Avanti Beginning Italian 4th Edition

Aski Solutions Manual

Visit to download the full and correct content document: https://testbankdeal.com/dow
nload/avanti-beginning-italian-4th-edition-aski-solutions-manual/
Scopriamo le belle arti! Language
and Art Appreciation Activities 9
Italy is recognized throughout the world for its artistic heritage. The fourth edition of Avanti! seeks to
introduce students to this rich cultural legacy while providing a context for the use of their emerging language
proficiency. Each chapter opens with an example of fine art related to the chapter theme and concludes with
Scopriamo le belle arti! as the final section of Cultura, containing language and art appreciation (Lingua e
Arte) activities to accompany the chapter opener. Below you will find an overview of the content of this
section of the textbook/eBook and suggestions on how to combine language teaching, art history, and art
appreciation.

A. A Guide to the Scopriamo le belle arti! (Lingua e Arte) Activities

Chapter Art and Artist Language Focus Art Focus

1 Primavera
Sandro Botticelli
2 Amore e Psiche stanti
Antonio Canova
3 Ballerina blu
Gino Severini
4 Madonna della «Seggiola»
Raffaello Sanzio
5 La Vucciria
Renato Guttuso
6 I bari
Michelangelo Merisi da
Caravaggio
7 Venere degli stracci
Michelangelo Pistoletto
8 Bacco e Arianna
Tiziano Vecellio
9 Iconoclast Game: opera
videogioco sulla storia dell’arte
Lorenzo Pizzanelli
Come si chiama? / Come ti Allegory and the humanistic
chiami? tradition
C’è / Ci sono; adjectives; avere, Chromatics and Neoclassicism
essere
Physical and expressive Line and Futurism
description
Review IDIAV: a system for “reading”
art; Distinguishing observation
and interpretation
Partitive di; Telling time Neorealismo and other artistic
movements
Present progressive; Arte povera; Basic art
Reflexive verbs terminology
Present perfect (il passato Transition from Renaissance to
prossimo); Interjections; Baroque; Caravaggio
Negative expressions
Review Greco-Roman mythology and the
Renaissance
Professions Art history in the school

© 2018 by McGraw-Hill Education. This is proprietary material solely for authorized instructor use. Not authorized for sale or distribution
in any manner. This document may not be copied, scanned, duplicated, forwarded, distributed, or posted on a website, in whole or part.

190 Avanti! Instructor’s Manual

Chapter Art and Artist Language Focus Art Focus
10 Il David, particolare Simple future Biblical reference in art; the
Michelangelo Buonarroti Renaissance ideal; Comparison of
Renaissance and Baroque
11 Visitazione Object pronouns; Relative Transition from medieval to
Giotto di Bondone pronoun che Renaissance
12 Palazzo Ducale e Piazza San Prepositions of location The Grand Tour; Vedutismo
Marco
Giovanni Antonio Canaletto
13 Sulla spiaggia Present conditional; Informal Metaphysical painting
Giorgio De Chirico imperative
14 Tutto Si + verb; Subjunctive versus Conceptual art and Arte povera
Alighiero Boetti indicative
15 Manifestazione interventista Vocabulary review; Onomatopea Futurism and metaphysical
Carlo Carrà painting compared
16 Il bacio Review Romanticism and Unification
Francesco Hayez

B. Teaching Language through Art

1. Teaching language through a content area is one of the most successful and well-documented
pedagogical approaches. However, students can easily become confused about the focus of the
activity. We have tried to alleviate the possibility of confusion by clearly differentiating the focus of the
activities: the Lingua activities, while dealing with art content, focus on form; the Arte activities,
while relying on language to convey meaning, focus on the content.
2. Art is a universal medium of expression. Other than facts about its production, art is primarily an
interpretive experience: There are no “right” or “wrong” answers. Even art experts continue to debate
and reinterpret the meaning of artistic products. Allow students to respond to the art, but push them
to do so from an informed perspective, and not simply by saying Mi piace or Non mi piace. Ask
them to tell you what they like and don’t like. As their language skills grow, they should be able to tell
you why.
3. Learning about art requires careful and sustained observation; what one notices first is often not what
will eventually leave a lasting impression. Be sure you give students enough time to really look at the
art. By completing the Lingua activities first, students will gain some familiarity with the art before
they are asked to interact with it again from the content perspective.
4. Teaching language through a content area that relies heavily on visual acuity and sensitivity can
provide students for whom verbal skills are not a primary strength the opportunity to bring their
strengths to the language classroom. You may be surprised by how this can change classroom
dynamics in a positive way.

C. Using the Capitolo 16, Ascoltiamo! Video

The Ascoltiamo! video for Capitolo 16, L’arte italiana attraverso i secoli, presents a general overview of
Italian art history, incorporating all of the fine art that appeared as chapter openers. Because it provides an
overview of 800 years in the history of Italian art, the video is significantly longer than the other Ascoltiamo!
videos, running about 9 minutes in length.
If students have completed all of the Scopriamo le belle arti! Lingua e Arte activities in the
textbook/eBook, they will already be familiar with all of the art, artists, and movements that appear are in the

© 2018 by McGraw-Hill Education. This is proprietary material solely for authorized instructor use. Not authorized for sale or distribution
in any manner. This document may not be copied, scanned, duplicated, forwarded, distributed, or posted on a website, in whole or part.

9. Scopriamo le belle arti! Language and Art Appreciation Activities 191

video, and the presentation will provide a succinct and comprehensible review. If they haven’t, or if you would
prefer to present the information in smaller segments, we suggest one of the following alternate means of
presentation:
1. Show the video in its entirety, but STOP it after the presentation of each individual period or
movement to check students’ comprehension and answer any questions that they may have. Sample
questions may include: Come si chiama questo movimento artistico? Chi sono gli artisti più
rappresentativi del movimento? Quali sono le caratteristiche principali della sua arte?
Cos’ha in comune con il movimento precedente e in cosa è differente?
2. Before showing the video, ask students (or pairs of students) to select one of the chapter openers. Tell
them that they should pay particular attention during the video to the presentation of “their” art, and
that they should take notes on the artist, period or movement, and its characteristics. At the
conclusion of the video, students can then share their information with the rest of the class by putting
the works in chronological order, by identifying the various artists and artistic movements by name
and (general) date, and by providing one characteristic of the fine art. In this way each student (or pair
of students) becomes the “expert” on that work of art and is responsible for conveying the information
to the class, and students need to listen to their classmates’ presentations to confirm understanding of
the other art, artists, and artistic movements.
3. Show the video in pairs of segments, over multiple class periods. Note that each time they watch a
segment, students watch the preceding segment first, as a review, followed by the new segment. By
repeating each previous segment before presenting the one that immediately follows, students’
background knowledge will be activated, and they will be better able to focus on the characteristics
that distinguish between periods or that mark the reaction of a new movement as a response to its
predecessor. Here are two ways to group the periods; you may wish to present (a) fewer segments
together or (b) more, depending on your students.
a. Begin with Introduction and il Medioevo
• (review) Il Medioevo / (new) Il Rinascimento
• (review) Il Rinascimento (new) Il Barocco
• (review) Il Barocco / (new) Il Neoclassicismo and il Vedutismo
• (review) Il Neoclassicismo, il Vedutismo / (new) Il Romanticismo
• (review) Il Romanticismo / (new) Il Novecento (XX secolo): il Futurismo, la Pittura
metafisica
• (review) Il Futurismo, la Pittura metafisica / (new) Il Neorealismo, l’Arte povera
• (review) Il Neorealismo, l’Arte povera / (new) concluding Overview
b. Begin with Introduction, il Medioevo, il Rinascimento
• (review) Introduction, il Medioevo, il Rinascimento / (new) Il Barocco, il
Neoclassicismo, il Vedutismo, il Romanticismo
• (review) ) Il Barocco, il Neoclassicismo, il Vedutismo, il Romanticismo / (new) Il
Novecento: il Futurismo, la Pittura metafisica, il Neorealismo, l’Arte povera
• (review) Il Novecento: il Futurismo, la Pittura Metafisica, il Neorealismo, l’Arte
povera / (new) concluding Overview

© 2018 by McGraw-Hill Education. This is proprietary material solely for authorized instructor use. Not authorized for sale or distribution
in any manner. This document may not be copied, scanned, duplicated, forwarded, distributed, or posted on a website, in whole or part.

192 Avanti! Instructor’s Manual

Another random document with
no related content on Scribd:
 Ainoastaan joku paikkakunnan työmiehistä näytti olevan
mietteissään. Joku heistä oli esittänyt vain vangitsemistuomiota,
mutta enemmistö voitti. Yhden ääni ei saanut kannatusta joukossa.
Minkäänlaiset oireetkaan ihmisyydestä ja sosialismin inhimillisistä
vaatimuksista eivät saaneet tulla kuuluville.

— Ja nyt, ämmä, kahvi tulelle. Kannattaa sitä nyt pitää pienet

harjakaiset.

— Ei ole aikaa, nyt mennään. Valmiina kaikki miehet! Kiväärit

olalle!
Suksille joka mies!

Mukisten tyytyivät miehet johtajansa komentoon. Kahvi olisi pitänyt

olla ensiksi, vaikka mieliä kiihotti ryöstöt ja surmaamisen halu.

— Nyt ensiksi kirkonkylään. Siellä liitytään toisiin joukkoihin ja

vapautetaan toverit. Sen jälkeen, ennen aamua,
vallankumousoikeuksien tuomioita pannaan täytäntöön pienissä
parvissa.

— Jos ennen aamua ennätetään.

— No huomispäivänä keritään. Poroksi talot.

— Talot kansalle, niitä ei polteta, se on neuvoston päätös.

— Minkä neuvoston? Itsepä tässä ollaan neuvostona.

Joukko meni ulos ja hävisi kohta tähtikirkkaaseen yöhön.

Seutukunnan taloissakaan ei nukuttu. Vahdit oli asetettu joka

ovelle.
V.

Ennen punakaartin tuloa on Punamäen torpassa sattunut seuraava

kohtaus.

Vanha Kustaa on syönyt vahvan aterian ja polttelee ryntäillään

maaten piippuaan. Saara istuu mietteissään ikkunan luona. Kaisu on
kehrännyt, mutta nostanut rukkinsa syrjään ja järjestelee jotakin
karsinannurkassa.

— Tänä yönä ne sitten tulevat tänne harjoittelemaan, jurahtaa

Kustaa kuin itsekseen.

— Ketkä tulevat? kysäisee Kaisu.

— Punakaartipa. Täällähän niitten on aseetkin.

— Punakaarti? Aseet?

Tyttö seisoi keskellä lattiaa kysyvin ilmein.

— Mitä isä nyt haastaa? Eihän vain isäkin lähde niitten joukkoon?
Kai se jo riittää, kun Kustaakin…
 — Entäpä jos lähtisi, virkkoi Saara hymähtäen. — Työväenasianpa
hyväksi lähtisi.

— Mutta työväkihän ei kannata sotaa ja nyt ovat itse

aloittamassa…

— Porvarit ne lahtareineen aloittavat, jurahti ukko.

— Kai niitten täytyy ryövärijoukoilta omaansa suojata.

— Häpeäisit, mokomakin porvarien kätyri! kivahti äiti tyttärelleen.

—
Minä en ilkeä kuunnella sinua.

— Ei tarvitsekaan. En minäkään ilkeä olla enää kotona, kun

punaisten kanssa tänne aseita haalataan ja…

— Suus kiinni! ärjähti isä.

Tyttö vaikeni. Sitaisi huivin päähänsä, meni ulos ja lasketti

suksillaan mäkeä alas metsään. Hiihdettyään hämärässä metsässä
rauhoittui hän ja istui suksiensa päälle lepäämään.

Hyvä Jumala, että sellainen häpeä piti tulla. Punakaartin aseita

hänen kotonaan, ja vielä se tulee harjoittelemaan… hänen ennen
niin rauhallisessa kodissaan.

Rauha kodista oli tosin viime kesästä lähtien hävinnyt. Aina oli
puolueasioista puhuttu ja riidelty. Joku vuosi sitten ei vielä puhuttu
mitään niistä asioista. Oli hiljaista ja rauhallista. Yhdessä aherrettiin
ja mitään ei puuttunut. Sitten vähitellen tuli muutos. Isä oli ruvennut
lukemaan »Työmiestä», ensin naapuritorpassa ja sitten tilaamalla
sen itselleen. Vähitellen oli hän jättänyt työnteon, ja äitikin oli alkanut
uskoa, että olot olivat kovin nurinkuriset nykyisessä yhteiskunnassa.
Kustaa kulki kylissä eikä viitsinyt hänkään enää tehdä työtä. Joskus
viipyi jonkun kuukauden kaupungeissa ja sahalaitoksissa ja palasi
sieltä aina tyhjänä ja nälkäisenä.

Tuli sitten marraskuun lakko. Isä oli ollut lakkokomiteassa, ja sen

jälkeen saarnattiin aina vallankumouksesta ja lahtareista.

Koti ei suonut enää mitään iloa. Maailmallekaan ei olisi kehdannut

lähteä, mutta näytti käyvän niin, että omat vanhemmat tulisivat siihen
pakottamaan. Eihän jaksanut kuulla enää yhtämittaista porvareista
saarnaamista.

Ja nyt sitten vielä se häpeä, että Kustaa, hänen ainoa veljensä,

lähti punakaartiin. Ei huolinut hänen kielloistaan. Ei auttanut, vaikka
hän itki ja rukoili. Kaikki oli turhaa. Ja nyt yhtä suuri häpeä! Hänen
kotinsa punakaartilaisten pesäpaikkana! Ei, hän ei todellakaan
jaksanut enää kestää. Hänen täytyi mennä niin kauaksi, että häpeä
ei kuuluisi.

Jospa Lauri olisi kotona. Hänen kanssaan voisi edes puhua. Nyt ei
ollut hänellä ketään, jonka puoleen olisi tässä ahdingossa voinut
kääntyä. Kukapa hänestä välittäisikään, kapinoitsijain tyttärestä.
Punaiseksi kai häntäkin luulivat.

Sitä ajatellessa, että hänetkin luettaisiin punaisiin, kouristi häntä

uusi häpeän ja tuskan tunne. Miten turvattomaksi hän tunsikaan
itsensä. Lauri ainakin tietää, että hän on pysynyt erossa heidän
villityksestään. Kunpa hänkin pääsisi sinne, missä Lauri on.

Kaisu istui vielä pimeän tullen ja koetti pienessä päässään

ratkaista maailman arvoitusta. Oli niin paljon sellaista, jota hän ei
käsittänyt. Sen hän vain käsitti ja uskoi varmasti, että punaiset
lähtivät omaksi häviökseen taisteluun.

Tähdet tuikkivat tummassa korkeudessa. Vilu puistatti ruumista, ja

hänen täytyi nousta suksilleen. Mihin hän menisi? Kotiinkaan ei
voinut mennä. Punakaartilaiset olivat siellä varmasti parhaillaan
mellastamassa.

— Mutta miksi punakaartilaisten annettiin mellastaa ja niin

nopeasti valmistautua taisteluun rauhallisia kansalaisia vastaan?

Salamana välähti tämä ajatus hänen mielessään.

Mutta ehkäpä suojeluskunnat tahtoisivatkin estää punakaartin

toimintaa, jos vain tietäisivät. Ehkä eivät tietäneet, että heilläkin nyt
parhaillaan…

Kaisu lähti nopeasti hiihtämään kotiinsa. Hänen täytyi saada

varmuus, oliko tosiaankin punakaarti heillä harjoituksiaan pitämässä
ja mitä he suunnittelivat. Ehkäpä hän voisi jotakin tehdä rauhallisen
elämän turvaamiseksi.

Päästyään kotikartanolleen hiipi hän latojen ja navetan taitse tuvan

nurkkaukselle. Seinää vasten oli aidaksista laitettu suojus, jossa
säilytettiin kaikenlaista tavaraa. Kaisu hiipi suojukseen ja jäi
kuuntelemaan. Seinässä oli pieni kairan reikä, josta täytteen pois
työntämällä kuuli ja näki hyvin.

Tuvassa perustettiin parhaillaan vallankumousoikeutta. Kaisu jäi

kuuntelemaan. Sydän löi niin, että hän luuli sen kuuluvan tupaan
asti. Jos olisivat hänen tienneet täällä olevan kuuntelemassa, olisivat
varmaankin urkkijana tappaneet.
 Noilla pistinniekoilla, jotka olivat hänen kotinsa seinää vasten
pystyssä.

Auttaisi nyt hyvä Jumala pääsemään täältä hiljaa pois. Hän

rientäisi viemään sanaa kirkonkylään uhkaavasta vaarasta. Ne ehkä
vangitsisivat isän ja äidinkin. Tekisikö hän väärin, jos ilmoittaisi?
Ehkäpä eivät isää ja äitiä vangitsisikaan? Ja sopiko sitä katsoa? Ei,
kyllä se olisi sentään kauheata.

Mitä, mitä hän kuulikaan? Kuolemantuomioita! Aikoivatko punaiset

lähteä kotikylälle murhaamaan? Mäenpään isäntä… ja nyt vasara
paukahti, se oli kai päätös… Voi herra Jumala!

Kaisu hoippui tuvan takana niinkuin ankaran iskun saaneena.

Vaivoin hän sai tukahtumaan ulospyrkivän huudon huulillaan.
Kirkonkylään! Oliko jo myöhäistä?

Tyttö ponnisti kaikki voimansa. Lumi suihki suksen tieltä.

Nopeammin! Suojaava takki täytyi heittää tielle. Kuinka pian hän
ehtisi? Ehkä tunnissa. Olisiko silloin jo myöhäistä? Ne vangitsevat
ehkä isän ja äidin, mutta sitä ei saanut katsoa. Ei, nyt ei voinut
ajatella, täytyi vain ponnistaa.

Tyttö riensi eteenpäin kuin tuuliaispää. Liina putosi tielle. Se sai

jäädä. Hiukset aukesivat sykeröstä. Joutivat hulmuta vapaina.
Eteenpäin!

Kirkonkylä tuli näkyviin, mutta hän alkoikin jo uupua. Polvet

horjahdellen hän hiihti suojeluskunnan päämajalle.

Eteisessä kysyi vahtisotilas, mitä on asiaa.

— Tärkeätä… johtajalle, läähätti tyttö.

 Mies katseli tyttöä epäillen, mutta lähti viemään häntä esikuntaan.

Tyttö selitti muutamilla sanoilla asian. Terävät katseet kiinnittyivät

häneen.

— Missä harjoittelevat? Onko niillä aseita?

— Punamäen torpassa, minun kotonani. Heillä näkyi olevan aseita

ja vallankumousoikeus…

Tyttö nieli kyyneleitään. Miksi ne katselivat häntä niin vihaisesti.

Luulivatko, että hänkin…

— Mikä oikeus, selittäkää nopeasti ja joka sana totta!

— Minä kuulin, kuinka he perustivat oikeuden ja lukivat

kuolemantuomioita…

Tyttö purskahti itkuun. Hän ei voinut mitään, että jännitys laukesi.

— Ketä tuomittiin kuolemaan, kuulitteko?

— Mäenpään isäntä… mutta he jäivät jatkamaan. Minä tulin sanaa

tuomaan. Minä kuulin, että ne uhkasivat tänä yönä lähteä…

— Tulitteko yhtä mittaa tänne vai kävittekö välillä jossakin?

— En. Minä tulin yhtä mittaa.

Mäenpään isäntä oli tullut paikalle.

— Mutta miten on selitettävissä, että punakaarti teidän kotonanne

harjoitteli ja tuomioitaan luki. Ettekö tekin kuulu punaisiin?
 — En, kuului tytön jyrkkä vastaus.

Muutamat katselivat epäillen tyttöä. Joku lähti antamaan

määräystä lentävälle osastolle, jonka piti lähteä Punamäen torppaan.

— Tule nyt lepäämään, virkkoi Mäenpään isäntä ystävällisesti

Kaisulle.
— Sinä varmaankin hiihdit kovasti.

— Tyttöä ei saa vielä laskea menemään, kuului joku sanovan

kylmästi. Ja ovessa mennessään kuuli Kaisu siihen vielä lisättävän:

— Saattaa olla samassa liitossa. Pitäisi sanoa miehille, että

menisivät varoen mökkiin.

Se oli kuin ruoskan isku vasten kasvoja. Epäiltiinkö häntä täällä

punaiseksi ja valehtelijaksi!

Mäenpään isäntä oli ystävällinen. Toimitti ruokaa ja juomaa ja

kehoitteli lepäämään. Sanoi hänen tehneen palveluksen isänmaalle
ja kotiseudulleen tuodessaan tärkeän sanoman.

Tuntui hyvälle, että edes joku oli ystävällinen. Ruoka ei

kumminkaan maistunut. Kuvitellen kohtaloaan jäi hän erään
sivuhuoneen sohvalle lepäämään. Oli keskiyö, mutta kukaan ei
näyttänyt joutavan nukkumista ajattelemaan. Kaikilla näytti olevan
kiire. Miehiä tuli ja toisia meni, kiväärit olalla. Lauria vain ei näkynyt.
Olikohan mennyt toisten kanssa Punamäkeen. Tuotaisiinkohan isä ja
äiti vangittuina tänne? Isä taas varmasti kiroaisi tietäessään, että hän
on ollut ilmiantajana! Kotiin ei voinut enää mennä. Teki mieli lähteä
kysymään, eikö hänellekin olisi täällä jotakin tehtävää. Hävetti
mennä tällaisissa vaatteissa. Pitäisi puhua Mäenpään isännälle.
 Kaisu nukahti ja heräsi vasta kun tultiin hakemaan häntä
esikuntaan. Joukkue suojeluskuntalaisia oli käynyt Punamäen
torpalla, mutta eivät tavanneet ketään. Tuomas ja Saara olivat olleet
maata menossa ja ihmetelleet, että sellaisia on puhuttu, että muka
heillä punakaarti… eivät he tienneet mitään.

Mutta joukkueen johtaja oli huomannut tuvan edustalla paljon

suksenjälkiä, ja joku miehistä oli löytänyt samasta paikasta kiväärin
patruunan. Ukko ja akka pantiin uudestaan ahtaalle, mutta eivät
puhuneet mitään. Selvästi näki kumminkin, että he hätääntyivät ja
sotkeutuivat puheissaan. Toistaiseksi jätettiin heidät vapaiksi, mutta
kiellettiin poistumasta kotoa.

Kaisu vietiin esikunnan eteen. Outoja miehiä istui pöydän ääressä,

eikä
Mäenpään isäntää näkynyt.

Kaisua kuulusteltiin uudelleen, ja joku mies taaskin kehoitti

puhumaan totta. Epäilivätkö ne todellakin häntä? Miksi hän tuli
ollenkaan sanaa tuomaan! Mutta eihän hän voinut olla
tulemattakaan.

Miehet siinä pöydän ääressä näyttivät vihaisilta ja kiihtyneiltä.

Heidän viereensä oli ilmaantunut mies kivääri kädessä seisomaan.
Yöllä sitä ei siinä näkynyt. Oliko se siinä häntä varten?

Tyttö tunsi yhä enemmän hämmästyvänsä miesten vihaisista

katseista ja häneen kohdistuneista sanoista.

— Tyttö voi olla punikkien urkkija. On keksitty ovela juoni

punakaartista ja mökistä.
 — Mutta suksien jäljet ja kiväärin patruuna? Miten ne voidaan
selittää? kuului joku sanovan.

— Onhan nekin saattaneet kuulua sotajuoneen.

Kysyttiin tytöltä, kuuluiko hänen isänsäkin punakaartiin.

— Ei, mutta…

Veri kohosi tytön poskipäille.

— Mutta mitä?

— Veljeni kuuluu ja hän… Kaikista minun estelyistäni huolimatta

lähti…

— Mihin.

— Jonnekin kauemmas… rintamalle, tai jotakin sellaista.

Miehet pöydän ääressä heilahtivat kärsimättömästi. Silmäykset,

joita tyttöön luotiin, näyttivät käyvän tuimemmiksi.

— Tiesitte veljenne lähdön ettekä siitä ennemmin mitään puhunut.

— Olette nähtävästi samassa liitossa. Punikit lähettivät teidät joko

urkkimaan tänne tai saamaan suojeluskuntalaisia johonkin viritettyyn
ansaan.

— Tämä on merkillinen juttu. Olisi parasta, että puhuisitte totta!

— Tiedättekö, että sotaoikeus määrää kaikki urkkijat ja

valheellisten tietojen tuojat ammuttavaksi.
 — Mutta Jumala tietää, että minä en valehtele, virkkoi tyttö ja
purskahti rajuun itkuun.

Mäenpään isäntä oli viimeisen keskustelun aikana tullut sisään.

Hänen sisässään näytti kuohahtavan.

— Mitenkä te kohtelette turvatonta tyttöä! Ettekö häpeä! Kuka

teistä voi väittää varmasti tytön valehtelevan? Hän on ponnistanut
viimeiset voimansa tuodakseen tänne tärkeitä tietoja, ja te uhkaatte
häntä sotaoikeudella, vieläpä ennenkuin olette saaneet lisäselvitystä
asiaan.

Kuului murinaa pöydän äärestä ja selityksiä, että täytyy toimia

määräysten mukaan ja että tyttö kuuluu punaisten perheeseen.

— Jääköön kuulustelu tällä kertaa. Tyttö on kumminkin kaiken

varalta vangittava. Hän voi olla urkkija. Viekää tyttö toisten vankien
joukkoon.

Tytön voimaton itku lakkasi. Kasvot olivat valkeat kuin palttina.

Horjuen hän lähti kivääriä kantavan miehen mukaan.

— Hän ei ole urkkija ja minä kiellän jyrkästi häntä vangitsemasta,

jyrähti Mäenpään isäntä.

Tyttö loi ovella mennessään kiitollisen katseen isäntään.

— Ettekö yhtään häpeä, hyvät herrat, jyrähti Juho edelleen. —

Hän ei täältä tietysti tahdokaan poistua ennenkuin asia on selvä,
mutta vankina minä kiellän häntä kohtelemasta.

— Täällä ei kysytä yhdeltä mieheltä mitä tehdään. Tyttö pääsee

vapaaksi, kun asia on selvä.
 — Mutta jos punakaarti, joka on minunkin uskoni mukaan varmasti
ollut viime yönä Punamäen torpassa, on päässyt livahtamaan läpi
käsien rintamalle ja jos te ette tästä pääse selville, niin te pidätte
tytön edelleen vangittuna?

— Tietysti.

— Ja minä sanon, että se on teille häpeä ja häpeä koko

vapaustaistelulle, että syyttömiä vangitaan ja vielä niitä, jotka
koettavat auttaa yhteistä asiaa.

— Sille me emme mahda mitään.

— Siinä tapauksessa minä eroan heti esikunnasta.

Mäenpään isäntä nousi lähteäkseen. Hänen äänensä jyrisi

ukkosena.

— Ja varokaa tytölle tekemästä mitään, muuten saatte seuraukset

vastata.

Esikunnan herrat hymyilivät kylmästi. Juho painoi hatun päähänsä

ja meni ulos. Ennen kotiin lähtöään kävi vielä Kaisun luona ja toimitti
hänelle hyvän vuoteen ja ruokaa. Haki hänelle vielä muutamia kirjoja
ja kehoitti olemaan levollinen. Asia pian kyllä selviäisi. Hän kyllä tuli
pitämään siitä huolta.

Ajellessaan kotiin kirkkaana helmikuun aamuna tunsi Juho olonsa

taas entistä raskaammaksi. Tultaisiinko muuallakin syyttömiä
vangitsemaan niinkuin täälläkin? Ja kuinka pitkälle tämä tällainen
tulisi menemään. Toimittiinko siis tälläkin puolella oikeudesta
perustamatta?
 Mutta taisi ollakin niin, että viha ja vaino kuohui ensin alkuun
päästyään joka paikassa päällimmäisenä.
VI.

Mäenpäässä oli hiljaista. Talon töitä toimitteli Kesti-Tuomas ja renki

Kalle, jotka olivat jääneet, toisten lähtiessä lakkopäiville tai
punakaartiin. Isäntä oli kyllä palannut pian kirkonkylästä, mutta
työkunto tuntui hänestäkin sammuneen. Koetti askarrella yhtä ja
toista, mutta kaikki näytti jäävän keskeneräiseksi.

Oli tullut liian paljon ajateltavaa yhdellä kertaa. Vapaustaistelun

kulustakaan ei tietänyt sanottavampaa, miten se menestyi.
Pohjanmaa oli tosin puhdas, mutta varsinainen rintama oli
muodostunut Keski-Suomeen, ja kaikesta päättäen näytti taistelu
kehittyvän pitkäaikaiseksi ja sitkeäksi. Miten tulisi käymään, jos
heikosti varustettu ja muutenkin vähäinen armeija häviäisi. Punaisten
kosto olisi varmaankin hirveä.

Rintaman tälläkin puolella tapahtui yhtä ja toista, jota ei olisi

saanut tapahtua. Torpan Kaisu istui edelleen vangittuna, vaikka tytön
ilmoitus oli huomattu oikeaksi. Samainen punakaarti oli jonkun
päivän kuluttua vangittu ja vallankumousoikeuden pöytäkirja löydetty.
Tästä huolimatta epäiltiin tyttöä punaiseksi eikä laskettu vapaaksi.
Tämän lisäksi oli vielä paikkakunnalta vangittu punaisina pari muuta
miestä, jotka Juho oli esikunnassa taannut rehellisiksi työmiehiksi ja
vapaiksi osallisuudesta punaisten puuhiin. Vapauttaakseen nämä
syyttömästi vangitut oli Juhon täytynyt kääntyä lähikaupungin
esikunnan puoleen, joka oli asiassa luvannut tehdä voitavansa.
Tuntui raskaalta ajatella että valkoistenkin puolella tehtiin vääryyttä
ihmisille. Punaisia ei saattanut ihmetelläkään kaikista
konnuuksistaan. Olivathan he saaneet kansalaiskasvatuksensa
»Työmiehestä». Ja olipa miten oli. Ei olisi tarvinnut esikunnan tässä
asiassa esiintyä niin virkavaltaisesti.

Juho oli kopistellut rekiä pihamaalla. Pistäysi siitä vielä talliin.

Siinä seisoivat hevoset joutilaina. Mullanajo jäi kesken. Mikäpä

tiesi miten pitkälle tässä talon työt keskeytyisivätkään. Saattaisi
mennä vielä touonteon aikakin. Jäisivät viljat kylvämättä, maat
kyntämättä. Kurjuus seuraisi kurjuutta.

Mutta mitäpä nyt tästä. Olihan ennenkin pellot jääneet

siementämättä.
Siitäpähän olivat taas aikoja myöten nousseet. Kun nyt vain miehet
siellä kestäisivät. Lieneekö enää isäin henkeä pojissa kestämään?
Nousemaan sortoa vastaan oli ollut. Kun nyt loppuun asti kestäisivät.

Tämäpä nyt oli merkillistä!

Juho oli suitsinut hevosen tallissa ja taluttanut sen murareen

eteen.

Eihän tässä mitä muralla. Ja Juho vei hevosen takaisin talliin.

Emäntä käveli pihamaalla. Hänelläkin oli surunsa. Kasvot veti

kurttuun ainainen huoli pojista ja taloudenhoidosta. Piiatkin olivat
laiskistuneet ja käyneet kovin ilkeiksi kapinan aikana. Työt tehtiin
miten sattui, ja iltaisin oltiin kylillä menossa. Sieltä palattua puhuttiin
kaikenlaista. Siellä ja siellä olivat punaiset voittaneet ja lahtarit
vangittu. Tännepäin kuului olevan punainen armeija tulossa. Sitä
kuunnellessa tahtoi väkistenkin loppua kärsivällisyys. Kaikesta
puhuttiin vielä niin vahingoniloisella äänellä.

Emäntä meni navettaan. Eivätkös olleet taas juttuamassa keskellä

kiireintä lypsyaikaa. Rehuakin oli kannettu parsiin, niin että lehmät
sotkivat sitä allensa. Kuului taaskin, että punaisten tuloa toivottiin.

— Älkää hyvät lapset… aloitti emäntä hiljaiseen, lempeään

tapaansa.

Piiat vain murisivat vastaan ja uhkailivat. Täytyi mennä pois,

kävipä navettatöiden miten tahansa. Kauankohan tätäkin menoa
kestäisi?

Isäntä oli mennyt tupaan ja alkanut askaroida vanhan reen

kimpussa. Ilta jo hämärsi. Piisissä hehkui valkea. Emäntä navetasta
tultuaan oli nostanut kahvipannun pöydälle ja pyyteli Juhoa kahville.

— Kuinka kauan sinä luulet tämän kestävän? kysyi emäntä hiljaa,

kääntäen kärsivän näköiset kasvonsa isäntään.

— Mikäpä sen tiesi. Saattaa kestää kauankin. Onhan niillä ryssiä

apuna.

— Saattavat ehkä voittaakin.

— Sitä minä en vielä usko. Pianpa se oli Pohjanmaakin puhdasta.

Kunpa saisivat vain aseita.
 — Entäpä jos eivät saa. Jos Saksa ei annakaan. Ollaan tässä
vielä punaisten jaloissa. Hengen ne silloin ottavat.

— Elähän nyt vielä hätäile. Saattaahan kaikki hyväksi kääntyä.

— Saattaapa, saattaa.

Vaiettiin hetkiseksi. Oli tullut jo melkein pimeä. Takkatuli vain

valaisi tupaa.

— Vaikka voisihan se käydä niinkin, että punaiset voittaisivat,

virkkoi emäntä tuleen katsellen. — Silloin meidänkin aherruksemme
olisi mennyt hukkaan.

— Tuskinpa me silloin mitään tarvitseisimmekaan, hymähti Juho.

— Kyllä se olisi silloin punaista alusta loppuun.

Juho huokasi raskaasti.

Äänettömyys yllätti taas heidät.

— Kun ne saisivat sinne miehiä edes riittävästi, virkkoi emäntä

jälleen mietteissään.

Kuuluu kaupunkiin yhä vieläkin tulevan satoja joka päivä. Mukana

on työmiehiäkin runsaasti. Kuului muuankin isäntä tulleen kaikkine
mökkiläisineen.

— Onhan tämä ikävää tämmöinen, mutta on tämä niin

ihmeellistäkin.
Niinkuin tuuliaispäät lähtivät.

— Niin… Kuului olleen muutamilla aseina puunuijat niinkuin ennen

pohjalaisilla.
 Liekit raukesivat takassa. Tuvassa tuli pimeä. Juho nousi, sytytti
lampun ja virkkoi emännälle:

— Pitänee lähteä niille viemään ruokaa. Jätä vain pari leipää

kotiin. Muut kaikki säkkiin ja voita ja lihaa. Minä nostan jauhosäkin
tuolta aitasta rekeen. Pitäisi laittaa niin, etteivät tytöt näkisi…

— Et kai sinä nyt lähde yön selkään… Saattaisi olla vaikka minkä
tekevää…

— Pahemmassa vaarassapa siellä toiset ovat. Ja pian minä sieltä

takaisin tulen. Parempi kuljettaakin näin öiseen aikaan.

Kesti-Tuomas laitteli reen ja valjasti hevosen. Juhon lähtiessä

pakisi:

— Olisin tässä minäkin nuorempi mies niin lähtisin.

— Niinkö punaisten puolelle? virkkoi isäntä leikillään.

Tuomas kirosi karkeasti. Eikö hän muka osaisi valkoisten puolella

tapella. Ainapa hän on ollut sotajalalla niitten sosialistien kanssa.
VII.

Taistelu oli vaiennut ja ilta läheni. Kauempaa vain kuului joitakin

yksinäisiä kiväärinlaukauksia. Sitten tuli suuri, salaperäinen
hiljaisuus.

Tuomas ja Lauri olivat sattuneet samaan joukkueeseen ja

majoittuivat nyt muitten mukana taloon, jossa olivat edellisenä yönä
punaiset mellastaneet. Vielä äsken junavaunussa, tullessaan
rintamalle, olivat miehet piloja puhuneet ja naureksineet. Nyt tuntui
niinkuin näkymätön, outo käsi olisi koskettanut olkapäähän ja joku
ääni kysynyt: »Mitenkäs se on sinun laitasi, pysytkös rohkeana vai
pelkäätkö? Aamulla voidaan sinut jo korjata pois kylmenneenä.»

Tuomas ja Lauri vakuuttivat tuntemattomalle, etteivät pelkää.

Rauhallisina riisuivat varustuksensa ja ryhtyivät illallistaan
valmistamaan.

Johtui siinä kotoinen illallinen mieleen.

Äänetönnä saattavat nyt Mäenpäässä istua illallisella. Äidin silmät

ovat punaiset hänen tullessaan ruokapöytään, jossa palvelijoilla on
ollut tavanmukaiset juttelunsa. Isä vaikenee ja katsahtaa säälien
äitiä.
 Pala tuntui vaikeasti painuvan alas. Mitä helkkaria!
Lapsettamaanko tässä…

— Aseisiini Pian aseisiin, mars, mars!

Komennus kuului ovelta, jossa muutamat miehistä olivat jo

menossa.

Tuntui oudon juhlalliselta lähteä ensimmäiseen taisteluun. Ulos

tultua aikoi kuulua tykistön ukkosta muistuttava ääni.

Tuomas ja Lauri joutuivat kärkeen. Asemapaikkana oli pieni

mäentöyräs, johon hankia myöten oli kahlattava. Oikealla sivustalla
oli pieni järvi, jonka takaa alkoi kuulua kivääritulen rätinää.

Jo vinkuivat ensimmäiset kuulat korvissa. Rantametsään putosi

kranaatti ja räjähti, valaisten hetkiseksi kahlaavan joukkueen. Toinen
putosi jäälle, joka ulvahti ja repeili. Kolmas… neljäs… kiväärituli
kiihtyi ja siirtyi lahdenpohjukkaan. Joukkueet olivat asettuneet
asemiinsa..

Tuomas odotteli tulen avaamista. Miks'ei jo komennettu

ampumaan? Oksat rapisivat metsässä heidän yläpuolellaan.

Tuomas seurasi jännityksellä tapahtumain kulkua. Äsken lumessa

kahlatessa oli sydän lakannut lyömästä, mutta nyt se löi kahta
hurjemmin. Käsi puristi pyssyn piippua, niin että sormille teki kipeää.

Hänen vieressään seisoi komentava upseeri ja rauhallisesti sytytti

piippunsa. Asettui sitten tähystelemään, ja piippu kyti kourassa.
Konekivääri oli tuotu jonkun matkan päähän hänestä, kiireesti laitettu
kuntoon, ja miehet kyyröttivät sen ääressä odotellen punikkien tuloa
ja merkkilaukausta.