(eBook PDF) Construction

Management, 5th Edition by Daniel W.

Halpin
Visit to download the full and correct content document:
https://ebooksecure.com/download/ebook-pdf-construction-management-5th-edition-b
y-daniel-w-halpin/
Preface

Introduction
This book has been a basic text worldwide over the past 35 years. It provides an introduction to
the construction industry for students planning to work as construction managers. It is estimated
that more than 400,000 students and practitioners have used it to gain a broad understanding of
what one might encounter as an engineer and/or manager in the complex world of construction.
The first edition of this text was published by John Wiley and Sons, Inc., in 1980. Quoting
from the Preface of that edition, we noted that:

The construction industry . . . is a fragmented and diffuse industry encompassing both very small and
very large contracting groups as well as the in-house forces of government and semi-government
agencies. It also includes many professional groups such as architects, engineers, construction man-
agers, and management consultants. In addition, materials suppliers and vendors as well as other
support groups are part of this massive industry. It is not surprising then that it speaks with many
voices, and that at times highly quantitative methods are appropriate while at other times the intuitive
or empirical approach is all that is available. The management of construction is at one and the same
time an art and a science.

Therefore, construction managers must be masters of a wide range of qualitative and quan-
titative subjects and deal with a wide spectrum of topics involving technical, management, legal,
financial and leadership issues. Using an analogy, a construction manager is like a ­decathlon
athlete who must be outstanding in a wide range of technical and people-oriented areas—a jack
of all trades, master of all.

Organization
Early chapters of this text address the history of construction and the process by which owners
procure and contractors execute construction projects. Subsequent chapters deal with company
organization as well as planning and scheduling. Chapters addressing the four Ms of
construction—money, machines, manpower, and materials—are then presented. Along the way,
monetary concepts such as calculating the cost of money (i.e., issues regarding interest and invest-
ment), the impact of taxes, funding of projects from the owner’s perspective and how contractors
manage “cash flow” during the construction process are discussed. The final chapter discusses
one of the most important issues confronting modern day construction managers—safety.
Material new to this edition includes chapters on planning and scheduling that have been
streamlined to provide a smoother presentation. In addition, a new chapter addressing linear
scheduling methods in detail as well as the scheduling impact of resource allocation and resource
planning has been added.
Material regarding the historical background of construction as a profession and a disci-
pline has been included to help the student become excited about the multifaceted nature of
­realizing great construction projects. Hopefully, students will gain a better understanding of the
role played by construction over the centuries in shaping the society in which we live.

vii
viii Preface

Acknowledgments
The authors would like to recognize the late Professor Ronald Woodhead of the University of
New South Wales for the major role he played in the realization of the first two editions of this
book. His experience and insights were critical to the success of these earlier editions.
We would also like to thank the many colleagues and numerous students who have pro-
vided very useful feedback regarding various aspects of this book over the past 35 years.
In particular, the following academics and industry colleagues provided important insights
and relevant material for this book:
Dulcy Abraham and Joe Sinfield, Purdue University
Bob Bowen, Bowen Engineering, Indianapolis, IN
Peter Dozzi, University of Alberta, Edmonton, Canada
Jimmy Hinze, University of Florida, Gainesville, FL
E. Paul Hitter Jr., Messer Construction, Cincinnati, OH
Mike Kenig, Holder Construction, Atlanta, GA
Jerry Kerr, Construction Consultant, Indianapolis, IN
Kelly Wallace, Bozzuto Construction, Greenbelt, MD
Finally, we would like to recognize the continuing support and understanding of our families
through the process of writing, updating, and preparing the text for publication.
Contents

About the Authors v

Preface vii

1 History and Basic Concepts 1

1.1. Bridges and History 1
1.2. The Historical Impact of Construction 2
1.3. Great Captains of Construction 3
1.4. Panama Canal 5
1.5. Other Historic Projects 8
1.6. Construction versus Manufacturing Processes 9
1.7. Project Format 10
1.8. Project Development 11
1.9. Construction Technology and Construction Management 12
1.10. Construction Management Is Resource Driven 13
1.11. Construction Industry 14
1.12. Structure of the Construction Industry 14
1.13. Differing Approaches to Industry Breakdown 15
1.14. Management Levels of Construction 16
Review Questions and Exercises 18

2 Preparing the Bid Package 19

2.1. Project Concept and Need 19
2.2. Establishing Need 20
2.3. Formal Need Evaluation 21
2.4. Conceptual Drawings and Estimates 22
2.5. Preliminary and Detail Design 27
2.6. Notice to Bidders 28
2.7. Bid Package 28
2.8. General Conditions 33
2.9. Supplementary Conditions 34
2.10. Technical Specifications 34
2.11. Addenda 38
2.12. Decision to Bid 38
2.13. Prequalification 39
2.14. Subcontractor and Vendor Quotations/Contracts 39

ix
x Contents

2.15. Bid Bond 40

2.16. Performance and Payments Bonds 41
2.17. Cost and Requirements for Bonds 42
Review Questions and Exercises 43

3 Issues During Construction 45

3.1. Acceptance Period/Withdrawal 45
3.2. Award of Contract/Notice to Proceed 46
3.3. Contract Agreement 47
3.4. Time Extensions 47
3.5. Change Orders 48
3.6. Changed Conditions 49
3.7. Value Engineering 50
3.8. Suspension, Delay, or Interruption 51
3.9. Liquidated Damages 53
3.10. Progress Payments and Retainage 54
3.11. Progress Reporting 55
3.12. Acceptance and Final Payment 55
3.13. Summary 57
Review Questions and Exercises 58

4 Contracts 59
4.1. Contract Environment 59
4.2. Process of Purchasing Construction 60
4.3. Major Construction Contract Types 61
4.4. Competitively Bid Contracts 61
4.5. Stipulated-Sum Contracts 62
4.6. Unit-Price Contracts 63
4.7. Negotiated Contracts 66
4.8. Project Delivery Methods 68
4.9. Design-Build Contracts 69
4.10. Design-Build in a Consortium Format 70
4.11. Construction Management Contracts 71
4.12. Construction Management At-Risk 72
4.13. Comparing Project Delivery Methods 72
Review Questions and Exercises 73

5 Legal Structure 75
5.1. Types of Organization 75
5.2. Legal Business Forms 75
5.3. Proprietorship 76
5.4. Partnership 77
 Contents xi

5.5. Corporation 78
5.6. Comparison of Legal Structures 82
5.7. Joint Venturing 84
Review Questions and Exercises 85

6 Impact of Taxes 86
6.1. Society and Taxation 86
6.2. Business Impact of Taxation 87
6.3. Why Taxes? 88
6.4. Types of Taxes 88
6.5. Income Tax Systems 88
6.6. Taxation of Businesses 89
6.7. Business Deductions in General 91
6.8. Taxable Income: Individuals 91
6.9. Itemized Deductions, Standard Deductions,
and Personal Exemptions 92
6.10. The Tax Significance of Depreciation 93
6.11. Marginal Tax Rates 93
6.12. Tax Credits 95
6.13. Tax Payroll Withholding 96
6.14. Tax Payment Schedules 96
6.15. Marginal, Average, and Effective Tax Rates 97
6.16. Summary 97
Review Questions and Exercises 98

7 Project Planning 99
7.1. Introduction 99
7.2. Work Breakdown Structure 100
7.3. Developing the Work Breakdown Structure 102
7.4. A Work Breakdown Example 102
7.5. Work Packages for the Gas Station Project 103
7.6. Determining Sequence of Work Packages 104
7.7. Estimate Development and Cost Control Related
to the Work Breakdown Structure 106
7.8. Role of Code of Accounts 108
7.9. Summary 109
Review Questions and Exercises 109

8 Project Scheduling 111

8.1. Introduction 111
8.2. Estimating Activity Durations 112
8.3. Using Historic Productivity Data 113
xii Contents

8.4. Bar Charts 113

8.4.1. Description 113
8.5. Scheduling Logic 116
8.6. Scheduling Networks 119
8.7. The Critical Path Method 119
8.8. Forward Pass 120
8.9. Backward Pass 122
8.10. Activity Floats 123
8.11. Working to Calendar Dates 125
8.12. Example: Scheduling the Small Gas Station 127
8.13. Summary 130
Review Questions and Exercises 130

9 Scheduling: Program Evaluation and Review Technique

Networks and Linear Operations 134
9.1. Introduction 134
9.2. An Example Program Evaluation and Review Technique Network 136
9.3. Program Evaluation and Review Technique Shortcomings 139
9.4. Linear Construction Operations 140
9.5. Production Curves 141
9.6. Line of Balance 144
9.7. Line of Balance Applied to Construction 145
Review Questions and Exercises 148

10 Resource-Related and Advanced Linear

Scheduling Techniques 152
10.1. Resource Scheduling 152
10.2. Resource Allocation 152
10.3. Resource Leveling 153
10.4. Time–Cost Trade-off 155
10.5. Linear and Repetitive Scheduling Techniques 156
10.6. Linear Scheduling Method 158
10.7. Case Study of a Linear Project 160
Review Questions and Exercises 163

11 The Mathematics of Money 164

11.1. Introduction 165
11.2. Time Value of Money 165
11.3. Factors Determining the Time Value of Money 166
11.4. Simple and Compound Interest 166
11.4.1. Simple Interest 166
11.4.2. Compound Interest 167
 Contents xiii

11.5. Nominal and Effective Rate 167

11.6. Equivalence and Minimum Attractive Rate of Return 168
11.7. Discount Rate 169
11.8. Sunk Costs 169
11.9. Cash Flow Diagrams 169
11.10. Annuities 170
11.11. Conditions for Annuity Calculations 170
11.11.1. Present Value of an Annuity: Finding P Given A 171
11.11.2. Installments Paying for an Item: Finding A Given P 172
11.12. Future Value of a Series of Payments: Finding F Given A 172
11.13. Annuity Required to Reach a Goal Amount: Finding A Given F 173
11.14. Summary of Equivalence Formulas 173
11.15. Worth Analysis Techniques: Rationale and Vocabulary 175
11.16. Present Worth Analysis 175
11.16.1. Example: Small Excavator 175
11.17. Equivalent Annual Worth 176
11.17.1. Example: Best Job Offer 176
11.18. Internal Rate of Return 176
11.19. Limitations of the Internal Rate of Return Method 177
11.20. A Practical Example Using Present Worth Analysis 177
11.21. Comparison Using Equivalent Annual Worth 179
11.22. Summary 181
Review Questions and Exercises 181

12 Project Cash Flow 183

12.1. Cash Flow Projection 183
12.2. Cash Flow to the Contractor 184
12.3. Overdraft Requirements 186
12.4. Comparison of Payment Schemes 188
Review Questions and Exercises 192

13 Project Funding 194

13.1. Money: A Basic Resource 194
13.2. Construction Financing Process 195
13.3. Long-Term Pro Forma Example 195
13.4. Mortgage Loan Commitment 198
13.5. Construction Loan 199
13.6. Owner Financing Using Bonds 201
13.7. Build, Operate, and Transfer 203
Review Questions and Exercises 204
xiv Contents

14 Equipment Ownership 205

14.1. General 205
14.2. Equipment Ownership and Operating Costs 206
14.3. Depreciation of Equipment 207
14.4. Straight-Line Method 209
14.5. Declining Balance 211
14.6. Production Method 213
14.7. Depreciation Based on Current Law 213
14.8. Depreciation versus Amortization 215
14.9. Interest, Insurance, and Tax Costs 215
14.10. Operating Costs 217
14.11. Overhead and Markup 219
Review Questions and Exercises 219

15 Equipment Productivity 221

15.1. Need for Heavy Equipment 221
15.2. Productivity Concepts 222
15.3. Cycle Time and Power Requirements 225
15.4. Power Available 227
15.5. Usable Power 232
15.6. Equipment Balance 235
15.7. Random Work Task Durations 239
Review Questions and Exercises 241

16 Construction Labor 243

16.1. The Labor Resource 243
16.2. Short History of Labor Organizations 244
16.3. Early Labor Legislation 245
16.4. Norris-LaGuardia Act 246
16.5. Davis-Bacon Act 246
16.6. National Labor Relations Act 247
16.7. Fair Labor Standards Act 248
16.8. Union Growth 248
16.9. Labor Management Relations Act 249
16.10. Other Labor Legislation 251
16.11. Vertical versus Horizontal Labor Organization Structure 252
16.12. Jurisdictional Disputes 253
16.13. Union Structure 254
16.14. National Unions 256
16.15. State Federations and City Centrals 256
16.16. Union Locals 256
 Contents xv

16.17. Union Hiring Halls 257

16.18. Secondary Boycotts 257
16.19. Open-Shop and Double-Breasted Operations 259
16.20. Labor Agreements 259
16.21. Labor Costs 260
16.22. Average Hourly Cost Calculation 264
Review Questions and Exercises 266

17 Estimating Process 268

17.1. Estimating Construction Costs 268
17.2. Types of Estimates 268
17.3. Detailed Estimate Preparation 271
17.4. Definition of Cost Centers 274
17.5. Quantity Takeoff 274
17.6. Methods of Detailed Cost Determination 278
17.7. Problems with Unit-Cost Method 280
17.8. Resource Enumeration 282
17.9. Work Package or Assembly-Based Estimating 284
17.10. Summary 286
Review Questions and Exercises 288

18 Cost Control 289

18.1. Cost Control as a Management Tool 289
18.2. Project Cost Control Systems 289
18.3. Cost Accounts 290
18.4. Cost Coding Systems 292
18.5. Project Cost Code Structure 292
18.6. Cost Accounts for Integrated Project Management 296
18.7. Earned Value Method 299
18.8. Labor Cost Data Collection 305
18.9. Charges for Indirect and Overhead Expense 307
18.10. Project Indirect Costs 309
18.11. Fixed Overhead 309
18.12. Considerations in Establishing Fixed Overhead 310
Review Questions and Exercises 312

19 Materials Management 314

19.1. Material Management Process 314
19.2. The Order 315
19.3. Approval Process 320
19.4. Fabrication and Delivery Process 322
xvi Contents

19.5. Installation Process 323

19.6. Material Types 324
Review Questions and Exercises 326

20 Safety 327
20.1. Need for Safe Practice 327
20.2. Humanitarian Concerns 328
20.3. Economic Costs and Benefits 328
20.4. Uninsured Accident Costs 331
20.5. Federal Legislation and Regulation 332
20.6. Occupational Safety and Health Administration Requirements 334
20.7. How the Law Is Applied 334
20.8. Safety Record Keeping 337
20.9. Safety Program 338
Review Questions and Exercises 345

Appendices 347
Appendix A Typical Considerations Affecting the Decision to Bid 348
Appendix B Performance and Payment Bonds 351
Appendix C Arrow Notation Scheduling Calculations 356
Appendix D Generalized Network Relationships 362
Appendix E Productivity Scheduling Method Using Singularity Functions 368
Appendix F Plans for Small Gas Station 371
Appendix G Compound Interest Table 374
Appendix H Site Reconnaissance Checklist 375
Appendix I The Cumulative Normal Distribution Function 377

Bibliography 381
Index 385
 chapter
History and Basic Concepts

1.1 Bridges and History 1

1.2 The Historical Impact of Construction 2
1
1.3 Great Captains of Construction 3
1.4 Panama Canal 5
1.5 Other Historic Projects 8
1.6 Construction versus Manufacturing Processes 9
1.7 Project Format 10
1.8 Project Development 11
1.9 Construction Technology and Construction Management 12
1.10 Construction Management Is Resource Driven 13
1.11 Construction Industry 14
1.12 Structure of the Construction Industry 14
1.13 Differing Approaches to Industry Breakdown 15
1.14 Management Levels of Construction 16
Review Questions and Exercises 18

1.1 Bridges and History

Water crossings have always been seen as great engineering achievements. Since Roman times,
bridges and various river crossings have played a major role in history. Apollodorus was chief
engineer for the Roman Emperor Trajan and built a bridge across the Danube River in the second
century AD. This bridge allowed Trajan and the Roman Empire to invade Dacia and annex the
territory of modern-day Romania.
The length of clear span bridging was greatly increased by the development of the cable-
supported suspension bridge. The world’s oldest vehicular steel cable bridge in continuous use
(without failure) was built by John A. Roebling in Cincinnati, Ohio, during the Civil War. It is still
one of the major arteries connecting Cincinnati with Covington, Kentucky.
When construction started in 1856, the charter authorizing the construction required a clear
span of 1,000 feet between two towers, with the deck located a minimum of 100 feet above the
water’s surface. The bridge was completed in 1866. The 1,057-foot main span was, at the time,
the longest in the world. It was one of the first suspension bridges to use both vertical suspenders
to support the deck and diagonal cable stays that radiated from the top of each tower. This innova-
tive use of cable stays gave the bridge great rigidity and resistance to movement during high
winds. Roebling used this same concept later in the design of the Brooklyn Bridge.

1
2 History and Basic Concepts

Detroit Publishing Company/Library of Congress

FIGURE 1.1 Roebling Bridge, Cincinnati

The bridge was upgraded to its present configuration in 1894 (Figure 1.1). A second set of
10.5-inch cables was added to carry heavier decks. The reconstruction increased the carrying capac-
ity of the bridge to a 30-ton limit. As a native of Covington, one of the authors rode both trolley
(street) cars and electrically powered buses hundreds of times to the transit terminal in Cincinnati
located at the north end of the bridge. In 1984, the bridge was named the John A. Roebling Bridge.
World famous bridges have become a symbol of civil engineering. The Golden Gate Bridge
in San Francisco has not only been hailed as a tremendous engineering achievement but also a
beautifully balanced aesthetic achievement. Plans are now underway to bridge the famous Straits
of Messina between the toe of Italy and the island of Sicily. This bridge will have a clear span of
almost 2 miles, approximately 10 times the span of the Roebling Bridge in Cincinnati. It will also
be designed to resist hurricane-force winds. Construction of this bridge will rival the construction
of the Channel Tunnel connecting England and France.

1.2 The Historical Impact of Construction

Construction and the ability to build things is one of the most ancient of human skills. In prehis-
toric times, it was one of the talents that set Homo sapiens apart from other species. Humans
struggled to survive and sought shelter from the elements and the hostile environment that
­surrounded them by building protective structures. Using natural materials such as earth, stone,
wood, and animal skins, humans were able to fabricate housing that provided both shelter and a
degree of protection.
As society became more organized, the ability to build things became a hallmark of the
sophistication of ancient civilizations. The wonders of the ancient world reflect an astounding
ability to build not only structures for shelter but also monuments of gigantic scale. The pyramids
and Greek temples, such as the Parthenon (Figure 1.2), are impressive testimony to the building
skills of the civilizations of antiquity. Great structures punctuate the march of time, and many of
the structures of ancient times are impressive even by modern standards. The great Hagia Sophia
in Constantinople, constructed during the sixth century, was the greatest domed structure in the
 1.3 Great Captains of Construction 3
achiartistul/Getty Images

FIGURE 1.2 The Parthenon in Athens

world for nine centuries. It is an impressive example of the ingenuity of the builders of that time
and their mastery of how forces can be carried to the ground using arches in one dimension and
in three dimensions as domes.
In modern times, the Brooklyn Bridge and the Panama Canal stand as legendary feats of
engineering achievement. They are also testimonies to the fact that realizing a construction pro-
ject involves solving a multitude of problems, many of which are not technical. In both the
Brooklyn Bridge and Panama Canal projects, people-centered problems requiring great innova-
tion and leadership were just as formidable as the technical problems encountered. To solve
them, the engineers involved accomplished “heroic” feats. The stories of these two construction
projects are told in the following sections.

1.3 Great Captains of Construction

The Roebling family as a group can be credited with building the Brooklyn Bridge during the
period 1869 to 1883. It was the greatest project of its time and required the use of technology at
a scale never before tried. The concept of a cable-supported suspension bridge was perfected by
John A. Roebling (Figure 1.3). Roebling was born in Germany and was the favorite student of the
famous philosopher Hegel. Roebling was a man of tremendous energy and powerful intellect. He
built a number of suspension bridges, notably the John A. Roebling Bridge in Cincinnati (which
is still in daily use), that demonstrated the cable-supported concept prior to designing the
Brooklyn Bridge. Upon his death (precipitated by an accident that occurred during the initial
survey of the centerline of the bridge) his son, Washington, took charge.
Washington Roebling (Figure 1.4) was a decorated hero of the Civil War who had received
his training in civil engineering at Rensselaer Polytechnic Institute. Like his father, he was a man
of great vision and courage. He refined the concepts of caisson construction and solved numerous
problems as the great towers of the bridge rose above New York City. Because he would not
4 History and Basic Concepts

American Society of Civil Engineers

FIGURE 1.3
John A. Roebling, designer of the
Brooklyn Bridge

Special Collections and University Archives, Rutgers University Libraries

FIGURE 1.4
Washington A. Roebling, chief
engineer of the Brooklyn Bridge

require anyone to work under unsafe conditions, he entered the caissons and supervised the work
personally. He ultimately suffered from a mysterious illness related to the fact that the work was
carried out under elevated air pressure in the caissons. We now know that this illness, called “the
bends,” was caused by the absorption and rapid exit of nitrogen from the bloodstream when
workers entered and exited the pressurized caissons.
 1.4 Panama Canal 5
Special Collections and University Archives, Rutgers University Libraries

FIGURE 1.5
Emily Warren Roebling, wife of
Washington Roebling

Although incapacitated, Washington continued to supervise the work from an apartment

that overlooked the site. At this point, Emily, Washington’s wife and the sister of a Civil War
general, entered the picture (Figure 1.5). Emily carried information to Roebling’s supervising
engineers on the site. She became the surrogate chief engineer and gave directives in the name of
her husband. She was able to gain the confidence and respect of the site engineers and was instru-
mental in carrying the project through to successful accomplishment. The tale of the building of
the great bridge (see The Great Bridge by David McCullough, 1972) is one of the most extra­
ordinary stories of technical innovation and personal achievement in the annals of American history.

1.4 Panama Canal

The end of the 19th century was a time of visionaries who conceived of projects that would
change the history of humankind. Since the time Balboa crossed Panama and discovered the
Pacific, planners had conceived of the idea of a water link between the Atlantic and the Pacific
oceans. Having successfully connected the Mediterranean with the Red Sea at Suez, in 1882 the
French began work on a canal across the narrow Isthmus of Panama, which at that time was part
of Colombia. After struggling for nine years, the French were ultimately defeated by the formi-
dable technical difficulties as well as the hostile climate and the scourge of yellow fever.
Theodore Roosevelt had become president during this period, and his administration
decided to take up the canal project and carry it to completion. Using what he would refer to as
“gun-boat” diplomacy, Roosevelt precipitated a revolution that led to the formation of the
Republic of Panama. Having clarified the political situation with this stratagem, the famous
“Teddy” then looked for the best person to actually construct the canal. That person turned out to
be John F. Stevens, a railroad engineer who had made his reputation building the Great Northern
Railroad (Figure 1.6). Stevens proved to be the right man at the right time.
6 History and Basic Concepts

Courtesy of Georgetown University Library, Booth family Center for

Special Collections
FIGURE 1.6
John F. Stevens, chief engineer of the
Panama Canal

Stevens understood the organizational aspects of large projects. He immediately realized

that the working conditions of the laborers had to be improved. He also understood that measures
had to be taken to eradicate the fear of yellow fever. To address the first problem, he constructed
large and functional camps for the workers in which good food was available. To deal with the
problem of yellow fever he enlisted the help of an army doctor named William C. Gorgas. Prior
to being assigned to Panama, Dr. Gorgas had worked with Dr. Walter Reed to wipe out yellow
fever in Havana, Cuba. He had come to understand that the key to controlling and eliminating this
disease was, as Dr. Reed had shown, the control of the mosquitoes that carried the dreaded infec-
tion and the elimination of their breeding places (see The Microbe Hunters by Paul de Kruif).
Dr. Gorgas was successful in effectively controlling the threat of yellow fever, but his success
would not have been possible without the total commitment and support of John Stevens.
Having established an organizational framework for the project and provided a safe and
reasonably comfortable environment for the workers, Stevens addressed the technical problems
presented by the project. The French had initially conceived of a canal built at sea level and simi-
lar to the Suez Canal. That is, the initial technical concept was to build a canal at one elevation.
Due to the high ground and low mountains of the interior portion of the isthmus, it became
­apparent that this approach would not work. To solve the problem of moving ships over the
“hump” of the interior, it was decided that a set of water steps, or locks, would be needed to lift
the ships transiting the canal up and over the high ground of Central Panama and down to the
elevation of the opposite side. The construction of this system of locks presented a formidable
challenge. Particularly on the Atlantic side of the canal, the situation was complicated by the
presence of the wild Chagres River, which flowed in torrents during the rainy season and dropped
to a much lower elevation during the dry season.
The decision was made to control the Chagres by constructing a great dam that would
impound its water and allow for control of its flow. The dam would create a large lake that would
become one of the levels in the set of steps used to move ships through the canal. The damming
of the Chagres and the creation of Lake Gatun itself was a project of immense proportions requir-
ing concrete and earthwork structures of unprecedented size (Figure 1.7).
The other major problem had to do with the excavation of a great cut through the highest
area of the canal. The Culebra Cut, as this part of the canal was called, required the excavation of
earthwork quantities that even by today’s standards stretch the imagination. Stevens viewed this
 1.4 Panama Canal 7
Hulton Archive/Getty Images, Inc.

FIGURE 1.7 Construction of a lock at the Panama Canal

part of the project as the construction of a gigantic railroad system that would operate continu-
ously (24 hours a day) moving earth from the area of the cut to the Chagres dam construction site.
The material removed from the cut would provide the fill for the dam. It was an ingenious idea.
To realize this system, Stevens built one of the great rail systems of the world at that time.
Steam-driven excavators (shovel fronts) worked continuously loading railcars. The excavators
worked on flexible rail spurs that could be repositioned by labor crews to maintain contact with
the work face. In effect, the shovels worked on sidings that could be moved many times each day
to facilitate access to the work face. The railcars passed continuously under these shovels on
parallel rail lines.
Another random document with
no related content on Scribd:
Lisen, eikä se tee mitään, että hän kutsui teidät salassa äidiltään.
Mutta Ivan Fjodorovitšille, teidän veljellenne, minä en voi yhtä
helposti uskoa tytärtäni, suokaa se minulle anteeksi, vaikka minä
edelleenkin pidän häntä mitä ritarillisimpana nuorena miehenä. Ja
ajatelkaahan, hän oli Lisen luona enkä minä tietänyt siitä mitään.

— Kuinka? Mitä? Milloin? — kysyi Aljoša hyvin ihmeissään. Hän ei

enää istuutunut, vaan kuunteli seisoaltaan.

— Minä kerron teille, tätä varten juuri minä kenties kutsuinkin

teidät, sillä en todellakaan tiedä, miksi teitä kutsuin. Asia on näin:
Ivan Fjodorovitš on ollut luonani kaikkiaan kaksi kertaa Moskovasta
palattuaan, ensimmäisellä kerralla tuli tuttuna vieraskäynnille ja
toisen kerran aivan äskettäin, Katja istui luonani, Ivan Fjodorovitš tuli
tänne kuultuaan hänen olevan luonani. Minä en tietysti ole vaatinut
häntä useasti käymään, kun tiedän, miten paljon hänellä nyt
muutenkin on puuhaa, vous comprenez, cette affaire et la mort
terrible de votre papa, mutta yhtäkkiä säänkin tietää, että hän on
käynyt taas, ei kuitenkaan minun, vaan Lisen luona, tämä on jo
kuudes päivä siitä, tuli, istui viisi minuuttia ja meni pois. Minä sain
tästä tietää vasta kolme päivää myöhemmin Glafiralta, niin että se oli
minulle yllättävän hämmästyttävää. Kutsun heti luokseni Lisen, mutta
tämä nauraa: hän, mukamas, ajatteli, että te nukutte, ja pistäytyi
minun luokseni kysymään, kuinka voitte. Tietysti se olikin niin. Mutta
Lise, Lise, oi hyvä Jumala, kuinka hän tuottaa minulle harmia!
Ajatelkaahan, eräänä yönä äkkiä — siitä on neljä päivää, se oli heti
sen jälkeen kuin te viimeisen kerran olitte täällä ja menitte pois —
äkkiä hän yöllä saa kohtauksen, huutoa, kirkumista, hysteriaa! Miksi
minulla ei koskaan ole hysteriaa? Sitten seuraavana päivänä taas
kohtaus, ja samoin sitäkin seuraavana, ja eilen sitten tuo affekti. Hän
huutaa minulle yhtäkkiä: »Minä vihaan Ivan Fjodorovitšia minä
vaadin, ettette ota häntä vastaan ja että kiellätte häntä käymästä
meillä!» Minä tyrmistyin noin odottamattomasta puheesta ja vastaan
hänelle: »Mistä syystä minä kieltäisin niin kunnollista nuorta miestä
tulemasta, lisäksi miestä, jolla on sellaiset tiedot ja sellainen
onnettomuus osanaan», sillä kuitenkinhan kaikki nämä jutut —
nehän ovat onnettomuus eikä onni, eikö totta? Hän alkoi äkkiä
nauraa sanoilleni ja, tiedättekö, niin loukkaavasti. No, minä olen
iloissani, ajattelen, että olen saanut hänet nauramaan ja että
kohtaukset nyt ovat ohi, varsinkin kun minä itsekin olin aikonut
kieltää Ivan Fjodorovitšia tekemästä omituisia vieraskäyntejä ilman
minun suostumustani sekä vaatia häneltä selitystä. Mutta äkkiä tänä
aamuna Lise heräsi ja suuttui Juliaan ja, ajatelkaahan, löi tätä
kädellään kasvoihin. Mutta tämähän on pöyristyttävää, minä
teitittelen palvelustyttöjäni. Ja yhtäkkiä tunnin kuluttua hän syleilee ja
suutelee Julian jalkoja. Minulle taas hän lähetti sanan, ettei tule
ollenkaan luokseni eikä tahdo käydä vastedeskään, ja kun minä itse
kompuroin hänen luokseen, niin hän alkoi minua kiireesti suudella ja
itki sekä työnsi suudellessaan minut pois huoneesta puhumatta
sanaakaan, niin että minä en saanut tietää mitään. Nyt, rakas
Aleksei Fjodorovitš, panen kaiken toivoni teihin, ja tietysti teidän
käsissänne on koko elämäni kohtalo. Minä yksinkertaisesti pyydän
teitä menemään Lisen luo, ottamaan häneltä selville kaikki, niinkuin
vain te yksin osaatte tehdä, ja tulemaan sitten kertomaan minulle,
minulle, äidille, sillä te ymmärrätte, että minä kuolen, suorastaan
kuolen, jos tätä kaikkea jatkuu, tai karkaan kotoani. Minä en voi
enempää, minulla on kärsivällisyyttä, mutta minä voin sen menettää
ja silloin… silloin tapahtuu kauheita. Ah, hyvä Jumala, vihdoinkin,
Pjotr Iljitš! — huudahti rouva Hohlakov alkaen yhtäkkiä loistaa, kun
näki Pjotr Iljitš Perhotinin astuvan sisälle. — Olette myöhästynyt! No,
mitä, istuutukaa, puhukaa, ratkaiskaa kohtaloni, no, mitäs tuo
asianajaja? Mutta minne te menette, Aleksei Fjodorovitš?
 — Menen Lisen luo.

— Ah, niin! Ettehän vain unohda, ettehän unohda mitä teiltä

pyysin?
Siitä riippuu kohtalo, kohtalo!

— En tietenkään unohda, jos se vain käy päinsä… mutta olen

kovin myöhästynyt, — mutisi Aljoša peräytyen kiireesti.

— Ei, aivan varmasti, varmasti käykää puheillani, eikä vain »jos se

käy päinsä», muuten minä kuolen! — huusi rouva Hohlakov hänen
jälkeensä, mutta Aljoša oli jo mennyt ulos huoneesta.

3.

Reuhtova lapsi

Astuessaan Lisen huoneeseen Aljoša tapasi hänet puolittain

loikomassa entisessä lepotuolissaan, jossa häntä kuljetettiin silloin,
kun hän ei vielä voinut kävellä. Hän ei liikahtanutkaan Aljošaa
vastaan, mutta hänen tarkka, terävä katseensa suorastaan tunkeutui
tulijaan. Silmät olivat hieman tulehtuneet, kasvot kalpean keltaiset.
Aljoša hämmästyi, miten Lise oli kolmessa päivässä muuttunut, jopa
laihtunutkin. Hän ei ojentanut Aljošalle kättään. Aljoša itse kosketti
hänen hienoja, pitkiä sormiaan, jotka liikkumattomina lepäsivät
hänen hameellaan, sitten hän istuutui ääneti vastapäätä tyttöä.

— Minä tiedän, että teillä on kiire vankilaan, — lausui Lise tylysti,

— mutta teitä on kaksi tuntia viivyttänyt äitini ja kertonut teille
minusta ja Juliasta.

— Kuinka te sen tiesitte? — kysyi Aljoša.

— Minä kuuntelin salaa. Mitä te minuun tuijotatte? Kun tahdon

salaa kuunnella, niin kuuntelen, siinä ei ole mitään pahaa. En pyydä
anteeksi.

— Te olette jostakin syystä kiihdyksissä?

— Päinvastoin, minä olen hyvin iloinen. Äsken juuri ajattelin taas,

kolmannenkymmenennen kerran: miten hyvä olikaan, että peruutin
teille antamani lupauksen enkä rupea vaimoksenne. Te ette kelpaa
aviomieheksi: minä menen kanssanne naimisiin ja annan yhtäkkiä
teille kirjelipun vietäväksi sille, jota rupean teidän jälkeenne
rakastamaan, ja te otatte ja viette sen ehdottomasti perille, vieläpä
tuotte vastauksenkin. Te täytätte neljäkymmentä vuotta, ja yhä te
samalla tavoin kuljettelette tuollaisia kirjelippujani.

Hän alkoi äkkiä nauraa.

— Teissä on jotakin ilkeätä ja samalla jotakin vilpitöntä, — hymyili

hänelle Aljoša.

— Se vilpitön on sitä, että minä en häpeä teitä. Enkä ainoastaan

ole häpeämättä, vaan en tahdokaan hävetä, juuri teidän edessänne,
juuri teitä. Aljoša, minkä tähden minä en kunnioita teitä? Minä
rakastan teitä suuresti, mutta minä en kunnioita teitä. Jos
kunnioittaisin, niin en puhuisi, häpeäisin, eikö niin?

— Niin.

— Mutta uskotteko, että minä en häpeä teitä?

 — En, en usko.

Lise alkoi taas nauraa hermostuneesti; hän puhui nopeasti,

kiireesti.

— Minä olen lähettänyt veljellenne Dmitri Fjodorovitšille vankilaan

konvehteja. Aljoša, tiedättekö, kuinka miellyttävä te olette! Minä tulen
teitä hirveästi rakastamaan sen vuoksi, että te niin nopeasti sallitte
minun olla teitä rakastamatta.

— Miksi te kutsuitte minua tänään, Lise?

— Mieleni teki ilmaista teille eräs toivomukseni. Minä tahdon, että

minua joku kiduttaisi, menisi naimisiin kanssani ja sitten kiduttaisi,
pettäisi, lähtisi ja matkustaisi pois. Minä en tahdo olla onnellinen!

— Olette alkanut pitää epäjärjestyksestä?

— Ah, minä en tahdo epäjärjestystä. Mieleni yhä tekee sytyttää

talo tuleen. Minä kuvittelen, kuinka minä menen ja sytytän salaa, sen
pitää välttämättömästi tapahtua salaa. Koettavat sammuttaa, mutta
se palaa. Minä tiedän enkä puhu kenellekään. Ah, tyhmyyksiä! Ja
miten ikävää!

Hän viittasi inhoten kädellään.

— Elätte rikkaudessa, — lausui Aljoša hiljaa.

— Olisiko sitten parempi olla köyhä?

— Olisi.

— Sen on teille pannut päähän munkki-vainajanne. Se ei ole totta.

Olkoon, että minä olen rikas, ja kaikki köyhiä, minä syön konvehteja
ja juon kermaa enkä anna niille kenellekään. Ah, älkää puhuko,
älkää puhuko mitään (alkoi hän huitoa kädellään, vaikka Aljoša ei
ollut avannut suutaankaan), te olette tämän kaiken puhunut minulle
jo aikaisemmin, minä osaan kaikki ulkoa. On ikävä. Jos minusta
tulee köyhä, niin minä tapan jonkun, — ja jos minusta tulee rikas,
niin kenties silloinkin tapan, — miksi istuisin! Mutta tiedättekö, minä
tahdon korjata eloa, tahdon leikata ruista. Minä menen kanssanne
naimisiin, ja teistä tulee talonpoika, oikea talonpoika; meillä on pieni
varsa, tahdotteko niin? Tunnettehan Kalganovin!

— Tunnen.

— Hän aina vain kulkee ja haaveilee. Hän sanoo: miksi todellakin

eläisin, parempi on haaveilla. Haaveilla voi mitä iloisinta, mutta
eläminen ikävystyttää. Ja kuitenkin hän kohta menee naimisiin, hän
on minullekin tunnustanut rakkautensa. Osaatteko te panna hyrrän
pyörimään?

— Osaan.

— Hän on niinkuin hyrrä: panna hänet pyörimään ja päästää

kulkemaan ja lyödä, lyödä, lyödä piiskalla: menen hänen kanssaan
naimisiin, pyöritän koko elämäni. Eikö teitä hävetä istua kanssani?

— Ei.

— Te olette hyvin vihainen siitä, että minä en puhu pyhistä

asioista. Minä en tahdo olla pyhä. Mitä toisessa maailmassa tehdään
kaikkein suurimmasta synnistä? Teidän täytyy tietää tämä aivan
tarkalleen.

— Jumala tuomitsee, — sanoi Aljoša katsoen häneen pitkään.

 — Niin minä tahdonkin sen olevan. Minä tulisin ja minut
tuomittaisiin, mutta minä alkaisin yhtäkkiä nauraa heille kaikille päin
silmiä. Minun tekee hirveästi mieleni sytyttää palamaan talo, Aljoša,
meidän talomme, ettekö te vieläkään usko minua?

— Miksi? On lapsiakin, kahdentoista vuoden ikäisiä, joiden mieli

kovin tekee sytyttää jotakin palamaan, ja he sytyttävät. Se on
tavallaan tautia.

— Se ei ole totta, ei ole totta, olkoon olemassa lapsia, mutta minä

en puhu siitä.

— Te pidätte pahaa hyvänä: se on hetkellinen kriisi, se johtuu

kenties entisestä taudistanne.

— Mutta te halveksitte minua! Minä suorastaan en tahdo tehdä

hyvää, minä tahdon tehdä pahaa, eikä siinä ole mitään tautia.

— Miksi tehdä pahaa?

— Jotta ei mihinkään jäisi mitään! Ah, kuinka hyvä olisi, kun ei jäisi
mitään! Tiedättekö, Aljoša, minä aion toisinaan tehdä hirveän paljon
pahaa ja kaikkea huonoa, ja teen sitä kauan salaa, ja yhtäkkiä kaikki
saavat sen tietää. Kaikki ympäröivät minut ja osoittavat minua
sormellaan, ja minä katson kaikkia. Se on hyvin miellyttävää. Miksi
se on niin miellyttävää, Aljoša?

— Muuten vain. Tarve murskata jotakin hyvää tai, niinkuin te

sanoitte, sytyttää palamaan. Semmoista sattuu.

— Mutta eihän se ole vain sitä, että minä sanoin, minähän myös
teen sen.
 — Minä uskon.

— Ah, kuinka minä rakastan teitä sen tähden, että te sanotte: minä
uskon. Ja tehän ette ollenkaan, ette ollenkaan valehtele. Mutta
kenties te luulette, että olen puhunut teille tätä kaikkea tahallani,
ärsyttääkseni teitä?

— En, en luule… vaikka kukaties on hieman sitäkin tarvetta.

— On hieman. En valehtele koskaan teille, — lausui hän, ja jokin

tuli leimahti hänen silmissään.

Aljošaa hämmästytti kaikkein enimmän hänen vakavuutensa:

hänen kasvoissaan ei nyt ollut naurun eikä kujeilun varjoakaan,
vaikka aikaisemmin ilomielisyys ja kujeilun halu ei ollut jättänyt häntä
kaikkein »vakavimpinakaan» hetkinä.

— On hetkiä, jolloin ihmiset rakastavat rikosta, — lausui Aljoša

miettivästi.

— Niin, niin! Te sanoitte minun ajatukseni, rakastavat, kaikki

rakastavat ja aina rakastavat, eikä vain »hetkiä». Tiedättekö, tässä
ovat kaikki ikäänkuin sopineet joskus maailmassa, että he
valehtelevat, ja siitä asti ovat kaikki valehdelleet. Kaikki sanovat
vihaavansa pahaa, mutta sydämessään kaikki sitä rakastavat.

— Luetteko te yhä kuten ennenkin huonoja kirjoja?

— Luen. Äiti lukee ja piilottaa tyynynsä alle, ja minä varastan

sieltä.

— Kuinka teitä ei hävetä itsenne tuhoaminen?

 — En minä tahdo tuhota itseäni. Täällä on eräs poika, hän makasi
rautatiekiskojen välissä, kun vaunut kulkivat ylitse. Onnellinen hän!
Kuulkaa, nyt teidän veljenne tuomitaan siitä, että hän on tappanut
isänsä, ja kaikki pitävät siitä, että hän tappoi isänsä.

— Pitävät siitä, että tappoi isänsä?

— Pitävät, kaikki pitävät! Kaikki sanovat, että se on hirveätä, mutta

sydämessään pitävät siitä suuresti. Minä ensimmäisenä.

— Kaikissa teidän sanoissanne on jonkin verran totta, — lausui

Aljoša hiljaa.

— Ah, millaiset ajatukset teillä on! — vingahti Lise innoissaan. —

Semmoiset ajatukset munkilla! Te ette usko, kuinka minä teitä
kunnioitan, Aljoša, siitä, että te ette milloinkaan valehtele. Ah, vain
teille minä kerron hullunkurisen uneni: minä näen toisinaan unessa
piruja, on olevinaan yö, minä olen huoneessani, ja siinä on kynttilä,
ja yhtäkkiä on kaikkialla piruja, kaikissa nurkissa ja pöydän alla, ja ne
avaavat oven ja niitä on siellä oven takana iso joukko, ja niiden mieli
tekee tulla sisälle ja ottaa minut. Ne tulevatkin jo luokseni, tarttuvat jo
minuun. Mutta minä teen yhtäkkiä ristinmerkin ja ne peräytyvät
kaikki, pelkäävät, mutta eivät kuitenkaan poistu kokonaan, seisovat
ovella ja odottelevat nurkissa. Ja yhtäkkiä alkaa hirveästi tehdä
mieleni ruveta ääneeni soimaamaan Jumalaa, ja minä alankin
herjata, ja silloin ne taas yhtäkkiä tulevat suurin joukoin luokseni,
tulevat hyvin iloisiksi, tarttuvat taas minuun, minä teen taas
ristinmerkin — ja ne peräytyvät kaikki. Se on ihmeen hauskaa, ihan
on läkähtyä.

— Minäkin olen nähnyt joskus saman unen, — sanoi Aljoša

yhtäkkiä.
 — Ihanko todella? — huudahti Lise ihmetellen. — Kuulkaa, Aljoša,
älkää naurako, tämä on hirveän tärkeätä: onko mahdollista, että
kaksi eri ihmistä näkee saman unen?

— Kaiketi se on.

— Aljoša, minä sanon teille, että se on hirveän tärkeätä, — jatkoi

Lise ihmetellen aivan ylenpalttisesti. — Ei uni ole tärkeä, vaan se,
että te olette voinut nähdä aivan saman unen kuin minä. Te ette
koskaan valehtele minulle, älkää valehdelko nytkään: onko se totta?
Ettekö tee pilaa?

— Se on totta.

Lise oli jostakin hyvin hämmästynyt ja oli puoli minuuttia vaiti.

— Aljoša, käykää luonani, käykää luonani useammin, — lausui

hän yhtäkkiä rukoilevalla äänellä.

— Minä käyn luonanne aina, koko elämäni ajan, — vastasi Aljoša

lujasti.

— Minähän puhun ainoastaan teille, — alkoi Lise taas. — Minä

puhun vain itselleni ja teille. Yksistään teille koko maailmassa. Ja
mieluummin puhun teille kuin itselleni. Enkä ollenkaan häpeä teitä.
Aljoša, miksi minä en ollenkaan häpeä teitä, en ollenkaan? Aljoša,
onko totta, että juutalaiset varastavat ja teurastavat pääsiäisenä
lapsia?

— En tiedä.

— Minulla on eräs kirja, minä olen lukenut jostakin jossakin

langetetusta tuomiosta ja että juutalainen oli ensin leikannut
nelivuotiaalta pojalta kaikki sormet molemmista käsistä ja sitten
ristiinnaulinnut hänet seinään, iskenyt nauloilla hänet siihen, ja sanoi
sitten oikeudessa, että poika oli kuollut pian, neljän tunnin kuluttua.
Olipa se pian! Sanoo: hän voihki, voihki kaiken aikaa, mutta toinen
katseli ja nautti siitä. Se on hyvä!

— Hyväkö?

— Hyvä. Minä ajattelen toisinaan, että tuo ristiinnaulitsi ja olenkin

minä itse. Poika riippuu ja vaikeroi, mutta minä istuudun vastapäätä
häntä ja syön ananashilloketta. Minä pidän hyvin paljon
ananashillokkeesta. Pidättekö te siitä?

Aljoša oli vaiti ja katseli häntä. Tytön kalpeankeltaiset kasvot

vääristyivät äkkiä, silmät alkoivat palaa.

— Tiedättekö, kun minä luin tuosta juutalaisesta, niin tärisin sitten

koko yön itkun vallassa. Kuvittelen, kuinka lapsi huutaa ja voihkii
(nelivuotiaat pojathan ymmärtävät), mutta minun päästäni ei vain
lähde tuo ajatus hillokkeesta. Aamulla minä lähetin kirjeen eräälle
ihmiselle, että hän välttämättömästi tulisi luokseni. Hän tuli, ja minä
kerroin hänelle pojasta ja hillokkeesta, kaiken kerroin, kaiken, ja
sanoin, että »se on hyvä». Hän alkoi yhtäkkiä nauraa ja sanoi, että
se on todellakin hyvä. Sitten hän nousi ja lähti pois. Istui kaikkiaan
vain viisi minuuttia. Halveksiko hän minua, halveksiko? Sanokaa,
sanokaa, Aljoša, halveksiko hän minua vai eikö? — sanoi hän ja
oikaisihe suoraksi leposohvalla. Hänen silmänsä säkenöivät.

— Sanokaa, — lausui Aljoša kiihtyneenä, — tekö itse hänet

kutsuitte, tuon miehen?

— Minä itse.
 — Lähetitte hänelle kirjeen?

— Kirjeen.

— Kysyäksenne nimenomaan tästä, lapsesta?

— En, en ollenkaan siksi, en ollenkaan. Mutta kun hän astui

sisälle, niin minä heti kysyin tätä. Hän vastasi, alkoi nauraa, nousi ja
lähti.

— Tuo mies käyttäytyi rehellisesti teitä kohtaan, — lausui Aljoša

hiljaa.

— Mutta halveksiko hän minua? Pilkkasiko?

— Ei, sillä hän uskoo kenties itse ananashillokkeeseen. Hän on

nyt myös hyvin sairas, Lise.

— Niin, hän uskoo! — sanoi Lise säihkyvin silmin.

— Hän ei halveksi ketään, — jatkoi Aljoša. — Hän vain ei usko,

niin silloin tietysti halveksii.

— Siis minuakin? Minua?

— Teitäkin.

— Se on hyvä, — sanoi Lise omituisesti kiristellen hampaitaan. —

Kun hän lähti ulos ja rupesi nauramaan, niin minä tunsin, että on
hyvä olla halveksittuna. Poika, jolta leikattiin sormet, on hyvä asia, ja
halveksittuna oleminen on hyvä…

Ja hän alkoi nauraa omituisen ilkeästi ja kiihtyneesti Aljošalle

vasten silmiä.
 — Tiedättekö, Aljoša, tiedättekö, minä tahtoisin… Aljoša,
pelastakaa minut! — huudahti hän hypähtäen äkkiä sohvalta,
syöksyi hänen luokseen ja kiersi voimakkaasti kätensä hänen
ympärilleen. — Pelastakaa minut, — hän melkein voihkaisi. —
Sanonko minä kenellekään maailmassa sitä, minkä olen teille
puhunut? Mutta minähän puhuin totta, totta, totta! Minä tapan itseni,
sillä minua inhoittaa kaikki! Minä en tahdo elää, sillä kaikki on
minusta inhoittavaa! Minua inhoittaa kaikki, inhoittaa kaikki! Aljoša,
miksi te ette rakasta minua ensinkään, ette ensinkään! — lopetti hän
raivostuneena.

— Minähän rakastan! — vastasi Aljoša lämpimästi.

— Ja itkettekö minua, itkettekö?

— Itken.

— Ei sen tähden, että minä en tahtonut tulla vaimoksenne, vaan

itkettekö yksinkertaisesti minua, aivan yksinkertaisesti?

— Itken.

— Kiitos! Minä tarvitsen vain teidän kyyneliänne. Mutta kaikki muut

rangaiskoot minua ja polkekoot jalkoihinsa, kaikki, kaikki,
poikkeuksetta kaikki! Sillä minä en rakasta ketään. Kuuletteko, en
ke-tään! Päinvastoin vihaan! Menkää, Aljoša, teidän on aika mennä
veljenne luo! — sanoi hän irtautuen hänestä äkkiä.

— Kuinka te sitten jäätte? — lausui Aljoša miltei pelästyneenä.

— Menkää veljenne luo, vankila suljetaan, menkää, tässä on

hattunne!
Suudelkaa Mitjaa, menkää, menkää!
 Ja hän työnsi melkein väkisin Aljošan ulos ovesta. Tämä katseli
murheellisena ja ällistyneenä, mutta tunsi yhtäkkiä oikeassa
kädessään kirjeen, pikkuisen kirjeen, joka oli tiiviisti taitettu kokoon ja
hyvin suljettu. Hän vilkaisi siihen ja luki silmänräpäyksessä osoitteen:
»Ivan Fjodorovitš Karamazoville». Hän loi nopean silmäyksen
Liseen. Tämän kasvot muuttuivat miltei uhkaaviksi.

— Antakaa se perille, antakaa ehdottomasti hänelle! — käski tyttö

raivoisasti, ja koko hänen ruumiinsa vapisi. — Tänään, heti! Muuten
minä otan myrkkyä! Tätä varten minä teidät kutsuinkin!

Ja hän paiskasi nopeasti oven kiinni. Säppi kalahti. Aljoša pisti

kirjeen taskuunsa ja meni suoraan portaille poikkeamatta rouva
Hohlakovin luo, jonka hän sitäpaitsi oli unohtanutkin. Heti kun Aljoša
oli mennyt, käänsi Lise säppiä, avasi oven hiukan raolleen, pisti
rakoon sormensa ja painoi oven kiinni litistäen kaikin voimin
sormeaan. Noin kymmenen sekunnin kuluttua hän irroitti kätensä
ovesta, meni hiljaa ja hitaasti nojatuolinsa luo, istuutui, ojentautui
suoraksi ja alkoi tarkasti katsella mustunutta sormeaan ja kynnen
alta pullistuvaa veripahkaa. Hänen huulensa vapisivat, ja hän
kuiskasi itsekseen hyvin nopeasti: — Minä olen katala, katala,
katala, katala!

4.

Hymni ja salaisuus

Oli jo aivan myöhä (ja pitkäkö on marraskuun päivä), kun Aljoša

soitti vankilan portin kelloa. Oli jo alkanut hämärtää. Mutta Aljoša
tiesi, että hänet päästetään estelemättä Mitjan luo. Kaikki tämä on
meillä, meidän kaupungissamme, aivan samanlaista kuin kaikkialla
muuallakin. Aluksi tietysti, valmistavan tutkimuksen loputtua, oli
sukulaisten ja eräitten muitten henkilöitten noudatettava muutamia
välttämättömiä muodollisuuksia päästäkseen Mitjan puheille, mutta
myöhemmin muodollisuuksista ei enää paljoa välitetty, vieläpä
joihinkuihin Mitjan luona käyviin henkilöihin nähden aivan kuin
itsestään muodostui poikkeuksia. Mentiinpä niinkin pitkälle, että
vankia toisinaan sai tavata sitä varten määrätyssä huoneessa
melkeinpä kahden kesken. Tämmöisessä asemassa olevia
henkilöitä oli kuitenkin vain muutamia: ainoastaan Grušenjka, Aljoša
ja Rakitin. Grušenjkaa suosi suuresti itse poliisipäällikkö Mihail
Makarovitš. Ukon sydäntä painoi sen, että hän oli nuhdellut
Grušenjkaa Mokrojessa. Myöhemmin, kuultuaan asian oikean laidan,
hän oli kokonaan muuttanut mieltään Grušenjkaan nähden. Ja
omituista: vaikka hän oli vahvasti vakuutettu Mitjan syyllisyydestä,
niin hän kuitenkin vangitsemisesta asti suhtautui tähän yhä
lempeämmin: »Kenties siinä oli pohjaltaan hyvä mies, mutta joutui
hunningolle juopottelun ja epäsäännöllisen elämän takia!» Entinen
kauhistus muuttui hänen sydämessään jonkinmoiseksi sääliksi.
Aljošasta poliisipäällikkö taas piti hyvin paljon ja oli jo kauan tuntenut
hänet, ja Rakitin, joka myöhemmin oli ruvennut hyvin usein käymään
vangin luona, oli »poliisipäällikön neitien», niinkuin hän heitä nimitti,
kaikkein lähimpiä tuttuja ja oleili joka päivä heidän kodissaan.
Vankilan päällikkö oli rehti mies, mutta sangen säntillinen virkamies,
ja hänen talossaan Rakitin oli kotiopettajana. Aljoša taas oli vankilan
päällikönkin hyvä ja vanha tuttu, sillä tämä puheli yleensä mielellään
hänen kanssaan »viisaita asioita». Ivan Fjodorovitšia esimerkiksi
vankilan päällikkö kunnioitti, vieläpä pelkäsikin tämän arvosteluja,
vaikka oli itsekin suuri filosofi, tietenkin »oman järkensä mukaisesti».
Mutta Aljošaa kohtaan hän tunsi jonkinmoista voittamatonta
myötätuntoa. Viimeisenä vuonna oli ukko syventynyt tutkimaan
raamatun apokryfisia kirjoja ja kertoili myötäänsä vaikutelmistaan
nuorelle ystävälleen. Aikaisemmin hän oli käynyt Aljošan luona
luostarissakin ja keskustellut hänen sekä pappismunkkien kanssa
tuntikausia. Sanalla sanoen, jos Aljoša olisikin myöhästynyt
vankilasta, niin hänen tarvitsi vain pistäytyä päällikön luo
saadakseen asian järjestetyksi. Sitäpaitsi olivat kaikki vartijatkin
vankilassa jo tottuneet näkemään Aljošan. Vahti ei tietenkään tehnyt
esteitä, kun vain oli lupa esimiehiltä. Kun Mitjaa kutsuttiin, niin hän
aina tuli kopistaan siihen paikkaan, mikä oli määrätty tapaamista
varten. Huoneeseen astuessaan Aljoša kohtasi Rakitinin, joka jo oli
lähdössä pois Mitjan luota. Molemmat viimeksimainitut keskustelivat.
Rakitinia saattaessaan Mitja nauroi kovin jollekin asialle, mutta
Rakitin tuntui murisevan. Varsinkaan viime aikoina Rakitin ei
mielellään ollut tekemisissä Aljošan kanssa eikä juuri koskaan
puhunut hänen kanssaan, vieläpä tervehtikin väkinäisesti.
Nähdessään nyt Aljošan astuvan sisälle hän erikoisesti rypisti
kulmakarvojaan ja käänsi katseensa pois, aivan kuin koko hänen
huomionsa olisi kiintynyt lämpimän, karvakauluksisen päällystakin
napittamiseen. Sitten hän alkoi heti etsiä sateenvarjoaan.

— Kunhan ei vain unohtuisi mitään omaa, — mutisi hän

ainoastaan sanoakseen jotakin.

— Älä vain unohda mitään vierasta! — laski leikkiä Mitja ja alkoi

heti itse nauraa hohottaa sukkeluudelleen. Rakitin tulistui
silmänräpäyksessä.

— Neuvo sinä sitä omille Karamazoveillesi, joka on maaorjuudella

elänyttä koplaa, äläkä Rakitinille! — huudahti hän äkkiä ihan täristen
vihasta.

— Mitä sinä? Minä sanoin leikilläni! — huudahti Mitja. — Hyi,

perhana! Tuommoisia ne ovat kaikki, — kääntyi hän Aljošan puoleen
viitaten päännyökkäyksellä Rakitiniin, joka kiireesti poistui, — istui
täällä, nauroi ja oli iloinen, mutta nyt yhtäkkiä tulistui! Sinulle ei edes
nyökäyttänyt päätään, oletteko te ihan riidoissa, vai mitä? Miksi sinä
tulet niin myöhään? Minä en ole sinua vain odottanut, minä olen
himoinnut koko aamun tavata sinua. No, mitäpä siitä! Saamme
vahingon korjatuksi.

— Miksi hän on ruvennut käymään niin usein luonasi? Onko teistä

tullut ystävät, vai mitä? — kysyi Aljoša nimikään osoittaen
päännyökkäyksellä ovea, josta Rakitin oli mennyt.

— Tullutko Mihailin ystäväksi? En, enpä juuri. Ja mitäpä hänestä,

senkin siasta! Hän on sitä mieltä, että minä olen… konna. Eivät edes
ymmärrä pilaa, se niissä on pääpiirteenä. Eivät milloinkaan ymmärrä
pilaa. Kuiva on heidän sielunsa, lattea ja kuiva, aivan semmoista
siellä on kuin minä tunsin silloin, kun lähestyin vankilaa ja katselin
vankilan seiniä. Mutta älykäs mies hän on, älykäs. No, Aljoša, minä
olen nyt mennyttä miestä!

Hän istuutui penkille ja pani Aljošan viereensä istumaan.

— Niin, huomenna lankeaa tuomio. Mitä, eikö sinulla todellakaan

ole mitään toivoa, veli? — lausui Aljoša arkatunteisesti.

— Mitä sinä tarkoitat? — katsahti Mitja häneen omituisen

epämääräisesti. — Ah, sinä puhut tuomiosta! No, perhana! Me
olemme tähän saakka koko ajan puhuneet sinun kanssasi
jonninjoutavista asioista, aina vain tuosta tuomiosta, mutta kaikkein
tärkeimmästä en ole puhunut sinulle mitään. Niin, huomenna
lankeaa tuomio, mutta en minä tuomion johdosta sanonut olevani
mennyttä miestä. Ei ole minulta pää mennyt, vaan se, mikä oli
päässä, se on mennyt. Miksi sinä katsot minua niin arvostelevan
näköisenä?

— Mistä sinä oikein puhut, Mitja?

— Aatteesta, aatteesta, siinä se! Etiikka. Mitä on etiikka?

— Etiikka? — ihmetteli Aljoša.

— Niin, eikö se ole jokin tiede?

— On, sellainen tiede on olemassa… mutta… minä tunnustan,

että minä en osaa selittää sinulle, millainen tiede se on.

— Rakitin tietää. Paljon tietää Rakitin, piru hänet periköön!

Munkiksi hän ei rupea. Tekee lähtöä Pietariin. Sanoo siellä
toimivansa arvostelujen osastossa, mutta jaloon suuntaan. Mitäs,
hän voi olla hyödyksi ja menestyä hyvin. Uh, ulkonaista menestystä
saavuttamaan ne ovat mestareita! Hitto vieköön etiikan. Minä olen
mennyttä miestä, Aljoša, Jumalan mies! Minä rakastan sinua
enemmän kuin ketään muuta. Sydämeni vapisee sinun tähtesi, niin
se on. Mikä olikaan Karl Bernard?

— Karl Bernard? — ihmetteli taas Aljoša.

— Ei, ei Karl, maltahan, minä sanoin väärin: Claude Bernard.

Mikä se on? Kemiaako, vai?

 — Se lienee eräs tiedemies, — vastasi Aljoša, — mutta tunnustan
sinulle, etten osaa hänestäkään paljoa sanoa. Olen vain kuullut, että
sellainen tiedemies on olemassa, mutta en tiedä, mikä hän on
miehiään.

— No, hiisi hänet vieköön, en minäkään tiedä, — alkoi Mitja

sadatella. — Luultavammin joku konna, ja kaikki ovat konnia. Mutta
Rakitin pujottautuu läpi. Rakitin pujottautuu pienestäkin raosta läpi,
hän on myös Bernard. Uh, noita Bernardeja! Paljon niitä on siinnyt!

— Mikä sinua vaivaa? — kysyi Aljoša lujasti.

— Hän tahtoo laatia kirjoitelman minusta, minun jutustani, ja

aloittaa sillä kirjallisen uransa, sitä varten hän käy täällä, hän selitti
itse niin. Siinä tulee muka olemaan jotain suuntaa: »hänen on pakko
tappaa, ympäröivien olosuhteitten vaikutusta» ja niin edespäin, selitti
hän minulle. Siihen tulee sosialistinen vivahdus, sanoo. No, piru
hänet vieköön, tuleeko siihen vivahdus vai ei, se on minusta
samantekevää. Veli Ivanista hän ei pidä, vihaa häntä, eikä ole
suopea sinullekaan. No, minä en ole kuitenkaan karkoittanut häntä
pois, sillä hän on älykäs mies. Kovin hän kuitenkin kopeilee. Äsken
juuri sanoin hänelle: »Karamazovit eivät ole konnia, vaan filosofeja,
sillä kaikki tosivenäläiset ihmiset ovat filosofeja, mutta sinä, vaikka
oletkin saanut oppia, et ole filosofi, sinä olet maalaismoukka.» Hän
nauroi ilkeästi. Mutta minä sanoin hänelle: de ajatuksibus non est
disputandum, eikö se ollut hyvä vitsi? Pääsin ainakin klassillisuuden
makuun minäkin, — alkoi Mitja äkkiä nauraa hohottaa.

— Minkä tähden sinä olet mennyttä miestä? Sinä sanoit äsken

niin, — keskeytti Aljoša.