the right of the long-run
equilibrium without trade (due to the exit of firms from the industry). Because
the demand curve facing each firm with trade (d3) is flatter when there are three
countries compared with two, it will end up further down the average cost curve
in Figure 6-7. Therefore, firms will produce a greater quantity, at lower average
cost, than the in the two-country case.
4. Starting from the long-run trade equilibrium in the monopolistic competition
model, as illustrated in Figure 6-7, consider what happens when industry demand
D increases. For instance, suppose that this is the market for cars and lower gasoline
prices generate higher demand D.
 edraw Figure 6-7 for the Home market and show the shift in the D /N T curve
a. R
and the new short-run equilibrium.
Answer: The increase in demand shifts the D /N T curve to the right, dragging
along the curves d3 and mr3. Each firm produces Q4 at a price of P4 attempting
to earn monopoly profits at point D, and when all firms do so they move along
the new D /N T curve to point E.

Price

D/N T

D E
P4
C
PW
AC
d4
MC

mr4

Q3 Q4 Quantity
 Solutions  n  Chapter 6  Increasing Returns to Scale and Monopolistic Competition  S-55

b. From the new short-run equilibrium, is there exit or entry of firms, and why?
Answer: In the short-run with trade, monopoly profits are positive because
price exceeds average cost. As a result, firms enter the industry and N T increases.
c. D
 escribe where the new long-run equilibrium occurs, and explain what has hap-
pened to the number of firms and the prices they charge.
Answer: In the long-run with trade, firm entry shifts D /N T and d4 to the left
and makes d4 more elastic until it is tangent to the average cost curve. At that
point, monopoly profits are zero and firms no longer enter the industry. Rela-
tive to the short-run equilibrium in (b), the number of firms increases and price
decreases.
5. O
 ur derivation of the gravity equation from the monopolistic competition model
used the following logic:
(i) Each country produces many products.
(ii) Each country demands all of the products that every other country produces.
(iii) Thus, large countries demand more imports from other countries.
The gravity equation relationship does not hold in the Heckscher-Ohlin model.
Explain how the logic of the gravity equation breaks down in the Heckscher-Ohlin
model: that is, which of the statements just listed is no longer true in the Heckscher-
Ohlin model?
Answer: The Heckscher-Ohlin model assumes perfect competition. Therefore,
each country produces many products. However, in the Heckscher-Ohlin model
not all products produced in other countries (in autarky) are imported under trade.
Products are not differentiated and we observe only inter-industry trade. Countries
specialize in the good that uses their abundant factor intensively. Hence larger coun-
tries do not necessarily demand more imports from other countries. Countries differ
by endowment, not by size. Trade between two countries is also balanced trade.
6. T
 he United States, France, and Italy are among the world’s largest producers. To
answer the following questions, assume that their markets are monopolistically com-
petitive, and use the gravity equation with B 5 93 and n 5 1.25.

GDP in 2012 ($bn) Distance from the United States (miles)

France $ 2,776 5,544

Italy 2,196 6,229
United States 14,991 —

a. U
 sing the gravity equation, compare the expected level of trade between the
United States and France and between the United States and Italy.
Answer: The expected level of trade between the United States and France is
93(2,776 ? 14,991)/5,5441.25 5 $80,901.02 billion. The expected level of trade
between the United States and Italy is 93 ? (2,196 ? 14,991)/6,2291.25 5 $55,325.2
billion.
(Note: These numbers are larger than is realistic because we are using the gravity equation
estimated on the United States and Canada state/provincial trade, rather than the equa-
tion estimated on international trade.)
b. T
 he distance between Paris and Rome is 694 miles. Would you expect more
French trade with Italy or with the United States? Explain what variable (i.e.,
country size or distance) drives your result.
Answer: The expected level of trade between Italy and France is 93 ? (2,776 ?
2,196)/6941.25 5 $159,160.5 billion. This number is so large because it reflects
S-56  Solutions  n  Chapter 6  Increasing Returns to Scale and Monopolistic Competition

the short distance between the two countries. Even though Italy’s GDP is much
smaller than that of the United States, the short distance between France and
Italy dominates the size effect here. In particular, this number is larger than the
predicted amount of trade between the United States and Italy, as calculated in
part (a).
7. W
 hat evidence is there that Canada is better off under the free-trade agreement with
the United States?
Answer: Economist Daniel Trefler found that between 1988 and 1996 the pro-
ductivity of Canadian firms increased by as much as 18% in industries most affected
by the tariff cuts. Despite the short-run adjustment cost of job loss, new jobs were
created elsewhere in manufacturing over the long run. The growth in productivity
translates to an increase in real earnings of 3% over the 8-year period. Moreover,
Canadian consumers gained from the fall in prices and the rise in product variety.
8. In the section “Gains and Adjustment Costs for the United States under NAFTA,”
we calculated the lost wages of workers displaced due to NAFTA. Prior experience
in the manufacturing sector shows that about two-thirds of these workers obtain new
jobs within three years. One way to think about that re-employment process is that
one-third of workers find jobs in the first year, and another one-third of remain-
ing unemployed workers find a job each subsequent year. Using this approach, in
the table that follows, we show that one-third of workers get a job in the first year
(column 2), leaving two-thirds of workers unemployed (column 4). In the second
year, another (1/3) ? (2/3) 5 2/9 of workers get a job (column 2), so that 1/3 1
2/9 5 5/9 of the workers are employed (column 3). That leaves 1 – 5/9 = 4/9 of
the workers unemployed (column 4) at the end of the second year.

Fraction Total Fraction Total Fraction

Year Finding Job Employed Unemployed

1 1/3 1/3 1 – 1/3 5 2/3

2 1/3 ? 2/3 5 2/9 1/3 1 2/9 5 5/9 1 – 5/9 5 4/9
3 1/3 ? 4/9 5 4/27
4
5
6 1/3(2/3)Year–1

a. F
 ill in two more rows of the table using the same approach as for the first two
rows.
Answer:

Fraction Total Fraction Total Fraction

Year Finding Job Employed Unemployed

1 1/3 1/3 1 – 1/3 5 2/3

2 1/3 ? 2/3 5 2/9 1/3 1 2/9 5 5/9 1 – 5/9 5 4/9
3 1/3 ? 4/9 5 4/27 5/9 1 4/27 5 19/27 1 – 19/27 5 8/27
4 1/3 ? 8/27 5 8/81 19/27 1 8/81 5 65/81 1 – 65/81 5 16/81
5
6 1/3(2/3)Year–1

b. N
 otice that the fraction of workers finding a job each year (column 2) has the
formula:
1 2
1 2
Year–1
Fraction Finding Job 5 } ? }
3 3
 Solutions  n  Chapter 6  Increasing Returns to Scale and Monopolistic Competition  S-57

Using this formula, fill in six more values for the fraction of workers finding a
job (column 2), up to year 10.
Answer:

Fraction Total Fraction Total Fraction

Year Finding Job Employed Unemployed

1 1/3 1/3 1 – 1/3 5 2/3

2 1/3 ? 2/3 5 2/9 1/3 1 2/9 5 5/9 1 – 5/9 5 4/9
3 1/3 ? 4/9 5 0.15 5/9 1 0.15 5 0.7 1 – 0.7 5 0.30
4 1/3 ? 8/27 5 0.10 0.80 0.20
5 0.07 0.87 0.13
6 0.04 0.91 0.09
7 0.03 0.94 0.06
8 0.02 0.96 0.04
9 0.01 0.97 0.03
10 0.01 0.98 0.02

c. T
 o calculate the average spell of unemployment, we take the fraction of workers
finding jobs (column 2), multiply it by the years of unemployment (column 1),
and add up the result over all the rows. By adding up over 10 rows, calculate
what the average spell of unemployment is. What do you expect to get when
adding up over 20 rows?
Answer: We get 2.79 over 10 years, and would expect <3 over 20 years.

Total
Fraction Fraction Total Fraction Average
Year Finding Job Employed Unemployed Spell

1 0.33 0.33 0.67 0.33

2 0.22 0.56 0.44 0.44
3 0.15 0.70 0.30 0.45
4 0.10 0.80 0.20 0.40
5 0.07 0.87 0.13 0.35
6 0.04 0.91 0.09 0.24
7 0.03 0.94 0.06 0.21
8 0.02 0.96 0.04 0.16
9 0.01 0.97 0.03 0.09
10 0.01 0.98 0.02 0.10
Sum 5 2.79

d. C
 ompare your answer to (c) with the average three-year spell of unemployment
on page 186. Was that number accurate?
Answer: We had assumed that the average spell of unemployment was 3 years,
which is accurate!
9. a. Of two products, rice and paintings, which product do you expect to have a
higher index of intra-industry trade? Why?

Answer: We would expect that paintings would have a higher index of intra-
industry trade, because they are differentiated goods, unlike rice.
Access the U.S. TradeStats Express website at http://tse.export.gov/. Click on
b. 
“National Trade Data” then “Global Patterns of U.S. Merchandise Trade.”
Under the “Product” section, change the item to rice (HS 1006) and obtain
the export and import values. Do the same for paintings (HS 9701), and then
calculate the intra-industry trade index for rice and paintings in 2012. Do your
S-58  Solutions  n  Chapter 6  Increasing Returns to Scale and Monopolistic Competition

calculations confirm your expectation from part (a)? If your answers did not
confirm your expectation, explain.
Answer:
Minimum of Imports and Exports
Index of intra-industry trade =
½ (Imports + Exports)
(HS 1006) – RICE
Export = 2,058,452,216
Imports = 659,344,169
659,344,169
Index of IITRice = = 48.5%
½ (659,344, 169 + 2,058, 452, 216)

(HS 9701) – Paintings, drawings, and artwork done by hand

Export = 5,283,079,082
Imports = 5,261,069,954
5,261,069,954
Index of ITTPainting = = 99.8%
½ (5, 261,069, 954 + 5, 283,079,082)
Another random document with
no related content on Scribd:
 — Sinä kaltoin kasvatettu sikiö, — huusi Syvähenki
vimmastuneena, — opetanpa sinua nyt kerrankin, jotta vastedes
minut muistaisit.

Ja huitoen sauvallaan päänsä yli hän syöksyi rosvokuningasta

vastaan.
Tämä vältti iskun keihäällään ja huusi:

— Kuuleppas, munkki! Sinun äänesi tuntuu tutulta. Mikä on

nimesi?

— Nimeni oli ennen Lo Ta, mutta sitten minä rupesin munkiksi, ja

siitä saakka kutsutaan minua Syvähengeksi.

— Hahahaa! — nauroi rosvokuningas, astui alas hevosen selästä,

heitti keihäänsä syrjään, kumarsi ja sanoi:

— Missä olette te kuljeskellut senjälkeen, kun viimeksi tapasimme!

Ymmärränpä nyt millaisen miehen käsiin asetoverini joutui.

— Hän joutui täällä pahaan pulaan ja se olikin hänelle oikein, —

sanoi Lo Ta astuen askeleen taaksepäin ja laskien sauvansa
maahan. Mutta kun hän tulisoihtujen valossa katseli rosvopäällikköä
tarkemmin, hän tunsi hänet Li Tshung nimiseksi rohtokauppiaaksi ja
puoskariksi, tuoksi tunnetuksi »Tiikerisurmaksi», jonka hän oli
viimeksi nähnyt juomalassa Wei Tshoun kaupungissa.

Lo Syvähenki vastasi nyt toisen kumarrukseen. Sitten he

vaihtoivat keskenään kohteliaita selityksiä, kunnes Syvähenki
vihdoin pyysi rosvoa astumaan sisään keskustelemaan asiasta
enemmän.

Kun vanha Liu huomasi tämän muutoksen, hän huudahti:

 — Mikä pohjaton onnettomuus! Tämä munkki kuuluu nähtävästi
samaan joukkoon kuin nuo muut rosvot.

Kun nuo molemmat olivat taas istuutuneet, kuten kerran tuossa

Wei Tshoun juomalassa, huusi Syvähenki Liun luokseen. Mutta tämä
pelkäsi niin kovasti, ettei mitenkään olisi uskaltanut lähemmäksi
astua.

— Älkää peljätkö, vanhus, — virkkoi Syvähenki, — tämä on vain

eräs toverini.

Tämä lisäsi Liu paran pelkoa sitäkin enemmän, mutta hän ei

uskaltanut vastustaa, vaan astui luo ja istuutui heidän viereensä.

— Nyt, kun te molemmat siinä edessäni istutte, — sanoi

Syvähenki, — niin tahdonpa teille kertoa palasen elämääni.

Kun hän oli kertonut, hän jatkoi rosvopäällikköön päin kääntyen:

— Minä en aavistanut vähääkään, että tulisin tapaamaan teidät

täällä. Entä kuka oli tuo, jota minä niin kovasti pitelin? Ja mitä te
täällä muutoin teette?

— Erottuani teistä ja Shi Tsunista siellä juomalan edessä, — kertoi

Li Tshung, — minä seuraavana päivänä kuulin, että te sen
likakauppiaan todella tapoitte. Minä etsin sitten Shi Tsunia, mutta kun
en häntä tavannut, tunsin asemani teidän vangitsemiskuulutuksenne
johdosta epävarmaksi ja pakenin. Kun minä sitten pitkän aikaa
senjälkeen kuljin tämän vuoren ohi, hyökkäsi tuo mies, jota te niin
pahoin pieksitte, minun kimppuuni aikeissa ryöstää minut. Minä pidin
kuitenkin puoleni ja hän kutsui minut luokseen ja pyysi minua
liittymään joukkoonsa tarjoten minulle sivupäällikkyyden. Häntä
nimitetään »toiseksi päämieheksi», Tshou Jungiksi.

— Hyvä! — selitti Syvähenki. — Koska nyt itse olette täällä, niin

pyydän teitä, ettei sanaakaan enää puhuttaisi Liun tyttären häistä.
Tämä on hänen ainoa lapsensa, ja jos hänet Liu vanhukselta
otettaisiin, jäisi ukko vanhoilla päivillään aivan yksin, ystävittä
epätoivoon.

— Tässä suhteessa ei tule olemaan mitään vaikeuksia, vakuutti Li

Tshung, — mutta ettekö palaisi kanssamme vuorelle tervehtimään
meitä?
Ja ukko Liu lähtee ehkä samaan seuraan?

Kun vanha Liu tämän kuuli, hän riemastui suuresti ja riensi

toimittamaan kestitystä kummallekin vieraalle. Jokainen Li Tshungin
joukkueesta sai niin paljon kuin jaksoi nauttia. Sitten toi Liu rahat ja
punaisen silkkikankaan, jotka morsiuslahjaksi oli annettu, käski
tuoda kaksi kantotuolia esiin, toisen, suuremman Syvähenkeä varten
ja toisen pienemmän itseään varten, ja valitsi palvelijat, jotka saivat
tehtäväkseen tuoda tavarat. Sitten he lähtivät liikkeelle Li Tshungin
kanssa, joka nousi hevosensa selkään, Kirsikkavuoren rosvoleiriin,
jonne he aamun valjetessa saapuivat. He istuivat ylipäällikkö Li
Tshungin teltassa, kun tämä lähetti kutsumaan Tshou Tungia, tuota
toista rosvopäällikköä sinne. Kun Tshou Tung astui sisään ja näki
miehet, hän suuttui tuimasti ja sanoi:

— Veli, mitä tämä on? Sen sijaan, että kostaisitte puolestani, te

tuotte hänet tänne osottaen hänelle kunniapaikan teltassanne!

— Veli, — kysyi toinen, — ettekö tunne tuota munkkia sitten?

 — Jos olisin hänet tuntenut, niin en kaiketi olisi joutunutkaan
hänen käsiinsä.

— Tämä munkki tappoi kolmella nyrkiniskulla keisarin »läntisen

rajan suojelijan», kuten olen teille joskus kertonut.

Silloin kävi Tshou Tung tukkaansa kiinni ja huudahti ihmetyksestä.

Sitten hän kumarsi Syvähengelle. Tämä vastasi kumarrukseen
sanoen:

— Minä toivon, ettette tunne itseänne loukatuksi, vaikka nousinkin

teitä vastaan.

Sitten he istuutuivat kaikki paitsi vanha Liu, ja Syvähenki sanoi:

— Herra Tshou ja te, hänen asetoverinsa, kuulkaa minua. Minä

toivon teidän ottavan huomioonne, että Liu vanhuksella on vain yksi
ainoa tytär. Tämän täytyy, niin kauan kuin isänsä elää, pitää hänestä
huolta, ja kun hän kuolee, haudata hänet ja toimittaa hänelle
uhrilahjoja ja pyhää savua. Jos te siis yhä aiotte voittaa hänen
tyttärensä, niin saatatte te vanhan isän epätoivoiseksi. Hän ei voi
tyttärensä naimisiin suostua. Sentähden täytyy teidän nyt luvata olla
tätä enää ajattelematta ja valita itsellenne joku toinen. Tässä ovat
morsiuslahjaksi annetut rahat ja silkkikangas. No mitä te nyt asiasta
arvelette?

— Kaiketi, — vastasi Tshou Tung, — en minä tulevaisuudessa

enää astu siihen taloon.

— Suuren päällikön täytyy pitää sanansa ja vastata kunniastansa,

tietäkää se, — sanoi Syvähenki.
 Ja rosvokuningas Tshou Tung katkaisi jousensa vannoen
pitävänsä sanansa. Vanha Liu kiitti häntä syvään kumartaen, antoi
morsiuslunnaat takaisin ja läksi sitten kotiinsa.

Lo Ta opettaa omalla tavallaan.

Rosvot teurastivat nyt hevosia ja sikoja ja pitivät Syvähengen

luonaan pitkän aikaa juhlien häntä. He näyttivät hänelle myöskin
leirinsä ja sen ympäristön. Ja tämä Kirsikkavuori oli todellakin mainio
väijyntäpaikka, sillä sen huippu oli metsän peittämä, jyrkänteet olivat
louhikkaita ja luoksepääsemättömiä ja ympäristö oli sakeaa metsää
ja köynnöksiä monen peninkulman päähän. Leiriin johti yksi ainoa
tie, joka oli vahvasti vartioitu.

Kun Syvähenki oli muutaman päivän heidän luonaan viettänyt, hän

huomasi heidän olevan halpamaisia ja ahneita ja halusi sentähden
pois vuorelta. He koettivat pidättää häntä, mutta turhaan.

— Kuinka saattaisin minä, — sanoi hän, — kun olen kerran

vetäytynyt maailman menosta syrjään, ruveta ruohossa vaanimaan
ohikulkijoita?

— Siinä tapauksessa, — vastasivat rosvot, — vartokaa edes

huomiseen saakka, hyvä ystävämme. Me lähdemme alas ja mitä
saaliiksi saamme, sen annamme teille lahjaksi.

Seuraavana päivänä he pitivät hänelle suuren lähtöjuhlan ja toivat

kaikki kulta- ja hopeatavaransa esiin. Samalla tuli tieto, että alhaalla
vuoren juurella kulki kaksi kuormaa ohi vain kymmenen vartiomiestä
mukana. Silloin hypähtivät rosvot pystyyn ja suurin osa heistä riensi
jyrkännettä alas, joten vain pari kolme jäi jälelle Syvähenkeä
palvelemaan. Lähtiessään huusivat he vielä:

— Ystävämme, käyttäkää mielenne mukaan hyväksenne mitä

tahdotte, kunnes me palaamme takaisin ja tuomme jotakin teille
lahjaksi.

Kun he olivat poistuneet, tuumaili Syvähenki:

— Vaikka noilla roistoilla on runsaasti kultaa ja hopeaa, lähtevät

he pois antamatta minulle siitä mitään ja ryöstävät mieluummin
toisten omaisuutta — minulle lahjaksi. Tehdäkseen minulle mieliksi,
täytyy heidän siis tehdä muille pahaa. Mutta minäpä hämmästytän
heitä!

Hän huusi nuo muutamat jälellejääneet luokseen ja käski heidän

tuoda väkijuomaa. Tyhjennettyään sitä muutaman kipposen,
Syvähenki nutisti heidät maahan ja sitoi heidät heidän omiin
vaatteihinsa. Sitten hän avasi suuren vuotansa, heitti kaiken
tarpeettoman siitä pois, sotki ja rutisti jaloillaan kaikki esilletuodut
kulta- ja hopea-astiat ja kääri ne vuotaan. Sen tehtyään hän otti muut
myttynsä, miekkansa ja sauvansa ja läksi leirin päinvastaiseen
päähän. Täällä hän etsi polkua, jota pitkin voisi päästä pois. Mutta
vuoren rinteet olivat joka puolelta niin jyrkät, ettei niitä pitkin voinut
kulkea, ja hän ajatteli itsekseen:

— Jos minä menen takaisin ja laskeudun sitä tietä vuorelta, niin

joudun minä tekemisiin noitten poikien kanssa. Täytyypä siis koettaa
liukua tästä ruohoa pitkin alas.
 Hän sitoi myttynsä yhteen ja viskasi ne alas. Sitten hän lähetti
miekkansa ja sauvansa samaa tietä ja liukui vihdoin itse kyyryssä
vuoren jyrkännettä alas tullen perille pyörien kuin pallo muutaman
kerran ympäri. Ruoho suojasi häntä eikä hän loukkaantunut
lainkaan, vaan nousi heti alas tultuaan pystyyn, sieppasi myttynsä,
miekan ja sauvan ja marssi halki pitkän ruohon maantielle päin.

Sillävälin olivat rosvopäälliköt Li ja Tshou joukkoineen saapuneet

laaksoon, mutta näkivätkin kymmenen miehen sijasta
kolmattakymmentä hyvinvarustettua matkustajaa. Näitä kohti
ryntäsivät he nyt keihäät ojossa huutaen:

— Hei! matkustajat! Pysähtykää maksamaan tullia!

Mutta eräs matkustajista, jolla oli säilä kädessä, astui rohkeasti

Lita kohti ja he miekkailivat jonkun aikaa kummankaan voittamatta
kunnes Tshou raivoissaan ryntäsi toverinsa avuksi. Samalla hyökkäsi
koko rosvojoukko hänen käskystään matkustajain kimppuun, valtasi
ne, tappoi muutamia ja haavotti toisia. Ryöstettyään sen jälkeen
kuormat he palasivat voitonriemuissaan vuorelle takaisin.

Mutta kun he saapuivat leiriin, he huomasivatkin, että jälelle

jääneet pari leiriläistä makasi sidottuina maassa ja että kaikki kulta-
ja hopea-astiat olivat kadoksissa.

Tshou vapautti sidotut ja kysyi heiltä, mitä oli tapahtunut ja missä

Syvähenki on. Kuultuaan tarkemmin asiasta hän meni leirin toiseen
päähän, katseli vuoren rinnettä alas ja huomasi ruohon eräältä
kohtaa olevan laossa. Tästä oli Syvähenki liukunut alas.

— Tuo kaljupäinen lurjus on vanha varas! Kukapa uskoisi, että

joku uskaltaa heittäytyä tuohon rotkoon?! — ihmetteli Tshou.
 — Me ajamme häntä takaa ja otamme kiinni — sanoi Li, joka oli
saapunut paikalle, — ja vaadimme häneltä hyvitystä tästä
loukkauksesta.

— Parempi on olla ajamatta! — harkitsi toinen. — Kun varas on

kerran mennyt, niin me emme mahda sille enää mitään. Miksi
ajaisimme häntä takaa? Vaikkapa saavuttaisimmekin, saattaisi hän
voittaa meidät ja siten vain lisätä häpeätämme. Jääköön se silleen ja
jakakaamme mieluummin, mitä juuri saaliiksi saimme.

— Koska minä, — virkkoi Li, — olin oikeastaan syynä siihen, että

Syvähenki joutui leiriimme, niin luovutan minä sinulle oman osani
saaliista.

— Ei, ei! — väitti Tshou vastaan. — Me kaksi olemme asetovereja.

Se ei siis sovi meille.

Valtion asiakirjoista tiedämme, että nämä kaksi Kirsikkavuoren

»kuningasta» jatkoivat entiseen tapaan ryöstämistä.

Lo Syvähenki oli sillä välin, hän oli näet varhain aamulla lähtenyt
leiristä, kulkenut päivälliseen saakka noin viisitoista, ehkä
parikymmentäkin Kiinan penikulmaa ja alkoi nyt vähitellen tuntea
nälkää. Mutta kun hän ei nähnyt ainoatakaan ihmisasuntoa, hän
astui kiireesti eteenpäin katsellen etsivästi joka suuntaan. Vihdoin
hän kuuli helähtävän äänen, ikäänkuin olisi tuulen hengähdys tuonut
luostarin kellon soiton hänen kuuluviinsa, ja hän ajatteli itsekseen.

— Jumalan kiitos, sielläpäin on varmaan joku luostari. Minä

tunnen sen kellojen äänestä.
 Eikä hänen tarvinnut kulkea varsin pitkää matkaa yleistä maantietä
pitkin, joka johti tämän vuorisen seudun halki, kun hän joutui
havumetsään johtavalle syrjätielle. Hän lähti kulkemaan tätä pitkin ja
näki jonkun aikaa astuttuaan puoleksi rappiolle joutuneen luostarin,
jonka pienet kellot soivat iloisesti tuulessa huojuvassa hongassa.
Ulkoportin päällä riippui suuri punainen lauta, jossa kultaisin, mutta
jo sangen vaalennein kirjaimin seisoi luostarin nimi. Kun hän oli
kulkenut suunnilleen viisikymmentä askelta portista sisälle, hänen oli
kuljettava kivisillan yli ja niin hän joutui vanhan vieraskodin edustalle,
jonka ovi ja muurit olivat luhistuneet kokoon.

— Kuinka on tämä suuri luostari saattanut joutua näin rappiolle?

— ihmetteli Syvähenki. Hän kääntyi rakennuksesta pois ja tuli
luostarinjohtajan asunnon edustalle, jonka kivitys oli kyyhkysten
likaama ja oven esilukko hämähäkinverkon peittämä. Syvähenki löi
sauvallaan maahan ja huusi:

— Matkustava munkki tahtoo ruokaa!

Mutta niin kauvan ja kovin kuin hän huusikin, ei kuulunut muuta

vastausta kuin kaiku.

Hän meni keittiöön ja ruokahuoneeseen. Siellä ei näkynyt kattilaa

tulella; uuni oli hajalla. Ruokahuoneen suojelusjumalat seisoivat vain
vanhalla paikallaan. Niitten eteen hän laski myttynsä ja läksi sitten
sauva kädessä tarkemmin tutkimaan paikkaa.

Hän joutui pieneen mökkiin keittiön takana. Siellä istui lattialla

muutama vanha, kalpea ja laiha munkki.

— Oletteko te munkit pois järjiltänne? — kysyi Lo Syvähenki. —

Annatte minun juosta ympäri ja huutaa kurkkuni halki eikä viitsi
yksikään teistä vastata!

— Älkää puhuko niin lujasti, — virkkoivat munkit.

— Minä olen matkustava munkki ja pyydän ruokaa. Mitä pahaa

voisi siinä olla?

— Me emme ole kolmeen päivään syöneet riisin jyvääkään, kuinka

siis voisimme teille ruokaa antaa?

— Onhan teillä kaiketi ainakin jyviä tai vadillinen riisijauhoja! Minä

olen Viidentaulunvuoren munkkeja.

— Jos te kerran sieltä olette, olisi pyhä velvollisuutemme auttaa

teitä. Mutta sitä emme mitenkään voi tehdä. Tämän luostarin munkit
ovat kaikki lähteneet matkoihinsa eikä ole meillä jyvääkään
varastossa.

— Järjetöntä! Älkää sanokokaan, ettei näin laajassa luostarissa

olisi minkäänlaista ruokaa varastossa.

— Tämä on ollut, kuten te aivan oikein sanoitte, aikoinaan

huomattava turvapaikka ja luostari. Mutta se on ollut. Täällä kävi
usein matkustavia veljiä, mutta senjälkeen kuin eräs jättiläismunkki
toverinsa kanssa tämän valtasi, joutui luostari rappiolle. Nämä kaksi
tekivät täällä kaikenlaista pahaa. He ajoivat kaikki munkit pakosalle
paitsi meitä vanhimpia. Me emme jaksaneet juosta ja sen tähden
saimme luvan jäädä. Mutta meillä ei ole mitään syötävää, kuten
näette.

— Saatanko minä uskoa, että kaksi munkkia on tämän kaiken

tehnyt teidän ilmottamatta siitä viranomaisille?
 — Oo, kunnianarvoisa munkki, viranomaiset ovat kaukana,
sangen kaukana täältä eikä olisi poliisivoimakaan heidän
hävitykselleen mitään mahtanut. Se hurja munkki ja hänen toverinsa
harjottivat täällä kaikenmoista ilkityötä, murhasivat, ryöstivät ja
polttivat. Nyt asuvat he tuolla luostarinjohtajan rakennuksen takana.

— Mikä on miesten nimi?

— He käyttävät tietysti valenimiä. Se jättiläismunkki sanoo itseään

»rautaiseksi Buddhaksi» ja hänen seuralaisensa nimi on »lentävä
noita». Munkinviittaa he käyttävät luonnollisesti valepukuna. Niin, he
ovat suorastaan sentapaisia rosvoja, jotka metsissä vaaniskelevat
ohikulkijoita.

Syvähengen näin tutkiskellessa vanhoja munkkeja, osui ruuanhaju

hänen nenäänsä. Hän läksi heti sauva kädessä etsinnälle ja löysikin
savesta tehdyn tulisijan, jolla oli kattila tulella. Hän nosti kattilan
kantta ja näki riisijauhopuuron kiehuvan.

— Mitä lurjuksia te munkit olettekaan! — sätti hän. Sanotte

minulle, että ette ole kolmeen päivään mitään syöneet, ja täällä
kiehuu puuropata. Mitä se sellainen valehteleminen on?

Vanhat munkit voivottelivat, kun heidän riisipuuronsa löytyi, ja

korjasivat lautasensa pian pois. Mutta Lo Syvähenki tunsi nälkänsä
kasvavan kovasti, etenkin nyt, kun oli löytynyt syötävää, ja koska
hätä keinon keksii, niin hän pyyhkäisi ruohotukolla tomun vanhalta
pöydältä, tarttui kaksin käsin kattilaan ja tyhjensi sen pöydälle.

Kun nuo vanhat munkit näkivät, miten heidän puuronsa kävi, he

tulivat pöydän luo ottaakseen osansa. Mutta Syvähenki sysäsi heidät
pois, työnsipä toisia nurin ja ajoi toisia matkoihinsa. Senjälkeen hän
alkoi puuron sakeampaa osaa mätkiä kämmenellään suuhunsa. Eipä
ennättänyt hän seitsemää kertaa pistää kättään puuroon, kun nuo
vanhat munkit taas hänet ympäröivät valittaen:

— Totta totisesti, me emme ole kolmeen päivään syöneet mitään,

ja kun meidän nyt onnistui saada vähäsen riisiä puuroksi, niin te
tulette ja viette senkin.

Kun Syvähenki poistui pöydän luota, hän kuuli jonkun laulavan

ulkona, nosti sauvansa olalle ja riensi pihalle.

Luostariin näkyi tulevan muuan mies, joka kantoi olkapäällään

koria ja ruukkua kiinnitettyinä kantopuun kumpaankin päähän.
Korista pisti esiin kalan pyrstö ja sitäpaitsi näkyi siinä lotoskukan
lehtiin käärittynä olevan muutakin ruokaa. Ruukussa oli väkijuomaa
ja ruukun kantena lotoslehti. Mies lauloi tullessaan:

Sä olet yksin niinkuin minäkin, ei sulla miestä, mull' ei

vaimoa. Jos hyväilyittä elät sinäkin, mun elämäni vast' on
kauhea.

Munkit seurasivat Syvähenkeä ulos, osottivat laulavaa miestä ja

kuiskasivat hänelle:

— Tuo on se »lentävä noita».

Syvähenki kohotti sauvansa ja seurasi miestä. Tämä ei

huomannut sitä, vaan meni suoraa päätä luostarinjohtajan
rakennuksen takana sijaitsevaan olinpaikkaansa.

Nyt näki Syvähenki kolmelle hengelle katetun sievän pöydän

tuuhean puun varjossa. Tanakka, hartiakas munkki, jolla oli mustat,
pitkät kulmakarvat, istui yläpäässä pöytää ja hänen vieressään nuori
tyttö.

Syvähenki astui hiljaa aivan lähelle ja pelotti heidät. Munkki

hypähti pystyyn ja sanoi:

— Minä pyydän, kunnianarvoisa isä, olkaa hyvä ja istuutukaa

kanssamme aterioimaan.

Syvähenki nosti sauvansa olalleen ja kysyi:

— Miksi olette tämän luostarin hävittäneet?

— Hyvä isä, — vastasi munkki, — pyydän teitä istuutumaan ja

kuuntelemaan, mitä sanon.

— Minä odotan pikaista vastausta, ymmärrättekö, — huusi

Syvähenki katsoen tuimasti.

— Tämä luostari oli paraita näillä seuduilla, sillä sillä oli laajat
tilukset ja se saattoi tarjota monen monelle munkille mitä
mukavimman olon. Mutta luostarin munkkeja, joista näette vielä
muutamia vanhoja tuolla käytävässä, syytettiin siitä, että he elivät
ylellisesti ja pitivät naisia luonaan eikä voinut johtajakaan pitää heitä
kurissa. Tekivätpä he vielä valituksen häntä vastaan ja saivat hänet
pois virastaan. Kun luostari senjälkeen oli vähitellen joutunut aivan
rappiolle, munkit hajaantuivat mikä minnekin ja luostarin tilukset
myytiin. Sentähden minä tulin tänne ottaakseni luostarin haltuuni ja
laittaakseni sen taas kuntoon. Me olemme tässä juuri olleet
hommassa korjata vanha ulkoportti ja tehdä uudet katot muutamiin
rakennuksiin.

— Kuka on tämä nuori tyttö? — kysyi Syvähenki.

 — Hyvä isä, minä tahdon kertoa teille hänenkin tarinansa. Hän on
erään rikkaan miehen tytär naapurikylästä. Hänen isänsä oli pitkän
aikaa luostarin suosijoita. Mutta perhe joutui vararikkoon ja tyttö on
nyt köyhä; hänen miehensä on sitäpaitsi sairas. Sentähden on hän,
kuten näette, tullut tänne hakemaan vähäsen riisiä, ja
kunnioituksesta hänen isäänsä kohtaan minä pyysin häntä
aterioimaan kanssamme. Älkää uskoko, hyvä isä, mitä nuo vanhat
munkit teille sanovat!

Kun Syvähenki oli saanut kuulla tämän perinpohjaisen selvityksen,

hän virkkoi:

— Vai ovat nuo vanhat munkit vetäneet minua nenästä? No, enpä
aio toista kertaa enää sellaista suvaita.

Sen sanottuaan hän nosti taas sauvansa olalle ja palasi

keittiörakennuksen takana olevaan mökkiin.

Munkit seisoivat paraikaa pöydän ympärillä noukkien viimeisiä

riisinjyväsiä. Syvähenki hyppäsi heidän keskelleen ja huusi:

— Te itse olette tämän luostarin hävittäneet ja sitten kehtaatte

vielä valehdella minulle vasten naamaa!

— Älkää uskoko heitä, — huusivat munkit kuin yhdestä suusta. —

Kun he näkivät teidän sauvanne ja miekkanne ja olivat itse aseitta,
he eivät uskaltaneet haastaa riitaa kanssanne. Jollette usko meitä,
niin menkää vielä kerta takaisin, ja saattepa nähdä, että he ottavat
teidät nyt toisin vastaan. Ja ajatelkaa toki, kunnianarvoisa veli, että
he syövät lihaa ja juovat viinaa, kun meillä sitävastoin ei ole enää
riisin jyvääkään ja jouduimme vielä suurempaan hätään, kun te
saatoitte syödä viimeisemme.
 — Siinä on järkeä, — ajatteli Lo Syvähenki itsekseen ja läksi
toisen puolueen luo. Mutta ovi, joka vei sinne, oli suljettu ja teljetty ja
hänen täytyi potkaista se auki.

Kun hän astui sisään, tuli »rautainen Buddha» häntä vastaan suuri
miekka kädessä. Lo Syvähenki kohotti sauvansa ja ottelu alkoi. Kun
»rautainen Buddha» oli kaksitoista tai neljätoista kertaa iskenyt
miekallaan, hänen täytyi jo peräytyä jaksamatta tuskin enää välttää
Syvähengen lyöntejä. Silloin hiipi »lentävä noita» Lo Syvähengen taa
iskeäkseen väkipuukon hänen selkäänsä.

Syvähenki kuuli kyllä hänen askeleensa ja näki hänen varjonsa,

vaan ei uskaltanut heti kääntyä ympäri peläten salajuonta. Hän laski
sentähden sauvansa maahan ja heitti itsensä sen varassa
»rautaisen Buddhan» lyöntipiiriä ulommaksi karjaisten samalla niin
kamalasti, että toiset säpsähtäen vetäytyivät taaksepäin. Saatuaan
näin selkänsä turvatuksi hän kääntyi kumpaakin vastaan ja taisteli
kuolemaa halveksien pitkän aikaa yksin kahta vastaan. Mutta
ensiksikin Syvähenki taisteli nälkäisenä, toiseksi hän oli sinä päivänä
kulkenut pitkän matkan ja kolmanneksi oli yksin peräti vaikeata pitää
hyvissä voimissakin puoliaan kahta sellaista sotakarhua vastaan.
Hän laski sauvansa ja pakeni.

Toiset kaksi seurasivat häntä ulkoportille saakka. Siellä Syvähenki

kääntyi vielä kerta heitä vastaan ja piti vielä jonkun aikaa puoliaan,
mutta sitten hänen täytyi taas paeta. Nyt eivät »rautainen Buddha»
ja »lentävä noita» viitsineet enää ajaa häntä takaa, väsyneitä kun
olivat, vaan istuutuivat kivisillan kaidepuulle.

Lo Syvähenki oli ennättänyt jo melko kauas, kun hän huomasi

unohtaneensa myttynsä luostariin Buddhapatsaan eteen. Kiireessä
hän ei ollut niitä muistanut. Mutta kuinka hän voisi tulla rahatta
toimeen matkalla? Sitäpaitsi hänen oli kova nälkä ja hyvin
toivottomalta näytti paluu takaisin ja uusi tappelu noitten lurjusten
kanssa. Se olisi suorastaan vaarallista!

Hänen näin arvellessaan, mitä nyt olisi tehtävä, painui tie

tuuheaan havumetsään:

— Kuinka synkkä metsä! — ajatteli hän.

Samassa näkyi tuntematon mies pistävän päänsä esiin

puunrungon takaa ja viheltävän. Mies katsahti vain lyhyeen sieltä, löi
kätensä yhteen ja katosi.

Syvähenki ajatteli:

— Se on joku pakkoverottaja, joka vaanii ohikulkijoita, ja kun hän

näki, että minä olen vain munkki, hän löi käsiään yhteen, ikäänkuin
sanoakseen: Ei ole sinusta mihinkään. Mutta minäpä näytän hänelle,
että kyllä on minussa vielä miehen vastus. Entä jos kiskoisin tuolta
lurjukselta hänen vaatteensa ja moisin ne sitten saadakseni vähäsen
suuhun pantavaa?

Syvähenki nosti sauvansa olkapäälle ja astui metsään:

— Hoi, sinä metsäkukko! Astu esiin!

Metsässä vaaniva mies nauroi ja puheli itsekseen:

— Hän on loukkaantunut ja vaatii minua esille!

Ja hän sieppasi miekkansa ja hyppäsi esiin huutaen:

— Nyt sinä kaljupää joudut surman suuhun! Mutta syytä itseäsi, en

minä sinua tänne kutsunut!
 — Tahdonpa antaa sinulle jotakin, jotta minut muistaisit! — huusi
Syvähenki ja hyökkäsi toista kohti.

Mies varustautui puolustamaan itseään miekallansa. Mutta tuskin

hän oli kunnolla ehtinyt silmäillä Syvähenkeä, kun mieleensä juolahti
ajatus, että tuo näyttää tutulta. Ja hän kysyi:

— Herkeä hetkeksi, munkki! Äänesi kuuluu tutulta. Mikä on

nimesi?

— Kyllä minä sen kohta sinulle sanon ja niin, että sinun pitää se
muistaman, — vastasi Syvähenki.

Nyt pikastui toinenkin ja ottelu alkoi. Mutta tuskin he olivat

kymmentä kertaa iskeneet, kun metsävaanija arveli:

— Tuopa vasta julma munkki! — Ja hetken kuluttua virkkoi hän

taas: —
Herkeä, pyhä veli edes silmänräpäykseksi, minulla on asiaa sinulle.

Molemmat peräytyivät pari askelta ja mies sanoi asiansa.

— Todellakin, minä tunnen teidät. Mikä on nimenne?

Kun mies kuuli nimen Lo Ta, hän heitti miekkansa maahan,

kumarsi kohteliaasti ja sanoi:

— Ehkä muistatte vielä erään Shi Tsunin?

— Kautta kunniani, herra Shi siinä seisookin edessäni! — huusi Lo

Syvähenki nauraen ja vastasi kumarrukseen. Sitten molemmat
astuivat syvemmälle metsään kertoakseen seikkailujaan.
 Myöskin Shi Tsun oli lihakauppiaan murhan johdosta paennut Wei
Tshousta pohjoiseen päin. Mutta kun hänen varansa vihdoin
loppuivat, hän pysähtyi tänne »katsomaan, miten päästä
pälkähästä».

Kun Syvähenkikin oli kertonut omat seikkailunsa, virkkoi Shi Tsun:

— Veli hyvä, jos teidän on nälkä, on minulla tarjota lihaa ja

muutamia piirakoita. — Ja kaivettuaan ruoat esiin lisäsi: — Koska
olette unohtanut myttynne luostariin, niin lähdemme yhdessä niitä
hakemaan, ja jos ne lurjukset eivät niitä hevillä hellitä, niin kyllä me
teemme pian selvää.

— Niin teemme, — lisäsi siihen Syvähenki kiirehtien syömistään.

Sitten he tarttuivat aseihinsa ja läksivät tuohon rappiolle
joutuneeseen luostariin.

»Rautainen Buddha» ja »lentävä noita» istuivat yhä vielä

kivisillalla.

— Ylös, roistot! — huusi Syvähenki heille. — Tällä kertaa ottaakin

kovalle!

— Vai syhyy teidän selkänne vielä, vaikka äsken jouduitte

alakynteen? — vastasi siihen »rautainen Buddha» nauraen.

Silloin nosti Syvähenki raivostuneena sauvansa ja syöksyi sillalle.

»Rautainen Buddha» asettui paljastettu miekka kädessä ja otsa
ryppyisenä vastarintaan. Tällä kertaa piti Shi Tsun huolta siitä, ettei
»lentävä noita» voinut takaa päin hyökätä Syvähengen niskaan.
Sitäpaitsi hänen nälkänsä oli tyydytetty ja hän oli siis sekä
paremmissa voimissa että hyvällä tuulella.
 Tuima ottelu oli taas käymässä. Lo Syvähenki alkoi jo päästä
vastustajastaan voitolle, kun »lentävä noita» yritti taas takaa päin
hänen kimppuunsa. Mutta silloin hyppäsi Shi Tsun sillalle huutaen:

— Äläppäs huolii Jätä hänet!

Ja Shi Tsun kävi tuon salakavalan »lentävän noidan» kimppuun.

Nyt he olivat niinkuin pitikin, kaksi kahta vastaan. Syvähenki sai
vähitellen voiton ja työnsi »rautaisen Buddhan» vihdoin sillan
kaidepuun yli.

Kun »lentävä noita» näki toverinsa putoovan, hän menetti

rohkeutensa ja yritti paeta. Mutta Shi Tsun seurasi häntä kintereillä,
löi hänet miekallaan maahan ja lävisti hänen ruumiinsa. Sillä välin oli
Lo Ta iskenyt sillan alle pudonnutta vielä niin rajusti, että tämä
paikalla heitti henkensä. Niin olivat nuo kaksi rohkeata seikkailijaa
kadonneet kuin unelma. Syvähenki ja Shi Tsun sitoivat heidän
ruumiinsa yhteen ja heittivät jokeen.

Kun he sitten astuivat luostariin noutamaan myttyjä, he

huomasivat, että kaikki vanhat munkit olivat hirttäytyneet, nähtävästi
peläten »rautaisen Buddhan» vihaa. He pistäytyivät myös
luostarinjohtajan aution asunnon taa ja näkivät tuon nuoren tytön
syöksyneen kaivoon ja hukkuneen. Ei ainoatakaan elävää sielua
näkynyt.

Ystävykset löysivät eräästä vaatekääröstä vähäsen hopeata,

minkä Shi Tsun otti huostaansa, sekä lihaa ynnä muuta ruokaa. He
keittivät nämä ja tyydyttivät nälkänsä tyystin. Sitten he laittoivat
matkamyttynsä, tekivät muutamia risukimppuja ja sytyttivät aution,
hävinneen luostarin tuleen. Kun tulenlieskat yhtenä suurena
patsaana taivasta tavottelivat, he läksivät pois.
 Koko yön he kulkivat yhdessä ja kun he seuraavan päivän
aamuna saapuivat erääseen kylään, he poikkesivat majataloon
aamiaiselle.

— Mitä te nyt oikein aiotte tehdä, — kysyi Syvähenki toveriltaan.

— Lähden tästä Hua Jiniin ja astun kapinallisten joukkoon. Ties

sitten, mitä kohtalo osakseni suo.

— Niinhän se on, hyvä veli, — virkkoi Syvähenki ja kaivoi

arvokkaan lautasen matkamytystään. — Ottakaa tämä, sillä saatte
jonkun verran eväitä itsellenne.

Kylä ei ollut vielä kovinkaan kaukana heidän takanaan, kun tiensä

erosivat. Siinä he heittivät jäähyväiset toisilleen ja läksivät sitten
kumpikin omalle taholleen.

Lo Ta rupeaa vihannestarhan vartiaksi.

Lähes kymmenen päivän kuluttua Lo Ta saapui pääkaupunkiin.

Hän asteli väkirikkaan kaupungin katuja pitkin katsellen hartaasti
ympärilleen ja kysellen myymälöistä »Suuren saarnaajan» luostaria.

Vihdoinkin hän löysi luostarin ja astui vierassuojaan. Eräs munkki

ilmotti hänen tulostaan luostarin sairaanhoitajalle, joka ilmaantui pian
vierassuojaan. Mutta kun tämä näki vieraan uljaan ryhdin, rautaisen
sauvan ja miekan sekä nuo suuret matkamytyt, niin pelottipa häntä
aika lailla. Hän malttoi kuitenkin pian mielensä ja kysyi mistä
»kunnioitettava veli» tulee. Syvähenki heitti sauvansa ja