Professional Documents
Culture Documents
— Ankara täytyy mun olla, muuten voi kaikki olla hukassa, vastasi
Fleming, tarttuen hänen käteensä ja silitellen sitä.
— Mutta lupaathan säästää minkä mahdollista? Minun tähteni!
Yrjö Kontsaan emäntä, joka oli ollut ulkona noutamassa olutta, tuli
nyt säntäten sisään kuoleman kalpeana.
Hän tuskin sai tämän sanoneeksi, niin tuli tupa täyteen sotaväkeä.
Talonpojat ryntäsivät ylös, mutta sotamiesten paljaita aseita vastaan
he eivät mitään voineet, vaan täytyi heidän antautua vangiksi. He
sidottiin, heitä lyötiin ja ivattiin, ja he vietiin läheiseen
nimismiestaloon, josta he sitten olivat kuljetettavat Turun linnaan. Nyt
oli sotamiesten vuoro juoda ja juhlia, ja heidän iloansa lisäsi päälle
päätteeksi se ajatus, että Fleming oli antava heille runsaan
palkinnon. Oikein nöyryyttääksensä vangitulta talonpoikia, ottivat he
heidät sidottuina mukaansa tupaan, joivat pilkaten heidän maljansa
ja kaasivat olutta heidän päänsä päälle. Vankien ei ollut muu
neuvona kuin kärsiminen ja vaiti-olo, sillä tiesivätpä he että vähinkin
yritys vastustukseen tekisi heidän tilansa kahta pahemmaksi.
— Miksi eivät eläisi he, jotka ovat saaneet olla täällä kotosalla
kaivellen maata, koska me molemmat olemme terveet ja raittiit,
vaikka meillä on ollut ottelemista miekkojen, keihäiden ja tykkien
kanssa, lohdutteli häntä Niilo.
— Se ämmä oli, kun olikin, oikein kunnon ämmä, sen sanon vain!
huudahti
Fincke.
— Nyt Ebba, nyt sen tiedän! nuori ritari lausui, riemuileva ilo
äänessään; ja kietoen vahvan käsivartensa neitosen vyötäisille, veti
hän hänet luoksensa ja suuteli häntä ensi kertaa niin, kuin rajuava
rakkaus suutelee, hurmaavana, hehkuvana, pyörryttävänä.
Götrik Fincke heitti paikaltaan pöydässä silmäyksen tuonne
nuorten puoleen. Hänen harmaapartainen, iloinen naamansa loisti
ylpeyttä ja mielihyvää, ja hän viittasi kirkkoherralle että tämäkin
katsoisi sinnepäin.