Test Bank for Introductory and Intermediate Algebra for College

Students 4th Edition Blitzer 0321758943 9780321758941

Full link download:
Test Bank:

https://testbankpack.com/p/test-bank-for-introductory-and-
intermediate-algebra-for-college-students-4th-edition-blitzer-
0321758943-9780321758941/

Solution Manual:
https://testbankpack.com/p/solution-manual-for-introductory-
and-intermediate-algebra-for-college-students-4th-edition-
blitzer-0321758943-9780321758941/
MULTIPLE CHOICE. Choose the one alternative that best completes the statement or answers the question.
Determine whether the equation in one variable is linear.
1) x - 3 = 15 1)
A) linear B) not linear

2) -7=9 2)
A) linear B) not linear

3) 3)
=5
A) linear B) not linear

4) 10x + 5 = 20 4)
A) linear B) not linear

5) 5)
+ 13 = 17
A) linear B) not linear

6) x + π = 0. 6)
A) linear B) not linear

7) 3 -6=0 7)
A) linear B) not linear

8) 43.7x = 4.2 8)
A) linear B) not linear

9) 9(x - 8) = 0 9)
A) linear B) not linear

10) = 10 10)
A) linear B) not linear

11) - 7 = 14 11)
A) linear B) not linear

12) 6x = 8 12)
A) linear B) not linear

Solve the equation.

13) a - 3 = 7 13)
A) {-4} B) {10} C) {-10} D) {4}

14) x + 2 = - 13 14)
A) {- 11} B) {15} C) {11} D) {- 15}

15) x + 17 = 7 15)
A) {24} B) {10} C) {- 24} D) {- 10}
16) 4 = b - 11 16)
A) {15} B) {-15} C) {7} D) {-7}

17) 4 = b - 1 17)
A) {-3} B) {-5} C) {5} D) {3}

18) - 3 + b = 13 18)
A) {-10} B) {16} C) {10} D) {-16}

19) 19)
+ x = 11
A) B) C) {54} D)

20) 20)
x+ =
A) B) C) D) {1}

21) 21)
x+ =-
A) B) C) D)

22) 22)
x- =
A) B) C) D)

23) 23)
- +z=
A) B) C) D)

24) 6.6 + x = 18.5 24)

A) {25.1} B) {11.9} C) {24.6} D) {11.4}

25) - 19.9 - a = 28.5 25)

A) {8.6} B) {48.4} C) {- 48.4} D) {-8.6}

26) 10 + 2p = 3p 26)
A) {2} B) {-10} C) {10} D) {5}

27) 4y = 3y - 6.7 27)

A) {6.7} B) {-13.7} C) {4} D) {-6.7}

28) 22x - 6 = 10x + 30 28)

A) {3} B) {4} C) {6} D) {1}
 29) 7x - 3 - 2x = 17 29)
A) {4} B) {7} C) {5} D) {2}

30) 3(y + 6) = 4(y - 5) 30)

A) {38} B) {2} C) {-38} D) {-2}

31) 4(2z - 2) = 7(z + 2) 31)

A) {22} B) {10} C) {6} D) {-6}

32) 10y = 6y + 5 + 3y 32)

A) {50} B) {5} C) {-5} D) {-50}

33) - 3a + 2 + 4a = 5 - 29 33)
A) {-36} B) {36} C) {-26} D) {26}

34) - 7b + 4 + 5b = -3b + 9 34)

A) {-4} B) {9} C) {5} D) {-9}

35) -8.8 + 4x - 6.7 + 5x - 2.9 = 5.5 + 10x + 1.8 35)

A) {11.1} B) {-11.1} C) {-25.7} D) {25.7}

Use the given information to write an equation. Let x represent the number described in the exercise. Then solve the
equation and find the number.
36) The sum of a number and forty-four is fifty. 36)
A) x ÷ 44 = 50; 2200 B) 44x = 50; 1.14
C) x + 44 = 50; 6 D) x - 44 = 50; 94

37) Twenty-nine increased by a number equals fifty-two. 37)

A) 29 - x = 52; -23 B) 29x = 52; 1.79 C) 29 + x = 52; 23 D) 29 + 52 = x; 81

38) If 271 is subtracted from a number, the result is 464. 38)

A) x + 464 = 271; -193 B) x - 271 = 464; 735
C) x - 271 = 464; -735 D) x + 271 = 464; 193

39) If 271 is added to a number, the result is 551. 39)

A) x - 271 = 551; 822 B) x + 271 = 551; -280
C) 271 + x = 551; 280 D) 271 + x = 551; -822

Solve.
40) The cost of having a car towed is given by the formula C = 2x + 55, where C is in dollars and x is 40)
the number of miles the car is towed. Find the cost of having a car towed 2 miles.
A) $49 B) $57 C) $4 D) $59

41) The monthly cost of a certain long distance service is given by the formula where 41)
C is in dollars and t is the amount of time in minutes called in a month. Find the cost of calling
long distance for 180 minutes in a month.
A) $12.95 B) $22.95 C) $13.95 D) $9.00

42) The amount of water in a leaky bucket is given by the formula , where f is in ounces 42)
and t is in minutes. Find the amount of water in the bucket after 5 minutes.
A) 25 oz B) 110 oz C) 140 oz D) 90 oz
 43) The altitude above sea level of an airplane just after taking off from an airport on a high plateau 43)
is given by the formula h = 900t + 2831, where h is in feet and t is the time in minutes since
Find the altitude of the airplane after 9 minutes.
A) 10,931 ft B) 11,031 ft C) 10,831 ft D) 8100 ft

Solve the equation using the multiplication property of equality.

44) 44)
- a= 0
A) {-7} B) {7} C) {0} D) {1}

45) 45)
= 10
A) {2} B) {14} C) {15} D) {50}

46) 46)
- =-6
A) {9} B) {- 18} C) {- 9} D) {18}

47) 47)
= 10
A) {-40} B) {14} C) {40} D) {-14}

48) 9x = 72 48)
A) {8} B) {63} C) D) {648}

49) -20x = 0 49)

A) {1} B) {-20} C) {20} D) {0}

50) -4a = 12 50)

A) {-16} B) {16} C) {-3} D) {1}

51) -2x = -12 51)

A) {2} B) {10} C) {6} D) {-10}

52) - 24x = 20 52)

A) B) C) D)

53) 53)
x = -6
A) {2} B) {-1} C) {-48} D) {1}

54) 54)
16 = - x
A) {- 18} B) C) D)

55) 55)
x = 45
 A) {50} B) C) D)

56) 56)
d=-
A) B) C) D)

57) 8x + x = 90 57)
A) {9} B) C) D) {10}

58) -5x + x = -24 58)

A) {7} B) {-6} C) {6} D) {-7}

59) 8x + 12x = 19 59)

A) {380} B) C) {-1} D)

Solve the equation.

60) -z = 12 60)
A) {-12} B) {12} C) {-1} D) {0}

61) -x = -12 61)

A) {0} B) {-12} C) {-1} D) {12}

Solve the equation using both the addition and multiplication properties of equality.
62) 4r + 10 = 26 62)
A) {12} B) {4} C) {16} D) {3}

63) 4n - 6 = 34 63)
A) {36} B) {10} C) {14} D) {40}

64) 36 = -5x + 1 64)

A) {8} B) {44} C) {-7} D) {40}

65) 46 = 8x - 2 65)
A) {40} B) {7} C) {6} D) {44}

66) -4x - 25 = -53 66)

A) {7} B) {-24} C) D) {-7}

67) - 8 = - 2x + 8 67)
A) {- 8} B) {14} C) {8} D) {18}

68) -8x = -60 + 2x 68)

A) {7} B) {-6} C) {-50} D) {6}

69) 8y - 18 = 5y 69)
A) {6} B)
 C) D) {-6
}

70) - 9y - 15 = -6y 70)

A) B) {-5} C) {5} D)

71) 14x - 8 = 9x + 2 71)

A) {2} B) {5} C) {3} D) {0}

72) 6y - 5 = -10 - 4y 72)

A) B) C) D)

73) 2x - 7 = 29 - 4x 73)
A) B) {6} C) D) {- 6}

74) -8x - 5x + 3 = 8x 74)

A) B) C) D)

Use the given information to write an equation. Let x represent the number described in the exercise. Then solve the
equation and find the number.
75) The product of three-fourths and a number is six. 75)
A) B) C) D)
+ x = 6; - x = 6; = 6x; x = 6; 8

76) If thirty is divided by a number, the result is five. 76)

A) 30 - x = 5; 25 B) C) D)
= x; 6 = 5; 6 = 5; 150

77) A number subtracted from eighteen is four. 77)

A) x - 18 = 4; 22 B) 18 - x = 4; 14 C) 18 - 4 = x; 14 D) 18 + x = 4; -14

Solve the problem.

78)
78)
The time it takes to travel a given distance at constant speed is given by the formula
where t is the time, d is the distance, and r is the rate of travel. At 60 miles per hour, what
distance can be traveled in 3 hours?
A) 90 mi B) 180 mi C) 360 mi D) 36 mi

79) A) 24.3 m
The time it takes to travel a given distance at constant speed is given by the formula
B) 26.3 m
where t is the time, d is the distance, and r is the rate of travel. At 0.3 mile per minute, what
distance can be traveled in 40 minutes?
C) 2.6 m
A) 2.4 mi B) 12 mi C) 24 mi D) 6 mi

D) 2.4 m
80)
To convert meters to feet, you can use the formula f = , where f is the distance in feet and
m is the distance in meters. How many meters (to the nearest tenth) is 8 feet?
79)

80)
 81) Power is the time rate of doing work and is commonly measured in watts. Power is given by the 81)

formula where P is power, W is work (in joules), and t is time in seconds. If 300 watts of
power are used in 13 seconds, how much work (in joules) was done?
A) 390 joules B) 2 joules C) 23 joules D) 3900 joules

82) The speed of a ball dropped from a tower is given by the formula f = 32t where f is in feet per 82)
second and t is the number of seconds since the ball was dropped. Find the speed of the ball after
5 seconds.
A) 5 ft/sec B) 150 ft/sec C) 160 ft/sec D) 32 ft/sec

83) The formula C = 474x + 142 models the data for the cost to produce x units of a product, where C 83)
is given in dollars. How many units can be produced for a cost of $94,942?
A) 150 units B) 100 units C) 200 units D) 400 units

84) The weekly production cost C of manufacturing x calendars is given by where the 84)
variable C is in dollars. What is the cost of producing 298 calendars?
A) $1828.00 B) $1788.00 C) $11,926.00 D) $338.00

Solve the equation.

85) 4 - 6x = 9x - 10x - 31 85)
A) B) {7} C) D)

86) 2x - 3x - 4x = -8 - 27 86)
A) B) {7} C) D)

87) - 2a + 3 + 3a = 11 - 20 87)
A) {12} B) {34} C) {-34} D) {-12}

88) - 9b + 4 + 7b = -3b + 9 88)

A) {5} B) {-4} C) {-9} D) {9}

89) 2x - 7 + 8x = 3x + 77 - 7x 89)
A) {7} B) {5} C) {6} D) {8}

90) -9(x + 4) = -27 90)

A) {-1} B) {-23} C) {-31} D) {7}

91) 3(4x - 1) = 12 91)

A) B) C) D)

92) 9x - (3x + 30) = 12 92)

A) {8} B) {7} C) {6} D) {9}

93) 3(5t - 7) - 7 = 77 93)

A) {6} B) {7} C) {8} D) {9}

94) 2x + 9 = 3(x + 4) 94)

 A) {21} B) {3} C) {-21} D) {-3}

95) 3(4x - 2) + 2 = 9x - 1 95)

A) {3} B) {-1} C) {1} D) {9}

96) 2(y + 8) = 3(y - 4) 96)

A) {4} B) {-28} C) {-4} D) {28}

97) 5(2z - 5) = 9(z + 5) 97)

A) {20} B) {70} C) {-20} D) {25}

98) 5x - 1 + 6(x + 1) = -5x - 4 98)

A) {-5} B) C) D)

99) 4(5x - 1) - 38 = 15x - 2 99)

A) {8} B) {200} C) {40} D) {-8}

100) 7 - 2(y - 8) = 3 - 4y 100)

A) B) C) D)

101) 3(x + 4) + 5 = 5(x + 2) + 7 101)

A) {4} B) {0} C) {9} D) {14}

102) 13 - 6(x + 3) = 12 - 5(x + 4) 102)

A) {16} B) {3} C) {21} D) {11}

103) -21 - (2y - 1) = 2(y - 2) + 4y 103)

A) B) C) {-2} D)

104) 6x + 7(2x - 5) = -7 - 8x 104)

A) {1} B) C) D) {- 1}

105) 105)
-3=1
A) {-8} B) {8} C) {-16} D) {16}

106) 106)
- = -6
A) {11} B) {-13} C) {-11} D) {13}

107) 107)
- =3
A) {-45} B) {-90} C) {90} D) {45}

108) 108)
x- x= 2
A) {-14} B) {-16} C) {14} D) {16}
109) 109)
+ x=1
A) B) C) D)

110) 110)
- =2
A) {6} B) {8} C) {12} D)

111) 111)
= +
A) B) C) D) {0}

112) 112)
+ =
A) B) C) D)

113) 113)
x+ = x
A) {-16} B) {16} C) {32} D) {-32}

114) 114)
-7= +7
A) B) C) D)

115) 115)
+2=
A) B) C) D)

116) 116)
+ = +
A) {-12} B) {3} C) {4} D) {-4}

117) 117)
+ =
A) {1} B) {19} C) {0} D)

118) 1.5x + 67.2 = 11.1x 118)

A) {-77} B) {7} C) {6.1} D) {6.2}

119) 1.1 - 8.7x = -54.1 - 1.8x 119)

A) {6.3} B) {6.6} C) {-62} D) {8}
 120) 1.4x - 4.8 = 0.8x - 0.9 120)
A) {6.6} B) {6.5} C) {7.15} D) {-0.154}

121) 0.92x + 0.96(8 - x) = 7.52 121)

A) {-0.04} B) {0.04} C) {4} D) {-4}

122) 0.07y + 0.15(600 - y) = 0.17y 122)

A) {720} B) {22.5} C) {225} D) {360}

123) 0.50x - 0.40(x + 50) = -0.34(50) 123)

A) {30} B) {15} C) {40} D) {20}

124) 0.16(x + 30) + 0.21(x + 55) = -15.1 124)

A) {-85} B) {85} C) {25} D) {-25}

Solve the equation. Use words or set notation to identify equations that have no solution, or equations that are true for
all real numbers.
125) 2(x + 4) = 2x + 8 125)
A) ∅ B) {x|x is a real number}
C) {0} D) {16}

126) 7(x + 2) = 7x - 28 126)

A) ∅ B) {28}
C) {x|x is a real number} D) {0}

127) - 7x + 4 + 5x = -2x + 9 127)

A) {-4} B) ∅
C) {5} D) {x|x is a real number}

128) 5 x + 8 - 6x - 9 = 6x - 7x - 4 128)
A) ∅ B) {-192}
C) {0} D) {x|x is a real number}

129) 3(x - 3) - 49 = 7x - 4(x + 4) 129)

A) {-33} B) ∅
C) {x|x is a real number} D) {-65}

130) 1 2(x - 2) = 2(6x - 4) - 16 130)

A) ∅ B) {-24}
C) {x|x is a real number} D) {0}

131) 1 4(x + 1) = 28x + 28 - 14x - 14 131)

A) {0} B) ∅
C) {1} D) {x|x is a real number}

132) 2 5x + 2(x + 1) = 27(x + 1) - 25 132)

A) ∅ B) {0}
C) {1} D) {x|x is a real number}

133) 6(x + 4) + 1 = 6x + 2 133)

A) {x|x is a real number} B) ∅
C) {7} D) {23}
 134) 3(5x - 4) - 3 = 9x - 3 134)
A) {2} B) {-2}
C) ∅ D) {x|x is a real number}

135) 135)
-1=
A) ∅ B) {x|x is a real number}
C) {4} D) {0}

136) 136)
(4x - 6) = 6 + 10
A) {x|x is a real number} B)

C) {0} D) ∅

137) 2x + 1 = 1 - x 137)
A) { x is a real number} B) ∅
C) {0} D) {1}

138) 138)
- +5=5+ x
A) ∅ B) { x is a real number}
C) {75} D) {0}

139) 139)
x- x= 3
A) ∅ B) {24}
C) { x is a real number} D) {-24}

Use the given information to write an equation. Let x represent the number described in the exercise. Then solve the
equation and find the number.
140) Four times a number added to 7 times the number equals 55. Find the number. 140)
A) 4x + 7x = 55; 5 B) 4(x + 7) = 55x; 0.5
C) 4x - 7x = 55; -7.9 D) 4x(7 + x) = 55; 7.9

141) When 4 times a number is subtracted from 7 times the number, the result is 21. Find the number. 141)
A) 4x(7 - x) = 21; -7 B) 4(x - 7) = 21x; 0.6
C) 7x - 4x = 21; 7 D) 4x + 7x = 21; 3

142) If 3 times a number is added to -10, the result is equal to 13 times the number. Find the number. 142)
A) 4x + (-10) = 13x; 1 B) 3x + (-10) = 13x; -1
C) 16x - 13x = 10; 1 D) 13(3x - 10) = -10; -1

143) 143)
Three-fourths of a number is . Find the number in lowest terms.

A) B) C) D)
x= ; x= ; + x= ; x= ;
144) The sum of four times a number and 5 is equal to the difference of twice the number and 3. Find the numb
er. 144)
_
A) 4x + 5 = 2x + 3; - 1 B) 4x + 5 = 2x - 3; - 4
C) 4x + 5 = 2x - 3; 4 D)
4(x + 5) = 2x - 3; -

Solve the problem.

145) Forensic scientists use the lengths of certain bones to calculate the height of a person. When the 145)
femur (the bone from the knee to the hip socket) is used, the following formula applies for men:
where h is the height and f is the length of the femur (both in centimeters). Find
the height of a man with a femur measuring 61 centimeters.
A) 3.61 cm B) 130.09 cm C) 4351.13 cm D) 205.73 cm

146) There is a formula that gives a correspondence between women's shoe sizes in the United States 146)
and those in Italy. The formula is where S is the size in Italy and x is the size in the
United States. What would be the US size for an Italian size of 34?
A) 80 B) 5 C) 2.5 D) 10

147) In one state, speeding fines are determined by the formula where F is the cost, 147)
in dollars, of the fine if a person is caught driving x miles per hour. If the fine comes to $104, how
fast was the person driving?
A) 79 mph B) 81 mph C) 89 mph D) 77 mph

148) 148)
To convert a Fahrenheit temperature to Celsius, one formula to use is where F is
the Fahrenheit temperature (in degrees) and C is the Celsius temperature. What is the Celsius
temperature (to the nearest degree) when Fahrenheit temperature is 68°?
A) 154° B) 129° C) 20° D) 34°

Solve the formula for the specified variable.

149) 149)
A= bh for b

A) B) C) D)
b= b= b= b=

150) S = 2πrh + 2πr2 for h 150)

A) B) h = S - r C) h = 2π(S - r) D)
h= -1 h=

151) 151)
V = Bh for h
A) B) C) D)
h= h= h= h=

152) P = s1 + s2 + s3 for s3 152)

Another random document with
no related content on Scribd:
lukuunottamatta tietysti hetkiä, jolloin hän ajatteli Paulia. Hän tiesi
uskollisena isänmaansa palvelijana tehneensä maansa viholliselle
kaikenmoista haittaa. Itse hän ei kuitenkaan pitkiin aikoihin joutunut
katsomaan vihollista silmästä silmään.

*****

Joutuessaan näkemään sodan tekemää tuhoa, auttoi Dimitriä

hänen valoisa, optimistinen katsantokantansa ja hänen uskonsa, että
sota sittekin terveellisenä suoneniskuna oli edistävä ihmiskunnan
parasta. Sodan raaistava puoli oli sitäpaitsi suuresti vähentynyt sen
kautta, että nykyajan murha-aseet usein panivat joukot taistelemaan
silmänkantomattomissa olevaa vihollista vastaan. Ja sillähän jo oli
jotain voitettu.

Dimitrin tyytyväisyyttä lisäsi tietoisuus, että hän monesti oli voinut

säästää toisia ja lieventää heidän kärsimyksiään. Hänen miehensä
jumaloivat häntä, ja sekä ylempänä että alempana olevat pitivät
häntä onnen lellipoikana, jota haluttiin matkaan, kun oli
kysymyksessä jokin uskalias yritys. Onni petti harvoin Dimitri
Droscheffskyn ollessa matkassa.

Juuri tällaisella matkalla Dimitri ensi kertaa joutui katsomaan

vihollista kasvoista kasvoihin. Ja silloin tuo ihmeellinen tapahtui.

Heitä oli pieni joukkue tiedusteluretkellä vihollisen rintamaan päin.

He kulkivat omilla alueillaan, mutta siellä liikkui myöskin paljon
vihollisia. Kaikki tapahtui yks kaks. He olivat juuri päässeet pienelle
mäen rinteelle, kun metsästä vingahtava kuula kaatoi yhden heistä.
Vihollinen oli niskassa. Nyt oli taisteltava.
 Dimitri ei muistanut Paulia. Yhtävähän hän ajatteli sitäkään, että
hän nyt ensi kertaa seisoi surmanase kädessään lähimmäisensä
edessä. Hän taisteli henkensä puolesta.

Mutta tarkasti tähdätty ase hervahti yhtäkkiä hänen kädestään.

Silmänräpäys senjälkeen hän tunsi vihlovaa kipua oikeassa
käsivarressaan. Repäisevä kuula silpoi sen sijaltaan. Dimitri horjahti,
satutti päänsä johonkin ja meni tainnoksiin, Hän heräsi saksalaisten
sotavankina.

Hän ei oikeastaan ollut pahoin haavoitettu. Oikea käsi tosin oli

poissa, ja hän oli saanut tärähdyksen aivoihinsa. Mutta
tärähdyksestä johtunut tiedottomuus oli nyt ohi. Paraneminen edistyi
nopeaan.

Sairassalin ovi avautui samassa. Kynnykselle ilmestyi nuori,

solakkavartaloinen ja hienohipiäinen vänrikki, joka joskin hiukan
ontuen kiiruhti salin läpi Dimitri Droscheffskyn vuodetta kohti.

Kävi kuin sähkövirta Dimitrin koko olemuksen läpi. Se oli hän, juuri
hän! Ja hän muistutti todellakin Paulia.

Dimitri kohoutui kyynärpäälleen, esitti itsensä ja ojensi tulijalle

vasemman kätensä. — Ettekö istu?

Nuori vänrikki kumarsi, — Kiitoksia, minulla on kiire. Olen juuri

kotiin lähdössä.

Mutta te olitte pyytänyt — —

— Niin, minä pyysin saada tietoja siitä miehestä, jota aijoin

ampua, mutta joka sensijaan ampui minulta käsivarteni. Ja nyt
sainkin tavata teidät itsenne!
 Nuorukainen kumarsi. Hän näytti hämmentyneeltä. — Sota on
sotaa, hän sanoi.

— Sota on sotaa. Minä ymmärrän. Älkää luulko että syytän teitä.

Te teitte parhaanne ja minä samoin. Mutta nähkääs, minä en voinut
ampua teitä.

Vänrikki vilkastui. Oliko sillä siis todella syynsä? Hän muisti

tapahtuman selvään. Se hämmästytti häntä silloin. Mutta sitte se
painui unohduksiin. — Te tähtäsitte. Luulen että olisitte ehtinyt ennen
minua. Mutta kätenne painuikin samassa, ja minä ammuin.

Dimitri kohoutui sotilaallisen suoraksi vuoteellaan. Hänen silmänsä

säteilivät, ja suu oli hymyssä.

— Sillä oli syynsä. Minulla on hyvä ystävä, — teidän näköisenne.

Minun oli mahdoton ampua.

Vänrikin katse painui. Ihminen ja sotilas taistelivat keskenään. —

Minulla ei ole lupa kiittää tekoanne, — mutta äitini siunaukset tulevat
seuraamaan teitä. — Hänen huulensa vavahtivat. Oli monta, joille
hänen nuori elämänsä oli kallis.

— Seuratkoot ne ystävääni. — Dimitrin ääni värähti.

— Missä hän on? Sodassako? kysäsi vänrikki.

Dimitri epäröi hetken. — Ei, en tiedä, sanoi hän hiljaa. —

— Mutta teillä on kiire, — kiire kotiin. Kiitos että tulitte!

Vänrikin pää painui syvään. Hänen kätensä liikkeetkin ilmaisivat

hellyyttä, kun hän tarttuen Dimitri Groscheffskyn vasempaan käteen
kunnioittavasti painoi sen huulilleen, Sitte hän kääntyi ja kiiruhti pois.

*****

Oikeasta poissilvotusta käsivarrestaan ei Dimitri sen jälkeen

puhunut, ennenkuin häntä kuljetettiin kotimaata kohden. Hän oli sillä
matkalla entistäänkin iloisempi ja tartutti iloa koko ympäristöönsä.
Kuitenkin häntä yleisesti säälittiin hänen käsivartensa tähden.
Hänhän vielä oli nuori, ja käsivarsi sattui, olemaan oikea.

— Se nuori, voimakas käsi olisi vielä voinut tehdä paljon hyvää,

sanoi säälivästi sisar junassa, joka kuljetti palaavia läpi Suomen.

— Minä näin ystävän kasvot vihollisessani. Se ratkaisi asian.

Sisar, jolla oli rinnallaan punainen risti, merkki rakkaudesta, joka

antoi henkensä ihmisten edestä, ei häntä ymmärtänyt. Mutta hän
hymyili, sillä Dimitri Droscheffskyn hymyilyyn täytyi vastata.
VIERUSTOVERIT

Matkalla he eivät tietäneet mitään toisistaan. Mutta perille

jouduttuaan —, tai oikeammin kotimatkan etäisessä
pohjoismutkassa, he tulivat naapureiksi. Toinen heistä sijoitettiin
sotavankisairaalan suuren salin etäisimpään nurkkaan, toinen
vieressä seisovaan vuoteeseen.

Näytti melkein siltä kuin järjestelyssä olisi piillyt jokin ajatus, niin
perin erilaiset olivat nämä vierustoverit. Toinen oli joukkonsa iloisin
mies, toinen oli ainoa, joka ei ilmaissut vähintäkään iloa
kotiinpääsöstä. Toisella ei ollut yhtään mitään matkassaan, sillä
iloisella oli tavallista suurempi matkapussi, jota hän ei, ellei se käynyt
välttämättömäksi, hetkeksikään heittänyt luotaan. Toinen katseli
tuontuostakin osaaottavasti vierustoveriinsa, toinen ei koskaan edes
kääntänyt päätäänkään toveriinsa päin. Hän oli sokea ja hänellä oli
side silmillä.

Näkevä, joka oli iloinen luonteeltaan, puheli aina kun vain sai
tilaisuutta siihen. Hänen täytyi jakaa iloaan muillekin. Ja sekin, että
hänen vierustoverinsa oli sokea, kehoitti häntä puhumaan. Täytyihän
sokean edes saada kuulla, kuulla jotain iloista. Ja hänellä oli iloista
puhuttavaa.
 — Tiedättekö, meillä on vain laskettavana pitkä alamäki läpi
Ruotsin.
Sitte olemme kotona.

Sokea kuuli riemuväreen joka sanassa, ja se vihlasi hänen

sisintään kuin miekan terä. Hän ei vastannut.

— Jos uskaltaisin, niin soittaisin teille. Mutta en vielä tiedä, onko

se luvallista, — Hän puhui kuiskaamalla. — Soitto on oivallista
lääkettä.

Sokea päätti mielessään, että hänen vierustoverinsa oli hyvin

nuori. Vanhemman ääni ei koskaan voisi ilmaista tuollaista yli
äyräitten tulvehtivaa iloa, ei ainakaan sen, joka sodan kauhut
nähtyään palaa rintamasta.

— Koetelkaahan mitä minulla on tässä!

Sokea kuuli vierustoverinsa kopistelevan tavaroitaan. Sitte hän

tunsi, että jotain työnnettiin hänen viereensä. Hän kuljetti käsiään
tunnustelevasti peitettä pitkin ja sai käsiinsä viulun.

Toinen vetäisi jousella pari kertaa kielien poikki ja naurahti.

— Oletteko kuulleet moista senjälkeen kuin läksitte kotoa! — Ääni

oli ylpeä kuin kepposistaan kehuskelevan koulupojan.

Taas vetäisi hän muutamia rajun iloisia säveleitä, sitte hän alkoi
kertoa. Hän puhui nyt matalalla äänellä, melkein kuiskaamalla, mutta
nytkin värisi joka sana hillittyä iloa. Viulu oli koko ajan seurannut
häntä. Hän oli peljännyt sen kadottamista melkein enemmän kuin
henkeään. Kukapa oikeastaan ennätti ajatella henkeään sodassa.
Vaaraa hetkenä oli muuta ajattelemista, ja kun vaara oli ohi, oli hän
aina ajatellut viuluaan.

Tämä ei ollutkaan mikään tavallinen viulu. Se oli aito

Cremonalainen. Se puheli, itki ja iloitsi ihan kuin ihminen. Sillä oli
sisimmässään kaikki ihmisrinnan säveleet, ja se ilmaisi ne
ymmärrettävämmin, täyteläisemmin ja ihanammin kuin konsanaan
sanat.

Tämä viulu oli myöskin hankkinut hänelle sen pikku vaimon, joka
nyt kotona odotti häntä.

Sokea makasi liikahtamatta. Ei mikään hänessä ilmaissut, kuuliko

hän vai eikö, oliko hän tyytyväinen vai tyytymätön.

Mutta kukapa ei mielellään kuulisi tuollaisesta herttaisesta pikku

vaimosta, joka oli sulaa päivän paistetta kullalle vivahtavista
ruskeista kiharoistaan kiiltonahkaiseen kengänkärkeensä saakka.

Sentähden toinen jatkoi.

Jo heidän ensi tutustumisensa oli ollut kuin kirkasta kevätpaistetta.

Tosin se alkoi kuutamokävelyllä, mutta siinä ei ollut mitään
haikeamielistä haaveilua, sulaa iloisen kirkasta kevätaurinkoa vain.

Hän oli lähtenyt virkistysmatkalle Sveitsiin. Cremonalainen, jonka

hän äsken oli saanut isoisältään, oli hänellä matkatoverina.
Rajattoman hyvällä tuulella hän kierteli Zürichin nähtävyyksiä
ihailemassa. Illalla hän hankkiutui Zürichbergiin, sai viimeisen
vapaana olevan huoneen, tilasi illallisen itselleen ja asettui
parvekkeelle nauttimaan sekä näköalasta että illallisesta.
 — Ehkäpä hän nukkuu. — Kertoja katsoi hetkisen kysyvästi
vierustoveriinsa. Sitte hän ajatuksissaan jatkoi keskeytynyttä
kertomustaan. Kaikki oli yhtäkkiä käynyt niin eläväksi hänelle kuin
olisi se vasta tapahtumassa.

Hänen siinä istuessaan ja nauttiessaan on hänen katseensa

yhtäkkiä kiintynyt pieneen vaaleapukuiseen olentoon, joka kepeät
matkakapineet kädessään seisoo parvekkeen kynnyksellä. Se
vaaleapukuinen puhelee vahtimestarin kanssa. Hän koettaa saada
yösijaa itselleen, mutta tilaa ei ole muuta kuin etäämpänä olevassa
pienessä huvilassa. Vaaleapukuinen ei kuitenkaan siitä säikähdä.
Levollisesti hän tilaa illallista itselleen, valitsee parvekkeelta paikan
josta on mitä ihanin näköala ja asettuu siihen.

Cremonalainen on näihin asti rauhallisesti maannut kotelossaan.

Mutta nyt muistuttaa se olemassaolostaan, — Mitä te täällä istutte
kahden ja vaiteliaina. Olenhan minäkin matkassa.

Cremonalainen pääsee kotelostaan. Sen täytyy saada puhua.

Neiti syö huomattavan hitaasti. Kun hän vihdoin nousee, lähenee

hän soittajaa, — Kiitoksia! Te soitatte ihanan kauniisti, — Katse
säteilee ja kiharoissakin, jotka vallattomasti kurkkivat esiin
yksinkertaisen matkalakin alta, oli kuin kimmellystä.

Kun he viimein yhdessä lähtevät kulkemaan yömajaksi

suositeltuun huvilaan, ovat he jo kuin vanhat tuttavat. Mutta mistä he
puhuvat, sitä hän ei tiedä, ei tietänyt silloin eikä tiedä jälestäkään
päin. Hän tietää vain sen, että hänen rinnallaan kulkee pieni
vaaleapukuinen olento, jonka astunta on joustavaa kuin nuoren
vuorikauriin, ja jonka ympärillä kaikki paistaa ja kimaltelee kuin
auringon kirkkaassa valossa.
 Ja sitte, sitte, kun he olivat sanoneet hyvää yötä, teki hän sen,
tuon tavattoman, jota hän ei koskaan ollut katunut niin monesti kuin
sille olivatkin yhdessä nauraneet. Hän vetäisi esille matkakynän ja
nimikorttinsa ja kirjoitti kuutamon valossa suurin juhlallisin kirjaimin:
Huomentervehdys oppaaltanne. Sitte hän pujotti kortin sisään oven
rakoon siinä huoneessa, jonne hänen vaaleapukuinen tyttönsä oli
kadonnut. Kortti tarttui juuri ovenrivan kohdalle, ja hän iloitsi
ajatellessaan, että siitä se varmasti putoaa maahan huomen
aamuna, kun hän avaa oven.

Minkälaisia lapsia he silloin kumpikin olivat! Mutta miten onnellisia

lapsia! Nyt he jo olivat paljoa vanhemmat, vaikka siitä ei vielä ollut
kovinkaan pitkä aika. Mutta he olivat kokeneet paljon, se pikkuinen
kotona ja hän sekä rintamassa että sotavankina. Ja kuitenkin pyrki
nyt ihan lapsettamaan, kun hän ajatteli sitä, että matka lyheni ja koti
läheni. Ja siellä kotona oli kaksi odottamassa, se rakas pikku vaimo
ja ihmeellinen pieni, pehmeä, punainen ja valkoinen käärö.

Sokea viereisessä vuoteessa liikahti. Toinen käytti kohta tilaisuutta

hyväkseen.

— Oletteko valveilla? Kuulkaa, sanokaa minulle, ymmärrättekö,

miten mies voi erota herttaisesta pikku vaimosta kolmenkuukautisen
avioliiton jälkeen ja sitte elää näkemättä häntä enemmän kuin sitä
pehmeätä pikku olentoa, joka on saapunut kotiin isän poissa-
ollessa?

— Elämässä on paljon, jota ei kukaan ymmärrä. — Sokea puhui

kuin jatkoksi omiin ajatuksiinsa.

— Mutta me voimme katsoa kaikkea joko valoisalta tai synkältä

kannalta. — Huomautuksessa oli ojennuksen makua, mutta tarkoitus
oli parhain. — Nähkääs, minulta on toinen sääri mennyt. — Hän
hätkähti omia sanojaan muistaessaan että vierustoveri ei voinut
nähdä mitään. — Olisihan minullakin syytä surra, jatkoi hän
kuitenkin, — kun näin nuorella ijällä olen joutunut raajarikoksi. Mutta
sen sijaan olen iloinen, rajattoman iloinen. Mitä merkitsee poikki
ammuttu sääri, kun vaimoni ja se pieni, pehmoinen ovat kotona
odottamassa!

— Onko teillä lapsia? kysäisi hän äkkiä, samalla kun kohosi

istualleen ja kietaisi peitteen paremmin polven alta poikki sahatun
säären ympärille.

Sokea nosti hiukan kättään. Se tapahtui vaistomaisesti, kuin olisi

hän tahtonut suojata itseään.

Hyvä Jumala, kuinka kiduttavasti tuo toinen osasi asettaa

sanansa! Ikäänkuin hänellä ei olisi ollut murhetta tarpeeksi
sokeudestaan ja repivistä, raatelevista muistoista!

Äkkiä hän muisti kysymyksen. — Ei ole, vastasi hän väsyneesti.

— Mutta vaimo?

— Vaimo on.

— Me olemme kaikki kadottaneet paljon, mutta meidän täytyy

iloita siitä mitä meillä on.

Sokean mieli kuohahti.

*****
 Eikö hänellä vielä ollut ikää tarpeeksi ymmärtääkseen, että vaikka
he kaikki olivatkin palaavia, palasivat he eri asteisesti ruhjoutuneina,
eri mielentilassa ja erilaisiin oloihin. Rikkiammuttu sääri oli
korvattavissa keinotekoisella, mutta mikä korvasi sokealle hänen
näkönsä? Ja kuka aavisti, mitä näkö merkitsi juuri hänelle? Hän ei
voinut avautua ihmisille, ei kuten vierustoveri sanoin viskellä heille
sisintään niinkuin rikas rahoja taskustaan. Hän oli luonnostaan saita
sisimpänsä suhteen. Ja olot olivat yhä enemmän kehittäneet häntä
tähän suuntaan. Hän oli oppinut olemaan yksin ja yksinäisyydessä
tuijottamaan omaan sisimpäänsä, niinkuin saita raha-arkkuunsa,
Barbel ei käsittänyt tällaista. Ajatukset eivät koskaan rasittaneet
häntä. Hän purki sisimpänsä lauluun ja laverteluun. Kaikki oli
helppoa hänelle paitsi yksinäisyys. Sitä hän ei sietänyt. Sentähden
olivat he oppineet kulkemaan kukin omia teitään, toinen koko
maailman ystävänä, toinen sisäisesti eristettynä kaikista, joskin
ulkonaisesti yhtenään kosketuksessa sen monivivahteisen
ihmisvirran kanssa, joka päivittäin vieri hänen ja hänen kotinsa
ohitse.

Mutta hänenkin täytyi joskus avautua. Yksinäisyys kävi hänelle

liian raskaaksi. Ja sentähden avautui hän vuorisen kotiseutunsa
suurpiirteiselle luonnolle, tuolle luonnolle, jonka jokainen väri ja
vivahdus oli hänelle tuttu kuin piirteet rakkaissa kasvoissa, ja joka
ehdottomasti painaa syvän ja vakavan leimansa ystäviinsä. Sen
ystävän suhteen hän ei koskaan pettynyt. Sille hän uskoutui. Siltä
hän sai apua. Ja nyt, — nyt — —

Hoitajatar oli salin toisesta päästä siirtynyt yhä lähemmäksi

nurkkaa, missä vierustoverit makasivat. Sokea kuuli hänen
suojasidettä avatessaan puhelevan säärensä menettäneelle. Hän
puhui uudesta säärestä. Nykyaikana saatiin aivan erinomaisia.
Viuluniekka ei sitäpaitsi ollut riippuvainen säärestä. Hän saattoi sekä
edistyä että elättää itseään siitä riippumatta.

— Entä te? — Hoitajatar kääntyi sokean puoleen ruveten

aukomaan silmäsidettä. — Voitteko tekin jatkaa tointanne?

— Minulla on pieni liike ja majatalo alppiseudussa. — Ääni oli

kalsea, luota lykkäävä. Sen täytyi hinnasta mistä hyvänsä salata,
salata — — —

— Ettekä enää koskaan saa nähdä ihanaa maatanne! —

Huudahdus luiskahti kuin vahingossa hoitajattaren huulilta. Sokea
kuuli siinä osanottoa. Mutta sekin repi.

Hoitajatar irroitti samassa siteen. Sokea kuuli äännähdyksen, joka

purkautui kuin säikähdyksestä.

— Kauniin näköistä vai mitä? — Sokean kasvot vääntyivät

omituisesti. Hänen teki mieli ilkkua omaa onnettomuuttaan. Mutta
ainoa kohta hänen kasvoissaan, joka oli kyllin ehjä jotain tunnetta
ilmaistakseen, oli suu. Ja se osasi tulkita ainoastaan tuskaa.

Hoitajatar ei kohta vastannut. Hänen kätensä vapisivat, kurkkua

kuristi henkeä salpaavasti, — Miekkako teidät näin on ruhjonnut? sai
hän viimein kysytyksi.

— Miekka. Nenä poikki, silmät poissa! Minä mahdan olla kaunis!

— Vaimonne on hoitava teitä entistä hellemmin! — Uusi side

laskettiin hellävaroin ruhjoutuneille kasvoille.

Barbelko hoitaisi entistä hellemmin, hän, joka vihasi kaikkea

rumaa ja joka aikoja sitte olisi jättänyt miehensä, ellei tämä olisi ollut
kaunis, arvossa pidetty ja hyvä vaimonsa elättäjä!

Kuinka kiduttavia sanoja ihmiset saivatkaan suuhunsa! He

seisoivat kuin rautaraipat käsissä häntä suomimassa. Mutta he eivät
tietäneet!

Sokea painui raskaasti takaisin vuoteelle.

Hellemmin kuin koskaan! Barbel hellästi ja lämpimästi hoitamassa

inhottaviksi ruhjoutuneita kasvoja!

Hänen täytyi nauraa. Sitte hän kääntyi seinään päin kuin

kääntyäkseen pois ajatuksista, jotka olivat liian raskaat. Mutta
ajatukset olivat yhtä armottomat kuin ihmiset. Ne eivät laskeneet
häntä rauhaan. Hän näki Barbelin edessään puhuttamassa
majataloon poikenneita vieraita, veikeä hymy suupielissä ja silmät
elämänhalua säteilevinä, Hän näki, miten kaunis hänen nuori, häntä
yhdeksän vuotta nuorempi vaimonsa oli. Hän tiesi, miten huolellisesti
ja sievästi hän pukeutui, ja että hän joka paikassa herätti huomiota.
Hän oli nähnyt tätä siksi usein, että hän nytkin sokeudestaan
huolimatta näki sen. Mutta hän tiesi senkin, että-Barbel ajatteli
muutakin kuin ulkokuorta, että hänessä oli kiihkeä, tarmokas halu
päästä eteenpäin ja ylöspäin elämässä. Hän pani arvoa kaikelle mille
ihmiset panivat arvoa. Hän rakasti kaikkea mikä kuului joltain ja
näytti joltain. Kuoren kauneutta vaille jääneet sisäiset arvot olivat
arvottomat hänelle.

— Minä poloinen, vaikeroi hän sisimmässään, — minä olin kaunis,

arvossa pidetty mies. Ihmiset kohtelivat minua kuten asemansa
yläpuolelle kohonnutta. Minä kelpasin hänelle porraspuuksi!

Sokea tavoitteli peitettä. Hänen oli vilu. Häntä puistatti.

 Heidän avioliittonsa oli ollut kovaa ja kuluttavaa kamppailua, siitä
asti kun ensi huumaus oli haihtunut. Barbel rakasti leikkiä ja sai
leikkiä. Mutta leikkikentän rajat olivat selvät. Miehen katse vartioi
häntä. Se puhui suoraa, tinkimätöntä kieltä. Se sanoi: "valitse, sinä
näet rajan. Rajan toisella puolella tulee meistä ero." Mutta Barbel ei
tahtonut erota. Arvossa pidetty aviomies ja luotettava elättäjä painoi
paljon vaa’assa. Heidän kaksintaistelunsa keskeytyi ainoastaan
siihen aikaan, kun he odottivat lastaan. Silloin hän hellitti ohjia. Hän
oli niin rajattoman onnellinen lapsesta. Aina kun hän siihen aikaan
palasi matkoiltaan kotiin ja laaksosta nousi rinnettä ylöspäin, katseli
hän vuoren kielekkeelle kohonnutta kotiaan omituisella hartaudella.
Se oli siinä kuin räystään alle rakennettu linnunpesä. Ja sydän
vavahti rinnassa, kun hän ajatteli, että sieltä pian kuuluisi sellaista
heikko-äänistä vikinää kuin linnunpesästä ainakin.

Hän oli jo näkevinään pienen, vakavakatseisen pojan kodin

kynnyksellä. Poika tähysteli tielle päin. Hän odotti isää. Ja kun isä
näkyi, juoksi poika vastaan. Hän pujotteli pienen kätensä isän
käteen, ja sitte he käsitysten jatkoivat matkaansa. Aurinko laski.
Alppien huiput hehkuivat kuin tulessa. Varjon puolella vivahtelivat
tummat, sulavanpehmeät värit keskenään, kilpaillen kauneudessa.
Ei isä eikä poika puhunut mitään. He kulkivat vaijeten toistensa
rinnalla. Mutta he ymmärsivät toistensa ajatukset ja tunsivat
toistensa tunteet. Isä ei ollut yksin eikä köyhä. Hän oli rikas ja
onnellinen.

Siihen aikaan, jolloin hän unelmoi tästä kaikesta, palvoi hän

vaimoaan korkeampana olentona. Hän oli vakuutettu siitä, että
Barbel lapsen synnyttyä kokonaan muuttuisi.
 Mutta muutoksen sijaan tulikin tuo hetki, joka opetti häntä
vihaamaan vaimoaan, tuo hetki, jolloin Barbel tiedottomana
kannettiin kotiin eräistä huvitilaisuuksista ja hänelle ilmoitettiin, että
hänen toivonsa oli surmattu!

Jospa hän vielä olisi voinut vihata niinkuin silloin! Mutta hän oli
taistellut voidakseen antaa anteeksi. Ja kun hän oli voinut sitä, oli
hän uudelleen ruvennut rakastamaan. Hän uskoi vieläkin
mahdolliseen muutokseen. Etenkin sodan puhjettua oli toivo
hänessä virinnyt. Ero oli yhdistävä heidät. Ero oli ehjentävä
särkyneen.

Hän näki monta kaunista unta, sillaikaa kun kuulat vinkuivat hänen
ympärillään ja tykit soittivat surmasäveleitään. Hän toivoi sekä
omasta että toisten puolesta. Ei kai tällainen hävityksen kauhistus
ollut vain äkillisen mielijohteen seuraus. Sillä täytyi olla jokin
tarkoitus, niin hyvä ja suuri tarkoitus, että sen saavuttamiseksi
kannatti kärsiä ja uhrautua.

Tuo tarkoitus näytti hänen omaan elämäänsä nähden läheiseltä ja

ymmärrettävältä. Miksi ei sitä olisi olemassa kokonaisuuteenkin
nähden?

Mutta nyt, nyt oli häneltä sammunut toivo kokonaisuuden

tarkoituksesta samalla kuin hänen omastaan. Hän tiesi, minkälainen
hänen osansa oli. Sokea, petetty, halveksittu mies hän oli. Hänkö
voisi toivoa?

— Te näytätte niin kovin synkältä. Minä soitan teille vähän. Ovet

ovat kiinni toisiin huoneisiin.

Sokea säpsähti. Hän oli ennättänyt unohtaa missä hän oli.

 Hiljainen, hillitty sävel kaikui salia pitkin. Tuntui siltä kuin soittaja
olisi käyttänyt sordiinoa, mutta sittekin väreili sävel iloa.

Parvi iloisia säveliä karkasi taas esille.

— Kuuletteko? Me palaamme kotiin, — odottavien luo.

Sokea ei liikahtanut. — Hän soittaa toisten iloa ja riemua, ajatteli

hän. Minulle hän soittaa maasta, jossa paimenpoikanen jokeltaa ja
kellot kilahtavat, maasta, joka oli ainoa ystäväni ja jota silmäni ei
koskaan enää näe.

*****

Hänen täytyi taas ajatella, millä inholla hänen vaimonsa kääntyisi

pois hänestä. Sokeudessaan hän näki sen kuin ruumiillistuneena.

— Kuulkaa! Ymmärrättekö näitä säveleitä?

Soittaja kumartui sokean puoleen. Hänen äänensä väreili

herkkänä kuin viulun kieli. — Näin jokeltaa pieni lapsi! —
Ymmärrättekö, hän on nukkunut levollista, makeaa lapsen unta. Sitte
hän ynähtää unissaan, — näin — ja nyt hän herää, — itkasee
pikkuisen, mutta näkee äidin ja nauraa! Näin, näin! — Kuuletteko, se
on oman pikku poikani ääni! Se on puhunut minulle vankeuden
maassa. Se on kutsunut ja kutsuu minua kotiin!

Sävelet loppuivat autuaalliseen jälleennäkemisen iloon. Sokea

kuuli soittajan pistävän viulun pussiinsa.

— Teistä minä kai olen puolihassu, mutta tiedättekö, minä

rakastan aivan rajattomasti tuota pientä, pehmeätä olentoa, jota en
vielä koskaan ole nähnyt.
 Hän naurahti kuin hämillään. — Kotiin palaava sotavanki on kai
hullu ilosta, lisäsi hän itseään puolustavasti.

Samassa tuli hoitaja. Hän tiedusteli kunkin vointia, korjasi vuoteita

ja toivotteli hyvää yötä. Vahvistava lepo oli tarpeen. Seuraavana
päivänä oli jatkettava matkaa.

— Kotiin, täydensi soittaja, ja kävi kuin hyminä läpi huoneen. —

Nukkukaa tekin hyvin, jatkoi hän, kääntyen sokean puoleen, samalla
kepeästi koskettaen häntä, ilmaistakseen kenelle hän puhui. — Uni
antaa voimia iloitsemaan.

— Kiitoksia! — Ääni ei enää ollut kylmä, mutta se oli väsynyt,

läpeensä väsynyt. Illan tulo, josta hän toisten kautta sai tiedon,
muistutti hänelle aina hänen nykyistä täydellistä avuttomuuttaan.
Vuoteessa kääntyminenkin muistutti, että hänen oli mahdoton
kääntyä valoon päin.

Nämä ajatukset kuluttivat ja kiduttivat häntä. Ja kuitenkin täytyi

ajatella. Eihän hän muuhun kyennyt.

Hän naurahti taas niin ilkeästi, että hän itsekin säikähti sitä. Hänen
mieleensä oli johtunut, ettei hän koskaan niinkuin muut illoin voinut
ummistaa silmiään. Hänellähän ei ollut silmiä.

Niin, hän oli ilkeästi ruhjottu raukka, jota kuka tahansa milloin
tahansa saattoi pettää, mies, joka ei enää voinut elättää itseään,
mies, jolta kaikki oli riistetty.

*****

Ajatus etsi haparoiden tukikohtaa.

 Saattoiko kaiken takana sittekin olla tarkoitusperä, päämäärä, joka
teki elämän elämisen arvoiseksi?

Jos saisi ajatella niin, jos voisi luottaa ja uskoa johonkin, ehkä
silloin jaksaisi elää tulematta hulluksi.

Häntä alkoi huimata. Hän tunsi suurta ruumiillista heikkoutta.

Sieluntuskat olivat jo kauan kiduttaneet häntä, ja vierustoveri oli
tänään nostanut hänen epätoivonsa huippuun asti.

Tuntui raukaisevan niin omituisesti. Tulisikohan uni vihdoin

hänellekin, jolla ei ollut silmiä, joita ummistaa?

Hän tunsi vaipuvansa kuin pohjattomaan syvyyteen. Mutta se

syvyys oli unen pehmeä syli.

Etäisyydestä hän kuuli viulun ääniä. Se jokelsi ja nauroi kuin pieni,

unesta heräävä lapsi.

Hän kohotti kätensä. Hän tahtoi pujottaa sen oman pikku poikansa
käteen ja kulkea hänen kanssaan kotirinteitten varjoisaa polkua
pitkin.

Mutta hänen kätensä painuikin hervottomasti takaisin vuoteelle.

Se ei tavannut tukea. Hän ei löytänytkään lapsensa kättä. Hänhän oli
sokea.
"SUURI TODISTAJIEN JOUKKO"

Feodor Feodorovits Iwanoffsky oli pitkä ja harteva. Leukapieliä peitti

tiheä, pikimusta parransänki. Töyhdöksi tuuhistuneiden viiksien alla
loistivat helakanpunaiset, paksut ja himokkaat huulet. Otsa oli
matala, kulmakarvat paksut ja tuuheat, silmäripsien alla välähtivät
mustat, keskitettyä voimaa ilmaisevat silmät.

Feodor Feodorovits oli syntynyt käskijäksi. Se ilmeni jo

lastenkamarissa, jossa hänen vanha "njanjansa" sai suojella sekä
silmiään että hiuksiaan aina, kun hän uskalsi asettua pojan tahtoa
vastustamaan. Sisaretkin, sekä Feodoria vanhempi että nuorempi,
oppivat häntä pelkäämään. He kätkivät visusti lukon taakse kaikki
millä oli jotain arvoa: nuket, kirjat ja koristukset, jotta ne eivät joutuisi
vaaraan, jos Feodorln päähän pälkähti käyttää niitä, ellei muuten niin
hävittämishalunsa esineenä.

Enimmän kärsi tästä kuitenkin äiti. Hän koetti kauan, mutta

turhaan, pitää puoliaan poikaa vastaan. Niin kauan kuin isä eli, taipui
poika pakosta ja pelosta hänen rautaisen tahtonsa alle. Mutta isän
kuoltua ei enää mikään pannut sulkuja pojan rajulle itsevaltiudelle.
 — Feodor, Feodor, minkätähden sinä olet tuollainen! Sinä poljet
sydämeni jalkojesi alle. — Äiti, joka turhaan oli koettanut sekä
hyvyyttä että kovuutta, puhkesi kerran valituksiin.

— Minkätähdenkö olen? Kysy itseltäsi! Pyysinkö minä tällaista

luontoa!

Vastaus taittoi ikiajoiksi kärjen kaikelta mitä äiti olisi tahtonut sanoa
pojalleen. Se suuntasi syytöksen hänen oman sisimpänsä
veristävään haavaan. Hän sulkeutui huoneeseensa. — Miksi, miksi,
kysyi hänkin. — Miksi tuli juuri Feodor Petrovits Iwanoffsky lasteni
isäksi?

Hän vastasi epätoivoisella vastakysymyksellä. Miksi oli olemassa

kouluja kaikkia mahdollisia ja mahdottomia tarkoitusperiä varten?
Miksi ahdettiin tietoja ihmisten aivoihin, kehitettiin heidän ääntään,
heidän jäseniään, valmistettiin heitä toimiin mitä erilaisimmilla aloilla,
mutta kun oli kysymyksessä elämän ratkaisevin askel, suurin ja
vaikein kaikista tehtävistä: äidin, silloin vaijettiin.

Hän muisti katkeruudella kuinka vanhat, kypsyneet ihmiset

touhuuttivat nuoria naimisiin. Ottaminen oli pääasia, kenen otti,
onnistuiko valinta vai eikö onnistunut se jäi sattuman varaan.

Sellaisella opastuksella hänkin nuorena oli lähtenyt liehumaan

huvista huviin, niistä löytääkseen oman onnenosansa. Ja hän luuli
sen löytäneensä silmätessään Wladimir Markowskyn syviin, tulisiin
silmiin. Mutta heille tuli pientä riitaa. Hän tahtoi tehdä Wladimirin
mustasukkaiseksi ja siten sytyttää hänet uudelleen. Siitä syystä hän
antautui Feodorin seuraan. Kun hän huomasi, että Wladimir tämän
perustuksella vain loittonemistaan loittoni hänestä, oli myöhäistä
korjata mitään. Wladimir oli poissa. Revolveri kädessä Feodor vaati