Accounting: What the Numbers Mean

13th Edition David Marshall

Visit to download the full and correct content document:
https://ebookmass.com/product/accounting-what-the-numbers-mean-13th-edition-davi
d-marshall/
 page i

Thirteenth Edition

Accounting
What the Numbers Mean

David H. Marshall, MBA, CPA,

CMA

Wayne W. McManus, LLM, JD, MS,

MBA, CFA, CPA, CMA, CIA
Professor of Accounting and Law
International College of the
Cayman Islands

Daniel F. Viele, MS, CPA, CMA

Professor of Accounting (Retired)
Executive Consultant
Maryville University
 page ii

ACCOUNTING, WHAT THE NUMBERS MEAN

Published by McGraw Hill LLC, 1325 Avenue of the Americas, New York, NY 10019.
Copyright ©2023 by McGraw Hill LLC. All rights reserved. Printed in the United
States of America. No part of this publication may be reproduced or distributed in
any form or by any means, or stored in a database or retrieval system, without the
prior written consent of McGraw Hill LLC, including, but not limited to, in any
network or other electronic storage or transmission, or broadcast for distance
learning.

Some ancillaries, including electronic and print components, may not be available
to customers outside the United States.

This book is printed on acid-free paper.

1 2 3 4 5 6 7 8 9 LWI 27 26 25 24 23 22

ISBN 978-1-265-05156-3
MHID 1-265-05156-9

Cover Image: PHILIPPE LOPEZ/AFP/Getty Images

All credits appearing on page or at the end of the book are considered to be an
extension of the copyright page.
The Internet addresses listed in the text were accurate at the time of publication.
The inclusion of a website does not indicate an endorsement by the authors or
McGraw Hill LLC, and McGraw Hill LLC does not guarantee the accuracy of the
information presented at these sites.

mheducation.com/highered
 page iii

Meet the Authors

Courtesy of David H. Marshall

David H. Marshall (1933–2018) was a distinguished faculty

member at Millikin University, a small, independent university located
in Decatur, Illinois. Professor Marshall taught at Millikin for 25 years
and was named Professor of Accounting Emeritus upon his
retirement in 1992. During his tenure at Millikin, he taught courses in
accounting, finance, computer information systems, and business
policy, served as Director of Financial Affairs, served twice as Vice
President for Business Affairs, and was the Director of Planned
Giving in the Development Department. Marshall was honored with a
series of universitywide teaching and leadership awards throughout
his career, culminating with receiving the prestigious Millikin
University Centennial Medallion in 2002. The draft manuscript of this
book was written by Professor Marshall in 1986 and used in a one-
semester course that was developed for the nonbusiness major.
Subsequently supplemented with cases, it was used in the business
core accounting principles and managerial accounting courses.
Concurrently, a one-credit-hour accounting laboratory taught
potential accounting majors the mechanics of the accounting
process. Prior to his teaching career, Marshall worked in public
accounting and industry and he earned an MBA from Northwestern
University. Professor Marshall’s interests outside academia included
community service, woodturning, sailing, and travel.

Courtesy of Wayne W. MacManus

Wayne W. McManus makes his home in Grand Cayman, Cayman

Islands, BWI, where he worked in the private banking sector for
several years and is now a semiretired consultant. He maintains an
ongoing relationship with the International College of the Cayman
Islands as an adjunct Professor of Accounting and Law and serves as
the Chair of the College’s Board of Trustees. McManus offered the
Cayman CPA Review course through the Financial Education Institute
Ltd. for a number of years as well as several professional
development courses through the Chamber of Commerce. He earned
an MS in accounting from Illinois State University, an MBA from the
University of Kansas, a law degree from Northern Illinois University,
and a master’s of law in taxation from the University of Missouri–
Kansas City. He served as an independent director and chairman of
the audit committee for Endeavour Mining Corp. (EDV on the LSE
and TSX exchanges) for 18 years prior to stepping down from the
Board in 2020. He is a member of the Cayman Islands Society of
Professional Accountants and the local chapter of the CFA Institute.
Professor McManus enjoys working as a professional Santa each
December, as well as travel, golf, and scuba diving, and is an
audio/video enthusiast.
 page iv

Courtesy of Daniel F. Viele

Daniel F. Viele, Professor of Accounting, retired from Maryville

University in 2020. During his 7 years at Maryville Professor Viele
served as Dean of the School of Adult and Online Education and
later as Chief Strategic Information Officer, where he continues to
serve Maryville as an executive consultant. Over his 32 years in
higher education Professor Viele taught courses in financial,
managerial, and cost accounting, as well as accounting information
systems. Prior to joining Maryville, Professor Viele’s previous
teaching experience included 15 years at Webster University and 10
years at Millikin University with Professor Marshall. After Millikin, he
spent 8 years in the graphic arts industry, initially with a startup
company in St. Louis and then as an industry consultant for a Silicon
Valley graphics arts technology company. At Webster Professor Viele
pioneered online teaching and learning in the late 1990s where he
developed and taught many online courses and over the years led
the development of numerous online programs. For his dedication to
teaching and the innovative use of technology, Webster awarded him
its highest honor—the Kemper Award for Teaching Excellence.
Professor Viele holds an MS in accounting from Colorado State
University. He has been a member of the American Accounting
Association, the AICPA, the Missouri Society of CPAs, and the
Institute of Management Accountants. Professor Viele enjoys sports
of all kinds, boating, winemaking, and a good book.
 page v

Preface

Named after a Chinese word meaning “sparrow,” mah-jongg

is a centuries-old game of skill. The object of the game is to collect
different tiles; players win points by accumulating different
combinations of pieces and creating patterns. We’ve chosen mah-
jongg tiles as our cover image for the thirteenth edition of
Accounting: What the Numbers Mean because the text is designed
to show students how to put the pieces together and understand
their relationship to one another to see the larger pattern.

Accounting has become known as the language of business.

Financial statements result from the accounting process and are
used by owners/investors, employees, creditors, and regulators in
their planning, controlling, and decision-making activities as they
evaluate the achievement of an organization’s objectives.

Accounting: What the Numbers Mean takes the user through the
basics: what accounting information is, how it is developed, how it is
used, and what it means. Financial statements are examined to learn
what they do and do not communicate, enhancing the student’s
decision-making and problem-solving abilities from a user
perspective. Achieving expertise in the preparation of financial
statements is not an objective of this text. Instead, we have
designed these materials to assist those who wish to learn “what the
numbers mean” in a clear, concise, and conceptual manner, without
focusing on the mechanical aspects of the accounting process.
The user-oriented approach taken by this text will benefit a variety
of nonaccounting majors, including students focusing on other areas
of business or nonbusiness programs such as engineering,
behavioral sciences, public administration, or pre-law. Aspiring MBA
and other graduate management or administration students who do
not have an undergraduate business degree will likewise benefit
from a course using this text.

Best wishes for successful use of the information presented here.

Wayne W. McManus
Daniel F. Viele
 page xi

Acknowledgments

The task of creating and revising a textbook is not accomplished by

the work of the authors alone. Thoughtful feedback from reviewers
is integral to the development process and gratitude is extended to
all who have participated in earlier reviews of Accounting: What the
Numbers Mean as well as to our most recent panel of reviewers.
Your help in identifying strengths to further develop and areas of
weakness to improve was invaluable to us. We are grateful to the
following for their comments and constructive criticisms that helped
us with development of the thirteenth edition, and previous editions:

Janet Adeyiga, Hampton University

Gary Adna Ames, Brigham Young University–Idaho
Sharon Agee, Rollins College
Vernon Allen, Central Florida Community College
Tim Alzheimer, Montana State University
David Anderson, Louisiana State University
Susan Anderson, North Carolina A&T State University
Florence Atiase, University of Texas–Austin
Benjamin Bae, Virginia Commonwealth University
Jennifer Barry, Maryville University
Linda T. Bartlett, Bessemer State Technical College
Jean Beaulieu, Westminster College
Robert Beebe, Morrisville State College
Jekabs Bikis, Dallas Baptist University
David Bilker, Temple University
Scott Butler, Dominican University of California
Marci L. Butterfield, University of Utah
Sandra Byrd, Southwest Missouri State University
Harlow Callander, University of St. Thomas
John Callister, Cornell University
Sharon Campbell, University of North Alabama
Elizabeth D. Capener, Dominican University of CA
Kay Carnes, Gonzaga University
Thomas J. Casey, DeVry University
Royce E. Chaffin, University of West Georgia
James Crockett, University of Southern Mississippi
Cerri Cupples, SUNY Empire State College
Alan B. Czyzewski, Indiana State University
Weldon Terry Dancer, Arkansas State University
Thomas D’Arrigo, Manhattan College
Patricia Davis, Keystone College
Julie Dilling, Moraine Park Technical College
Francis Dong, DeVry University
Martha Doran, San Diego State University
Robert Dunn, Columbus State University
Marthanne Edwards, Colorado State University
Craig Ehlert, Montana State University–Bozeman
John A. Elfrink, Central Missouri State University
Robert C. Elmore, Tennessee Tech University
Leslie Fletcher, Georgia Southern University
Norman Foy, Mercy College
Randy Frye, Saint Francis University
Harry E. Gallatin, Indiana State University
Regan Garey, Immaculata University
Terrie Gehman, Elizabethtown College
Daniel Gibbons, Waubonsee Community College
Louis Gingerella, Rensselaer–Hartford
Dan Goldzband, University of California–San Diego
Kyle L. Grazier, University of Michigan
Alice M. Handlang, Southern Christian University
Betty S. Harper, Middle Tennessee State University
Elaine Henry, Rutgers University
William Hood, Central Michigan University
Fred Hughes, Faulkner University
Kim Hurt, Central Community College
Lori Jacobson, North Idaho College
Linda L. Kadlecek, Central Arizona College
Zulfiqar Khan, Benedictine University
Charles Kile, Middle Tennessee State University
Nancy Kelly, Middlesex Community College
Ronald W. Kilgore, University of Tennessee
Bert Luken, Wilmington College–Cincinnati
Anna Lusher, West Liberty State College
Suneel Maheshwari, Marshall University
Gwen McFadden, North Carolina A&T State University
Roger McMillian, Mineral Area College
Stephanie Merrell, Nicholls State University
Tammy Metzke, Milwaukee Area Technical College
Melanie Middlemist, Colorado State University
Richard Monbrod, DeVry University
Murat Neset Tanju, University of Alabama–Birmingham
Eugene D. O’Donnell, Harcum College
William A. O’Toole, Defiance College
Sandra Owen, Indiana University–Bloomington
Carol Pace, Grayson County College
Robert Patterson, Penn State–Erie
Robert M. Peevy, Tarleton State University
Craig Pence, Highland Community College
Candace Person, University of California–San Diego Extension
David H. Peters, Southeastern University
Ronald Picker, St. Mary of the Woods College
Martha Pointer, East Tennessee State University
James Pofal, University of Wisconsin–Oshkosh
Susan Pope, University of Akron
Shirley Powell, Arkansas State University–Beebe
Barbara Powers-Ingram, Wytheville Community College
M. Jeff Quinlan, Madison College
John Rush, Illinois College
Robert W. Rutledge, Texas State University
Robert E. Rosacker, The University of South Dakota
Paul Schwin, Tiffin University
Raymond Shaffer, Youngstown State University
Chris Severson, University of Nebraska-Omaha
Erin Sims, DeVry University
Forest E. Stegelin, University of Georgia
Mark Steadman, East Tennessee State University
Charles Smith, Iowa Western Community College
Nancy Snow, University of Toledo
Robin Soffer, Northwestern University
Ray Sturm, University of Central Florida
John Suroviak, Pacific University
Linda Tarrago, Hillsborough Community College
Judith A. Toland, Bucks County Community College
Catherine Traynor, Northern Illinois University
Michael Vasilou, DeVry University
David Verduzco, University of Texas–Austin
Joseph Vesci, Immaculata University
William Ward, Mid-Continent University
Stephanie Weiss, Coker University
Kortney White, Arkansas State University
Dennis Wooten, Erie Community College–North

page xii

We Are Grateful . . . Although the approach to

the material and the scope of coverage in this text are the results of
our own conclusions, truly new ideas are rare. The authors whose
textbooks we have used in the past have influenced many of our
ideas for particular accounting and financial management
explanations. Likewise, students and colleagues through the years
have helped us clarify illustrations and teaching techniques. Many of
the users of the first 12 editions—both teachers and students—have
offered comments and constructive criticisms that have been
encouraging and helpful. All this input is greatly appreciated.
We extend special thanks to Nancy Snow of University of Toledo,
for her careful accuracy check of the text manuscript and solutions
manual.
Finally, we wish to thank our many colleagues at McGraw-Hill,
who, for more than 30 years, have provided exceptional editorial
assistance and product development guidance. Your collective efforts
have helped to shape every aspect of this text, and it continues to
be a pleasure to work with such a fine group of publishing
professionals.

Wayne W. McManus Daniel F. Viele

 page

Instructors: Student Success

Starts with You

Tools to enhance your unique

voice
Want to build your own course? No problem. Prefer to use an OLC-
aligned, prebuilt course? Easy. Want to make changes throughout
the semester? Sure. And you’ll save time with Connect’s auto-
grading too.

Study made personal

Incorporate adaptive study resources like SmartBook® 2.0 into your
course and help your students be better prepared in less time. Learn
more about the powerful personalized learning experience available
in SmartBook 2.0 at
www.mheducation.com/highered/connect/smartbook

Laptop: McGraw Hill; Woman/dog: George Doyle/Getty Images

Affordable solutions, added

value
Make technology work for you with LMS integration for single
sign-on access, mobile access to the digital textbook, and
reports to quickly show you how each of your students is
doing. And with our Inclusive Access program you can provide
all these tools at a discount to your students. Ask your McGraw
Hill representative for more information.

Padlock: Jobalou/Getty Images

Solutions for your challenges

A product isn’t a solution. Real solutions are affordable,

reliable, and come with training and ongoing support when
you need it and how you want it. Visit
www.supportateverystep.com for videos and resources
both you and your students can use throughout the semester.

Checkmark: Jobalou/Getty Images

page
Students: Get Learning that Fits
You

Effective tools for efficient

studying
Connect is designed to help you be more productive with simple,
flexible, intuitive tools that maximize your study time and meet your
individual learning needs. Get learning that works for you with
Connect.

Study anytime, anywhere

Download the free ReadAnywhere app and access your online
eBook, SmartBook 2.0, or Adaptive Learning Assignments when it’s
convenient, even if you’re offline. And since the app automatically
syncs with your Connect account, all of your work is available every
time you open it. Find out more at
www.mheducation.com/readanywhere

“I really liked this app—it made it easy to

study when you don't have your textbook
in front of you.”
- Jordan Cunningham, Eastern Washington University
Everything you need in one place
Your Connect course has everything you need—whether reading on
your digital eBook or completing assignments for class, Connect
makes it easy to get your work done.

Calendar: owattaphotos/Getty Images

Learning for everyone

McGraw Hill works directly with Accessibility Services Departments
and faculty to meet the learning needs of all students. Please
contact your Accessibility Services Office and ask them to email
accessibility@mheducation.com, or visit
www.mheducation.com/about/accessibility for more
information.
Top: Jenner Images/Getty Images, Left: Hero Images/Getty Images, Right: Hero
Images/Getty Images
 page viii

Enhancements for This Edition

The Solution’s Manual / Instructor’s Manual, PowerPoints,
Demonstration PowerPoints, and SmartBook 2.0 learning
assessment content have been updated based on the revisions
made to individual chapters.
The Test Bank was updated based on individual chapter revisions,
with approximately 20 percent updated/revised questions and 10
percent new quantitative multiple-choice questions added. Essay
questions have been converted into auto-gradable questions.
New instructional videos have been added to provide further
explanations of chapter content represented by conceptual-
oriented learning objectives.

Chapter 1
Overall chapter content revisions for clarity and general updates.
Updated references to Campbell’s 2020 annual report information.
Updated discussion of international financial reporting issues with
emphasis on progress made in recent years to achieve the
maximum possible convergence of IFRS and U.S. GAAP.
General update of all Exercises.

Chapter 2
Overall chapter content revisions for clarity and general updates.
Updated references to Campbell’s 2020 annual report information.
General update of all Mini-Exercises, Exercises, Problems, and
Cases; items specifically refreshed: M2.1, M2.3, M2-5 (new), M2.6.
(new), E2.11, E2.13, E2.15, E2.17, P2.19, P2.21, P2.25, P2.27, and
P2.28.
 Addition of guided example video demonstrations for new end of
chapter Mini-Exercises M2.5 and M2.6 have been added.

Chapter 3
Overall chapter content revisions for clarity and general updates.
Reintegrated Campbell’s 2020 annual report information for the
financial and graphical analysis of liquidity and profitability trends.
General update of all Mini-Exercises, Exercises, Problems, and
Cases; items specifically refreshed: M3.1, M3.3, M3.5, M3.6 (new),
M3.7, M3.8 (new), E3.9, E3.11, E3.13, E3.15, E3.17, E3.19, P3.21,
P3.23, and C3.26.
Addition of guided example video demonstrations for new end of
chapter Mini-Exercises M3.6 and M3.8.

Chapter 4
Overall chapter content revisions for clarity and general updates.
General update of all Mini-Exercises, Exercises, Problems, and
Cases; items specifically refreshed: M4.1 (new), M4.2 (new), M4.5,
E4.7, E4.9, E4.11, E4.13, E4.15, E4.17, E4.21, P4.23, P4.24, P4.25,
P4.27, P4.29, and C4.31.
Addition of guided example video demonstrations for new end of
chapter Mini-Exercises M4.1 and M4.2.

Chapter 5
Overall chapter content revisions for clarity and general updates.
Updated discussion and analysis of Campbell’s 2020 annual report
information for the accounting and presentation of current assets,
including cash, accounts receivable, and inventories.
General update of all Mini-Exercises, Exercises, Problems, and
Cases; items specifically refreshed: M5.1, M5.3, M5.5, M5.7 (new),
M5.8 (new), E5.9, E5.11, E5.13, E5.15, E5.17, E5.21, E5.23, E5.25,
P5.27, P5.29, P5.31, P5.33, and P5.35.
Addition of guided example video demonstrations for new end of
chapter Mini-Exercises M5.7 and M5.8.
Chapter 6
Overall chapter content revisions for clarity and general updates.
Updated discussion and analysis of Campbell’s 2020 annual report
information for the accounting and presentation of property, plant,
and equipment, and other noncurrent assets.
General update of all Mini-Exercises, Exercises, Problems, and
Cases; items specifically refreshed: M6.1 (new), M6.3, M6.4, M6.5,
M6.6 (new), E6.7, E6.9, E6.11, E6.15, E6.17, E6.19, E6.21, P6.23,
P6.25, P6.27, P6.29, P6.31, P6.33, and C6.36.
page ix
Addition of guided example video demonstrations for
new end of chapter Mini-Exercises M6.1 and M6.6.

Chapter 7
Overall chapter content revisions for clarity and general updates.
Updated discussion and analysis of Campbell’s 2020 annual report
information for the accounting and presentation of liabilities.
General update of all Mini-Exercises, Exercises, Problems, and
Cases; items specifically refreshed: M7.1 (new), M7.3, M7.5 (new),
E7.7, E7.9, E7.11, E7.12, E7.13, E7.15, E7.19, E7.21, E7.23, E7.25,
P7.29, P7.31, and P7.33.
Addition of guided example video demonstrations for new end of
chapter Mini-Exercises M7.1 and M7.5.

Chapter 8
Overall chapter content revisions for clarity and general updates.
Updated discussion and analysis of Campbell’s 2020 annual report
information for the accounting and presentation of stockholders’
equity.
General update of all Mini-Exercises, Exercises, Problems, and
Cases; items specifically refreshed: M8.1 (new), M8.2, M8.4, M8.5
(new), E8.7, E8.9, E8.11, E8.13, E8.15, E8.20, E8.21, E8.23, P8.25,
P8.27, P8.29, P8.31, and P8.33.
 Addition of guided example video demonstrations for new end of
chapter Mini-Exercises M8.1 and M8.5.

Chapter 9
Overall chapter content revisions for clarity and general updates.
Updated discussion and analysis of Campbell’s 2020 annual report
information for the presentation and disclosure of income
statement and statement of cash flows data.
General update of all Mini-Exercises, Exercises, Problems, and
Cases; items specifically refreshed: M9.1 (new), M9.2, M9.3, M9.4,
M9.5 (new), M9.6, E9.7, E9.9, E9.10, E9.11, E9.14, E9.15, E9.17,
E9.20, P9.21, P9.23, P9.27, and C9.35.
Addition of guided example video demonstrations for new end of
chapter Mini-Exercises M9.1 and M9.5.

Chapter 10
Overall chapter content revisions for clarity and general updates.
Updated discussion and analysis of Campbell’s 2020 annual report
information for the Notes to the Financial Statements section of the
chapter.
General update of all Mini-Exercises, Exercises, Problems, and
Cases; items specifically refreshed: M10.1, M10.2, E10.3, E10.7,
E10.9, P10.11, P10.12, and C10.14.

Chapter 11
Overall chapter content revisions for clarity and general updates.
Updated discussion of Campbell’s 2020 annual report information
for the performance of financial ratio analysis.
General update of all Mini-Exercises, Exercises, Problems, and
Cases; items specifically refreshed: M11.1, M11.2 (new), M11.3,
M11.4 (new), M11.5, M11.6 (new), M11.7, M11.8 (new), P11.13,
P11.14, P11.16, P11.18, and C11.20.
Addition of guided example video demonstrations for new end of
chapter Mini-Exercises M11.2, M11.4, M11.6 and M11.8.
Another random document with
no related content on Scribd:
silmä oli menestystä ehkäisemässä, missä vihamies väijyi
voimakkaat sanat kielellään tai milloin näkymätön pahan haltijan isku
oli kohtaava. Pelon alaista oli elämä: joka askeleella, joka paikassa
sai olla varuillaan, vähänkin liikkuessaan tuli varustaa itseään niin
voimakkailla taljoilla ja loitsuilla kuin kukin taisi ja pieninkin
onnettomuus todisti pahojen voimien olevan liikkeessä ja pyrki mieltä
masentamaan.
MIELIKUVITUS JA TODELLISUUS
KALEVALASSA

Esittänyt F.A. Hästesko

Tuntunee omituiselta puhua mielikuvituksesta Kalevalassa, joka

kokonaan on mielikuvituksen varaan rakennettu. On siis jotenkin
rajoitettava tätä kysymystä. Kun asetan mielikuvituksen
todellisuuden vastakohdaksi ymmärrän silloin sellaisia
mielikuvituksen luomia, jotka ovat todellisuuden ulkopuolella. Näin
jää tarkastelusta pois esim. miten kansa mielikuvituksessaan on
muodostanut sellaisia tapahtumasarjoja, jotka nyt koottuna ja
järjestettynä muodostavat yhtämittaisen Kalevala-runoelman.
Samoin se vilkas mielikuvitus, mikä on ollut tarpeen sellaisen rikkaan
kuvakielen syntymiseen, mikä tässä runoelmassa esiintyy j.n.e.

Aivan sivumennen tahdon vain mainita kansan uskonnolliset

käsitykset, jotka tosin mielikuvituksen avulla, mutta kuitenkin todella
vallinneen uskon pohjalla ovat syntyneet. Vain mielikuvituksessaan
he tietysti näkivät ne monet haltijat, jotka heitä auttoivat tai
vahingoittivat jokapäiväisessä elämässä. Miten läheiseksi
jumaluusolentojen ja ihmisten väli oli kuviteltu, näkyy useista kohdin
Kalevalaa. Kun Lemminkäisen Pohjolan matkallaan tulee mennä
tulisen kuopan yli, joka oli täynnä kuumia kiviä, niin hän rukoilee
Ukkoa satamaan lunta ja Ukko sataakin sitä sauvan varren
korkeudelta. Ainon äiti taasen lohduttaakseen itkevää tytärtänsä
tarjoaa hänelle ihanaa pukua, jonka hän itse ennen nuorena tyttönä
oli saanut Kuuttarelta ja joka sitäpaitsi oli Kuuttaren oma kutoma.
Jopa niin läheiseksi on tuo suhde ajateltu, että Päivä, Kuu ja Tähti
käyvät saaren kuulua Kyllikkiä kosimassa pojillensa, vaikka Kyllikki
ei heille antanutkaan suostumustaan. Saman Kyllikin sitten
Lemminkäinen sai puolisokseen. — Mielikuvituksessaan kansa loi
itselleen kuvan Tuonelasta, asuinpaikasta kuoleman jälkeen.
Tuonelan musta kuohukoskinen joki ympäröi kuolleitten valtakuntaa.
Tuonen tumma tytti saattaa tulijan joen yli. Elämä muuten siellä on
maanpäällisen elämän kaltaista, siellä juodaan olutta, pestään
vaatteita Tuonelan joessa, kuten ennen elävien mailla. Huonompaa,
kamalampaa se kuitenkin on. Syyllisten vuoteet siellä ovat palavista
kivistä, peitteet kyillä ja käärmeillä pujotettuja.

Voimakkaan mielikuvituksen avulla on kansamme nähnyt luonnon

niin elävänä edessään, kuin se sille on ollut. Eläimet, kasvit ja
kuolleet esineetkin saivat sen ajatuksissa hengen ja näyttäytyivät
sille toimivina, puhuvina ja tuntevina olentoina. Edellä olleessa
vihkosessa on siitä runsaasti esimerkkejä, joten tämäkin kohta tässä
jääköön syrjään.

Läheisesti luonnon elolliseksi ajattelemiseen liittyy se mielikuvitus,

mikä on luonut sellaiset loitsut, etenkin syntyrunot, ja loitsuille
omistetun voiman, mistä edellä on jo ollut puhetta. Tosin tämäkin
kaikki on syntynyt varman uskon kannattamana, mutta niissä on
kuitenkin mielikuvituksellakin niin suuri osa, että otan tähän vielä
muutaman esimerkin.
 Syntyrunoista on suurimpia esim. raudan synnyn kuvaus: Ukko
ilmoinen Jumala synnytti kämmeniään vastakkain hieroen kolme
Luonnotarta. Ne kävivät aikojen alussa pilven äärtä myöten ja
pudottivat maahan maitoansa. Siitä ol raudan alku. Rauta tahtoi
tavata veljeänsä tulta ja meni sen luo, mutta tuli oli polttaa raudan
kuoliaaksi, niin että se töin tuskin pääsi pakenemaan suohon. Siellä
se piili vuoden, kaksi, kolme. Susi juoksi suota myöten, painoi
maahan syvän jälen ja siihen kohosi rautaruostetta. Seppo Ilmarinen
syntyy tällä välin, sattuu suden jälille, näkee raudan kurjan tilan ja
arvelee viedä sen tulen yhteyteen. Kuullessaan tulta mainittavan
rauta pelästyy, mutta Ilmarinen lohduttaa sitä sanoen sen siellä vain
kauniiksi kasvavan. Seppä lietsoo rautaa kuumassa ahjossa. Tukala
on raudan asema ja se pyrkii pois sieltä. Mutta Ilmarinen aavistaa jo
sen pahat tavat ja kysyy, kasvaisiko se ehkä kauheaksi, kovin
raivoksi rupeaisi, jos pääsisi tulesta pois. Siinä silloin vannoo rauta
raukka vaikean valansa ahjolla ja alaisimella ei koskaan syövänsä
omaa sukuaan, ihmistä:

onpa puuta purrakseni, kiven syäntä syöäkseni, etten veistä

veikkoani, lastua emoni lasta.

Siitä seppo Ilmarinen takoo raudan keihäiksi, kirveiksi ja

kaikenlaisiksi kaluiksi. Mutta terästämistä se vielä kaipaa. Mehiläistä
hän pyytää tuomaan karkaisuaineita. Mutta mehiläisen niitä etsiessä
herhiläinen hiiden lintu äkkiä tuokin käärmehen kähyjä, madon
mustia mujuja. Ilmarinen pettyy, luulee niitä Mehiläisen mesiksi ja
kastaa niihin raudan. Siitäpä rauta raivoksi rupesi:

petti vaivainen valansa, veisti raukka veljeänsä, söi kuin

koira kunniansa, sukuansa suin piteli.
 Vetisillä mailla tavattava raudan ruoste, raudan alku ja sen
taipumus tehdä ihmiselle vahinkoa on siinä mielikuvituksen avulla
koetettu selittää ja sovittaa yhteen.

Yhtä suuria ellei suurempiakin hyppäyksiä tekee kansan

mielikuvitus esittäessään, mitä kaikkia asioita loitsun avulla oli
mahdollista toimittaa. Olkoon siitäkin vielä esimerkkinä Väinämöisen
ja Joukahaisen kilpalaulanta. Kun Väinämöinen suuttuneena
Joukahaiseen alkoi loitsia, niin koko luontokin hänen edessään
vapisi:

järvet läikkyi, maa järisi, vuoret vaskiset vapisi, paaet

vahvat paukahteli, kalliot kaheksi lenti, kivet rannoilla rakoili.

Kurja oli Joukahaisenkin asema: pajupehkon Väinämöinen lauloi

hänen länkiinsä kasvamaan, reen kultalaidan lauloi lampiin haoiksi,
helmiletkun ruoskan ruo'oksi meren rannalle, laukkipään hevosen
kosken rannalle kiviksi. Miekan kultakahvan hän lauloi salamoiksi
taivaalle, jousen kaariksi vesien päälle, nuolet haukkoina ilmassa
kiitämään, koiran maahan maakiviksi. Lakki miehen päästä kohosi
pilven kokaksi, viitta taivaalle hattaroiksi, vyö linnunrata-tähdistöksi,
kintaat painuivat järveen lumpeiksi. Itse Joukahaisen hän lauloi
suohon yhä alemmas ja alemmas, niin että virta jo jalkoja veti,
hiekka silmiä hioi..

Esimerkkinä taikojen kuvitellusta voimasta olkoon seuraava. Kun

Kalevalan miehet Pohjolassa ilmoittivat Sammon jaolle saapuneensa
eivätkä pohjolaiset siihen suostuneet, täytyi Väinämöisen tarttua
taikatoimeen. Nukutettuaan ensin soitollansa Pohjolan kansan
uneen, hän unineulalla siteli ja univoiteella siveli nukkuvien silmät,
niin että he painuivat pitkään sikeään uneen. Sillä aikaa oli sammon
ryöstäjillä hyvä tilaisuus mielin määrin mellastaa kivimäessä ja
korjata Sampo veneeseensä.

Mutta käykäämme vihdoin tarkastamaan sellaisia kohtia, missä

kansan mielikuvitus ilman minkäänlaista luulottelunkaan tukea
vapaana ja laajana lainehtii. Mielikuvituksen esteetön liitely tuntuu
laulajasta miellyttävältä ja kevyeltä, ei ihme että silloin joskus
säkeitten läpi pilkistää partasuun laulajan hymyilevä, leikillinen mieli.
Laulaja tuntee itsekin laulavansa satua, jolle ei mikään taikausko
anna uskottavuuden leimaa.

Ensinnä silloin johtuu mieleen Väinämöisen Vipusessa käynti.

Väinämöinenhän oli taivaankaarella istuvalle Pohjan immelle
luvannut veistää veneen värttinän palasista. Laulamalla hän sen laati
ja vesille sen tuli mennä käsillä siihen koskematta. Mutta kesken
veneen tekoa häneltä puuttui kolme sanaa; ilman niitä vene ei
valmistunut. Turhaan Väinämöinen etsi sanoja pääskysen päälaelta,
kesäpeuran kielen alta, suusta valkean oravan. Turhaan hän kävi
Tuonelassa niitä hakemassa, sieltä ei niitä annettu. Vihdoin hänen
täytyi turvautua vanhaan kuuluisaan loitsijaan Antero Vipuseen, joka
kuitenkin kauvan oli kuolleena maassa maannut ja vahva metsä jo
peitti hänen hautansa:

haapa kasvoi hartioilla, koivu kulmilla yleni, leppä leukaluun

nenässä, pajupehko parran päällä, otsalla oravikuusi,
havuhonka hampahilla.

Mutta Väinämöinen ei sittenkään epäillyt mennä hänen luokseen.

Hän kävi ensin seppo Ilmarisella teettämässä rautaisen korennon,
johon sisälle pantiin terästä ja päälle vedettiin pehmeämpi rauta.
Miekallaan hän kaatoi puut Vipusen haudalta, syöksi rautaisen
korennon hänen suuhunsa. Siitä virsikäs Vipunen heti heräsi unesta
ja puraisi korentoa hampaillaan, mutta ei tiennyt terästä purra sen
sydämestä. Silloin Vipunen

avoi suunsa suuremmaksi, nieli miehen miekkoinensa,

kulahutti kulkkuhunsa tuon on vanhan Väinämöisen.

Vaikeaksi alkoi kuitenkin Vipusen olo käydä: hän muisteli

eläissään syöneensä uuhta ja vuohta, lehmää ja sikaa, vaan ei vielä
tällaista palaa. Pelästyi myös Väinämöinen ja arveli jo tuhonsa
tulleen. Mutta kekseliäisyyttään hän ei menettänyt:

veitsi on vyöllä Väinämöisen, pää visainen veitsessänsä,

tuosta hän teki venosen, — soutelevi, luitelevi suolen päästä
suolen päähän, souteli joka sopukan, joka supun suikerteli.

Ei vielä käynyt Vipunen laulamaan. Silloin Väinämöinen

löihen itsensä sepoksi —

painoi paitansa pajaksi,
hiat paian palkehiksi,
turkkinsa tuhottimeksi,
housut hormiksi rakensi,
sukat hormin suulliseksi,
polvensa alaisimeksi,
vasaraksi kyynäspäänsä.
Siinä hän takoi yön lepäämättä, päivän pysähtymättä. Vipunen jo
hätääntyi. »Mi sinä lienet miehiäsi?» hän kysyi. »Olen jo syönyt sata
urosta, tuhonnut tuhannen miestä, mutta en ole vielä moista syönyt:

syet suuhuni tulevat, kekälehet kielelleni, rauan kuonat

kulkkuhuni.»
 Ja nyt alkoi hän loitsia pois tuota pahaa. Luki hän siinä tautien
synnyn tiedustelut, luovutussanat, apusanat, pelotussanat. Mutta
Väinämöinen oli olevinaan vain hyvin rauhallinen, väitti itsellään
olevan hyvän olon ja ruokaakin kylliksi, vieläpä uhkasi lujemmin
lyödä moukarillaan, ellei saisi kuulla sanoja, oikeita syntysanoja, sillä
»ei sanat salahan joua, eikä luottehet lovehen».

Silloin virsikäs Vipunen, — jonk oli suussa suuri tieto, mahti

ponneton povessa, aukaisi sanaisen arkun, virsilippahan
levitti, lauloaksensa hyviä, — noita syntyjä syviä, ajan
alkuluottehia, joit ei laula kaikki lapset ymmärrä yhet urohot.

Ja hän »lauloi synnyt syitä myöten, kuinka luojansa luvalla

itsestänsä ilma syntyi, ilmasta vesi erosi, veestä manner maatelihe,
manterelle kasvut kaikki». Vielä hän »lauloi kuun kuvoannasta,
auringon asetannasta, ilman pielten pistännästä, taivosen
tähytännästä.» Voimakasta oli hänen laulunsa, ei oltu sellaista ennen
kuultu. Pääksytysten hän päivät lauloi, yhytysten yöt saneli ja »suu
se syyteli sanoja, kieli laski lausehia kuin on sälkö sääriänsä, ratsu
jalkoja jaloja». — Kun Väinämöinen oli kylliksensä saanut sanoja
kuulla, palasi hän veneellensä ja voitonvarmana ilmaisi seppo
Ilmariselle hyvin suoritetun matkansa tulokset: »Sain sanat salasta
ilmi, julki luottehet lovesta.»

Hupia vailla ei ole sekään tapaus, mikä samporetkeläisille sattuu.

Laskea karittelevat Kalevalan miehet purrellaan Pohjolaa kohti,
kulkevat onnellisesti jo monien koskien läpi, monien karisalmien
kautta, niin keskellä merta, väljillä vesillä, pursi seisahtuu
juoksemasta Mikä siellä esteenä?

Se on Seppo Ilmarinen, toinen lieto Lemminkäinen, pistivät

melan merehen, lastun kuusen lainehesen, päästeä
 nytystelevät tuota purtta puutoksesta.

Mutta ei pääse vene irti. Väinämöinen kehoittaa Lemminkäistä

tarkastamaan, mihin vene on tarttunut. Lemminkäinen katsoo
veneen alle:

ei ole veno kivellä, ei kivellä, ei haolla, vene on hauin

hartioilla, veen koiran konkkaluilla.

Lemminkäinen tempaa miekkansa ja iskee veneen alle, mutta

silloin »itse vierähti vetehen, kourin aaltoihin kohahti». Ilmarinen
vetää Lemminkäisen tukasta takaisin veneeseen ja pilkkaa hänen
onnettomuuttaan, mutta itse iskiessään kalaa hänen miekkansa
murenee kappaleiksi ja vene yhä on paikoillaan. Väinämöinen
vihdoin melallaan lyö haukea; sen pää saadaan veneeseen, mutta
pursto putoaa pohjaan. Hauin leukaluusta Väinämöinen saa itselleen
kanteleen.

Lisättäköön vielä Ilmarisen Tuonelan hauin pyyntö. Pohjolan

tyttären saadakseen täytyy Ilmarisen Tuonelan joesta pyytää hauki.
Voidakseen työnsä suorittaa hän morsiamensa neuvosta takoo
suuren kokon, »vaakalinnun», jolle »kourat rauasta kuvasi,
teräksestä temmottimet, siiviksi venehen vieret». Itse hän nousee
kokkonsa selkään ja neuvoo sitä menemään Tuonelan joelle. Kun
Ilmarinen haroo Tuonelan jokea, hyökkää vetehinen hänen
kimppuunsa, mutta kokko pelastaa hänet painamalla vetehisen
takaisin jokeen. Ja siinäpä »jo tulevi tuonen hauki, veen koira
vengottavi», eikä olekaan se mitätön elävä: hampahat ovat haravan
varren pituiset, kita kuin kolme koskea, selkä kuin seitsemän
venettä. Se tahtoo hyökätä Ilmarisen kimppuun, mutta samalla
huomaa kokkokin sen ja iskee kyntensä siihen vasten suomuja.
Syntyy ankara kaksintaistelu. Hauki painautuu veden alle vetäen
kokon mukanaan, mutta silloin kokko ponnistaa voimiaan, kohoaa
ylös, niin että mustat mudat veden päälle nousee, iskee uudelleen
toisen kyntensä haukeen toisen rannan kallioon. Kilpistyy kynsi
kalliosta, uudelleen painuu hauki pohjaan ammottavine arpineen.
Vielä kolmannen kerran kokko ponnistaa, saa hauin kynsiinsä ja
nostaa kuin nostaakin sen »päälle selvien vesien». Niin lähti kalasta
suomuksia ja kokosta höyheniä, ettei vettä vedeksi eikä ilmaa
ilmaksi olisi tuntenut. »Omenatammen» oksalle kokko kaloineen
istahtaa ja vaivansa palkaksi maistelee saalistaan. Mutta kun
Ilmarinen kokkoa siitä moittii, niin se sydäntyy, kohoaa ilmaan ja
lentää pilvenreunalle, niin että

pilvet liikkui, taivot naukui, ilman kannet kallistihe, katkesi

Ukolta kaari, kuulta sarviset sakarat.

Pyydän enää viitata leikillisen ja vapaan mielikuvituksen sellaisiin

luomiin kuin esim. Ilmarisen yritykseen takoa itselleen kullasta
morsianta (37 runo) ja Väinämöisen soittoon, jolla hän koko luonnon
lumoaa (41 runo).

Jo tässä esityksessä ja siellä täällä muissa tämän sarjan

vihkosissa on tullut mainituksi esimerkkejä siitä mielikuvituksesta,
joka muuttelee esineitä ja asioita todellisuutta suuremmiksi tai
pienemmiksi. Sellainen oli äsken mainittu Tuonelan hauki ja sitä
tavoitteleva kotka, sellainen se iso tammi, joka kasvoi taivaalle, esti
pilvet juoksemasta, auringon paistamasta ja niin synnytti ainaisen
yön maailmaan. Sellainen oli se suuri härkä, joka Pohjolan häihin
tapettiin, sen kun

Hämehessä häntä häilyi, pää keikkui Kemijoella, sata syltä

sarvet pitkät, puolta toista turpa paksu, viikon kärppä
kääntelihe yhen kytkyen sijalla, päivän lenti pääskyläinen
 härän sarvien väliä, — kuun juoksi kesäorava häpähältä
hännän päähän. —

Niinpä runokin siitä sanoo: »ei ollut suuri, eikä pieni, olihan oikea
vasikka». — Hirveä oli se aitakin, joka ympäröi Pohjolan pihaa, kun
Lemminkäinen sinne matkasi häitten viettoon:

aita oli rautainen rakettu, teräksinen tarha tehty, sata syltä

maa emähän, tuhat syltä taivosehen, keihäillä seivästetty,
maan mauilla ajastettu, alahatse kyy matavi, alemmaksi aita
pantu, ylähätse lintu lensi, ylemmäksi aita pantu.

Toiset esineet taasen ovat mitättömän pieniä kuten se pieni, mutta

sitten suureksi jättiläiseksi kasvava mies, joka kaatoi ison tammen.
Samanlainen oli se mies, joka Pohjolan häihin tuon hirveän sonnin
tappoi, hänkin näet »alle maljan maata mahtui, alle seulan
seisomahan.»

Muutakin liioittelua tavataan Kalevalan yksityiskohdissa hyvin

runsaasti. Sellaista on täynnänsä esim. kuvaus Lemminkäisen hirven
hiihdännästä. Jo sukset, joilla hän hirveä ajoi takaa, olivat
erinomaiset, niitä kun Lyylikki lylyjen seppä vuoden ajan valmisteli:

sykysyn lylyä laati, talven kalhua kaverti, päivän vuoli

sauvan vartta, toisen sompoa sovitti.

Mutta silloin niistä tulikin niin arvokkaat, että

saukon maksoi sauvan varsi, sompa ruskean reposen.

Kun Lemminkäinen sitten näillä suksillaan ponnisteli hirvensä

jälessä, niin
 tuli suihki suksiloista, savu sauvojen nenistä.

Ja jo lähtiessään kun hän »ensi kerran potkaisihe», niin pääsi jo

»silmän siintämättömähän»; kun »kerran toisen kuopaisihe», oli jo
korvan kuulemattomissa. — Toisen kerran tuli Lemminkäisen pyytää
hiiden ruuna, jonka »tukka tulta tuiski, harja suihkivi savua». Mutta
senkin hän saavuttaa, kun Ukko sataa sen päälle rakeita, jotka olivat

pienemmät hevosen päätä, päätä ihmisen isommat.

Ja Pohjolan häät sitten, joihin tuo suunnaton härkä teurastettiin?

Jos oli syötävätä yllin kyllin, niin olipa juotavatakin, koska olutta
tehtäessä

kuut kiviä kuumettihin, kesät vettä keitettihin, salot puita

poltettihin, kaivot vettä kannettihin.

Olipa sulhasenkin kotona syötävätä niin vahvasti, että

Väinämöisen täytyi mainita, miten heiltä syödessä

terät vieri veitsistänsä, päät putoili puukoistansa.

Ja se tupakin, missä tällaisia häitä vietettiin, oli sellainen, että

kukko kun laessa lauloi ei sen ääni maahan kuulu, penin

haukunta perässä ei kuulu ovehen asti.

Niin laaja oli morsiamen sukukin, että jos

kappa ois kylveä papuja jyvä kullenki tulisi, kappa panna

pellavia kuitu kullenki tulisi.

Ja komea vihdoin oli morsiamen auttajakin (saajanainen), niin että

Väinämöinen
 luuli päivän paistavaksi,
kun sen paistoi paian kaulus,
luuli laivan läikkyväksi,
kun sen läikkyi lakki päässä.

Tällainen liioittelu on mielestäni hiukan erilaista kuin edellä esitetyt

tapaukset. Nämä ovat näet lähellä sellaista vilkkaan ja voimakkaan
mielikuvituksen luomaa puheen höystettä, jossa puhuja ei itsekään
huomaa mitään liikaa sanoneensa ja jota toinen samanlainen
kuuntelija ei myöskään aivan sananmukaisesti ymmärrä. Ken
itäosissa maatamme liikkunut ja siellä kansan kesken puhellut ei olisi
tavannut vilkasta kertojaa, joka häntä tällaisilla mahdottomuuksilla
olisi huvittanut.

*****

Mielihyvällä käännymme tarkastamaan Kalevalan todellisuutta

esittäviin kohtiin. Tässäkin on rajoitettava alaa: ei voi ottaa puheeksi
todellisuutta esim. eri henkilöitten luonteen kehityksessä tai
tapausten juoksussa, vaan ainoastaan katsella, minkä verran
Kalevalan laulajat ovat kyenneet tekemään oikeita havaintoja
ympäriltään ja niitä todenmukaisesti esittämään. Tapausten ja
luonteitten kehityksen todenmukaisuutta täytyy edellyttää itsestään
olevan olemassa, sillä vain sen mukaan ne sellaisina voittavat
kiintymystämme puoleensa.

On itsestään ymmärrettävää, että läheinen seurustelu luonnon

kanssa on kansan johtanut tekemään hyvin tarkkoja havaintoja
luonnonelämästä, vaikka perin usein mielikuvituskin on kuvauksissa
todellisuutta paljon muutellut. Jo toisessa runossa kohtaa lukijaa
tarkka ja yleensä todenmukainen esitys eri puitten kasvupaikasta,
johon ne Sampsa Pellervoinen alkujaan muka kylvikin:
 mäet kylvi männiköiksi, kummut kylvi kuusikoiksi, kankahat
kanervikoiksi, notkot nuoriksi vesoiksi, noromaille koivut kylvi,
lepät maille leyhkeille, tuomet kylvi tuorehille, raiat maille
raikkahille, — pajut maille paisuville, katajat karuille maille. —

Väinämöisen kylvämä ohra taasen kasvoi kuten hyvä ohra ainakin:

tähkät kuuella taholla, korret kolmisolmuisena.

Jokainen hevosmies tietää niinikään, että hevonen usein tuntee

edessä olevan vaaran silloin kun ajajalla ei siitä vielä ole
aavistustakaan. Niinpä Lemminkäisen Pohjolaan ajaessa tulisen
kuopan lähestyessä

jo oronen ouostuvi, hevonen hörähtelevi.

Erittäin tarkka ja sattuvapiirteinen on mielestäni Pohjolaisten

vaarinotto koiran haukunnasta, jolla se ilmoittaa vieraitten
saapumisen. Jo ennenkuin ketään näkyykään tai ihmisen korva
mitään kuuleekaan, vainuaa vanha tarkka koira jotain outoa olevan.
Silloin se vielä rauhallisena harvakseen haukkuu, istuu maassa
nojaten etujalkoihinsa, häntä rentona alas laskeutuneena ja kuono
suunnattuna sinnepäin, mistä se pahaa aavistelee:

jopa haukkui hallikoira — pimeässä Pohjolassa; — hiisti

ensin hiljemmältä, harviammalta murahti perän lyöen
pientarehan, hännän maahan torkutellen.

Yhä ja yhä se haukkuu ja jo on Pohjolan isäntä vakuutettu, että

ei halli valetta hauku, ikipuol' ei ilman virka ei se honkihin

horise.
 Hän menee ulos ottamaan asiasta selvää ja

katsoi koiran suuta myöten, nenävartta valvatteli.

Silloin hän huomaa, että on todellakin vieraita tulossa: kirjokorjin

siellä ajetaan ja toiset laivoin suurin laskevat. Vieraitten tulo harvaan
asuttuun sydänmaahan oli harvinainen tapaus, eikä silloin tiennyt
olivatko ystäviä vaiko vihollisia tulijat. Arvalla usein tiedusteltiin, ketä
olivat ja tällä kertaa sattuivat olemaan suuret sulhot, Väinämöinen ja
Ilmarinen Pohjolan neidon pyynnöllä.

Sellaisilla sydänmailla matkoja tehdessä ei kulkijalla usein ole

tasaiseksi tallattua tietä astuttavanaan, ei edes aina kapeaa,
kiemurtelevaa polkuakaan, joka määräpaikkaan erehdyttämättä
johtaisi, vaan hän saa vain luonnonmerkeistä suuntaa määräten
samota korpien läpi. Tällaisia tien opastuksia on kansamme tottunut
antamaan ja seuraamaan. Miten tutulta monesta tuntuukaan
siniviitan Viidan eukon neuvo Kullervolle tämän etsiessä
vanhempiaan:

astut päivän, tuosta toisen, — kohti luotehesen vaara

vastahan kulevi, sie astut alatse vaaran käy vaaran vasenta
puolta; tuostapa joki tulevi oikealle puolellesi, käy sitä joen
sivua kolmen kosken kuohimitse, tulet niemen tutkamehen,
pääyt päähän pitkän niemen, tupa on niemen tutkamessa.

Metsää kiireellä kahlovan vanhan mummon kuvaus on niinikään

elävä ja todellinen. Kun Lemminkäisen äiti henkensä edestä riensi
vaaraan joutunutta poikaansa auttamaan, niin hän

kourin helmansa kokosi,

käsivarsin vaattehensa, —
 mäet mätkyi mennessänsä,
norot nousi, vaarat vaipui.

Elävä kuvaus kiireisestä matkasta on Kalevalan laulajalla ollut

tilaisuus antaa kertoessaan Sammon ryöstäjien pakoyrityksestä
pohjolaisten purren edestä. Ajatelkaamme suurehkoa, mutta
kevytkulkuista venettä, jota voimiensa takaa »souti seppo Ilmarinen,
souti lieto Lemminkäinen, souti kansa kaikenlainen». Todellakin
silloin

lyllyivät melat lylyiset, hangat pinkki pihlajaiset, vene

honkainen vapisi; nenä hyrski hylkehenä, perä koskena
kohisi, vesi kiehui kelloloissa, vaahti palloissa pakeni.

Mutta katsokaamme kotoista elämää. Eikö ole ilmielävänä

edessämme kesäinen kuva talonpoikaiskodista, jos poikkeamme
hakemaan Lemminkäisen kera Tieraa sotaretkelle:

iso päätyi ikkunalla keihäsvartta vuolemassa, emo aitan

kynnyksellä kirnua kolistamassa, veljekset veräjän suussa
laitioita laatimassa, sisarekset sillan päässä vaippoja
vanuttamassa.

Tai jos näemme, miten Aino-neiti talon tyttären tavoin menee

kesäisenä kylpyiltana lehdosta taittamaan kylpyvihtoja kotiväelleen ja

taittoi vastan taatollensa, toisen taittoi maammollensa,

kokoeli kolmannenki verevälle veiollensa.

Ehkäpä tahtoisimme kuulla, miten Kalevala kuvaa kylpemistä ja

sen vaikutusta. Käymme silloin Ilmarisen luo, joka sulhasmiehenä
valmistautuu Pohjolaan lähtemään. Matkalle aikovan varustuksiin
kuului kylpeminen ja sitä enemmän sulhasmiehelle ja sepälle:

siitä seppo Ilmarinen sekä kylpi kylläksensä, valelihe

valkeaksi, pesi silmät sirkeäksi, silmäkulmat kukkeaksi,
kaulansa kananmuniksi, koko varren valkeaksi, tuli saunasta
tupahan, — kasvot vallan kaunihina, poskipäät punertavina.

Puhtaalle ruumiille on nyt mieluista vetää valkea palttinapaita ja

kaatiot kapoiset, sukat, kengät kelvolliset, haljakka ja sarkakauhtana,
vyö ympäri ruumiin, kintaat kirjatut käteen, pystyinen kypärä päähän.
Soma on sitten istua rekeen, missä alla on karhun talja, päällä
turskan talja, edessä virkku hevonen, kulkuset ja kellot, toivossa,
»että kaunot katsahtaisi, impyet ihasteleisi».

Tai mitä arvellaan niistä kokeneista ja oikea-ajatuksisista

neuvoista, joita morsiamelle annetaan hänen kotoa lähtiessään: kun
kostuttelet lattiata sitä laastaksesi, niin nosta lapsi lattialta lautsaselle
ja viihdykkeeksi

anna leipeä kätehen, vuole voita leivän päälle, kun ei leipeä

talossa, anna lastunen kätehen.

Kenties tulee vieras, silloinpa

syötä vierasta sanoilla kunnes keitto kerkiävi.

Ja mikä tarkka mielentilojen ilmaisumuotojen tunteminen näkyy

neuvosta: kun tuot puita tupaan, niin laskiessasi niitä sylistäsi

heitä halko hiljallensa kovasti kolajamatta taikka appi

arveleisi, anoppi ajatteleisi vihoissasi viskelevän, kiukussa
kolistelevan.
 Jännittävää odotusta, mikä jo esiintymisessä näkyy, kuvataan
Ilmarisen kotona, kun sinne poikaa odotetaan morsiamineen
saapuvaksi: vanhojen silmät vuotavat vettä pitkästä tuijottamisesta,
nuorten jalat väsyvät ulkona odotellessa ja lasten jalkoja palelee, kun
he vasta sulaneilla seinuksilla seisovat:

silmät vanhoilta valuvi ikkunoissa istuessa, polvet nuorilta

nojuvi veräjillä vuottaessa, lasten jalkoja paleli seinuksilla
seisoessa.

Kansansa suuren heikkouden rakentaa riitaa naapurinsa kanssa

pienistä asioista osoittaa laulaja tuntevansa, kun hän kertoo, mistä
Kalervon ja Untamon veljekset joutuivat sotaan keskenään:

Untamoinen verkot laski Kalervon kalavetehen, Kalervoinen

verkot katsoi, kalat konttihin kokosi; — Kalervoinen kauran
kylvi Untamon tuvan ta'aksi, Untamolan uljas uuhi söi
Kalervon kaurakylvön, Kalervoisen kärtsä koira repi uuhen
Untamolta.

Vaikkakin todellisuutta liioitteleva tai muuten muutteleva

mielikuvitus Kalevalassa onkin hyvin voimakas, ei sieltä kuitenkaan
puutu tarkkaa silmää tekemään havaintoja ulkoisesta elämästä ja
hienoa aistia erittelemään erilaisia sieluntilojakin, ei myöskään kykyä
niitten esittämiseen.
IHMINEN JA LUONTO KALEVALASSA

Esittänyt F.A. Hästesko

Elias Lönnrot sanoo vertaillessaan kansanrunon ja taiderunon

laatua keskenään: »Kummallakin, niin kansan, kun oppineitten
runoilla on oma arvonsa ja etuisuutensa, sitä emme tahdo, emmekä
taida vastustella. Mutta toinen toisensa rinnalla niitä pitäen näemmä
edellisissä luonnon, jälkimäisissä moninaisuuden voittavan.
Kansanrunoja siitä syystä ei juuri saatakaan tehdyiksi sanoa. Niitä ei
tehdä, vaan ne tekeytyvät itsestänsä, syntyvät, kasvavat ja
muodostuvat semmoisiksi ilman erityisettä tekijän huoletta.
Oppineitten runot siinä kohta erotaksen kansanrunoista, etteivät ole
ajatuksesta syntyneitä, vaan ajattelemalla tehtyjä. Tekijää ei pakoteta
sydämensä kyllyydestä runoilemaan, vaan runoilee omalta
päättämältänsä. Siinä on muuttunut työksi, mikä kansanrunoissa oli
ilmauma; elävän käen ääni metsässä kuvakäen kukunnaksi
seinäkelloissa; luonnon puro kaivetuksi vesiojaksi; luontainen metsä
istutetuksi puistoksi. Oppineitten runoelmissa pilvi itsestänsä ei ala
sataa, vaan ensinnä tehdään pilvi, jonka sitte annetaan sataa, se on:
oppinut runoille ruvetessansa ensin kokee mielensä ja sydämmensä
sillä aineella täyttää, josta päätti runoilla. Mikä siis on
kansanrunoissa se omaisuus, jossa enimmästi tekorunoista
erotaksen? Se on luonto ja teeskentelemättömyys; sula mielen
ilmotus ilman mitään salaamatta, mitään ulkoa lisäämättä.» — Ehkei
tämä ero täydelleen pidäkään paikkaansa, niin on se kuitenkin
pohjaltaan oikea. Kansanruno on kaikessa tapauksessa välittömästi
syntynyttä, laulajan mielialan itsestään tapahtuva purkautuminen:

emp' ois outo ollenkana, saattamaton saanutkana, ruvennut

runon tekohon, vaan tuli iso ikävä se minun pani pakolla,
sepä työnti työntämällä.

Luonnon kanssa läheisessä yhteydessä oleminen ja sen

erottamaton liittyminen kansanmiehen ja -naisen elämään taasen
antaa runsaimmat aiheet laululle ja muodostaa sen laajimman
liikkumisalan. Niin tunnustaa runo itsekin, että sen ainekset ovat
luonnosta ja elämästä saatuja: karjassa Muurikin ja Kimmon jälessä
kulkiessaan heiniä ja kanervia polkiessaan ja kuullessaan sateen
pieksännän ja tuulen huminan on ihminen ne löytänyt. Niin ovat siis,
runon omilla sanoilla ilmaistuna, laulajan tunteet ja ajatukset:

tieohesta tempomia, kanervoista katkomia risukoista

riipomia, vesoista vetelemiä, päästä heinän hieromia, raitiolta
ratkomia, paimenessa käyessäni, läsnä karjan laitumilla,
metisillä mättähillä, kultaisilla kunnahilla, mustan Muurikin
jälessä, Kimmon kirjavan kerällä. Vilu mulle virttä virkkoi, säe
saatteli runoja, virttä toista tuulet toivat, meren aaltoset
ajoivat, linnut liitteli sanoja, puien latvat lausehia.

(1 runo 53—70 säkeet).

Toiselta puolen tällaiseen yksinäisyyteen liittynyt raskas mieliala

on antanut alun runoille: