Full Link Download Solution Manual

Test Bank for Essentials of Marketing A Marketing Strategy Planning
Approach 15th edition by Perreault Cannon McCarthy ISBN 1259573532

9781259573538
Full link download
Solution Manual
https://testbankpack.com/p/solution-manual-for-essentials-of-marketing-a-marketing-
strategy-planning-approach-15th-edition-by-perreault-cannon-mccarthy-isbn-
1259573532-9781259573538/
Test Bank
https://testbankpack.com/p/test-bank-for-essentials-of-marketing-a-marketing-strategy-
planning-approach-15th-edition-by-perreault-cannon-mccarthy-isbn-1259573532-
9781259573538/
Chapter 02 Marketing Strategy Planning Answer Key
True / False Questions
Planning, implementation, and control are basic jobs of all managers.
Answer: TRUE
Feedback: In the marketing management process, planning, implementation, and control

are basic jobs of all marketing managers.
AACSB: Analytical Thinking

AACSB: Reflective Thinking
Blooms: Remember
Learning Objective: 2-1
Level of Difficulty: 1 Easy
Topic: The Management Job in Marketing
Controlling the marketing plan is the first step of the marketing management process.
Answer: FALSE
Feedback: Controlling marketing plans is the final step of the marketing management process.
It involves measuring results and evaluating progress of plans after they have been devised
and implemented.

Blooms: Understand
2-1
Copyright © 2017 McGraw-Hill Education. All rights reserved. No reproduction or distribution without the prior written consent of
McGraw-Hill Education.
The three basic jobs in the marketing management process are planning, implementation,
and control.
Answer: TRUE
Feedback: The marketing management process is the process of (1) planning marketing
activities, (2) directing the implementation of the plans, and (3) controlling these plans.

Blooms: Remember
The marketing management process consists of (1) planning marketing activities, (2)
directing the implementation of the plans, and (3) controlling these plans.
Answer: TRUE
Feedback: The marketing management process is the process of (1) planning marketing
activities, (2) directing the implementation of the plans, and (3) controlling these plans.

Blooms: Remember
Strategic planning is a top management job that includes planning only for marketing.
Answer: FALSE
Feedback: Strategic planning includes planning not only for marketing but also for production,
finance, human resources, and other areas.
2-2
Blooms: Remember
Strategic planning is the managerial process of developing and maintaining a match

between an organization's resources and its market opportunities.
Answer: TRUE
Feedback: Strategic planning is the managerial process of developing and maintaining a match
between an organization's resources and its market opportunities. It includes planning not only
for marketing but also for production, finance, human resources, and other areas.

Blooms: Remember
Strategic (management) planning is a managerial process of developing and maintaining a

match between the resources of the production department and its product opportunities.
Answer: FALSE
Feedback: Strategic planning is the managerial process of developing and maintaining

a match between an organization's resources and its market opportunities.

Blooms: Remember
2-3
Finding attractive opportunities and developing profitable marketing strategies are the
tasks included in the marketing manager's marketing strategy planning job.
Answer: TRUE
Feedback: The marketing manager's marketing strategy planning job involves

finding attractive opportunities and developing profitable marketing strategies.

Blooms: Remember
Topic: What is a Marketing Strategy?
Marketing strategy planning is the process of deciding how best to sell the products the
firm produces.
Answer: FALSE
Feedback: Marketing strategy planning means finding attractive opportunities and

developing profitable marketing strategies.

Blooms: Remember
A marketing strategy specifies a target market and a related marketing mix.
Answer: TRUE
Feedback: A marketing strategy specifies a target market and a related marketing mix. It is
a broad view of what a firm will do in some market.

Blooms: Remember
2-4
A marketing strategy is composed of two interrelated parts-a target market and a

marketing mix.
Answer: TRUE
Feedback: The two interrelated parts that make up a marketing mix are (1) target market, and
(2) marketing mix.

Blooms: Remember
A marketing strategy is composed of two interrelated parts-planning and implementation.
Answer: FALSE
Feedback: A marketing strategy is composed of two interrelated parts-a target market and
a marketing mix.

Blooms: Remember
The two parts of a marketing strategy are an attractive opportunity and a target market.
Answer: FALSE
Feedback: A marketing strategy is composed of two interrelated parts-a target market and
a marketing mix.
2-5
Blooms: Remember
A target market consists of a group of consumers who are usually quite different.
Answer: FALSE
Feedback: A target market consists of a fairly homogeneous group of customers.

Blooms: Remember
A marketing mix consists of the uncontrollable variables which a company puts together
to satisfy a target market.
Answer: FALSE
Feedback: A marketing mix is the set of controllable variables that a company puts together
to satisfy a target group.

Blooms: Remember
2-6
Target marketing aims a marketing mix at some specific target customers.
Answer: TRUE
Feedback: Target marketing aims a marketing mix at some specific target customers.

Blooms: Remember
Topic: Selecting a Market-Oriented Strategy is Target Marketing
Mass marketing means focusing on some specific customers, as opposed to assuming that
everyone is the same and will want whatever the firm offers.
Answer: FALSE
Feedback: Mass marketing vaguely aims at everyone with the same marketing mix. It
assumes that everyone is the same—and it considers everyone a potential customer.

Blooms: Remember
The mass marketing approach is more production-oriented than marketing-oriented.
Answer: TRUE
Feedback: Mass marketing is the typical production-oriented approach that vaguely aims at
everyone with the same marketing mix.

Blooms: Remember
2-7
The terms mass marketing and mass marketers mean the same thing.
Answer: FALSE
Feedback: Mass marketing means trying to sell to everyone, whereas mass marketers aim
at clearly defined target markets.

Blooms: Remember
Level of Difficulty: 2 Medium
"Mass marketers" like Target usually try to aim at clearly defined target markets.
Answer: TRUE
Feedback: Unlike mass marketing, which aims at trying to sell to everyone, mass
marketers aim at clearly defined target markets.

Blooms: Remember
The problem with target marketing is that it limits the firm to small market segments.
Answer: FALSE
Feedback: Target marketing is not limited to small market segments, only to

fairly homogeneous ones.

Blooms: Understand
2-8
Potential customers are all alike.
Answer: FALSE
Feedback: Mass marketing assumes that everyone is the same and considers everyone
a potential customer.

Blooms: Remember
Topic: Marketing Strategy Planning Highlights Opportunities
The basic reason to focus on some specific target customers instead of all possible
customers is so that managers can develop a marketing mix that satisfies those customers'
specific needs better than they are satisfied by some other firm.
Answer: TRUE
Feedback: Since everyone is different, marketers need to focus efforts on some specific
target customers instead of all customers. Target marketing allows marketers to develop a
marketing mix that satisfies the needs of select consumers.

Blooms: Remember
2-9
The four "Ps" are: Product, Promotion, Price, and Personnel.
Answer: FALSE
Feedback: The four "Ps" in a firm's marketing mix are: Product, Price, Place, and Promotion.

Blooms: Remember
Topic: Developing Marketing Mixes for Target Markets
The "four Ps" of the marketing mix are: Product, Position, Promotion, and Price.
Answer: FALSE

Blooms: Remember
The "four Ps" of the marketing mix are: People, Products, Price, and Promotion.
Answer: FALSE

Blooms: Remember
2-10
Product, Place, Promotion, and Price are the four major variables (decision areas) in a
firm's marketing mix.
Answer: TRUE
Feedback: Product, Place, Promotion, and Price are the four important variables in a
firm's marketing mix.

Blooms: Remember
The customer is a part of the marketing mix and should be the target of all marketing efforts.
Answer: FALSE
Feedback: The customer is the target of all marketing efforts, and is not part of the
marketing mix.

Blooms: Remember
Level of Difficulty: 2 Medium
Although the customer should be the target of all marketing efforts, customers are not part of
a marketing mix.
Answer: TRUE
Feedback: The customer is not part of the marketing mix, but instead the focus of
all marketing efforts.

Blooms: Remember
2-11
The customer should not be considered part of a "marketing
mix." Answer: TRUE
Feedback: The customer is not part of the marketing mix, but instead the focus of
all marketing efforts.

Blooms: Remember
The Product area is concerned with developing the right physical good, service, or blend
of both for the target market.
Answer: TRUE
Feedback: The Product area is concerned with developing the right product for the
target market. This offering may involve a physical good, a service, or a blend of both.

Blooms: Remember
2-12
According to the text, a firm that sells a service rather than a physical good does not have
a product.
Answer: FALSE
Feedback: The Product area is concerned with developing the right product, which
may involve a physical good, a service, or both.

Blooms: Remember
The Product area of the marketing mix may involve a service and/or a physical good,
which satisfies some customers' needs.
Answer: TRUE
Feedback: The Product area is concerned with developing the right product, which
may involve a physical good, a service, or both.

Blooms: Remember
The Place decisions are concerned with getting the right product to the target market at
the right time.
Answer: TRUE
Feedback: Place is concerned with all the decisions involved in getting the right product to
the target market at the right time. A product isn't much good to a customer if it isn't available
when and where it's wanted.
2-13
Blooms: Remember
Any series of firms (or individuals) from producer to final user or consumer is a channel
of distribution.
Answer: TRUE
Feedback: A channel of distribution is any series of firms (or individuals) that participate in
the flow of products from producer to final user or consumer.

Blooms: Remember
A channel of distribution is any series of firms or individuals that participate in the flow
of products from producer to final user or consumer.
Answer: TRUE
Feedback: A channel of distribution is any series of firms (or individuals) that participate in
the flow of products from producer to final user or consumer.

Blooms: Remember
2-14
Another random document with
no related content on Scribd:
— En toisin, vaan olen pahoillani, että niin häntä vihasin.
— Tunnette katumusta?
— En, ei se ole katumusta, älkää kirjoittako sitä. Itsehän minä olen

huono, herrat, siinä se, itsekään en ole kovin kaunis, ja siksi minulla
ei ollut oikeutta pitää häntä vastenmielisenä, siinä se! Tämän voitte
ehkä kirjoittaa muistiin.
Tämän sanottuaan Mitja tuli äkkiä tavattoman surulliseksi. Jo

kauan sitten, sikäli kuin hän oli vastaillut tutkintatuomarin
kysymyksiin, hän oli alkanut muuttua yhä synkemmäksi. Ja äkkiä,
juuri tällä hetkellä taas sattui odottamaton kohtaus. Asia oli niin, että
vaikka Grušenjka äsken oli poistettu huoneesta, niin häntä ei
kuitenkaan oltu viety sen kauemmaksi kuin kolmanteen huoneeseen
siitä sinisestä huoneesta, jossa nyt toimitettiin kuulustelua. Se oli
pieni yksi-ikkunainen huone heti sen ison huoneen takana, jossa
yöllä oli tanssittu ja pidetty komeita kemuja. Siellä hän istui, ja hänen
kanssaan oli toistaiseksi ainoastaan Maksimov, joka oli hirveän
hämmästynyt, hirveän pelästynyt ja oli takertunut häneen aivan kuin
hakien pelastusta hänen läheisyydestään. Heidän ovellaan seisoi
joku talonpoika, jolla oli laatta rinnassa. Grušenjka itki, ja nytpä
äkkiä, kun murhe liiaksi ahdisti hänen sieluaan, hän hypähti pystyyn,
löi käsiään yhteen ja huutaen kovalla, vaikeroivalla äänellä: »Voi
onnettomuuttani, onnettomuuttani!» hän syöksyi pois huoneesta
oman Mitjansa luo, ja niin äkkiarvaamatta, että kukaan ei ennättänyt
häntä pysähdyttää. Kun Mitja kuuli hänen vaikerruksensa, alkoi hän
vapista, nousi seisomaan, parkaisi ja syöksähti suin päin häntä
vastaan aivan kuin olisi ollut suunniltaan. Mutta heidän ei taaskaan
annettu yhtyä, vaikka he jo olivat nähneet toisensa. Mitjaa tartuttiin
lujasti kiinni käsistä: hän heittelehti, riuhtoi, tarvittiin kolme tai neljä
miestä häntä pidättämään. Myöskin Grušenjkaan tartuttiin kiinni, ja
Mitja näki, kuinka Grušenjka huutaen ojensi häntä kohti kätensä, kun
hänet vietiin pois. Kohtauksen päätyttyä hän tuli tajuihinsa taas
entisellä paikallaan pöydän ääressä vastapäätä tutkintatuomaria ja
huuteli kääntyen heidän puoleensa:
— Mitä te hänestä tahdotte? Miksi te häntä kiusaatte? Hän on

viaton, viaton!…
Prokuraattori ja tutkintatuomari tyynnyttelivät häntä. Näin meni

jonkin verran aikaa, kymmenkunta minuuttia; viimein astui
huoneeseen kiireesti sieltä poistunut Mihail Makarovitš ja lausui
prokuraattorille kovalla äänellä ja kiihkeästi:
— Hänet on viety pois, hän on alhaalla, ettekö salli minun sanoa,

herrat, vain pari sanaa tälle onnettomalle miehelle? Teidän kuullen,
herrat, teidän kuullen!
— Olkaa hyvä, Mihail Makarovitš, — vastasi tutkintatuomari, —

tässä tapauksessa meillä ei ole sanottavana mitään sitä vastaan.
— Dmitri Fjodorovitš, kuulehan, hyvä mies, — alkoi Mitjan puoleen

kääntyen Mihail Makarovitš puhua, ja hänen liikutusta osoittavissa
kasvoissaan kuvastui lämmin, melkein isällinen myötätunto
onnetonta kohtaan, — minä olen vienyt sinun Agrafena
Aleksandrovnasi alas itse ja antanut isännän tytärten huostaan, ja
hänen kanssaan on siellä nyt koko ajan tuo ukko Maksimov, ja minä
olen saanut hänet suostumaan, kuuletko, — saanut suostumaan ja
rauhoittumaan, saanut hänet käsittämään, että sinun pitää saada
puolustaa itseäsi hänen häiritsemättään ja ilman että hän saattaa
sinut surulliseksi, muuten sinä voit joutua hämillesi ja todistaa väärin
itseäsi vastaan, ymmärrätkö? No niin, sanalla sanoen minä puhuin ja
hän ymmärsi. Hän on viisas, veliseni, hän on hyvä, hän tuppasi
suutelemaan minun, vanhan, käsiäni, pyysi sinun puolestasi. Itse
lähetti minut tänne sanomaan sinulle, että olisit levollinen hänen
puolestaan, ja on tarpeen, ystäväni, on tarpeen, että minä menisin ja
sanoisin hänelle, että sinä olet rauhallinen etkä ole huolestunut
hänestä. Rauhoitu siis, ymmärrä tämä. Minä olen syyllinen hänen
edessään. Hän on kristitty sielu, niin, hyvät herrat, se on nöyrä sielu
eikä syyllinen mihinkään. Mitä siis sanon hänelle, Dmitri Fjodorovitš,
istutko rauhallisena vai etkö?
Hyväluontoinen ukko puheli paljon liikoja, mutta Grušenjkan

murhe, inhimillinen murhe oli vaikuttanut hänen hyvään
sydämeensä, ja kyyneletkin loistivat hänen silmissään. Mitja hyppäsi
ylös ja syöksähti hänen luokseen.
— Suokaa anteeksi, herrat, sallikaa, oi, sallikaa! — huudahti hän.

— Teillä on enkelin sydän, Mihail Makarovitš, minä kiitän hänen
puolestaan! Minä olen, olen rauhallinen, olen iloinen, kertokaa se
hänelle sydämenne rajattomassa hyvyydessä, ilmoittakaa, että minä
olen iloinen, alan ihan heti nauraakin, kun tiedän, että hänellä on
läheisyydessään sellainen suojelusenkeli kuin te. Heti lopetan kaikki,
ja paikalla kun olen vapaa, heti paikalla tulen hänen luokseen, hän
saa nähdä, odottakoon! Hyvät herrat, — kääntyi hän äkkiä
prokuraattorin ja tutkintatuomarin puoleen, — nyt avaan teille koko
sydämeni, kaikki vuodatan siitä, me pääsemme silmänräpäyksessä
loppuun — rupeammehan lopuksi nauramaan, eikö niin? Mutta,
hyvät herrat, tämä nainen on sieluni kuningatar! Oi, sallikaa minun
sanoa se, minä tunnustan sen teille… Näenhän minä, että olen
kunnon ihmisten seurassa: hän on minun valoni, minun pyhä
olentoni, jospa te vain tietäisitte! Kuulitteko hänen huutonsa: »Sinun
kanssasi olen valmis kärsimään vaikka kuolemanrangaistuksen!»
Mitä minä olen hänelle antanut, minä, kerjäläinen, köyhä raukka,
miksi tämmöinen rakkaus minua kohtaan, olenko minä sen arvoinen,
minä kömpelö, häpeää ansainnut elukka, jolla on häpeälliset kasvot,
olenko minä ansainnut sellaista rakkautta, että hän lähtisi kanssani
pakkotyöhön? Minun tähteni hän makasi äsken teidän jalkojenne
juuressa, hän on ylpeä eikä mihinkään syyllinen! Kuinka minä en
jumaloisi häntä, kuinka en itkisi, en pyrkisi hänen luokseen niinkuin
äsken? Oi, herrat, antakaa anteeksi! Mutta nyt, nyt olen lohdutettu.
Ja hän vaipui tuolille, peitti kasvonsa molempiin käsiinsä ja

purskahti itkemään. Mutta ne olivat jo onnellisia kyyneliä. Hän tuli
silmänräpäyksessä entiselleen. Vanha poliisipäällikkö oli hyvin
tyytyväinen, ja lakimiehet näyttivät niinikään olevan hyvillään; he
tunsivat kuulustelun nyt joutuneen uuteen vaiheeseen. Saatettuaan
ovelle poliisipäällikön Mitja suorastaan tuli iloiseksi.
— No, hyvät herrat, nyt olen käytettävissänne, täydelleen

käytettävissänne. Ja… jos ei vain olisi kaikkia noita pikkuasioita, niin
me pääsisimme heti yksimielisyyteen. Minä puhun taas
pikkuasioista. Minä olen teidän, hyvät herrat, mutta, minä vannon,
tarvitaan molemminpuolista luottamusta, — teidän on luotettava
minuun ja minun teihin — muuten emme pääse koskaan tulokseen.
Teidän takianne puhun. Asiaan, hyvät herrat, asiaan, ja, ennen
kaikkea, älkää penkoko niin paljon minun sieluani, älkää kiusatko
sitä tyhjänpäiväisillä asioilla, vaan kysykää ainoastaan asiaa ja
tositapahtumia, niin minä annan heti kaikki tarpeelliset tiedot. Mutta
pikkuseikat hiiteen!
Näin huudahteli Mitja. Kuulustelu alkoi uudelleen.

4.
Toinen koettelemus
— Ette usko, miten te rohkaisette meitä itseämme, Dmitri

Fjodorovitš, tällä auliudellanne… — alkoi Nikolai Parfenovitš puhua
vilkastuneen näköisenä ja ilmeisen tyytyväisyyden loistaessa hänen
suurista, vaaleanharmaista, pullollaan olevista, muuten sangen
likinäköisistä silmistään, joilta hän hetkistä aikaisemmin oli ottanut
pois silmälasit. — Ja te teitte äsken oikean huomautuksen tuosta
molemminpuolisesta luottamuksesta, jota ilman toisinaan on
mahdotonta tulla toimeenkin näin tärkeissä asioissa, siinä
tapauksessa että epäluulonalainen henkilö todellakin haluaa, toivoo
ja voi osoittaa syyttömyytensä. Me puolestamme teemme
voitavamme, ja te olette itse jo nytkin voinut nähdä, miten me
hoidamme tätä asiaa… Oletteko samaa mieltä, Ippolit Kirillovitš? —
kääntyi hän äkkiä prokuraattorin puoleen.
— Oi, epäilemättä, — lausui prokuraattori hyväksyvästi, vaikka

hänen puheensa tuntuikin hieman kuivalta Nikolai Parfenovitšin
purkaukseen verrattuna.
Huomautan kerta kaikkiaan: meille äskettäin saapunut Nikolai

Parfenovitš oli virkatoimintansa alusta asti täällä tuntenut meidän
prokuraattoriamme Ippolit Kirillovitšia kohtaan tavatonta kunnioitusta
ja tullut hänen kanssaan miltei sydämellisiin väleihin. Hän oli
melkeinpä ainoa ihminen, joka ehdottomasti uskoi meidän
»virkauralla väärin kohdellun» Ippolit Kirillovitšimme harvinaiseen
psykologiseen kykyyn ja puhujalahjoihin ja täydellisesti uskoi senkin,
että häntä oli väärin kohdeltu. Hän oli kuullut hänestä jo Pietarissa.
Sen sijaan oli vuorostaan nuori Nikolai Parfenovitš samoin ainoa
mies koko maailmassa, jota meidän »syrjäytetty» prokuraattorimme
vilpittömästi rakasti. Matkalla tänne he olivat ennättäneet jonkin
verran päättää ja sopia kysymyksessä olevasta jutusta, ja nyt
pöydän ääressä Nikolai Parfenovitšin terävä äly tajusi kuin lennosta
siepaten ja ymmärsi jokaisen osviitan, jokaisen liikkeen vanhemman
virkatoverin kasvoissa, ymmärsi puolesta sanasta, katseesta,
silmäniskusta.
— Hyvät herrat, antakaa vain minun itseni kertoa älkääkä

keskeyttäkö minua jonninjoutavilla asioilla, niin minä teen teille
silmänräpäyksessä selon kaikesta, — puhui Mitja kärsimättömästi.
— Se on hyvä. Kiitän teitä. Mutta ennenkuin siirrymme

kuuntelemaan teidän omaa kertomustanne, pyytäisin saada vain
todeta vielä erään tosiseikan, joka on meille sangen
mielenkiintoinen, nimittäin noista kymmenestä ruplasta, jotka te eilen
noin kello viisi lainasitte panttaamalla pistolinne ystävältänne Pjotr
Iljitš Perhotinilta.
— Panttasin, herrat, panttasin kymmenestä ruplasta, entä mitä

vielä siitä? Siinä koko juttu, heti palattuani kaupunkiin matkaltani
panttasin.
— Palasitteko te matkalta? Kävittekö ulkopuolella kaupungin?
— Kävin, herrat, neljänkymmenen virstan päässä kävin, ettekö te

tietänyt sitä?
Prokuraattori ja Nikolai Parfenovitš katsahtivat toisiinsa.
— Ja yleensäkin, jospa te aloittaisitte kertomuksenne

järjestelmällisesti kuvaamalla koko eilisen päivänne aamusta
alkaen? Olkaa hyvä ja ilmoittakaa esimerkiksi: minkä tähden te
poistuitte kaupungista, mihin aikaan lähditte ja saavuitte takaisin… ja
kaikki nämä tosiseikat.
— Olisitte noin kysynytkin alusta pitäen, — alkoi Mitja nauraa

äänekkäästi, ja jos tahdotte, niin asiaa ei ole aloitettava eilisestä,
vaan sen edellisestä päivästä, aivan aamusta, silloin ymmärrätte
minne, miten ja mitä varten läksin ja matkustin. Minä menin, herrat,
toissa päivänä aamulla täkäläisen kauppiaan Samsonovin luo
lainatakseni häneltä rahaa kolmetuhatta mitä parhainta vakuutta
vastaan, — oli äkkiä tullut kova rahan tarve, oli tullut rahan tarve…
— Sallikaa minun keskeyttää teidät, — lausui prokuraattori

kohteliaasti, — miksi teille tuli niin yhtäkkiä tarvis ja juuri tuollaista
rahamäärää, kolmeatuhatta ruplaa?
— Äh, hyvät herrat, ei tarvitsisi takertua pikkuseikkoihin: miten,

milloin ja miksi, ja minkätähden juuri niin paljon eikä niin paljon
rahaa, ja kaikkea tuota hölynpölyä… sehän ei mahdu kolmeen
nidokseenkaan, ja sittenkin vielä tarvitaan epilogi!
Kaiken tämän Mitja sanoi hyväntahtoisen, mutta kärsimättömän

tuttavallisesti niinkuin ihminen, joka tahtoo sanoa koko totuuden ja
joka on täynnä mitä parhaimpia aikeita.
— Hyvät herrat, — sanoi hän ikäänkuin äkkiä hoksaten, — älkää

nurkuko minun vastaanpäkistämistäni, pyydän taaskin: uskokaa
vieläkin, että minä tunnen täydellistä kunnioitusta ja ymmärrän asian
nykyisen tilan. Älkää luulko minun olevan juovuksissa. Olen nyt jo
selvinnyt. Ja jos olisin humalassa, niin se ei ollenkaan haittaisi asiaa.
Minun laitanihan on näin:
Selvisi ja viisastui — niin tyhmeni, vaan kun joi ja tyhmeni,
— niin viisastui.
Hahhah! Muuten huomaan, hyvät herrat, että minun toistaiseksi

vielä on sopimatonta lasketella sukkeluuksia teidän edessänne,
nimittäin ennenkuin olemme selvitelleet asiat. Sallikaa minun pitää
vaaria omasta arvokkuudestanikin. Ymmärränhän, mikä on ero tällä
kertaa: minähän istun edessänne joka tapauksessa rikollisena, olen
siis kaikkea muuta kuin teidän vertaisenne, ja teille on annettu
tehtäväksi pitää minua silmällä: ettehän te silitä päätäni siitä, mitä
minä tein Grigorille, eihän todellakaan saa rankaisematta puhkoa
vanhusten päitä, tehän pistätte minut hänen takiaan tuomion
perusteella ehkäpä puoleksi vuodeksi, ehkäpä vuodeksi
kuritushuoneeseen, en tiedä, miten teillä siellä tuomitaan, vaikkapa
en menettäisikään kansalaisluottamustani, enhän menetä
kansalaisluottamusta, prokuraattori? No niin, herrat, ymmärränhän
minä tämän erotuksen… Mutta myöntäkää toki sekin, että tehän
voitte saattaa itse Jumalan ymmälle tämmöisillä kysymyksillä: missä
astuit, miten astuit, milloin astuit ja mihin astuit? Minähän
sekaannun, jos noin tehdään, mutta te takerrutte heti siihen ja
kirjoitatte muistiin, ja mitä siitä tulee tulokseksi? Ei tule mitään! Jos
taas minä nyt olen alkanut valehdella, niin valehtelen loppuun asti, ja
te, herrat, ollen korkeasti sivistyneitä ja kunnon miehiä, annatte
minulle anteeksi. Lopetan nimenomaan pyytämällä: jättäkää pois,
herrat, tuo virallinen kuulustelutapa, että ensin muka on aloitettava
jostakin vähäpätöisestä ja jonninjoutavasta: millä tavoin nousit
makuulta, mitä söit, mihin sylkäisit, ja »saatuasi rikollisen huomion
laukeamaan» anna äkkiä pudota tyrmistyttävä kysymys: »kenet
tapoit, kenet ryöstit?» Hahhah! Semmoistahan on teidän virallinen
viisautenne, sehän on teillä sääntönä, siihenhän pohjautuu koko
teidän oveluutenne! Tuudittakaa moukkia uneen moisilla tempuilla
älkääkä minua. Minähän ymmärrän asian, olen ollut virassa,
hahhahhah! Älkää suuttuko, herrat, annattehan anteeksi
röyhkeyteni? — huudahti hän katsoen heihin miltei hämmästyttävän
hyväntahtoisesti. — Mitja Karamazovhan sen sanoi, voi siis antaa
anteeksi, sillä mitä viisaalle miehelle ei anneta anteeksi, se annetaan
anteeksi Mitjalle! Hahhah!
Nikolai Parfenovitš kuunteli ja nauroi myös. Prokuraattori ei tosin

nauranut, mutta katseli Mitjaa tarkasti, silmiään pois kääntämättä,
aivan kuin ei tahtoisi jättää huomaamatta pienintäkään sanaa, hänen
pienintäkään liikettään, pienintäkään värähdystä hänen kasvoissaan.
— Sillä tavoinhan me kyllä ensin aloimmekin kanssanne, — lausui

yhä nauraen Nikolai Parfenovitš, — ettemme ruvenneet sotkemaan
teitä kysymyksillä: miten te aamulla nousitte ja mitä te söitte, vaan
aloitimme hyvinkin oleellisesta kohdasta…
— Ymmärrän, ymmärsin ja annoin sille arvoa, ja vielä

suuremmassa arvossa pidän minulle nyt osoittamaanne hyvyyttä,
verratonta hyvyyttä, joka on jalojen sielujen arvoinen. Meitä on tässä
yhdessä kolme kelpo miestä, ja niin olkoonkin meillä tässä kaikki
keskinäisen luottamuksen perustalla kuten ainakin sivistyneitten
maailmanmiesten kesken, joita yhdistää aateluus ja kunnia. Sallikaa
joka tapauksessa minun pitää teitä parhaina ystävinäni tällä elämäni
hetkellä, kunniani alennuksen hetkellä! Eihän se ole teille
loukkaavaa, herrat, eihän?
— Päinvastoin, te lausuitte tuon kaiken ilmi oikein kauniisti, Dmitri

Fjodorovitš, — myönsi Nikolai Parfenovitš arvokkaasti ja
hyväksyvästi.
— Mutta pikkuseikat, hyvät herrat, kaikki nuo koukkuina käytetyt
pikkuseikat pois, — huudahti Mitja innoissaan, — muuten menee
kaikki päin hiiteen, eikö niin?
— Seuraan täydelleen teidän järkeviä neuvojanne, — puuttui

yhtäkkiä prokuraattori puhumaan, — mutta kysymyksestäni pidän
kuitenkin kiinni. Meille on oleellisesti kovin välttämätöntä saada
tietää, mihin te nimenomaan tarvitsitte tuon rahasumman, nimittäin
juuri kolmetuhatta.
— Mihin tarvitsin? No, yhteen ja toiseen… no, maksaakseni velan.
— Kenelle.
— Sitä kieltäydyn ehdottomasti sanomasta, herrat! Nähkääs, en

siksi, etten voisi sanoa tai en uskaltaisi tai että jotakin pelkäisin, sillä
kaikki tämä on vähäpätöistä ja aivan jonninjoutava asia, vaan — sen
tähden en sano, että tässä on periaate: tämä on minun yksityistä
elämääni, enkä minä anna kajota yksityiselämääni. Se on minun
periaatteeni. Teidän kysymyksenne ei kuulu asiaan, ja kaikki, mikä ei
kuulu asiaan, on minun yksityistä elämääni! Tahdoin maksaa velan,
tahdoin maksaa kunniavelan, mutta kenelle — sitä en sano.
— Sallikaa meidän merkitä tämä muistiin, — sanoi prokuraattori.
— Olkaa hyvä. Kirjoittakaa näin: että en sano enkä sano.

Kirjoittakaa, herrat, että pidän kunniattomanakin ilmaista sitä. Onpa
teillä aikaa kirjoittaa niin paljon muistiin!
— Sallikaa, hyvä herra, ilmoittaa teille ja muistuttaa vielä kerran

mieleenne, jos mahdollisesti ette ole sitä tietänyt, — lausui
prokuraattori erikoisesti ja varsin ankarasti sitä painostaen, — että
teillä on täysi oikeus olla vastaamatta teille nyt esitettäviin
kysymyksiin ja että meillä sitävastoin ei ole mitään oikeutta pakottaa
teitä vastaamaan, jos te itse kieltäydytte vastaamasta syystä tai
toisesta. Se on asia, jonka saatte itse harkita. Mutta meidän
tehtävänämme on myös esittää teille ja selittää semmoisessa
tapauksessa kuin tämä teidän nykyinen, miten suuresti te voitte
itseänne vahingoittaa kieltäytymällä antamasta erinäisiä selityksiä…
Tämän jälkeen pyydän nyt jatkamaan.
— Herrat, enhän minä ole vihainen… minä… — mutisi Mitja

hieman hämillään huomautuksesta, — nähkääs, herrat, tuo
samainen Samsonov, jonka luo minä silloin menin…
Emme tietysti rupea yksityiskohtaisesti esittämään hänen

kertomustaan siitä, minkä lukija jo tietää. Kertoja tahtoi
kärsimättömästi kertoa kaikki pikku piirteitä myöten, mutta samalla
kertaa saada kerrotuksi pian. Sikäli kuin hän kertoi, kirjoitettiin hänen
kertomustaan muistiin, ja siksi hänet pakostakin tavan takaan
keskeytettiin. Dmitri Fjodorovitš moitti tätä, mutta alistui, oli äkäinen,
mutta vielä hyväntahtoinen. Tosin hän väliin huudahteli: »Herrat,
tämä saisi Jumalankin raivostumaan», tai: »Herrat, tiedättekö te, että
te vain suotta ärsytätte minua?» mutta näin huudahdellessaan hän
oli edelleenkin tuttavallisen avomielinen. Näin hän kertoi, kuinka
Samsonov oli toissa päivänä häntä »vetänyt nenästä». (Hän oli nyt
täydelleen hoksannut, että häntä silloin oli petkutettu.) Kellon
myyminen kuudesta ruplasta matkarahojen saamiseksi, josta
tutkintatuomari ja prokuraattori eivät olleet mitään tietäneet, herätti
näissä heti tavatonta huomiota ja he pitivät tarpeellisena, Mitjan sitä
rajattomasti paheksuessa, kirjoittaa tämän seikan tarkasti muistiin,
koska siinä saatiin toistamiseen vahvistetuksi se asianhaara, että
hänellä ei edellisenäkään päivänä ollut juuri nimeksikään rahaa.
Vähitellen Mitja alkoi muuttua nyrpeäksi. Kerrottuaan sitten
matkastaan Ljagavyin luo ja häkäisessä mökissä viettämästään
yöstä y.m. hän teki selkoa kaupunkiinpalaamisestaan ja alkoi sitten
itse, ilman erikoista pyyntöä, kuvailla seikkaperäisesti Grušenjkan
takia tuntemiaan mustasukkaisuuden tuskia. Häntä kuunneltiin
ääneti ja tarkkaavaisesti, erityisesti syvennyttiin siihen seikkaan, että
hänellä jo kauan oli ollut paikka, josta hän oli pitänyt silmällä
Grušenjkaa, Fjodor Pavlovitšin talon »takalistossa» Maria
Kondratjevnan talossa, ja että tietoja oli hänelle tuonut Smerdjakov:
se pantiin erittäin tarkasti merkille ja kirjoitettiin muistiin.
Mustasukkaisuudestaan hän puhui tulisesti ja laajasti, ja vaikka hän
sisäisesti häpesikin sitä, että toi esille sisimmät tunteensa niin
sanoakseni »kaikkien häväistäväksi», niin ilmeisesti hän voitti
häpeäntunteensa pysyäkseen totuudessa. Häneen kertomuksen
aikana kiinteästi suunnattu, tutkintatuomarin ja varsinkin
prokuraattorin ankarat ja osanottoa ilmaisemattomat katseet saivat
hänet lopulta tulemaan melko lailla hämilleen: »Tuo poika, Nikolai
Parfenovitš, jonka kanssa vain muutama päivä takaperin puhelin
tyhmyyksiä naisista, ja tuo sairas prokuraattori eivät ole sen arvoisia,
että minä kertoisin heille tätä», ajatteli hän yhtäkkiä surullisesti, »se
on häpeä!» »Sä kärsi, tyydy sekä ole vaiti», lopetti hän mietteensä
runosäkeellä, mutta kokosi taas voimia ja jatkoi kertomistaan.
Siirryttyään kertomaan rouva Hohlakovista hän taas ilostui, vieläpä
aikoi kertoa tästä rouvasta asiaankuulumattoman anekdootin, mutta
tutkintatuomari keskeytti hänet ja kehoitti kohteliaasti siirtymään
»oleellisempaan». Kun hän sitten lopulta oli kuvannut epätoivoaan ja
kertonut siitä hetkestä, jolloin hän tullessaan rouva Hohlakovin luota
oli ajatellut, että »mieluummin vaikka tappaa jonkun, mutta hankkii
kolmetuhatta», niin hänet taas keskeytettiin ja se, että hän »oli
tahtonut tappaa», kirjoitettiin muistiin. Mitja salli mitään puhumatta
kirjoittaa sen muistiin. Viimein hän pääsi kertomuksessaan siihen
kohtaan, jolloin hän äkkiä oli saanut tietää, että Grušenjka oli hänet
pettänyt sekä poistunut Samsonovilta heti, kun hän oli hänet sinne
saattanut, vaikka oli itse sanonut istuvansa ukon luona puoleen
yöhön. »Jos minä silloin en tappanut, herrat, tuota Fenjaa, niin vain
sen vuoksi, että minulla ei ollut aikaa», pääsi yhtäkkiä hänen
suustaan tässä kohden kertomusta. Tämäkin kirjoitettiin huolellisesti
muistiin. Mitja odotti synkkänä ja alkoi sitten kertoa siitä, kuinka hän
juoksi isänsä puutarhaan, mutta silloin hänet tutkintatuomari äkkiä
pysähdytti ja avattuaan vieressään sohvalla olevan ison salkun otti
siitä esille vaskisen survimen.
— Tunnetteko tämän esineen? — sanoi hän näyttäen sitä Mitjalle.
— Ah, niin! — naurahti tämä synkästi. — Kuinka en tuntisi!

Antakaahan katsoa… Hitto vieköön, ei tarvitse!
— Te unohditte mainita tästä, — huomautti tutkintatuomari.
— Ah, hitto! En olisi salannut sitä teiltä, ei kai olisi tultu toimeen
ilman sitä, mitä arvelette? Tipahti vain pois muististani.
— Olkaa siis hyvä ja kertokaa seikkaperäisesti, kuinka te

varustauduitte sillä.
— Hyvä on, minä olen niin hyvä, herrat.
Ja Mitja kertoi, kuinka hän oli ottanut survimen ja lähtenyt

juoksemaan.
— Mutta mikä tarkoitus teillä oli, kun varustauduitte tämmöisellä

aseella?
— Mikä tarkoitus? Ei mitään tarkoitusta! Sieppasin sen ja läksin
juoksemaan.
— Miksi siis, jos ei ollut tarkoitusta?
Mitjassa kiehui kiukku. Hän katsoi tiukasti »poikaa» ja naurahti

synkästi ja vihaisesti. Seikka oli semmoinen, että häntä oli alkanut
yhä enemmän hävettää se, että hän äsken oli niin vilpittömästi ja
semmoisin purkauksin kertonut »tämmöisille ihmisille» koko
mustasukkaisuutensa historian.
— Vähät survimesta! — pääsi äkkiä hänen huuliltaan.
— Mutta kuitenkin.
— No, sieppasin sen turvaksi koiria vastaan. No, oli pimeä… Niin
no, kaiken varalta.
— Oliko teillä ennenkin tapana lähtiessänne yöllä talosta ottaa

mukaanne jokin ase, jos te niin pelkäsitte pimeässä?
— Äh, perhana, hyi! Hyvät herrat, teidän kanssanne on

suorastaan mahdotonta puhua! — huudahti Mitja äärimmilleen
ärtyneenä, ja kääntyen kirjurin puoleen hän aivan punaisena
kiukusta ja äänellä, jossa tuntui jonkinmoinen raivostunut sävy,
lausui tälle nopeasti:
— Kirjoita heti… heti… »että sieppasin mukaani survimen

juostakseni tappamaan isäni… Fjodor Pavlovitšin… iskemällä häntä
päähän»! No, oletteko nyt tyytyväisiä, herrat? Onko olonne nyt
helpompi? — lausui hän katsellen uhmaavasti tutkintotuomaria ja
prokuraattoria.
— Me ymmärrämme varsin hyvin, että tämmöisen lausunnon te
annoitte nyt suuttuneena meihin ja kiukustuneena kysymyksistä, joita
me teille esitämme ja joita te pidätte vähäpätöisinä, mutta jotka itse
asiassa ovat sangen oleellisia, — vastasi hänelle prokuraattori
kuivasti.
— Mutta hyväinen aika, herrat! No, minä otin survimen… No, miksi
otetaan tämmöisissä tapauksissa jotakin käteen? Minä en tiedä
miksi. Sieppasin ja lähdin juoksemaan. Siinä kaikki. Hävettää, herrat,
passons, muuten, minä vannon sen, lakkaan kertomasta!
Hän nojasi kyynärpäillään pöytään ja tuki päätään kädellään Hän

istui syrjittäin heihin ja katseli seinään koettaen hillitä pahaa tunnetta
itsessään. Todellakin hänen teki hirveästi mieli nousta ja selittää, että
hän ei enää sano sanaakaan, »vaikka veisitte teloitettavaksi».
— Näettekö, herrat, — lausui hän äkkiä vaivoin hilliten itsensä, —

näettekö. Minä kuuntelen teitä, ja mielessäni häämöttää… minä,
näettekö, toisinaan uneksin erästä unta… erästä sellaista unta, ja
minä näen sen unen usein, se uudistuu, on niinkuin joku ajaisi minua
takaa, joku sellainen, jota minä hirveästi pelkään, hän ajaa minua
takaa pimeässä, yöllä, etsii minua, minä piiloudun häntä jonnekin
oven tai kaapin taakse, piiloudun häpeällisesti, mutta pääasia on,
että hän tietää erinomaisen hyvin, minne minä olen mennyt häntä
piiloon, mutta hän ikäänkuin tahallaan ei ole tietävinään, missä minä
olen, jotta voisi kauemmin kiduttaa minua, jotta voisi nauttia
pelostani… Tätä tekin nyt teette! Samanlaista se on!
— Näettekö te tämmöisiä unia? — tiedusti prokuraattori.
— Niin, sellaisia unia näen… Ettekö tahtoisi kirjoittaa muistiin? —

kysyi Mitja vääristäen suunsa nauruun.
— Ei, ei kirjoiteta, mutta mielenkiintoisia unia te joka tapauksessa
näette.
— Nyt se ei ole unta! Realismia, herrat, todellisen elämän

realismia!
Minä olen susi ja te olette metsästäjiä, nyt te ajatte sutta.
— Suotta te otitte tuollaisen vertauksen… — alkoi Nikolai

Parfenovitš puhua tavattoman lempeästi.
— En suotta, herrat, en suotta! — kivahti taas Mitja, vaikka

nähtävästi äkillinen vihanpurkaus oli keventänyt hänen sydäntään ja
hän alkoi puhuessaan taas tulla yhä hyväntahtoisemmaksi. — Te
voitte olla uskomatta rikollista tai syytettyä, jota kysymyksenne
kiduttavat, mutta kunnon miestä, herrat, sydämen jaloimpia
purkauksia (huudan sen rohkeasti julki!) — ette saa olla uskomatta!
Sitä te ette voi… eikä teillä siihen ole oikeuttakaan… — mutta —
ole vaiti, sydän, sä kärsi, tyydy

sekä ole vaiti!
No, mitä, jatkanko kertomusta? — katkaisi hän synkästi puheensa.
— Kuinkas muuten, olkaa hyvä, — vastasi Nikolai Parfenovitš.
5.
Kolmas koettelemus
Vaikka Mitja olikin alkanut puhua kiivaasti, niin hän nähtävästi
entistä enemmän koetti parastaan, ettei unohtaisi eikä jättäisi
esittämättä ainoatakaan piirrettä kerrottavasta. Hän kertoi, miten oli
kiivennyt isänsä puutarhan aidan yli, miten oli mennyt aina ikkunan
luokse asti ja viimein kaikesta, mitä oli tapahtunut ikkunan alla.
Selvästi, täsmällisesti, melkeinpä iskevästi hän kertoi tunteistaan,
jotka kuohuttivat hänen mieltään niinä hetkinä puutarhassa, jolloin
hänen niin hirveästi teki mieli saada tietää, oliko Grušenjka hänen
isänsä luona vai eikö. Mutta omituista: sekä prokuraattori että
tutkintatuomari kuuntelivat tällä kertaa hirveän hillitysti, katsoivat
kuivasti, tekivät paljon vähemmän kysymyksiä. Mitja ei voinut
päättää mitään heidän kasvoistaan. »Ovat suuttuneet ja
loukkaantuneet», ajatteli hän, »no, hitto heistä!» Kun hän kertoi,
miten hän lopulta oli päättänyt antaa isälle merkin, että Grušenjka oli
tullut ja että hän avaisi ikkunan, niin prokuraattori ja tutkintatuomari
eivät ollenkaan kiinnittäneet huomiota sanaan »merkin», aivan kuin
eivät olisi ymmärtäneet, mikä merkitys sillä sanalla tässä oli, niin että
Mitja sen ihan huomasi. Tultuaan viimein siihen hetkeen, jolloin hän
näki isänsä kurottautuvan ikkunasta ulos ja viha kuohahti hänessä ja
hän tempasi taskustaan survimen, hän äkkiä aivan kuin tahallaan
pysähtyi. Hän istui ja katsoi seinään ja tiesi, että toisten katseet olivat
tiukasti kiintyneet häneen.
— No, — sanoi tutkintatuomari, — te tempasitte esille aseen ja…

ja mitä tapahtui sitten?
— Sitten? Sitten tapoin… iskin häntä päälakeen ja puhkaisin

pääkuoren… Niinhän se on teidän käsityksenne mukaan, niinhän! —
sanoi hän ja hänen silmänsä alkoivat äkkiä salamoida. Koko jo
sammunut viha nousi taas hänen sydämeensä tavattoman
voimakkaana.
— Meidän käsityksemme mukaan, — lausui Nikolai Parfenovitš,
— no, entä teidän käsityksenne mukaan?
Mitja loi alas silmänsä ja oli pitkän aikaa vaiti.
— Minun käsitykseni mukaan, herrat, minun käsitykseni mukaan

asian laita oli seuraava, — lausui hän hiljaa. — Jonkun kyyneletkö
vai äitinikö rukoili Jumalaa vai kirkastuksen henkikö minua
suudelmallaan kosketti sillä hetkellä — sitä en tiedä, mutta perkele
oli voitettu. Minä syöksyin pois ikkunan luota ja läksin juoksemaan
aitaa kohti… Isäni pelästyi ja näki nyt ensimmäisen kerran minut,
huudahti ja hyppäsi edemmäksi ikkunasta, — minä muistan sen
sangen hyvin. Minä juoksin puutarhan läpi aidan luo… siinä minut
sitten saavutti Grigori, kun jo istuin aidalla…
Tässä hän viimein nosti silmänsä kuulijoihin. Nämä näyttivät aivan

tyynesti tarkkaavan häntä. Jonkinmoinen paheksumisen vavahdus
kulki Mitjan sielun läpi.
— Tehän, herrat, pidätte tällä hetkellä minua pilkkananne! —

keskeytti hän äkkiä puheensa.
— Mistä te sen päätätte? — huomautti Nikolai Parfenovitš.
— Ette usko sanaakaan, siitä päätän! Ymmärränhän tulleeni

tärkeimpään kohtaan: vanhus makaa nyt siellä pää puhki lyötynä,
mutta minä — traagillisesti kuvattuani, kuinka tahdoin tappaa ja
kuinka jo tempasin esille survimen, minä juoksenkin yhtäkkiä pois
ikkunan luota… Se on runoelma! Runomitassa! Nuorta miestä voi
uskoa ihan sananmukaisesti! Hahhah! Pilkantekijöitä te olette,
herrat!
Ja hän käännähti koko ruumiillaan tuolilla, niin että tuoli rutisi.
— Ettekö te huomannut, — alkoi äkkiä prokuraattori puhua aivan

kuin ei olisi kiinnittänyt mitään huomiota Mitjan kiihtymykseen, —
ettekö te huomannut, kun juoksitte pois ikkunan luota, oliko
puutarhaan johtava, rakennuksen toisessa päässä oleva ovi auki vai
eikö?
— Ei, ei ollut auki.
— Eikö ollut?
— Se oli päinvastoin kiinni, ja kuka sen olisi voinut avata? Häh,

ovi, malttakaahan! — sanoi hän aivan kuin muistaen jotakin ja oli
miltei hätkähtää. — Löysittekö te sen avoimena?
— Avoimena.
— Kuka sen sitten oli saattanut avata, jos te ette itse sitä avannut?
— hämmästyi Mitja yhtäkkiä hirveästi.
— Ovi oli avoinna, ja teidän isänne murhaaja oli epäilemättä

mennyt sisälle tästä ovesta ja tullut murhan tehtyään samasta ovesta
ulos, — lausui prokuraattori aivan kuin painostaen, hitaasti ja
selvästi, — se on meille aivan selvä asia. Murha on nähtävästi
tapahtunut huoneessa eikä ikkunan läpi, mikä täydelleen käy selville
toimitetusta tarkastuksesta, ruumiin asemasta ja kaikesta. Tähän
asianhaaraan nähden ei voi olla mitään epäilyksiä.
Mitja oli hirveän hämmästynyt.
— Sehän on mahdotonta, herrat! — huusi hän ollen aivan

ymmällä. — Minä… minä en käynyt sisällä… minä sanon teille
varmasti, aivan täsmällisesti, että ovi oli kiinni koko ajan, kun minä
olin puutarhassa ja kun juoksin pois puutarhasta. Minä seisoin
ainoastaan ikkunan alla ja näin hänet ikkunasta, en mitään, mitään
muuta… Muistan viimeiseen hetkeen asti. Ja vaikka en
muistaisikaan, niin tiedän sen kuitenkin, sillä merkit tunsin vain minä
ja ne tunsi Smerdjakov, sekä hän, vainaja, eikä hän ilman merkkejä
olisi avannut kenellekään maailmassa!
— Merkit? Mitkä merkit? — lausui prokuraattori ahneen, miltei

hysteerisen uteliaisuuden vallassa ja menetti silmänräpäyksessä
koko pidättyvän esiintymistapansa. Hän kysyi aivan kuin arasti
luokse madellen. Hän vainusi tässä olevan tärkeän, hänelle vielä
tuntemattoman tosiasian, ja alkoi heti hirveästi pelätä, että Mitja
kenties ei halua täydelleen paljastaa sitä.
— Ettekö te sitten tietänyt! — iski Mitja hänelle silmää pilkallisesti

ja häijysti hymähtäen. — Entäpä jos en sano? Keneltä silloin sen saa
tietää? Merkeistähän tiesivät ainoastaan vainaja ja Smerdjakov, siinä
kaikki, ja vielä taivas tiesi, ja sehän ei teille sano. Mutta sehän on
mielenkiintoinen tosiseikka, piru sen tietää, mitä sille voi rakentaa,
hahah! Rauhoittukaa, herrat, minä ilmaisen, teillä on tyhmyyksiä
mielessä. Te ette tiedä, kenen kanssa olette tekemisissä! Olette
tekemisissä sellaisen syytetyn kanssa, joka itse tuo
todistuskappaleita itseänsä vastaan, todistaa omaksi vahingokseen!
Niin, sillä minä olen kunnian ritari, mutta te — ette ole!
Prokuraattori nieli kaikki pillerit ja vain värisi kärsimättömyydestä,

että saisi tietää uuden tosiasian. Mitja esitti heille täsmällisesti ja
laajasti kaikki, mikä koski Fjodor Pavlovitšin Smerdjakovia varten
keksimiä merkkejä, kertoi, mitä mikin kopahdus ikkunaan merkitsi,
koputtikin nämä merkit pöytään, ja Nikolai Parfenovitšin

Full Link Download Solution Manual

Uploaded by

Document Information

Original Description:

Original Title

Copyright

Available Formats

Share this document

Share or Embed Document

Sharing Options

Did you find this document useful?

Is this content inappropriate?

Copyright:

Available Formats

Full Link Download Solution Manual

Uploaded by

Copyright:

Available Formats

Test Bank for Essentials of Marketing A Marketing Strategy Planning

Approach 15th edition by Perreault Cannon McCarthy ISBN 1259573532

Chapter 02 Marketing Strategy Planning Answer Key

True / False Questions

Planning, implementation, and control are basic jobs of all managers.

Feedback: In the marketing management process, planning, implementation, and control

AACSB: Analytical Thinking

AACSB: Reflective Thinking

AACSB: Analytical Thinking

AACSB: Analytical Thinking

AACSB: Analytical Thinking

Strategic planning is the managerial process of developing and maintaining a match

AACSB: Analytical Thinking

Strategic (management) planning is a managerial process of developing and maintaining a

Feedback: Strategic planning is the managerial process of developing and maintaining

AACSB: Analytical Thinking

Feedback: The marketing manager's marketing strategy planning job involves

AACSB: Analytical Thinking

Feedback: Marketing strategy planning means finding attractive opportunities and

AACSB: Analytical Thinking

A marketing strategy specifies a target market and a related marketing mix.

AACSB: Analytical Thinking

A marketing strategy is composed of two interrelated parts-a target market and a

AACSB: Analytical Thinking

A marketing strategy is composed of two interrelated parts-planning and implementation.

AACSB: Analytical Thinking

AACSB: Analytical Thinking

Feedback: A target market consists of a fairly homogeneous group of customers.

AACSB: Analytical Thinking

AACSB: Analytical Thinking

AACSB: Analytical Thinking

AACSB: Analytical Thinking

The mass marketing approach is more production-oriented than marketing-oriented.

AACSB: Analytical Thinking

AACSB: Analytical Thinking

AACSB: Analytical Thinking

Feedback: Target marketing is not limited to small market segments, only to

AACSB: Analytical Thinking

Potential customers are all alike.

AACSB: Analytical Thinking

AACSB: Reflective Thinking

AACSB: Analytical Thinking

AACSB: Analytical Thinking

AACSB: Reflective Thinking

AACSB: Analytical Thinking

AACSB: Analytical Thinking

AACSB: Analytical Thinking

The customer should not be considered part of a "marketing

mix." Answer: TRUE

AACSB: Analytical Thinking

AACSB: Analytical Thinking

AACSB: Analytical Thinking

AACSB: Reflective Thinking

AACSB: Reflective Thinking

AACSB: Reflective Thinking

AACSB: Reflective Thinking

— En, ei se ole katumusta, älkää kirjoittako sitä. Itsehän minä olen

Tämän sanottuaan Mitja tuli äkkiä tavattoman surulliseksi. Jo

— Mitä te hänestä tahdotte? Miksi te häntä kiusaatte? Hän on

Prokuraattori ja tutkintatuomari tyynnyttelivät häntä. Näin meni

— Hänet on viety pois, hän on alhaalla, ettekö salli minun sanoa,

— Olkaa hyvä, Mihail Makarovitš, — vastasi tutkintatuomari, —