Solution Manual for Commercial Refrigeration for Air Conditioning

Technicians 3rd Edition by Wirz ISBN 130550643X 9781305506435

Full link download

Test Bank:
https://testbankpack.com/p/test-bank-for-commercial-refrigeration-for-air-
conditioning-technicians-3rd-edition-by-wirz-isbn-130550643x-9781305506435/

Solution Manual:
https://testbankpack.com/p/solution-manual-for-commercial-refrigeration-
for-air-conditioning-technicians-3rd-edition-by-wirz-isbn-130550643x-
9781305506435/

Chapter 2 Review Questions

Evaporators

Instructor’s Answer Sheet

1. What is considered the “evaporator temperature”?

a. The temperature of the refrigerant inside the evaporator tubing.

2. How do you calculate evaporator temperature from the suction pressure?

b. Use a pressure/temperature (P/T) chart.

3. How is evaporator TD calculated for a walk-in cooler?

c. Subtract the saturated suction temperature (SST) from the

box temperature.

4. What is “hot pull-down”?

a. When the evaporator is subject to higher temperatures and loads

than under normal operating conditions.

5. During hot pull-down what is the evaporator experiencing?

b. Starving because the refrigerant is boiling off quickly.

6. What is the approximate humidity in a walk-in refrigerator with a 10°F TD

evaporator?
 c. 85%

7. As TD increases, how does it affect box humidity?

 b. Decreases humidity.

8. If airflow across an evaporator is decreased, what effect does it have on

evaporator temperatures and suction pressure?

c. Evaporator temperature and suction pressure both decrease.

© 2018 Cengage Learning. All Rights Reserved.

9. Why are multiple circuits used on larger evaporator coils?

a. They provide less pressure drop than a long single circuit

evaporator.

10. If the suction pressure of an R22 unit is 55 psig, what is the approximate

evaporator temperature?

b. 30°F

11. If the suction pressure of an R404A unit is 21 psig, what is the approximate

evaporator temperature?

a. -14°F

12. How do you determine the evaporator superheat of a refrigeration system?

b. Subtract evaporator temperature from the temperature of the suction

line at the expansion valve bulb.

13. A -10°F walk-in freezer using R404A has a suction pressure of 15 psig. The

suction line temperature at the TEV bulb is -20°F. What is the evaporator

superheat?

a. 2°F

14. Based on the superheat in the previous question, is the evaporator

normal, flooding, or starving?

a. Flooding

15. Within how many degrees of the design box temperature can you check

evaporator superheat?

c. 5°F

© 2018 Cengage Learning. All Rights Reserved.

16. What are the two main categories of evaporator problems?

Air flow problems and refrigerant problems.

17. Why is it necessary for the fin spacing in a freezer evaporator to be wide?

a. Frost buildup will not occur as fast if the fin spacing is wide.

18. What is the basic sequence of operation at the beginning of a freezer defrost?

b. Evaporator fans shut off, compressor shuts off, and heaters come

on.

19. Which freezer defrost system is more efficient: hot gas or electric? Why?

Hot gas is quicker because the heat goes through the evaporator

tubing which was the coldest part of the coil during the freeze cycle.

Electric heaters are usually near the outer edge of the coil and it takes

longer for the heat to penetrate the interior of the evaporator. Hot gas

is more efficient because the compressor can generate the same

amount of Btuh as electric heaters, but with less electrical energy.

20. If a walk-in is operating at a box temperature of 35°F, what type of

defrost should it have?

b. Planned defrost: a defrost clock only.

21. What is an effective way to check a DTFD control?

c. Freeze the control in another freezer then measure the continuity of

the contacts with an ohmmeter.

© 2018 Cengage Learning. All Rights Reserved.

Another random document with
no related content on Scribd:
The Project Gutenberg eBook of Ampiaispesä
This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States
and most other parts of the world at no cost and with almost no
restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
under the terms of the Project Gutenberg License included with this
ebook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
United States, you will have to check the laws of the country where
you are located before using this eBook.

Title: Ampiaispesä
Kyläkertomus

Author: Veikko Korhonen

Release date: December 8, 2023 [eBook #72357]

Language: Finnish

Original publication: Oulu: Pohjolan Kustannus Oy, 1917

Credits: Anna Siren and Tapio Riikonen

*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK

AMPIAISPESÄ ***
AMPIAISPESÄ

Kyläkertomus

Kirj.

VEIKKO KORHONEN

Oulussa, Pohjolan Kustannus-Osakeyhtiö, 1917.

I.
Maaliskuu oli lopuillaan. Kolmojoki oli luonut jääpeitteensä ja
virtaili tasaisesti lämpimässä auringon paisteessa.
 Kolmojoki oli aikoinaan virtaillut koskemattoman metsän läpi.
Vähitellen sen rannoille oli muodostunut viljelyksiä ja taloja, ja nyt se
jo eroitti toisistaan kaksi kyläkuntaa, jotka olivat sen äyräille
muodostuneet. Kyläkunta olisi oikeastaan sopinut olemaan yhtenä,
mutta se oli jotenkuten eroittunut kahdeksi. Joen pohjoispuolinen
kyläkunta sai joesta nimensä ja eteläistä sanottiin Korpijoeksi,
koskapa sen kylän asukkaat vieläkin väittivät Kolmojokea aikoinaan
sanotun Korpijoeksi.

Korpijoen kylässä on ainoastaan muutamia huomattavia taloja.

Mikkola, kylän rehevin talo, on keskuksena ja siinä isäntänä Iisakki,
Hämeestä aikoinaan muuttanut vanhapoika. Mainittava on myöskin
Miirun talo, jossa toimeliaana isäntänä hääräilee Jooseppi. Hänellä
on vaimona teräväkielinen Eveliina ja Eveliinalla Eedla-niminen tytär,
ainoa talossa.

Kertomuksen vuoksi on myöskin mainittava, että Miirun peltojen

päässä on mökki, jossa asuu räätäli Romppanen.

Mutta joen toiselta puolelta näkyy myöskin talojen kattoja.

Näkyvätpä Ylä-Rietulan katot kaikkein kauimmaksi, ja savupiiputkin
ovat niissä lukuisammat kuin toisissa taloissa, lukuunottamatta
Mikkolaa, Korpijoen taloa.

Hieman alempana notkossa on Ala-Rietula, ränsistynyt

talopahanen, jonka päreillä paikatut akkunat katselevat kuin avuton
sokea kylään, missä talojen ulkomuoto paranee vuosi vuodelta, Ala-
Rietulan jäädessä yhä katselemaan puolisokeana edistyksen kulkua
Kolmon kylässä.

Vielä on mainittava Möttösen talo toisella puolella valtamaantietä

Ylä-Rietulan naapurina. Se on myöhemmin rakennettu kuin toiset
talot ja seinät kuultavat, vielä vaalean harmaina, kun sen sijaan
toisten talojen seiniin on aika lyönyt tumman värinsä.

Ylä-Rietulaa hallitsee Mooses Rietula, pyöristynyt vanhapoika ja

lautamies. Lyhyet raajat, jotka näyttävät kuin musertuvan
omistajansa painosta, ovatkin jo hieman vääristyneet. Kapeat hartiat
keskiruumiiseen verraten ja päässä takkuinen tukka, joka pörröttää
rikkinäisen viltin lierien alta sakeana pöyrynä. Lihavat kasvot
näyttävät ensi katsannolla hyväntahtoisilta, mutta lähemmin
tarkasteltua on niissä salakavala ilme, joka on samalla ärtyinen.
Mutta tästä huolimatta Rietula nauraakin joskus niin että vatsa
lainehtii.

Ala-Rietulassa liikehtii verkkaan viisikymmenissä oleva Vernand,

laiha ukon käppyrä. Vernandin kapeissa, luisevissa kasvoissa ovat
punoittavat silmät, jotka näyttävät aina ihmetellen katselevan
ympäristöään.

Vernandilla on myöskin poika, Hesekiel, joka on ilmetty isänsä

kuva, vain hiukkasta pienempi. Samat ihmettelevät silmät ja samat
luisevat kasvot. Liikkeissäänkin yhtä verkkainen. Emäntä on kuollut
Vernandilta eikä hän ole tullut vielä uutta ottaneeksi.

Möttösessä on isäntänä Eerikki ja hänestä ei paljoa kerrotakaan.

Hänellä on sitävastoin sisar, Taava, lihava vanhapiika, joka on
yrittänyt kolmasti miehelään, mutta aviotoveri on hänet aina
viimetingassa pumpannut takaisin Möttöseen ja siinä Taava on vain
veljensä taloa hoidellut ja paisunut entistään pyöreämmäksi. Taava
on sukkela suustaan, kuten tavallisesti savolaiset sisarensa. Ja
hänellä on tarkat korvat. Mikään juorujuttu ei mene hänen korviensa
ohi. Kuulemastaan hän tekee omat johtopäätöksensä, joihin toisten
talojen emäntien on napisematta mukauduttava.
 Yksi kyläkunta, mutta kaksi nimeä.

Kyläkuntien väliä on vain muutamisen sataa askelta, niin että

selkeällä ilmalla saattaa pienempikin puhe kuulua yli joen toiselle
puolelle. Tästä huolimatta ovat kylien asukkaitten välit olleet riitaiset.
Salapuheet ja roskajuorut ovat asukkailla jokapäiväisenä ruokana.
Jos Kolmossa tapahtuu onnettomuus, niin siitä Korpijoella salaisesti
iloitaan, ja jos korpijokelaisia onni potkaisee, niin Kolmossa saattaa
joku isäntä tai emäntä tulla pahoinvoivaksi.

Mikkolan isäntä Iisakki, muutettuaan tänne Hämeestä, aikoi käydä

kylien pahaa sopua parantamaan, mutta toimenpiteestään joutui
kolmolaisten, jopa kyläläistensäkin, vihoihin. Ja kun Iisakki on
turpeasta olemuksestaan huolimatta hieman kumaraharteinen,
alettiin häntä ensin Kolmon puolella haukkua kyrmyniskaksi, ja
vähitellen tämä nimi tuli käytäntöön hänen omien kyläläistensäkin
keskuudessa. Asianomainen aikoi ensialussa harata nimensä
muutosta vastaan, mutta taipui vähitellen, ja Kyrmyniskaksi häntä nyt
sanotaan koko Kuivalan pitäjässä.

On mainittava, että kyläkuntiin tulee kerran viikossa posti, joka tuo

jokusen sanomalehden kylän vauraimpiin taloihin. Ja siinä on kaikki
henkinen viljelys, lukuunottamatta kituvaa raittiusseuraa ja kylien
keskeisiä juorupuheita, joilla asianomaiset ravitsevat itseään
kotoisista pelloista saadun viljan ohella.
II.

Lämpimät paisteet olivat sulatelleet hankia, ja päivisin tiet jo upottivat

ja kallistuivat yhä enemmän vinoon. Muutamissa paikoin näkyi jo
sulaa maata jalaksen uurnassa ja tiekin oli käynyt rapakoiseksi.

Kyrmyniska käveli verkalleen kallistunutta peltotietä ja myhähteli

itsekseen. Kevät näytti tulevan tavallista aikaisempaan. Päiväkulta
paistaa lekotti lämpimästi ja öillä oli taivas pilvessä.

— Kohta siitä alkaa kevätkalan pyynti, murahti mies ääneen,

tultuaan pihatörmälle, johon näkyi virtaileva joki alempana rannassa,
— joko lienee Rietula rysänsä tupannut joen alajuoksuun? murahteli
Kyrmyniska edelleen ja kuin vastausta saadakseen jäi katselemaan
Kolmon puolelle Rietulan peltoja ja pihamaata, jotka hyvin sopivat
näkymään Mikkolan pihaan.

Rietula näytti seisovan hänkin talonsa piharakennuksen nurkalla ja

katselevan Mikkolaan päin.

— Keh, mitähän se nyt siellä vahtaa, myhähti Kyrmyniska ja

silmäsi omille vainioilleen, joilla pohotti pitkä rivi lantakasoja, jotka
olivat olleet aina lukuisammat hänen pelloillaan.
 — Niitä se siellä tarkkailee… kai lukeakseen. Saaneeko luetuksi.
Kolmekymmentä kaksi niitä on, ja viisitoista on vaan Rietulan
pelloilla. Heh, mitäpä tuosta. Olkoon mitä on, mutta kateena se niitä
katselee.

Iisakki pyörähti tupaan, otti orrelta talvella korjaamansa haukirysät

alas ja sitoi ne kimppuun. Vetäistyään rasvapieksut jalkaansa, painui
ulos rysänippu kainalossa joen rantaan. Saatuaan venheen vesille,
antoi hän sen hiljaa lipua virran mukana ja jäi katselemaan kirkkaasti
välkehtivää veden pintaa.

Iisakki oli ollut pahalla tuulella useita viikkoja yhtämittaa tietämättä

siihen syytä oikein itsekään. Jokin outo, ellottava tunne oli häntä
painanut. Oliko kyläläisten riitaisuus, jota hän oli koettanut voimiensa
mukaan musertaa, painanut mieltä, vai yksinäinen vanhanpojan
elämäkö kävi tympäiseväksi?

Mutta nyt siinä venheen keinuessa hiljaa eteenpäin, tunsi Iisakki

aivan yhtäkkiä käyvän mielensä hyväksi. Hymy herahti suupieleen ja
povessa sykähti niin kuin ennen nuorena miehenä.

Päivä paistoi lämpimästi, hanget alenivat ja Mikkolan vainiot

paljastuivat lumen alta tuoden esiin kauniit oraat. Hyvinpä olivatkin
säilyneet talven alla. Valtava vilja siinä taas lainehtii kesän tultua.

Iisakki tarttui airoihin ja vetäisi voimakkaasti rintaa paisuttavan

hyvän mielen vallassa. Mutta lahoneet hankavitsat rouskahtivat
poikki, ja Iisakin täytyi istua perään melomaan.

Iisakin suu kiertyi leveään hymyyn ohjatessaan venhettä joen

suuhun. Mistä se nyt tosiaankin tämä hyvänmielen tunne pulpahti
niin yhtäkkiä? Tämä kaunis kevätköhän se vielä saisi vanhat veret
liikkeelle? Heh, olipa mistä oli ja tulkoon mistä tulee, kunhan on hyvä
olla, eikä aina mieltä paina jäytävä alakuloisuus. Pistetään rysät
entisiin kalapaikkoihin, keitetään kalaa ja odotellaan kesää. Ja siinä
sivussa ojennetaan riitaisia kyläläisiä sovinnon tielle. Ojennetaan,
neuvotaan, vaikkapa siitä murtavatkin suuta ja haukkuvat
Kyrmyniskaksi.

Venheen kokka kahahti rantakaislikkoon, mutta Iisakki ei malttanut

vielä nousta rysiä laittamaan, vaan jäi edelleen miettimään.

Kymmenen vuotta sitä on jo Mikkolassa eletty. Mikä lienee silloin

saanut Hämeestä tänne muuttamaan ja kauniit syntymäseudut
jättämään. Niinkuin olisi muka täällä paremmat maat olleet ja
kalavedet. Kadutti kaupat ensin muutamia vuosia ja ikävä oli
Hämeeseen, vaan siinähän tuo on tasaantunut, ja talo on noussut ja
pellot kasvavat nyt jo niin että kuuluu kylälle asti.

Talonsa on saanut nousemaan, kun on puuhannut, mutta eipä ole

naapurein välit parantuneet, vaikka olisi kuinka saarnannut.
Riidellään ja hosataan yhtämittaa ja milloin ei julkisesti riidellä, niin
silloin takanapäin jurnutetaan ja puhutaan pahaa ja arvotonta
toisistaan. Mutta olkoon miten on. Eikö tästä puolin jääne
sovintoyritykset sikseen. Sekö heille ikänsä saarnaamaan! Heh,
riidellään sitten, kun kerran se on mieleisempää. Riidellään ja
hosataan ja tapellaankin, jos niin tarvitaan. On sitä
Kyrmyniskassakin sisua, jos niikseen tulee.

Iisakki pisti piippuunsa, sylkäisi, pisteeksi mietteilleen ja nousi

ketterästi laittamaan rysiä kuntoon. Jalka nousi keveämmin kuin
ennen ja hyvä mieli tuntui vaan paisuvan.
 Iisakki oli saanut jo ensimäiset rysänsä jokeen ja aikoi viimeisiä
asettaa entisiin paikkoihinsa joen viimeisessä mutkassa, kun hän
hätkähti jo ihmeissään seisomaan.

— Kuka pirhana siihen jo ehti rysänsä, virkkoi katsellessaan

entisiä rysän paikkoja, joihin oli jo pyydykset pantuna.

Iisakki seisoi kysymysmerkkinä. Äskeinen hyvä mieli tuntui

alenevan.

— Kuka kehveli se…

Sattui siinä Iisakki kääntämään päätään ja huomasi rannalla

Rietulan seisomassa ja virnistelemässä.

— Kas kun naapuri on pistänyt siihen jo rysänsä likoon, virkkoi

Iisakki. Mutta mitenkähän se on, kun minä olen siinä tottunut ennen
pyydyksiäni pitämään?

Miehet kyyräsivät vastakkain. Rietulan leuka näytti värähtävän.

— Sinähän niitä olet tässä joessa parhaita pyyntipaikkoja tähän

asti pitänyt, vaan vuoro se on kerran minullakin, sanoi Rietula.

Iisakki näytti aprikoivan, alkaisiko haastaa riitaa vai koettaisiko

sovinnolla selviytyä naapuristaan.

— Lieneekö ne tässä rysänpaikat parempia kuin muuallakaan. Ja

kun minä tässä olen pitänyt ennenkin enkä ole sinun pyyntipaikoillesi
pyrkinyt, niin eiköhän sovittaisi pyytämään niin kuin ennenkin riitaa
haastamatta, arveli Iisakki.

Rietula oli tullut muutaman askeleen lähemmäksi ja kivahti:

 — Elä puhu mitään entisistä pyyntipaikoista. Kun muutit
Mikkolaan, valtasit tämän paikan, enkä kehdannut pois ajaa, mutta
nyt ajetaan. Ja jos et sitä usko, niin koetetaan!

Ja Rietula sylkäsi kouriinsa valmiina käymään käsirysyyn, jos

tarvittaisi.

Iisakinkin mieli myrtyi ja hän purasi piipun vartta, joka sattui

olemaan hampaissa, niin että pala lohkesi suuhun. Mutta riitaa ei
mies sen pitemmältä käynyt haastamaan. Lähti astumaan ja virkkoi
mennessään Rietulalle:

— Tulehan aamulla Mikkolaan sampiaiskeitolle. Pistetään

kahviksikin ja vielä on putelissa pikkuisen, josta pulitetaan sekaan.
Olen parhaimpia vieraita varten säästellyt.

Rietula kuului kiroavan kiitokseksi lähtiessään soutamaan.

III.

Iisakki istui kamarissaan keinutuolissa ja antoi sen hiljaa liikkua.

Iltapäivän aurinko paistoi ikkunasta sisään ja muodosti kirkkaan
valojuovan lattiapalkeille. Könniläinen mittasi aikaa verkalleen.

Iisakin piippu oli sammunut ja sitä pitävä käsi valahtanut

riippumaan tuolin kaiteen yli. Miehen otsalla oli syvät mieterypyt.

Kyllä vain korpijokelaiset ja kolmolaiset olivat asettaneet hänet

kovalle koetukselle. Hän oli jo päättänyt, ettei kajoo heidän
riitoihinsa, vaan pysyy kaikista erillään, mutta myttyyn meni se
päätös.

Kylät olivat päättäneet perustaa yhteisen osuuskaupan ja asiasta

oli jo pidetty kokouksia, ja osuudet olivat merkityt, vaan paikasta oli
syntynyt riitaa. Kolmolaiset tahtoivat kauppaa puolelleen ja samoin
vaatimuksin esiintyivät korpijokelaisetkin, vaatien kauppaa joen
rannalle, jossa oli sopiva kartano heidän kylänsä puolella.

Korpijokelaiset olivat käyneet tänään miehissä puhumassa Iisakille

asiasta. Miehet tulivat kiihtyneinä, hiukset pystyssä vaatimaan
Iisakkia sovittajaksi asiassa ja pitämään heidän puoltaan
kiistanalaisesta kaupan, paikasta.
 Kokous oli iltapäivällä Miirussa, ja hänen täytyi lähteä sinne ja
varustautua hyvään hyökkäys- ja puolustuskuntoon. Puheenlahjaa
hänelle oli suotu, eikä hänen tarvinnut sitä edeltäpäin valmistella,
mutta täytyi miettiä muitakin keinoja, ja senpä takia mieterypyt vaan
hetki hetkeltä syvenivät Iisakin otsalla.

Varmasti oli riivaajainen mennyt kumpaistenkin kylien miehiin, kun

viitsivät kinata turhaa moisessa pikkuasiassa. Eihän kahta kauppaa
voinut laittaa ja niin neuvoin täytyi toisen tai toisen puolen tulla
kysymykseen.

Joen yli johti leveä maantiesilta ja joku irvihammas oli viime

kokouksessa ehdottanut, että rakennettaisiin kaupalle kartano joen
sillalle ja muutettaisiin maantie toisesta paikasta kulkemaan.
Muutamat isännät, varsinkin Miirun Jooseppi, olivat asiaan
innostuneetkin luullen ehdotuksen tekijällä toden olevan
kysymyksessä.

Iisakki myhähti. Vähän niille oli järkeä annettu, miespoloisille, sen

näki kaikista heidän puuhistaan.

Kello löi kumeasti viiden lyöntinsä muistuttaen Iisakille, että

kokoukseen lähdön aika oli käsillä. Mutta edelleen istui Iisakki ja
keinahteli. Hänen sisässään oli alkanut kuohua.

Menen ja sanon suorat sanat heille kaikille. Sanon vasten naamaa

enkä selän takana jurnuta, niinkuin he. Sanon, että perustakoot
kauppansa vaikka hiiteen, vaikka Kittilän kirkon takapuolelle.
Puuhatkaa niin kuin puuhaatte, rähiskää ja tapelkaa, hunsvotit!

Se olisi niille parhaiksi.

 Isäntärenki raotti kamarin ovea ja virkkoi:

— Mitenkä se on isäntä, kun se kokous kohta alkaa ja… menkää

nyt joutuun, hyvä isäntä… tässä on kunnia kysymyksessä.

— Minä annan perhanat sille kokoukselle! murahti isäntä

noustessaan.

Renki painoi oven kiinni ja ihmetteli isäntänsä murahtelua.

— Ei ole nyt meidän ukko oikealla tolalla. Viime aikoina onkin

istunut ja miettinyt… sitä akattomuuttaanko surenee.

Ja kun isäntä laskeutui portailta ja meni aitan ohi maantielle, arveli

renki vielä työnsä keskeyttäen:

— Ei se tänään kävelekään sillä tavoin, että siinä olisi puolensa

pitäjätä. Mikä pahus sitä vaivaa…?

Iisakki kävellä köhnysteli joen sillalle ja siinä vasta huomasi, että

oli tullut ohi Miirun tiehaarasta. Aikoi kääntyä, mutta huomasi nais-
ihmisen joella pesupuuhissa. Kukahan se olikaan? Pitääpä katsoa
tarkemmin! Miirun Eedla. Eikös ollut Eedla tosiaankin vaatteita
karttuamassa!

Iisakki sanoi hyvän päivän ja nojasi kaidepuuhun.

— Päivää vain. Kokoukseenko se isäntä oli menossa?

Eedla näyttikin vastoin tavallisuutta olevan puhetuulella.

— Sinnehän tässä… Sattui tuossa vähän viemään ohi.

 Iisakki kaivoi housuntaskusta piipun ja pisti hampaisiinsa
muistamatta sitä täyttää.

No, johan nyt! Ja eikös ollut jäänyt tupakkamassikin kotiin!

Kaikkea sitä…

Eedla läiskytteli kartulla vaatteita eikä välittänyt Iisakin puuhista.

Oli kietaissut hameensa koholle ja pistänyt helmat vyön alle. Paljaat,
pyöreät pohkeat jännittyivät somasti Eedlan kumartuessa vaatteita
huuhtomaan.

Iisakki unohtui katselemaan Eedlan puuhailua. Somapa sitä olikin

katsella. Nuori, terve ihminen ja lisäksi isotekoinen.

Ja siinä katsellessa johtui Iisakille mieleen eukottomuutensa,

yksinäiset ikävät päivänsä.

Jo häntä on mies hullu, kun rupeaa eukotta ikänsä elämään ja

kitumaan, vaikka talo on kuin linna miehellä. On se. Ja mikä ihme
siinä mahtoi ollakaan, ettei ennemmin tuo asia ollut johtunut mieleen.
Mutta nyt sattui. Veti kuin vetäjäinen tähän joelle, jossa tuo Eedla…
Se on näyttävä ihminen, vaikka sanovat sitä hieman tuhmaksi. Reilu
tyttö, olipa sitten järeltään mikä tahansa.

Iisakki aikoi sanoa jonkun sanan Eedlalle, ennenkuin lähtisi

kokoukseen.

— Joko niitä on Miirussa kevätkaloja keitetty? kysäisi.

— Eikö mitä… Oli se isä pannut rysän jokeen, mutta oli jättänyt
kalasimen auki. Se ukko on välistä semmoinen toljake, virkkoi Eedla.

— Vai jäi kalasin auki, nauroi Iisakki.

 Eedla oli saanut vaatteet huuhdelluiksi ja kietaisi nyt Iisakista
välittämättä hameen yltään ja pisti sen lipeätiinuun pestäväksi.

— Eedla kävisi siellä meillä kevätkalaa maistamassa jonakin

päivänä, virkkoi Iisakki lähtien menemään. Vielä lähdettyään hän
vilkaisi Eedlaa, joka siellä puuhaili vieraista välittämättä.

— Pahus, kun tuota Edlaa en ole ennemmin huomannut, pahoitteli

Iisakki. Siinähän se on emäntä Mikkolaan, mitä sitä sen kauempaa…
Kun nyt vaan ei ehtisi joku toinen ennen minua.

Sitä ajatellessa tuli Iisakin käynti kiireisemmäksi ja povessa tuntui

semmoinen outo, hiljainen kaikerrus.

Se asia täytyy ottaa käsille nyt aivan heti. Se on tärkeämpi kuin

osuuskauppa-asia ja kaikki muut kaiken maailman asiat yhteensä.
IV.

Rietula puuhaili myöskin lähtöä osuuskauppakokoukseen. Ylä-

Rietulan isäntä oli ennenkin osottautunut äkäpäiseksi ja kiivaaksi
mieheksi, mutta nyt oli osuuskauppa-asia saanut hänet aivan
raivostumaan. Nytkin karjui hän piioille ja rengeille, ja vanha
emännöitsijä Kustaavakin sai jo ukon mielenpurkauksista osansa.

Rietula oli lautamies ja, kuten sanottu, arka arvostaan myöskin

ulkoasuun nähden. Muutteli nytkin toista paitaa ylleen ja sotkeutui
jotenkuten paitaansa. Kustaavalta pääsi salaa pieni
naurunhytkähdys, mutta isäntä kuuli sen.

— Mitä sinä, akka, hirnut siinä! Lapa tiehes!

Pörröinen tukka ja vihasta pyörivät silmät näkyivät paita-aukosta.

Renki-Villekin alkoi hohottaa nähdessään sen ihmeen, että isäntä
sotkeutui paitaansa.

— Lempojako sinäkin, aikamies, kurnutat, kivahti isäntä ja paita

repesi riekaleiksi hänen käsissään.

— Ovatko ihmiset hulluja, kun nauravat tyhjälle! Minun nuoruuteni

aikana ei naurettu kun kerran tai pari vuodessa, mutta nyt
kurnutetaan lakkaamatta. Ja se on se puoli ihmisessä, jota minä en
kärsi. Minä en ole tyhjälle nauranut, mutta lautamieheksi olen
päässyt ja se on jotain, tiedä se, poika!

Villen poskilihoja nyki, mutta hän puri huultaan. Isännän sanatulva

oli taas ratkennut ja se oli hyvä merkki kokoukseen lähtiessä. Saavat
siellä taas kuulla Rietulan äänen ukkosena jyrisevän ja
huomautuksen siitä, että mies on päässyt lautamieheksi ja rikkaan
talon isännäksi pelkällä sanan voimalla.

— Joko minä valjastan isännälle hevosen? kysyi Ville.

— Sano lautamiehelle, oikaisi Rietula.

— Joko minä sitten lautamiehelle…

— Valjasta vaan ja ota ne kirkkokääsit ja se liinukka.

— Liinukka on ajossa, uskalsi Ville huomauttaa.

— Kuka lempo se on ottanut isännän hevosen! karjasi Rietula.

— Pekkapa tuon näkyi ottavan, totesi poika.

— Pahan hengen nulikka… vai meni tämä ottamaan isännän

hevosen. No, olkoon. Minä menen jalkaisin, mutta sano Pekalle, että
laputtaa tiehensä, ennenkuin minä tulen.

Rietula paiskasi ovea mennessään niin, että rämähti. Pihassa

kuului vielä mennessään jyrisevän piioille, jotka kaivolla pesivät
astioita.

Rietula oli viime päivinä tuntenut omituista pakotusta

sydänalassaan. Hierojakin oli käynyt muokkaamassa, mutta ei tullut