Byrd and Chens Canadian Tax

Principles Canadian 1st Edition Byrd

Solutions Manual
Visit to download the full and correct content document:
https://testbankdeal.com/download/byrd-and-chens-canadian-tax-principles-canadian-
1st-edition-byrd-solutions-manual/
Byrd and Chens Canadian Tax Principles Canadian 1st Edition Byrd Solutions Manual
Musician, Buddy-Chapter 4 Problem SIN: 527 000 061 Printed: 2017/02/25 16:24
Summary
2016 Tax Summary (Federal)
Buddy-Chapter 4 Problem Buddy-Chapter 4 Problem
Total income Non-refundable tax credits
Employment * 101 16,500 Basic personal amount 300 11,474
Old Age Security 113 Age amount 301 7,125
CPP/QPP benefits 114 Spouse / eligible dependant * 303 7,634
Other pensions 115 Family caregiver amount 367
Split-pension amount 116 Infirm/caregiver * 306 11,455
Universal Child Care Benefit 117 CPP/QPP/PPIP/EI * 308 310
Employment Insurance 119 Volunteer firefighters' amount* 362
Taxable dividends 120 Canada employment amount 363 1,161
Interest 121 Public transit passes amount 364
Limited partnership 122 Children's arts amount 370
RDSP 125 Home buyers’ amount * 369
Rental 126 Adoption expenses 313
Taxable capital gains 127 Pension income amount 314
Support payments 128 Disability amount 316
RRSP 129 Transfers * 318 8,001
Other 130 Interest on student loans 319
Self-employment * 135 Tuition / education 323
Workers' compensation and Medical expenses 332 3,430
social assistance 147
Subtotal 335 56,390
Total income 150 16,500
Credit at 15% 338 8,459
Donations and gifts 349
Net income Non-refundable tax credits 350 8,459
RPP 207
Total payable
RRSP * 208 Federal tax 404 2,475
Split-Pension Deduction 210 Non-refundable tax credits 350 8,459
Union and professional dues 212 Dividend tax credit 425
UCCB repayment 213 Min. tax carry-over/other * 426
Child care expenses 214 Basic federal tax 429
Disability supports deduction 215 Non resident surtax
Business investment loss 217 Foreign tax credits / other 405
Moving expenses 219
Federal tax 406
Support payments 220
Political/inv. tax credit/other * 410
Carrying charges and interest 221
Labour-sponsored tax credit 414
CPP/QPP/PIPP * 222
Alternative minimum tax 417
Exploration and development 224
WITB Prepayment (RC210) 415
Employment expenses 229
Special Taxes 418
Social benefits repayment 235
Net federal tax 420
Other deductions * 231
CPP contributions payable 421
Net income 236 16,500
EI self-employment 430
Social benefits repayment 422
Taxable income
Provincial/territorial tax 428
Canadian Forces personnel 244
Total payable 435
Home relocation loan 248 Total credits
Security options deductions 249 Income tax deducted * 437 500
Other payments deduction 250 QC or YT abatement * 440
Losses of other years * 251 CPP/EI overpayment * 448
Capital gains deduction 254 Medical expense supplement 452 858
Northern residents 255 WITB (Schedule 6) 453 1,972
Additional deductions 256 Other credits * 454
Taxable income 260 16,500 GST/HST rebate 457
Children's fitness amount 459
2017 Estimated Buddy-Chapter 4 Problem School supply credit 469
GST/HST credit 1,277 00 Instalments 476 4,000
Provincial tax credit 404 00 Provincial tax credits 479 150
Child Tax Benefit Total credits 482 7,480
RRSP contribution limit 2,970 00 Balance owing (refund) (7,480)
* More than one line is considered
Combined balance (refund) (7,480)

Page 1 of 1
Visit TestBankDeal.com to get complete for all chapters
 Protected B when completed
Canada Revenue Agence du revenu
Agency du Canada
T1 GENERAL 2016
Income Tax and Benefit Return

Step 1 – Identification and other information

BC 7
Identification Information about you
Print your name and address below. Enter your social insurance number (SIN) 527 000 061
First name and initial
Buddy-Chapter 4 Problem Year/Month/Day
Last name Enter your date of birth: 1949-08-28
Musician Your language of correspondence: English Français
Mailing address: Apt No – Street No Street name Votre langue de correspondance : X
111 WWW Street
PO Box RR Is this return for a deceased person?
If this return is for a deceased Year/Month/Day
City Prov./Terr. Postal Code person, enter the date of death:
Vancouver BC V4H 3W4
Marital status
Email address Tick the box that applies to your marital status on
I understand that by providing an email address, I am registering for online December 31, 2016
mail. I have read and I accept the terms and conditions on page 17 of 1 X Married 2 Living common-law 3 Widowed
the guide.
4 Divorced 5 Separated 6 Single
Enter an email address:

Information about your residence Information about your spouse or

common-law partner (if you ticked box 1 or 2 above)
Enter your province or territory of
residence on December 31, 2016: British Columbia Enter his or her SIN: 527 000 129

Enter his or her first name: Natasha

Enter the province or territory where
you currently reside if it is not the Enter his or her net income for 2016
same as your mailing address above: to claim certain credits: 3,840.00

If you were self-employed in 2016, Enter the amount of universal child care
enter the province or territory of benefit (UCCB) from line 117
self-employment: British Columbia of his or her return: 3,840.00

If you became or ceased to be a resident of Canada for income tax Enter the amount of UCCB repayment included
purposes in 2016, enter the date of: on line 213 of his or her return:
Month/Day Month/Day
entry or departure Tick this box if he or she was self-employed in 2016: 1

Do not use this area

Do not
172 171
use this area
 Protected B when completed 2

Residency information for tax administration agreements (For more information, see page 18 in the guide.)
Did you reside in the Nisga'a Lands on December 31, 2016? Yes 1 No X 2
If yes, are you a citizen of the Nisga'a Nation?
Yes 1 No 2

Elections Canada (For more information, see page 19 in the guide)

A) Do you have Canadian citizenship? Yes X 1 No 2

Answer the following question only if you have Canadian citizenship.
B) As a Canadian citizen, do you authorize the Canada Revenue Agency to give your name, address, date of birth,
and citizenship to Elections Canada to update the National Register of Electors? Yes X 1 No 2
Your authorization is valid until you file your next tax return. Your information will only be used for
purposes permitted under the Canada Elections Act, which include sharing the information with
provincial/territorial election agencies, members of Parliament, registered political parties, and
candidates at election time.

Please answer the following question

Did you own or hold specified foreign property where the total cost amount of all such property,
at any time in 2016, was more than CAN$100,000?
See "Specified foreign property" in the guide for more information 266 Yes 1 No X 2
If yes, complete Form T1135 and attach it to your return.
If you had dealings with a non-resident trust or corporation in 2016, see "Other foreign property" in the guide.
Another random document with
no related content on Scribd:
 — Sovussa tässä on soudettu näillä vesillä tähän asti, kun ei ole liikoja
kalankävijöitä ollut. Rauhassa nuo on näihin asti saanut pyydyksetkin
olla, mutta nyt ei näy enää saavan… Samoin käy järvellä kuin
metsässäkin». Pois kaikkoaa riista, kun eränkävijöitä lisääntyy. Sovussa
on soudettu näillä vesillä, mutta nyt ei enää soudeta… Kauemmaksi
täytyy siirtyä. Tähän jääkööt kalavedet ja riistamaat, soutakoot,
hiihdelkööt, ottakoot niin paljon kuin saavat. Löytyy niitä vielä yhdelle
erämiehelle kaukaisia saloja ja metsäjärviä, mieluisampia
pyyntipaikkoja, joihin ei liikoja eksy häiriötä ja sekaannusta saattamaan.

Päivä on laskenut ja kesäyö hämärtynyt. Sumu nousee rantalahdelta ja

rastas visertää naavakuusen oksalla.

Jaakko vetää venheensä telalle, kokoilee langat ja saaliin venheestä ja

noustessaan pihaan puhelee itsekseen:

— En laske lankojani enkä verkkojani näille vesille. Pois näiltä mailta

pitää päästäkseni. Jos kauemmaksikin pohjoiseen samoan, niin ehdin
vielä ennen syksyä tupani tehdä ja kalasaunani rakentaa salolle
semmoiselle, jonne ei ole vielä yksikään erämies latua polkenut.

Raskain askelin käy Jaakko pirttiin ja heittää konttinsa eukolleen, joka

on jo odotellut kalassakävijää ja illallisenkin jo valmiiksi pirtin pöydälle
tuonut.

— Eipä ole sinusta enää erämieheksi, sanoo tämä silmättyään tyhjää

konttia.

— Ei näillä mailla eikä vesillä. Pois korjasin pyydykseni, enkä niitä

enää laske.

— Parasta onkin, kun kaskia kaadat.

— En kaada kaskia näillä mailla.

 — Miks’et?

— Siksi, että muutamme tästä muille maille.

— Pöh, ja tähän kontusi jättäisit.

— Kyllä tällaisia kontuja aina saa.

— Käyhän saunaan, äläkä turhia siinä…

Saunassa miettii Jaakko, miten saisi parhaiten poismuuttoon vaimonsa

suostumaan. — Ei se hennoisi lähteä. Tähän nuorikkona toin, ja tässä on
sen jälkeen yhtä mittaa samoilla tanhuvilla liikkunut. Yhdessä on kasket
kaadettu ja pellot raivattu — se mitä on raivattu — ja yhdessä on säästöt
koottu — mitä on koottu — ja yhdessä on kalassakin käyty ja hauskoja
päiviä eletty, ja elettäisi vielä eteenkinpäin näillä samoilla tanhuvilla, kun
ei olisi naapureita ilmestynyt eikä eränkävijöitä! pyydysmaille ja
kalavesille. Ei se hevillä lähde, arvaa sen, mutta lähdettävä on, ja heti,
kun mökin ja lehmän saan myydyksi. Ei se tähän jäämisestä parane,
pahenee vaan. Rauhaisampi paikka on etsittävä, jos semmoisen vain
löytää, ja miks’ei löydä, kun siirtyy asumattomille seuduille.

Saunasta palattuaan ihastelee Jaakko ja istuu pirtin ikkunan alle

mietiskelemään. Saunasta palajaa pian Liisakin — Jaakon vaimo — ja
istuu illalliselle.

— Etkö sitte aio enää kevätkalaan? kysäsee hän mieheltään.

— En. Näille vesille en verkkojani laske, enkä näitä erämaita kauan

hiihtele. Pois pitää täältä päästäkseni.

— Pois..? ja mihin sinä sitte…?

— Vaikka Lappiin, jos ei likempää asumatonta seutua löydy.

— Mistä sinä nyt niin olet suuttunut?

 — Ka, mistäkö…? Kun ei saa enää rauhassa pitää pyydysmaitaan ja
kalavesiään, ja veronkantajakin joskus liiaksi vierailee.

— Tähän pellot ja kaskimaat jäisivät. Et jaksane enää uutta pirttiäkään

veistellä.

— Vaikka talon minä jaksan vielä tehdä. Eikähän me enää laajoja

peltoja ja kaskimaita tarvita. Kunhan on rauhalliset kalapaikat ja
riistainen korpi lähellä.

Mietittyään hetken, jatkaa Jaakko: Vaikka talon minä jaksan tehdä,

kunhan mieluisamman paikan löydän. Mutta taloja ei tarvitakaan eikä
laajoja peltoja. Tupa valoisa ja tilava ja sauna vähän alemmaksi
kumpareen alle. Mitäpä pelloilla… kaadetaan kaski, aikamoinen huhta.
Siitä saadaan leipää moneksi vuodeksi. Minä kesäisin kalassa käyn,
talvisin pyydyksilläni hiihtelen ja jousellani lävistän metso-könkäleitä ja
jänö-jusseja. Ka, on mitä patahan panna. Ei ole vastusta verottajasta eikä
kirkonherrasta eikä vieraista kalavesillä, eikä vaivaa liikojen
liikkumisesta pyydysmailla.

*****

Kala-Jaakko on muutamana päivänä ketterästi kylällä liikkunut,

mökkiään ja tavaroitaan vaihtamassa rautaan ja suoloihin. Vaihdetuksi on
hän ne saanut ja sieltä palatessaan miettii ahovieren kivikkopolkua
kävellessään:

— Nyt meni mökki ja tavarat ja hyvän hinnan sain… enemmän sain

kuin luulin saavani. Lehmästään on Liisa haikeissaan, kun tänne jää,
mutta hyvällepä omistajalle jää ja samoille laitumille. Ja saahan sinne
Liisa lehmän, kun saan ensin valmiiksi saunan ja navetan.

Päästyään kotimökilleen, köpselehtii Jaakko lähtöpuuhissa. Ei ole

muuttotavaroissa muuta kuin iso tuohikontti, johon on vaatteita sullottu
ja raavasnahkainen kenkäpari. Liisan on määrä kantaa eväskonttia.
 — No ettäkö heti nyt pitäisi lähteä…? Ehtii sitä vielä huomennakin…
saisi vielä yhden yön nukkua omassa sängyssään, valittaa Liisa. — Kyllä
sinulle nyt hoppu tuli muuttoon.

— Laita vaan eväs konttiin… ehtii tässä vielä viilettää hyvänkin

taipaleen ennen päivän laskua.

Venhettään ja verkkojaan ei ole Jaakko myynyt. Ne on määrä kuljettaa

mukana selät ja salmet soutamalla, joet ja kosket sauvomalla ja
vetämällä yli maataipaleet.

Ja kun ovat siitä viimein selvinneet lähtöön ja sulkeneet saunaveräjän

jälkeensä ja Liisa erojaisiksi alkanut itkua tihertää, ärähtää Jaakko:

— Mitä tuossa vetistelet. Ei ole minkään puutosta, vaikka Lappiin

mentäisi. Saahan sen lehmän takamaillekin kulkemaan, ja pirtin minä
veistelen entistä isomman. Hyvä on siellä ollaksemme, hyvä
elääksemme.

*****

Yhtä mittaa on soudettu laajoja järvenselkiä, tyyniä salmekkeita ja

sauvottu ylös koskista, vedetty venhe kapeista maataipaleista, ja yön
tullen on nuotiotulilla levätty lehväisellä vuoteella. Jaakosta on matka
ollut mieleistä, eikä hän ole väsymystä tuntenut. Viikkokausia ovat
järvien selät ja salmet tyynenä uneksuneet paahtavassa kuumuudessa,
joskus on myötäinen tuuli matkaa jouduttanut. Mihin on yöksi asetuttu,
siinä on verkot laskettu, kalat keitetty ja paistettu, ja lehdesvuoteella on
Jaakko nukkunut makeat unet. Liisaa on matkan teko jo väsyttänyt, ja
väliin mukisee hän Jaakolle:

— Kuinkahan kauan tätä kulkemista piisaa, kohta viikko lienee

kulettu, eikä vieläkään ole mieleistäsi paikkaa löytynyt. Kyllä tämä
vaellus nyt jo piisaisi.
 — Elähän hätäile, eukko. Liiaksi asutuita on vielä seudut. Kunhan
vielä viikon soutelemme, niin eiköhän jo löytyne paikka semmoinen,
johon sopii saunan salvosta alottaa, rauhoittelee Jaakko ja asettuu
loikomaan pehmoiselle ja tuoksuvalle lehdesvuoteelle tervastulien
ääreen. Päiväkausi on taaskin soudettu tyyniä vesiä; joihin vaan joskus
on tuulenhenki hopeajuovan vetänyt. Yöksi on asetuttu kapean salmen
rannalle, sileälle nurmelle, rantakuusien suojaan. Jaakko on salmen yli
verkkonsa vetänyt ja saanut runsaamman saaliin, kuin mitä kuluttaa
jaksaa. Suu mielihyvän mareessa odottelee hän kalakeiton valmistumista.

*****

Kun vielä muutamia päiviä on soudeltu saarisia vesiä, on Jaakko

viimeinkin mieleisensä paikan löytänyt. Suuri selkä on soudettu ja
sauvottu joki ja pikku koski, ja kaunis, kapea salmi on eteen auennut,
kaislikkorantainen ja rauhaisa. Salmen itärannalla lahden poukama,
jonka rannat sileät ja muheamultaiset, vaikka pelloksi tekisi. Ja siihen on
Jaakko tupansa paikan katsonut. Taustana on komea korpi, jossa riistaa
liiaksikin yhdelle erämiehelle. Ranta kasvaa haapaa ja pihlajaa, ja sileä
kumpare on kuin pirtin paikaksi luotu. — Ei kuulu kirkonkellojen ääni,
eikä ole naapureitakaan lähellä, ja hyvää kalavettä riittävästi.

Muutamana päivänä on Jaakko laskenut verkkonsa salmeen ja

soudellut samalla seutuja tarkastelemassa. Palattuaan on Jaakolla
kantamus kaloja ja naurusuin hän Liisalle haastaa:

— Katsohan tätä saalista. Ei ole vielä näiltä vesiltä ja mailta riista

loppunut. Huomenna alan saunaa veistellä. Hauska elämä tässä meille
alkaa. Ja Liisan kohentaessa tulta kalapadan alle miettii Jaakko: Hyvä oli
että tänne muutin, että en enää sinne jäänyt. Täällä on rauhaisa kalastaa,
ja syksyn tullen saa korvesta otuksen kaataa, silloin kun mieli tekee,
kaskimaita on, jos häntä kaataa jaksaa ja ehtii…
 Jaakon sydänalassa sykähtää ja tuntuu oudon suloiselta siinä loikoessa
ja katsellessa tyyntä salmea, jossa ahvenet ja hauet pulikoivat ja
sorsapoikue ui ruohistossa, ja vaimolleen hän virkkaa:

— Löytyipähän kalaranta ja eräkorpi, jossa ei liikoja liiku, löytyi

paikka, mihin ei kuulu kirkonkellojen ääni eikä ylety veronkantajan käsi.

Ja kun ovat illastaneet ja verkon laskusta palattuaan laskeutuneet

havuiselle vuoteelle, ympäröi heitä ihana erämaan rauha.
ARMOA ANOMASSA.

Pakkanen paukahtelee lumisessa korvessa. Oksat painuvat luokiksi

lumen alla, ja kiteet kimaltelevat. Päivän alkua ennustaa kapea valojuova
eteläisellä ilmanrannalla. Pohjoisella taivaalla kuumottaa vielä kuun
sirppi ja joku väräjävä tähti. Revontulet ovat sammuneet ja hangelta
hävinnyt niiden keltainen heijastus.

Henrikki Pietarinpoika hiihtää kapeata, puoleksi pyryn peittämää latua

korven kohdussa. Parta on vahvassa huurteessa ja suupielissä pienet
jääpuikot. Sauva painuu hankeen, nousee jälleen ja tasaisessa tahdissa
siirtyvät sukset eteenpäin. Oksista putoilee lunta hiihtäjän hatulle ja
olkapäille. Vain pujottelemalla pääsee raskaitten lumimöhkäleitten
ohitse, jotka pienimmästäkin kosketuksesta putoavat hankeen.

Pitkä on matka hiihtäjällä, ja se on vasta alulla. Jo puoliyön aikana

Henrikki Pietarinpoika sovitti sukset jalkoihinsa, ja nyt on vasta
muutama neljännes matkasta katkennut. Turkuun, marskin puheille, hän
on päättänyt lähteä valittamaan liiallisista veronkannoista ja linnaleiristä
armoa anomaan.

Henrikillä oli talo Savon takamailla, ja hyvin olisi siinä eletty, jollei
veronkantaja olisi niin usein vieraillut ja vienyt aina parhaimman osan
pellon ja metsän antimista. Nyt olivat taas huovit käyneet viljat viemässä
ja niin tarkoin, että piilotettu vilja riitti hädin tuskin joulueväiksi. Pyhien
jälestä saisi elää metsän antimilla ja naurishutulla. Jo kohta
veronkantajain käytyä oli Henrikki päättänyt lähteä Flemingin puheille.
Naapureilleen ei hän asiasta puhunut. Omalle vaimolleen toki puhui
tehdessään matkavalmistuksia, ja vaimo häntä ankarasti varoitti retkelle
lähtemästä:

— Varmasti mahtimies sinut tyrmään pistää tahi kaulasi katkaisee.

— Katkaiskoon… heimon yhteisen asian takiapa katkeaa…, lausui

mies.

— Jätät minut tänne turvattomaksi, huovien raastettavaksi, valitti

vaimo.

— Onpa tuossa juureva Tuomas, poikasi, kyllä hänen kädessään jo

keihäs pysyy. Ja takaisinhan sieltä tulen varmasti.

— Mihin sanot matkalla olevasi, kun kylään yövyt? uteli häneltä vielä
vaimo.

— Sanonpahan olevani vaikka pyhiinvaeltaja, menossa pyhän

kaimaksen luita katselemaan, naureksi Henrikki sovitellen eväsreppua ja
nahkakiihtelyksiä selkäänsä.

Ja niin painui Henrikki suksilleen ja nyt jo hiihteli ohi kirkonkylän

aamun sarasteessa.

Kylmään korpeen oli Henrikki talonsa rakentanut. Monta kovaa oli

kestettävä, ennen kun sai peltoa tilkun raivatuksi ja kaskimaista leivän
riittämään perheelleen. Mutta hyvin olisi Henrikki talossaan vaurastunut,
jos sai kaikki mieheksi paisuneet poikansa pitää, mutta kaksi vanhinta
poikaa oli jäänyt kesäiselle kalaretkelle takamaille, jossa usempi kesä
sattui verisiä kahakoita Savon ja Hämeen miesten välillä. Näissä
ainaisissa heimokahakoissa olivat pojat surmansa saaneet. Tuomas,
nuorin heistä, oli jälellä ja sepä jäi nyt taloa hoivaamaan isän retkelle
lähtiessä.
 Suksen latu painui korvesta kovaksi tallatulle aukealle valtatielle,
missä sauvan kärki kipakasti kirahti ja latuskaiset sukset pyrkivät
pyörähtelemään kovalla tiellä.

Henrikki mietti hiihdellessänsä, mitä sanoisi marskille, miten puhuisi

ja heimon yhteiset vaivat valittaisi. Puhua pitäisi niin, että siitä kerrankin
apu tulisi. Ja hän uskoikin varmasti, että apu tulee, kunhan marski saa
tietää, miten pienet heillä on tulot, miten vilja on vaivanalaista ja kovassa
raatajan leipä, ja miten voudit ja heidän huovinsa julmasti kantavat
liikoja veroja. Hän ei koskaan sitä uskonut, että marskin tahdosta huovit
sillä tavoin elämöivät ja että niin raskaita veroja olisi määrätty köyhän
kansan maksettavaksi. Mutta kukaan ei käynyt valittamassa ja jos
kävivätkin, eivät osanneet puhua niin että siitä olisi apua lähtenyt. Mutta
hänpä osaakin puhua niin että se varmasti vaikuttaa. Menköön vaikka
koko talvi tällä matkalla, mutta selvyys on kerrankin saatava.

Henrikki kuvaili jo mielessänsä, mitä hänelle kotoinen heimo sanoo

hänen kotiin palattuaan, jos hänen asiansa onnistuu. Ihmettelevät ja
iloitsevat, voivatpa yhteistä korvaustakin antaa. Kun hän paluumatkalla
ensimäiseen taloon tulee ja häneltä kysytään kuulumiset ja mistä matka,
ja hän virkkaa: Pistäysinpähän Turussa, marskin puheilla, niin
eivätköhän vähän ihmettele. Ja kun hän sitte uteliaille selvittää matkansa
tulokset, niin riemastuvatpa varmasti miesten mielet. Ja kuvitteluistaan
innostuneena Henrikki työnnälti eteenpäin niin rajusti, että porkat
luokiksi notkahtelivat ja kuiva lumi pilvenä pölisi.

Ilta jo alkoi hämärtyä, kun Henrikki saapui Pieksämäelle. Allapäin,

mietteissään oli hän hiihtänyt väärään ja päätti yöpyä naavakuusisen
korven keskelle, hongikkoryteikön kupeeseen, missä oli mainio
tulenpitopaikka.

Henrikki päästi vyöstään kirveen: pienensi sillä honkapölkkyjä ja

veisteli lastuja ja viritti tulusraudallaan valkean hongan kupeeseen. Ja
kun oli vielä havuista majan itselleen laittanut, niin jouti mies
paistamaan tulella äsken nuolella lävistämänsä teeren.

*****

Viikkokausia on Henrikki hiihdellyt väliin erämaita ja väliin asutuita

seutuja ja vihdoin väsyneenä ja masentuneena laskenut latuskaisilla
suksillaan Aurajoen suuhun. Tiukalle otti ennen kuin marski hänet
linnaan päästi, ja siellä sai hän odottaa monta päivää marskin puheille
pääsyä. Toisena päivänä se hänelle luvattiin, toisena jo taas evättiin.
Linnan päällikkö koetti häneltä tiukkaan saada selville, mikä oli hänen
matkansa tarkoitus. Vihdoin kutsutti marski hänet puheilleen. — — —

Rohkeasti ja vakuuttavasti oli Henrikki Pietarinpoika asiansa puhunut,

ja marski oli naurahdellen kuunnellut, sattuen tavallista suopeammalle
tuulelle. Muutoin olisi hän heti käskenyt heittämään miehen vankien
kosteaan kammioon.

Kun Henrikki oli puheensa päättänyt, kysyi marski:

— Savolaisetko sinut lähettivät, vai tuletko omasta alotteestasi tänne

valittamaan?

Henrikki hämmentyi. Kukaan ei ollut häntä lähettänyt eikä pyytänyt

valitusmatkalle. Hetken hän mietti mitä sanoa, mutta rohkaistuneena hän
vastasi:

— Koko kansan puolesta puhun.

— Vai tahtoisit sinä linnaleirini sieltä poistamaan ja veroja

vähentämään, mutta ne asiat tiedän minä määrätä. Liiaksi olette siellä jo
voutieni ja veronkantajieni kanssa rähisseet. Siitä on kerran tehtävä
loppu ja valituksista myös.

Ja marski huusi aivan Henrikin korvaan:

 — Ettekö tiedä, että minun on maata puolustettava, ja siksi minä
tarvitsen veroja, ja ne on suoritettava, tietäkää se.

— Mutta millä me suoritamme, kun huovit ottavat aina enempi, kuin

määrä on, ja mittaavat liika suurella mitalla.

— Mitäs vastustelette veronkantajia.

— Emmehän vastustaisi, emmekä valittaisi, mutta…

— Ei mitään valituksia — keskeytti hänet marski. — Ja etteivät tänne

liioin pyrkisi valituksille, saat sinäkin istua toisten valittajien joukkoon.

Marski viittasi asemiehelle, joka tarttui Henrikin käsivarteen ja vei

hänet monia käytäviä pitkin pimeään ja kolkkoon kammioon, minne hän
sai jäädä miettimään marskin antamaa vastausta. Sitä ennen oli vankilaan
heitetty samalle asialle matkanneet Hämeen miehet, jotka nyt kaikin
saivat miettiä keinoja pelastuakseen.

*****

Useiden kuukausien perästä saivat vangit ihmeekseen vapautensa.

Marskin poika Olavi oli isältään pyytänyt heidän vapauttamistaan, ja
omin käsin hän tuli heidän kahleensa aukomaan.

Erottuaan Hämeen miehistä, jotka lähtivät kotiseutuaan kohti

hiihtämään, painui Henrikki Pietarinpoika omille asumattomille
taipaleilleen, sadatellen mielettömyyttään, joka sai hänet lähtemään
vaivaloiselle matkalle. Ja näännyksissä päästyään kotitanhuvilleen päätti
hän, ettei koskaan enää lähtisi herroilta armoa anomaan.
KOSTO.

Simo Metsoisen pirttiin hiipi hiljainen talvi-illan hämärä. Miehet olivat

palanneet ulkotöistään ja veistelivät nyt takkatulen valossa rekiä ja
talouskaluja. Naiset kehräsivät pimeässä karsinanurkassa. Talon nuori
tytär Riitta oli siirtänyt värttinänsä takan ääreen, jossa talon palkkapoika,
nuori ja verevä Maunu, veisteli vartta karhukeihääseensä. Nuoret
puhelivat ahkerasti keskenään, ja tavallista hellempiä lienevät
keskustelut olleet, koskapa välillä värttinä seisahti ja kirves lakkasi
heilumasta. Kuhertelusta kertoivat lämpimät silmäyksetkin, joita nuoret
ahkeraan vaihtoivat.

Metsoisen talo oli varakas. Sitä todisti pirtin lasi-ikkunakin, jommoisia

tapasi vaan herrastaloissa. Vasta äsken oli pitäjän sielunpaimenenkin
asuntoon semmoiset saatu.

Sattuipa nyt tuvan akkunan ääreen Metsoisen poika Mikko. Hän

huomasi ulos katsellessaan joukon ratsumiehiä taloa lähestymässä, katsoi
tarkemmin tulokkaita, jo tunsi heidät ja huudahti:

— Huovit tulevat!

Miehet lakkasivat veistämästä ja värttinät naisten puolella seisahtuivat.

Pelätty vieras oli tulossa. Mauri Skytten ja hänen joukkonsa maine oli jo
ehtinyt Rautalammin saloille asti, jonne huovilauma oli nyt matkannut
ryöstämään ja hävittämään sekä vaatimaan, milloin vain halutti,
muonitusta itselleen. Vähän aikaa oli Metsoisenkin talossa saatu olla
rauhassa voudin miehiltä, nyt oli raaka huovijoukko taas rauhaa
häiritsemässä.

Vanha Simo oli ehtinyt tointua säikähdyksestään ja hoputtanut

naisiaan piiloon menemään, itse katsellen peräseinältä sotakirvestään.
Naisista ehtivätkin muut piilottautua, nuori Riitta vaan jäi punastuneena
ja värisevänä takan eteen seisomaan, kun huovit astuivat tupaan.

— Terve taloon! Tulin miehineni teiltä muonitusta saamaan. Ja Mauri

Skytte heitti kypäränsä ja miekkansa pöydälle merkiksi, että hän tahtoi
saada sovinnossa saatavansa.

— Mistäpä vieraille annamme, kun ei ole itselläkään syötävää. Sen

verran vaan petäjäistä, että hengen pitimiksi, puheli Metsoinen tyynesti.

— Missä emäntä on? Pöty pöytään, meillä on nälkä. Totta kai

Metsoisella ruokaa on, kosk'on lasi-ikkunakin, rehenteli Skytte
käskevästi.

— Sen verranhan tuota lienee, että yhden murkinan saatte, sanoi

Metsoinen puhellen keskeytyneen työnsä ääressä. — Mutta enempää ei
tule, lisäsi hän tiukasti.

— Kas, onhan täällä tyttönen, soreapa onkin, ja Skytte sieppasi takan

luona seisovaa Riittaa vyötäisiltä. — Laitahan, tyttö, ruoka pöytään.
Varmasti siitä meiltä palkkasi saat.

Riitta katsahti kysyvästi isäänsä, pitäisikö huovien käskyyn suostua.

Tämän nyökätessä myöntävästi, livahti tyttö ulos ja kantoi kohta pöytään
leipää, juustoa ja lampaan reiden, lisäksi vielä oluthaarikoita.

Maunu oli mennyt ulos ja vartosi tilaisuutta saadakseen puhutella

Riittaa. Tyttö kohta tulikin ja seisahti kysyvästi porstuan kynnykselle.

— Miksi annoit huovin itseäsi halailla? kysyi Maunu tiukasti.

 — Enhän mitä voinut, kun huomaamattani kävi kiinni. Mitäs sinä nyt
siitä. Ja tyttönen naurahti Maunun aiheettomalle kiukulle.

— Sen sanon, että eivät hengissä täältä lähde, jos vaan sinuun
koskevat, huomautti Maunu.

— Hyvähän se, että minua suojelet, naurahti tyttönen ja livahti

tiehensä.

Mutta Skytte oli ehtinyt jo murkinoida ja tullessaan ulos kuuli hän

keskustelun ja kävi nyt Maunun eteen, syIkäsi hänen paitansa
rintamukselle ja kivahti:

— Mitä sinä, penikka, puhutkaan. Eihän mielitiettysi siitä pahene, jos

me sitä vähän likistämmekin. Ja totta tosiaan niin teenkin, ennen kun
tästä talosta lähden.

Skytte pyörähti takaisin tupaan. Mutta Maunu kuohahti raivosta, ja

itsekseen hän jupisi:

— Koskekaahan tyttöön, eikö kallonne halkea.

Skytte tahtoi useamman päivän muonitusta miehilleen, mutta

Metsoinen ärähti:

— Johan sen kuulitte äsken, että yhden murkinan saatte mutta ei

enempää. Siinä on kaikki — ja Metsoinen viittasi ruuan tähteisiin
pöydällä — mitä on vieraalle tarjottavaa. Itse saamme syödä
petäjänkuorileipää.

— Mennäänpä katsomaan, uhkailivat huovit ja kävivät ulos särkemään

aittojen ovia.

— Pankaa vaan säkkiin mitä löydätte, minä tulen auttamaan, kehoitti

Skytte ja painoi kypärän päähänsä ja sitoi miekan vyölleen ja meni ulos
toisten jälkeen.
 Metsoinen tempasi seinältä kirveensä, hujaisi sitä päänsä yli raivonsa
vallassa ja riensi ulos huovien jälkeen.

Aitan ovi oli jo lyöty rikki ja viljasäkit nostettu ulos. Joku huoveista
oli sullomassa säkkiin lihakonkareita ja leipiä, kun Metsoinen hyökkäsi
aittaan.

— Sinäkö täällä isäntä olet?

Ja raskas kirves upposi syvälle huovin kalloon. Mutta samassa sai

Metsoinen iskun takaapäin omaan päähänsä, ja verisenä painui hän
aittansa kynnykselle.

Maunukin oli ehtinyt kirveineen kahakkaan, mutta huovit kävivät

häneen kiinni, sitoivat kädet ja potkasivat kinokseen.

Metsoisen pojat eivät uskaltaneet käydä vastarintaan ylivoimaa

vastaan. Silmät verestävinä he seisoivat tuvan portailla ja katselivat,
miten huovit kantoivat viljat ja ruokavarat ratsujensa selkään.

— Odottakaahan, kunhan miehet metsältä palaavat, sähisi Maunu

siteissään. Joku huoveista kuuli tämän ja neuvoteltuaan keskenään
päättivät miehet lähteä heti suojapaikkaansa. Sillä he tunsivat hyvin
talonpoikien voiman ja raivokkuuden omaisuutensa puolustuksessa
erittäinkin silloin, kun heitä sattui enempi koossa olemaan.

Vasta kun huovit hyppäsivät ratsujensa selkään, uskalsivat Metsoisen

pojat päästää Maunun siteistään, ja tämä- lennätti lähtevien jälkeen
keihäänsä niin taidokkaasti, että se upposi syvälle viimeisenä ajavan
huovin niskaan, joka parkaisten horjahti satulassaan.

Metsoinen nostettiin tupaan ja ryhdyttiin hänen haavaansa

hoivaamaan, mutta heikolla äänellä Metsoinen puheli pojilleen:
 — Ei tule minusta enää miestä. Niiden uhriksi jouduin, joita ikäni
vihasin. Olisin edes ehtinyt useamman kirveelläni kaataa… Kostakaa, jos
teissä miehuutta on.

Kasvot kalpenivat ja viimeinen huokaus nousi hänen rinnastaan.

Perheen kaikki jäsenet olivat kerääntyneet kuolevan ympärille, mutta

Riitta oli poissa.

— Missä on Riitta?

Etsittiin, huhuiltiin, vaan ei kuulunut tyttöstä mistään. Matti,

Metsoisen nuorin poika, polven korkuinen, kertoa tiesi:

— Riitta meni vieraiden mukana. Vieras otti syliinsä ja nosti hevosen

selkään.

— Kiesus auta! Huovit vieneet Riitan! huudahti Metsoisen vaimo ja

painui hervotonna penkille, pää käsien varaan. Uutena iskuna tuli tämä
tieto perheelle.

*****

Pyrynä lennähti Maunu suksilleen ja ensimäisenä pyörsi lähtijäin

jälkeen, synkästi kiroten, ettei heti huoveihin kirvestään iskenyt, kun he
taloon tulivat.

Hiihtäessään sen kuin sauvoista lähti, mietti Maunu, miten olisi paras
menetellä, mennäkö heti ja vaatia Riitta huovien kynsistä vai seuratako
salaa heitä ja vapauttaa hänet sopivassa tilaisuudessa. Jälkimäinen ajatus
tuntui viisaimmalta siihen nähden, että talonpoikain voimat olivat
vähäiset. Maunu kehoittikin tovereitaan kääntymään takaisin ja lupasi
yksin tuoda tyttösen kotiin.

Jonkun matkaa hiihdettyään näki Maunu huoviparven ratsuineen

kääntymässä nimismiehen taloon, johon luultavasti aikoivat yöksi
asettua. Riitta kiemurteli ja reuhtoi Skytten sylissä koettaen vapautua.
Uusi raivon puuska puistatti Maunua. Mutta tyttönen näytti vähitellen
rauhoittuvan. Huomasiko hän ehkä Maunun vai toivoiko pelastuvansa
nimismiehen tutussa talossa.

Kuu painui pilveen ja Maunun oli helpompi nyt seurata

ratsumiesparvea. Hiihtäessään lumisessa metsässä, mietti hän, miten
pelastaisi Riitan, ennen kuin hänelle tuho tulisi, ja miten parhaiten
kostaisi naisen ryöstäjälle.

Samassa, kun huovit seisottivat hevosensa nimismiehen talon pihaan,

seisotti Maunukin suksensa pellon laitaan, vajan kupeelle, pitääkseen
siitä silmällä, mihin Riitta vietäisiin ja milloin sattuisi sopiva tilaisuus
pujahtaa kartanolle. Ylötär, talon emäntä, näkyi olevan tulijoita vastassa
tuvan portailla ja siunaillen katseli Skytten kantamusta tämän raahatessa
Riittaa väkipakolla pirttiin.

— Tästä tuon kainaloisen kanan itselleni. Pidähän hyvänä, Ylötär,

tyttöä, ja lämmitä sauna, saattaakseni hänet sinne saunottajaksi. Mitä
pyristelet vastaan, tyttö, hyvällä sinun on suostuttava sulhasiin, reuhasi
Skytte.

Puhe kuului pihamaalta selvästi pajan kupeelle, ja Maunu oli vähällä

karjaista kiukkunsa raatelemana kuunnellessaan huovin raakaa puhetta.

Ylötär näkyi ottavan tytön huostaansa ja helpotuksen huokaus pääsi

Maunulta. Nyt hän on suojattuna huovien raakuudelta ainakin vähäksi
aikaa. Huovit menivät tupaan ja Maunu pujahti nopeasti pihaan ja sieltä
heinävajaan. Sieltä hän voi pitää silmällä, milloin Ylötär menee saunaa
lämmittämään ja hän saa vaatia Riitan pois heidän käsistään.

Pian tulikin Ylötär kantamaan puita saunaan ja Maunu pujahti hänen

jälessään.
 — Täälläpäs kovin herroja kestitään, kun saunakin heille lämmitetään,
virkkoi Maunu.

— Eipähän heistä muuten rauhaan pääse. Mutta mistä sinä tulit?

Tulitko Riittaa hakemaan? Parhaiksipa tulit, kohta hänelle olisi tuho
tullut, puheli Ylötär.

— Sitä varten tulin. Toimittanettehan hänet tänne pihalle sopivaan

aikaan.

— Tuon toki mielelläni. Oikein säälikseni kävi, kun näin miten häntä
raastoivat. Mutta miten hänet kuletat, etteivät huovit saa tietää sinun
saalistaan vievän?

— Kyllä minä keinot keksin. Pitäkää vaan huolta, etteivät huovit heti
pääse meitä takaa-ajamaan.

— Tuon hänet nyt heti sinulle, kohta en enää häntä saakaan.

Riemastuneena potkaisi Maunu kujaan, jonne huovit olivat jättäneet

hevosensa, valikoi niistä parhaan ja talutti sen hiljaa metsätien varteen.
Huovit reuhasivat pirtissä oluttynnyrin ympärillä, eivätkä osanneet
mitään epäillä. Saatuaan hevosensa sopivaan paikkaan hiipi Maunu
pihalle, jonne Ylötär oli jo Riitan tuonut. Iloisena tyttö kapsahti
pelastajansa kaulaan ja Maunu riensi pois kantamuksineen.

— Mistä ne saivat sinut siepatuksi mukaansa, kysyi Maunu tytöltä

heidän päästyään salotielle.

— Navetasta olin tupaan tulossa, kun luulin jo huovien menneen,

mutta yksi oli vielä jälellä, ja se heitti minut hevosensa selkään, enkä
ääntä saanut päästetyksi.

— Tuho sinulle olisi tullut, jos en ehtinyt ajoissa pelastamaan.

*****
 Metsoisen pihamaalla seisoi aseistettu miesparvi, valmiina lähtemään
huoveja takaa-ajamaan ja kostamaan tavattuaan heidät. Miesjoukon
olivat Metsoisen pojat yön kuluessa hiihtäneet kylistä kokoon ja joukon
johtajaksi lähti Maunu, joka vielä kääntyi porstuan ovella seisovaa tyttöä
hyvästelemään.

— Ethän mene, kun oikein kauniisti pyydän. Huovit siellä pääsi

halkaisevat, pyyteli Riitta Maunun olkapäähän päänsä painaen. — Älä
mene… tuho sinulle siellä tulee…

— Ole huoleti. Ennen iltaa olen jo luonasi, ja Maunu potkaisi

suksilleen. — — —

Kovin oli Skytte raivonnut, saatuaan tietää, että tyttö oli häneltä haettu
pois. Ylöttären hän olisi raivoissaan nuijinut, jollei nimismies, Leinonen,
sattunut tulemaan kotiinsa, ja hänpä varoitteli huovipäällikköä kostoa
niskaansa hakemasta ja uudelleen Metsoisen taloon menemästä.

— Parasta kun suoriudut taipaleelle. Minä en heidän kostonhaluaan

voi hillitä.

— Sinäkö minua käsket lähtemään, karjasi Skytte.

— Saat lähteä tai olla lähtemättä. Päätäsi suojellakseni tässä vaan niin
puhun.

— Samapa se, jos lähdenkin. Tulen kohta suuremmalla joukolla

uudelleen.

Ja Skytte hyppäsi ratsunsa selkään ja parin muun huovin kanssa

lasketti menemään, käskien toisten huovien tulla jälestä kun joutuvat.

Mutta he eivät päässeetkään lähtemään. Maunu saapui miehineen

Leinosen pihaan kohta, kun Skytte tovereineen oli lähtenyt. Huovit
sidottiin lyhyen vastarinnan jälkeen ja miehissä päätettiin, mitä heille
olisi tehtävä. Metsoisen vanhin poika Mikko, johon kovimmin oli
koskenut isänsä kuolema, keksi keinon, joka pantiin heti täytäntöön.

Huovit riisuttiin alasti ja sidottiin käsistään hevosten häntiin ja hevoset

talutettiin rantaan, mistä aukeni laaja selkä, äsken jäätynyt, ja jossa vielä
kauempana näkyi tummina pilkkuina sulia. Yksitellen laskettiin hevoset
menemään aukealle jäälle, muutamilla ruoskan sivalluksilla alkuvauhtia
antaen. Jää ulvahteli ja halkeili hevosten alla, jotka kaikki hurjistuneina
laukkasivat ulapalle.

Mutta Maunu sadatteli sitä, että naisen ryöstäjä pääsi tovereineen

karkuun ja että kosto ei tullut täydelliseksi.

Pakkanen paukahteli sinertävissä avaruuksissa ja aamutähdet

kalpenivat aamun tullessa valoisammaksi. Hurjassa laukassa etenivät
huovien ratsut jo kaukana ulapalla jälessään alastomat, sidotut miehet.