Quantum Field Theory Approach to

Condensed Matter Physics 1st Edition

Eduardo C. Marino
Visit to download the full and correct content document:
https://textbookfull.com/product/quantum-field-theory-approach-to-condensed-matter-
physics-1st-edition-eduardo-c-marino/
More products digital (pdf, epub, mobi) instant
download maybe you interests ...

Quantum Field Theory An Integrated Approach 1st Edition

Eduardo Fradkin

https://textbookfull.com/product/quantum-field-theory-an-
integrated-approach-1st-edition-eduardo-fradkin/

Quantum Field Theory: Feynman Path Integrals and

Diagrammatic Techniques in Condensed Matter 1st Edition
Lukong Cornelius Fai

https://textbookfull.com/product/quantum-field-theory-feynman-
path-integrals-and-diagrammatic-techniques-in-condensed-
matter-1st-edition-lukong-cornelius-fai/

String Theory Methods for Condensed Matter Physics 1st

Edition Horatiu Nastase

https://textbookfull.com/product/string-theory-methods-for-
condensed-matter-physics-1st-edition-horatiu-nastase/

Quantum Simulations with Photons and Polaritons Merging

Quantum Optics with Condensed Matter Physics 1st
Edition Dimitris G. Angelakis (Eds.)

https://textbookfull.com/product/quantum-simulations-with-
photons-and-polaritons-merging-quantum-optics-with-condensed-
matter-physics-1st-edition-dimitris-g-angelakis-eds/
Advanced Quantum Condensed Matter Physics: One-Body,
Many-Body, and Topological Perspectives 1st Edition
Michael El-Batanouny

https://textbookfull.com/product/advanced-quantum-condensed-
matter-physics-one-body-many-body-and-topological-
perspectives-1st-edition-michael-el-batanouny/

Chemical Physics of Molecular Condensed Matter Kazuya

Saito

https://textbookfull.com/product/chemical-physics-of-molecular-
condensed-matter-kazuya-saito/

A Philosophical Approach to Quantum Field Theory 1st

Edition Hans Christian Öttinger

https://textbookfull.com/product/a-philosophical-approach-to-
quantum-field-theory-1st-edition-hans-christian-ottinger/

Topological Aspects of Condensed Matter Physics 1st

Edition Claudio Chamon

https://textbookfull.com/product/topological-aspects-of-
condensed-matter-physics-1st-edition-claudio-chamon/

Introduction to Quantum Field Theory 1st Edition

Horatiu Nastase

https://textbookfull.com/product/introduction-to-quantum-field-
theory-1st-edition-horatiu-nastase/
 QUA N T U M F I E L D T H E O RY A P P ROAC H TO
C O N D E N S E D M AT T E R P H Y S I C S

A balanced combination of introductory and advanced topics provides a new and

unique perspective on the quantum field theory (QFT) approach to condensed mat-
ter physics (CMP). Beginning with the basics of these subjects, such as static and
vibrating lattices, independent and interacting electrons, the functional formula-
tion for fields, different generating functionals and their roles, this book presents
a unified viewpoint illustrating the connections and relationships among various
physical concepts and mechanisms. Advanced and newer topics bring the book up-
to-date with current developments and include sections on cuprate and pnictide
superconductors, graphene, Weyl semimetals, transition metal dichalcogenides,
topological insulators and quantum computation. Finally, well-known subjects
such as the quantum Hall effect, superconductivity, Mott and Anderson insulators,
spin-glasses, and the Anderson-Higgs mechanism are examined within a unifying
QFT-CMP approach. Presenting new insights on traditional topics, this text allows
graduate students and researchers to master the proper theoretical tools required in
a variety of condensed matter physics systems.

EDUARDO C. MARINO is Professor of Physics at the Federal University of Rio

de Janeiro. He was Postdoctoral Fellow at Harvard University and a Visiting Pro-
fessor at Princeton University. He is an elected member of the Brazilian National
Academy of Sciences and in 2005 was awarded the National Order of Scientific
Merit by the president of Brazil.
QUANTUM FIELD THEORY
AP P ROAC H TO C ONDE NSE D
MATTER PHYSICS

E D UA R D O C . M A R I N O
Institute of Physics
Federal University of Rio de Janeiro
 University Printing House, Cambridge CB2 8BS, United Kingdom
One Liberty Plaza, 20th Floor, New York, NY 10006, USA
477 Williamstown Road, Port Melbourne, VIC 3207, Australia
4843/24, 2nd Floor, Ansari Road, Daryaganj, Delhi – 110002, India
79 Anson Road, #06–04/06, Singapore 079906

Cambridge University Press is part of the University of Cambridge.

It furthers the University’s mission by disseminating knowledge in the pursuit of
education, learning, and research at the highest international levels of excellence.

www.cambridge.org
Information on this title: www.cambridge.org/9781107074118
DOI: 10.1017/9781139696548

c Eduardo C. Marino 2017
This publication is in copyright. Subject to statutory exception
and to the provisions of relevant collective licensing agreements,
no reproduction of any part may take place without the written
permission of Cambridge University Press.
First published 2017
Printed in the United Kingdom by Clays, St Ives plc
A catalogue record for this publication is available from the British Library.
Library of Congress Cataloging-in-Publication Data
Names: Marino, Eduardo C., author.
Title: Quantum field theory approach to condensed matter physics / Eduardo
C. Marino (Universidade Federal do Rio de Janeiro).
Description: Cambridge, United Kingdom ; New York, NY : Cambridge
University Press, 2017. | Includes bibliographical references and index.
Identifiers: LCCN 2017026500| ISBN 9781107074118 (alk. paper) |
ISBN 1107074118 (alk. paper)
Subjects: LCSH: Condensed matter. | Quantum field theory.
Classification: LCC QC173.454 .M38 2017 | DDC 530.4/1–dc23
LC record available at https://lccn.loc.gov/2017026500
ISBN 978-1-107-07411-8 Hardback
Cambridge University Press has no responsibility for the persistence or accuracy
of URLs for external or third-party internet websites referred to in this publication,
and does not guarantee that any content on such websites is, or will remain,
accurate or appropriate.
Concerning matter, we have been all wrong. What we have been calling matter is
actually energy, the vibration of which has been lowered so much as to be
perceptible to the senses. There is no matter.
A. Einstein
 Contents

Preface page xv

Part I Condensed Matter Physics

1 Independent Electrons and Static Crystals 3

1.1 Crystal Lattices 3
1.2 The Reciprocal Lattice 7
1.3 Independent Electrons in a Periodic Potential 12
1.4 Bloch’s Theorem 13

2 Vibrating Crystals 25
2.1 The Harmonic Approximation 25
2.2 Classical Description of Crystal Oscillations 27
2.3 Quantum Description of Crystal Oscillations 28
2.4 Thermodynamics of Phonons 32

3 Interacting Electrons 35
3.1 Quantum Theory of Many-Electron Systems 35
3.2 Non-Interacting Electrons 38
3.3 Electron-Electron Interactions: the Coulomb Interaction 39
3.4 The Hubbard Model 40
3.5 Exchange Interactions and Magnetism 41
3.6 The Heisenberg Model 43
3.7 Electron-Phonon Interactions 44

4 Interactions in Action 48
4.1 Magnetic Order 48
4.2 Strongly Correlated Systems 56
4.3 Conductivity 60
4.4 Superconductivity 65

vii
viii Contents

Part II Quantum Field Theory

5 Functional Formulation of Quantum Field Theory 75

5.1 Functional Integration and Differentiation 75
5.2 Gaussian Functional Integrals 80
5.3 Fermion Fields 81
5.4 Table of Functional Derivatives and Integrals 83
5.5 Classical Fields 84
5.6 Quantum Fields 84
5.7 The Whole Physics in Three Formulas 87
5.8 Finite Temperature 88
5.9 Prescriptions: Meanings and Purposes 90

6 Quantum Fields in Action 94

6.1 Green Functions and Their Generating Functionals 94
6.2 Proper Vertices and Their Generating Functional 95
6.3 Free Fields 97
6.4 Interacting Fields 99
6.5 Feynman Graphs 100
6.6 The Effective Action and the Effective Potential 102
6.7 Renormalization 106
6.8 Renormalization Group 109

7 Symmetries: Explicit or Secret 112

7.1 Symmetry Principles 112
7.2 Symmetries: Exposed or Hidden 115
7.3 Spontaneous Symmetry Breaking 116
7.4 Static × Dynamical Spontaneous Symmetry Breaking 119

8 Classical Topological Excitations 122

8.1 Inequivalent Topological Classes 122
8.2 Topological Invariants: Identically Conserved Currents 126
8.3 Classical Solitons 131
8.4 Classical Vortices 134
8.5 Classical Skyrmions 135
8.6 Classical Magnetic Monopoles 136

9 Quantum Topological Excitations 139

9.1 Order-Disorder Duality and Quantum Topological Excitations 139
9.2 Duality in Statistical Mechanics 142
9.3 Quantum Field Theory of Z (N ) Solitons 145
 Contents ix

9.4 Quantum Field Theory of Vortices 154

9.5 Quantum Field Theory of Magnetic Monopoles 162

10 Duality, Bosonization and Generalized Statistics 168

10.1 The Symmetrization Postulate and Its Violation: Bosons,
Fermions and Anyons 168
10.2 Order × Disorder Fields 172
10.3 Arbitrary Statistics Out of Bosons in D = 2, 3, 4 175
10.4 The Bosonic Fields Associated to a Dirac Field in
D-Spacetime Dimensions 179
10.5 Bosonization in One Spatial Dimension 182
10.6 Quantum Sine–Gordon Solitons 189
10.7 Bosonization in Two Spatial Dimensions 194
10.8 Bosonization in Three Spatial Dimensions 197

11 Statistical Transmutation 205

11.1 Generalized BF Theories 205
11.2 The Chern–Simons Theory 206
11.3 Statistical Transmutation in D = 3 208
11.4 Topological Aspects of the Chern–Simons Theory
in D = 3 210

12 Pseudo Quantum Electrodynamics 212

12.1 Electrodynamics of Particles Confined to a Plane 212
12.2 Coulomb Potential 214
12.3 Green Functions 215
12.4 Scale Invariance 216
12.5 Causality: Huygens Principle 216
12.6 Unitarity 217
12.7 Screening 219

Part III Quantum Field Theory Approach to Condensed

Matter Systems

13 Quantum Field Theory Methods in Condensed Matter 225

13.1 Quantum Fields and Many-Particles 225
13.2 The Time-Evolution Operator and the Green Operator 228
13.3 The Spectral Operator and the Spectral Weight 228
13.4 The Green Function 229
13.5 The Spectral Function 230
x Contents

14 Metals, Fermi Liquids, Mott and Anderson Insulators 233

14.1 Metals 233
14.2 The Fermi Liquid: a Quantum Field Theory Approach 236
14.3 Quasi-Particles and Their Lifetime 239
14.4 Quantum Field Theory Model for Conductivity 241
14.5 The Mott Insulator: Interaction-Induced Gap 244
14.6 Anderson Localization: Disorder-Induced Insulators 247

15 The Dynamics of Polarons 252

15.1 The Polaron Hamiltonian 252
15.2 Field Theory Description 253
15.3 Exact Solution 256
15.4 Optical Conductivity 257
15.5 Bipolarons 257
15.6 Polaronic Excitons 258
15.7 Polaronic Plasmons 259

16 Polyacetylene 261
16.1 The Su–Schrieffer–Heeger Model 262
16.2 The Takayama–Lin-Liu–Maki Model 264
16.3 The Gross–Neveu Model 266
16.4 The Peierls–Yukawa Mechanism 269
16.5 Solitons in Polyacetylene 271
16.6 Polarons in Polyacetylene 274
16.7 The Charge and Spin of Solitons 276
16.8 Conductivity in Polyacetylene 277
16.9 Index Theorem and Fermion Fractionalization 278

17 The Kondo Effect 280

17.1 The Kondo Model 281
17.2 The Chiral Gross–Neveu Model 282
17.3 Exact Solution and Phenomenology 285

18 Quantum Magnets in 1D: Fermionization, Bosonization,

Coulomb Gases and “All That” 287
18.1 From Spins to Fermions 287
18.2 From Fermions to Bosons 292
18.3 From Bosons to Gases 299
18.4 Applications: Magnetic Systems 306
18.5 Applications: Strongly Correlated Systems 317
 Contents xi

19 Quantum Magnets in 2D: Nonlinear Sigma Model, CP1 and

“All That” 321
19.1 From Heisenberg Model to Nonlinear Sigma Model 321
19.2 From the NLσ Model to the CP1 Formulation 328
19.3 Quantum and Thermal Fluctuations: the Antiferromagnetic
Case 330
19.4 Quantum and Thermal Fluctuations: the Ferromagnetic Case 333
19.5 The Topological Charge and the Hopf Term 335
19.6 Classic and Quantum Skyrmions 336

20 The Spin-Fermion System: a Quantum Field Theory

Approach 338
20.1 Itinerant Electrons and Ordered Localized Spins 338
20.2 The Gauge Coupling Replaces Magnetic Coupling 341
20.3 Competing Electronic Interactions 342
20.4 Phases 343

21 The Spin Glass 344

21.1 The Quantum SO(3) Spin Glass 345
21.2 Quantum Field Theory Approach to the SO(3) Spin
Glass 347
21.3 The Quenched Free Energy 349
21.4 The Phase Diagram 351
21.5 Thermodynamic Stability 357
21.6 Duality and the Nature of the Spin-Glass Phase 360

22 Quantum Field Theory Approach to Superfluidity 362

22.1 Basic Features of Superfluidity 362
22.2 Classical Vortices 363
22.3 The Goldstone Mode 365
22.4 The Kalb–Ramond Field 366
22.5 Quantum Vortices 367

23 Quantum Field Theory Approach to Superconductivity 369

23.1 Superconductivity of Regular Electrons 369
23.2 A Dynamically Generated Effective Potential 372
23.3 Superconductivity of Dirac Electrons 374
23.4 The Effective Potential at T  = 0: the Phase Diagram 376
23.5 The Onset of Superconductivity at T= 0: A Quantum
Phase Transition 377
23.6 The Effect of an External Magnetic Field 380
xii Contents

23.7 Overview 383

23.8 The Anderson–Higgs–Meissner Mechanism 384

24 The Cuprate High-Temperature Superconductors 387

24.1 Crystal Structure, CuO2 Planes and Phase Diagram 387
24.2 Phenomenology 390
24.3 The Undoped System 392
24.4 A Mechanism of Doping: Skyrmions 393
24.5 Overview 401

25 The Pnictides: Iron-Based Superconductors 402

25.1 Crystal Structure, FeAs Planes and Phase Diagram 402
25.2 The J1 − J2 Localized-Itinerant Model 404
25.3 The Magnetic Spectrum 405
25.4 The Electronic Spectrum 407
25.5 Thermodynamic Properties 409
25.6 Basic Questions 411

26 The Quantum Hall Effect 412

26.1 The Classical Hall Effect 413
26.2 The Integer Quantum Hall Effect 414
26.3 The Fractional Quantum Hall Effect 425
26.4 The Zhang–Hansson–Kivelson Theory 430
26.5 The Edges 434
26.6 Even Denominators 435

27 Graphene 437
27.1 Crystal Structure and Tight-Binding Approach 437
27.2 A Concrete Realization of the Dirac Sea 440
27.3 Pseudo-Chirality, Klein Phenomena and Zitterbewegung 443
27.4 Quantum Hall Effect in Graphene 445
27.5 Electronic Interactions in Graphene 446
27.6 Velocity Renormalization 448
27.7 DC-Conductivity 450
27.8 The Quantum Valley Hall Effect 452
27.9 The Electronic Spectrum of Graphene 453

28 Silicene and Transition Metal Dichalcogenides 458

28.1 The Gapped Dirac Hamiltonian 459
28.2 Time Reversal Symmetry 461
28.3 Parity Anomaly: Total and Valley Conductivities 461
28.4 Overview 462
 Contents xiii

29 Topological Insulators 464

29.1 Chern Topological Insulators 465
29.2 The Haldane Topological Insulator 467
29.3 Chiral Edge States in the Haldane Model 471
29.4 Z2 Topological Insulators 472
29.5 The Z2 Topological Invariant 473
29.6 The Kane–Mele Topological Insulator 475
29.7 Edge States and the Quantum Spin Hall Effect 476

30 Non-Abelian Statistics and Quantum Computation 478

30.1 Bits, Qubits and Logic Gates 479
30.2 Non-Abelian Statistics 479
30.3 The Non-Abelian Chern–Simons Theory 481
30.4 Quantum Correlation Functions of Charged Vortices 483
30.5 Majorana Vortices with Non-Abelian Statistics 485
30.6 Non-Abelian Statistics in Dirac Systems in 1+1D 491
30.7 Majorana Spinors with Non-Abelian Statistics 494
30.8 Majorana Qubits and Coherence Protection 497
30.9 Superselecting Sectors and Coherence Robustness 498
30.10 Overview 499
30.11 Appendix: Commutators 499

Further Reading 501

References 502
Index 512
 Preface

The inception of quantum field theory (QFT) occurred in 1905, when Einstein,
inspired by the work of Planck, postulated the quantization of the electromagnetic
radiation field in terms of photons in order to explain the photoelectric effect. Two
years later, Einstein himself made the first application of this incipient QFT in the
realm of condensed matter physics (CMP). By extending the idea of quantization
to the field of elastic vibrations of a crystal, he used the concept of phonons in order
to obtain a successful description of the specific heat of solids, which has become
one of the first great achievements of the quantum theory. Since their early days,
therefore, we see that CMP and QFT have been evolving together side by side.
In 1926, the quantum theory of the electromagnetic field was formulated
according to the principles of quantum mechanics, thereby providing a rational
description for the dynamics of photons, which were postulated by Einstein more
than 20 years before. QFT soon proved to be the only framework where the two
foundations of modern physics, namely, quantum mechanics and the special theory
of relativity, could be combined in a sensible way.
From then on, QFTs grew up mainly in the realm of particle physics, until
they eventually became some of the most successful theories in physics. Famil-
iar examples are the Standard Model (SM) of fundamental interactions and, more
specifically, Quantum Electrodynamics (QED), which exhibits some theoretical
predictions that can match the experimental results up to twelve decimal figures. It
is difficult to find any other model, ever proposed, possessing such accuracy.
Condensed Matter Physics (CMP), by its turn, has proved to be one of the richest
areas of physics, keeping under its focus of investigation an incredible variety of
systems and materials. These exhibit a plethora of unsuspected kinds of behavior,
frequently associated to different responses to all types of external agents, such as
electric and magnetic fields, voltage and temperature gradients, pressure, elastic
stress and so on. The understanding of these phenomena is an enterprise that is
frequently as interesting as it is challenging. Furthermore, like in no other area of

xv
xvi Preface

physics, mastering the principles and mechanisms of the phenomena under inves-
tigation has produced countless technological by-products. These sometimes have
produced such impact on the society that its whole structure has been transformed,
and many human habits changed. One such example was the development of the
transistor, which ocurred after the physics of doped semiconductors was mastered.
The whole revolution of electronics, miniaturization and informatics would have
been impossible without it.
For decades, CMP made a description of solids that was based on the concept of
independent electrons moving on a crystalline substrate. This picture has worked
extremely well due to the peculiar properties of the quantum-mechanical behav-
ior of electrons in a periodic potential and served for understanding an enormous
amount of properties of metals, insulators and semiconductors. Adding further ele-
ments to this picture has enabled the understanding of magnetic materials. Then
superconductivity, one of the most beautiful, interesting and useful phenomena in
physics, was understood by including the interaction of independent electrons with
the crystal lattice vibrations.
By the 1980s, however, the discovery of the quantum Hall effect and the follow-
ing efforts employed to understand it brought two important features to the center
of attention in the realm of CMP. The first one is the existence of material systems
where the electrons, rather than being independent, are strongly correlated due to
interactions. The second one is the fact that the physical properties of certain states
of matter are determined by sophisticated topological constraints that fix the value
of some quantities with an incredible accuracy and guarantee the conservation of
others, a fact that would not be otherwise anticipated. Both features usually lead to
unsuspected results.
Since that time, a large number of new materials either have been developed or
are being designed that present strongly correlated electrons, topological phases or
both. For understanding such a large amount of new sophisticated advanced materi-
als, an efficient method, capable of describing the quantum-mechanical properties
of a system of interacting many-particle systems and their possibly nontrivial topo-
logical aspects, was required. QFT was the natural response to this demand. By
then, it had become one of the most powerful theoretical tools available in physics,
with applications ranging from particle physics to quantum computation, passing
through hadron physics, nuclear physics, quantum optics, cosmology, astrophysics
and, most of all, condensed matter physics, which is the subject of this book.
Here I present a QFT approach to many different condensed matter systems that
have attracted the interest of the scientific community, always trying to explore the
beauty, depth and harmony that are provided by a unified vision of physics in such
approaches. This not only fosters a deeper understanding of the subject; it opens
new ways of looking at it.
8 Independent Electrons and Static Crystals

Indeed, this implies

 

q · R = 2π n i li ; n i , li ∈ Z, (1.15)
i

and it is easy to see that the quantity between parentheses above is an integer. We
conclude, therefore, that (1.13) with the condition (1.14) satisfies (1.12).
The solution of (1.14) for the vectors bi in three dimensions would be
 
2π
b1 = a2 × a3 , (1.16)
V0
where V0 is given by (1.5). The vectors b2 and b3 are obtained by cyclic permu-
tations. An example in two dimensions would be the square lattice, for which the
solution of (1.14) would be
ai
bi = 2π , i = 1, 2. (1.17)
|ai |2
For a one-dimensional lattice, the solution of (1.14) would be
a1
b1 = 2π . (1.18)
|a1 |2
The set of vectors q in (1.13) clearly form themselves a Bravais lattice with
primitive vectors bi , namely

{Q| Q = n 1 b1 + n 2 b2 + n 3 b3 ; n i ∈ Z}. (1.19)

This is called “reciprocal lattice,” a name derived from the fact that the vectors bi
have dimension of inverse length, whereas the corresponding vectors of the original
lattice, namely ai have dimension of length. Notice that there is only one reciprocal
lattice associated to a given Bravais lattice and that the latter is the reciprocal of
the former.
The Fourier components of a periodic function possessing the same symmetry
of a certain Bravais lattice only depend on wave-vectors, which belong to the cor-
responding reciprocal lattice. This fact has deep consequences, as we shall see. For
instance, the Fourier transform of a function satisfying (1.10), for a certain Bravais
lattice {R},

f (Q) = d 3 X f (X) exp {−iQ · X} , (1.20)
V

becomes after making X = r + R, V = R V0

f (Q) = d 3r f (r + R) exp {−iQ · (r + R)}
R V0
Another random document with
no related content on Scribd:
siis, anna minulle sanasi; jos sinä kieltäydyt, täytyy minun pyytää
tätä palvelusta tuolta ylilaivamieheltä, joka varmaankaan ei kieltäy.

Mietittyäni jonkun aikaa minä vastasin hänelle:

— Annan sanani siitä, että täytän tahtosi, jos sinä tulet

kuolettavasti haavoitetuksi, niin ettei ole enää parantumisen
toivoakaan. Siinä tapauksessa suostun lyhentämään kärsimyksiäsi.

— Minä tulen kuolettavasti haavoitetuksi tai kerrassaan tapetuksi.

Hän ojensi minulle kätensä, jota minä lujasti puristin. Sen jälkeen
hän oli tyynempi, ja näkyipä hänen silmissään jonkinlaisen taistelu-
ilon välähdyksiäkin.

Kello kolmen tienoissa puolen päivän jälkeen alkoivat vihollisen

kanuunat jo kantaa meidän touvilaitoksiimme asti. Me reivasimme
silloin osan purjeitamme, käännyimme sivuttain Alcestea kohti ja
jatkoimme lakkaamatta tulta, johon englantilaiset pontevasti
vastasivat. Noin tunnin taistelun jälkeen tahtoi kapteenimme, joka ei
tehnyt mitään ennakolta miettimättä, koettaa ryntäystä. Mutta meillä
oli jo kosolta kuolleita ja haavoitettuja, ja jäljelle jäänyt miehistö oli jo
laimentunut; sen lisäksi olivat touvilaitoksemme kärsineet suuria
vaurioita, ja mastotkin olivat pahasti vioittuneet. Samassa kuin me
levitimme jälleen purjeemme lähestyäksemme englantilaista, kaatui
pilalle ammuttu suurmastomme hirmuisella ryskeellä. Alceste käytti
tästä onnettomuudesta syntynyttä hämminkiä heti hyväksensä. Se
liukui laivamme perä puolelle ja lähetti siitä puolen pistoolinkantaman
päästä täyssivuisen linjalaukauksen, joka lävisti fregatti-parkamme
perästä keulaan saakka, meillä kun vielä ei tällä taholla ollut muuta
kuin kaksi pientä tykkiä vastaukseksi. Olin silloin aivan lähellä
Roger'ta, joka juuri hakkautti poikki niitä sivutouveja, jotka vielä
pitivät kaatunutta mastoa hiukan koholla. Tunsin jonkun tarttuvan
kovasti käsivarteeni, käännyn katsomaan ja näen hänen, Roger'n,
makaavan vallan verissään kannella. Hän oli saanut
kartessilaukauksen vatsaansa.

Kapteeni juoksi hänen luoksensa:

— Mitäs nyt on tehtävä, luutnantti? huudahti hän.

— Pitää naulata lippu tuohon mastontynkään ja upottaa laiva

kaikkineen päivineen.

Kapteeni jätti hänet heti, sillä neuvo ei häntä ensinkään

miellyttänyt.

— No, sanoi Roger minulle, muistappa nyt lupauksesi.

— Ei hätää mitään, kyllä sinä voit tuosta parantua.

— Heitä minut mereen! huusi hän hirmuisesti kiroten ja tarttuen

takkini liepeeseen. Näethän, etten voi välttää kuolemaa; heitä minut
nyt mereen, sillä minä en tahdo nähdä lippumme anastamista.

Kaksi matruusia lähestyi häntä aikoen kantaa hänet ruumaan.

— Tykkinne luo, te lurjukset! jyrähytti Roger heille. Ampukaa

kartesseilla ja tähdätkää kannelle. Ja jos sinä nyt syöt sanasi, niin
minä kiroan sinut maailman kurjimmaksi pelkuriksi ja petturiksi!

Hänen haavansa oli varmasti kuolettava. Näin kapteenin kutsuvan

erästä kadettia luoksensa ja käskevän häntä noutamaan lippuamme.

— Anna minulle vielä kerran kätesi, ystävä, sanoin minä Roger'lle.

 Samassa silmänräpäyksessä, jolloin lippumme…

— Kapteeni hoi, valaskala tuulen alla! keskeytti eräs kadetti

juosten luoksemme.

— Valaskala? huudahti kapteeni ilosta loistaen ja jättäen

kertomuksensa sikseen. Vene pian vesille!… Ruuhi mereen!…
Kaikki veneet vesille! — Harppuunat, nuorat tänne! j.n.e., j.n.e.

Enkä minä saanut tietää, miten luutnantti Roger parka päivänsä

päätti.

Etruskilainen vaasi

Auguste Saint-Clair ei ollut ensinkään suosittu n.s. seuraelämässä

pääasiallisesti siitä syystä, ettei hän koettanutkaan miellyttää muita
ihmisiä kuin niitä, jotka häntä itseänsä miellyttivät. Näiden seuraa
hän oikein hakemalla haki, mutta pakeni muita. Muuten hän oli
hajamielinen ja kärsimätön. Italialaisesta teatterista eräänä iltana
lähdettäessä kysyi markiisitar A——— häneltä, mitä hän piti neiti
Sontagin laulusta. »Kyllä, rouva markiisitar», vastasi Saint-Clair
suloisesti hymyillen ja vallan muita asioita ajatellen. Tätä naurettavaa
vastausta ei voinut pitää ujoudesta lähteneenä, sillä hän puhui
muuten ylimyksille, kuuluisille suuruuksille, jopa muodissa oleville
vallasnaisillekin samalla luontevuudella kuin olisi keskustellut jonkun
vertaisensa kanssa. — Markiisitar päätteli, että Saint-Clair oli hirviö,
täynnä hävyttömyyttä ja typeryyttä.
 Rouva B——— kutsui hänet eräänä maanantaina päivällisille. Hän
keskusteli sinä iltana paljon Saint-Clairin kanssa, joka sieltä
lähtiessään selitti, ettei ollut ikinä tavannut rakastettavampaa naista.
Rouva B——— kokoili kuukauden kuluessa henkevyyttä muiden
luona ja anniskeli varastonsa yhden illan kuluessa kotonansa. Saint-
Clair tapasi hänet saman viikon torstaina uudelleen. Sillä kertaa
rouva B——— jo häntä hieman ikävystytti. Seuraavan tapaamisen
jälkeen hän jo päätti, ettei ikinä enää ilmesty hänen salonkiinsa.
Rouva B——— julisti maailmalle, että Saint-Clair oli kerrassaan
seuratapoja ja kasvatusta vailla oleva nuori mies.

Luonteeltaan hän oli helläsydäminen ja rakkautta kaipaava; mutta

siinä iässä, jolloin kovin helposti otetaan halki elämän kestäviä
vaikutuksia, oli hänen liian herkkä tunteellisuutensa joutunut
kumppanien ivan alaiseksi. Hän oli ylpeä, itsestään pitävä, ja arvosti
ihmisten mielipidettä kuin lapset. Siitä lähtien hän koetti peitellä
muilta kaikkea semmoista, mitä piti häpeällisenä heikkoutena. Ja
hän saavuttikin tarkoituksensa, vaikka tämä voitto kävi hänelle
kalliiksi. Hän osasi piilottaa toisilta kaikki liian tunteellisen sielunsa
liikutukset, mutta sulkiessaan ne itseensä hän teki ne vain sata
vertaa vaikeammiksi kantaa. Ihmisten kesken häntä pidettiin
tunteettomana ja välinpitämättömänä, ja yksinäisyys synnytti hänen
levottomassa mielikuvituksessaan kärsimyksiä, jotka olivat sitä
raskaampia, kun hän ei koskaan tahtonut niitä muille uskoa.

Tavata oikea ystävä on todellakin vaikeaa!

Vaikeaa! Onko se edes mahdollista? Onko koskaan ollut kahta

ihmistä, joilla ei ole ollut mitään toisiltansa salattavaa? — Saint-Clair
ei suuresti luottanut ystävyyteenkään, ja sen ihmiset kyllä
huomasivat. Seuraelämän nuoret miehet pitivät häntä kylmänä ja
sulkeutuneena. Ei hän koskaan udellut heidän salaisuuksiaan; mutta
kaikki omat ajatuksensa samoin kuin enimmät tekonsakin hän
myöskin salasi heiltä. Ranskalainen puhuu mielellään itsestään;
tahtomattaan tuli Saint-Clair usein muiden uskotuksi. Hänen
ystävänsä — niinhän me tavallisesti nimitämme henkilöitä, joita pari
kertaa viikossa tapaamme — valittivat, ettei hän luottanut heihin; ja
useimmiten loukkaantuvatkin sellaiset, jotka utelematta uskovat
meille salaisuuksiaan, ellemme vuorostamme kerro omiamme heille.
Arvellaan näet, että tällaisessa lavertelevaisuudessa pitää
molempain mennä yhtä pitkälle.

— Hän on aina haarniskoitta kiireestä kantapäähän saakka, sanoi

kerrankin tuo pulska ratsumestari Alfons de Thémines; en minä ikinä
voisi luottaa siihen pirulliseen mieheen.

— Luulenpa hänessä olevan hieman jesuiittaa, lisäsi siihen Jules

Lambert; eräs henkilö vakuutti kunniasanallaan nähneensä hänen
pari kertaa tulevan Saint-Sulpicen kirkosta. Eihän kukaan tiedä mitä
hän miettii. Minä puolestani en koskaan tunne itseäni varmaksi
hänen seurassaan.

Sitten he erosivat. Alfons tapasi Saint-Clairin kävelemässä Italian-

bulevardilla allapäin ja muista välittämättä. Hän pysähtyi juttelemaan
tuon erakon kanssa, tarttui hänen käsivarteensa, ja ennenkuin he
olivat saapuneet Paix-kadulle, oli hän jo kertonut Saint-Clairille koko
rakkaussuhteensa rva Y:hyn, jonka mies oli niin mustasukkainen ja
raaka.

Samana iltana Jules Lambert menetti pelissä kaikki rahansa. Siitä

huolimatta hän yltyi tanssimaan. Hyörinässä hän sattui tyrkkäämään
erästä miestä, joka niinikään oli rahansa menettänyt ja sen johdosta
tullut huonolle tuulelle. Vaihdettiin muutamia kiivaita sanoja, ja
kaksintaistelu oli seurauksena. Jules pyysi Saint-Clairiä
todistajakseen ja lainasi tältä samassa tilaisuudessa rahaa, jonka
hän on tähän saakka unohtanut maksaa.

Saint-Clair oli kuitenkin mies, jonka kanssa tuli hyvin toimeen.

Hänen vikansa eivät vahingoittaneet muita kuin häntä itseään. Hän
oli kohtelias, usein miellyttäväkin, ja harvoin ikävä. Matkustanut oli
hän paljon ja lukenut paljon eikä hän koskaan puhunut matkoistaan
tai luvuistaan, ellei häntä siihen kehotettu. Muuten hän oli kooltaan
pitkä ja vartaloltaan siro; kasvot olivat jalot ja älykkäät, melkein aina
liian vakavat, mutta hänen hymyilynsä oli leveää ja täynnä suloa.

Unohdin erään tärkeän piirteen. Saint-Clair oli aina huomaavainen

naisille ja etsi enemmän heidän keskustelujaan kuin miesten.
Rakastiko hän? Sitä juuri oli vaikea sanoa. Mutta jos tuo kylmä
olento saattoi tuntea mitään rakkautta, niin oli — se tiedettiin —
kaunis kreivitär Matilde de Coursy ensi sijalla hänen sydämessään.
Tämän nuoren lesken luona hänet nähtiin sangen usein. Ja
seuraavat seikat viittasivat siihen, että heidän välillään oli joku
hellempi suhde: ensinnäkin Saint-Clairin melkein juhlallinen
kohteliaisuus kreivitärtä kohtaan ja päinvastoin; sitten ei hän
koskaan maininnut kreivittären nimeä seurassa, tai jos hänen
suorastaan täytyi se tehdä, tapahtui se aina ilman pienintäkään
ylistystä; edelleen muistettiin Saint-Clairin ennen tutustumistansa
kreivittäreen rakastaneen intohimoisesti soitantoa ja kreivittären taas
sitä ennen yhtä lämpimästi maalaustaidetta. Mutta heti ensi
näkemän jälkeen olivat heidän harrastuksensa vaihtuneet. Ja kun
kreivitär viime vuonna oli matkustanut kylpemään, lähti Saint-Clair
hänen jälkeensä viikkoa myöhemmin.
 Kertojan velvollisuus pakottaa minut ilmaisemaan, että kun
muutamana heinäkuun yönä erään maatalon puutarhaportti avautui
hiukan ennen auringonnousua, astui sieltä ulos mies varovasti kuin
varas, joka pelkää joutuvansa kiinni. Maatalo kuului rouva de
Coursylle, ja sieltä-tulija oli Saint-Clair. Turkiksiin verhoutunut nainen
seurasi häntä portille saakka ja kurottautui hetkeksi katsomaan
häntä, kun hän poistui puiston muuria myöten vievää polkua. Saint-
Clair pysähtyi, silmäsi tutkivasti ympärilleen ja viittasi naista
poistumaan. Valoisassa kesäyössä hän saattoi erottaa nuo kalpeat
kasvot, jotka liikahtamatta pysyivät paikoillaan. Mies palasi jälkiänsä
myöten takaisin, lähestyi naista ja syleili häntä hellästi. Hän aikoi
taivuttaa portilla-seisojaa menemään jo sisälle, mutta tällä näkyi
olevan vielä sata seikkaa juteltavana. Heidän keskustelunsa oli
kestänyt noin kymmenen minuuttia, kun jostakin kuului työhönsä
menevän talonpojan ääni. Suutelo otettiin ja annettiin, portti
sulkeutui, ja muutamalla harppauksella oli Saint-Clair jo polun
päässä.

Hän kulki nähtävästi tuttua tietä. Milloin hän melkein hypähteli

ilosta ja astui juoksujalkaa, rapsien pensaita kepillänsä; milloin hän
taas seisahtui ja asteli verkalleen, katsellen taivasta, jonka itäinen
ranta jo alkoi purppuraisena punoittaa. Lyhyesti, katsoja olisi luullut
häntä hulluksi, joka iloitsi vapauteen-pääsystään. Puolen tuntia
astuttuaan hän saapui pienen, syrjäisen talon portille. Talon hän oli
vuokrannut koko kesäkaudeksi. Hänellä oli oma avain ja hän pääsi
sisälle; siellä hän heittäysi suurelle sohvalle, jolle unohtui
ajattelemaan ja uneksimaan, silmät yhtäänne tuijottavina ja suu
suloisessa hymyssä. Hänen mielikuvituksessaan väikkyi pelkkiä
autuaallisia ajatuksia.
 »Voi, kuinka onnellinen minä olen», hoki hän myötäänsä
itsekseen. »Vihdoinkin olen löytänyt sydämen, joka ymmärtää minun
sydämeni!… — Niin, minä olen löytänyt ihanteeni… Minulla on
samalla kertaa ystävä ja lemmitty… Mikä luonne!.. mikä
intohimoinen sielu!… Ei, hän ei ole rakastanut ketään ennen
minua…» Ja kun turhamaisuus aina sekaantuu tämän maailman
asioihin, mietti hän kohta: »Hän on Pariisin ihanin nainen.»
Mielikuvituksessaan hän kuvaili yhtaikaa kaikki lemmittynsä viehkeät
puolet. — »Kaikkien joukosta hän on valinnut minut. Seuraelämän
hienoimmat miehet kuuluivat hänen ihailijoihinsa. Tuo kaunis ja uljas
husaarieversti, joka ei ole niin kovin tyhmäkään; — tuo nuori kirjailija,
joka maalaa niin sieviä akvarelleja ja näyttelee niin hyvin
pikkunäytelmissä; — ja venäläinen Lovelace, joka on nähnyt
Balkanin ja palvellut Diebitshin johdolla; mutta varsinkin Camille T
———, joka epäilemättä on vilkasälyinen ja jolla on niin hieno
käytöstapa ja sellainen kaunis sapelin arpi otsassa… hän on heidät
kaikki hyljännyt. Vain minut!…» Ja sitten seurasi taas loppulaulu:
»Voi, kuinka onnellinen minä olen!» Hänen täytyi nousta ja avata
ikkuna voidakseen hengittää; sitten hän astuskeli edestakaisin ja
kääntelihe sohvallaan.

Onnellinen rakastaja on melkein yhtä ikävystyttävä kuin

onnettomastikin rakastunut. Eräs ystävistäni, joka usein oli toisessa
tai toisessa näistä kahdesta asemasta, ei voinut muulla tavoin saada
kuulijaa kuin tarjoamalla minulle mainion aamiaisen, jonka kestäessä
hän sai puhua rakkaussuhteistaan; mutta kahvin jälkeen piti hänen
ehdottomasti vaihtaa keskustelualuetta.

Mutta koska minä en voi tarjota aamiaista kaikille lukijoilleni,

säästän heiltä selonteon Saint-Clairin lemmenmietteistä. Eikä
muuten kukaan jaksa aina pilvien tasalla leijailla. Saint-Clair oli
väsynyt, hän haukotteli, ojenteli käsiään ja huomasi ulkona jo olevan
suuren päivän; täytyi kuin täytyikin ajatella hieman nukkumistakin.
Herätessään hän katsahti kelloansa ja huomasi tuskin ehtivänsä
pukeutua ennättääksensä Pariisiin, minne hänet oli kutsuttu
aamiaispäivällisille useiden tuttavien nuorten miesten seuraan…

*****

Oli juuri avattu uusi samppanjapullo, annan lukijan itsensä arvata

monesko järjestyksessä. Riittää, kun hän tietää, että oli jouduttu
siihen tilaan — mikä muuten nuorten miesten aamiaisissa piankin
syntyy — jolloin kaikki tahtovat puhua yhtaikaa ja jolloin hyväpäiset
alkavat pelotella huonompipäisiä.

— Haluaisinpa, sanoi Alfons de Thémines, joka ei koskaan

päästänyt ohitsensa tilaisuutta saada puhua Englannista,
haluaisinpa, että meillä täällä Pariisissa olisi sama tapa kuin
Lontoossa, missä kunkin on esitettävä lemmittynsä malja. Sillä
tavoin saisimme varmasti tietää, kenen vuoksi ystävämme Saint-
Clair huokailee.

Puhuessaan hän täytteli omansa ja naapureittansa lasit.

Hieman hämillään valmistausi Saint-Clair vastaamaan; mutta

Jules
Lambert ehti häntä ennen:

— Minä pidän paljon tästä tavasta, sanoi hän, ja omasta

puolestani siihen suostun. Kaikkien Pariisin ompelijattarien malja! —
huusi hän lasiansa kohottaen — paitsi kolmikymmenvuotiaitten,
silmäpuolten ja ontuvaisten y.m.s.
 — Hurraa! hurraa! huusivat nuoret Englannin ihailijat.

Saint-Clair nousi seisomaan lasi kädessä.

— Hyvät herrat, sanoi hän, minä en suinkaan ole niin

laajasydäminen kuin ystävämme Jules, mutta olen sittenkin
uskollinen. Ja tämä uskollisuus on sitä suurempiarvoinen, kun minä
jo aikoja sitten olen ollut erotettuna ajatusteni morsiamesta. Olenpa
kuitenkin varma siitä, että hyväksytte vaalini, ellette jo olekin
kilpailijoitani. Judit Pastan malja, hyvät herrat! Jospa saisimme pian
jälleen ihailla Euroopan ensimäistä tragedianäyttelijätärtä!

Thémines tahtoi arvostella tätä maljaa, mutta hyvähuudot

keskeyttivät hänet. Tämän iskun torjuttuaan luuli Saint-Clair
saavansa rauhan loppupäiväksi.

Keskustelu kääntyi ensin teattereihin. Näytelmäin sensuroimisesta

päästiin sitten siirtymään politiikkaan, lordi Wellingtonista
englantilaisiin hevosiin ja näistä taas helposti ymmärrettävää tietä
naisiin; nuorista miehistä ovat näet kaunis hevonen ensi sijassa ja
ihana lemmitty toisessa kaksi hartaimmin haluttua omaisuutta.

Ja sitten keskusteltiin keinoista näiden molempain

saavuttamiseksi. Hevosia saa ostamalla ja naisia voi myöskin ostaa,
mutta näistä emme huoli puhua. Tyhjennettyään vaatimattomasti
vähäiset kokemuksensa tällä arkaluontoisella alalla arveli Saint-Clair,
että ensimäinen ehto naisen valloittamiseksi oli muista
erottautuminen vallan erinkaltaiseksi. Mutta oliko olemassa mitään
yleistä kaavaa tälle erinkaltaisuudelle? Hän puolestaan ei sitä luullut.

— Teidän mielipiteenne mukaan, jatkoi Jules, olisi siis ontuvalla ja

kyttyräselkäisellä paremmat edut naisten miellyttämiseksi kuin
suoraselkäisellä ja kasvultaan muidenlaisella!

— Te menette sangen pitkälle, vastasi Saint-Clair, mutta jos niin

vaaditaan, otan puolustaakseni kaikkia johtopäätöksiä, joihin
ehdotukseni voi antaa aihetta. Jos minä esim. olisin kyttyräselkäinen,
niin en minä siltä itseäni lopettaisi, vaan haluaisin tehdä valloituksia
minäkin. Ensistäänkin kääntyisin ainoastaan kahtalaisten naisten
puoleen, nimittäin joko tosi tunteellisten taikka sellaisten — ja heidän
lukunsa on suuri — jotka tahtovat käydä omituisista, eccentric, kuten
englantilainen sanoo. Edellisille minä kuvaisin asemani hirmuisuutta,
luonnon kovuutta minun suhteeni. Koettaisin herättää heissä sääliä
kohtaloani kohtaan ja saattaisin heidät aavistamaan, että voin
rakastaa intohimoisesti. Tappaisin kaksintaistelussa jonkun
kilpakosijoistani ja myrkyttäisin itseni heikolla laudanum-annoksella.
Muutamien kuukausien kuluttua eivät he enää huomaisi kyttyrääni, ja
silloin minä vain odottelisin tunteellisuuden ensimäistä puuskausta.
Mitä taas sellaisiin naisiin tulee, jotka tahtovat käydä omituisista, niin
heidän valloituksensa käy aivan helposti. Saakaa heidät vain
uskomaan varmaksi ja pitäväksi säännöksi, ettei kyttyräselkäisellä
voi olla menestystä; he tahtovat heti osoittaa, ettei tuo yleinen sääntö
pidä paikkaansa.

— Kas, mikä don Juan! huudahti Jules.

— Katkaiskaamme jalkamme, hyvät herrat, lausui eversti Beaujeu,

koska me, onnetonta kyllä, emme ole saaneet kyttyrää
syntymälahjaksemme.

— Minä olen vallan samaa mieltä kuin Saint-Clair, virkkoi Hector

Roquantin, joka oli ainoastaan kolme ja puoli jalkaa pitkä; joka päivä
nähdään kauneimpien ja enimmin liehakoitujen naisten antautuvan
miehille, joista te, pulskat pojat, ette aavista mitään…
 — Hector, nouskaapa, minä pyydän, ja soittakaa meille viiniä,
sanoi
Thémines mitä luonnollisimmalla tavalla.

Kääpiö nousi heti, ja jokainen muisteli hymyillen satua ketusta,

jolta oli häntä leikattu.

— Minä puolestani sanoi Thémines jatkaen keskustelua, näen

joka päivä uusia todistuksia siitä, että tavallinen ulkomuoto — ja
samalla hän loi tyytyväisen silmäyksen vastapäätä olevaa peiliin —
sekä aistikas pukeutuminen ovat juuri se erinkaltaisuus, joka
parhaiten noita sydämettömiä viehättää; — ja nenäänsä
puhaltamalla hän lennätti pois takkinsa rinnustalle pudonneen
pikkuisen leivänmurusen.

— Vielä mitä! huudahti kääpiö. Kauniilla muodolla ja Staubin

tekemällä puvulla valloittaa naisia, joita pidetään viikon päivät ja
jotka jo toisessa näkemässä tuntuvat ikäviltä. Muuta siihen tarvitaan,
jos tahtoo todenteolla tulla rakastetuksi. Siihen pitää…

— Kuulkaahan, keskeytti Thémines, tahdotteko sopivan

esimerkin? Te tunsitte kaikki Massignyn ja tiedätte, mikä hän oli
miehekseen. Tavoiltaan kuin mikähän englantilainen groom ja
puheessa tyhmä kuin aasi… Mutta hän oli kaunis kuin Adonis ja sitoi
kaulaliinansa kuin Brummel. Sanalla sanoen, hän oli ikävin ihminen,
minkä ikinä olen tuntenut.

— Hän oli tappaa minutkin ikävään, sanoi eversti Beaujeu.

Ajatelkaahan, kun minun kerran täytyi matkustaa kaksisataa virstaa
hänen kanssansa!
 — Tiedättekö, puuttui Saint-Clairkin puheeseen, hänen olevan
syypään yhteisen tuttavamme Richard Thornton raukan kuolemaan?

— Mutta ettekö tiedä, että rosvot murhasivat hänet Fondin luona?

kysyi
Jules.

— Oikein; mutta Massigny oli ainakin välillisenä syynä rikokseen,

kuten heti saatte kuulla. Useita matkustajia, joiden joukossa
Thornton, oli päättänyt rosvojen vuoksi matkustaa yhdessä joukossa
Napoliin. Massigny pyysi hänkin päästä karavaanin turviin. Heti sen
kuultuaan jäi Thornton seurasta pois, luullakseni kauhuissaan siitä,
että hänen olisi täytynyt viettää muutamia päiviä Massignyn kanssa
yhdessä. Hän lähti yksin matkalle, ja lopun te tunnette.

— Thornton oli oikeassa, sanoi Thémines. Kahdesta kuolemasta

hän valitsi helpomman. Jokainen olisi hänen sijassaan tehnyt
samoin.

— Te myönnätte siis, jatkoi hän pienen väliajan jälkeen, että

Massigny oli ikävin ihminen maailmassa?

— Myönnetään! huudettiin kuin yhdestä suusta.

— Älkäämme saattako ketään epätoivoon, sanoi Jules,

antakaamme poikkeussija hra N:lle, varsinkin kun hän pääsee
puhumaan politiikasta.

— Te myöntänette kai heti, jatkoi Thémines, että rouva de Coursy,

jos kukaan, on älykäs nainen.

Seurasi lyhyt äänettömyys. Saint-Clair loi silmänsä maahan ja

kuvitteli, että kaikki tarkastivat vain häntä.
 — Kukapa sitä kieltänee? sanoi hän vihdoin kumartaen lautasensa
yli ja näennäisesti suurella uteliaisuudella tutkistellen posliinille
maalattuja kukkasia.

— Minun mielestäni, lausui Jules äänekkäämmin, minun

mielestäni on Pariisissa ainoastaan kolme tosimiellyttävää naista, ja
niistä hän on yksi.

— Tunsin hänen miehensä, sanoi eversti. Hän näytteli minulle

usein vaimoltaan saamiansa erinomaisia kirjeitä.

— Auguste, keskeytti Hector Roquantin, esittäkääpä minut

kreivittärelle. Kerrotaan teidän olevan hänen luonaan poudan ja
sateen aikana.

— Sitten loppusyksyllä, mutisi Saint-Clair, kun hän saapuu takaisin

Pariisiin… Minä… minä en luule hänen välittävän vieraista siellä
maalla.

— Tokko aiotte kuulla minua! huusi Thémines.

— Te ette nähnyt kreivitärtä kolme vuotta takaperin, sillä te olitte

silloin Saksassa, Saint-Clair, jatkoi Alfons de Thémines toivottomalla
tyyneydellä. — Ette voi ajatellakaan, minkälainen hän silloin oli:
ihana, raitis kuin ruusunen, sangen pirteä ja iloinen kuin perhonen.
No, ja tiedättekös, kuka hänen lukuisista ihailijoistaan sai
parhaimmat suosionosoitukset osalleen? Massigny! Maailman
tyhmin ja yksinkertaisin mies pani älykkäimmän naisen pään
pyörälle. Luuletteko jonkun kyttyräselkäisen kykenevän sellaista
tekemään? Joutavia, uskokaa minua, kaunis ulkomuoto, hyvä räätäli
ja kylliksi rohkeutta, siinä kaikki.
 Saint-Clair oli joutunut julmaan asemaan. Hän aikoi tehdä kertojan
suorastaan valehtelijaksi, mutta hän pelkäsi saattavansa kreivittären
maineen vaaraan ja hillitsi itsensä. Hän olisi tahtonut sanoa jotakin
hänen puolustuksekseen, mutta hänen kielensä oli kuin kangistunut.
Huulet värähtelivät suuttumuksesta, ja turhaan hän etsi jotain
syrjäsyytä riidan aiheeksi.

— Mitä! huudahti Jules hämmästyneen näköisenä. Onko rouva de

Coursy antautunut Massignylle! Frailty, thy name is woman!

— Niin, naisen mainehan on niin vähäarvoinen asia, sanoi Saint-

Clair kuivasti ja halveksivasti. Tietysti saa sen tahrata lokaan ja
likaan, kunhan voi olla hieman sukkela… ja…

Puhuessaan hän kauhistuen muisti nähneensä satoja kertoja

kreivittären luona Pariisissa erään etruskilaisen kukkasvaasin
uuninreunustalle. Hän tiesi, että Massigny oli lahjoittanut sen Italiasta
palattuaan, ja — mikä raskauttava asianhaara — tämä vaasi oli
kuljetettu Pariisista tuonne maallekin. Ja kun Matilde irroitti
rintakukkasensa, asetti hän ne joka ilta tuohon etruskilaiseen
vaasiin.

Sanat kuivivat hänen huulillaan; hän näki enää vain yhden esineen
ja ajatteli ainoastaan yhtä asiaa: etruskilaista vaasia!

Kaunis todistus! sanonee kai arvostelija: epäillä lemmittyänsä

senvertaisen asian vuoksi!

Oletteko te koskaan ollut rakastunut, herra arvostelija?

Thémines oli liian hyvällä tuulella loukkaantuaksensa siitä

äänenpainosta, millä Saint-Clair oli hänelle puhunut. Hän vastasi
huolettoman ja hyväsydämisen näköisenä:

— Enhän minä tee muuta kuin toistan mitä yleisesti kerrottiin.

Asiaa pidettiin varmana siihen aikaan kuin te olitte Saksassa.
Muuten minä tunnen rouva de Coursyta sangen vähän enkä ole
kahdeksaantoista kuukauteen käynyt häntä tervehtimässäkään.
Mahdollisesti on juttu vain erehdystä ja Massignyn valeita.
Tullaksemme äskeiseen asiaamme, ja jos mainitsemani esimerkki
olisikin väärä, niin olen minä siltä oikeassa. Te tiedätte kaikki, että
Ranskan älykkäin nainen, jonka teokset…

Samassa aukesi ovi ja sisään astui Teodor Neville. Hän palasi

Egyptistä.

— Teodor! niin pian takaisin! — Ja kysymyksiä sateli häntä

vastaan.

— Toitko muassasi oikean turkkilaisen puvun? kysyi Thémines. Ja

arapialaisen hevosen, ja egyptiläisen groomin?

— Mimmoinen mies se pasha on? uteli Jules. Ja milloin hän

julistautuu itsenäiseksi? Oletko nähnyt lyötävän päätä poikki yhdellä
sapelin iskulla?

— Entäpä almeet? Ovatko Kairon naiset kauniita? tiedusteli

Roquantin.

— Näittekö kenraali L:iä? kysyi eversti Beaujeu; Mitenkä hän on

järjestänyt pashan sotaväen? — Ja antoiko eversti C——— teille
erään sapelin minua vasten?

— Niin, ja pyramiidit? ja Niilin putoukset? ja Memnonin

muistopatsas? ja Ibrahim pasha? y.m.s.
 Kaikki puhuivat yhtaikaa; Saint-Clair ajatteli vain etruskilaista
vaasia.

Teodor oli istuutunut jalat ristissä — hän oli tottunut siihen

Egyptissä eikä ollut vielä päässyt tästä tottumuksestaan täällä
Ranskassa — odotteli, kunnes kysymykset olivat lopussa, ja puhui
sitten kylliksi nopeasti, ettei niin helposti voitaisi keskeyttää,
seuraavaan tapaan:

— Niin, pyramiidit! ne ovat, kunniani kautta, vain regular humbug.

Ne eivät ole niin korkeita kuin luullaan. Strassburgin Münster on
ainoastaan neljä metriä matalampi. Muinaismuistot ihan tunkevat
silmistäni esille. En huoli niistä puhua. Pelkkä hieroglyfin näky jo
saisi minut pyörryksiin. On niin paljon matkailijoita, joita sellaiset
huvittavat! Minä puolestani tutkin tuon Aleksandrian ja Kairon
kaduilla tungeskelevan omituisen ihmisjoukon ulkomuotoja ja tapoja,
turkkilaisten, beduiinien, koptien, fellahien ja mogrebiinien. Tein
kiireessä muutamia muistiinpanoja maatessani sairaalassa. Mikä
ilkeä laitos tuo heidän sairaalansa! Toivon, ettette usko tautien
tarttuvan! Minä se vain polttelin levollisesti piippuani kolmensadan
ruttoa sairastavan potilaan keskellä. Siellä te, eversti, näkisitte
kauniin ratsuväen, joka istuu hyvin hevosen selässä. Näytän teille
joskus sieltä tuomiani mainioita sota-aseita. Minulla on eräs djerid,
joka on ollut kuuluisan Murad beyn oma. Teille, eversti, on minulla
muuan jutaghan ja Augustelle khandjar. Saatte myöskin nähdä
_metshlani, burnus'_ini ja _haikk'_ini. Ja naisia olisin niinikään voinut
tuoda, jos vain olisin tahtonut. Ibrahim pasha lähetti niitä niin paljon
Kreikasta, että niitä sai melkein ilmaiseksi… Mutta äitini tähden…
Pashan kanssa keskustelin paljon. Se on hiivatin älykäs ja
ennakkoluuloton mies. Ette voi uskoa, kuinka hyvin hän tuntee
meidän asioitamme. Hän on, kunniani kautta, perillä ministeristömme
pienimmistäkin salaisuuksista. Minä ammentelin hänen puheistaan
mitä tärkeimpiä tietoja Ranskan puolueasioista… Tällä haavaa
huvittaa häntä erityisesti tilastotiede. Hän tilaa kaikki
sanomalehtemme. Ja voitteko ajatella, hän on hurja
bonapartelainen! Ei hän muusta puhukaan kuin Napoleonista. Voi
mikä suuri mies se Bounabardo! sanoi hän minulle. Bounabardoksi
he Bonapartea nimittävät.

— Giourdina, c'est à dire Jourdain, mutisi aivan hiljaa Thémines.

— Aluksi, jatkoi Teodor, oli Muhamed Ali sangen varovainen minun

suhteeni. Kaikki turkkilaiset ovat, kuten tunnettua, tuiki epäluuloisia.
Hän piti minua, lempo vieköön, vakoilijana tai jesuiittana. Jesuiittoja
hän näet kammoaa. Mutta muutamien näkemien perästä hän
huomasi minun olevan ennakkoluulottoman matkustelijan, joka
halusi tutustua Itämaiden tapoihin, katsantokantoihin ja politiikkaan.
Silloin hän astui kuorestaan ja puhui minulle avosydämisesti. Viime
kerralla, se oli kolmas audienssi, jonka hän suvaitsi minulle myöntää,
uskalsin minä sanoa hänelle: »Minä en ymmärrä, miksei Sinun
Ylhäisyytesi julista itseänsä vapaaksi Portista?» — »Hyvä Jumala,
sanoi hän, eihän minulta tahtoa puutu, mutta pelkäänpä, etteivät
vapaamieliset lehdet, jotka sinun maassasi hallitsevat kaikki,
kannata minua, jos kerran olen julistautunut Egyptistä vapaaksi.»
Pasha on pulska, valkeapartainen ukko eikä naura koskaan. Hän
lahjoitti minulle mainioita sokerileivoksia; mutta eniten kaikista
hänelle antamistani lahjoista hän piti Charlet'n maalaamasta
keisarillisen kaartin pukukokoelmasta.

— Onkohan pasha romantikko? kysyi Thémines.

— Hän ei paljon välitä kirjallisuudesta; mutta te tiedätte, että

arapialainen kirjallisuus on läpeensä romantillista. Eräs heidän
runoilijoistaan, nimeltä Melek Ayatalnefond-Ebn-Esraf, julkaisi
äskettäin kokoelman »Mietelmiä», joiden rinnalla Lamartinen
mietelmät tuntuvat klassilliselta proosalta. Saapuessani Kairoon otin
arapiankielen opettajan, jonka avulla ryhdyin lukemaan Koraania.
Vaikka en monta tuntia ottanutkaan, opin sentään tarpeeksi
oivaltaakseni profeetan kirjoitustavan verrattomat ihanuudet ja
käsittääkseni, kuinka huonoja kaikki meidän käännöksemme ovat.
Kuulkaas, tahdotteko nähdä arapialaista kirjoitusta? Tuo
kultakirjaimilla kirjoitettu sana merkitsee Allah, s.o. Jumala.

Näin sanoen hän näytti kovin ryvettynyttä kirjettä, jonka hän veti
esiin lemuavasta silkkikukkarostaan.

— Kuinka kauan sinä olit Egyptissä? kysyi Thémines.

— Kuusi viikkoa.

Ja matkustelija jatkoi selityksiään setripuusta alkaen iisoppiin

saakka. Saint-Clair pujahti tiehensä melkein heti hänen tultuaan ja
ajoi maatalollensa vievää tietä myöten. Kiihkoisaa laukkaa
ratsastaessaan ei hän voinut seurata oikein tarkasti ajatustensa
kulkua. Mutta epämääräisesti hän tunsi, että hänen onnensa tässä
maailmassa oli iäksi hävitetty, eikä hän voinut kiukkuilla siitä muille
kuin eräälle vainajalle ja tuolle etruskilaiselle vaasille.

Perille päästyään hän heittäysi samalle sohvalle, millä edellisenä

iltana oli niin kauan ja niin suurella nautinnolla rakkauttansa
analyseerannut. Eniten oli häntä hurmannut se rakkaaksi käynyt
ajatus, ettei hänen lemmittynsä ollut muiden naisten kaltainen, ettei
hän ikinä ollut rakastanut eikä koskaan tulisi rakastamaan muita kuin
häntä. Nyt oli tämä kaunis unelma häipynyt surullisen ja julman
todellisuuden tieltä. »Minulla on kaunis lemmitty eikä muuta mitään.
Hän on älykäs: senpävuoksi onkin vielä suurempi rikos, että hän on
voinut rakastaa Massignyta!… Totta on kyllä, että hän nyt rakastaa
minua… koko sielullaan… niinkuin hän voi rakastaa. Samalla lailla
kuin Massignytakin!… Hän on suostunut minun hyväilyihini,
oikkuihini ja epäkohteliaisuuksiini. Mutta minä olen pettynyt. Meidän
molempien sydänten välillä ei ole myötätuntoisuutta. Hänelle on
yhdentekevää, olipa se Massigny tai minä. Poika on pulska, hän
rakastaa minua kauneuteni vuoksi. Minä taas huvitan häntä joskus.
'No niin, rakastakaamme siis Saint-Clairiä', on hän itselleen sanonut,
'koska tuo toinen on kuollut! Ja jos Saint-Clair kuolee tai käy
ikäväksi, niin saammehan nähdä mitä sitten teemme.'»

Luulenpa vakavasti pirun istuvan näkymättömänä kuuntelemassa

onnetonta, joka tällä tavoin itseänsä kiduttaa. Näkyhän on
ihmisvihaajalle huvittava, ja kun uhri alkaa tuntea haavainsa olevan
ummistumassa, on piru heti siinä niitä auki repostelemassa.

Saint-Clair luuli kuulevansa jonkun kuiskuttavan hänen korvaansa:

Kunnia mainio olla on toisen jälkeläisenä…

Hän hyppäsi istualleen ja silmäsi hurjistuneena ympärilleen. Voi,

kuinka hän olisi ollut onnellinen, jos olisi tavannut jonkun huoneessa!
Epäilemättä olisi hän sen heti lopettanut.

Kello löi kahdeksan. Puoli yhdeksän odotti kreivitär häntä. — Jos

hän jäisi pois yhtymisestä? »Todellakin, mitä hupia tuotti hänelle
Massignyn lemmityn tapaaminen?» Hän heittäysi jälleen sohvalleen
ja ummisti silmänsä. »Tahdon nukkua», arveli hän. Puoli minuuttia
hän pysyi liikahtamatta, hyppäsi sitten seisoalleen ja juoksi
katsomaan, kuinka pitkälle aika oli kulunut. »Kunpa se jo olisi puoli
yhdeksän!» mietti hän. »Silloin olisi liian myöhäistä lähteä enää koko