Anatomy: 1800 Multiple Choice

Questions Fitzgerald Maeve

Visit to download the full and correct content document:
https://ebookmass.com/product/anatomy-1800-multiple-choice-questions-fitzgerald-m
aeve/
Anatomy
1800 Multiple Choice Questions
This page intentionally left blank
ANATOMY
1800 Multiple Choice
Questions
M J T FitzGerald, M D , PhD, DSC
Professor and Chairman, Department of Anatomy, University College,
Galway, Ireland;
Formerly Associate Professor, Department of Biological Structure,
University of Washington School of Medicine, Seattle, USA

James P Golden, MB
; FRCSI

Chief of Surgery, County Hospital, Co. Donegal, Ireland

Maeve FitzGerald, MB, BCh, BSC

Senior Lecturer, Department of Anatomy, University College,
Galway, Ireland;
Formerly of the Department of Oral Biology, University of
Washington School of Dentistry and Department of Anatomy,
St Louis University School of Medicine, Missouri, USA

Butterworths
London Boston Singapore Sydney Toronto Wellington
 PART OF REED INTERNATIONAL PLC.

All rights reserved. No part of this publication may be

reproduced in any material form (including photocopying or
storing it in any medium by electronic means and whether or
not transiently or incidentally to some other use of this
publication) without the written permission of the copyright
owner except in accordance with the provisions of the
Copyright, Designs and Patents Act 1988 or under the terms of
a licence issued by the Copyright Licensing Agency Ltd, 33-34
Alfred Place, London, England WC1E 7DP. Applications for the
copyright owner's written permission to reproduce any part of
this publication should be addressed to the Publishers.

Warning: The doing of an unauthorised act in relation to a

copyright work may result in both a civil claim for damages
and criminal prosecution.

This book is sold subject to the Standard Conditions of Sale c

Net Books and may not be re-sold in the UK below the net
price given by the Publishers in their current price list.

First published 1973

Reprinted 1975
Reprinted 1977
Reprinted 1978
Reprinted 1981
Reprinted 1984
Revised Edition 1986
Reprinted 1990

© Butterworth & Co. (Publishers) Ltd, 1986

British Library Cataloguing in Publication Data

FitzGerald, M. J . T .
Anatomy : 1800 multiple choice questions.—Rev. ed.
1. Anatomy, Human—Problems, exercises, etc.
I. Title II. G o l d e n , James P. III. FitzGerald, Maeve
611'.0076 QM32
ISBN 0-407-00341-X

Library of Congress Cataloging in Publication Data

FitzGerald, M. J . T .
Anatomy : 1800 multiple choice questions.
1. Anatomy, Human—Examinations, questions, etc.
I. G o l d e n , James P. II. FitzGerald, Maeve
[ D N L M : 1. Anatomy—examination questions.
Q S 18 F554a]
QM32.F57 1986 611'.0076 85-26902
ISBN 0-407-00341-X

Composition by Genesis Typesetting, Borough Green, Sevenoaks, Kent

Printed and bound in Great Britain by Courier International Ltd, Tiptree, Essex
PREFACE

This book supersedes Anatomy: 1600 Multiple Choice

Questions, published by Butterworths in 1973. In addition to
being longer, it differs from that book in the following
respects: many of the Gross Anatomy questions have been
revised or substituted; the Histology section has been
substantially enlarged, and segregated from the Gross
Anatomy; Embryology has also been segregated;
Neuroanatomy has been updated; and an entirely new and
larger set of illustrations is provided.
MJTF
JPG
MF
INSTRUCTIONS FOR
STUDENTS

The various sections of the book should be used upon

completion of the corresponding parts of your Anatomy
course.

In assessing your own performance on a particular section you

7 two categories
should bear in mind that the questions fall into
for scoring purposes. In the 'group true-false type of question
you are required to judge whether each one of the five
statements provided is true or false. In grading these answers it
is common practice to award a mark for each correct decision,
and to deduct a mark for each wrong decision. The average
score obtained by chance alone will therefore be zero.

The remaining questions belong to the second category, in

which you are required to make a selection from a number of
answers provided. A score of 20-25 per cent is to be expected
on the basis of chance.

Note on Section VIII: Histology

In this Section, the questions in each of the six standard
formats are arranged in the same sequence, as follows: the
C e l l ; the Tissues (commencing with the Epithelia and ending
with Nervous Tissue); and the Systems (commencing with the
Cardiovascular and ending with the Reproductive). Having
studied a particular topic, the student should attempt the
relevant questions within each format.
CONTENTS
I Upper Limb 1
Questions 1-185 1
Answers 1-185 22

II Lower Limb 24
Questions 1-170 24
Ahswers 1-170 44

III Thorax 46
Questions 1-115 46
Answers 1-115 59

IV Abdomen 60
Questions 1-118 60
Answers 1-118 73

V Pelvis and Perineum 74

Questions 1-112 74
Answers 1-112 85

VI Head and Neck 86

Questions 1-239 86
Answers 1-239 112

VII Nervous System 114

Questions 1-181 114
Answers 1-181 139

VIII Histology 141

Questions 1-558 141
Answers 1-558 188

IX Embryology 193
Questions 1-122 193
Answers 1-122 210
This page intentionally left blank
I UPPER LIMB

Questions 1-39

For each of the following multiple choice questions select the one
most appropriate answer:

1. The spine of the scapula is continued laterally as the:

A Coracoid porcess
B Angle of the scapula
C Infraglenoid tubercle
D Supraglenoid tubercle
E Acromion

2. Muscle attached to the coracoid process of scapula:

A Biceps
B Triceps
C Pectoralis major
D Deltoid
E Serratus anterior

3. Vein which pierces the clavipectoral fascia:

A Basilic
B Lateral pectoral
C Internal thoracic
D Axillary
E Cephalic

1
 2

4. The axillary vein:

A Is lateral to the axillary artery
B Is devoid of valves
C Lies anterior to pectoralis minor
D Is directly continuous with the brachiocephalic vein
E None of the above

5. Branch of the axillary artery:

A Suprascapular
B Transverse cervical
C Lateral thoracic
D Nutrient artery to humerus
E Internal thoracic

6. Origin from lateral cord of brachial plexus:

A Axillary nerve
B Ulnar nerve
C Lateral cutaneous nerve of forearm
D Musculocutaneous nerve
E Suprascapular nerve

7. The humerus may be rotated laterally by:

A Subscapulars
B Supraspinatus
C Pectoralis major
D Deltoid
E None of the above

8. The muscle pair responsible for abducting the humerus to a

right angle:
A Deltoid and subscapularis
B Deltoid and supraspinatus
C Supraspinatus and subscapularis
D Teres major and subscapularis
E Deltoid and teres major
 3

9. Abduction of the humerus is initiated by:

A Supraspinatus
B Infraspinatus
C Deltoid
D Pectoralis minor
E Trapezius

10. The muscle pair which assists in elevating the arm above the
head:
A Trapezius and pectoralis minor
B Levator scapulae and serratus anterior
C Rhomboid major and serratus anterior
D Rhomboid major and levator scapulae
E Trapezius and serratus anterior

11. Muscle(s) supplied by the axillary nerve:

A Latissimus dorsi
B Deltoid
C Infraspinatus
D Teres major
E All of the above

12. The shoulder joint is weakest:

A Above
B Below
C In front
D Behind
E Laterally

13. Nerve(s) supplying shoulder joint:

A Radial
B Lateral pectoral
C Axillary
D Suprascapular
E All of the above
 4

14. The nerve trunk most intimately related to the capsule of the
shoulder joint is:
A Radial
B Axillary
C Median
D Ulnar
E Musculocutaneous

15. The following muscles belong to the 'rotator cuff group

except:
A Subscapularis
B Deltoid
C Supraspinatus
D Infraspinatus
E Teres minor

16. Muscles having an intracapsular tendon:

A Long head of biceps
B Short head of biceps
C Coracobrachialis
D Long head of triceps
E None of the above

17. In contact with medial wall of axilla:

A Medial root of median nerve
B Medial cord of brachial plexus
C Ulnar nerve
D Medial pectoral nerve
E Nerve to serratus anterior

18. Muscle inserted into medial lip of intertubercular sulcus:

A Teres major
B Teres minor
C Pectoralis major
D Pectoralis minor
E Latissimus dorsi
 5

19. The apex of the cubital fossa is formed by:

A Brachioradialis and pronator teres
B Brachialis and pronator teres
C Brachioradialis and biceps brachii
D Biceps brachii and supinator
E Brachioradialis and supinator

20. The lateral cutaneous nerve of the forearm is derived from

the — nerve:
A Musculocutaneous
B Median
C Ulnar
D Radial
E Axillary

21. Usual level of bifurcation of the brachial artery:

A Middle of arm
B Just above the elbow
C Level of intercondylar line
D Level of elbow joint line
E Neck of radius

22. An important supinator muscle:

A Biceps brachii
B Brachialis
C Triceps
D Brachioradialis
E Flexor carpi radialis

23. Supplied by the ulnar nerve in the forearm:

A Flexor carpi radialis
B Flexor carpi ulnaris
C Extensor carpi radialis
D Extensor carpi ulnaris
E Flexor pollicis longus
 6

24. Tendon directly medial to dorsal (Lister's) tubercle of radius:

A Extensor pollicis brevis
B Extensor pollicis longus
C Extensor indicis
D Extensor carpi radialis longus
E Extensor carpi radialis brevis

25. Directly behind palmaris longus at the wrist:

A Flexor carpi radialis
B Flexor pollicis longus
C Ulnar artery
D Radial artery
E Median nerve

26. The carpal bones articulating with the radius are:

A Scaphoid and pisiform
B Lunate and pisiform
C Lunate and trapezium
D Lunate and scaphoid
E Scaphoid and capitate

27. The triangular fibrocartilage:

A Is attached to styloid process of radius
B Separates synovial cavities of radiocarpal and
inferior radio-ulnar joint
C Articulates with lunate bone when wrist is adducted
D Is stationary during pronation and supination
E Is commonly absent

28. Artery usually palpable in the floor of the 'anatomical snuff

box':
A Princeps pollicis
B Radialis pollicis
C Radialis indicis
D Radial
E Palmar branch of radial
 7

29. Liable to dislocation in a heavy fall on the hand:

A Scaphoid
B Lunate
C Triquetral
D Pisiform
E Hamate

30. Digital synovial sheath(s) in communication with ulnar bursa:

A Index
B Middle finger
C Ring finger
D Little finger
E All the above

31. In the carpal tunnel:

A Ulnar nerve
B Median nerve
C Radial nerve
D Ulnar artery
E Radial artery

32. Carpal bones visible in radiograph of newborn:

A None
B Two
C Four
D Six
E Eight

33. Metacarpal bone with epiphysis at proximal end:

A First
B Second
C Third
D Fourth
E Fifth

34. Abduction of the thumb carries it:

A Forwards away from the palm
B Backwards to the side of the palm
C Towards the index finger
D Laterally, away from the index finger
E In a direction intermediate between A and D
 8

35. Number of muscles inserted on index finger:

A Three
B Four
C Five
D Six
E Seven

36. In the hand, the median nerve supplies:

A Abductor pollicis brevis
B Adductor pollicis
C First palmar interosseous
D Abductor pollicis longus
E Extensor indicis

37. The innervation of the lumbrical muscles is related to the

innervation of:
A Flexor digitorum superficialis
B Flexor digitorum profundus
C Extensor digitorum
D The interossei
E The two flexor carpi muscles

38. The skin of the index finger is supplied by:

A Ulnar and radial nerves
B Radial and median nerves
C Median and ulnar nerves
D Median only
E Radial only

39. The skin of the palm is supplied by:

A Ulnar and median nerves
B Radial and median nerves
C Radial and ulnar nerves
D Ulnar nerve alone
E Radial nerve alone
 9

Questions 40-61

The set of lettered headings below is followed by a list of

numbered words or phrases. For each numbered word or phrase
select the correct answer under:
A If the item is associated with A only
B If the item is associated with B only
C If the item is associated with both A and B
D If the item is associated with neither A nor B

A Deltoid
B Trapezius
C Both
D Neither

40. Attached to spine of scapula

41. Can elevate the shoulder
42. Supplied by the axillary nerve
43. Can retract the scapula

A Supinator of forearm
B Flexor of elbow
C Both
D Neither

44. Biceps brachii

45. Triceps brachii
46. Pronator teres
47. Brachialis
48. Coracobrachialis

A Biceps
B Brachialis
C Both
D Neither

49. Origin from humerus

50. Insertion into radius
51. Blood supply from brachial artery
52. Motor supply from median nerve
 10

A Anterior interosseous nerve

B Posterior interosseous nerve
C Both
D Neither

53. Pierces supinator muscle

54. Derived from ulnar nerve
55. Sensory to wrist joint
56. Extensive cutaneous distribution

A Flexor of wrist
B Flexor of index finger
C Both
D Neither

57. Flexor carpi radialis

58. Flexor carpi ulnaris
59. Flexor digitorum superficialis
60. Flexor digitorum profundus
61. Palmaris longus

Questions 6 2 - 7 9
Directions: In the following series of questions, one or more of
the four items is/are correct.
Answer A if 1, 2 and 3 are correct
B if 1 and 3 are correct
C if 2 and 4 are correct
D if only 4 is correct
and E if all four are correct

62. Muscles arising from the clavicle include:

1. Pectoralis major
2. Trapezius
3. Deltoid
4. Subclavius
 11

63. The weight of the upper limb is transmitted to the trunk via
the:
1. Trapezius muscle
2. Coracoclavicular ligaments
3. Clavicle
4. Deltoid muscle

64. Division of the long thoracic nerve is manifested by:

1. Inability to retract the scapula
2. Wasting of the pectoralis major muscle
3. Weakness of humeral adduction
4. 'Winging' of the scapula

65. Bursa(e) in communication with the shoulder joint synovial

cavity:
1. Subacromial
2. Supraspinatus
3. Infraspinatus
4. Subscapular

66. Origin from medial epicondyle of humerus:

1. Flexor carpi radialis
2. Palmaris longus
3. Pronator teres
4. Flexor carpi ulnaris

67. Hinge joint(s):

1. Humero-ulnar
2. Metacarpophalangeal
3. Interphalangeal
4. Wrist

68. The flexor carpi radialis muscle:

1. Is a flexor of the wrist
2. Is an abductor of the wrist
3. Is supplied by the median nerve
4. Grooves the trapezoid bone
 12

69. Brachioradialis muscle:

1. Arises from lateral supracondylar line
2. Inserts into distal end of radius
3. Is a flexor of elbow joint
4. Is supplied by the median nerve

70. The posterior interosseous nerve:

1. Passes between the radius and ulna
2. Lies on the interosseous membrane throughout its
course
3. Is cutaneous to the back of the hand
4. Supplies the extensor digitorum muscle

71. The ulnar nerve usually supplies:

1. The medial half of flexor digitorum superficialis
2. The lumbrical to the little finger
3. The abductor pollicis brevis
4. The first dorsal interosseous muscle

72. Joint(s) containing intra-articular fibrocartilage:

1. Sternoclavicular
2. Temporomandibular
3. Acromioclavicular
4. Fi rst carpometacarpal

73. Muscle(s) supplied by anterior interosseous nerve:

1. Flexor digitorum profundus
2. Flexor pollicis longus
3. Pronator quadratus
4. Pronator teres

74. Bony attachment(s) of the flexor retinaculum:

1. Scaphoid
2. Trapezium
3. Hamate
4. Pisiform
 13

75. Give(s) arterial contribution to deep palmar arch:

1. Main radial artery
2. Main ulnar artery
3. Deep branch of ulnar artery
4. Superficial branch of radial artery

76. Muscles innervated by the median nerve include:

1. Palmaris brevis
2. Opponens pollicis
3. Adductor pollicis
4. First lumbricai

77. Extension of thumb is aided by:

1. First lumbricai
2. First palmar interosseous
3. First dorsal interosseous
4. Abductor pollicis longus

78. Articulates with the hamate bone:

1. Capitate
2. Triquetral
3. Fifth metacarpal
4. Fourth metacarpal

79. Interossei inserted into middle finger:

1. Second palmar
2. Second dorsal
3. Third palmar
4. Third dorsal
 14

Questions 80-104
The group of questions below consists of numbered headings,
followed by a list of lettered words or phrases. For each heading
select the one word or phrase which is most closely related to it.
Note: Each choice may be used only once.

80. Coracobrachialis A Flexion of humerus

81. Supraspinatus B Lateral rotation of
82. Suscapularis humerus
83. Pectoralis minor C Abduction of humerus
84. Infraspinatus D Medial rotation of
humerus
E None of the above

85. C o m m o n interosseous A Subclavian

artery B Axillary
86. Profunda brachii artery C Brachial
87. Suprascapular artery D Ulnar
88. Radialis indicis artery E None of the above
89. Lateral thoracic artery

90. Trapezius A Musculocutaneous

91. Deltoid nerve
92. Brachialis B Accessory nerve
93. Supinator C Ulnar nerve
94. Flexor carpi ulnaris D Axillary nerve
E None of the above

95. Flexion of the elbow A Median nerve

96. Abduction of the B Musculocutaneous
shoulder nerve
97. Extension of the elbow C Radial nerve
98. Pronation of the D Ulnar nerve
forearm E Axillary nerve
99. Abduction of index
finger
 15

100. Flexion of wrist A Extensor digitorum and

101. Extension of wrist extensor digiti minimi
102. Extension of fingers B Flexor carpi radialis and
103. Adduction of wrist radial carpal extensors
104. Abduction of wrist C Flexor and extensor
carpi ulnaris
D Radial and ulnar carpal
extensors
E Flexor carpi radialis and
flexor carpi ulnaris

Questions 105-159
In reply to the following questions indicate whether you think
each statement is True or False:

The serratus anterior:

105. Arises by digitations from the lower eight ribs
106. Inserts into the axillary border of scapula
107. Acts synergistically with trapezius in abduction of arm to
90 degrees
108. Nerve supply from thoracodorsal nerve
109. Paralysis gives rise to the condition known as 'winged
scapula'

The axillary nerve:

110. Is a branch of the posterior cord of the brachial plexus
111. Is closely related to the shoulder joint
112. Is a purely motor nerve
113. Is accompanied by the profunda brachii artery
114. Pierces coracobrachialis

The axillary artery:

115. Begins at the upper border of the clavicle
116. Terminates as it crosses the inferior border of pectoralis
minor
117. Is contained in the axillary sheath
118. Has the median nerve anterior to its proximal third
119. Has the radial nerve behind its distal third
 16

At the shoulder joint:

120. Bony surfaces permit considerable movement
121. Stability depends mainly on glenoidal labrum
122. Subscapularis bursa communicates with synovial cavity
123. Long head of triceps arises within joint
124. Head of humerus is entirely intracapsular

The biceps brachii:

125. Flexes both the shoulder and the elbow joints
126. Both supinates and pronates the forearm
127. Short head arises from clavicle
128. Tendon of long head is partially enclosed in synovial
membrane
129. Is supplied by the median nerve

The radial nerve:

130. Arises from lateral cord of brachial plexus
131. Supplies brachioradialis
132. Divides below the elbow into muscular and cutaneous
components
133. Innervates most of the dorsal skin of the hand
134. When injured, could cause 'wrist drop'

The ulnar nerve:

135. Arises from the medial cord of the brachial plexus
136. Supplies skin on medial side of arm and forearm
137. Passes behind medial epicondyle of humerus
138. Supplies the interossei
139. When injured, thenar muscles waste

The median nerve:

140. Arises directly from trunks of the brachial plexus
141. Crosses the axillary artery from lateral to medial side
142. Enters the forearm through pronator quadratus
143. Enters the hand by passing through carpal tunnel
144. When injured, gives rise to the condition known as 'claw
hand'
 17

The carpal tunnel:

145. Is a fibroosseous tunnel formed by carpal bones and
palmar aponeurosis
146. Contains the tendons of flexor digitorum superficialis
147. Contains both the radial and ulnar arteries
148. Compression of nerve in tunnel causes sensory loss in
index finger (palmar surface)
149. Contains portion of ulnar bursa

The palmar aponeurosis:

150. Is attached to the skin of the palm by fibrous septa
151. Is attached distally to the fibrous flexor sheaths
152. Protects the underlying tendons
153. Receives tendon of palmaris longus
154. Apex is attached to flexor retinaculum

In the hand:
155. The first dorsal interosseous muscle abducts the index
finger
156. Abduction of the thumb takes place in a forward direction
157. The radial nerve supplies no intrinsic muscles
158. The superficial palmar arch is superficial to the palmar
aponeurosis
159. The ulnar nerve supplies adductor pollicis
 18

Shoulder region

160

165

164

Identify the numbered structures, from the choices given below:

A Axillary nerve E Triceps, long head

B Circumflex scapular F Teres minor
artery G Teres major
C Suprascapular artery H Triceps, lateral head
D Radial nerve
 19

Section of arm

168

Identify the numbered structures, from the choices given below:

A Median nerve F Brachioradialis

B Cephalic vein G Basilic vein
C Brachial artery H Biceps brachii
D Brachialis J Triceps brachii
E Radial nerve K Ulnar nerve
 20

Section of wrist

178

Identify the numbered structures, from the choices given below:

A Flexor carpi radialis E Flexor pollicis longus

B Ulnar nerve F Lunate bone
C Median nerve G Scaphoid bone
D Palmaris longus H Flexor digitorum
profundus
Another random document with
no related content on Scribd:
innostukseni, kaikkeni! Mutta minulla on rohkeutta, minulla on
voimaa raivata itselleni uusi tie. Kunpa Jumala auttaisi minua, ja
Hän sen kyllä tekee. Se on kohtaloni, tunnen sen, minun pitää
seurata sitä, minun pitää taipua sen alle, minulla ei ole voimaa
vastustaa sitä. Itken ajatellessani, mitä minä jätän. Riemuitsen
ajatellessani itseni vapaaksi. Nyt kai aavistatte, mitä minä teen.
Toivon, ettette ilmoita sitä muille. Älkää halveksiko minua. Teen
sen, koska minun luonnollani on mahdotonta tehdä toisin!

Teidän onneton, onnellinen

Iida Aalberg.»

Tämäkin kirje on kirjoitettu kiihkotilassa, se on jo siksi

epämääräinenkin, että Bertha Forsman, vastaanottaja, luuli Ida
Aalbergin tarkoituksena olevan luopua kokonaan näyttämöltä. Tämä
ei kiihkossaan ollut lukenut edes tarkkaan välikirjaa, josta puhuu —
sillä sen mukaan hän olisi voinut irti sanomisensa säästää kuukautta
myöhemmäksi. Bertha Forsman piti luopumisajatuksia hyvin
valitettavina, Suomalainen näyttämö ei hänen mielestään saanut
kadottaa Ida Aalbergia. Silloin tämä selvittelee tekoansa seuraavalla
tavalla:

»Olkaa huoleti. Antakaa anteeksi epäselvä kirjoitustapani. En jätä

vielä näyttämöä. Erosin nyt päästäkseni lentämään. En kuulu
mihinkään ahtaaseen uskontolahkoon. Löydän oman jumalani
kaikkialta ja palvelen häntä kaikkialla, missä on kauneutta, korkeutta,
suuruutta ja totuutta!»

Ida Aalbergin elämässä oli monta myrsky- ja kiihkokautta, mutta

erikoisesti tämä nuoruudenajan raju kiihkoilu esiintyy
päämäärättömänä ja haihattelevana sisäisenä palona. Siitä kiihkosta
havaitaan merkkejä melkein kaikissa taidearvosteluissa, jotka
koskevat hänen näyttämöluomiaan tältä ajalta. Keväällä 1883 hän
sai Adrienne Lecouvreurinä suuren menestyksen, mutta arvostelu
totesi, että tämän voitto johtui lähinnä siitä hillittömästä hehkusta,
jolla hän voi täyttää pääosan Scriben näytelmässä. On muistettu,
että hän näihin aikoihin esiintyi näytäntöiltoina toisinaan
semmoisessa mielentilassa, että toverit pelkäsivät hänen
näyttämöllä hajottavan kulissit tai pukuhuoneessaan seinät. Joskus
hänen sanotaan tehneen itsensä syypääksi rikkomuksiin sekä
itsekuria että näyttämökuria vastaan »tulisilla
ajattelemattomuuksillaan». Kiihkohetkien välillä on aina syvän
alakuloisuuden ja mielenmasennuksen aikoja, jolloin hän vetäytyy
yksinäisyyteen hautomaan ajatuksiaan. Tyhjyyden ja ikävyyden
tunne vaivaa häntä. Hänen kunnianhimonsa etsii vaikutusalaa, joka
antaisi enemmän kuin Suomalainen teatteri kykenee tarjoamaan.

Hän saa näinä vuosina suuren joukon ystäviä ja ihailijoita. Ne ovat

enimmäkseen miespuolisia, vain harvojen naisten kanssa hän
asettuu läheisen tuttavuuden suhteeseen. Hän tahtoo päästä
eteenpäin elämässä ja hän sovittaa tuttaviinsa mittapuuta: onko hän
erikoinen? Ilman näkyvää aihetta hän saattaa kirjoittaa jollekin
ystävättärelleen huudahduksia: »olkaamme suoria! olkaamme tosia!
olkaamme avomielisiä!» Itse hän on taipuvainen ystävätärten kesken
tunnustuksiin, joita kieltää muille ilmoittamasta, hän tekee heistä
uskottujaan ja ihailee heissä ilmenevää »erikoisuutta».
VII.

SARAH BERNHARDT. VÄLJEMMILLE VESILLE.

Saksalaisen teatterin antamat vaikutelmat, jotka olivat sangen

määräävinä tekijöinä Ida Aalbergin nuoruudessaan saavuttamiin
voittoihin, näyttelijätär oli omaksunut lyhyessä ajassa ja käyttänyt
niitä hyväkseen erinomaisella menestyksellä. Peritty kiihkeä ja
tulinen temperamentti, johon yhtyi nuoruuden viehkeys ja sulo ja
ihana, puhtaana heläjävä ääni, oli saanut tuekseen saksalaisen
tähtikouluutuksen kehitetyn lausuntataidon.

Ida Aalbergin myöhemmällä iällä ei saksalaisen kouluutuksen

ansioita hänen kehitykseensä nähden paljoakaan muisteltu.
Tiedettiin mainita nimi: Marie Seebach, mutta siinä olikin melkein
kaikki. Sensijaan muisteltiin, yleisemmin niitä vaikutelmia, joita
taiteilijattaren sanottiin saaneen Ranskan suurelta tähdeltä, Sarah
Bernhardtilta.

Kesällä 1883 Ida Aalberg ensi kerran tutustui Sarah Bernhardtin

taiteeseen.

*****
 Ida Aalberg sai, vaikka erosikin Suomalaisesta teatterista, keväällä
1883 pienen valtioavun ulkomaamatkaa varten. Hän suunnitteli
esiintymistä Kööpenhaminassa, jonne Z. Topelius häntä lämpimästi
suosittelu Sarah Bernhardt vieraili näihin aikoihin Tukholmassa ja
Kööpenhaminassa, ja uskotulleen Bertha Forsmanille Ida Aalberg
kertoo ensi vaikutelmistaan seuraavalla tavalla:

»Millä mielenkiinnolla, millä jännityksellä, millä tunteilla näinkään

ja seurasinkaan Sarah Bernhardtin näyttelemistä. Kaikki, mitä olin
kuullut hänestä, ja sitä on paljon, palasi muistiini ja teki minut niin
hajamieliseksi, etten lainkaan voinut seurata hänen esiintymistään
ensimmäisenä iltana, en tiedä, miten hän näytteli. Vasten tahtoani
ajatukseni kiertelivät hänen persoonaansa, koko ajan ajattelin
Sarah Bernhardtia ihmisenä, tahdoin nähdä, miltä hänenlaisensa
nainen näyttää. Myöhempinä iltoina kiinnitti hänen näyttelemisensä
huomioni — kuten näette, menettelin perusteellisesti. Ensin tunsin
pettyneeni — kuten monet muutkin — mutta vika oli pääasiallisesti
Sardoun. Kappale, osa, on ontto, pinnallinen, luonnoton, kaikkialla
johtuu ajattelemaan, kuinka Sardou on kyhännyt kokoon sen ja sen
kohtauksen antaakseen maailmankuululle taiteilijalle tilaisuuden
näyttää ihmeteltäviä vaikutuskeinojaan. Hänellä on säihkyvä
tekniikka. Hämmästyy, kun näkee sen taituruuden, millä hän
suoriutuu pahimmistakin vaikeuksista. Hän on suuri. Hänellä on
nerollisuutta. Mutta hän käyttää väärin leiviskäänsä. Hän häikäisee
omaa aikaansa, mutta jälkimaailma unhottaa hänet pian. Hän
häikäisee yleisönsä, mutta kun tulee kotiin, unhottaa hänet ja voi
rauhallisesti laskeutua levolle. Hänen elämänsä on liiaksi
samentanut hänen sieluansa. Runous on kadonnut, se ei enää
levitä tuoksuaan hänen luomainsa yli. — Hän on antanut
parhaansa ihmisille, jotka eivät ole sitä ansainneet, hän on leikkinyt
elämällään; ja niin on hänen persoonansa ‒ ennenkuin hän sitä itse
aavisti ‒ muuttunut kasaksi kuihtuneita lehtiä. En tuomitse sitä, mitä
en ole nähnyt. Mutta eiköhän Sarah Bernhardtin naisellisuus ole
ajautunut karille? Ellei se olisi totta, niin kuinka hän voisi sallia
kaiken maailman kertojien haastaa itsestään merkillisiä, ei kauniita
anekdootteja; kirjoittaahan hän toisinaan julkisesti, ellei se olisi
totta, kuinka voisi sallia jonkin vintiön julkisessa
sanomalehtiartikkelissa käyvän hänen kunniansa kimppuun???
Kaikki tuo samensi hänen näyttelemisensä vaikutusta minuun.
Valériena hän kuitenkin ihastutti minua, hänen esiintymisessään oli
yksinkertaisuutta ja totuutta, näin kyynelten kimaltelevan hänen
kauniissa silmissään, se liikutti minua niin, kuinka katkerasti, kuinka
syvästi hän usein tuntee tulleensa sen ihanteen vastakohdaksi, jota
hän esittää. Valériessa oli kohtia, joissa hän mielestäni oli ylevä.
Kööpenhaminassa yleisö oli kylmähköä, he väittivät, ettei hän ollut
sitä, mitä hän ennen oli ollut. Hänen levoton elämänsä kuluttaa
voiman, väsymyksen piirre verhosi hänen aina kauniita,
jalonmuotoisia kasvojaan. Hänen vartalonsa oli kaunis, pitkä
täyteläinen, taipuisa ja hoikka. Millä innostuksella olisinkaan
katsonut häneen, jos hän naisenakin olisi tullut suureksi. Onko
sitten tuo ala niin vaikea, ettei kukaan nainen voi tulla suureksi
taiteilijaksi menettämättä kunniaansa. Eikö voi tulla suureksi
taiteilijaksi ja olla kristitty? Naisen, joka on taiteilija, suurimpana
tehtävänä on näyttää ihmiskunnalle, että semmoinen mahdollisuus
on olemassa. Eikö jalo voita? Ah! Kunpa Jumala antaisi minulle
voimaa, antaisi minulle tarmoa täyttämään sen, mistä uneksin.»

Tämän kirjeen Ida Aalberg kirjoitti kesäkuun 10 p:nä Emsistä,

minne hän oli mennyt kylpemään. Kirjeen lopussa hän kertoo
olostaan siellä:
 »Vasta muutamia päiviä olen ollut Emsissä, enkä siis voi kuurista
sanoa mitään. Keisari Wilhelm tulee tänne huomenna, vieraita tulvii
tänne. Keisariaikana sanotaan sesongin olevan loistavan.

Elän yksin unelmineni. Näyttää herättävän huomiota, että nuori

nainen on niin aivan yksikseen. En ole tiedustellut, keitä
suomalaisia täällä oleskelee. Olisin iloinen, jos pian saisin Teiltä
kirjeen.

Maailmassa on vähän sellaista, mikä kestää. Olkoon Teidän

ystävyytenne
minua kohtaan sellainen harvinaisuus.

Teidän
Ida Aalberg.»

Heinäkuussa Ida Aalberg parin Emsissä tapaamansa suomalaisen

naisen kanssa matkusti Parisiin. Kirjeissään hän kertoo, että Seinen
kaupunki miellytti häntä tavattomasti. Hän tekee pitkiä, isänmaalleen
perin epäedullisia vertailuja Suomen ja Ranskan olojen välillä;
edellisessä on pikkumaisuutta, ilkeätä puoluemieltä, jälkimäisessä
työteliäisyyttä, iloa ja onnea. Louvre ja Boulognen metsä ovat hänen
mielipaikkansa j.n.e. Lokakuussa hän kirjoittaa Bertha Forsmanille
kirjeen, jossa on kuitenkin merkillisempiäkin tietoja:

»Tulen Björnstjerne Björnsonin läheisyydestä. Olen koko illan ollut

hänen seurassaan Walter Runebergin luona. Ah, miten tunnen itseni
vähäpätöiseksi, heikoksi, onnettomaksi. Kuinka tämmöinen pieni
persoonallisuus katoaa semmoisen hengen rinnalla. Hyvä Jumala,
kuinka onnellista on saada joka päivä seurustella suurenmoisen
luonteen kanssa. Kunpa ihmiset eivät vaientaisi omiatuntojaan,
kunpa he pintapuolisen hupatuksen sijaan ottaisivat ajatellakseen
vähän syvemmälle, kunpa he eivät niin kevytmielisesti valitsisi
seurapiiriään, jokapäiväistä seurapiiriään. Tuommoinen tavallinen,
kaikkien konvenanssin sääntöjen mukaan valittu seura, joka
kokoontuu pari kolme kertaa viikossa ihaillakseen kahvipöydän
ääressä toinen toisensa halpahintaisia ajatuksia, millaista myrkkyä
sielulle, millainen vaarallinen putous paremmalle minällemme, mikä
raunio kaikelle yksilöllisyydelle. Jos kerta olemme päässeet selville
siitä, että olemme ihmisiä, niin tiedämme myöskin, kuinka paljon
lähin ympäristömme vaikuttaa meihin. Kehenkään nähden ei pidä
olla niin varovainen kuin ystäviinsä nähden, s.o. niihin henkilöihin,
joiden kanssa useimmin on yhdessä. Aivan huomaamatta alkaa
mukautua heihin. Kuinka henkisesti rikkaaksi tunnenkaan itseni
semmoisen illan jälkeen kuin esim. tämä. Kuinka valveutunut, kuinka
terve, kuinka rohkea (hän olikaan), ja kuitenkin, samalla kuin sana
»excelsior» soi korvissani, tunnen itseni masentuneeksi,
vähäpätöiseksi, mitättömäksi. En ole mitään, sieluni on köyhä.
Ajatukseni ovat ahtaita. En osaa luonnehtia hänen
persoonallisuuttaan. Hänessä oli Norjan tunturien graniittista lujuutta,
Norjan vuonon kohisevaa aallonloisketta. Intelligentti, henkevä,
epätavallinen, rohkea mies, joka uskaltaa uhmata kokonaista
tavallista vulgääriä maailmaa, Sanoin, että »Hansikkaan»[15] loppu
minua hämmästytti. Hän sanoi, että »Svava» oli »ihminen». Jos
meneteltäisiin toisin, ei maailma pysyisi pystyssä. Hän puhui
voimakkaasti ylellisyyttä vastaan, koska se oli ensimmäinen syy
tapojen huonouteen. Puolusti kovin niitä, joita maailma tuomitsee.
Fennomania on saanut hänen sympatiansa puolelleen. Hän ihaili
heidän energiaansa, työkykyänsä. — Menen jonakin päivänä hänen
luokseen. Tahdon puhua hänen kanssaan useista asioista, joista en
ole selvillä ja jotka esiintyvät »Hansikkaassa». Sanoi saaneensa
nimettömän kirjeen Suomesta ja että siinä oli ollut lopusta sama
mielipide kuin minullakin oli. Luonnollisesti se oli naisen kirjoittama,
luulen että aihe ei ole miehille kovinkaan mieluinen.

En muista kerroinko Teille viime kirjeessäni, että Vicomtesse de

Bridierin äiti [Ida Aalberg asui Parisissa de Bridierin luona] on
kirjailija. Hänellä on suuria tuttavuuksia Parisin henkisessä
maailmassa. Hänen kauttaan olen saanut tutustua henkilöihin, jotka
eivät ole aivan tavallisia. Eräänä päivänä kävimme Mille
Reichemberin luona, Théâtre français'n nykyään parhaan
naispuolisen taiteilijan. Varsinkin pidetään häntä Français'n viimeisen
uutuuden, »Les maurois'n» jälkeen parhaana, sittenkun he ovat
menettäneet korvaamattoman primadonnansa Sarah Bernhardtin.
Sanoin Reichemberille, että minä hyvin kernaasti halusin nähdä
Comédie françaisen kuuluisan paljon puhutun taiteilijalämpiön. Hän
oli niin rakastettava, että pyysi minua väliajalla käymään luonaan
pukuhuoneessa. — Voitte aavistaa iloni, uteliaisuuteni. Koko päivän
kuljin 40, ei, 100 asteen kuumuudessa ja odotin iltaa ja niin se
lopuksi tuli sadan vuoden odotuksen jälkeen. Ja minä olin yhdessä
Madamen kanssa. Vietin siellä unohtumattoman tunnin. Minut
esitettiin Delaunaylle, »françaisen helmelle», hän on jo 60-vuotias ja
näyttää näyttämöllä 25—29-vuotiaalta, Coquelinille, Wormsille y.m.
Hyvä Jumala, kuinka onnellinen olin! Puhuin koko näytöksen ajan
ensinmainittujen kanssa. Puhuimme paljon Suomesta, josta heillä
tuskin oli aavistustakaan. Kun he kuulivat, että olin näytellyt Adrienne
Lecouvreuria, he ottivat minua kädestä, veivät minut erääseen
sivugalleriaan ja näyttivät hänen muotokuvansa, hänen ylpeän,
ylvään päänsä. — Mitä ihmisiä. Ruhtinaita omalla alallaan. Hienoja,
sivistyneitä, vakavia. Kuinka lämpimäksi tunsin itseni heidän
seurassaan. Kuinka hyviä he olivat minua kohtaan. Kuinka avuliaita,
kuinka hienoja. He olivat taiteilijoita, taiteilijoita semmoisia kuin olen
ajatellut olevan maailman ensimmäisellä näyttämöllä. He tekevät
työtä vakavasti. He ovat kyenneet asettamaan ihanteensa korkealle
ja he tuntevat, mitä vaikeuksia tiellä on. Heillä on ollut kykyä kohota
yli hetken turhamaisuuden ja itsekkyyden ja tehdä työtä yhteiseksi
hyväksi samalla kuin itsensä vuoksi. — Delaunay sanoi, kun jätin
hänelle hyvästi, että saisin toisenkin kerran tulla heidän lämpiöönsä,
ja sitten hän sydämellisesti puristi kättäni. — En voinut nukkua koko
yönä. Minä vain ajattelin ja vertailin, vertailin ja ajattelin — tyhmästi
kyllä. Tulos kaikesta oli, että tunsin itseni äärettömän onnelliseksi ja
kuitenkin hyvin onnettomaksi ja kuitenkin onnelliseksi. Olinhan
löytänyt vähäisen osan unelmistani.» —

Ida Aalberg teki Parisissa parhaansa mukaan työtä oppiakseen

ranskankielen. Tuntuu merkilliseltä, että hän tällä ensi matkallaan on
senkin verran voinut seurustella ranskankielisten henkilöiden kanssa
kuin hänen kirjeistään ilmenee, sillä ranskaan nähden hänen
taitonsa jäi — sen voi ilman muuta päättää hänen myöhemmistä
kirjoitusyrityksistään — aina perin alkeelliselle asteelle. Eräissä
kirjeissään hän ilmoittaa opettelevansa maalausta tai
suunnittelevansa jonkin kirjan kääntämistä suomenkielelle.
Björnsonin, suuren norjalaisen, tapaaminen näytti hänen elämälleen
korkean päämaalin:[16] pyrkimys tulla suureksi persoonallisuudeksi
alkoi entistä ihanampana kangastaa hänen kunnianhimoisessa
mielessään. Mutta hänen taiteellensa oli suurin merkitys sittenkin
Sarah Bernhardtin taiteella. Syyskuun loppupuolella 1883 Sarah
alkoi antaa näytäntöjä Porte Saint Martin teatterissa, ja huolimatta
yritetystä kriitillisyydestään, joka pääasiassa koskee Sarah
Bernhardtin amerikkalaisella reklaamilla väritettyä seikkailijaelämää,
ei Ida Aalberg voi kirjeissään salata suurta ihailuaan »Euroopan
kultaharppua» kohtaan. »Hän ei ollut semmoinen »Froufrou», joksi
minä olin osan ajatellut», hän kirjoittaa Bertha Forsmanille, »hän oli
jotakin muuta, mutta hän oli hyvä. Kun hän kolmannessa
näytöksessä herää tietoisuuteen rikollisuudestaan, kun hän alkaa
surra sortuneita ihanteitaan, kun hän syyttää ympäristöään, kotiaan,
kasvatustaan, miestään syvän onnettomuutensa aiheuttajiksi, oli hän
suuri, se oli hänen triumfinsa. Neljännessä näytöksessä hänen
näyttelemiseltään puuttui tarpeellista alleviivausta, mutta viidennessä
näytöksessä hän taas kohosi, sehän onkin ainoa näytös, jossa on
runollisuutta, ja sitä kallisarvoista tavaraa hän ymmärsi hoitaa.
Resignoitua tuskaa, antautumista, syvästi onnetonta uhrautumisen
tunnetta, jota ihmiset nimittävät rakkaudeksi, hän osaa esittää kuin ei
kukaan muu. Olin syvästi järkytetty hänen näyttelemisestään. Tie
kotoani P.S. Martiniin on hyvin pitkä, mutta nähty vaikutti minuun niin
voimakkaasti, etten kyennyt edes istuutumaan omnibusiin. Kaikki
nuo tavalliset vulgääriset ihmiset kiusasivat minua, minusta tuntui
paremmalta kuljeskella ja olla yksin.» —

Ida Aalberg lähetti kukkia Sarah Bernhardtille ja kuljeskeli tämän

ikkunain alla. Ranskatar sai kuulla uudesta palvojastaan ja lupasi
ottaa suomalaisen näyttelijättären puheilleen teatterissa. Kohtaus oli
sangen lyhyt ja merkityksetön. Ida Aalberg oli ostanut Sarah'n kuvan
ja pyysi tältä siihen omistuksen. Ja Sarah Bernhardt, joka kerran oli
saanut ohjeekseen:

»Photographies, tu signeras» [valokuviin panet nimesi],

teki ystävällisen merkinnän pieneen kuvaan.

Ida Aalberg istui hyvin monena iltana Porte Saint Martin teatterissa
ja seurasi suuren Sarah'n näyttelemistä. Ei ole miksikään häpeäksi
hänelle, että hän otti vastaan vaikutteita itseään vanhemmalta
suurelta taiteilijalta. Saihan Eleonora Dusekin kiittää Sarah’ta tiensä
viitoittamisesta.
 Kotimaahan Ida Aalberg lähetti ärtyneitä kirjeitä kuullessaan
juorupuheista, joita hänestä siellä levitettiin. »Jumaloin Suomeani,
mutta inhoan ihmisiä siellä», hän kirjoittaa. Huhut koskivat hänen
luultua jäämistään Ranskaan, Sarah Bernhardt muka oli tarjonnut
hänelle paikan teatterissaan. Toiset tiesivät hänen aikovan mennä
avioliittoon ja senvuoksi luopuvan Suomalaisesta teatterista. Vanha
kaulatauti vaivasi häntä myöskin Seinen kaupungissa ja teki hänet
toisinaan melkein epätoivoiseksi:

»Mitä kotona minusta nykyisin sanotaan? Minulle itselleni

elämäntarinani alkaa olla lopussa. Kuka tietää mihin Afrikan
erämaahan joudun. Olen niin kyllästynyt, kyllästynyt, kyllästynyt,
kyllästynyt surkeaan kaulaani.»

*****

Parisista Helsinkiin palattuaan ja esiintyessään vanhassa

Arkadiassa Ida Aalberg joutui heti yleisön suuren suosion esineeksi.
Ylioppilaat juhlivat häntä taas kukkasin ja laakeriseppelein.
Sanomalehdet koettivat ratkaista, mitä jälkiä uusi opintomatka oli
jättänyt, ja verraten yksimielisesti arvostelu totesi hänen
näyttelemisensä käyneen hillitymmäksi. Toiset pitivät omaksuttua
uutta suuntaa suurena edistyksenä, toiset virheenä, toiset eivät
osanneet ratkaista, mille kannalle olisi tullut asettua. Helsinki oli
tähän aikaan saanut ensiluokkaisen teatteriarvostelijan, Hjalmar
Neiglickin, jonka »Finsk Tidskriftiin» kirjoittamat lausunnot olivat
suorastaan loistavia. Hän oli ankara kriitikko, joka ei milloinkaan
laatinut ylimalkaisia suitsutusartikkeleita niillekään taiteilijoille, joita
— ja Ida Aalberg oli ensimmäinen heidän joukossaan — hän suuresti
ihaili. Hän antoi tunnustusta ja moitetta sekaisin, mutta hänen
tyylinsä loisto, hänen lahjomaton oikeamielisyytensä, hänen
yksilöllinen ja kaikesta sovinnaisuudesta vapaa sanontansa ja hänen
nuorekas rohkeutensa takaavat hänelle kunniapaikan kaikkien niiden
joukossa, jotka ovat suomalaisesta näyttämötaiteesta kirjoittaneet.

Ida Aalbergin keväällä 1884 näyteltyä uudessa suuressa osassa,

Mariana
Schillerin »Maria Stuartissa» Hjalmar Neiglick kirjoitti:

»Oman kauneutensa lumoamaksi, ilman muuta rikosta kuin oma

mielettömyytensä, ikuisesti naisellisen ilmaukseksi, ikuisesti
naisellisen, jota romantiikka palvoi ja Musset kutsui nimellä »trois
fois feminins», — sellaiseksi on Schiller ajatellut sankarittarensa.
Ajankohta on valittu tätä silmälläpitäen. Ollaan onnettoman
kuningattaren viimeisissä elonpäivissä. Hän on vankina, ilman
kruunua ja valtakuntaa; kaikki, mikä on kiihoittanut hänen
intohimojaan ja samentanut hänen sielunelämäänsä, on poissa, ja
sovittavassa valossa, jonka kärsimys luo hänen kirjavan elämänsä
ylle, hän esiintyy viattomana ja puhtaana, legendan Maria Stuartina.
Oli odotettavissa, että nti Aalberg tekisi jotakin tästä. Ehkäpä siitä
tulikin kaunein kuva, jonka hän milloinkaan on luonut, ja inspiroitu
sisäisyys, jolla hän kykenee esittämään vaikuttavia kohtia niin
rikkaasta draamallisesta elämästä, saa tässä suuren ja todellisen
taiteen leiman, josta voi päätellä hänen Parisin opintojensa
hyödyllisyyden. Niin täydellisesti hän ei koskaan ennen ole näytellyt;
melkein kaikkialla on sama varma katse ja sama välitön lämpö. Heti
ensi näytöksessä hänellä on kaunis kohtaus dialogissa lordi
Burleighin kanssa. Verrattomalla hienoudella nti Aalberg näyttelee
esiinmurtautuvan majesteettisuuden, se tulee Mariasta ilmi eloisasti
ja intohimoisesti kuin muinoin, kun sitä ärsytettiin. Kolmannessa
näytöksessä on kappaleen huippukohta, ja siinä nti Aalbergilla onkin
suurin kohtauksensa. Täysin katolilainen hehku on hänen
näyttelemisessään, kun hän kulkee päästä päähän skaalan, jossa
vaihtelevat vienot ja myrskyiset tunteet, joita Schiller on koonnut
tuohon kuuluisaan kohtaukseen, missä molemmat kuningattaret
tapaavat. Marian kaksinkertainen taistelu: omaa ylpeyttään ja
Elisabethin julmuutta vastaan, haltioitunut innostuminen, joka johtuu
vapautumisen toivosta, hyväilevä tuttavallisuus, joka vähitellen saa
sulamaan hänen vihansa Elisabethia vastaan, ja lopuksi loukattu
naisellisuus, joka murtautuu esiin villinä koston janona — kaiken
tämän nti Aalberg esittää semmoisella voimalla ja ennen kaikkea
semmoisella luonnollisuudella, joka kuuluu valituille ja joka vaikuttaa
vastustamattomasti. Mutta myöskin kiihkottoman viimeisen
näytöksen hän esittää tositaiteellisella maulla. Loppu on luonteeltaan
jumaloivaa; Maria, joka niin kainona ja kirkastuneena astuu kohti
kuolemaa, vaikuttaa siltä, kuin olisi hän jo kulkenut kappaleen
matkaa taivasta kohti. Se on idylli mestauslavan juurella ja se tulee
neiti Aalbergin jalosti tulkitsemana liikuttavan kauniiksi. Hän on
puettuna komeaan kuningatarpukuun, paksuun kultaompeleiseen
silkkiin, ja koskaan hänen vartalonsa, joka on taipuisa kuin paju, ei
ole tehnyt niin suurenmoista vaikutusta kuin tässä.

On itsestään selvää, että niin etevä ja samalla yksilöllinen

näyttelijätär kuin nti Aalberg tulee muodostamaan oman koulunsa
sillä näyttämöllä, johon hän kuuluu, sitäkin suuremmalla syyllä,
koska se toistaiseksi on ainoa suomalainen. Mutta voi olla kokonaan
toinen kysymys, onko neiti Aalbergin näyttelemistapa erikoisen
sopiva tyypin muodostamiseen. Ennen kaikkea kaksi piirrettä
muodostaa hänen taiteensa merkillisen lumousvoiman: ihmeellisen
pehmeä plastiikka ja lapsellisen hyväilevät äänenpainot. Näitä kahta
vaikutuskeinoa hän itsekin joskus on tullut käyttäneeksi liian paljon,
kuten esim. Maria Stuartin 3:ssa näytöksessä, missä hän kyllä leikkii
äänellään; se, jos se tulee alemman asteen näyttelijöille maneeriksi,
vaikuttaa ehdottomasti epäedullisesti. Tarvitsee vain nähdä viimeisen
näytöksen kohtaus itkevine kamarineitoineen, huomatakseen, että
tämä sisäinen näyttelemistapa, joka lahjakkaan nti Aalbergin
edustamana muodostaa hänen varsinaisen voimansa, muuttuu
omituiseksi, jos sitä käytetään metodina. On oikea
kummittelukohtaus, kun siinä nuo neljä viisi naista toistavat nti
Aalbergia.» —

Ainakin jonkin määrän »lapsellisen hyväilevistä äänenpainoista»

Ida
Aalbergin korva lienee ottanut Sarah Bernhardtin puheesta.

Kevätkaudella 1885 Neiglick kirjoitti Minna Canthin »Työmiehen

vaimon» johdosta, todettuaan aluksi, että siinä Homsantuu on Birch-
Pfeifferin Sirkan kaksoissisar, epätodellinen ja teatraalinen, koska
kirjailija ei ole muodostanut osaa elävän luonnon mukaan:

»Neiti Aalbergin näytteleminen on sekin kaikissa kohdissaan

harjoitelma ilman mallia. Hänen mustalaistyttönsä on, puvusta
alkaen, maalauksellinen, mutta sellaista ei ole koskaan ollut
Suomessa, vielä vähemmän on mahdollista, että hän voisi olla
vereltään puoleksi suomalainen. Hehkua, hyväilevää hellyyttä,
harmonian ja sulon mestarinäytteitä, niitä siinä on ylenmäärin;
semmoisia loistavia episodeja kuin esim. tanssi toisessa
näytöksessä, sovinto Riston kanssa kolmannessa ja hänen äkillinen
ilmestymisensä Johannan ovelle neljännessä. Mutta siihen, joka on
useasti nähnyt nti Aalbergin, ei tuo vaikuta erikoisemmin; kaikki on
jättänyt jälkeensä muiston jostakin hyvin rytmillisestä, hyvin
ajatellusta. Näkee, että suuri näyttelijätär on ottanut hallussaan
olevista rikkaista varastoista, saatuaan osan, joka ei ole temmannut
häntä mukaansa. Tuommoisista suhteellisen hengettömistä
tuotteista helpoimmin havaitsee, kuinka paljon taiteilijan tekniikasta
jo on muuttunut maneeriksi. Ja jos Homsantuuta voi pitää
kriteeriona, niin nti Aalbergin on heti ruvettava olemaan varuillaan.
On kuin tulisi lämpimien intohimojen tulva näyttämölle, kun näkee
hänen sinne astuvan, mutta hän on uppoamaisillaan plastiikkaan.
Kieltämättä myöskin hänen notkeassa ja jonkin verran pehmeässä
luonteessaan on paljon sellaista, mikä houkuttelee juuri tuohon
suuntaan; mutta tulella kerta kaikkiaan ei leikitä rankaisematta, ei
edes pyhällä tulella, josta nti Aalberg on saanut niin suuren osan.»

Samana keväänä Ida Aalbergin esittämää Ofeliaa Neiglick aluksi

moittii alkukohtauksien perusteella. Niissä näyttelijätär on vain
kuljeskellut auttamatta katsojaa saamaan kokonaiskäsitystä, siinä
osassa draamaa häneltä oli puuttunut persoonallisuutta, oli nähty,
kuten joskus muulloinkin, neiti Aalberg eikä kappaleen henkilöä.
Mutta sitten tapahtuu loistava muutos:

»Se tapahtuu hulluuskohtauksessa, ja hänen esityksensä on tässä

ehdottomasti draamallisen taiteen huipulla. Hyvin mielenkiintoista on
verrata nti Aalbergia ja hra Bangia mielipuolisuuden esittäjinä. Voisi
sanoa, että heidän näyttelemisessään on sama ero kuin
Shakespearen ja Ibsenin realismissa. Nti Aalbergin näytteleminen on
rauhallista ja vailla patologisia efektejä; hän kuljeskelee
unelmissaan, laulaa oudot balladit monotonisesti, ikäänkuin yhteen
kaukaisten äänien kanssa — ikäänkuin kangastuksiin tuijotellen —
johtuu ajattelemaan intiaanien vanhaa uskoa hulluudesta, että se on
kaunis ja pyhä jumalain lahja. Ofelian hulluudessa on rytmiä, niinkuin
Hamletin hulluudessa on metodia, ja tämä rytmi, joka saa aikaan,
että
 surun, murheen, tuskan, helvetinkin hän tekee viehättävän
viehkeäksi,

on nti Aalbergin näyttelemisessä, samoinkuin Shakespearen

kuolemattomassa runossa. Kaikkein ihmeellisintä ehkä on, että nti
Aalberg, joka, mikäli tiedetään, ei ole koskaan harjoittanut laulua, nyt
on luonut parhaan osansa laulamalla siitä parhaan osan. Parempaa
todistusta hänen kyvystään sulautua yhteen luomiensa kanssa ei
tarvita; kun hän kerta innostuu tehtävään, näyttää hänen
näyttelemisensä muodostuvan vastustamattomaksi valloittamiseksi.
Tekniikkaa ei näy, runoilijan sanat elävät näyttämöllä, ja silloin hänen
liikkeensä mukautuvat hänen sielunelämänsä vivahduksiin, kuten
pehmeä silkkipuku mukautuu hänen notkeisiin jäseniinsä.»

Kevätkaudella 1885 Ida Aalberg saavutti Suomalaisessa

teatterissa vielä suuren voiton esiintymällä Gretcheninä »Faustissa».
Arvostelu ylisti hänen lausuntansa tavatonta ilmehikkyyttä ja hänen
itkunsa suunnatonta voimaa.

*****

Kaarlo Bergbom, jolle Suomalaisen oopperan kuoltua

puhenäyttämön johto oli tullut melkein vasten tahtoa, ei alkuaikoina
voinut olla mikään ammattitaitoinen ohjaaja. Hän oli kyllä suuri
kirjanoppinut, mutta näyttämötaidetta hän oli opiskellut
pääasiallisesti vain katsomosta käsin. Jokavuotisilla
ulkomaamatkoillaan hän kuitenkin koetti kehittää silmäänsä, ja
ammattitaitoa hän oppi käytännön koulussa. Kerrotaan hänen
sittenkin loppuun asti pysyneen sangen vähäpuheisena ohjaajana.
Ne näyttelijät, jotka häntä ihaillen muistelevat, selittävät hänen
harvasanaisuutensa ja vähäisen neuvomisensa aiheutuneen siitä,
että tohtori kunnioitti näyttelijän yksilöllisyyttä ja antoi senvuoksi
mahdollisimman vapaat kädet. Toiset taas vakuuttavat, että tohtori
Bergbomilla ei myöhemminkään ollut täyttä ammattitaitoa
varsinaisessa näyttämöohjauksessa. Hänen sanotaan suosineen
suurta klassillista ohjelmistoa siksi, että tunsi itsensä
kykenemättömäksi detaljityöhön, jota moderni ohjelmisto edellytti.
Bergbomin ohjaus liikkui suurissa piirteissä, ja hän vetosi näyttelijäin
omaan älyyn ja puhetaitoon, jolla klassillisen ohjelmiston pitkiä,
runomuotoisia vuorosanoja lausuttiin.

Ohjaajan ja näyttelijän suhde on näyttämötaiteen ehkä suurin

probleemi. Ei ole syytä yrittää tutkiskella Bergbomin todellisia
mielipiteitä ja vaikuttimia ohjaajakysymyksessä koko laajuudessaan.
Riittää, kun sanotaan, että hänellä tuntuu olleen viisaana
periaatteena suhtautua eri näyttelijöihin eri tavalla: toisille hänen
sanotaan antaneen paljon neuvoja, toisille vähemmän, toisille tuskin
mitään.

Ida Aalbergin ohjaaminen tuntuu Kaarlo Bergbomille olleen

riemullinen tehtävä. Häntä hän neuvoi enemmän kuin ketään toista,
sillä hänestä »sai irti» enemmän kuin kenestäkään toisesta. Heillä oli
paljon kahdenkeskisiä neuvotteluja, ja varsinaisissa
näyttämöharjoituksissa heidän sanotaan mahtavasti inspiroineen
toinen toistaan uusiin keksintöihin ja vaikuttavan tulkinnan
löytämiseen. Ida Aalberg, joka oli toistaiseksi verraten vaillinaisesti
perehtynyt kirjallisuuteen, kaipasi älyllistä tukea, ja Kaarlo
Bergbomin kerrotaan sitä hänelle suoneen.

Ida Aalbergille epäilemättä kertyi vuosien kuluessa sangen suuri

kiitollisuusvelka Kaarlo Bergbomia kohtaan. Hän olisi saanut kiittää
tätä ohjeista ja neuvoista ja suurista osista, joita sai Suomalaisessa
teatterissa esittää ja joiden kehittävää merkitystä ei voi kyllin
suureksi arvioida. Hänellä oli paljon omaa, paljon hän oli saattanut
tuoda ulkomailta, mutta Suomalaisessa teatterissa, itse
näyttämötyössä, hän vasta oli voinut päästä täyteen selvyyteen siitä,
miten katsomoa hallitaan ilmeellä, liikkeellä ja puhutulla sanalla.

Jos Ida Aalberg taiteilijana olisi ollut yksinomaan Kaarlo

Bergbomin työn tulos, voisi Kaarlo Bergbomin sanoa ihastuneen
omaan työhönsä. Bergbom-sisarusten kirjeenvaihto puhuu sangen
selvää kieltä siitä, kuinka tavattoman suureksi he Ida Aalbergin
kyvyn arvioivat. Heille hän oli ensiluokan taiteilija, joka kohotti
kappaleen ja näyttelijäympäristönsä toiselle tasolle, heille hän oli
Suomalaisen teatterin tulevaisuuden toivo. Kaarlo Bergbom
hemmoitteli Ida Aalbergia enemmän kuin ketään muuta.

Eivät Kaarlo Bergbomin kukat eivätkä uudet suuret tehtävät, ei

vanhempien ystävien opettama velvollisuudentunto, ei yleisön ja
arvostelun suuri suopeus, mikään ei saanut Ida Aalbergia
suostutetuksi uskollisesti jäämään Bergbomin teatterin jäseneksi.
Keväällä 1885 hän uudestaan jättää suomalaisen teatterin. Ettei
päätös tullut yhtäkkiä, näkee siitä, että hän jo edellisenä kesänä,
jolloin oli kierrellyt maaseutukaupungeissa lausunta-iltoja
antamassa, oli pyrkinyt vierailemaan Kööpenhaminan
kuninkaalliseen teatteriin, mutta saanut, periaatteellisista syistä,
kieltävän vastauksen Tämän taidelaitoksen johtajalta, vanhalta
Fallesenilta.

Herman Bang, joka kevätkaudella 1885 piti esitelmiä Helsingissä,

vaikutti ehkä ratkaisevasti Ida Aalbergin päätöksen syntymiseen.
Tämä kirjailija on itse eräässä tanskalaisessa lehdessä kertonut
m.m. seuraavaa:
 »Ilta illan jälkeen näin Ida Aalbergin esitelmiäni kuuntelemassa. En
milloinkaan unohda hänen katsettaan ja muotoaan noina tunteina.
Hänessä ilmeni vangin kaipuu. Luentosalin ulkopuolella näin hänet
harvoin. Mutta Helsingistä lähdettyäni sain häneltä kirjeen. Kirje oli
hätähuuto — huuto, jolla hän mursi ovet suureen elämään:
»Huomenna matkustan», hän kirjoitti. »Täällä on vain vankila.»

Ida Aalbergin päätös oli sisäisen taistelun tulos. Hän tiesi

loukkaavansa vanhoja ystäviään, mutta hän sai täyden kannatuksen
eräältä uudelta ajan hengeltä, jonka oppia hän oli joutunut
kotimaassaankin kuulemaan. Hänellä oli kahdenlaisia neuvonantajia,
vanhoja ja nuoria. Siitä aiheutui ristiriita.
VIII.

NEUVONANTAJIA JA YSTÄVIÄ.

»Nooran» jälkeen Ida Aalberg oli joutunut läheisiin tekemisiin

kansallisen romantiikan edustajien kanssa. He olivat pääasiallisesti
vanhoja miehiä. Hänellä oli setätuttavana Zacharias Topelius, jolta
riitti loputtomasti neuvoja, lämmintä osanottoa ja kiitosta. Jo ennen
»Regina v. Emmeritzin» esitystä runoilija oli ihastunut nuoreen
näyttelijättäreen ja kunnioittanut häntä seuraavalla runolla:

»Hur faller släpet och hur klär rosetten?

Hur sitter lifvet? Är han snörd, korsetten?
Är håret pudradt à la Pompadour?
Är ögonbrynet penslad fin natur?

Vet, Cendrillon, i kväll är bal hos kungen.

Nej, rör oss icke! Fy den svarta ungen!
Prins Hjertekläm skall börja valsen der;
Jag spår, att han i en af oss blir kär.

— Ack, vore jag en mygga der i salen!

— Du, Cendrillon, ha, ha, vill du till balen,