(eBook PDF) Construction Project

Management 4th Edition

Visit to download the full and correct content document:
https://ebooksecure.com/download/ebook-pdf-construction-project-management-4th-
edition/
 Acknowledgments

With much appreciation, the authors acknowledge the contribution of Chapter 13,
“Construction Law,” by Christopher L. Noble, Esq., and Heather G. Merrill, Esq., of
Hill and Barlow, Boston, MA.
The authors gratefully acknowledge the following reviewers, who provided
insightful criticism:
Fourth edition: Lloyd A. Crask, P.E., California State University, Fresno; Samuel
Delgado, Gwinnett Technical College; Randy L. Engel, North Hennepin Community
College; and Benedict Ilozor, Eastern Michigan University.
Third edition: Paula J. Behrens, Community College of Philadelphia; Allan D. Chasey,
Arizona State University; Bobby Ensminger, University of Louisiana at Monroe; Henry
Gaus, Lamar Institute of Technology; Paul E. Harmon, University of Nebraska; David
Joswick, University of Houston; Daphene Cyr Koch, IUPUI; Kenneth J. Tiss, SUNY
College of Environmental Science and Forestry; and Wafeek Samuel Wahby, Eastern
Illinois University.
Second edition: Terry L. Anderson, University of Southern Mississippi; David Bilbo,
Texas A&M University; William W. Campbell, Montgomery College (retired); James A. S.
Fatzinger; and James J. Stein, Eastern Michigan University.
First edition: Terry L. Anderson, University of Southern Mississippi; Naryan
Bodapati, Southern Illinois University; and Joseph Gabriel, New York University and
New York Institute of Technology.
The authors especially acknowledge Professor Dave Pierce, Southern College of
Technology, for his early contribution to the format and content of the text.

Frederick Gould
Nancy Joyce

vii
This page intentionally left blank
 Contents

Chapter 1 The Construction Industry   1

Introduction  2
Type of Industry   4
Industry Sectors  5
Public Profile  11
Promoting the Construction
Profession  12
Building Information Modeling   16
Conclusion  20

Chapter 2 Project Participants  23

Introduction  24
Owners  25
Design Professionals  28
Construction Professionals  35
Other Participants  42
Company Roles  42
Conclusion  44

Chapter 3 Organizing and Leading the Construction

Project  47
Introduction  48
Organizing and Managing   50
Continuous Improvement  60
Legal Forms of Organizations   62
Leadership  64
Conclusion  69

  ix
x  Contents
Chapter 4 Project Delivery Methods   73
Introduction  74
Managing Project Risks   75
Delivering a Project Fast   77
Assessing Project Risks   78
Seabrook Station  80
Minimizing Risk  83
Delivery Methods  84
Innovations in Project Delivery   94
Contract Types  97
Contract Changes  101
Conclusion  103

Chapter 5 Project Chronology  105

Introduction  106
Initiation of the Project   108
Feasibility Analysis  108
Financing  110
Design of the Project   111
Procurement  114
Construction  114
Leadership in Energy and Environmental
Design  115
Turnover and Startup   116
Operation of the Facility   117
Disposal of the Facility   117
Conclusion  118

Chapter 6 Construction Services During Design   121

Introduction  122
The Hiring Process   124
Tasks and Responsibilities of the Construction
Manager  128
Construction, Not Disruption   132
Up/Down Construction in Boston: An Example
of Construction Innovation   141
Conclusion  146
 Contents  xi
Chapter 7 Bidding and Procurement   149
Introduction  151
Qualification of Bidders   152
Work Packages  152
Construction Documents  155
Bidding Information  156
Contractual Information  158
Risk Management Trends   162
Technical Information  164
Analysis of Bids   168
Award of the Contract   168
Conclusion  170

Chapter 8 Construction and Closeout   173

Introduction  174
Subcontracts  175
Staffing  176
Job Start  178
Construction Productivity  179
Procurement  180
Job Site  181
Organizing For Efficiency: The
Construction of the Empire State
Building  182
Project Completion  185
Operating Phase  188
Conclusion  189

Chapter 9 Estimating Project Costs   191

Introduction  192
Common Estimating Traits   193
The Function of the Estimate   195
Estimate Considerations  195
Types of Estimates   201
Conclusion  213
xii  Contents
Chapter 10 Project Planning and Scheduling   217
Introduction  218
Scheduling Throughout the Project   221
The Planning and Scheduling Process   223
Scheduling Methods  225
Creating the Schedule   231
Conclusion  241

Chapter 11 Controlling Project Cost, Time, and Quality   245

Introduction  246
Project Control Objectives   247
Basic Control Theory   249
Control in Action   251
Preparing a Project for Construction   252
Minimum Cost Scheduling   254
Direct Versus Indirect Costs   256
Cost and Schedule Performance Models   256
Control in Action   263
Conclusion  270

Chapter 12 Project Administration  273

Introduction  274
Communication  275
Submittals  283
Hyatt Regency Walkway Collapse   285
Application for Payment   289
Changes to the Work   293
Claims and Disputes   297
Conclusion  298

Chapter 13 Construction Law  301

Introduction  302
The Role of Government   303
The Role of Courts   305
The Role of Contracts   307
 Contents  xiii
Perini v. Sands Hotel   311
Dispute Resolution  315
Conclusion  317

Chapter 14 Construction Safety and Health   321

Introduction  322
The Cost of Accidents   323
Contractor Experience Rating   325
The Cause of Accidents   328
Types of Accidents   330
Accident Prevention  330
If an Accident Occurs   342
Osha Inspections  343
Conclusion  344

Index  347
This page intentionally left blank
Chapt er

1 The Construction
Industry

1
2  chapter 1
Chapter Outline
Introduction
Type of Industry
Industry Sectors
Residential Sector
Commercial Building Sector
Infrastructure and Heavy Highway Sector
Industrial Sector
Public Profile
Construction Ethics
Demographics
Technology
Opportunities
Conclusion

Student Learning Objectives

In this chapter you will learn to do the following:
1. Distinguish the principal characteristics that define the construction industry.
2. Differentiate between the four major sectors of construction projects.
3. Evaluate current trends within the construction industry.

Introduction
Although construction is principally defined by the concept of assembling materials
and products, it is in fact multitasked. The construction of a building or infrastructure
involves first an assembly of people, a definition of process, and the creation of a site-
specific work space. Just as divergent materials come together to form a structure, so,
too, do a diverse group of people come together to make the project possible. To bring
together numerous independent businesses and corporate personalities into one goal-
oriented process is the peculiar challenge of the construction industry. The organiza-
tional cultures of architects, engineers, owners, builders, manufacturers, and suppliers
may seem to work against the real need to forge a partnership that will ensure the
success of a project. Yet, despite these very real challenges in the industry, construction
projects do get completed. In fact, it is difficult to think of an industry that is more basic
to our economy and to our daily lives. The highways we drive on, the bridges we cross,
the water we drink, and the fuel we burn all are made possible by the activities of the
construction industry. Likewise, where we shop, where we work, where we worship and
learn, and where we live all exist because of the industry. Designers have visions; but
until the contractor builds, those visions are just dreams on a sheet of paper.
Construction is also interwined with other aspects of our lives. It affects and is
affected by developments in technology, computers, government policies, labor relations,
and economic and political practices. Take, for instance, the technological leap of the
skyscraper. Until the late 1800s, most buildings were four or five stories high. Masonry
 The Construction Industry   3
s­ upported the structure from the ground. As the height of the building increased, the
massing at the ground level also increased to support the additional load. At some point,
the mass needed would make the lower levels impractical. Another limitation to height
was that people could only practicably climb four or five stories. Because floors on the
upper levels were difficult to rent, owners had no economic incentive to build any higher.
But with the development of cheap methods of producing iron and steel and the inven-
tion of the elevator, architects began designing higher buildings. This spurred construction
activity: landowners were motivated to develop these new buildings because the return
on their investment was higher. Over time, as technological advances have allowed, the
skyscraper has gotten taller. Figure 1.1 contrasts older and newer skyscrapers.
Innovations in robotics and computer modeling have also affected the construction
industry. By using computers for modeling structures and imitating wind and seismic
loads, architects and engineers can better anticipate nature’s constraints and create
better designs to counteract them. With robots directing equipment during construc-
tion, contractors can gain more control over processes that require precision for suc-
cess, such as the construction of the underwater tunnel between France and England.
The desire for such projects leads to the development of technologies to make them
possible, which in turn encourages similar projects to go forward.

Figure 1.1   Technological innovation, if properly applied, allows projects to be built

faster, bigger, and better

Source: Photo by Margot Balboni, Geoscapes.

4  chapter 1
Type of Industry
Construction is big business in the United States. According to the Bureau of Labor
Statistics, the industry employs 7.3 million people and represents 5 percent of the
workforce. The total value of construction in 2006 was $1.7 billion, which represents
9 ­percent of the gross domestic product (GDP). GDP is an indicator of a coun-
try’s standard of living and measures the market value of all goods and services.
Construction is a prime provider of both. Opportunities in construction have increased
significantly in the last 10 years. Even with an economic downturn in 2007, overall
growth has been good with a projection for 2018 of 8.5 million jobs in construction.
Although construction-related jobs are some of the best paying in the country, they
are often not a person’s first career choice. Look at any construction company, and you
will find people from a variety of backgrounds who, through experience and continu-
ing education, have been promoted through the ranks. This profile is changing as work-
ers age and retire and with the professionalization of the field and the introduction
of undergraduate and graduate construction management programs at colleges and
universities. Both the American Institute of Constructors (AIC) and the Construction
Management Association of America (CMAA) have initiated professional certifica-
tion programs.
Construction projects can be awe inspiring in their breadth and complexity—from
the Egyptian pyramids and Gothic cathedrals to soaring skyscrapers and enormous
bridges. Yet, the industry itself does not own these products, nor does it control their
supply and demand. In fact, construction has relatively few assets compared with those
of other industries. Its success or failure depends on the qualities of its people rather
than on its technology or product. In this way, it is very much a service industry—one
composed of many small businesses, especially in the residential and commercial build-
ing sectors. Construction does not require a patent or a large capital investment; any-
one with motivation, technical skills, and a sufficient cash flow can start a business and
be successful. However, because of the industry’s cyclical nature, it inevitably has slow
periods. Without capital to get them through these slow times, these small “mom and
pop” businesses are at risk, and many are forced out of the market.
The risk factor is much higher in construction than it is in other industries because
outside factors such as government funding, demographics, and market trends largely
determine demand. Another reason for this high risk lies in the unpredictable nature of
the work itself. Since construction takes place outside, it depends on weather conditions.
Any extremes can affect productivity level, damage materials and work in place, create
unsafe conditions, and even shut down the site entirely (see Figure 1.2). Moreover, the
industry is custom oriented, meaning that it is difficult to use mass-production tech-
niques in either materials or methods. Each project has its own learning curve for both
management and labor. Because all these factors make it difficult to accurately predict
how much money will be necessary to complete the project, the industry has a higher
risk of losing money than do industries that rely on more predictable factors.
Financial institutions, medical services, accounting firms, and real estate com-
panies have all been involved in recent mergers, consolidations, and conglomera-
tions. Construction, however, is a study of contrasts. At one time, general ­contractors
­constructed almost the entire project with their own work crews. But as build-
ings become more technically complex and the business of building them more
 The Construction Industry   5

Figure 1.2   Unpredictable weather is just one of the many risks

faced by the construction industry
Source: Photo by Margot Balboni, Geoscapes.

s­ ophisticated, the industry has turned increasingly to specialty trades. Thus, the con-
tractor’s role has largely evolved from boss to manager. However, in other aspects
of the industry, the reverse is happening. While the technical complexities of projects
have strongly influenced the trend toward subcontractor specialization, these same
complexities are merging owners, contractors, and designers into more collaborative
units. In a very real way, this trend is leading constructors back to their roots—as the
master builders.

Industry Sectors
Most designers and builders concentrate their business and build expertise in a specific
sector of the construction industry, each of which is supported by separate material
and equipment suppliers, manufacturers, and subcontractors. These distinct types have
6  chapter 1
Private versus public construction Figure 1.3   Percentage
breakdown of construction put in
Public place in March 2010
36%
Source: Courtesy of U.S. Census Bureau,
2011.

Private
64%

Percentage breakdown by sectors

Heavy
Residential
engineering
31%
35%

Industrial
6% Commercial
28%

evolved because major differences exist in how projects within each sector are funded;
in the building methods involved; and in the manner in which designers, builders, and
owners interact. These sectors are often separated into the following four categories:
• Residential
• Commercial building
• Infrastructure and heavy highway
• Industrial
Figure 1.3 shows the percentage breakdown of (a) private versus public construc-
tion and (b) the four industry sectors.

Residential Sector
The residential construction sector comprises individual homes, small condomini-
ums, and apartment complexes (see Figure 1.4). What all these building types have
in common (apart from the fact that they house people) are the conditions under
which they are constructed. Such projects tend to be privately funded by individual
owners for their own use or for speculation. They are typically designed by architects,
although the plan may come from a mass-produced catalog. In some instances, the
homeowner or the builder may design the structure. Within this sector, there has
been some movement toward premanufactured homes and products. But despite the
 The Construction Industry   7

Figure 1.4   Residential sector projects are usually privately funded, designed by
architects, and strongly influenced by government housing policies and
interest rates
Source: Photo by Margot Balboni, Geoscapes.

tremendous potential in developing premanufactured components for the residential

market, the tendency is still to build most components on site.
As a site-built product, residential construction uses fairly low technology. Not
surprisingly, most of the “mom and pop” operations are found in this sector. Because
the technology needed to build residential buildings is readily available, the capital
required to step into the business is fairly small: a pickup truck, some basic tools, and
an understanding of construction. Supporting these operations are many other small
businesses—lumberyards, tool and equipment rentals, specialty suppliers, and hard-
ware stores. When the economy is strong, these small businesses do well; but because
residential sector projects are privately funded and homogenous in type, many com-
panies go out of business when money gets tight. Interest rates and government policy
toward housing investment also influence the sector’s health. In a good economy, about
one-half of construction spending takes place in the residential sector but when the
economy dips, that percentage can vary considerably. Spending in this sector decreased
­dramatically over the last five years and is only now starting to slowly recover.
8  chapter 1
Commercial Building Sector
This sector includes office buildings, large apartment complexes, shopping malls, theat-
ers, schools, universities, and hospitals (see Figure 1.5). Like residential buildings, these
structures tend to be privately funded, although some public funding is usually avail-
able for schools and hospitals. They are typically designed by an architect with support
from an engineer and are built by general contractors as bid projects or by construction
managers who assist during preconstruction and coordinate the construction. The tech-
nical sophistication necessary for success is greater than in the residential sector, as is
the capital needed to enter the field. These factors lead to fewer players.
Within this sector, there is some specialization. Hospitals, which require a special
knowledge of the activities that happen in them, tend to be technically complex to
design and require tight quality control during construction. Commercial structures
such as shopping malls, office buildings, and theaters are built for quick turnaround and
an eye to marketing and retail image. Firms build their reputations in these specialized
fields, and owners choose designers and contractors based on their reputations. Larger
firms tend to have various divisions that concentrate on specific ­segments of the mar-
ket, meaning that they are generally able to weather economic ups and downs.

Figure 1.5   The commercial building sector includes privately funded projects such
as retail malls and office towers as well as institutional buildings such
as hospitals and college dormitories. The Der Neue Zollhof building
in Düsseldorf, Germany, is one example—an office complex built
speculatively with three separate towers joined by a common parking
facility underground

Source: Courtesy of Frank O. Gehry & Associates, Santa Monica, Calif.

 The Construction Industry   9
Annual construction expenditures are high for this sector, accounting for more
than one-quarter of the construction market. However, the sector is highly depend-
ent on regional economic health. Houston in the 1970s, California in the 1980s, and
the northeast in the 1990s experienced tremendous economic growth and construc-
tion success. But such success inevitably leads to overbuilding, which in turn leads to
a real estate glut and very little continued construction activity as the economy slows
and overbuilt real estate is absorbed. Such factors are part of the construction cycle.
Recently, we have experienced a more significant downturn nationally, a result of
overbuilding and loan practices that overextended people’s ability to repay loans once
the economy slowed and real estate prices declined.

Infrastructure and Heavy Highway Sector

Construction in this sector enables the distribution of goods and people. Examples
include roadways, bridges, canals, dams, and tunnels (see Figure 1.6). These projects
are designed principally by civil engineers and built by heavy construction contractors
who have engineering backgrounds or support. Because of the complexity of the pro-
jects and the importance of equipment and technical know-how, relatively few firms
are involved, and those that are tend to be very large.
Most infrastructure projects are publicly funded because they serve the public’s
needs. Without a strong framework of infrastructure, the nation’s productivity decreases,
and our standard of living is affected. However, the current condition of infrastructure
in the United States requires greater attention. Consider the following statistics from
the 2009 American Society of Civil Engineers Report Card for American Infrastructure:
• Usually built to last 50 years, the average bridge in our country is now 43
years old. In 2008, one in three urban bridges was rated deficient by the U.S.
Department of Transportation.

Figure 1.6   Typically, infrastructure projects are publicly funded and designed by civil
engineers

Source: Photo by Margot Balboni, Geoscapes.

10  chapter 1
• There are 85,000 dams in the United States with an average age of 50 years.
According to the Association of State Dam Safety Officials, there are 15,237
deficient or unsafe dams.
• Most cities rely on water distribution systems that were built prior to World War I.
Drinking water systems are at the end of their useful lives, and many don’t comply
with new environmental regulations. Leaking pipes lose an estimated 7 billion
­gallons of clean water a day. The Environmental Protection Agency (EPA) identi-
fied a capital funding need of $161 billion to replace and repair these systems and/
or upgrade to new regulations.
The need for building or rebuilding in this sector is great. Infrastructure projects
tend to last for a long time and to continue despite regional economic ups and downs.
Although they have traditionally been publicly funded, a growing trend toward part-
nership with private industries may offset their impact on taxes.

Industrial Sector
Steel mills, petroleum refineries, chemical processing plants, and automobile produc-
tion facilities are all examples of industrial facilities (see Figure 1.7). These ­projects
are defined by the production activities within the facility rather than the facility

Figure 1.7   Industrial projects are characterized by the technological process housed
in each facility. These projects tend to be privately funded and fast moving

Source: Photo by Margot Balboni, Geoscapes.

Another random document with
no related content on Scribd:
asetettu norsunluuharjoja, kilpikonnanluisia kampoja sekä
kultatulppaisia pulloja, hajuvesiä, puuterirasia tuoksuvine
riisijauheineen ja pehmeine jauhehuiskuineen. Pieni samettikotelo oli
hopeisella lautasella. Hanna avasi kotelon, ja hänen silmiään
huikaisi ohueen kultaketjuun kiinnitetyn sydämenmuotoisen
medaljongin loisto, sillä se oli kokonaan timanttien peitossa; siihen
oli kätketty Edelbergin kuva. Pesupöydällä oli mitä hienoimpia sieniä,
tuoksuvia saippuoita, erilaisia pesuvesiä, kuten Vinaigre à la violette
de Parme y.m. Sängyllä — taaskin yllätys — oli aamunuttu kullalla
kirjaillusta, kirkkaanpunaisesta silkistä. Sen vieressä valencienne-
pitseillä koristeltu musliinialushame, täydellinen pitsipilvi. Ja tuossa
oli mitä somimmat kullanloistavat tohvelit. Hannan valtasi täydellinen
pukeutumisinto: näissä tuoksuvissa vesissä hänen täytyi kylpeä,
noihin satumaisiin vaatteisiin hän tahtoi pukeutua voidakseen
kokonaan upota häntä ympäröivään komeuteen. Hän heitti yltään
mustan villapukunsa ja kaikki rautatiepölyn ja noen likaamat
vaatteensa; hän kaatoi kaatamistaan tuoksuvia vesiä pesuvatiin ja
valeli hentoja jäseniään siinä; hän hajoitti paksun tukkansa ja
kampasi sen palmikkokruunuksi päälaelle; puuteroi ilmankin jo
valkean ihonsa pehmeämmän valkeaksi; pisti jalkansa pieniin
kultakenkiin; verhosi ruumiinsa batisti- ja pitsipilvellä sekä pukeutui
lopuksi avokaulaiseen raskaaseen, pitkään aamunuttuun. Vihdoin
kiinnitettyään medaljongin kaulaansa hän oli valmis. Hän astui peilin
ääreen, jossa hän näytti kuninkaalliselta, ihanalta ilmestykseltä, ja
hän tyhjensi inhimillisten ilojen hurmaavimman riemupikarin: nuoren,
rakastetun naisen kauneustietoisuuden. Hän viipyi kauan peilin
ääressä. Hänen silmänsä eivät koskaan olleet niin loistaneet kuin
nyt, hänen huulensa olleet niin purppuraiset, hänen valkeat
hampaansa niin helmenkirkkaat kuin nyt. Ja miten komealta
näyttikään hänen pitkä, solakka vartalonsa poimutetussa leningissä,
miten plastillisen kaunis olikaan hänen säännöllisesti muodostunut
kätensä, hänen pyöreä, pitsihihasta pistävä käsivartensa.

Hitain askelin hän palasi saliin, vaipui pehmeään nojatuoliin ja

nojasi päänsä selustaan, antaen ajatusten viipyä tässä uudessa,
nautintorikkaassa, mutta kuitenkin pelottavassa asemassa. Hän
ahmi vaatteittensa sulotuoksua ja kukkasten lemua; hän tarkasteli
peilinkehysten ja uudintankojen kultaloistoa, hänen silmänsä
viipyivät lattiamaton kirjavassa mallissa ja damastiverhojen poimujen
varjoissa. Hän kuunteli ajoneuvojen ratinaa, kaukaisen
sotilassoittokunnan säveliä, tänne saakka tunkeutuvaa
suurkaupungin hälinää; hän ajatteli heidän lähestyvää
jälleennäkemistään, ja kukkaintuoksu, värileikki, sävelet ja odotus
tuudittivat hänet sellaiseen mielentilaan, kuin hän keinuisi leppeillä
elämänaalloilla.

Hienous ja ylellisyys vaikuttavat herkkiin mieliin kauniin maiseman

tavoin, toisiin luonteisiin taas runollisen luonnon tavoin. Samaten
saavat tuoksu, värit ja sävelet luonnon ihanuutta ymmärtävän sielun
väräjämään. En ymmärrä, miksi luonnon ihailemista kaikkialla
pidetään jalona, viattomana ja ihanteellisena, kun sitävastoin
rikkaudesta ja loistosta nauttiminen leimataan synnilliseksi,
proosalliseksi ja aineelliseksi. Ei siinä mieltä hivele joku erikoinen
huonekalu, määrätynlaiset vaatteet tai suloiset tuoksut, vaan
keinotekoinen kauneus kokonaisuudessaan. Ylellisyydellä on sille
ominainen tuoksunsa — siinä on jotain pehmeää, kiehtovaa,
onnensekaista; ylhäisessä loistossa on ominainen suuntansa, se on
etevää, mahtavaa, ylpeää. Lyhyesti sanoen, yhtä vähän tässä kuin
siinäkään, auringonpaahtamassa maisemassa tai valaistussa salissa
— ruusuntuoksuisissa lehtimajoissa tai hajuvesien kyllästämissä
huoneissa, yksilöt aikaansaavat nautinnontunteen, vaan jokin niistä
virtaava kokonaisuus. Tietenkään jokainen ei voi tuntea ylellisyyden
tuottamaa runollisuutta. Rikkaudessa kasvaneelle se on yhtä
tuntematon kuin vuoristolaiselle hänen vuorimaisemiensa
mahtavuus. Mutta Hannan kaltaiseen ihmiseen, joka koko
nuoruutensa on uneksinut komeutta ja rikkautta, jonka esteettisesti
kehittynyt maku kaipaa kaikkea elämän ihanuutta, joka niin kauan on
ollut pakotettu kitumaan sen puutteessa, täytyy näin äkkiä avautuvan
ylellisyysmaailman vaikuttaa huumaavasti.

Ja tästä johtui, että Hanna tunnin ajaksi unohti tekonsa

kauheuden, mikä vielä eilen — hänen ollessaan tavallisissa
olosuhteissa — sai hänen poskilleen vierimään katkeria ja vilpittömiä
kyyneliä.
X.

Hän soitti.

»Vietiinkö kirjeeni?» kysyi hän sisääntulevalta palvelijalta.

»Vietiin, rouva kreivitär, lähetti jätti kirjeen Edelbergin palatsin

portinvartialle. Mutta herra kreivi ei ollut kotona.»

»Hyvä on.»

»Onko teillä, rouva kreivitär, muuta käskettävää?»

»Ei, kiitos.» Palvelija poistui.

Tämä »rouva kreivitär» kuulosti hänestä vastenmieliseltä. Tämä

anastettu arvonimi muistutti häntä hänen asemansa heikoimmasta
kohdasta. Mikä hän olikaan enää? »Rouva kreivitär» arvonimi ei ollut
hänen, eikä hän myöskään voinut nimittää itseään rouva
Ballmanniksi, siitä nimestä hän oli vapautunut kuten pölyttyneestä
matkapuvustaankin, ja nimiraiska oli heitetty nurkkaan tahrattuna,
pirstottuna, halveksittuna. »Kauneuden kuningatar» — sen arvon
Edelberg oli antanut hänelle. Oi, hän tiesi liiankin hyvin, että myyty,
laittomasti lahjoitettu kauneus saa kantaa arvotonta paperikruunua…
Nyt hänen ajatuksensa kiersivät jälleen synkkiä polkuja… »Onko hän
osaava antaa arvoa sille lahjalle, jonka hänelle kannan», kyseli hän
itseltään; »osanneeko hän pitää kunniassa kunniani suurta,
arvioimatonta uhria?» Hanna ajatteli kaikkia hänen vakuutuksiaan,
hänen myrskyisiä rukouksiaan, hänen tulisia valojaan, ja hän vastasi
pelkäämäänsä kysymykseen — myöntävästi. Mutta jos hän olisi
kysynyt elämääkokeneelta ystävältä, olisi tämän täytynyt vastata:
»Ei, Hanna, ei; kukaan mies ei voi antaa arvoa uhratulle
naisenkunnialle, sillä sellaista ei ole. Uhrattu kunnia ei ole mikään
kunnia.»

Tunnit kuluivat. Jonkun ajan hän uneksi flyygelin ääressä, jonkun

ajan hän taas kulutti katselemalla katuliikettä. Jokainen hänen
oveansa lähenevä askel, jokaiset portin eteen pysähtyvät ajoneuvot
saivat hänen sydämensä kiivaasti sykkimään. Vihdoin hän tuli
kärsimättömäksi. »Kellon täytyy jo olla paljon», hän ajatteli ja soitti
uudelleen. Sama palvelija näyttäytyi taas.

»Paljonko kello jo on?»

»Kolme, rouva kreivitär. Tavallisesti kreivi Edelberg tulee tänne

viiden tienoissa», jatkoi hän itsestään, »ja useimmiten kreivi syökin
täällä päivällisensä. Mihinkä aikaan haluatte syödä päivällistä, rouva
kreivitär?»

»Kattakaa kahdelle tänne heti viiden jälkeen.»

»Kyllä.»

Hanna tuli yhä levottomammaksi. Siis vielä kaksi tuntia, ellei hän
tulisi aikaisemmin. — — — Mutta nämäkin tunnit kuluivat. Kyyppari
kulki edestakaisin kattaen pöytää. Hän veti paksut verhot ikkunain
eteen estääkseen laskeutuvaa hämärää tunkeutumasta huoneeseen
ja sytytti sitten kahdet kuusihaaraiset kynttilänjalat. Sivupöydälle hän
oli käskemättä asettanut samppanjapulloja jäähdytysmaljaan.
Keskelle kahdelle hengelle katettua pöytää hän asetti kukkaruukun
sekä molemmille puolille kynttilänjalat, avasi viinipulloja ja erilaisia
säilykkeitä. Valmistukset olivat tehdyt.

»Rouva kreivitär suvainnee soittaa, kun saamme tarjota

päivällisen.»

Hanna taivutti hyväksyen päätään.

»Paljonko kello on?» kysyi hän vielä kerran.

Tarjoilija katsoi kelloaan.

»Kymmentä minuuttia vailla viisi», vastasi hän poistuen.

Hanna hengähti syvään. — Nyt — nyt, kohta hän on täällä! —

Valaistu huone katettuine pöytineen näytti vieläkin ylellisemmältä
kuin päivänvalossa. Myöskin hänen kauneutensa — hän katsahti
jälleen peiliin — näytti tulenvalolla vieläkin hurmaavammalta. Mutta
häntä pelotti, pelotti suunnattomasti. Hän kaatoi itselleen lasillisen
Rheinin viiniä ja joi sen äkkiä. »Se antaa rohkeutta!» Sitten hän
istuutui uunin vieressä olevaan nojatuoliin odottamaan tähdäten
katseensa oveen. Jo seuraavassa silmänräpäyksessä oli rakastetun
syvä, värähtävä ääni kuiskaava hänen nimensä, heidän huulillaan
asuva suudelma, jota ei oltu vielä otettu eikä annettu, tuli nyt
polttavaksi todellisuudeksi…

Hän olisi voinut laskea sydämensä lyönnit. Äkkiä tuntui kuin se

olisi lakannut sykkimästä; hän kuuli askelien lähestyvän. Nyt
koskettiin ovenripaan. Ei epäilystä enää, ovi aukeaa ja sisään astuu
pitkä mieshenkilö.

Tulija oli sulkenut oven. Hanna ei katso häneen. Mitä hän nyt
tuntee, on liian voimakasta. Hän ei tiedä itsekään, onko se onnea vai
tuskaa. Vielä hetkinen ja hän on lepäävä hänen sylissään…

»Armollinen rouva…»

Ääni on vieras. Kauhistuneena Hanna kohottaa katseensa ja

näkee oudon herran seisovan edessään.

»Armollinen rouva — pyydän kohteliaimmin anteeksi. Olen hotellin

omistaja. Minun velvollisuuteni on ilmoittaa teille eräs asia.»

»Ilmoittaa?» kysyi Hanna hämmästyneenä ja levottomana. Hänen

asemassaan oleva nainen pelkää jokaista ihmistä. Kun odottaa
rakastettuaan, ei tahdo nähdä ketään muuta koko maailmassa.

»Te odotitte kreivi Edelbergiä?»

»Niin, entä sitten?»

»Hän tilasi nämä huoneet teille, armollinen rouva, te olette kaiketi

joku kreivin sukulainen, joka tapauksessa olitte hänelle hyvin
läheinen; sentakia olen pakoitettu ilmoittamaan teille erään
tapauksen… onnettomuuden…»

»Jumalan tähden, mitä on tapahtunut?»

»Rauhoittukaa, armollinen rouva. On todella tapahtunut

onnettomuus. Tieto siitä on levinnyt kaupungissa. Kreivillä oli tapana
joka aamu joko ratsastaa tai ajella Praternilla. Tänä aamuna, kun
teidän kirjeenne jätettiin kreivin palatsiin, oli hän lähtenyt ajelemaan.
Hän ajoi itse koetellakseen paria uutta hevosta. Nämä pelästyivät —
ja pillastuivat — kreivi putosi kuskipukilta ja satutti itsensä niin
pahoin katukivitykseen, että jäi siihen liikkumattomana…»

»Pahoin haavoittuneena?» kysyi Hanna hiljaa. Hän hillitsi itsensä

saadakseen kuulla pahimman. »Jatkakaa, en ole kreivin
sukulainen.»

»Kun kreivi nostettiin ylös», jatkoi mies, »oli hän kuin kuollut.
Hänet vietiin lähimpään apteekkiin. Kutsuttiin lääkäri, mutta tämä
totesi vain kreivin kuolleen ja että hän oli kuollut heti.»

Hanna mykistyi. Kuolonviestin tuoja jatkoi:

»Kreivi Edelberg, joka oli Wienin rikkain ja tunnetuin jalosukuinen,

tunnettiin heti ja vietiin palatsiinsa. Lähetettiin heti tieto hänen
äidilleen ja sisarelleen, ruhtinatar Hochsteinille. Ehkä armollinen
rouvakin haluaa lähteä sinne… käskenkö vaunujen ajaa esiin?»

Hanna pudisti kieltäen päätään ja viittasi kädellään haluten olla

yksin. Hotellinomistaja kumarsi äänetönnä ja poistui huoneesta.
Hanna syöksyi ovelle ja lukitsi sen. Taas hän tahtoi olla yksin, aivan
yksin — tällä kertaa äärettömine suruineen.
XI.

Päivän valjetessa seuraavana aamuna Hanna oli vaipunut

levottomaan uneen. Kyynelissä valvottu yö oli hänet siinä määrin
väsyttänyt ja murtanut, että hän vähitellen oli kadottanut tajuntansa
ja nukahtanut hetkeksi. Surkuteltava, nuori nainen oli viettänyt yönsä
tuskallisessa keskustelussa kuoleman kanssa, sillä alituisesti väikkyi
lemmityn kuva hänen edessään ja hänestä itsestään tuntui, että
hänenkin nyt täytyi kuolla.

Auringonsäde pilkisti esiin raollaan olevien ikkunaluukkujen

välistä. Hanna ei tullut heti tajuihinsa; toalettipöydältä leviävä tuoksu
kietoi hänet eilispäivän ylellisyyden nautintoon ja
rakkaudenkaipuuseen — mutta ainoastaan pariksi sekunniksi, sillä
samassa häntä ympäröivät todellisuuden kauhut ja hänen päänsä
painui tyynyihin, huulten kuiskatessa samaa sanaa kuin uneenkin
vaipuessa: »kuolla…»

Mikä hänet nyt perikään? Yksin, suojatonna, rahatta suuressa,

vieraassa kaupungissa; kaikki seurustelu- ja perhesiteet katkottuina,
kunniatonna, syyllisyyden painamana — kenen puoleen hän voisi
kääntyä? Miehensä kasvojen eteen hän ei voinut enää astua; Ewald
olisikin oikeutettu sysäämään hänet luotaan. Entä kummitäti? Ei,
mistään hinnasta hän ei saattaisi jälleen näyttäytyä paikalla, jonka oli
niin häpeällisesti jättänyt. Hän ei edes uskaltanut kiiruhtaa
rakastettunsa ruumiin ääreen sanomaan kuolleelle viimeisiä
jäähyväisiä, sillä hänen luonaan valvoivat hänen äitinsä ja sisarensa,
kaksi ylpeätä, vierasta naista, jotka kieltäisivät häneltä pääsyn. Mitä
oikeutta hänellä olisikaan tunkeutua surevaan perhepiiriin? Ei
mitään. Hänellä ei ollut oikeutta vaatia rakkautta, kunnioitusta tai
edes sääliä keneltäkään koko maailmassa; ainoa, joka oli suonut
hänelle rakkautta ja ihailua sekä tyhjentänyt hänen jalkainsa juureen
riemun kyllyydenmaljan, — oli kuollut!

Tuska kadottamastaan ei ollut kuitenkaan syöpynyt Hannan

mieleen niin syvälle, kuin hän oli luullut. Hän ei ollut koskaan
rakastanut häntä sellaisella syvällä, lämpimällä rakkaudella, joka on
intohimoista myötätuntoisuutta; kreivi oli ihastuttanut ja lumonnut
hänet. Rakkautta, tuota pohjatonta, sydämellistä hellyyttä hän tunsi
pikemmin hylkäämäänsä kunnon puolisoa kuin seuraamaansa
komeaa miestä kohtaan. Hänen tuskansa oman yksinäisen
asemansa johdosta oli valtavampi kuin kuolleen jälkeenjättämä
murhe, vaikkei hän sitä koettanut selvittää; — hän tiesi ainoastaan,
koettamatta onnettomuuttaan perustella, olevansa sanomattoman
onneton — niin onneton, ettei hän tahtonut elää kauemmin. Ensi
silmänräpäyksessä, ymmärrettyään onnettomuutensa laajuuden,
hän luuli sen olevan kylliksi surmaamaan hänet. Mutta moraalinen
tuska ei surmaa. Luonto on siten järjestänyt, sillä aika, kaiken
parantava, poistaa sellaisen tuskan, vaikka se tuskan kokeneesta on
mahdotonta, vaikka hänestä sellaisen mainitseminenkin on loukkaus
hänen syvää suruaan kohtaan.

Hanna kohottautui hitaasti ja silmäili ympärilleen. Tuolla nurkassa

pisti hänen silmäänsä eilen poisheittämänsä, musta villaleninki. Hän
oli vielä pukeutuneena komeaan punaiseen aamunuttuun. »Tahdon
pukeutua surupukuun», hän ajatteli ja nousi muuttaakseen hitaasti ja
väsyneesti vaatteita. Sitten hän riisui medaljongin kaulaltaan ja pani
sen koteloonsa suudeltuaan ensin itkien siinä olevaa valokuvaa.
Katse suuntautui totutusti peiliin. Hän oli kalpea, itkettynyt, kuihtunut.
Ja kuitenkin hän oli kaunis. Liian kaunis kuollakseen — ennen
kaikkea liian nuori: ei täyttä kahtakymmentä… Olisiko hänellä
rohkeutta heittäytyä kylmään Tonavaan tai työntää veitsi rintaansa —
tai ostaisiko hän revolverin?…

Hän riistäytyi irti sellaisista ajatuksista, hänellä oli nyt muuta

tekemistä. Hänen täytyi jättää tämä hotelli, jossa voitaisiin löytää
hänen jälkensä, jossa ihmiset keskustelisivat hänen surustaan ja
hänen suhteestaan vainajaan. Hän tahtoi paeta johonkin kaukaiseen
matkustajakotiin jonnekin esikaupunkiin, missä kukaan ei tuntisi
häntä eikä tietäisi hänen surustaan; yksinkertaiseen huoneeseen
ilman silkkipäällyksisiä huonekaluja, ilman tuskastuttavaa Ylang-
Ylang-tuoksua, hän tahtoi vetäytyä kuten haavoitettu eläin pesäänsä
— ja itkeä mielensä keveämmäksi sekä ajatella, mihin sitten ryhtyä.

Pukeuduttuaan matkapukuunsa ja valeltuaan kyyneleisiä

kasvojaan raikkaalla vedellä hän meni saliin. Oi, flyygeli oli vielä
auki, koskematon pöytä katettuna: kynttilät olivat palaneet loppuun,
samppanjapullo avaamattomana jäähdytysastiassa, jäät sulaneina,
lieska uunissa sammuneena, kukat kuihtuneina: kirkas auringonsäde
tunkeutui ikkunaverhon raosta ja valoi juovan matolle — eilinen eloa
uhkuva taulu oli kuin kuollut.

Hanna soitti aukaisten oven. Palvelija saapui heti.

»Mitä armollinen rouva haluaa?»

 »Aion matkustaa. Tuokaa laskuni.»

»Kyllä. Tahdotteko aamiaista, armollinen rouva?»

Hanna nyökäytti päätään myöntäen. Kupillinen lämmintä teetä

tekisi hänelle hyvää. Hän otti kukkaronsa taskusta ja laski rahansa.
Hän oli ottanut mukaan hiukan yli sata guldenia kotoa lähtiessään.
Siitä matka: hänelle jäi vielä viisikymmentäkahdeksan guldenia.
Kahdeksan päivää olivat huoneet jo olleet tilatut — Hanna odotti
vavisten, että lasku olisi suurempi kuin minkä hänen rahansa
riittäisivät korvaamaan.

Palvelija toi tarjottimella aamiaisen ja samalla laskun. Hanna kääri

auki paperin.

»Huoneet ovat maksetut eiliseen saakka», huomautti palvelija.

19-20 p:nä lokakuuta: Huone N:o 20.

Vaunut…………… 2:—
Kynttilöitä………. 3:—
Aamiainen………… 2:—
2 päivällistä à 5:—.. 10:—
Viinejä………….. 18:—
Sanan viejä……….. 1:—
Huone 1 vuorokausi… 20:—
Aamiainen……….. 2:—
FL 58:—

Hanna katsahti ainoastaan loppusummaan ja pani maksun

pöydälle.
Palvelija huomasi avaamattomat viinipullot.
 »Eikö samppanjaa vähennetä laskusta sekä rouva kreivittären
tilaama mutta syömättä jäänyt päivällinen. Huomaan niiden
erehdyksestä tulleen laskuun.»

»Miten tahdotte, mutta pitäkää jäännös itse. Nyt haluaisin vaunut.»

Tämän jälkeen hän alkoi pakata tavaroitaan. Pienen komean

matkalaukun hän otti myöskin ja pani siihen medaljongin. Eilen
elossaolevalta saamansa lahjat hän tahtoi tänään vastaanottaa
kuolleelta, jotteivät ne joutuisi vieraisiin käsiin… medaljongin hän
tahtoi mukaansa hautaan. Hän oli ihmeissään osoittamastaan
tarmosta. Häntä ylläpiti ainoastaan ajatus päästä näistä noidutuista
huoneista, tästä satulinnasta, joka — niinkuin eräässä sadussa
kerrotaan — oli niin loihdittu, että kultaseinät muuttuivat
hautakammion muureiksi ja jalokivet mateleviksi madoiksi; ja
sitäpaitsi hän sai voimia yksinäisen huoneen kaipuusta, huoneen,
joka olisi hänen haavoitetun sydämensä kuolinkammiona.

»Vaunut odottavat», ilmoitti palvelija.

Hanna kiinnitti harsonsa aikoen mennä, kun eilinen herra astui

sisään. Tämän miehen näkeminen oli kuin puukon pisto. Mitähän tuo
onnettomuuden sanansaattaja vielä tahtoi?

»Suokaa anteeksi, armollinen rouva, te lähdette; mitä on tehtävä

flyygelille ja kaikille niille tavaroille, jotka herra kreivi on jättänyt
tänne?»

»Nämä tavarat olivat aiotut minulle. Minä otan osan mukaani.

Mutta jos olette sitä mieltä, etten ole siihen oikeutettu, niin jätän ne
heti takaisin.»
 »En ensinkään, armollinen rouva. Päinvastoin tahtoisin tietää,
onko kaikki ollut kuten olla pitää ja miten te haluatte minun
menettelemään flyygelin suhteen?»

»Sitä en tiedä.»

»Tarkoitan, jos te ette siitä huoli? Flyygeli on vuokrattu — jos siis

tehtailija lähettää hakemaan sitä, niin saan vain antaa sen ilman
muuta?»

»Tietysti.»

»Ja huoneita ei tarvitse pitää enää teitä varten?»

»Ei.»

»Siinä tapauksessa on kaikki järjestyksessä.»

Hanna huoahti helpotuksesta. Hän oli jo pelännyt näitten asiain

takia saavansa ikävyyksiä ja olevansa pakotettu ilmoittamaan
nimensä ja arvonsa.

»Odottavatko vaunut?» hän kysyi.

»Ne ovat valmiit!»

Hotellinpalvelija otti hänen molemmat käsilaukkunsa ja kantoi ne

ulko-ovelle. Hanna seurasi. Mutta miten erilaiset olivatkaan ne
tunteet, jotka liikkuivat hänen mielessään hänen nyt astuessaan alas
noita leveitä, ruhtinaallisia portaita, miten toisenlaiset ne, jotka hänen
sydäntään sykähyttivät eilen hänen noustessaan huoneisiinsa!

Hän istuutui vaunuihin.

 »Minne ajetaan?» kysyi ovenvartija.

»Pohjoiselle asemalle.» Sieltä hän tahtoi kadota jäljettömiin.

Siten hän ajoi toisen kerran samoja vilkasliikkeisiä katuja. Eilen

hän surkutteli noita edestakaisin kiiruhtavia työmuurahaisia, jotka
olivat niin työssään kiinni, etteivät muuta ennättäneet ajatellakaan, ja
tänään hän kadehti heidän huolettomuuttaan ja elämänhaluaan. Eikä
heidän joukossaan ollut yhtäkään, joka olisi voinut arvata hänen
kurjuutensa! Tuollaisessa yksinäisyydessä keskellä suurkaupungin
humua on jotain kauheata.

Vaunut pysähtyivät asemalle. Kantaja käänsi alas astuinlaudan ja

otti hänen laukkunsa. Hanna maksoi kyydin ja meni asemasillalle.
Täälläkin aaltoili välinpitämättömiä ihmisjoukkoja. Kaikki tuntui
hänestä käsittämättömältä. Hanna molempine käsilaukkuineen oli
pieni aalto ihmismeressä. Kukaan ei kysynyt, mistä hän tuli tai minne
meni. Jokaisella oli kylliksi omassa itsessään. »Onko sinulla
laukkuni?» — »Sano terveisiä sedälle.» — »Siis kirjoitat heti perille
saavuttuasi.» — »Missä on kantajamme?» — »Berliiniin menevä
pikajuna kai yhdistetään tähän.» — »Onnea matkalle.» Tällaista
Hanna kuuli ympärillään.

Vihdoinkin puhutteli häntä eräs nuori herra: »Matkustatteko yksin,

kaunis lapsi?» Hanna kääntyi pois vastaamatta. Hän meni
odotussaliin ja istuutui nurkkaan. Kantaja tuli hänen luokseen
kysyen:

»Onko armollinen rouva jo ostanut piletin? Ensimäinen soitto

kilahti.»
 »En, en matkusta tässä junassa. Odotan erästä henkilöä
tulevalla.»

Eräs rautatievirkailija avasi lasiovet:

»Paikoillenne, hyvä herrasväki — Brünn, Prag…»

Ihmiset kiiruhtivat ulko-ovelle, Hanna jäi yksin paikoilleen. Sinä

hetkenä hän ei ajatellut onnettomuuttaan; hänellä oli täysi työ
näytellä osaansa. Mitä hyödyttivät hänen aikeensa viedä palvelijat,
ajurit ja kantajat väärille poluille. Kuten karannut rikoksentekijä hän
koetti lakaista umpeen jäljet. Hänen järkensä oli jo niin uupunut, ettei
siihen mahtunut muuta kuin yksi ajatus: olla yksin, tuntemattomana.
Ikäänkuin hän ei nyt jo olisi ollut kyllin yksin ja huomaamattomana.

Odotettuaan junan tuloa hän meni ihmistulvassa kadulle ottaen

ajurin.

»Ajakaa jonnekin esikaupungin hotelliin, johonkin yksinkertaiseen

ja halpaan.»

»Ehkäpä 'Kultaiseen omenaan'?» ehdotti kuski.

Hanna suostui. Äkkiä hän sai tuuman.

»Tiedättekö missä Edelbergien palatsi on?»

»Kreivi Edelbergin? Hänen, joka kuoli tapaturmaisesti eilen?»

»Niin.»

»Kyllä tiedän: oopperan luona.»

»Ajakaa sen ohi ja näyttäkää minulle talo.»

 »Hyvä.» Kuski nousi istuimelleen. Hanna nojautui
vaununnurkkaan ja sulki silmänsä. Noin neljännestunnin kuluttua
ajuri pysäytti ja koputti ikkunaan.

»Tuolla, missä on niin paljon vaunuja, on Edelbergin palatsi.»

Hanna katsahti ulos ja näki suuren, komean rakennuksen, jonka

pääoven edessä seisoi useita vaunuja.

»Tahdotteko nousta vaunuista?» kysyi kuski. »Herra raukka

makaa kai kuolinpaareilla, jos te haluaisitte nähdä hänet…»

Hanna taisteli hetkisen. Ei, se olisi liian kauheaa, eikä hänellä olisi
siihen voimia. Hän pidätti kyyneleensä ja sanoi:

»En, en; ajakaa eteenpäin.»

»Kultaiseen omenaan?»

»Niin.»

Yhä edelleen Hanna hillitsi itkuaan, vaikka tunsi, että katkeran

tuskan täyttämä sydämensä olisi saanut siitä lievitystä. Vaunut, jotka
olivat jättäneet Ring-kadun ja kulkeneet yli Elisabet-sillan, jatkoivat
matkaansa Wiedenin esikaupungin sivukaduilla ja pysähtyivät
lopuksi erään yksinkertaisen, kaksikerroksisen talon avoimen portin
eteen.

Paitahihasillaan oleva renki avasi vaununoven.

»Voinko saada huoneen?» kysyi Hanna.

»Vai niin, tahdotte huoneen? Minäpä kysyn. — Schani!» huusi hän

pihalle päin, »onko huonetta vapaana?»
 »Luulisin olevan», vastasi ääni.

Palvelija, jolla oli likainen lautasliina kainalossa, otti hänen

tavaransa.

»Kas niin, neiti, olkaa hyvä, tätä tietä. Ajuri maksaa kaksi
guldenia.»

Hanna maksoi. Sitten hän seurasi edellä kulkevaa palvelijaa

eteisen läpi. Tallin, kyökin ja viinin haju löi häntä vastaan. Opas vei
hänet kapeita rappusia matalan oven luo, jonka hän työnsi auki.

»No — sopiiko tämä huone teille? Meillä ei ole muuta huonetta.»

Huone oli yksi-ikkunainen, ilman mattoa ja verhoja; siellä oli sänky,

sohva, piironki, kaksi pöytää ja vaatenaulakko; kaikki oli köyhää ja
ikävännäköistä, kuten aina kolmannen tai neljännen luokan
hotelleissa. Mutta Hanna ei välittänyt siitä; hän halusi vain rauhaa ja
yksinäisyyttä.

»Kyllä, kyllä se on hyvä. Jos jotain tarvitsen, niin soitan.»

Sitten hän sulki oven ja heittäytyi sohvalle, antaen kauan

pidätettyjen kyynelten vapaasti tulvia.
XII.

Loppumattomiin saakka ei voi itkeä. Muutaman tunnin kuluttua

Hanna makasi kyyneleettömänä, uupuneena, murtunein mielin. Joku
koputti ovelle. Tämä sai Hannan irtaantumaan synkistä
ajatuksistaan, ja hän aukaisi oven. Tarjoilija toi matkailijakirjan.

»Pyytäisin teitä kirjoittamaan arvoisan nimenne.»

Hannan sydämeen koski: hänellä ei ollut enää mitään nimeä. Hän

oli tuhlannut »arvoisan nimensä». — Hän kirjoitti: »Anna Meyer.»
»Lukemattomien ihmisten nimi on Meyer», ajatteli hän, »siihen ei
kukaan kiinnitä huomiota.»

»Haluaako neiti syödä? Olen ottanut mukaan ruokalistan.»

Silloin Hanna huomasi olevansa nälissään.

»Kyllä, tuokaa minulle annos liemiruokaa.»

»Entä muuta?»

»Mitä hyvänsä.»
 »Kenties leikkele perunamuhennoksen kanssa ja olutta», ehdotti
tarjoilija.

»Mitä haluatte», toisti Hanna. Tarjoilijan kattaessa pöytää — mikä

ero eilisten päivällisvalmistusten ja tämän välillä! — Hanna meni
ikkunan luo, avasi sen ja alkoi katsella ulos. Mikä ero tässäkin
verrattuna hänen eilen hotellinparvekkeelta saamiinsa vaikutelmiin.
Ikkuna avautui ahtaalle, kivillä lasketulle pihalle. Keskellä pihaa oli
omnibusvaunu, jonka pyöriä renki piippu hampaissa puhdisteli.
Kaivon luona ammensi joku keittiöhenkilökuntaan kuuluva vettä
suureen astiaan, minkä sitten kantoi pois päänsä päällä. Sitten
saapui pihaan posetiivinsoittaja, asetti kidutuskapineensa paikoilleen
ja alkoi soittaa. Tähän sietämättömään musiikkiin sekoittautui
huutoja anniskeluhuoneesta, nopeitten askelten ääniä, avattujen ja
suljettujen ovien kolinaa, astioiden helinää ja kovaäänistä puhelua,
mikä kaikki tekee tämänluokkaisen ravintolan niin rauhattomaksi.

Hanna sulki ikkunan ja istuutui syömään valmistettua päivällistään.

Hän oli luullut olevansa sellaisen surun ja tuskan vallassa, että
hänen olisi mahdoton syödä mitään, ja häntä kummastutti nyt, että
ruoka maistui ja, mikä hänestä oli vieläkin kummallisempaa, että se
maistui hyvältä. Murtunut sydän ja wieninleikkele! Näitä kahta asiaa
ei suinkaan romaanissa voisi panna vierekkäin; mutta
todellisuudessa on laita toisin. Siinä nuori, terve ruumis vaatii —
huolimatta moraalisista iskuista — ruokaa, juomaa ja lepoa.
Tämmöisten nautintojen hetkinä on suru, ainakin ulkonaisesti,
unohdettu; — se on tosin jäljellä, sille tietää kokonaan kuuluvansa,
mutta on kuin se olisi hetkeksi poistunut viereiseen huoneeseen
odottamaan.