DeMyer’s The Neurologic

Examination: A Programmed Text -

eBook PDF
Visit to download the full and correct content document:
https://ebooksecure.com/download/demyers-the-neurologic-examination-a-programm
ed-text-ebook-pdf/
 DeMyer’s
THE NEUROLOGIC EXAMINATION
A PROGRAMMED TEXT
Seventh Edition
José Biller, MD, FACP, FAAN, FANA, FAHA
Professor and Chairman
Department of Neurology
Loyola University Chicago
Stritch School of Medicine
Maywood, Illinois

Gregory Gruener, MD, MBA

Vice Dean for Education, Stritch School of Medicine
Leischner Professor of Medical Education
Professor of Neurology
Maywood, Illinois

Paul W. Brazis, MD
Professor of Neurology
Mayo Medical School

New York Chicago San Francisco Athens London Madrid Mexico City
Milan New Delhi Singapore Sydney Toronto
DeMyer’s The Neurologic Examination: A Programmed Text, Seventh Edition

Copyright © 2017 by McGraw-Hill Education. All rights reserved. Printed in China. Except as permitted under the United States Copyright
Act of 1976, no part of this publication may be reproduced or distributed in any form or by any means, or stored in a data base or retrieval
system, without the prior written permission of the publisher.

Previous editions copyright © 2011, 2004, 1994 by The McGraw-Hill Companies, Inc.

1 2 3 4 5 6 7 8 9 DSS 21 20 19 18 17 16

ISBN 978-0-07-184161-0
MHID 0-07-184161-X

eISBN 978-0-07-184162-7
eMHID 0-07-184162-8

Notice
Medicine is an ever-changing science. As new research and clinical experience broaden our knowledge, changes in treatment and drug
therapy are required. The authors and the publisher of this work have checked with sources believed to be reliable in their efforts to
provide information that is complete and generally in accord with the standards accepted at the time of publication. However, in view of
the possibility of human error or changes in medical sciences, neither the authors nor the publisher nor any other party who has been
involved in the preparation or publication of this work warrants that the information contained herein is in every respect accurate or
complete, and they disclaim all responsibility for any errors or omissions or for the results obtained from use of the information contained
in this work. Readers are encouraged to confirm the information contained herein with other sources. For example and in particular,
readers are advised to check the product information sheet included in the package of each drug they plan to administer to be certain that
the information contained in this work is accurate and that changes have not been made in the recommended dose or in the
contraindications for administration. This recommendation is of particular importance in connection with new or infrequently used drugs.

This book was set in Minion Pro by Cenveo® Publisher Services.

The editors were Andrew Moyer and Regina Y. Brown.
The production supervisor was Catherine H. Saggese.
Project management was provided by Anupriya Tyagi, Cenveo Publisher Services.
RR Donnelley was printer and binder.

This book is printed on acid-free paper.

Catalog-in-Publication Data is on file for this title at the Library of Congress.

McGraw-Hill books are available at special quantity discounts to use as premiums and sales promotions, or for use in corporate training
programs. To contact a representative please visit the Contact Us pages at www.mhprofessional.com.
CONTENTS

Preface to the Seventh Edition

Preface to the First Edition
Acknowledgments
Preparation for the Text
Outline of the Standard Neurologic Examination
1 Examination of the Face and Head
2 A Brief Review of Clinical Neuroanatomy
3 Examination of Vision
4 Examination of the Peripheral Ocular Motor System
5 Examination of the Central Ocular Motor Systems
6 Examination of the Motor Cranial Nerves V, VII, IX, X, XI, and XII
7 Examination of the Somatic Motor System (Excluding Cranial Nerves)
8 Examination for Cerebellar Dysfunction
9 Examination of the Special Senses
10 Examination of the General Somatosensory System
11 The Patient’s Mental Status and Higher Cerebral Functions
12 Examination of the Patient Who Has a Disorder of Consciousness
13 Ancillary Neurodiagnostic Procedures—Lumbar Puncture and Neuroimaging
14 Clinical and Laboratory Tests to Distinguish Conversion Disorder (Functional Neurologic
Symptom Disorder) from Organic Disease
15 A Synopsis of the Neurologic Investigation and a Formulary of Neurodiagnosis
Index
PREFACE to the Seventh Edition

This is the seventh edition of Dr. DeMyer’s textbook on The Neurologic Examination. It is the second
under the stewardship of the current authors. When first published in 1994, Dr. DeMyer hoped it would
fill a gap and function as a self-learning tool that combined with feedback from experienced clinicians
and practice at the bedside, would improve the diagnostic skills of a student. It was never meant to be
read, but in many respects it was a “to-do” book. It was the active doing or practicing the techniques that
Dr. DeMyer felt would engage the student and facilitate learning rather than promote memorization. As
bedside examination skills improve, ultimately patients would come to benefit.

Currently there is a tendency to undermine the benefits of the physical examination as a foundational skill
in clinical diagnosis. Various explanations are given that include limitations of time, increased sensitivity
of diagnostic tools or the fact that some physical examination skills or findings, have been shown to not be
diagnostic at all. It is certainly true that there are some physical examination practices of only historical
interest, but most of the skills in eliciting a history and a relevant physical examination remain critical to
proper diagnosis. When properly performed, they provide valuable information to an underlying disease
and interpretation of abnormal diagnostic test results often relies on physical examination findings.
Finally, the physical examination is of enormous benefit in the effective use of these diagnostic tests and
the elimination of unnecessary ones. So, far from being relegated to historical interest, these skills are as
important in the development of a clinician as they are for the patients under their care.

We want to end this preface by again acknowledging Dr. William E. DeMyer as an esteemed colleague
who demonstrated the highest qualities of a physician, master clinician, and teacher. The origin of this
book, and the current authors’ intention, is to promote the value of a thoughtful physical examination and
interpretation of those findings. We hope this book will fill such a role by becoming a virtual mentor that
facilitates learning, through performing and interpreting physical examination findings. If the directions
within this book are followed, not only will you benefit, but so will your patients and that is an ultimate
responsibility that society expects of us. We hope you enjoy this excursion and we wish you the best as
your careers unfold.
José Biller, MD
Gregory Gruener, MD
Paul W. Brazis, MD
PREFACE to the First Edition

The purpose of this textbook is threefold: (1) to teach how to conduct a neurologic examination, (2) to
review the anatomy and physiology for interpreting the examination, and (3) to show which laboratory
tests help to clarify the clinical problem. This is not a differential diagnosis text or a systematic
description of diseases.

Anyone who sets out to write a textbook should place the manuscript on one knee and a student on the
other. When the student squirms, sighs, or gives a wrong answer, the author has erred. He should correct it
right then, before the ink dries. That is the way I have written this text, on the basis of feedback from the
students.

The peril of student-on-the-knee teaching is that, even though the student moves his lips, the words and
voice remain the teacher’s. To escape from ventriloquism, my text relies strongly on self-observation and
induction. First, you learn to observe yourself, not as Narcissus, but as a sample of every man. Whenever
possible, you study living flesh, its look, its feel, and its responses. Why study a textbook picture to learn
the range of ocular movements when you can hold up a hand mirror? Why memorize the laws of diplopia
if you can do a simple experiment on yourself whenever you need to refresh your memory? In the best
tradition of science, these techniques supplant the printed word as the source of knowledge. The text
becomes a way of extending your own perceptions, of looking at the world through the eyes of experience.

Because programmed instruction is the best way for the learner to judge whether learning has taken place,
most of the text is programmed. The student is not abandoned to guess whether he has learned something;
the program makes him prove that he has. Programming, if abused or overdone, becomes incredibly dull
and unmercifully slow. The reader is required to inspect each grain of sand but should have been shown
the whole shoreline at a glance. Some programs err by bristling with objectivity, causing one to ask, “Isn’t
there a human being around here somewhere? Didn’t someone think this, decide it, maybe even guess at it
a little?” For interludes, I use quotations, anecdotes, and poetry. I even stoop to mnemonics. Sometimes I
cajole without pretending, as is customary in textbooks, that the pages have been purified, relieved of an
author. I am very much here, poking my head out of a paragraph now and then or peering at you through an
asterisk. When I see that you are weary from filling in blanks, I offer some whimsy. When you overflow
with something to say, I ask for an essay answer. Sometimes you are invited to anticipate the text, to match
wits against the problem without the spoon. At all times as you practice the neurologic examination, I
stand at your elbow, guiding your moves and interpretations. You should be able to do an accomplished
neurologic examination when you finish the book. And lastly, I include references. Only one reader in a
hundred uses them? I am interested in him, too, in his precious curiosity.

These then are the secrets: a lot of self-observation, a lot of programming, some irony and humor, a few
editorials, and occasionally a summarizing paragraph, like this one. And as the leaven, lest they vanish
from medical education, reminders of the bittersweet flowers of the mind, of tenderness, of understanding
and compassion, like this stanza from Yeats, because it is perhaps all that should preface a text like this,
into which I have poured the best teaching that I can offer; yet the wish always exceeds the result, ah me,
by far:

Had I the heavens’ embroidered cloths,

Enwrought with gold and silver light,
The blue and the dim and the dark cloths
Of night and light and the half light,
I would spread the cloths under your feet;
But I, being poor, have only my dreams;
I have spread my dreams under your feet;
Tread softly because you tread on my dreams.

To the many colleagues who have shared their knowledge with me over the years, I am deeply grateful. I
especially want to thank Dr. Alexander T. Ross, my own preceptor in clinical neurology, and many friends
in the basic disciplines of neurology, Drs. Ralph Reitan, Charles Ferster, Sidney Ochs, Wolfgang Zeman,
and Jans Muller. For their day-to-day help I thank my wife, Dr. Marian DeMyer, Dr. Mark Dyken, and the
many medical students, interns, and residents who suffered through the stuttering phases of the
programming. I also thank Miss Irene Baird, who meticulously, maternally made the drawings; Mrs. Faith
Halstead, who typed and retyped the burgeoning manuscript; medical artist James Glore; and
photographer Joseph Demma.
William E. DeMyer, MD
ACKNOWLEDGMENTS

I want to thank my family for their support and motivation which helped to once again bring this work to a
successful completion. In particular, I wish to express endless gratitude to my wife Rhonda for her
unfailing patience.
José Biller

I want to thank my wife Catherine for making sure I spend time with our family and not just me alone with
my keyboard; our great sons, Ethan and Michael; and our new grandson Henry, who is getting ready to
follow in their footsteps.
Gregory Gruener

I would like to thank my wife and family for their continued support.
Paul W. Brazis
PREPARATION FOR THE TEXT

We assume that you know basic neuroanatomy and neurophysiology (but we review them anyway). The
text teaches the necessary mental and manual skills for the neurologic examination (NE). Your teachers,
then freed from teaching these skills by lecturing, can use precious class hours solely to examine patients
(Pts). Then, if you can go directly after classes to the clinics and wards, you have the ideal situation for
learning the NE.

At the outset, we find that students want to know just what constitutes an NE? Thus we start this text by
outlining and demonstrating a full NE. Of course, you can’t do the examination now, but you can use the
outline in two ways: (1) refer back to it at the end of each chapter, to fit what you have learned into the
total examination; (2) take it to the wards and clinics as a guide until you can wean yourself from it.

You must have on hand basic examining equipment (listed shortly) and some learning aids: colored
pencils, a hand mirror, and for Chapter 4 a 2- to 3-in. foam rubber ball. Get all the items before starting.

Do the text in order. Skipping around invites confusion because each new step presumes mastery of the
previous steps. Allow approximately one hour for each nine pages you want to study.

Because the text requires inspection of one’s self and others, study in your own living quarters, preferably
with a partner. Do all tests and make all observations called for. The doing results in active, permanent
learning by developing your own powers of observation and manual skills. Most of your education to this
point has consisted of memorizing lists or concepts compiled by someone else. Now you have to learn
how to learn directly from the Pt through your own eyes, ears, and touch. That’s what requires all of the
doing and makes this text unique.

TABLE NE-1 • Abbreviations

AP Anteroposterior

ARAS Ascending reticular activating system

BE Branchial efferent

BP Blood pressure

C Cervical
CAT Computerized axial tomography

Cm Centimeter

CNS Central nervous system

Cps Cycles per second

CrN Cranial nerve

CrNs Cranial nerves
CSF Cerebrospinal fluid

EEG Electroencephalogram

EMG Electromyography

Ex Examiner

F False

GSA General somatic afferent

GSE General somatic efferent
GVA General visceral afferent

GVE General visceral efferent

ICA Internal carotid artery
L Lateral, left, or lumbar

LMN Lower motor neuron

LP Lumbar puncture

MLF Medial longitudinal fasciculus

Mm Millimeters
MRA Magnetic resonance angiography

MRI Magnetic resonance imaging

MSR Muscle stretch reflex

NE Neurologic examination

O2 Oxygen

OFC Occipitofrontal circumference

Pt Patient
R Right
RBC Red blood cells

RF Reticular formation

S Sacral

SA Somatic afferent

SCA Superior cerebellar artery

SCM Sternocleidomastoid muscle

SSSS Solely special sensory set (cranial nerves I, II, and VIII)

SVA Special visceral afferent

T True or thoracic

TNR Tonic neck reflex

UMN Upper motor neuron

V Vertical
WBC White blood cells
OUTLINE OF THE STANDARD NEUROLOGIC
EXAMINATION
The text first outlines the NE of the conscious, responsive Pt and then of the unconscious Pt. Beginning
with Chapter 1, the text then explains how to do each step.

I. INTRODUCTION
A. How the history guides the examination

The primary role of the examination becomes the testing of hypotheses derived from the history.
—William Landau, MD

1. You complete much of the NE during the history (Videos OSN 1-4). Assess the Pt’s word articulation,
content of speech, and overall mental status. Inspect the facial features. Inspect the eye movements,
blinking, and the relation of the palpebral fissures to the iris and look for en or exophthalmos. Inspect
the degree of facial movement and expression and note any asymmetry. Observe how the Pt swallows
saliva and breathes. Inspect the posture and look for tremors and involuntary movements.

Video OSN-1. The “triathlon” stroke.

Video OSN-2. Patient with Jacksonian seizures secondary to brain metastases (see also 14.3).
Video OSN-3. A young patient with migrainous events misdiagnosed as stroke (stroke mimic) and treated with intravenous tissue
plasminogen activator (tPA) in two separate occasions.

Video OSN-4. Post-ganglionic right Horner due to extracranial right internal carotid artery dissection in a patient with an incidental,
unruptured, right temporal cavernous malformation.

2. Although you must do a minimum basic NE on every Pt, the history and preliminary observations focus
attention on specific systems: motor or sensory systems, cranial nerves (CrNs), or cerebral functions. If
the history suggests a spinal level lesion, successively test each dermatome for a sensory level and test
the perianal region for loss or preservation of sacral sensation. If the history suggests a cerebral lesion,
emphasize tests for memory, aphasia, apraxia, and agnosia.
3. Reproduce any circumstances, as discovered during the history, that trigger or aggravate symptoms:
a. Dizziness when standing up: check for orthostatic hypotension.
b. Episodic numbness and tingling in the extremities, syncope, or suspected epilepsy: Ask the Pt to
hyperventilate.
c. Weakness in climbing stairs: watch the Pt climb stairs.
d. Trouble swallowing: give the Pt liquids and solids to swallow.
e. Pathologic fatigability, particularly of CrN muscles: have the Pt make repetitive eye movements and
measure the width of the palpebral fissure at rest and following 1 minute of upward gaze.

B. How to ensure an orderly, complete examination

Younger practitioners are reported to be deficient in physical diagnosis. Unless you do an orderly NE,
you will forget some part of it. Neurologists will complete the same tests, although the sequence may
differ. Avoid using shortcuts. To remember the sequence we recommend, lay out your instruments in the
order of use. Replace each instrument in your bag as you finish with it. When you have replaced every
instrument, you have done a complete examination. Lay out your instruments in this way:

Order Instruments Use

1. Flexible steel measuring tape scored Measuring occipitofrontal and body circumferences, size of skin lesions, length of
inmetric units extremities, etc.
2. Stethoscope Auscultation over the neck vessels, eyes, and cranium for bruits
 3. Flashlight Pupillary reflexes, inspection of pharynx, and transillumination of the head of infants

4. Transparent mm ruler Measuring diameter of pupils and skin lesions

5. Ophthalmoscope Examining ocular media and fundi and skin surface for beads of sweat

6. Tongue blades Three per Pt: one for depressing tongue, one for eliciting a gag reflex, and one
broken longitudinally for eliciting abdominal and plantar reflexes
7. Opaque vial of coffee grounds* Testing sense of smell

8. Opaque vials of salt and sugar** Testing taste

9. Otoscope Examining auditory canal and drum

10. Tuning fork Testing vibratory sensation and hearing (256 cps recommended) and temperature
discrimination
11. 10 cc syringe Caloric irrigation of the ear

12. Cotton tip applicator A wisp of cotton pulled from the applicator for eliciting the corneal reflex and
testing light touch
13. Two stoppered tubes Testing hot and cold discrimination

14. Sharp end of a broken cotton-tip Testing pain sensation

applicator
15. Reflex hammer Eliciting muscle stretch reflexes and muscle percussion for myotonia

16. Penny, nickel, dime, key, paper clip, and Testing for astereognosis
safety pin
17. Blood pressure cuff Routine blood pressure and orthostatic hypotension
*or standardized olfactory testing
**or standard taste test

II. MENTAL STATUS EXAMINATION

A. General behavior and appearance
Is the Pt normal, hyperactive, agitated, quiet, or immobile? Is the Pt neat or slovenly? Does the Pt
dress in accordance with age, peers, sex, and background?

B. Stream of talk: does the Pt converse normally?

Is the speech rapid, incessant, under great pressure, or is it slow and lacking in inflection and
spontaneity? Is the Pt tangential, discursive, or unable to reach the conversational goal?

C. Mood and affective responses

Is the Pt euphoric, agitated, inappropriately gay, giggling or silent, weeping, or angry? Does the Pt’s
mood appropriately reflect the topic of the conversation? Is the Pt emotionally labile, histrionic,
expansive, or overtly depressed?

D. Content of thought
Does the Pt correctly perceive reality or have illusions, hallucinations, delusions, misinterpretations,
and obsessions? Is the Pt preoccupied with bodily complaints, fears of cancer or heart disease, or
 other phobias? Does the Pt suffer delusions of persecution, surveillance, and control by malicious
persons or forces?

E. Intellectual capacity
Is the Pt bright, average, dull, or obviously demented or suffer from an intellectual disability?

F. Sensorium
1. Consciousness
2. Attention span
3. Orientation for time, place, and person
4. Memory, recent and remote
5. Calculation
6. Fund of information
7. Insight, judgment, and planning

III. SPEECH: DOES THE PT HAVE DYSPHONIA,

DYSARTHRIA, DYSPROSODY, OR DYSPHASIA?
A. Dysphonia
Difficulty in producing voice sounds (phonating).

B. Dysarthria
Difficulty in articulating the individual sounds or the units (phonemes) of speech, the f’s, r’s, g’s,
vowels, consonants, labials (CrN VII), gutturals (CrN X), and linguals (CrN XII).

C. Dysprosody
Difficulty with the melody and rhythm of speech, the accent of syllables, the inflections, intonations,
and pitch of the voice.

D. Dysphasia
Difficulty in expressing or understanding words as the symbols of communication.

IV. HEAD AND FACE

A. Inspect
1. What general impression does the Pt’s face make? Do the features suggest a diagnostic syndrome?
Any abnormalities in motility and emotional expression?
2. Inspect the head for shape and symmetry.
 3. Inspect the hair of scalp, eyebrows, and beard.
4. Compare the palpebral fissures of the two eyes.
5. Inspect contours and proportions of nose, mouth, chin, and ears for malformations.

B. Palpate
For mature Pts, palpate the skull for lumps, depressions, or tenderness and palpate the temporal
arteries. For infants, look for asymmetries palpate the fontanelles and sutures and record the
occipitofrontal circumference.

C. Auscultate
For bruits over the neck vessels, eyes, temples, and mastoid processes.

D. Transilluminate
Attempt to transilluminate the skull of young infants.

V. CRANIAL NERVES
A. Optic group
CrNs II, III, IV, and VI
1. Inspect the widths of palpebral fissures, the interorbital distance, and the relation of lid margins to
the limbus. Look for ptosis and en- or exophthalmos.
2. Visual functions: Test each eye separately for acuity (central fields) by newsprint or the Snellen
chart and test peripheral fields by confrontation. Test for inattention to simultaneous visual stimuli,
if a cerebral lesion is suspected.
3. Ocular motility: Test range of ocular movements and smoothness of pursuit as Pt’s eyes follow your
finger through all fields of gaze. During convergence, check for miosis. Do the cover-and-uncover
test. Check for nystagmus and note any effects of eye movements on it.
4. Record size of pupils. Test pupillary light reflexes.
5. Do ophthalmoscopy. Record presence or absence of venous pulsations.

B. Branchiomotor group and tongue

Branchiomotor CrNs V, VII, IX, X, and XI and somatomotor CrN XII for the tongue
1. CrN V: Inspect the masseter and temporalis muscle bulk and palpate masseter muscles when the Pt
bites.
2. CrN VII: Test forehead wrinkling, eyelid closure, mouth retraction, whistling or puffing out of
cheeks, and wrinkling of skin over the neck (platysma action). Listen to labial articulations. Check
for Chvostek’s sign in selected cases.
3. CrN IX and X: Listen for phonation, articulation (labial, lingual, and palatal sounds) and check
swallowing, gag reflex, and palatal elevation. Remember the gag reflex is often absent in healthy
adults, and studies in stroke patients have not shown a consistent relation between an absent gag
reflex and swallowing problems.
 4. CrN XI: Inspect sternocleidomastoid and trapezius contours and test strength of head movements
and shoulder shrugging.
5. CrN XII: Lingual articulations, midline protrusion, lateral movements. Inspect for atrophy, and
fasciculations.
6. If the history suggests pathologic fatigability, request repetitive movements (eye blinks, etc.), and
tests for diplopia by prolonged lateral gaze.
7. Assess the rate, regularity, depth, and ease of respiration.

C. Special sensory group

CrNs I, VII, and VIII (CrN II already tested)
1. Olfaction (CrN I): Use aromatic, nonirritating substance, and test each nostril separately having
the patients with eyes closed.
2. Taste (CrN VII): Use salt or sugar (test if CrN VII lesion is suspected).
3. Hearing (CrN VIII):
a. Do otoscopy.
b. Assess threshold and acuity by noting the Pt’s ability to hear conversational speech and to hear a
tuning fork, a watch tick, or finger rustling.
c. If history or preceding tests suggest a hearing deficit, perform the air–bone conduction test of
Rinne and the vertex lateralizing test of Weber.
d. If the history suggests a cerebral lesion, test for auditory inattention to bilateral simultaneous
stimuli and sound localization by using finger rustling.
e. In infants, uncooperative, or unconscious Pts, try the auditopalpebral reflex as a crude screening
test.
4. Vestibular function (CrN VIII): If the history indicates the need, test for the vestibulo-ocular
reflex with the doll’s eye maneuver (or caloric irrigation) and test for positional nystagmus.

D. Somatic sensation of the face

Test the sensation of the trigeminal area now to obviate returning to the face after examining the Pt’s
anogenital area and feet
1. Corneal reflex (CrN V–VII arc)
2. Light touch over the three divisions of CrN V
3. Temperature discrimination over the three divisions of CrN V
4. Pain perception over the three divisions of CrN V

VI. SOMATIC MOTOR SYSTEM

A. Inspection
1. Inspect the Pt’s posture and general activity level and look for tremors or other involuntary
movements.
2. Gait testing: free walking, toe and heel walking, tandem walking, deep knee bend; have a child hop
 on each foot, skip, and run.
3. Undress the Pt and assess the somatotype (the build or body Gestalt) but preserve modesty with
drapes or underwear.
4. Observe the size and contour of the muscles. Look for atrophy, fasciculations, hypertrophy,
asymmetries, and joint malalignments.
5. Search the entire skin surface for lesions, in particular neurocutaneous stigmata such as café-au-lait
spots.

B. Palpate muscles
If on inspection they seem atrophic, or hypertrophic or the history suggests tenderness or spasms

C. Strength testing (Table 7-2)

1. Shoulder girdle: Try to press the arms down after the Pt abducts them to shoulder height. Look for
scapular winging.
2. Upper extremities: Test biceps, triceps, wrist dorsiflexors, grip, and the strength of finger
abduction and extension.
3. Abdominal muscles: Have the Pt do a sit up. Watch for umbilical migration.
4. Lower extremities: Test hip flexors, abductors and adductors, knee flexors, foot dorsiflexors,
invertors, and evertors. (The previous deep knee bend tested the knee extensors, and toe walking
tested the plantar flexors.)
5. Grade strength on a scale from 0 to 5 or describe as paralysis or severe, moderate, or minimal
weakness, or normal. Record the pattern of any weakness such as proximal versus distal, right
versus left, or upper extremity versus lower extremity.

D. Muscle tone and range of movements

Manipulate the joints to test for spasticity, clonus, rigidity or hypotonia, and range of movements.

E. Muscle stretch (deep) reflexes

Grade responses 0 to 4 (Table 7-3) and designate whether clonic. See Fig. NE-1.
1. Jaw jerk (CrN V afferent; CrN V efferent)
2. Biceps reflex (C5–6)
3. Brachioradialis reflex (C5-6)
4. Triceps reflex (C7–8)
5. Finger flexion reflex (C7–T1)
6. Quadriceps reflex (knee jerk; L2–4)
7. Medial Hamstrings reflex (L5–S1)
8. Triceps surae reflex (ankle jerk; S1–2)
9. Toe flexion reflex (S1–2)
FIGURE NE-1. Stick figure for recording muscle stretch reflexes and abdominal, cremasteric, and plantar reflexes (MSR’s graded as an
example).

F. Percussion of muscle
Percuss the thenar eminence for percussion myotonia and test for a myotonic grip if the Pt has
generalized muscular weakness.

G. Skin and muscle (superficial) reflexes

1. Abdominal skin and muscle reflexes (upper quadrants T8–9; lower quadrants T11–12) elicited by
scraping the skin tangential to or toward the umbilicus. Look for umbilical migration (Beevor sign)
in Pts suspected of having thoracic spinal cord lesions.
2. Cremasteric reflex (afferent L1; efferent L2) elicited by scratching the skin of the medial thigh.
3. Anal pucker reflex (S4–5) and bulbocavernosus reflex (S3–S4) in Pts suspected of having sacral or
cauda equina lesions.
4. Elicit the plantar reflex (Babinski maneuver; afferent Sl; efferent L5–S1–2).

H. Cerebellar system (gait and hypotonia tested previously)

1. Finger-to-nose and rapid alternating hand movements
2. Heel-to-knee movement

I. Nerve root stretching tests

1. Do leg raising tests in Pts with low back or leg pain:
a. The straight-knee leg raising test (Lasegue sign)
b. The bent-knee leg raising test (Kernig sign)
Another random document with
no related content on Scribd:
 Ja se päivä, joka nyt koitti, oli taaskin sunnuntai. Heittäisimme
viikon vaivat ja tämänkin yön tuskat taaksemme ja pukeutuisimme
sunnuntaivaatteisiin ja sunnuntaimieleen. Mene, poikaseni,
nukkumaan ja nuku syvää, virkistävää untasi! Kun myöhään aamulla
heräät, ovat käytävät haravoidut sunnuntaikuntoonsa, ja koivujen
ritvat leyhyvät juhlamieltä. Isällä on orvokki napinlävessä ja Kirstillä
on uudenuutukaiset kengät jalassa. Ja mummo kamarinsa ikkunassa
lukee päivän evankeliumia.

Ja maassa on rauha ja ihmisillä hyvä tahto.

29.

Mutta eipä ulkona maailmalla vallinnutkaan rauha eikä ihmisten

kesken hyvä tahto. Siellä riehui suuri sota. Se oli tärisyttänyt
valtakuntien perustuksia jo parin vuoden ajan. Suoranaisesti se ei
vielä ollut koskettanut Suomea, mutta tietysti sitä täällä seurattiin
suurella jännityksellä. Siitä puhuttiin Koivulassa joka päivä
sanomalehtien saapuessa, ja hartaasti toivottiin sen pian loppuvan.

Mutta se vaan yltyi. Se heitti hyrskynsä yhä uhkaavammin

Suomenkin rannoille.

Jo aikoja sitten oli meidänkin paikkakunnallemme ilmestynyt

venäläistä sotaväkeä, joka alkoi metsää kaataa, sotateitä rakentaa
pitkin aukeamia, vallihautoja kaivaa ja piikkilanka-aitoja vetää
rauhallisten ihmisten alueille. Kauhulla me näimme heidän
tuhotöitään ja kuulimme hävitettyjen kotien valituksia. Ei enää tehnyt
mieli metsissä kuljeskella, sillä villiintyneitä miehiä vetelehti
kaikkialla. Eikä voinut edes ihmisiä vapaasti puhutella, kuten ennen,
sillä vieraat kylvivät myrkkyä tietämättömien ihmisten mieliin, ja
nämä katkeroituivat ja rupesivat hautomaan mielettömiä
kumoushoureita. Oli tuskallista nähdä vierasrotuisia sotureita
herroina maassamme ja omat miehemme aseettomina. Kuohutti
mieltä ajatellessa, että he esteettä saivat vehkeillä kansalaistemme
keskuudessa, sairaalloisilla haaveillansa vieden heidät surkeasti
harhaan. Mielet sen kautta pimenivät. Kun kuusien juuret alkoivat
kuivua viheliäisten, tiheänä verkkona yli viljelysmaiden risteilevien
vallihautojen reunamilla, niin samalla alkoi läpi aikojen periytyneiden,
kunnioitettujen katsantokantojen pyhyys horjua laajoissa
kansankerroksissa.

Yleinen levottomuus ja uhkaavan maailmanonnettomuuden pelko

täytti yhä enemmän mielet.

Sinä kesänä, jolloin sinä, Yrjö, tulit ylioppilaaksi, painui tuo vieras
leima yli koko paikkakuntamme ja teki sen vielä entistään
rauhattomammaksi. Aukeamalle aseman toiselle puolelle pystytettiin
nimittäin suuri venäläinen majoitusleiri, jonka upseerit kulkivat ympäri
paikkakuntaa hakien sekä itselleen että kanslioilleen huoneistoa
asukkaiden huviloista. Silloin vilisi valkotakkisia ja pitkäsaappaisia
kaikilla teillä ja kuului vieraan kielen sorinaa. Illoin kaikui leirillä
hanurin ääni. Muistatko, Yrjö, haikeamielisiä tanssisävelmiä ja
alakuloisia venäläisiä kansanlauluja, jotka selvästi soivat
huvilallemme asti?

Ja sitten eräänä päivänä — —

Isä oli lähtenyt aamujunalla kaupunkiin. Äiti oli juuri pitänyt

suursiivousta, pesettänyt salin maalaamattoman lattian ja
pingoittanut sen yli viheriäkuvioiset liinamatot. Ovet olivat auki
toisesta verannasta toiselle puutarhaan, ja kesäinen tuulenhenki
leyhytteli ikkunoitten uutimia. Oli valoisaa, avaraa ja kotoista.

Äiti oli juuri ollut salin ikkunaa sulkemassa, kun verannalta ilmestyi
eteiseen neljä — viisi — seitsemän miestä — venäläisiin
upseerinpukuihin puettuna. He astuivat suoraa päätä saliin,
kursailematta tallaten saappaillaan hänen puhdasta lattiaansa ja
vaaleita mattojansa. He katselivat ilman muuta ympärillensä,
kurkistelivat keltaiseen nurkkakammioon, astuivat häikäilemättä
ruokahuoneeseen, kuin olisivat olleet kotonaan, loivat silmäyksen
tarjoiluhuoneeseen ja portaille, jotka sieltä veivät yläkertaan — ja
arvelivat, että tämä talo sopisi erinomaisesti heille. He tarvitsivat
kansliaa — ja koska eivät olleet löytäneet mitään muuta sopivaa, niin
—!

Meidänkö kotimme venäläisten kansliaksi!

Tosin kuultiin sellaisesta ympäri maan. He ottivat kartanoita, taloja,

huviloita haltuunsa, antaen niiden omistajien harhailla muitten
nurkissa. Ja minkälaisessa kunnossa ne sitten saatiin joskus
takaisin! Hyvä, jos seinähirret, lattiapalkit ja katto enää olivat
ennallaan. Kaikki oli korjattava, puhdistettava, sisustettava
uudestaan. Puut ja pensaatkin talon ympärillä raiskattiin ja koko
paikka hävitettiin.

Olit kuullut siitä puhuttavan, että paikkakunnalla majailevan

sotilasosaston upseerit hakivat itsellensä ja joukollensa
virkahuoneistoa, ja kun yläkertaan kuulit vieraita miesääniä alhaalta,
iski sinuun aavistus ja hyökkäsit portaita alas. Ilmestyit salin ovelle
juuri äidin astuessa ikkunansyvennyksestä esille, hiukan
punoittavana tosin, mutta kylmänä muuten kuin jääpala:
 — Tahdon huomauttaa herroille, että tämä on kotimme, eikä se ole
saatavissa mistään hinnasta.

Herrat upseerit katsoivat häneen yli olkansa ja arvelivat, että heillä

kyllä olisi keinonsa.

Mutta äiti vakuutti heille, että myöskin meillä oli keinomme estää,
ja ne keinot tepsisivät. Herrojen oli siis turha meidän kotiamme
tarkastaa, me emme sitä luovuttaisi, eikä heillä ollut oikeutta ottaa
sitä väkisin.

Sinä riensit äidin avuksi, pannen koko koulussa saamasi

venäjänkielentaidon liikkeelle saadaksesi sinäkin heidät
vakuutetuiksi toiveittensa turhuudesta. Mutta he vain murisivat
jotakin toisillensa, uhkasivat tuoda asiapaperinsa seuraavana
päivänä ja ottavansa talomme käytettäväkseen jonkun viikon
perästä. Itse saisimme asua parissa kolmessa huoneessa
yläkerroksessa.

Mutta äiti katsahti salavihkaa heidän jalkojensa jälkiä puhtailla

matoillansa ja toisti:

— Me emme päästä vieraita asustamaan näihin huoneisiimme!

Vakuutan teille, älkää vaivatko itseänne turhaan. Kotiamme ette saa.

Herrat vetäytyivät korskeina pois, luvaten vielä kerran palata,

mutta heidän varmuutensa oli horjunut. Ja vaikka äiti vielä miltei
vapisi mielenliikutuksesta, oli hän tullut siihen käsitykseen, että vaara
tällä kertaa oli torjuttu.

Kun isä palasi päiväjunalla, suuttui hän silmittömästi ja ryhtyi

varokeinoihin sen varalta, että he koettaisivat toteuttaa
uhkauksensa. Ketään ei kuitenkaan sitten kuulunut. Mutta
seurauksena oli, ettemme uskaltaneet matkustaa kotoa pois, sillä jos
talo olisi jäänyt tyhjäksi, olisivat venäläiset voineet tulla ottamaan sen
haltuunsa.

Onnettomat sodan uhrit, niin upseerit kuin sotamiehet, joita oli

lähetetty tänne kaukaa Venäjän jokilaaksoista tai Donin aroilta,
kuljetettiin, pari kolme viikkoa leirissä levähdettyään, eteenpäin
meren poikki suoraan sodan jalkoihin. Sotamiehet saivat siitä tietää
ainoastaan päivää ennen kuin se tapahtui, ja silloin koko leiri joutui
surun ja epätoivon valtaan. Itkien ja rukouksia lukien he lähettivät
viimeiset kirjeensä kotiseuduilleen, sen jälkeen ei tiennyt milloin niitä
sai lähettää, tahi saiko koskaan.

Silloin he myös ottivat ainoan jäljelle jääneen omaisuutensa, itse

tekemänsä rasian, pienen maalatun kirstunsa, vaimonsa antaman
kirjaillun liinan tai vaivalla säästetyn sokerikilon, ja kulkivat huvilalta
toiselle tuota tavaraansa kauppaamassa. — Muistatko tuon pienen
ruskean kirstun, jonka kannelle oli maalattu kukkia ja jonka sait minut
ostamaan tuolta nuorelta Kasanista kotoisin olevalta mieheltä? —
Huomenna oli mentävä, eikä saanut ottaa mitään mukaansa. Ja
mitäpä kannattikaan sinne ottaa surman suuhun? Ainoa lohdutus oli
jokunen rahapenni, jolla sitten myöhemmin saattoi ostaa itsellensä
edes vähän tupakkaa ampumahaudoissa kuolemaa odotellessa.

He vetistelivät ja pyyhkivät silmiään ja kertoivat vieraalla kielellään

käsittämättömiä asioita. Silloin kävi kaikkien sääli heitä, onnettoman
maan onnettomia poikia.

Mutta vaikka ihmisyyden kannalta heitä surkuttelimme, katselimme

koko tätä maamme vierasta sotilasvaltaa ehdottomasti
vihollismielisenä joukkueena. Toivoimme siitä vapautusta ja
tunsimme velvollisuudeksemme, oikean hetken tullen, nousta sitä ja
koko vanhaa sortoa vastaan. Ei vaan vielä tiedetty milloin ja miten se
tulisi mahdolliseksi. Pääasia vain oli, että Suomi tulisi vapaaksi.

Oli julkinen salaisuus, että pojillemme Saksassa opetettiin

sotataitoa ja että sinne sukelsi nuori mies toisensa jälkeen,
antautuen jos minkälaisiin seikkailuihin päästäkseen rajan yli. Sieltä
käsin valmistettiin maamme nousua sortovaltaa vastaan. Ja
useimmissa nuorissa paloi into kuin tuli ja leimaus. Toiset hautoivat
muita suunnitelmia, joista keskusteltiin hartaasti suljetuissa piireissä.

Paljon näistä meilläkin puhuttiin, ja sukulaisia oli niiden joukossa,

jotka olivat lähteneet rajan yli. Ja Suomen vapauteen uskottiin, jos
kohta mahdollisuutena, jonka pikaista toteutumista ei uskallettu
toivoakaan. Mutta se oli sittenkin ainaisena keskustelun aineena, jos
vieraita saapui, ja kun poikatoverisi tulivat sinua, Yrjö, tapaamaan,
ette paljon muusta puhuneetkaan enää viime aikoina.

Silloin ei vielä kukaan aavistanut, että meidän piti vieläkin

häpeällisemmän alennustilan ahdistuksesta ja vielä huutavamman
hädän kidasta ponnahtaa omin voimin ja palavin innostuksin kuin
ihmeen avulla isänmaamme haaveiltua vapautta valloittamaan.

30.

Olit polkupyörämatkalla.

Nyt ylioppilaaksi tultuasi olit halunnut nähdä uudestaan ne seudut,

jotka olivat sinulle lapsuudesta tutut, mutta joita olit ainoastaan
lapsen silmillä katsellut. Tietoisesti tahdoit niiden olemukseen
upottautua, päästäksesi selville siitä, mitä kotimaasi sinulle
oikeastaan merkitsi.

Varsinkin viime keskustelusi jälkeen äitisi kanssa olit ollut utelias

saamaan selville minkälainen sinun oma suhteesi kotimaahasi
todella oli.

Olit nyt tehnyt pitkän kiertomatkan, käynyt sukulaistaloissa ja

tuttavissa sekä Savossa että Karjalassa ja olit nähnyt kaikki Itä-
Suomen huomattavat nähtävyydet. Et ollut pitänyt kiirettä, vaan
antanut matkan sujua omia menojaan. Olit ajaa viilettänyt tuntikausia
asumattomia seutuja, seurannut polkua lehdon reunassa,
painautunut taas alemmille maille, kunnes olit puskenut mäkeä ylös
kanervaiseen hongikkoon. Ja missä illan tullen oli sattunut soma talo
vastaan ja lehmisavu noussut aidannurkkauksesta, sinne olit jäänyt
yöksi, aitan olkivuoteille nukahtaen tai ladon lemuavilla heinillä
hitaasti silmäsi ummistaen. Olit nauttinut tuoksusta, yön viileydestä
ja jäsentesi suloisesta raukeudesta.

Tämä oli kotimaasi. Kaikki oli sinulle täällä tuttua. Näköalat

harjanteilla ja purojen liritys maantien varrella levätessäsi.
Pikkukaupungitkin katuineen ja talonpoikaistalot kaivonvintteineen.
Mikään ei sinua hämmästyttänyt — eihän kotona mikään
hämmästytä — mutta tunsit ettet koskaan tätä maata vaihtaisi
mihinkään muuhun.

Se oli komea maa. Se oli ainutlaatuinen maa, jolla oli suuret

mahdollisuutensa ja suuri arvonsa. Ja siitä tulisi vielä parempi,
kunhan tässä ennätettäisiin askaroida hiukan enemmän ja kunhan
joskus saataisiin asiat niin pitkälle, että itse isännöitäisiin omassa
talossamme.
 Ajattelit tuota nykyistä nöyryytyksen aikaamme ajaessasi hitaasti
eteenpäin. Katselit vainioita ympärilläsi ja niittyjä kapean järvijuovan
toisella puolella. Täällä ei ollut merkkiäkään ampumahaudoista. Maa
oli siinä suhteessa aivan koskematonta. Täällä saattoi unohtaa
alennustilansakin, ja mitäpä hyödytti tällaisena päivänä sitä
muistaakaan? Et ollut ajatellut näillä retkilläsi sitä — muuten miten
nyt lie juolahtanut mieleen. Mutta et siinä viivähtänyt. Se oli kuin
repaleinen puku, joka kerran heitettäisiin menemään — se oli kuorta,
jonka alla sydän oli säilynyt terveenä ja voimakkaana. Ja tämä terve
sydän tulisi kerran vielä täysiin oikeuksiinsa.

Mutta ei tarvinnut sitäkään nyt muistaa. Sai antaa silmänsä

huolettomasti iloita näistä puhtaista maisemista ja ruumiinsa solu
solulta uudistua näillä sälöisillä taipaleilla.

Tällä hetkellä sinua kuitenkin hiukan harmitti, että tuo vieras

sotilasmajoitus oli estänyt isää ja äitiä saapumasta vanhaan
kartanoon, jonne olit matkalla. Oli jo kauan niin suunniteltu, että he
olisivat siellä sinua vastaanottamassa, ja olisi ollut hauska saada
siihen tutustua heidän opastamanaan, he kun tunsivat siellä jokaisen
kannon.

Mutta ei kannattanut sitä nyt ajatella. Olit vasta iltapäivällä

irtautunut viimeisestä majapaikastasi, tohtorisedän perintötalosta
pikkukaupungin puistonnurkkauksessa. Nyt oli jo aurinko
alenemassa. Maa tuoksui ja taivaanrannalla purjehtivat suuret pilvet.

Ypö yksin olit matkaillut näitä pitkiä taipaleita ketään kaipaamatta.

Olit jo sivuuttanut tiilikirkon ja painauduit viidakon halki tuollaisen

surkastuneen metsäntapaisen läpi, josta suuremmat puut on
kaadettu ja loput jätetty omaan oloonsa.
 Tuskin kosketit polkimia — annoit vain pyörän huristaa itsestänsä.

Viidakko harveni, tie leveni ja edessäsi oli laajat pellot. Ne

paistoivat keltaisina ja tähkäpäät hohtivat ilta-auringossa. Järvi oli
tältä kohdalta sangen leveä eikä se mikään sisämaanlampi
ollutkaan, vaan osa laajaa vesistöä, jota myöten laivat kulkivat sekä
pohjoiseen että etelään, välittäen liikettä Saimaan vesistöjen
pikkukaupunkien välillä. Kauas pujottautuivat sen lahdelmat
siintävien etäisyyksien tummuuteen.

Ja suoraan silmiesi edessä oli se vanha kartano puittensa

suojassa.

Sen takana siinsivät toiset vedet, jotka hopea nauhana ulottuivat

taivaanrannalle asti. Ja metsäisessä taustassa nousivat vaarat
toistensa vieressä aaltoilevana utuviivana. Korkeimmalla mäellä
paistoi kylä, noita salomaan vankkoja taloja, jotka olivat muun
maailman kanssa yhteydessä vain vesiteitse, ja jonne kirkonkylästä
oli päivän soutumatka.

Sieltä oli ollut kotoisin se nuori talonpoikaistyttö, joka oli mennyt

naimisiin rovastin kanssa. Olit kuullut sukulaisten siitä puhuvan. Ja
tuolla oli heidän entinen pappilansa aivan järven rannalla. Se oli
harmaaksi maalattu, moni-ikkunainen talo, jonka puutarha ulottui
vedenrajaan asti ja jonka säleaita kallistui hiukan veteen. Se näytti
vieläkin hoitamattomalta ja ilottomalta, niinkuin ihmiset kertoivat sen
näyttäneen nuoren rouvan aikana. Hän kaihosi varmaan takaisin
tuohon taloon, joka punaisena hohti tuolla mäellä.

Yhä lähempänä näkyi matkasi määrä, suvun kotikartano, joka oli

vienyt sinut näin kauas kohti Karjalan pohjoisia vaaroja. Se pilkisti
nyt selvästi esille lehtipuittensa takaa ja sitä piiritti sen laajat
viljavainiot, osaksi jo kuhilaalla. Korkea koivukuja halkaisi pellot,
vieden metsän reunalta taloon.

Maantie aleni siltaa kohti, joka vei salmen yli. Salmi leveni
tuonnempana suvannoksi, jonka rannalla oli paja. Miten tuo silta ja
tuo paja olivat sinulle tutut! Sillan kaiteessa olivat penkit, nuorten
iltahaaveilua varten. Sen alta tuli esille vene, jota tyttö souti,
nähtävästi iltalypsyltä saapuen, koska oli maitoastioita veneessä.
Veden pinta välkkyi tyynenä ja tummana korkeitten leppien varjossa,
ja joku lintunen piipotti läheisessä puussa iltaviserrystään.

Sillä kohdalla hyppäsit pyörältäsi, etenit sitten taluttaen sitä pitkin

tietä, joka kulki metsän reunaa.

On sentään hauska, että on tuollainen vanha kotikartano, jonne

voi tulla, ajattelit ja lämpenit.

Tässä sillan kohdallahan suuret matkavaunut pysähtyivät ennen

muinoin kahdesti tai kolmesti vuodessa, kun vanha herra tuli
Helsingistä loma-aikaansa maalla viettämään. Talo oli hänen, vaikkei
hän hallituksen jäsenenä voinut siellä muulloin asua. Mutta se oli
perheen varsinainen koti, ja noista talon ikkunoista hänen lapsensa
ja lastenlapsensa tiesivät määräpäivänä odottaa hänen tuloansa. Ja
kun vaunut ilmestyivät viidakosta peltojen aukeamalle, silloin he
hyökkäsivät häntä vastaanottamaan, joutuakseen häntä
tervehtimään sillan korvassa. Valkohapsinen isoisä astui alas ja antoi
lastenlasten täyttää matka vaunujen joka sopukan. Siinä oli iloa ja
kirkunaa. Kuski läimäytti väsyneitä parihevosia selkään ja vei
lapsukaisjoukon taloon. Mutta täysi-ikäiset saivat jo tiellä kuulla
ensimmäiset terveiset helsinkiläisiltä sukulaisilta ja tärkeimmät
päivän uutiset. Tätä kunnioitetun perheen pään tulopäivää vietettiin
koko talossa vuoden suurimpana merkkitapauksena.
 Siitä ajasta oli nyt jo sata vuotta kulunut.

Sitten oli tullut tavaksi sillan kohdalta lähestyä taloa kävellen, jos
tuli matkustavaisena pitemmän matkan päästä ja kuului perheeseen.
Monessa sukupolvessa olivat talon ylioppilaat tulleet ajaa karauttaen
kyytikärryissä tietä pitkin ja mäen törmällä hypänneet alas
kärryistään ja heiluttaneet lakkiaan tervehdykseksi. Kaikki olivat
lämmenneet nähdessään vanhan kartanon katonharjojen paistavan
esille puitten lomitse.

Siinä oli jotakin erikoista, arvelit sinä, Yrjö. Tuo taitekatto tuossa ja
päätyjen ullakkokamari-ikkunat — ja kaikki ne tarinat, joita vanha
isoäiti oli tiennyt kertoa noitten kamarien muistoista. Niissä oli
mahtanut tapahtua enemmän kuin muualla koko talossa. Nyt loisti
aurinko ikkunoihin, niin että ne punoittaen hohtivat. Eikös siinä
seisonut jokin navettakaivon luona nostamassa vettä? Ja tallirenki
tuli tallista taluttaen hevosta ja alkoi valjastaa sitä kärryjen eteen.

Ajattelit ensimmäistä käyntiäsi tässä talossa. Oikeastaan et siitä

mitään muistanut, sillä olit ollut silloin ainoastaan neljän vuoden
vanha. Mutta isä ja äiti olivat kertomuksillaan muistiasi verestäneet.

Silloin oli ollut paljon sukulaisia koolla. Oli luonnollista, että tässä
suvussa vallitsi yhteistunto. Kaikilla vanhoilla oli niin paljon yhteisiä
muistoja, jotka liittyivät taloon. Siellä he olivat nuorina rakastuneet ja
menneet kihloihin, ja kuinka monet häät siellä olikaan vietetty! Sitten
he olivat tulleet käymään lapsineen, ja näiden hauskimmat
lapsuuden muistot liittyivät vuorostaan vanhaan kartanoon. Nyt
tulivat jo lastenlapset ja yhä pysyi yhteenkuuluvaisuudentunne
kiinteänä. Vanhat olivat jo kuolleet aikoja sitten, mutta nuoremmissa
polvissa oli uskollisuus ja kodikas viihtyminen toistensa seurassa
säilynyt muuttumattomana.
 Silloin olit sinäkin juurtunut tähän yhteiseen maaperään, ja siitä
asti olit tuntenut siihen kuuluvasi. Olit suuren suvun jäsen. Kaikki nuo
valkotukkaiset suvun vanhukset olivat ottaneet sinut vastaan oman
puunsa vesana, olivat laskeneet kätensä päälaellesi kulkiessasi
heidän ohitseen ja kiikuttaneet sinua polvellansa. Tädit olivat
avanneet sinulle kirjaillut käsilaukkunsa, ja serkut olivat nostaneet
sinut olkapäillensä ja hevosina hirnuneet sinulle laukaten ylös ja alas
rantatietä, joka vei saunaan ja uimahuoneelle.

Paljon et niistä päivistä muistanut, mutta ne olivat valopilkkuina

jääneet jonnekin tajuntasi komeroihin.

Jo kääntyi tie metsän reunalta koivukujannetta pitkin suoraan

peltojen poikki taloon.

Mielestäsi oli aivan itsestään selvää, että saavuit sukukartanoon

nyt ylioppilaaksi tultuasi. Niin tekivät kaikki muutkin. Kaikki lähtivät
siellä käymään heti kun jotakin merkillisempää oli heille tapahtunut.
Hakivatko he sieltä entisten polvien sanatonta siunausta? Kuka
tiennee mitä kukin haki. Kaikissa tapauksissa se oli tullut suvussa
tavaksi.

Ei liikkunut ketään pihamaalla, kukaan ei tullut portaille vastaan.

Sinä tulit täysin odottamatta. Vai kurkistiko joku serkuista ikkunasta?
Sinä nostit polkupyöräsi kuistin seinää vasten, tartuit hiljaa oven
ripaan ja riensit sisään.

31.
 Aamulla olit tarkastanut puutarhan kukkamaita. Varmaan ne olivat
isoäidin äidin aikuisia. Siellä oli sydämenmuotoinen kukkamaa, joka
kasvoi pelkkiä lemmikkejä, puolikuunmuotoinen, jonka keskus oli
kaunokkeja ja laidoissa kasvoi nemophilaa. Kaikki kukkapenkereet
olivat näkinkenkien reunustamia, ja ne järjestettiin vuosittain samalla
tavalla.

Vedit sieraimiisi ruohon ja juurien väkevää tuoksua ja aamun

kosteaa lämpöä. Katselit kelluvia veneitä laiturin kyljessä ja
kuulostelit kotipääskysten viserrystä niiden lentäessä korkeita kaaria
tehden ja kaunista ilmaa ennustaen.

Ja tunsit olevasi kotonasi ja voivasi täysin määrin nauttia

olemassaolostasi tässä hyvässä sukulaistalossa.

Eräänä iltapäivänä te yhdessä Aarnen kanssa istuitte

ruohopenkillä rantakäytävän syreenimajassa vilkkaasti jutellen.
Aarne oli paria vuotta sinua nuorempi ja vielä koulussa. Mutta te
olitte yhtä kookkaat varreltanne ja muistutitte käytöstapannekin
puolesta jonkin verran toisianne.

Tuli sitten hetken hiljaisuus. Piirsitte kumpainenkin kuivuneella

oksan tyngällä kuvioita hiekkaan. Järvi oli tyyni ja laiturilla seisoi
rengin poika ahvenia onkimassa.

Aarne nosti päätään ja hänen katseensa kiintyi puutarhan puihin,

jotka siinä rehevinä korkeutta tapailivat.

— Tuon suurimman saksankuusen on Heikku setä lapsena

istuttanut, sanoi hän. Ukko tuli usein ajaen kaupungista tänne —
lauantaisaunaan tai muuten — ja silloin piti kaiken olla niinkuin
hänen nuoruudessaan, tuoreet vastat saunassa, piiraat illalliseksi ja
pieni tuutinki perästäpäin verannalla nautinnon huipuksi. Ei ollut
maailmassa mitään sen parempaa, kuin saada tulla tänne ja antaa
hoidella itseään, niinkuin talon monet tädit ja tyttäret ennen olivat
hoitaneet — tai edes vähän sinnepäin. Nykyään saa vähempään
tyytyä. Ja silloin hän oli aivan kuin liitteistään päässyt, tuo muuten
hiljainen mies, pakinoi ja hyräili ja kertoi entisistä ajoista.

— Mitä sinä Herbed sedästä pidit? — kysyit silloin sinä, Yrjö.

— Kävihän hänkin täällä sangen usein — vastasi Aarne. — Vanha

tätihän oli täältä syntyisin, eikä matkan pituus näkynyt heitä
peloittavan, ja tulihan heistä väkisinkin pitäneeksi, mikäs siinä. Mutta
kultahäittensä jälkeen he eivät enää käyneet.

— Olin hänen hautajaisissaan — sanoit sinä. Ja muistelit, miten

sinä olit ollut niissä läsnä ainoana suuren poikaparven edustajana ja
miten tuo edustaminen oli arvoasi omissa silmissäsi kohottanut. Olit
kulkenut lähinnä arkkua, kantaen pientä sammalristiä, joka oli
pantava kukitetulle hautakummulle. Ja vasta sitten tuli vanha täti
tyttärineen ja sitten miltei koko kaupunki. Sillä kaikki olivat
kiitollisuuden velassa vanhalle lääkärille ja kaupungin isälle. Sinä olit
silloin ollut kahdentoista vuoden vanha, mutta sen päivän tulisit ikäsi
muistamaan.

Herbed setä oli ollut eräs niistä valkotukkaisista, jotka lempeästi

olivat hivelleet päätäsi. Niitä oli ollut monta, mutta he olivat kaikki nyt
kuolleet.

Teille tuli mieleen vielä muita muistoja, sedistä ja tädeistä, jotka

olivat jo manalle menneet, mutta jotka olivat jättäneet elämänsä
kokemukset perinnöksi laajan suvun nuorelle polvelle. Heidän
sukurakkautensa ja sukuyhteytensä olikin käynyt miltei
sananparreksi. Tuo piiri oli sinutkin niin kokonaan omistanut, että
aina olit tuntenut täyttä yhteenkuuluvaisuutta sen kanssa.

— Mahtaa olla hauska olla tämän talon poika ja perijä — sanoit

sinä
Aarnelle.

— Onhan tuo — arveli toinen. — Minusta tuntuu etten oikein elä

muualla kuin täällä. Talvella koulukaupungissa on paljonkin
toimittavinaan, mutta aina on ikävä tänne, ja vasta täällä on oma
itsensä jälleen.

*****

Niin kului pari kolme päivää, ja olit jo täydelleen perehtynyt sekä

talon muistoihin että sen jokapäiväiseen vaatimattomaan elämään.
Paljon oli siellä jo saavutettu, mutta parannuksia suunniteltiin
monella alalla. Tapasi mukaan olit ollut tarkastamassa vesijohtoja ja
puimakonetta, olit tutkinut separaattorin työkelpoisuutta ja lähimmän
voimakeskustan koneistoa. Mutta ennen kaikkea olit uhrannut
aikaasi talon moottoriveneen kuntoonsaamiseen, ja kun se lopettaen
pitkä-aikaisen liikkumattomuutensa lähteä tyksytti rannasta, tunsit
oikeutettua tyydytystä. Niin hyvin olit viihtynyt, että muistit pienellä
kaipauksella vapaa-aikasi lähenevää loppua.

Vielä oli iltapäivä jäljellä, jonka vietit Aarnen kanssa kahden.

Heittäysitte rannan ruohikolle, katsellen suoraan puitten oksia ja
oksien lomitse vaaleaa taivaan kupua. Ja ajattelit täällä-oloasi ja tätä
taloa ja muita taloja ja kaikkia niitä laajoja maakuntia, joiden halki olit
matkaillut.
 Tämä talo oli vanha. Mutta yleensä oli hyvin vähän vanhaa ja
valmista tässä maassa. Kymmenpenikulmittain oli se vielä
vartomassa niitä, jotka siitä kerran tekisivät sen uljaan asuinsijan
tälle kansalle, joksi se voisi kehittyä.

Odottivathan pellot vielä hedelmöittäjäänsä ja metsät

säästäjäänsä ja hoitajaansa. Entä kosket! — Sinä tulit miltei
hehkuvaksi niitä mahdollisuuksia ajatellessasi Saisipa olla
rakentamassa ja pyöriä vääntämässä! Ja kuulemassa niiden
surinaa, tietäen että siitä tulee jotakin suurta! Saisipa olla uusia
rautateitä rakentamassa ja uusia kulkuväyliä aukomassa ja
näkemässä miten niiden varsille nousee uusia taloja ja väkirikkaita
kyliä.

Kyllä tämä oli maa, joka vie muista maista voiton, ajattelit
itseksesi.
Jospa vain saisi olla mukana viemässä sitä eteenpäin!

Täällä oli tehtäviä. Mutta suurin kaikista tehtävistä oli vaikein.

Kukaan ei vielä arvannut, miten siitä selviydyttäisiin. Mutta ei
hätäpäivää! Selvitä täytyy!

Ja sinä aloit Aarnelle kertoa siitä, mistä oli ollut puhe

ylioppilasosakunnan kesäkokouksessa ja josta muutenkin olitte jo
monta kertaa puhuneet. Kokouksessa oli siihen vihjattu noin vain
miehestä mieheen, salaa, ohjelman ja tanssin lomassa. Jokikisen
illan olitte tanssineet jotenkin myöhään, ja olitte sitten saattaneet
tytöt kotiin. Sinun oli usein ollut niin kuuma, että paluumatkalla olit
paljastanut rintasi ja viillytellyt itseäsi kosteassa yöilmassa. Mutta
sitten olitte istuneet yhdessä aamupuoleen yötä yhteisen asuntonne
portailla, joukko ylioppilaita kuraattorinsa kera. Olitte tarinoineet
niistä, jotka olivat salaa matkustaneet etelään päin sitä tietä
pelastaakseen isänmaansa. Olitte kertoneet heistä hehkuvin poskin.
Jotkut teistä olivat epäröineet, pitäen kiinni vanhasta ohjelmastamme
ja tahtoen odottaa otollista hetkeä. Mutta useimmat heittivät kaikki
arvelut sikseen tuon yhden ja ainoan päämäärän vuoksi. Esitettiin
huimaavia tulevaisuuden suunnitelmia. Innostuttiin — kiihdyttiin.
Nuori joukko ihaili lähteneitä tovereitaan, ja moni toivoi sydämessään
pääsevänsä mukaan.

Aarne nosti äkkiä päätään ja viittasi taloon päin⁻

— Elleivät olisi olleet niin vastassa nuo, niin sinne olisin mennyt
minäkin!

— Olisit ollut liian nuori.

— Mikä nuori! — On sinne mennyt nuoria muitakin — ja ajatteles,

kun saisi olla mukana antamassa ryssille selkään kaikesta siitä,
minkä ne ovat meille aikojen kuluessa tehneet!

Sinä, Yrjö, et omasta puolestasi mitään sanonut, lähtisitkö vai et.

Mutta sinulla oli pidättäjäsi, joka tällä hetkellä teki sellaiset
suunnitelmat mahdottomiksi. Työsi se oli, jumaloimasi työ, jota olit
ikävöinyt läpi koko kouluajan ja johon sinulla oli niin selvät
taipumukset. Eikä se ollut mielikuvitusta, se oli sinussa
synnynnäistä, tiedän sen. Sinusta tuntui kuin olisit ollut itsellesi ja
maallesi uskoton, ellet olisi tällä hetkellä sen kutsua kuullut. Olkoon
muilla omat tehtävänsä — sinulla oli omasi. Ne vaativat kuin
pakkovoimalla. Kosket pauhasivat kuohuen: opi meitä käyttämään!
Etäisyydet humisivat toisilleen: missä on yhdistäjämme? Maat ja
metsät huokailivat: palvele meitä, niin että voimme sinua palkita!
 Iloitsit siitä, että maa tarvitsi sinua, niinkuin se tarvitsi kaikkia
poikiansa. Mutta kun se suuri kohtalon hetki kerran tulisi, jolloin maa
oli vapautettava, silloin saisi kaikki muu väistyä — kaikki muut
tehtävät aikaansa odottaa — sillä silloin olisi vain yksi tarpeellinen.

Kun vain ajatteli sellaista mahdollisuuttakaan! Sellaista onnea, että

Suomesta tulisi vapaa maa!

Ja kaukainen muisto nousi tajuntaasi. Oli aamuhetki; oli uitu

meressä, ja suurella kentällä oli hiljaista. Seitsemänsataa poikaa
kiinnitti katseensa kummulle, jossa Tanskan lippu hitaasti nousi
ilmaan. Silloin paljastuivat kaikkien päät ja kaikkien mielet olivat
hartautta täynnänsä.

Miten olitkaan kadehtinut noita muita poikia siitä, että heillä oli
itsenäinen isänmaa!

Ja nyt!

Saisitko todellakin kokea sen, mitä aina olit toivonut? Sellaisen

ajan tuloa, jolloin ei kukaan enää voisi pakottaa suomalaista poikaa
piilottamaan partiomerkkinsä kirjoituspöytälaatikkoonsa? Jolloin ei
kukaan enää lähettäisi suomalaisia miehiä maanpakoon ja polkisi
suomalaisen lain jalkojensa alle? Jolloin emme enää huokailisi
vieraan sorron alla? Vaan meillä olisi rauhoitetut kodit ja omat
lakimme ja oma valta omassa talossamme.

Ja Suomen oma lippu nostettaisiin kohti taivasta ja

seitsemänsataa kertaa seitsemänsataa suomalaista poikaa
paljastaisi sille päänsä!

Olit kuin poistunut kauas ajatuksissasi.

 Mutta Aarne heittäysi kyljelleen ja vihelsi jotakin, joka sai huomiosi
kiintymään illan viileään rauhaan.

Siellä metsä tummeni tummenemistaan lahden toisella puolen ja

heitti mustan varjon veteen. Kuului airojen loisketta jostakin, ja vene
tuli esille salmen suusta. Talon nuorin poika heitti riippakiven
vanhalle ahvenpaikalleen. Pellon takana ynisivät lehmät. Tyttö
askaroitsi lehmisavussa punaruutuinen huivi päässään, ja toinen
liinatukkainen tytönressukka huiski koivunvitsalla kärpäsiä
loitommalle.

Silloin tällöin kuului ääniä metsästä päin tai laulua sillan kohdalta.

Kotimaa! Isänmaa! — kaikui sielussasi.

Kotoinen tunnelma kiersi nuorten miesten suonissa ja näkyi

kietovan pehmoiseen viihtymisen hymyyn vanhan kartanon niityt ja
pellot, rannat ja näköalat, laiturit ja venevalkamat.

32.

Kun sitten saavuit kotiin pyöräilymatkaltasi, oli ruohokenttämme

valkoisena kukkivaa apilasta. Ja se oli sinusta kaunista.

— Täällähän on rehevää — sanoit sinä. — Luulin että täälläpäin

näyttäisi köyhältä kaiken sen rinnalla, mitä olen nähnyt.

Matkavaikutelmat täyttivät kokonaan mielesi. Olit käynyt Imatrat ja

Punkaharjut ja risteillyt Laatokalla moottoriveneellä. Kolilla olit nähnyt
auringon sekä nousevan että taasen laskevan. Nyt tiesit mielestäsi
paremmin kuin ennen, mitä Suomi oli. Ja kun janoissasi olit
pistäytynyt mökkipahaseen ja emännän kädestä saanut piimätuopin,
olit ajatellut, että ihmiset olivat kuin maa, hyvää lajia, jolla on
kehittymisen mahdollisuudet. Kaikki oli vanhan ja uuden välillä. Se
oli suuriarvoista sille, jolla oli tulevaisuus edessään. Ja vähällä tultiin
toimeen. Ei ollut torpissa sanottavasti kalustoa eikä lapsiressuilla
montakaan vaatekappaletta yllään. Mutta ikkunasta siinsi lahti ja
rannalla lämmitettiin sauna. Ja vuosittain laajeni uutispelto metsän
laidassa.

Ja kaikki maaseudun ihmiset olivat mielestäsi kadehdittavia

olentoja.

Mutta nyt sinua väsytti. Sinua väsytti niin että jalat olivat lyijyn
raskaat. Mielelläsi olisit hiukan lepäillyt, mutta päivä oli määrätty,
jolloin sinun piti ruveta harjoittelijaksi tehtaaseen, eikä täsmälleen
saapumista nyt saanut mikään estää. Olihan sinulla muutamien
vuorokausien huoahdus välillä, ja se sai riittää, sillä ethän sinä
omasta mielestäsi ollut lainkaan rasittunut. Väsymyksesi ei
merkinnyt mitään ja minäkin luulin sen olevan vain ohimenevää
raukeutta pitkän pyöräilymatkan jälkeen.

Siihen aikaan oli paljon työtä mansikkamaassa, joka oli suuri ja

täynnä meheviä marjoja. Kyykötin siellä päivät umpeen marjan
poiminnassa, ja kuitenkin siellä aina oli kypsiä jäljellä. Levitin
puuvillaa terttujen alle, jotteivät vajoaisi maahan ja tulisi mukaisiksi.

Se nyt on joka tapauksessa tehtävä, ajattelin itsekin uuvuksissani.

Mutta eräänä aamupäivänä me sitten lähdimme yhdessä

kaupunkiin ostamaan työpukua harjoittelijalle. Löysimmekin
ruskeavärisen pumpulipuvun, sellaisen »overallin», jota työmiehet