Inventing Arguments 2016 Mla Update 4Th Edition Full Chapter

(eBook PDF) Inventing Arguments,
2016 MLA Update 4th Edition

Visit to download the full and correct content document:
https://ebooksecure.com/download/ebook-pdf-inventing-arguments-2016-mla-update-
4th-edition/
Inventing
Arguments
Fourth Edition
JOHN MAUK | JOHN METZ
Copyright 2017 Cengage Learning. All Rights Reserved. May not be copied, scanned, or duplicated, in whole or in part. WCN 02-200-203
BRIEF CONTENTS
Part One: Entering Argument 1
1 Inventing Arguments 3
2 Claims 13
3 Support 26
4 Opposition 54
5 Values and Assumptions 67
6 Analyzing Argument 85
Part Two: Inventing Argument 109
7 Arguing Definitions 111

8 Arguing Causes 147
9 Arguing Value 179
10 Arguing Crisis 207
11 Arguing the Past 244
12 Arguing the Future 278
Part Three: Research 307
13 The Research Path 309

14 Documenting Sources 350
vii
Part Four: Argument Anthology 393
15 Politics 395
16 Men and Women 406
17 Race 431
18 Environment 445
19 Education 460
20 Consumption 473
21 Popular Culture and the Media 499
22 Technology 511
23 Philosophy and Humanity 529
viii Brief Contents
CONTENTS
Note to Instructors xxii
The Structure of Inventing Arguments xxiii
Acknowledgments xxv
Note to Students xxvii
Part One: Entering Argument 1

CHAPTER 1: INVENTING ARGUMENTS 3
What Is Argument? 3
What Is Academic Argument? 4
Classical Argument 5
Rogerian Argument 5
Toulmin Argument 6
What Is Rhetoric? 7
What Is Invention? 11
CHAPTER 2: CLAIMS 13
What Is a Claim? 13
Types of Claims 14
T
Claims of Fact 14
Claims of Value 14
Claims of Policy 15
Inventing Claims 17
Focused Claims 17
Arguable Claims 18
Revelatory Claims 19
“A Community of Cars,” Ryan Brown 21
Assignments: Identifying and Describing Claims 25
CHAPTER 3: SUPPORT 26
Evidence 26
Authorities 27
Testimony 28
Facts 28
Statistics 29
Examples 30
Allusions 31
Anecdotes 31
ix
Illustrations 31
Scenarios 32
Appeals 35
APPEALS TO LOGIC 36
Types of Reasoning 38
APPEALS TO CHARACTER 43
APPEALS TO EMOTION 44
APPEALS TO NEED 45
APPEALS TO VALUE 46
“Disconnected,” Lynda Smith 48
Assignment: Summarizing Arguments 52
CHAPTER 4: OPPOSITION 54
Counterargument 54
Concession 56
Qualifiers 57
Rogerian Argument 59
“Communication: Its Blocking and Its Facilitation,” Carl R. Rogers 61
Assignment: Identifying and Summarizing Opposition 66
CHAPTER 5: VALUES AND ASSUMPTIONS 67

Assumptions 67
CLAIM, GROUNDS, WARRANT 68
BACKING, REBUTTAL, QUALIFIER 68
Underlying Values 72
“In Defense of Darkness,” Holly Wren Spaulding 74
Arguments in Disguise 79
THE OBJECTIVITY DISGUISE 79
THE PERSONAL TASTE DISGUISE 80
SPIN 81
PROPAGANDA 82
Assignment: Identifying and Summarizing Hidden Layers 84
CHAPTER 6: ANALYZING ARGUMENT 85

The Analytical Posture 85
Summary and Analysis 88
Summary versus Analysis 88
Four Common Pitfalls 89
x Contents
Chief Seattle’s Speech 92
“Seattle’s Rhetoric ,” Andrew Buchner 95
Analyzing Visual Arguments 97
ADVERTISING 98
“The Hearts of Argument: Benetton’s Advertising Appeal,” Megan Ward 100
FILM 102
“Progressive Profiteering: The Appeal and Argumentation of Avatar,”
Ben Wetherbee 104
Assignment: Inventing a Rhetorical Analysis 107
Part Two: Inventing Argument 109

CHAPTER 7: ARGUING DEFINITIONS 111
What Is It? 111
“What’s the Economy for, Anyway?,” John de Graaf 114
“Warfare: An Invention—Not a Biological Necessity,” Margaret Mead 118
“The Fashion Punk Paradox,” Andrew Hyde 123
“Standardized Testing vs. Education,” Justin James 128
Exploring for Topics
T 134
Inventing a Claim 136
MORE SAMPLE CLAIMS 137
Inventing Support 138
Lines of Reasoning 138
Analogical Reasoning 139
Appeals to Value 139
Examples 140
Scenarios 140
Allusions 141
Literary W
Works 141
Arrangement 142
Where Should I Give My Definition? 142
How Should I Counter Opposing Definitions? 142
Does a Concession or Qualifier Have to Go in Every Argument? 143
How Many Other Definitions Should I Include? 143
Audience and Voice 143
Formality 144
Informality 144
Informality/Formality 145
Contents xi
Revision 145
Research and Revision 145
PEER REVIEW 145
CHAPTER 8: ARGUING CAUSES 147

“No Sex Please, We’re Middle Class,” Camille Paglia 149
“Disparities Demystified,” Pedro A. Noguera and Antwi Akom 151
“More Than Cherries,” Samantha Tengelitsch 155
“All for a Virtual Cause: The Reasons Behind MMORPG Success,” J. Noel Trapp 161
T 166
Claim a Single Cause 169
Claim Multiple Causes 169
Transcend Common Wisdom 170
Line of Reasoning 171
Local Authorities 172
Hidden Layers 172
Literary W
Works 173
Arrangement 173
Where Should I Include My Main Claim? 173
Where Should I Deal with Opposition? 174
How Should I WWork Scientific Research into the Argument? 174
How Should I Deal with Multiple Causes? 175
Voice and Sentence V
Variety 175
Voice and Pronouns 176
Revision 177
PEER REVIEW 178
CHAPTER 9: ARGUING VALUE 179

“Evaluation of ‘The Education of Ms. Groves’ ” John Adams 182
“Adventure Is Calling,” Michael C . Hilliard 185
“Higher Education through Discombobulation,” Betsy Chitwood 190
T 194
RESEARCH 196
xii Contents
Criteria 200
Analogical Reasoning 200
Testimony 201
Literary Works 201
Appeals to Logic 201
Arrangement 203
How Should I Begin? 203
How Do I Lead the Reader from One Idea to the Next? 203
Concessions and Qualifiers 204
Asides (Parenthetical Comments) 204
Revision 205
PEER REVIEW 206
CHAPTER 10: ARGUING CRISIS 207

“The Idols of Environmentalism,” Curtis White 210
“Big House in the Wilderness: Moratoriums on Building and Individual
Irresponsibility,” Tracy Webster 215
“The Pack Rat Among Us,” Laurie Schutza 219
“Citizens and Consumers,” Amber Edmondson 225
T 233
MORE SAMPLE MAIN CLAIMS 236
Lines of Reasoning 237
Authorities 238
Testimony 238
Literary Works 238
Arrangement 239
Where Should I Distinguish between the Crisis and the Solution? 239
How Should I Include Counterarguments, Concessions, or Qualifiers? 240
Informality 241
Formality 241
Accusation 241
Contents xiii
Revision 242
PEER REVIEW 242
CHAPTER 11: ARGUING THE PAST 244

“Shakespeare and Narcotics,” David Pinching 246
“A Nation Made of Poetry,” Joannie Fischer 248
“Red (White and Blue) Scare,” Stephen Pell 252
“Somewhere in the Past: Clarksville’s School and Community Life,”
Cameron Johnson 257
T 264
Exploring for Principles and Precedent 266
Collecting Opinions 266
Conducting Secondary Research 266
Cause/Effect Arguments 268
Definition Arguments 268
Evaluation Arguments 268
A Caution about Clichés 269
Testimony 270
Examples 270
Authorities 271
Analogies 271
Literary Works 271
Arrangement 273
Where Should I Detail the Past? 273
How Can I Briefly Explain Accounts of the Past? 274
Bridging Values 274
Counterarguments, Concessions, and Qualifiers 275
Authority 276
Revision 276
PEER REVIEW 277
xiv Contents
CHAPTER 12: ARGUING THE FUTURE 278
“Live Forever,” Raymond Kurzweil 280
“The End of the Handshake,” Joel Collins 285
“Investing in Futures: The Cost of College,” Charles Nelson 288
“Around the Table in Traverse City,” Joel Papcun 291
T 295
Allusions 299
Literary Works 299
Facts 300
Statistics/Authorities 300
Arrangement 302
How Do I Establish a Present Trend? 302
How Should I Connect the Past/Present and Future? 303
Question/Answer 304
Credibility 304
Revision 305
PEER REVIEW 306
REVISING IN THE FUTURE 306
Part Three: Research 307

CHAPTER 13: THE RESEARCH PATH 309
Inventive Research 309
Seeking Research 311
Conducting Primary Research 311
INTERVIEWS 312
Interview Questions 312
Follow-up Questions 312
Planning an Interview 313
Using Interviews 313
“The Letter Interview and the Research Process,” Garyn G. Roberts 315
Sample Interview Letter 318
SURVEYS 320
Contents xv
Generating Questions 320
Choosing Respondents 320
Recording Responses 320
Using Responses 321
Conducting Secondary Research 321
BOOKS (NONFICTION) 321
Theoretical Books, 321
Historical Analyses 322
Edited (Thematic) Collections 322
Textbooks 322
Biographies 323
Autobiographies 323
NEWSPAPERS 323
MAGAZINES 323
JOURNALS 324
Is It a Journal or a Magazine? 325
GOVERNMENT DOCUMENTS 326
REFERENCE BOOKS 326
WEBSITES 326
BLOGS/CHATS 327
VISUAL MEDIA 327
SEARCHING THE LIBRARY 328
Evaluating Sources 329
RELEVANCE 329
RELIABILITY 329
CREDIBILITY 330
TIMELINESS 331
DIVERSITY 332
UNDERLYING VALUES 332
“The Patsy: A Story of a Number,” Julie Burks 334
EVALUATING ELECTRONIC SOURCES 337
Wikipedia 338
Integrating Sources 338
SUMMARY 338
Example Summaries 339
PARAPHRASE 341
PLAGIARISM 342
xvi Contents
Plagiarism Type A: Sloppy Paraphrase Plagiarism 343
Plagiarism Type B: Intentional Theft 343
QUOTATION 344
Quotation Marks Only 344
Speaking Verb Followed or Preceded by a Comma 344
Sentence Followed by a Colon 345
Omitting Words 345
Adding Words 346
Noting an Error 346
Using Lengthy Quotes 347
Using Double Quotes 347
BLENDING INFORMATION FROM A SOURCE 347
COUNTERARGUING SOURCES 348
USING TEXTUAL CUES 349
USING PARAGRAPH TRANSITIONS 349
CHAPTER 14: DOCUMENTING SOURCES 350

MLA Documentation Style 352
In-Text Citation 352
Works Cited 353
The Core Elements 353
Finding Source Information 357
Containers within Containers 357
Practice T
Template for MLA Entries 358
Optional Elements 358
Citations beyond the Research Paper 359
Sample Works Cited Entries 360
General Format 360
Work with Author 360
Work with Author and Additional Contributor 360
Corporate or Government Author 361
Subsequent Editions 361
Online Book 361
Anthology 361
Chapter from an Anthology 362
Article in a Newspaper or Magazine 362
Article in a Journal 362
Contents xvii
Abstract 363
Article Reprinted in an Anthology (Container within a Container) 363
Encyclopedia Article 363
Pamphlet 363
Personal Interview 363
Personal Letter or Memo 363
Published Letter 364
E-mail 364
Television Program 364
Film 364
Sound Recording 364
Lecture or Speech 364
Advertisement 365
Work of Art (Painting, Sculpture, Photograph) 365
Performance 365
Website 365
Blog or Page from a Website 365
Online Presentation or Video 366
APA Documentation Style 367
In-Text Citation 367
References 368
PRINTED BOOKS 370
General Format 370
Two or More Authors 370
Corporate Author 370
Subsequent Editions 370
Edited Book 371
Translated Book 371
PRINTED ARTICLES 371
Article in a Magazine 371
Article in a Newspaper 371
Article in a Journal Paginated Continuously 371
Article or Chapter in an Edited Book 372
Encyclopedia Article 372
OTHER SOURCES 372
Brochure 372
Personal Interview or Letter 372
Television Program 372
Government Publication 373
xviii Contents
ELECTRONIC SOURCES 373
Article in an Online Journal or Retrieved from a Database 373
Official Website 374
Document from W Website (Author or Date Stated) 374
Document from W Website (No Author or Date Stated) 374
Personal or Professional Home Page 375
Online Presentation or Video 375
Sample Research Essays 376
SAMPLE MLA-STYLE RESEARCH ESSAY 376
SAMPLE APA-STYLE RESEARCH PAPER 384
Part Four: Argument Anthology 393

CHAPTER 15: POLITICS 395
READINGS ABOUT POLITICS IN CHAPTERS 1–14 395
“The Audacity of Hope,” Barack Obama 396
“Laugh Baby Laugh, Cry Baby Cry,” Pat Smith 400
“America’s Real Death Panels,” Diana Novak 402
“The Irrefutable Jefferson,” Robert “Frank” Jakubowicz 404
CHAPTER 16: MEN AND WOMEN 406

READINGS ABOUT MEN AND WOMEN IN CHAPTERS 1–14 406
“Fantastic Ideals,” Jennifer Worley 407
“Declaration of Sentiments,” Elizabeth Cady Stanton 410
“What Happened to the Women’s Movement?,” Barbara L.
Epstein 413
“Different Strategies Are Necessary Now,” Joan Acker 421
“Ad Urges Students to Think Twice about Colleges with a Rape Problem,”
Robin Wilson 424
“The Problem No Longer Nameless,” Hannah Remmert 427
CHAPTER 17: RACE 431

READINGS ABOUT RACE IN CHAPTERS 1–14 431
“What Is Race?,” Victor M. Fernandez 432
“Another Inconvenient Truth: Race and Ethnicity Matter,” Willis D. Hawley
and Sonia Nieto 435
“It’s Racism, Stupid: Bias, Not Affirmative Action, Stigmatizes People
of Color,” Tim Wise 442
Contents xix
CHAPTER 18: ENVIRONMENT 445
READINGS ABOUT THE ENVIRONMENT IN CHAPTERS 1–14 445
“Lunar Eclipse: November 8, 2003,” Ed Bell 446
“Squeaky Clean,” Monica Potts 449
“Rice Bowl, Dust Bowl: Agribusiness and the Future,”
Lise Maring 452
“Common Climate Change Myths,” National Park Service 456
CHAPTER 19: EDUCATION 460

READINGS ABOUT EDUCATION IN CHAPTERS 1–14 460
“Going Down the Drain,” Dan Cook 461
“The High Cost of Food,” Darra Goldstein 464
“What Is a Freethinker and Why Does It Matter?,”
Fred Edwords 466
“Learning, Styles, Freedom, and Oppression,” Simon Benlow 469
CHAPTER 20: CONSUMPTION 473

READINGS ABOUT CONSUMPTION IN CHAPTERS 1–14 473
“Letter to Kohl’s,” K. T. Glency 474
“Credit Cards on Campus,” Robert D. Manning 479
“Intoxitwitching: The Energy Drink Buzz,” Simon Benlow 482
“The Origin of Rhubarb,” Barcley Owens 484
“Consumed by the Other: What Spam Means,” Judy Chu 488
“Antibacterial Soap,” Amy Zachary 494
CHAPTER 21: POPULAR CULTURE AND THE MEDIA 499

READINGS ABOUT POPULAR CULTURE AND THE MEDIA IN CHAPTERS 1–14 499
“Still Missing: Women in the Media,” Megan Tady 500
“The Daily Show Generation,” Mary Zeiss Stange 502
“Text Me All about Yourself: The Rise of Mobile Networking,”
Clayton Dach 504
“The Origin of Grunge,” Jay Harrington 506
“Working Stiffs by George Dila: A Review,” John Mauk 509
CHAPTER 22: TECHNOLOGY 511

READINGS ABOUT TECHNOLOGY IN CHAPTERS 1–14 511
“Finding the Robot Chauffeur,” Daniel Albert 512
“The Technology Slaves,” Ross Wheatley 515
“Advances in Medical Technology: The Flip Side,” Jan Potts 519
xx Contents
“Isolated Community: Hidden Dangers of MMORPGs,”
Rachel Schofield 522
“Letters from the Past,” Laurie Schutza 525
CHAPTER 23: PHILOSOPHY AND HUMANITY 529

READINGS ABOUT PHILOSOPHY AND HUMANITY IN CHAPTERS 1–14 529
“The Great Extinction,” Justin E. H. Smith 530
“Natural Passions,” Laura Tangley 535
“The Cell That Makes Us Human,” Helen Phillips 539
“The Mystery of the Missing Links,” Mary Wakefield 544
“The Comfort of Silence,” William Graham 548
GLOSSARY 551
INDEX 559
Contents xxi
NOTE TO INSTRUCTORS
T eaching argument to first- and second-year college students requires a good amount of distillation:
various theories must be condensed into a reasonable number of terms and concepts. Instructors
face the dilemma of how much time to spend on argument intricacies versus student ideas. (Ultimately,
these courses are about student writing, after all.) We’ve tried to address this tension head on, creating
what we think of as a syllabus-able argument text—one that has a kind of practical logic but that also
does justice to the complexities of the rhetorical tradition.
Most college writing teachers accept the premise that argument is always tied to particular rhetorical
situations. Continuing with the Sophistic tradition, most of us believe that the study of argumentative pub-
lic discourse must emerge from public situations. Therefore, Inventing Arguments draws attention to the
real material and intellectual affairs of student writers. It teaches students to build arguments from the
rhetorical matter swirling around them, including but not limited to the essays, articles, reports, and
images they encounter in the classroom.
As instructors ourselves, we’ve found that students need help getting beyond common argument topics
and lifeless support strategies. To succeed in academic argument, and the critical thinking it requires,
students must go beyond announcing common opinions and relying on basic factual support. They need
help inventing unique positions, developing appeals, and coming to revelatory insights. To these ends,
Inventing Arguments has three major pedagogical goals:
1. To help students recognize the rhetorical moves they encounter daily and understand how those
moves animate their lives.
2. To foreground the invention of arguments (the discovery and development of increasingly complex
claims and counterarguments).
3. To help students enter arguments in a sophisticated fashion—by attending to the voices and tensions
already lurking within and around a topic. When students tune in to the claims, values, and beliefs
of others, their own arguments gain intensity and complexity.
The structure of Inventing

Arguments reflects the best way
we know to help students
enter rhetorical situations and
invent arguments.
xxii Preface
THE STRUCTURE OF INVENTING ARGUMENTS
Part One: Entering Argument
Chapter 1 introduces basic terms (argument, rhetoric, invention) and offers assignments to help students
genuinely engage the concepts. The activities throughout, we hope, put students in a powerful intellec-
tual place where they can examine some basic assumptions about rhetoric, their relationship to argu-
ment, and the opinions swirling around their lives. Thereafter, the chapters of Part One walk through the
main elements of argument—from the most to the least explicit: Claims, Support, Opposition, Values and
Assumptions. We hope that these initial chapters distill the most important concepts: three types of
claims, three major forms of support, three ways to engage opposition, and the role of values and
assumptions in the structure of argument.
The assignments at the end of each brief chapter grow in complexity. First students identify major
elements of arguments (in Chapters 1 and 2), then summarize arguments (in Chapters 3 and 4), and then
work toward analyzing arguments (in Chapters 5 and 6). In other words, the assignments walk students
slowly up to formal rhetorical analysis—which is the focus of Chapter 6.
Part Two: Inventing Argument

We hope that students get one primary point from this book: Arguments make ideas. In other words,
we hope students learn not only to assert and defend claims but also to develop increasingly
complex ideas. Chapters 7–12 help students transform initial opinions into thoughtful academic
arguments. The Invention sections, in particular, model and dramatize the intellectual acts behind
academic writing. (Generally, we’ve always thought it unfair to value intellectual complexity, or
even demand it from students, without teaching it—without modeling and dramatizing it.) We
hope the particular prompts, questions, and activities help animate your classrooms and vitalize
student projects.
Beyond the writing prompts, Inventing Arguments offers a range of sample essays and arguments.
Students often yearn for models, while instructors want students to explore beyond models. It’s a constant
pedagogical tension. We tried to address this tension by including sample essays in each chapter, but also
displaying the intensive thinking behind those models. We’ve also found that students can easily become
lost in a sea of readings—that too many readings can steal time and energy away from writing projects.
Therefore, we’ve limited the essays in Chapters 7–12 to four samples, including one annotated piece of
student or commissioned writing. (Additional readings are now in Part Four.)
Part Three: Research

We designed the research section with the student in mind—not only with the common questions and
problems that students experience but also with the resources and opportunities available to them. We
hope that this section teaches students to think of research as a process of reading, entering, and invent-
ing arguments. It includes the common strategies for primary research, print and electronic research, and
offers crucial advice for evaluating sources that rely on the use of statistics.
Preface xxiii
Another random document with
no related content on Scribd:
III
Kokonaisen kuukauden Žilin eli näin tovereineen. Isäntä yhä vain

naureskeli: »Jos sinu, Ivan, hyvä, — minu, Abdulin, hyvä». Mutta
ruoka oli kehnoa, — ainoastaan hapattamatonta hirssileipää joskus
hiukan kakkaraksi paistettua, toisinaan taas aivan pelkkää taikinaa.
Kostylin kirjoitti uudelleen kotiinsa, odotteli rahakirjettä ja ikävöi.

Päiväkaudet hän istui vajassa ja laski päiviä, milloin kirjeen pitäisi
saapua, tahi nukkui. Mutta Žilin tiesi, ettei hänen kirjeensä tullut
perille, eikä toista enää kirjoittanut.
»Mistä äitimuori semmoiset rahat ottaisi minun lunnaikseni», hän

mietti. »Tähän asti on enimmäkseen elänyt minun lähettämistäni
rahoista. Ja jos saisikin miten kokoon viisisataa, niin sitten olisi puilla
paljailla. Ehkäpä hyvässä lykyssä suoriudun tästä omin neuvoin.»
Kaikki paikat hän tutki ja tarkasteli, miettien miten pääsisi

karkaamaan.
Hän käveli vihellellen kartanolla, välistä istuutui jotakin

näpertelemään; teki savinukkeja ja punoi koreja vitsaksista. Žilin oli
ihmeen kätevä, oikea mestari kaikkeen tällaiseen.
Muovailipa hän kerran savesta nuken, jolla oli oikein nenä, kädet
ja jalat, vieläpä tatarilainen mekkokin yllä, ja pisti sen seisomaan
katolle.
Tatarilaistyttöjä kulki ohi, he menivät kaivolle. Talon tytär Dina

huomasi nuken ja kutsui toverinsakin sitä katsomaan. Kaikki laskivat
astiansa maahan, katsoivat ja nauroivat. Žilin otti nuken ja tarjosi sitä
heille, mutta he vain nauroivat, eivätkä uskaltaneet siihen koskea.
Hän pani sen takaisin katolle ja meni vajaan nähdäkseen, mitä
seuraisi.
Dina juoksi nuken luo, vilkaisi ympärilleen, sieppasi lelun ja livisti

tiehensä.
Aamulla päivän sarastaessa Žilin näki Dinan tulevan portaille

nukke kädessään. Nukke oli nyt koristettu punaisilla tilkuilla ja hän
tuuditteli sitä kuin lasta ainakin, hyräillen sille kehtolaulua.
Kohta tuli äitikin ulos, alkoi torua häntä, tempasi nuken hänen
kädestään, löi sen kappaleiksi ja lähetti Dinan jotakin toimittamaan.
Žilin teki vielä toisenkin nuken, entistä paremman, ja lahjoitti sen

Dinalle. Tyttö toi kerran ruukun Žilinille, laski astian maahan ja
istuutui katselemaan häntä. Hän osoitti nauraen astiaa.
»Mikähän sitä niin huvittaa?» ajattelee Žilin. Hän otti astian ja

rupesi juomaan luullen astiassa olevan vettä. Mutta siinä olikin
maitoa. Hän joi maidon ja virkkoi: Hyvää oli!» Tästäpä tyttö vasta
riemastui!
— Hyvä, Ivan, hyvä! — sanoi hän hypähtäen seisoalleen, taputti

käsiään ja juoksi pois.
Siitä lähtien hän toi joka päivä salaa Žilinille maitoa. Ja kun tatarit
tekivät vuohenmaidosta juustoja, joita kuivatettiin katolla, kiidätti hän
niitäkin varkain Žilinille. Kerran isäntä tappoi pässin, ja tyttö toi
hihassaan viipaleen lampaan paistia vangille heittäen sen ovesta ja
juosten heti tiehensä.
Sattui kerran kauhea ukonilma; vettä satoi tunnin ajan kuin

saavista kaataen. Purot pursuivat sameina. Mistä ennen pääsi
kahlaamalla, siinä oli nyt vettä kolmen arssinan syvyydeltä ja virta
käänteli kiviä. Kaikkialla virtasi puroja, ja vuorilla kävi veden pauhu.
Sadekuuron mentyä ohi virtasi ojia kylän joka haaralla. Žilin pyysi
isännältä veitsen, teki telan sivulaudat ja niiden väliin veisti rattaan.
Rattaan kummallekin puolelle hän kiinnitti nuken.
Tyttöset toivat hänelle tilkkuja, ja hän vaatetti niillä nuket; toisesta

teki tytön, toisen puki pojaksi. Sitten hän kiinnitti vehkeet telaan ja
asetti puroon. Ratas alkoi pyöriä ja nuket hypähdellä.
Koko kylä oli kohta siinä koolla: poikia, tyttöjä, vanhoja eukkoja ja
ikämiehiäkin. Kaikki solkkasivat vierasta kieltään.
— Ai urus, ai Ivan!
Abdulilla sattui olemaan rikkinäinen kello. Hän kutsui Žilinin

luokseen, näytteli hänelle kelloa ja melskasi jotakin.
Žilin sanoi heti:
— Annahan tänne, niin korjataan.
Hän otti kellon, väänteli veitsellä rattaat auki, pani ne jälleen

paikoilleen ja antoi kellon takaisin. Kello käydä naksutti.
Isäntä ihastui tästä; toi vanhan, rikkinäisen alusmekkonsa ja
lahjoitti sen Žilinille. Mitäs muuta kuin ota — kelpasihan se yöllä
peitteeksi.
Tästä lähtien Žilinin kätevyydestä kulki maine, että hän oli oikea
mestari. Alkoi tulla väkeä hänen luokseen kaukaisista kylistä; ken toi
pyssyn tai pistoolinlukon, ken kellorähjän korjattavaksi. Toipa isäntä
hänelle työkalujakin, hohtimet, poran ja viilan.
Kerran eräs tatari sairastui, ja heti tultiin Žiliniä pyytämään:

»Tulehan parantamaan!» Žilinillä ei ollut aavistustakaan miten oli
lääkittävä, mutta hän meni kuitenkin katsomaan potilasta tuumien:
»Tottapahan siitä omia aikojaan paranee.» Hän meni vajaan, otti
vettä, sekoitti siihen hiekkaa ja lausui puoliääneen jotakin tatarien
kuullen, antaen sitten juoman sairaalle. — Onneksi hänen
maineelleen potilas parani.
Žilin alkoi jo vähän ymmärtää heidän kieltäänkin. Toiset, jotka jo

olivat tutummiksi käyneet, kutsuivat häntä tuttavallisesti nimeltä:
»Ivan». Muut taas pälyilivät häneen kuin villipetoon.
Punapartainen tatari ei sietänyt Žiliniä. Heti kun hän vain sattui

tämän näkemään, synkistyivät miehen kasvot ja hän kääntyi
poispäin tai alkoi ärhennellä. Olipa täällä vielä eräs ukkokin, hän ei
tosin asunut itse kylässä, vaan tuli aina jostakin vuoren juurelta. Žilin
näki hänet vain silloin, kun hän kulki talon ohi moskeijaan Allahia
kumartamaan. Tämä oli lyhyt mies, lakin ympäri oli kierretty valkea
liina, suipoksi leikattu parta ja viikset olivat valkeat kuin untuva.
Kasvot olivat ryppyjä täynnä ja tiilenpunaiset. Nenä oli käyrä kuin
haukan nokka, harmaat silmät kiiluivat ilkeästi ja hampaattomasta
suusta törrötti vain kaksi torahammasta. Turbaani päässään hän
mennä köpitteli sauvaansa nojaten ja tähyili ympärilleen kuin susi.
Huomatessaan Žilinin hän murahti ja kääntyi pois.
Kerran Žilin lähti vuoren juurelle katselemaan ukon asuntoa. Hän

kulki polkua pitkin jonkin matkaa ja näki kiviaidan ympäröimän
puutarhapahasen; aidan takana kasvoi kirsikka- ja persikkapuita ja
vähän etempänä oli pieni, tasakattoinen hökkeli. Hän astui
lähemmäksi, näki oljista punottuja mehiläispönttöjä vierekkäin;
mehiläiset lentelivät suristen niiden ympärillä. Ukko oli polvillaan
maassa, hääräillen mehiläispesän ääressä. Žilin nousi siitä hiukan
ylemmäs katsomaan ja sattui kolistamaan jalkapuitaan. Ukko vilkaisi
taakseen, älähti, vetäisi vyöltä pistoolin ja laukaisi Žiliniä kohden.
Tämä ehti töintuskin painautua kiven taakse suojaan.
Ukko tuli kantelemaan isännälle. Tämä kutsui Žilinin luokseen ja

naurussa suin kysyi:
— Mitä sinulla oli tekemistä ukon luona?
— Kävinpähän vain katsomassa, miten ukko siellä elelee. En minä

hänelle mitään pahaa tehnyt.
Isäntä kertoi ukolle Žilinin vastauksen.
Mutta äijä oli vain kiukuissaan, murisi jotakin torahampaat törröllä

ja pui nyrkkiä Žilinille.
Kaikkea Žilin ei ymmärtänyt, sen hän kuitenkin tajusi, että ukko

käski isäntää tappamaan venäläiset eikä pitämään heitä talossaan.
Lopulta ukko lähti kotiinsa.
Žilin alkoi kysellä isännältä lähemmin ukosta, mikä hän oikein oli.
Isäntä selitti:
— Siinä vasta mies oli! Ei olekaan hänen veroistaan džigittiä näillä
mailla, monta venäläistä on ottanut hengiltä ja rikas oli aikoinaan.
Kolme eukkoa on ukolla ollut ja kahdeksan poikaa. Kylässä asuivat
kaikki yhdessä. Saapuivat sitten venäläiset, hävittivät kylän ja
tappoivat seitsemän poikaa. Yksi poika vain jäi henkiin ja antautui
venäläisille. Ukko matkusti perästä ja heittäytyi itsekin venäläisten
armoille. Eleli heidän parissaan kolmisen kuukautta, löysi sieltä
poikansa, surmasi hänet omin käsin ja sitten pakeni. Sen päivän
jälkeen ei ole enää sotaa käynyt, vaan Mekkaan matkusti Allahia
rukoilemaan. Siksi nyt turbaania kantaa. Mekassa käynyttä sanotaan
Hadziksi, ja sellaisilla on turbaani päässä. Ukko ei suosi teikäläisiä.
Käskee tappamaan sinut, mutta minun ei käy sitä tekeminen, kun
olen maksanut sinusta rahat. Pidän sinusta, Ivan, en hennoisi
tappaa, en edes luotani laskea, ellen olisi antanut sanaani. — Isäntä
nauraa virnisteli virkkaessaan venäjäksi: »Sinu, Ivan, hyvä, minu,
Abdul, hyvä.»
IV
Žilin eleli näin jälleen kuukauden päivät. Hän käveli päivisin ympäri
aulia (kylää) tai askarteli jotakin. Mutta kun yö saapui ja aulissa
kaikki äänet vaikenivat, hän vajassaan tonki maata kaivellen. Kivet
tekivät kaivaessa vastusta, mutta hän kuopi kivet irti viilan tyngällä ja
sai lopulta kaivetuksi seinän alle aukon, josta sopivana hetkenä voi
ryömiä ulos. »Kunpa vain tuntisin, seudut ja tietäisin, mihin päin
lähteä», hän mietiskeli. »Tataritpa eivät virka mitään.»
Žilin päätti käyttää tilaisuutta hyväkseen, kun isäntä lähti matkalle.

Hän meni iltapäivällä aulin taa vuorelle seutua tarkastelemaan. Mutta
isäntä oli, lähtiessään käskenyt poikansa vartioida Žiliniä eikä
päästää häntä näkyvistä. Poika juoksi nyt ihan Žilinin kintereillä
kirkuen:
— Älä mene! Isä kielsi laskemasta. Taikka minä huudan ihmisiä!
Žilin rupesi poikaa taivuttelemaan.
— Enhän minä kauas mene, virkkoi hän, — nousen vain tuonne

vuorelle; haen lääkeruohoja, niitä tarvitaan. Tule mukaan. Enhän
minä jalkapuissa pakoon pääse. Huomenna sitten teen sinulle
jousen ja nuolia.
Poika taipui ja he lähtivät. Vuori näytti olevan lähellä, mutta
jalkapuissa oli työlästä kompuroida. Kiipeäminen oli kova urakka.
Viimein oltiin vuorella, Žilin istahti ja alkoi tarkastella seutua.
Eteläpuolella, vajan takana notkossa, oli parvi hevosia, ja alempana
syvänteessä näkyi toinen tatarilaiskylä. Sen takana kohosi toinen
vuori, vielä jyrkempi, ja sen takana taas vuori. Vuorten välissä siinsi
metsä ja sitten oli taas vuoria, yhä korkeampia, ja kaikkein
korkeimmat olivat lumipeitteisiä, valkeita kuin sokeri. Yksi niistä
kohosi muita korkeammalle; sillä näytti olevan aivan kuin hattu
päässä. Katsoipa itään tai länteen, aina vain näkyi samanlaisia
vuorenhuippuja; siellä täällä pilkotti rotkoista tatarilaiskyliä, joista
nousi savu. »Tämä kaikki on nyt sitä heidän puoltaan», mietti Žilin.
Sitten hän alkoi silmäillä venäläiselle puolelle: alhaalla virtasi joki —
ja sen rannalla näkyi tatarilaiskylä puutarhoineen. Joella oli naisia
pyykkiä huuhtomassa, he näyttivät pieniltä kuin nuket. Kylän takana
alempana oli vuori ja sen takana vielä toisia metsän peittämiä vuoria.
Mutta kahden vuoren välitse siinsi etäällä tasanko, ja siellä hyvin
kaukana näkyi aivan kuin savu nousevan. Žilin koetti muistella ja
palauttaa mieleensä mistäpäin aurinko nousi ja mihin se laski silloin
kun hän oli linnoituksessa. Hän katseli yhä ja hänestä tuntui
varmalta, että heidän linnoituksensa oli juuri tässä laaksossa.
Tuonne, noiden kahden vuoren väliin oli siis koetettava paeta.
Aurinko alkoi jo mennä mailleen. Punertava hohde levisi vuorten

lumihuipuille, ja lumettomat vuoret tummenivat. Notkoista kohosi
sumua, mutta tasanko, jossa linnoituksen täytyi olla, leimusi
pelkkänä tulimerenä laskevan auringon valossa. Žilin terästi
katseensa, jotakin häämötti etäällä alangolta, sieltä nousi todellakin
savua rakennuksesta. Hän uskoi nyt varmasti, että sen täytyi tulla
juuri heidän linnoituksestaan.
Jo alkoi olla myöhä. Tatarilainen mulla huusi iltahuutonsa. Karjaa
ajettiin kotiin, — lehmät ammuivat. Poika kirkui yhtenään:
»Lähdetään jo», mutta Žilin ei olisi vielä tahtonut lähteä.
He palasivat kotiin. »Hyvä on», ajattelee Žilin, »nyt tunnen tien, ei

muuta kuin karkuun!» Jo samana yönä hän tahtoi karata. Yöt olivat
pimeät — oli uudenkuun aika. Pahaksi onneksi saapuivat tatarit
yöksi kotiin. Näin retkiltään palatessaan he tavallisesti ajavat laumaa
edellään ja pitävät iloa. Mutta nyt he eivät olleet saaneet mitään
käsiinsä, ainoastaan erään tatarin ruumis roikkui satulassa; —
vainaja oli punaparran veli. He olivat kokoontuneet kuljettamaan
vainajaa hautaan ja olivat äkeissään. Žilinkin tuli katsomaan. Kuollut
käärittiin palttinaan, kannettiin kylän taakse plataanipuiden alle ja
laskettiin nurmelle. Mullakin saapui siihen, ja kaikki sitoivat liinan
lakkiinsa ja kävivät istumaan kyykkyyn vierekkäin kuolleen ääreen.
Etumaisena oli mulla, hänen takanaan kolme turbaanipäistä ukkoa

ja näiden takana vielä muita tatareja. Kaikki istuivat äänettöminä,
päät painuneina rinnalle. He olivat kauan ääneti.
Vihdoin mulla kohotti katseensa ja lausui:
— Allah! — Hän sanoi vain tämän ainoan sanan, ja kaikki

painoivat jälleen päänsä ja olivat kauan vaiti istuen liikkumatta.
Mulla kohotti taas päänsä:
— Allah! — ja kaikki toistivat:— Allah! — vaieten jälleen. Kuollut

makasi nurmella liikkumattomana, ja toverit kyyköttivät ympärillä.
Kukaan ei hievahdakaan. Tuulenhenki ainoastaan hiukan leyhytteli
plataanin lehtiä. Sitten mulla luki rukouksen; kaikki nousivat ylös,
nostivat kuolleen ja kantoivat käsillään haudan reunalle. Hauta ei
ollut tavallinen, se oli kaivettu kellarin tapaisesti törmään. Miehet
tarttuivat kuollutta sääriin ja kainaloihin, laskivat hiljalleen hautaan
istuvaan asentoon ja asettivat kädet vatsalle.
Nogaijilainen toi sylyksen vihreitä kaisloja. Näillä täytettiin hauta,

se luotiin kiireesti umpeen, kumpu tasoitettiin ja pään puolelle
pystytettiin kivi. Sitten maa tallattiin, ja kaikki istuutuivat taas
vierekkäin haudan ääreen ja olivat kauan ääneti.
— Allah! Allah! Allah! — Saattajat huokasivat ja nousivat.
Punapartainen tatari jakeli ukoille rahaa, hypähti ylös ja

sivallettuaan kolme kertaa piiskalla otsaansa lähti kotiinsa.
Seuraavana aamuna Žilin näki punaparran taluttavan tammaa

kylän taakse ja kolmen muun tatarin kulkevan hänen perässään.
Tultuaan kylän taakse punaparta heitti takin yltään, kääri
paidanhihansa ylös — käsivarret olivat vankat — veti tikarinsa
vyöltään ja hioi sitä kovasimeen. — Tatarit tempoivat tamman päätä
taaksepäin, punaparta astui luokse ja viilsi eläimeltä kurkun poikki,
kaatoi tamman pitkälleen ja alkoi nylkeä elukkaa tunkemalla
nyrkkinsä nahan alle. Tuli akkoja ja tyttöjä suolia ja sisälmyksiä
puhdistamaan. Miehet paloittelivat sitten hevosen kappaleiksi ja
laahasivat tupaan. Ja koko kylän väki saapui punaparran taloon
vainajan muistoa viettämään.
Kolme päivää syötiin sitten tamman lihaa, juotiin tatarilaisolutta ja

vietettiin vainajan muistoa. Kaikki tatarit olivat kotosalla. Neljäntenä
päivänä Žilin näki päivällisen tienoissa miesten hommaavan lähtöä
jonnekin. Talutettiin hevosia pihalle, varustauduttiin. Kymmenkunta
miestä lähti matkalle, punaparta heidän mukanaan. Ainoastaan
Abdul jäi kotiin. Yöt olivat vielä pimeät, uusi kuu oli vastikään
syntynyt.
— Nyt, tuumi Žilin, on tullut karkaamisen hetki. — Hän puhui

asiasta
Kostylinillekin. Mutta tätä yritys peloitti.
— Mihin me tästä karkaamme? Kun emme tunne edes tietäkään.
— Minä kyllä tunnen tien.
— Mutta yössä ei ehditä perillekään.
— Ollaan metsässä yötä, jollei ehditä. On minulla jokunen

kakkarakin säästettynä. Sitäkö tässä rupeaa istumaan? Kuka tietää
lähettävätkö rahojakaan. Ja tatarit ovat nyt kiukuissaan, kun
venäläiset ovat tappaneet heidän miehensä.
Kostylin tuumaili kotvan aikaa.
— No, olkoon menneeksi.
Žilin ryömi aukon suulle ja kaivoi sitä suuremmaksi, jotta

Kostylinkin mahtuisi. He istuivat sitten odottamaan, kunnes kylässä
äänet vaikenivat.
Kun ei koko aulista enää kuulunut ihmisääntä, Žilin ryömi vajasta

seinän alitse. Hän kuiskasi Kostylinille: »Ryömi!» Kostylinkin pääsi
reijästä, mutta jalallaan tuli potkaisseeksi kiveä ja kolistelleeksi.
Isännällä oli talon vahtina kirjava koira, hyvin äkäinen, Uljašin
niminen. Tätä Žilin oli jo etukäteen vartavasten syötellyt. Koira kuuli
nyt kolinan, ärähti haukkumaan ja ryntäsi vajan luo perässään vielä
muitakin koiria. Žilin vihelsi hiljalleen ja heitti piirakan palan koiran
eteen. Uljašin tunsikin jo hänet, alkoi heiluttaa häntäänsä ja lakkasi
haukkumasta.
Isäntä kuuli tupaan haukunnan ja huusi sieltä koiralle: — Uskii!

Uskii!
Uljašin!
Mutta Žilin syyhytteli koiran niskaa. Koira oli ääneti, hankasi

itseään hänen polviansa vasten ja heilutteli häntäänsä.
Nurkan takana he sitten istuivat odotellen. Kaikki oli taas hiljaista;

kuului ainoastaan lampaan yninää karsinasta ja alhaalla kivien
lomitse virtaavan veden kuohu. Oli pimeä, tähdet kiiluivat korkealla
taivaalla; vuoren takaa alkoi uusi kuu punertavana kohota, sakarat
ylöspäin. Notkoissa leijaili maidonvalkeana sumu.
Žilin nousi ja virkkoi toverilleen: »No, veliseni, nyt!»
He lähtivät astumaan, mutta juuri kun he olivat päässeet liikkeelle,

kuulivat he katolta papin huutavan: »Allah! Besmillah! Il rahman!»
Väki siis meni moskeijaan. Miehet istuutuivat taas, painautuen
seinän viereen. He istuivat kauan ja odottivat, kunnes kaikki
moskeijaan menijät olivat kulkeneet ohi. Taas oli hiljaista.
— No, Herra meitä auttakoon! — He tekivät ristinmerkin ja

läksivät. He kulkivat pihan poikki jyrkkää rinnettä alas joelle,
kahlasivat sen poikki ja kulkivat notkoa pitkin eteenpäin. Alhaalla
laaksoissa leijaili sakea sumu, ylhäällä pään päällä tuikkivat tähdet.
Niiden mukaan Žilin ohjasi suunnan. Sumu oli viileää, ja oli kevyt
kävellä, saappaat vain olivat epämukavat, länttään astutut. Žilin heitti
ne jalastaan menemään ja kulki paljain jaloin. Hän hyppelehti kiveltä
kivelle ja katsahti tähtiin. Kostylinin oli vaikea seurata.
— Älä mene niin kovasti, pyysi hän. Kirotut ruojut kalvavat jalkani
verille.
— Heitä menemään, niin on kevyempi kulkea.
Kostylin käveli avojaloin, — mutta entistä huonommin kävi kulku.

Hän löi jalkansa kiviin, ja jäi yhä jälemmäs. Žilin virkkoi:
— Vähät naarmuista, ne paranevat; mutta jos saavat kiinni, niin

leikki on lopussa, tappavat.
Kostylin ei virkkanut mitään, kulki vain ähkien. He kulkivat kauas

notkoa pitkin. Yhtäkkiä kuuluu oikealta koirien haukuntaa. Žilin
pysähtyi, katseli ympärilleen, kiipesi vuorelle, kopeloiden käsillään.
— Ohhoh, harhaan olemme menneet, sanoi hän.
— Me olemme kulkeneet liiaksi oikealle. Tuolla on vieras kylä, näin

sen vuorelta; on mentävä takaisin vasemmalle, vuoren rinnettä.
Tuolla täytyy olla metsä.
Mutta Kostylin sanoi:
— Odotahan toki hiukan, levähdetään; jalkani ovat ihan verillä.
— Voi veikkoseni, kyllä ne paranevat; koeta hyppiä kevyemmin.

Tällä lailla.
Ja Žilin juoksi takaisin ja kääntyi vasemmalle vuoren kylkeä pitkin

metsään. Kostylin jäi jälkeen ja kulki ähkien. Žilin hoputti häntä
vähänväliä eikä pysähtynyt.
He nousivat jälleen vuorelle. Aivan oikein — siinä olikin metsän

reuna. He painautuivat metsään ja repivät okaihin siekaleiksi
viimeiset vaaterääsynsä. Lopulta he osuivat polulle ja lähtivät
kulkemaan sitä pitkin.
— Seis! — Tieltä kuului kavion kapsetta. He seisahtuivat

kuuntelemaan. Kuului kuin hevosen askelten töminää. Sitten oli
hiljaista. He lähtivät liikkeelle, ja töminä kuului uudelleen. He
pysähtyivät, ja sekin taas lakkasi kuulumasta. Žilin heittäytyi
pitkälleen maahan ja koetti katsella valoa vasten, — tiellä seisoi
jokin. Se näytti ihan hevoselta, ja oli kuin sen selässä olisi joku
istunut, mutta se ei näyttänyt oikein ihmiseltä. Kuului hevosen
korskumista. — Mitä ihmettä! — Žilin vihelsi hiljalleen, — se ryntäsi
metsään ja ryske kävi, kun se tuulispäänä katkoi mennessään oksia.
Kostylin aivan lyyhistyi maahan. Mutta Žilin virkkoi nauraen:
— Se oli hirvi. Kuuletko miten se sarvillaan katkoo oksia. Me

pelkäsimme sitä ja se meitä.
He kulkivat yhä eteenpäin. Linnut alkoivat puissa liikehtiä, aamuun

ei ollut enää pitkälti. Miehet eivät oikein tienneet, olivatko he oikealla
tiellä vai ei. Žilinistä tuntui kuin hänet olisi tuotu tätä samaa tietä
kylään ja että toverien luo oli noin kymmenkunta virstaa. Varma ei
hän tiestä kuitenkaan ollut, kun yö oli vielä pimeä. He tulivat vihdoin
aholle. Kostylin istuutui ja puhui:
— Tee niinkuin tahdot, mutta minä en jaksa enää astua, jalkani

eivät nouse.
Žilin alkoi häntä innostaa. — Ei tule mitään, vastasi Kostylin. — En

jaksa.
Žilin kiukustui, sylkäisi ja alkoi sättiä:

— Lähdenpähän sitten yksin. Hyvästi!
Kostylin hypähti pystyyn, alkaen kiiruhtaa jäljestä. He olivat

kulkeneet noin neljä virstaa. Sumu metsässä tiheni tihenemistään, ei
mitään voinut erottaa ympärillä, tuskin tähtiäkään enää näkyi.
Yht'äkkiä kuului taas hevosen kavioiden töminää. Kengät

kilahtelivat kiviä vasten. Žilin heittäytyi vatsalleen ja kuunteli korva
maassa.
— Tosiaankin, joku ratsastaa tänne meihin päin.
He juoksivat tieltä pensaikkoon odottamaan. Žilin ryömi tielle päin

katsoakseen, — tatari ajoi ratsain lehmää edellään, mutisten jotakin
nenäänsä itsekseen. Nyt hän oli ohi. Žilin palasi Kostylinin luo.
— No, ei hätää, — nouse, lähdetään!
Kostylin yritti nousta, mutta kaatui jälleen.
— En voi, — jumal'auta, en jaksa; voimani, ovat lopussa.
Pullea, tukeva mies oli helposti hiestynyt. Kylmässä sumussa jalat

kolhiutuneina verille hän nääntyi tyyten. Žilin koetti auttaa häntä
pystyyn, mutta Kostylinilta pääsi tuskanhuuto:
— Älä, koskee!
Žilinkin oli jähmettyä.
— Hittoako sinä huudat? Tatari tuossa lähellä vielä kuulee. —

Samalla hän ajatteli: »Onpa mies tosiaan uupunut; mitä oikein olisi
tehtävä? Ei käy ystävää jättäminenkään.» Hän virkkoi Kostylinille:
— No, nousehan, käy selkääni, — minä kannan, koska sinä et voi
kävellä.
Hän nosti Kostylinin selkäänsä, piteli reisistä kiinni ja lähti tietä

pitkin laahustamaan.
— Älä kurista kurkkuani. Herran tähden; pitele olkapäistä!
Žilinin oli raskasta kulkea, hänenkin jalkansa olivat verillä ja hän oli
ihan uupumaisillaan. Hän kumartui, kohotteli Kostylinin paremmin
selkäänsä ja kantaa retuutti häntä pitkin tietä.
Tatari näkyi kuulleen Kostylinin huudon. Žilin kuuli jonkun

ratsastavan perässään ja huutavan jotakin tatarin kielellä. Hän
heittäytyi pensaikkoon tien viereen. Tatari tempasi pyssynsä ja
laukaisi. Ei toki onneksi sattunut. Tatari vihelsi omalla tavallaan ja
ratsasti pois tietä pitkin.
— Nyt kävi hullusti, veikkoseni, virkkoi Žilin. — Se koira kerää heti

tatarit ajamaan meitä takaa. Ellemme ehdi vielä kolmisen virstaa,
niin olemme hukassa. Hän ajatteli itsekseen: »Piruko minua riivasi
ottamaan tuon pölkyn niskaani? Yksin olisin jo kauan sitten ollut
turvassa.»
Kostylin kehoitti häntä:
— Lähde yksin, mitä sinä jäät minun takiani kuolemaan?
— En, en lähde yksin, en jätä toveriani!
Žilin otti taas Kostylinin selkäänsä. Virstan verran he kulkivat näin

edelleen. Metsää jatkui yhä, ei laitaa näkynyt. Sumu alkoi jo hälvetä
leijaillen kevyinä hattaroina ilmassa, eikä tähtiäkään enää näkynyt.
Žilin alkoi tuskastua.
He joutuivat tien vieressä olevalle lähteelle, joka oli kivillä

reunustettu. He pysähtyivät sen ääreen ja Žilin laski Kostylinin
maahan.
— Annahan, kun hiukan juon ja huoahdan. Maistetaan kakkaraa.

Varmaankin ollaan jo lähellä.
Kun hän kumartui juomaan, kuulivat he jälleen takanansa

kavioiden kapsetta. He painautuivat tieltä oikealle pensaikkoon ja
heittäytyivät jyrkänteen alle pitkälleen.
Kuului tatarien puhetta. Nämä olivat pysähtyneet samaan kohtaan,

mistä Žilin ja Kostylin olivat poikenneet tieltä. He keskustelivat
hetkisen ja sitten usuttivat koiria. Toverukset kuuntelivat, pensaissa
rapisi ja samassa juoksi vieras koira suoraapäätä heitä kohti. Se
pysähtyi äkkiä ja alkoi haukkua.
Tataritkin tunkeutuivat pensaikkoon — vieraita näkyivät olevan.

Pakolaiset otettiin kiinni, pantiin köysiin, kiskottiin satulaan ja
toimitettiin matkaan.
Kun he olivat ratsastaneet kolmisen virstaa, tuli Abdul isäntä

vastaan kahden muun tatarin seuraamana. Tulijat puhuivat jonkin
sanan, siirsivät karkurit omien hevosten selkään ja lähtivät viemään
takaisin kylään.
Abdulin suu ei vetäytynyt nauruun eikä hän virkkanut heille

sanaakaan koko matkalla.
Päivän koittaessa tultiin perille auliin, ja karkurit jätettiin pihalle
istumaan. Heidän ympärilleen kokoontui heti lapsilauma, joka
kirkuen heitti heitä kivillä ja huitoi raipoilla.
Tatarit kokoontuivat piiriin pihalle; heidän joukossaan oli

vuorenjuurella asuva ukkokin. He alkoivat puhella. Žilin kuuli, että
puhe koski heitä ja että pohdittiin mitä vangeille oli tehtävä. Toiset
neuvoivat lähettämään heidät kauemmaksi vuorille, ukko taas
kehoitti tappamaan. Mutta Abdul ei suostunut:— Minä olen maksanut
heistä rahat ja tahdon saada lunnaat! Ukko vain vakuutteli: — Eivät
maksa kopeekkaakaan, tuhoa vain tekevät. Synti on ruokkia
venäläistä. Parasta on tappaa — sillä pääset!
He hajaantuivat. Isäntä astui Žilinin luo ja alkoi puhella hänelle:
— Ellei teidän lunnaitanne parin viikon päästä lähetetä, pehmitän

nahkanne piiskalla. Mutta jos vielä kerran karkaamaan rupeat, tapan
sinut kuin koiran. Kirjoita kirje ja tee se kunnollisesti.
Vangeille tuotiin paperia, ja he kirjoittivat. Heidät kytkettiin

jalkapuuhun ja laahattiin moskeijan taakse, missä heidät heitettiin
viiden arssinan syvyiseen kuoppaan.
VI
Heidän elämänsä oli nyt niin tukalaa kuin suinkin. Jalkapuista ei

päästetty eikä heitä laskettu ollenkaan raittiiseen ilmaan
jaloittelemaan. Heille heitettiin kuoppaan kuin koirille melkein
paistamatonta taikinaa ja tuotiin ruukussa vettä. Kuopassa oli
raskas, kostea, löyhkäävä ilma; Kostylin tuli ihan sairaaksi, rupesi
pöhöttymään koko mies, ja ruumista alkoi kovasti särkeä; hän milloin
voihki, milloin taas yritti nukkua. Žilininkin mieli oli ihan lamassa;
asiat olivat nyt huonolla kannalla. Eikä hän keksinyt keinoa, millä
olisi täältä selvin nyt. Hän ryhtyi kuopimaan reikää, mutta ei tiennyt
minne mullan heittäisi. Isäntä huomasi sen ja uhkasi tappaa.
Kyyröttäessään kerran kuopassaan hän muisteli taas entistä

vapaanaoloaan ja ikävöi. Samassa putosi piirakas suoraan hänen
polvilleen, pian senjälkeen tipahti toinen ja kirsikoita vielä lisäksi.
Hän katsahti ylös ja huomasi siellä Dinan. Tämä katseli häntä
hetkisen, nauroi ja juoksi sitten tiehensä. Žilinin päähän juolahti heti:
— Jospa tuo Dina auttaisi!
Hän puhdisti kuopan nurkan, kaivoi esiin savea ja alkoi muovailla

nukkeja.
Hän valmisti ihmisiä, hevosia, koiria ja ajatteli itsekseen: — Kun
Dina taas tulee, heitän nämä hänelle.
Dinaa ei kuulunut koko seuraavana päivänä. Sen sijaan Žilin kuuli

kavioiden kapsetta; ratsastajat ajoivat ohitse, ja tatarit kokoontuivat
moskeijan luokse. Siinä he kiistelivät, huusivat ja puhuivat jotakin
venäläisistä. Žilin erotti ukon äänen. Hän ei saanut sanoista tarkoin
selvää, mutta sen verran hän arvasi, että venäläisiä oli tullut
lähitienoille ja että tatarit pelkäsivät heidän saapuvan kylään ja olivat
nyt ymmällä mihin panisivat vangit ja mitä näille oli tehtävä.
He keskustelivat Žilin kuuli kopinaa ja näki Dinan hetkisen ja

poistuivat. Äkkiä ylhäältä. Hän katsahti ylös kyykistyvän kuopan
reunalle; tytön polvet olivat korvia korkeammalla. Tyttö kurottautui,
kaulahelmet riippuivat, heiluivat kuopan yläpuolella, ja silmät loistivat
kuin kaksi tähteä. Hän vetäisi hihastaan kaksi juustopiirakkaa ja heitti
Žilinille. Žilin otti ne ja virkkoi:
— Miksi et ole pitkään aikaan käynytkään? Minä olen tehnyt

sinulle leikkikalujakin. Ota! — Hän alkoi viskellä niitä yksitellen
tytölle.
Mutta tyttö pudisti vain päätään eikä katsonutkaan niitä.
— En minä tahdo! — virkkoi hän. Hän oli ääneti ja istui.
Sittenhän jatkoi:— Ivan, he tahtovat sinut tappaa! — Hän osoitti

kädellään kaulaansa.
— Kuka tahtoo tappaa?
— Isä. Ukot yllyttävät. Mutta minun on sinua sääli.

Inventing Arguments 2016 Mla Update 4Th Edition Full Chapter

Uploaded by

Document Information

Original Title

Copyright

Available Formats

Share this document

Share or Embed Document

Sharing Options

Did you find this document useful?

Is this content inappropriate?

Copyright:

Available Formats

Inventing Arguments 2016 Mla Update 4Th Edition Full Chapter

Uploaded by

Copyright:

Available Formats

(eBook PDF) Inventing Arguments,

2016 MLA Update 4th Edition

Part One: Entering Argument 1

Part Two: Inventing Argument 109

7 Arguing Definitions 111

Part Three: Research 307

13 The Research Path 309

viii Brief Contents

Part One: Entering Argument 1

CHAPTER 5: VALUES AND ASSUMPTIONS 67

CHAPTER 6: ANALYZING ARGUMENT 85

Part Two: Inventing Argument 109

CHAPTER 8: ARGUING CAUSES 147

CHAPTER 9: ARGUING VALUE 179

CHAPTER 10: ARGUING CRISIS 207

CHAPTER 11: ARGUING THE PAST 244

Part Three: Research 307

CHAPTER 14: DOCUMENTING SOURCES 350

Part Four: Argument Anthology 393

CHAPTER 16: MEN AND WOMEN 406

CHAPTER 17: RACE 431

CHAPTER 19: EDUCATION 460

CHAPTER 20: CONSUMPTION 473

CHAPTER 21: POPULAR CULTURE AND THE MEDIA 499

CHAPTER 22: TECHNOLOGY 511

CHAPTER 23: PHILOSOPHY AND HUMANITY 529

The structure of Inventing

Part Two: Inventing Argument

Part Three: Research

Kokonaisen kuukauden Žilin eli näin tovereineen. Isäntä yhä vain

Kostylin kirjoitti uudelleen kotiinsa, odotteli rahakirjettä ja ikävöi.

»Mistä äitimuori semmoiset rahat ottaisi minun lunnaikseni», hän

Kaikki paikat hän tutki ja tarkasteli, miettien miten pääsisi

Hän käveli vihellellen kartanolla, välistä istuutui jotakin

Tatarilaistyttöjä kulki ohi, he menivät kaivolle. Talon tytär Dina

Dina juoksi nuken luo, vilkaisi ympärilleen, sieppasi lelun ja livisti

Aamulla päivän sarastaessa Žilin näki Dinan tulevan portaille

Žilin teki vielä toisenkin nuken, entistä paremman, ja lahjoitti sen

»Mikähän sitä niin huvittaa?» ajattelee Žilin. Hän otti astian ja

— Hyvä, Ivan, hyvä! — sanoi hän hypähtäen seisoalleen, taputti

Sattui kerran kauhea ukonilma; vettä satoi tunnin ajan kuin

Tyttöset toivat hänelle tilkkuja, ja hän vaatetti niillä nuket; toisesta

Abdulilla sattui olemaan rikkinäinen kello. Hän kutsui Žilinin

Žilin sanoi heti:

— Annahan tänne, niin korjataan.

Hän otti kellon, väänteli veitsellä rattaat auki, pani ne jälleen

Kerran eräs tatari sairastui, ja heti tultiin Žiliniä pyytämään:

Žilin alkoi jo vähän ymmärtää heidän kieltäänkin. Toiset, jotka jo

Punapartainen tatari ei sietänyt Žiliniä. Heti kun hän vain sattui

Kerran Žilin lähti vuoren juurelle katselemaan ukon asuntoa. Hän

Ukko tuli kantelemaan isännälle. Tämä kutsui Žilinin luokseen ja

— Mitä sinulla oli tekemistä ukon luona?

— Kävinpähän vain katsomassa, miten ukko siellä elelee. En minä

Isäntä kertoi ukolle Žilinin vastauksen.

Mutta äijä oli vain kiukuissaan, murisi jotakin torahampaat törröllä

Kaikkea Žilin ei ymmärtänyt, sen hän kuitenkin tajusi, että ukko

Žilin päätti käyttää tilaisuutta hyväkseen, kun isäntä lähti matkalle.

— Älä mene! Isä kielsi laskemasta. Taikka minä huudan ihmisiä!

Žilin rupesi poikaa taivuttelemaan.

— Enhän minä kauas mene, virkkoi hän, — nousen vain tuonne

Aurinko alkoi jo mennä mailleen. Punertava hohde levisi vuorten

He palasivat kotiin. »Hyvä on», ajattelee Žilin, »nyt tunnen tien, ei

Etumaisena oli mulla, hänen takanaan kolme turbaanipäistä ukkoa