(eBook PDF) A Brief History of Ancient

Greece: Politics, Society, and Culture

4th Edition
Visit to download the full and correct content document:
https://ebooksecure.com/download/ebook-pdf-a-brief-history-of-ancient-greece-politic
s-society-and-culture-4th-edition/
 C O N T E N T S
B

Translations Used by Permission    x

Preface   xii
About the Author   xv
Timeline   xvii

Introduction  1
Sources: How We Know About the Ancient Greeks   1
Retrieving the Past: The Material Record   2
Retrieving the Past: The Written Record   3
A Synopsis of Written Sources by Period   5
The Physical Context: The Land of Greece    9

C h a p t e r O n e B
Early Greece and the Bronze Age   14
Greece in the Stone Ages   18
Greece in the Early and Middle Bronze Ages (c. 3000–1600 BC)   18
Greece and the Aegean in the Late Bronze Age (c. 1600–1200 BC)   26

C h a p t e r Tw o B
The Early Iron Age (c. 1200–750/700 BC)  43
Decline and Recovery, Early Iron Age I (c. 1200–900 BC)   43
Revival, Early Iron Age II (c. 900–750 BC)   49
Homeric Society   53
The End of Early Iron Age II (c. 750–700 BC)   62

v
C h a p t e r T h r e e B
Archaic Greece (750/700–480 BC)  71
The Formation of the City-State (Polis)   73
Government in the Early City-States   74
Emigration and Expansion: The Colonizing Movement   76
Economic and Social Divisions in the Archaic Poleis   79
Hesiod: The View from Outside   82
The Hoplite Army   85
The Archaic Age Tyrants   87
The Arts and Sciences   89
Panhellenic Institutions   99
Relations Among States   100

C h a p t e r F o u r B

Sparta  105
The Early Iron Age and the Archaic Period   106
The Spartan System   109
Demography and the Spartan Economy   117
Spartan Government   120
The Peloponnesian League   122
Historical Change in Sparta   122
The Spartan Mirage   123

C h a p t e r F i v e B
The Growth of Athens and the
Persian Wars  127
Athens from the Bronze Age to the Early Archaic Age   127
The Reforms of Solon   131
Pisistratus and His Sons   135
The Reforms of Cleisthenes   141
The Rise of Persia   143
The Wars Between Greece and Persia   147

vi
C h a p t e r S i x B
The Rivalries of the Greek City-States and the Growth of
Athenian Democracy  161
The Aftermath of the Persian Invasions and the Foundation of a New
League   163
New Developments in Athens and Sparta   166
The “First” (Undeclared) Peloponnesian War (460–445 BC)   167
Pericles and the Growth of Athenian Democracy   169
Literature and Art   172
Oikos and Polis   180
The Greek Economy   187
The Western Greeks After the Age of Tyrants   191

C h a p t e r S e v e n B
Greek Life and Culture in the Fifth Century BC  194
Greece After the Thirty Years’ Peace   194
The Physical Space of the Polis: Athens in the Fifth Century   197
Intellectual Life in Fifth-Century Greece   207
Historical and Dramatic Literature of the Fifth Century   209
Currents in Greek Thought and Education   220
The Breakdown of the Peace   225
Resources for War   229

C h a p t e r E i g h t B
The Peloponnesian War   231
The Archidamian War (431–421 BC)   233
The Rise of Comedy   241
Between Peace and War   244
The Invasion of Sicily (415–413 BC)   247
The War in the Aegean and the Oligarchic Coup
at Athens (413–411 BC)   252
The Last Years of War (407–404 BC)   256

vii
C h a p t e r N i n e B
The Fourth Century BC: Changing Ideas, ­C ontinuing
Warfare  261
Oligarchy at Athens: The Thirty Tyrants   262
The Trial of Socrates (399 BC)   263
The Fourth Century: Changing Ideas, Continuing Warfare   267
Law and Democracy in Athens   274
The Fourth-Century Polis   280
Philosophy and the Polis   283

C h a p t e r T e n B
Philip II and Macedonian Supremacy   297
Early Macedon   297
Macedonian Society and Kingship   298
The Reign of Philip II   301
Philip’s Plans for Greece   310

C h a p t e r E l e v e n B

Alexander the Great   318

Consolidating Power   319
From Issus to Egypt: Conquest of the Eastern Mediterranean
(332–331 BC)   327
From Alexandria to Persepolis: The King of Asia (331–330 BC)   331
The High Road to India: Alexander in Central Asia   333
India and the End of the Dream   336
Return to the West   339
The Achievements of Alexander   341

C h a p t e r Tw e l v e B
The New World of the Hellenistic Period   346
The Struggle for the Succession   347
The Regency of Perdiccas   347
The Primacy of Antigonus the One-Eyed   351

viii
 Birth Pangs of the New Order (301–276 BC)   353
Decline and Fall   354
The Polis in the Hellenistic World   356
The Macedonian Kingdoms   360
Hellenistic Society   363
Alexandria and Hellenistic Culture   364
Social Relations in the Hellenistic World   375

C h a p t e r T h i r t e e n B

A Greco-Roman World   382

Glossary   392
Art and Illustration Credits    403
Index   408
Color plates follow pp. 36 and 260

ix
 T R A N S L A T I O N S U S E D B Y

P E R M I S S I O N
B

Arrowsmith, William. 1959. Orestes, from The Complete Greek Tragedies. Edited by David
Grene and Richmond Lattimore. Chicago: University of Chicago Press.
Barker, Ernest, and R. F. Stalley. 1998. The Politics of Aristotle. Oxford: Oxford University
Press.
Benardete, Seth. 1959. Persians, from The Complete Greek Tragedies. Edited by David Grene
and Richmond Lattimore. Chicago: University of Chicago Press.
Blanco, Walter. 1998. The Peloponnesian War, from Thucydides: The Peloponnesian War. Edited
by Walter Blanco and Jennifer Tolbert Roberts. New York: W. W. Norton.
———. 2013. The Histories, from Herodotus: The Histories. 2nd ed. Edited by Walter Blanco
and Jennifer Roberts. New York: W. W. Norton.
Burstein, Stanley M. 1985. The Hellenistic Age from the Battle of Ipsos to the Death of Kleopatra
VII. Cambridge, UK: Cambridge University Press.
Clayman, Dee L. 2014. Berenice II and the Golden Age of Ptolemaic Egypt. Oxford: Oxford
­University Press.
Cornford, F. M. 1945. The Republic of Plato. Oxford: Oxford University Press.
Fowler, Harold N. 1914. Plato, Euthyphro, Apology, Crito, Phaedo, Phaedrus. Loeb Classical
Library. Cambridge, MA: Harvard University Press.
———. 1936. Plutarch, Moralia. Vol. X. Loeb Classical Library. Cambridge, MA: Harvard
University Press.
Gagarin, Michael, and Paul Woodruff, eds. 1995. “Encomium of Helen,” in Early Greek Polit-
ical Thought from Homer to the Sophists. Edited by Michael Gagarin and Paul Woodruff.
Cambridge, UK: Cambridge University Press.
Green, Peter. 1997. The Argonautica of Apollonios Rhodios. Berkeley and Los Angeles:
­University of California Press.
———. 1996. Xerxes at Salamis. New York and London: Praeger.
Hanson, Ann. 1975. “Hippocrates: Diseases of Women 1.” Signs 1: 567–584.
Jameson, M. 1960. “A Decree of Themistocles from Troizen,” Hesperia 29: 200–201, modified
by P. Green.
———. 1970. Xerxes in Salamis. New York and London: Praeger.
Kitzinger, Rachel. 2016. Medea, from The Greek Plays. Edited by Mary Lefkowitz and James
Romm. New York: Penguin Random House.
x
Lombardo, Stanley. 1997. Homer, Iliad. Indianapolis, IN: Hackett.
Marincola, John. 2009. The Hellenika, from The Landmark Xenophon’s Hellenika. Edited by
Robert B. Strassler. New York: Random House.
Murray, A. T. 1936. Pseudo-Demosthenes, Against Neaera, from Demosthenes. Vol. VI. Loeb
Classical Library. Cambridge, MA: Harvard University Press.
New American Standard Bible. 1995. La Habra, CA: Lockman Foundation.
Nisetich, Frank. 2005. The New Posidippus: A Hellenistic Poetry Book. Edited by Kathryn
Gutzwiller. Oxford: Oxford University Press.
———. 2016. Antigone, from The Greek Plays. Edited by Mary Lefkowitz and James Romm.
New York: Penguin Random House.
Parker, Douglas. 1969. Lysistrata, from Aristophanes: Four Comedies. Edited by William
­Arrowsmith. Ann Arbor: University of Michigan Press.
Pomeroy, Sarah B. 1994. Xenophon: Oeconomicus, A Social and Historical Commentary. Oxford:
Clarendon Press.
———. 2002. Spartan Women. New York: Oxford University Press.
Rhodes, P. J., and Robin Osborne. 2003. Greek Historical Inscriptions 404–323 BC. Oxford:
Oxford University Press.
Ruden, Sarah. 2016. Agamemnon, from The Greek Plays. Edited by Mary Lefkowitz and James
Romm. New York: Penguin Random House.
Saunders, A. N. W. 1975. Demosthenes and Aeschines. Harmondsworth, UK: Penguin.
Tandy, David W., and Walter C. Neale. 1996. Hesiod’s Works and Days. Berkeley and Los
­Angeles: University of California Press.
Todd, O. J. 1968. Xenophon: Memorabilia and Oeconomicus. Cambridge, MA: Harvard
­University Press.
Verity, Anthony. 2008. Pindar: The Complete Odes. Oxford: Oxford University Press.
Warner, Rex. 1959. Medea, from The Complete Greek Tragedies. Edited by David Grene and
Richmond Lattimore. Chicago: University of Chicago Press.
Waterfield, Robin. 1994. Plato. Symposium. Oxford: Oxford University Press.
———. 1998. Plutarch. Greek Lives. Oxford: Oxford University Press.
West, M. L. 1991. Greek Lyric Poetry. Oxford: Oxford University Press.
———. 2005. “A New Sappho Poem.” Times Literary Supplement, June 26.
Wyckoff, Elizabeth. 1959. Antigone, from The Complete Greek Tragedies. Edited by David
Grene and Richmond Lattimore. Chicago: University of Chicago Press.

xi
 P R E F A C E
B

T he history of the ancient Greeks is one of the most improbable success ­stories
in world history. A small people inhabiting a country poor in resources and
divided into hundreds of squabbling mini-states created one of the world’s most
remarkable cultures. Located on the periphery of the Bronze Age civilizations of
Egypt and Mesopotamia, the Greeks absorbed key technical skills such as writ-
ing and metallurgy in the process of developing a culture marked by astonishing
creativity, versatility, and resilience. Finally, having spread from Spain to India,
Greek culture was gradually transformed as it became an integral part of other
civilizations: Roman, Byzantine, and Islamic. In the process, the Greeks left a rich
legacy in every area of the arts and sciences that is still alive in contemporary
civilizations.
Almost three decades ago the original authors of this book set out to write a
new history of the country the English poet Lord Byron called “the land of lost
gods.” The goal of Ancient Greece: A Political, Social, and Cultural History (Oxford,
1999) was to flesh out the romantic images of Greece with the new understanding
of the realities of history gained from the patient scholarship of a half century
of talented historians. We also hoped to change the teaching of ancient history
in North America and elsewhere by giving full recognition to the significance of
both the Iron Age and the Hellenistic period in the formation of Greek civilization,
­incorporating into the story of Greece the experiences of those who did not belong
to the elite (such as women and slaves) and using archaeological and artistic evi-
dence as primary sources—not as mere illustrations of what was already known
from written texts.
Since the publication of that book, Oxford University Press has afforded us
multiple opportunities to build on our work. In 2004 we published the first edi-
tion of A Brief History of Ancient Greece, which, although shorter than our first
work, placed greater emphasis on social and cultural history. Two further edi-
tions of this book followed in 2009 and 2014. As was true of the earlier editions,
every paragraph and sentence has been carefully reviewed. The readings have
been updated, new translations selected or prepared wherever necessary, new
images chosen, and suggestions and corrections sent to us by our readers incor-
porated into the text.

xii
 This book has drawn on all the improvements made in our earlier work; the
art program, for example, combines photos from earlier editions of this book with
some from the latest edition of the larger book and includes new images and re-
vised maps as well. Because scholarship does not stand still, we have continued to
incorporate new knowledge in this edition, as we did in its predecessors. We have
included updated accounts of Bronze and Early Iron Age Greece, new material on
the western Greeks and Roman Greece, and expanded our discussion on different
topics of the social and cultural history, such as comedy, same-sex relationships,
and coins. Finally, we would particularly call readers’ attention to three features of
our book: the timeline at the beginning, which provides a brief but comprehensive
overview of Greek history; the extensive glossary at the end, which provides cap-
sule descriptions of many of the terms that occur in the book; and the color plates,
which bring our readers closer to the physical reality of the remarkable objects and
buildings the Greeks created.
All synthetic works depend on the work of innumerable people, whose names
will not necessarily appear in a text. We would like to thank them and our gener-
ous readers and students, from whose comments and suggestions we have greatly
benefited. We are indebted to Charles Cavaliere and his always-helpful staff at
Oxford University Press, who have been generous with their support and assis-
tance throughout the gestation of this project. Fortunately, a historian of Roman
Greece, Georgia Tsouvala, has joined our team and allowed us to expand our
treatment of Greek history beyond the Hellenistic world. Finally, we miss dearly
the keen eye of Lee Harris Pomeroy, who died while this edition was in progress.
Lee’s advice on the covers and images in the various editions of this book was
invaluable.
We would also like to thank the various publishers who have granted us per-
mission to reprint translations. All unattributed translations in the text are by the
authors. Abbreviations for standard works and place names follow those used in
The Oxford Classical Dictionary, 4th ed. (Oxford: Oxford University Press, 2012). We
hope this new edition will continue to help teachers, students, and general readers
explore and enjoy the fascinating history of ancient Greece.

Stanley M. Burstein, Los Alamitos, CA Sarah B. Pomeroy, New York City, NY

Jennifer T. Roberts, New York City, NY David W. Tandy, Leeds, UK
Georgia Tsouvala, Normal, IL

REVIEWERS OF THE FOURTH EDITION

Daniel Christensen, Biola University
David Graf, University of Miami
Diane Harris Cline, George Washington University
Philip Kaplan, University of North Florida
Elizabeth Kosmetatou, University of Illinois–Springfield
Vincent Tomasso, Ripon College

xiii
 NEW TO THE FOURTH EDITION
• Expanded discussions of Greek comedy, numismatics, and same-sex
relationships
• Cross-cultural study of the western Greeks
• Substantially increased coverage of Roman Greece
• New translations of documents
• An extensively revised art program
• New and revised maps
• An extended timeline
• New coauthor Georgia Tsouvala

xiv
 A B O U T T H E A U T H O R
B

S arah B. Pomeroy is Distinguished Professor of Classics and History, Emerita,

at Hunter College and the Graduate School of the City University of New
York. She received her Ph.D. from Columbia University, with a dissertation in pa-
pyrology. She is the author of many publications on Greek and Roman women and
ancient history, including Goddesses, Whores, Wives, and Slaves: Women in Classical
Antiquity (1975, 1995); Women in Hellenistic Egypt from Alexander to Cleopatra (1984,
1990); Xenophon, Oeconomicus: A Social and Historical Commentary (1994); Spartan
Women (2002); The Murder of Regilla: A Case of Domestic Violence in Antiquity (2007);
and Pythagorean Women: Their Lives and Their Writings (2013). Professor Pomeroy
has received fellowships from the Ford Foundation, the Guggenheim Founda-
tion, the Mellon Foundation, and the National Endowment for the Humanities.
She is an honorary fellow of St. Hilda’s College at the University of Oxford and a
member of the American Philosophical Society. She is currently the Lady Joan Reid
author-in-residence at Franklin House, London.
Stanley M. Burstein received his B.A., M.A., and Ph.D. degrees in ancient his-
tory from the University of California at Los Angeles. He is former president of the
Association of Ancient Historians and Professor Emeritus of History at California
State University, Los Angeles, where he taught from 1968 to 2004. His field of re-
search is Greek history, with an emphasis on the encounter between Greeks and
non-Greek peoples, particularly in the Black Sea and ancient northeast Africa. He
is the author of numerous articles and books, including The Hellenistic Period from
the Battle of Ipsos to the Death of Kleopatra VII (1985); Agatharchides of Cnidus: On the
Erythraean Sea (1989); Ancient African Civilizations: Kush and Axum (1997); The Reign
of Cleopatra (2004); and The World from 1000 BCE to 300 CE (2018).
Walter Donlan† was Professor of Classics at the University of California, Irvine,
and the Pennsylvania State University; at both institutions he was an award-­
winning teacher of ancient languages and history. His undergraduate degree was
from Harvard and his Ph.D. from Northwestern University. Donlan is best known
for his monograph on Archaic and Classical Greek aristocracies and his numerous
articles applying economic anthropological theory to the study of ancient Greece.
This monograph and many of his articles through 1994 were published as The
­Aristocratic Ideal and Selected Papers (1999). Professor Donlan died in 2006.

xv
 Jennifer Tolbert Roberts is Professor of Classics and History at the City College
of New York and the City University of New York Graduate Center. She received
her B.A., M.A., and Ph.D. from Yale University. A past president of the Association
of Ancient Historians, she specializes in the political, military, and intellectual his-
tory of Greece during the Classical period. Her publications include Accountability
in Athenian Government (1982); Civilizations of the West: The Human Adventure, with
Richard Greaves and Robert Zaller (1992); Athens on Trial: The Antidemocratic Tra-
dition in Western Thought (1994); editions of Thucydides’s Peloponnesian War (1998)
and Herodotus’s Histories (2013), both with Walter Blanco; Herodotus: A Very Short
Introduction (2011); and The Plague of War: Athens, Sparta, and the Struggle for Ancient
Greece (2017), as well as numerous translations and journal articles. Her work has
been translated into several languages.
David W. Tandy earned his B.A. and Ph.D. from Yale University. He has been
Visiting Professor of Classics at the University of Leeds (UK) since 2011, after leav-
ing the University of Tennessee, where he taught Greek philology and history as
Professor of Classics and Distinguished Professor of Humanities for 34 years. His
books include Hesiod’s Works and Days: A Translation and Commentary for the Social
Sciences (1996); Warriors into Traders (1997); and Prehistory and History (2001). He is
also the author of journal articles and book chapters on the economies of the Near
East and the Mediterranean and on Homer, Hesiod, lyric poets, Lysias, Scopas,
Vergil, and Beowulf.
Georgia Tsouvala is Associate Professor of History at Illinois State University.
She received her B.A. from Hunter College and her Ph.D. in Classics from the
Graduate School of the City University of New York. She is the author of several
articles on Roman Greece, Plutarch, Greek epigraphy, and women’s history. Cur-
rently associate editor of Brill’s new journal Research Perspectives in Ancient History
and the president of the Alumni/ae Association of the American School of Clas-
sical Studies at Athens, she has won the Franklin Grant for her research on Greek
women athletes in the Hellenistic and Roman periods, the Scott Jacobs Fund Grant
for her work on Alexander’s tradition, a Dow fellowship for her epigraphic study,
and the Gertrude Smith Fellowship (twice) for developing and leading summer
programs for the American School of Classical Studies in Greece. She is co-editor
of two forthcoming collections on Greek and Roman women’s history and on the
discourse of marriage in the Greco-Roman world.

xvi
 T I M E L I N E
B

Political/ Cultural
Period Military Events Social Events Development

7000–3000 Permanent farming Domestication of plants

Neolithic villages and animals; pottery;
sculpture

3000–2100 Social ranking emerges; Widespread use of

Early Bronze Age villages and districts ruled bronze and other metals
by hereditary chiefs in the Aegean

2800–2300 Cycladic
civilization

2200 House of Tiles at

Lerna

2250–2100 Incursions of 2250–2100 Indo-European

Indo-European speakers gods introduced into
into Greece Greece

2100–1600 2100 Lerna and other 1900 First palaces in

Middle Bronze Age sites destroyed Crete; mainland contacts
with Crete and the Near
East

1800 Cretans develop

Linear A script

c. 1628 Eruption of
Thera volcano

1600–1200 1600 Mycenae and other 1600 Shaft graves

Late Bronze Age sites become power centers;
small kingdoms emerge
1500 Tholos tombs

xvii
 Political/ Cultural
Period Military Events Social Events Development
1490 Mycenaeans
take over Crete
1450 Linear B script;
Bull Leaper fresco from
Cnossus

1400–1200 Height of 1400 New palaces in

1375 Cnossus Mycenaean power and Greece; Dendra armor
destroyed prosperity

1250–1225 “The c. 1250 Lion Gate and

Trojan War” (?) “Treasury of Atreus” at
Mycenae

1200–900 Early Iron Age 1200 Unidentified 1200–1050 Palace system 1200 Cultural decline
(Submycenaean attackers loot and collapses
1125–1050) burn palace centers
(Protogeometric 1050 Small chiefdoms 1050 Iron technology
1050–900) established; migrations
of mainland Greeks to
Ionia

950 Monumental
building at Lefkandi

900–c. 750/700 Late 900 Population begins to

Iron Age increase; new settlements
(Early Geometric established; trade and
900–850) manufacturing expand 850 Tomb of wealthy
(Middle Geometric Athenian woman at
850–750) Agora
800 Rapid population
growth 800 Greeks develop
an alphabet; earliest
temples built

776 Traditional date of

first Olympic games

c. 750/700–480 Archaic 750–700 City-states 750–720 Iliad and

Period emerge Odyssey composed
(Late Geometric 750–700)
750 Overseas
colonization in the c. 750 Dipylon
west begins amphora
730–700 First
Messenian War; 720 “Orientalizing
Lelantine War period” in art begins

xviii
 Political/
Period Military Events Social Events
700–650 Evolution
of hoplite armor and
tactics
670–500 Tyrants rule in
669 Battle of Hysiae many city-states
650 Second 650 Colonization of Black
Messenian War Sea area begins; earliest
known stone inscription
of a law; “Lycurgan
Reforms” at Sparta; the
“Great Rhetra” (?)
632 Cylon fails in attempt
to establish tyranny in
Athens
620 Law code of Draco in
Athens
600 Lydians begin to mint
coins
560–514 Pisistratus and
his sons rule as tyrants of
Athens
550 Sparta dominant in
the Peloponnesus
Cultural
Development
700 Hesiod; period of
lyric poetry begins
650 Temples built of
stone and marble;
Corinthian black-figure
technique
650–640 Chigi vase
Sappho; Alcaeus
625–600 Cypselid
dedications at
Olympia
600 Beginnings of
science and philosophy
(the “Presocratics”);
early kouroi in sculpture
582–573 Pythian,
Isthmian, Nemean
games inaugurated
c. 570–560 François Vase
Pisistratus expands
religious festivals at
Athens; fountain house
constructed; Olympieion
construction begins
530 Athenian red-figure
technique
c. 530 Peplos kore
dedicated on the
Acropolis
c. 530–520 Vix crater
continued
xix
 Political/ Cultural
Period Military Events Social Events Development
525–505 Temple of
Apollo at Delphi built
by the Alcmaeonids

522 Pindar born

507 Cleisthenes institutes

political reforms in Athens 5th century rise
499 Ionian Greeks of rationalists and
rebel against Persian scientists; advances in
Empire medicine; increases in
literacy
490 Battle of
Marathon 486 Decision to choose
Athenian archons by lot

482 Ostracism of Aristides

c. 485–380 Gorgias of
Leontini

480–479 Persian
invasion of Greece:
battles of Thermopylae,
Artemisium, Salamis,
Plataea, Mycale; Xerxes
driven from Greece

480–323 Classical style in

Classical Period
477 Foundation of Delian
League
474 Battle of Cumae
ca. 470 Fall of Syracusan
tyranny
464 Helot rebellion in 466 Fall of tyranny at
Sparta Acragas
sculpture
480–440 Myron’s
Discobolos
480 First bronze statue
group of Harmodius
and Aristogiton gifted
to Susa
c. 470 Serpent Column
dedicated at Delphi;
bronze charioteer
dedicated by Polyzalus
at Delphi
470–456 Construction
of temple of Zeus at
Olympia

Growth of democracy
in Athens; Themistocles
driven out of Athens and
flees to Persia

xx
 Political/ Cultural
Period Military Events Social Events Development
460–445 “First”
Peloponnesian War 460s Prominence of Cimon
461 Reforms of Ephialtes c. 460–370 Hippocrates
at Athens; Pericles rises to of Cos
prominence
c. 460–439 Sicel 458 Aeschylus’s
League Oresteia

454 Athenians move

treasury from Delos
to Athens; flourishing 451 Pericles institutes
of Greek trade and law limiting citizenship
manufacturing at Athens

Herodotus at work on
his Histories

449 Construction of the

Hephaestion in Athens
begins

447–432 Construction of
Parthenon at Athens
445 Thirty Years’ Peace
c. 440 Death of
Ducetius 430 Death of Pheidias

Sophists active in Athens

431–404
Peloponnesian War 429 Death of Pericles Thucydides begins
his History of the
Peloponnesian War

428 Sophocles’ Oedipus

Tyrannus

425 Aristophanes’
424 After Battle Acharnians
of Sphacteria 292 423 Thucydides exiled
Spartans captured from Athens
by Athenians
422 Death of Brasidas and
Cleon at Amphipolis

421 Peace of Nicias 421–406 Erechtheum built

415–413 Sicilian 415 Euripides’ Trojan

campaign Women

continued
xxi
 Political/ Cultural
Period Military Events Social Events Development
413 Slaves in mines
at Laurium defect to
Spartans at Decelea

411–410 Oligarchic coup in 411 Aristophanes’

Athens; establishment of Lysistrata
Council of Four Hundred;
regime of the Five
Thousand

404–403 Regime of the

403–377 Sparta the Thirty Tyrants in Athens
most powerful state
in Greece

399 Trial and execution of 399–347 Dialogues of

Socrates Plato; foundation of the
Academy

4th century: Rise of class of 399–360 Writings of

395–387 Corinthian rhetores at Athens; economic Xenophon
War inequalities and social
stasis throughout Greece
377–371 Athens the
most powerful state 375–330 Works of
in Greece Praxiteles

371–362 Thebes the Serious population decline

most powerful state in Sparta; impoverished
in Greece class of “inferiors” at
Sparta; increasing amount 368–347 Aristotle studies
of property in hands of at Academy
Spartan women

359 Defeat of 359 Accession of Philip II

Perdiccas III
357 Marriage of Philip II
to Olympias

356 Birth of Alexander the 356 Philip II’s Olympic

Great; outbreak of Third victory
Sacred War

353 Death of Mausolus; 353–350 Mausoleum of

Artemisia II reigns until 350 Halicarnassus built

351 Demosthenes’ First

Philippic

xxii
Another random document with
no related content on Scribd:
XIV

SUURI ONNETTOMUUS.

Bideskuty oli kiihoittunut niin kovasti keskustellessaan varakkaan

vuokralaisensa kanssa, että kului hetkinen, ennenkuin hän sai
takaisin tavallisen sydämellisen hyväntuulisuutensa ja voi pakottaa
ajatuksensa tavalliseen joustavuuteensa. Tunne, jota hän ei olisi
osannut selittää, oli estänyt hänet kertomasta vierailleen
keskustelunsa yksityiskohtia ja saamasta lievennystä vihalleen
kuuntelemalla heidän vihaisia moitteitaan tuota tunkeilevaa ja
hävytöntä talonpoikaa kohtaan.

Mutta Bideskuty ei ollut sittenkään oikein tyytyväinen itseensä.

Hän häpesi hieman anteeksiantamatonta kiivauttaan tuota miestä
kohtaan, jota hänen omaksi edukseen olisi pitänyt kohdella
sovinnollisesti ja voittaa hänet lempiaatteensa puolelle. Hän tiesi
talonpoikien kunnioittavan Keményn Andrásta rajattomasti, ja
huolimatta vastahakoisuudestaan oli hänen pakko myöntää, että hän
hyvin ymmärsi tuon nuoren kauniin talonpojan ilahduttavan
vaikutuksen. Varmasti oli hän käyttäytynyt tyhmästi solvatessaan ja
lyödessään tuota miestä niin, että hänestä oli tullut hänen katkerin
vihamiehensä sen sijaan, että hänen olisi pitänyt koettaa taivuttaa
hänet liittolaisekseen. Hän ei katunut kumminkaan ollenkaan sitä,
ettei hän ollut myynyt myllyään Andrákselle, sillä hän oli aivan
varma, etteivät talonpojan vaikutteet tahtoessaan ostaa sen olleet
niin jalot kuin hän oli tahtonut uskotella. Mutta nyt, kun hän tiesi
rahojen, joiden tarpeessa hän aina oli, tulevan tuon talonpojan
kukkarosta, oli hän hyvin pahoillaan, ettei hän ollut kohdellut
Andrásta ystävällisesti taivuttaakseen hänet vähentämään tuota
suunnatonta korkoa, jonka hänen välittäjänsä, tuo verenimijä
Rosenstein, oli vaatinut. Tehtyään velkojastaan leppymättömän
vihollisen oli Bideskuty näkevinään kaikenlaisia vihollisuuksia, joihin
hänen tulevaisuudessa oli alistuttava, aavistaen samalla kukkaron
nauhojen pysyvän lujasti kiinni seuraavalla kerralla, kun hän jälleen
halusi lainata rahaa.

Suurimman osan illasta istui Bideskuty huoneessaan erillään

vieraistaan vaitiollen ja selvästi huonolla tuulella, ja koetti ilahduttaa
myrtynyttä mieltään sovittavilla savupilvillä, joita hän tupruutti
kirsikkapuisesta piipustaan. Ilonka oli vielä liiaksi lapsi
ymmärtääkseen tuota peloittavaa kohtausta, jonka hänen nopea
tulonsa oli keskeyttänyt. Hän ei aavistanut ollenkaan, että juuri
hänen oma tiedoton kauneutensa oli torjunut isää kohti suunnatun
mahdollisesti kuolettavan lyönnin ja estänyt, ettei sen suuntaajan
tarvinnut sitä ikäänsä katua. Hän oli huomannut ainoastaan pitkän
hartiakkaan talonpojan, joka oli selvästi suututtanut isän hyvin
kovasti ja joka oli katsonut häneen niin kummallisesti, ettei hän
voinut sitä ymmärtää eikä millään tavoin selittääkään. Mutta kaiken
tämän oli hän jo unohtanut silloin kun illan varjot olivat viilentäneet
puutarhan, ja kuten äitinsä kotiripityksen edellisenä iltana, karkoitti
hän mielestään nytkin jokaisen vastenmielisen tunteen
huvitellakseen nykyisyyden suomista iloista niin paljon kuin suinkin.
 Hän ja kaikki hänen nuoremmat vieraansa olivat keksineet illaksi
aivan uuden huvituksen. Kaikki pantiin niin mullin-mallin, että
Bideskuty’n seinät kajahtelivat naurusta, vapisivat perustuksillaan ja
Attilan ankarannäköinen kuvapatsas horjui alustallaan. Ja tuo joukko
oli todellakin kirjava, joka tunkeili leveillä portailla ja vanhan
rakennuksen suurissa suojissa. Kauniita hymyileviä kasvoja loisti
miespuvuista ja parrakkaat naamat näyttivät vastustamattoman
hullunkurisilta naispäähineissään. Oli määrätty, että kaikkien tyttöjen
oli pukeuduttava miehiksi ja miesten verhouduttava sellaisiin
naisvaatteihin kuin he vain saivat käsiinsä.

Tarkasteltiin romuhuone, johon monien sukupolvien aikana oli

koottu liian vanhanaikaisiksi muuttuneita pukuja, ja suurista
tammiarkuista löydettiin suunnattomat määrät tämän vuosisadan
alussa käytettyjä pitkäliivisiä vaatteita, kauniita hopeakirjokankaita ja
isoäidin aikuisia poimuteltuja hameita. Isoisän messinkinappiset takit
korkeine kauluksineen ja kekomaisine lakkeineen ja isoisän
komeasti kirjailtu luumunvärinen silkkinuttu satiinihousuineen ja
punakantaisine kenkineen oli järjestetty säilöön väkevän tupakan
väliin, ettei koi niitä turmelisi.

Ja nauraen pukeutuivat kujeilevat nuoret näihin menneitten

aikojen muistoihin. Ilonka oli vallannut isänsä kansallispuvun:
sinivuorisen silkkiattilan [Attila = sotilaskuosinen pitkätakki]
jalokivisolkineen, mustan samettivaipan tummine kauluksineen ja
jalokivinappeineen, harmaat unkarilaiset polvihousut ja suuren
käyrän miekan raskaine jalokivillä koristettuine kahvoilleen, vöineen
ja tuppineen. Hän näytti hurmaavalta kallellaan olevine lakkineen,
johon oli kiinnitetty jalokivisoljella pitkä haikaran sulka. Milloinkaan ei
varmaankaan oltu nähty niin mielenkiintoista unkarilaista ylimystä.
Sitä vastoin hänen toverinsa, Madáchin Feri, jota tunteellinen
rakkaus tuohon kauniiseen tyttöön ei kumminkaan estänyt
kujeilemasta ja hulluttelemasta, näytti vastustamattoman
hullunkuriselta kreivitär Irman kansallispuvussa —
kultapäärmeisessä tiaranmuotoisessa päähineessään, joka oli
sidottu hänen niskaansa raskaalla nauharuusukkeella ja pitkillä
nauhoilla, ahtaissa liiveissään, joiden jalokivihakaset eivät ylettyneet
kiinni eivätkä niin ollen voineet estää musliinipuseron pehmoisia
laskoksia näkymästä, ja pöyhkeilevissä hihoissaan, joista hänen
ruskeat käsivartensa näkyivät. Valkoisen satiinihameen laajat
laskokset ja tuo luonteenomainen kultapäärmeinen esiliina riippuivat
pehmeästi hieman polvien alapuolelle voimatta piilottaa suuria
husaarisaappaihin pistettyjä jalkoja. Hänen suuret tummat viiksensä
lisäsivät vielä hänen ylimyksellisen pukunsa häpeällistä vaikutusta.

Entä sitten tuo punaposkinen ja kirkassilmäinen Kantassyn

Mariska? Hän oli pukeutunut tasankojen talonpojaksi, ja
lumivalkoinen pellavapaita ja leveät housut sopivat hänelle hyvin.
Pyöreine, rosmariinin oksalla koristeltuine, kallellaan olevine
lakkineen ja leveän messinkiheloilla ja -soljilla koristetun vyönsä
taskuihin pistettyine käsineen matki hän rahvaan miehen käyntiä
vastustamattoman viehkeästi. Unkarilaiseksi tytöksi pukeutunut
Bartocz'in Feri oli häneen verrattuna hyvin ruma. Hänen liivinsä eivät
tahtoneet pysyä paikoillaan ja nuo monet hänen karvaiseen
kaulaansa kiedotut kirjavat helminauhat näyttivät surullisilta. Hänellä
oli yllään monta eriväristä pumpulihametta, jotka hän oli koettanut
järjestää niin luonteenomaisesti kuin suinkin, mutta joita hän ei
kävellessään osannut heiluttaa niinkuin kauniit unkarilaiset
talonpoikaistytöt, kun ne haluavat komeilla pukunsa väkirikkaudella.

Siellä oli mahdollisimman komeasti puettuja, puuteroituja, sadan

vuoden vanhoihin pukuihin pukeutuneita kavaljeereja
satiinitakkineen ja polvihousuineen, päärmättyine poimuröyhelöineen
ja kolmikulmaisine hattuineen. Silkkisukkiin verhotut kauniit pohkeet
näyttivät hurmaavilta punakantaisiin messinkisolkisiin kenkiin
pistettyine pienine jalkoineen, mutta heidän kirjopuseroihin ja
poimutettuihin hameisiin pukeutuneet naisensa olivat kaikkea muuta
kuin Ludvig viidennentoista hovin suloisten kaunottarien näköisiä.
Watteau'n aikuiset rumat paimentytöt näyttivät hyvin
onnistumattomilta verrattuina noihin mitä suloisimpiin paimeniin, joita
taiteilija joskus on maalannut kankaalleen; ja suuripartaiset useihin
hameihin pukeutuneet mustalaistytöt joutuivat aivan unhotuksiin
hurmaavien maalauksellisiin ryysyihin pukeutuneitten mustalaisten
rinnalla.

Géza Vecsery, tuo meluava maaherra, oli pukeutunut valkoiseen

tarlatanikankaiseen hameeseen, joka kai kerran oli kuulunut jollekin
Taglionin holhokille, aikoina, jolloin tanssi vielä laskettiin kuuluvaksi
hienoihin taiteihin. Punainen kureliivi, hulmuavat ihokkaat ja hameet
näyttivät hänen ruman vartalonsa ympärillä hirmuisen hullunkurisilta,
ja hän herättikin mitä suurinta huomiota, kun hän nuoralla tanssivan
elefantin tavoin tuli ujosti huoneeseen.

Illallinen oli meluisampi ja iloisempi kuin mikään Bideskuty’ssa

ennen syöty ateria. Palvelijain ja palvelijattarien oli ollut pakko
seurata illan mullin-mallinlakia, ja harmaahapsinen tulipunaisiin
liiveihin ja punaiseen hameeseen pukeutunut vanha Jánko kaateli
vakavasti viiniä laseihin, toisten palvelijain, joilla kaikilla oli
luonteenomaiset unkarilaiset vahatut viikset, yhtyessä leikkiin
iloisenvärisissä hameissaan ja kansallisvärisissä nauhoissaan. Tytöt
muodostivat hurmaavan palvelijajoukon pitkine takkeineen, jotka
olivat liian suuret heidän solakoille vartaloilleen, ja kaunispiirteisine
jalkoineen, joihin oli vedetty nuo luonteenomaiset unkarilaiset
polvihousut.

Milloinkaan ei oltu tasangolla tanssittu niin tulista csárdásta kuin

sinä iltana illallisen jälkeen Bideskuty’n suuressa lämpiössä.
Miellyttäviä kavaljeereja oli hauska katsella, kun he tanssivat
csárdásta pienillä jaloillaan ja löivät kantapäitään yhteen niin
kevyesti kuin niiden liikkeitä eivät hameet milloinkaan olisi estäneet.
Mutta nuorukaiset taasen, ollen tottumattomat satiinihameittensa ja
hopeakirjovaatteittensa estäviin laskoksiin, onnistuivat sekoittamaan
tanssiin niin paljon kummallisia liikkeitä, että he olivat aivan
vastustamattomat. Vanhempi väki, joka ei ollut yhtynyt tuohon
hullunkuriseen naamioitukseen, nauroi aivan kuollakseen nuorien
lähettiläiksi ja husaareiksi pukeutuneitten neitosten virnottaville
naamoille ja veitikkamaiselle kiemailulle.

Mustalaiset eivät tarvinneet käskyä vaihtaakseen tanssin hitaat

liikkeet vilkkaampaan csárdákseen, jossa ei kukaan saanut levähtää
eikä kuhnailla, eivätkä he kaivanneet kehoitushuutoja jännittääkseen
laihojen käsivarsiensa voimaa. Joskus oli heidän pakko nauraa niin,
ettei heidän soitostaan tahtonut tulla mitään. Kerrankin sotkeutui
muudan veitikkamainen keimailija tehdessään komeaa pyöräystä
niin toivottomasti satiinihameensa laskoksiin, että hän pyörähti
harvinaisen hullunkurisesti lattialle pitkäkseen. Géza Vecsery taasen,
tuo jokaisen valtakunnassa olevan mustalaissoittokunnan tunnettu
suosija, komeili aina tämän tästä niin taiteellisilla hypyillä, että ne
päättyivät aina johonkin onnettomuuteen.

Kukaan ei huomannut tämän meluavan ilon kestäessä, kun pitkä

csárdás alkoi jo loppua, että yhä vieläkin kummallisissa
naisvaatteissa oleva Jánko hiipi huoneeseen ja kuiskasi kalpein
kasvoin muutamia sanoja isäntänsä korvaan. Eikä kukaan noista
vilkkaista ja ajattelemattomista huvittelijoista huomannut sitäkään,
että isäntä sen jälkeen nousi ja poistui palvelijan seurassa näyttäen
vieläkin kalpeammalta.

Noin parikymmentä minuuttia myöhemmin loppui csárdás niin

nopeasti hurjin pyörähdyksin ja käännöksin kuin muinaisten aikojen
juomingit. Miehet huusivat ja tytöt koettivat hehkuvin poskin ja
loistavin silmin muuttaa lopun vielä meluisammaksi. Sitten poistuivat
kaikki kuumissaan ja huohottaen soittokunnan läheisyydestä talon
viileämpiin osiin, muodostaen mennessään meluavan ja nauravan
joukon. Naiset kuivasivat hyvin kömpelösti hikeä otsaltaan ja heidän
kavaljeerinsa löyhyttelivät viuhkoillaan hyvin naisellisesti.

Muutamat menivät ruokasaliin, ja heidän pelästyneet huutonsa

ilmaisivat kaikille näille iloisille naamioitetuille tuon peloittavan
onnettomuuden, joka tänäkin ilon hetkenä tuotti surua ja vaikeuksia
heidän vieraanvaraiselle isännälleen.

Lämpiön ikkunoista näkyvää taivasta valaisivat synkät liekit, jotka

itään päin vyöryvä musta savu melkein kokonaan peitti. Tiheiden
akasioiden oksien välistä vilahteli kumminkin tulta kuin jostakin
kaukaisesta suuresta sulatusuunista.

Sinne tänne syöksyvien ihmisten huudot täyttivät ilman, hevoset

hirnuivat pelosta ja paimenten huudot kuulostivat omituisilta ja
peloittavilta, kun he läimäyttelivät ruoskillaan ajaessaan eläimiä pois
vaaran läheisyydestä. Lampaitten surullinen määkyntä, kun ne
seurasivat peräkkäin sokeassa avuttomuudessaan johtajaansa, joka
ohjasi pelästyneitä tovereitaan suoraan suurimpaan vaaranpaikkaan,
sekoittui paimenien kirouksiin ja koirien haukuntaan, kun ne koettivat
koota tuota pelästynyttä laumaa yhteen.
 Jokaisesta tallista ja ulkohuoneesta ilmestyi työmiehiä, palvelijoita
ja talonpoikia, jotka juoksivat kiihtyneinä akasiakujannetta pitkin
tasangolle, palvelijattarien kokoutuessa pelästyneinä yhteen
joukkoon ja kuiskaillessa säikähtyneinä toisilleen. Tuskin olivat
ylimykselliset huvittelijat todenneet tapahtuneen peloittavan
onnettomuuden, kun suuret liekit nousivat rätisten ilmaan noin parin
kilometrin päässä olevalta pellolta, ja vasemmalla ja suoraan edessä
näytti hehkuva hiillos muuttavan koko maiseman suunnattomaksi
sulatusuuniksi. Hetkisen katsoivat he kaikki vaitiollen tuota
näytelmää, mutta sitten kuului heidän joukostaan pelästyneitä
kuiskauksia tulipalosta.

Vapisten painautuivat nuo iloiset, haaveellisesti naamioitetut

huvittelijat toisiinsa, ja komeat hovikavaljeerit ja kirjavasti puetut
keikarit seisoivat kalpein kasvoin, uskaltamatta puhua ääneen tuosta
peloittavasta onnettomuudesta, joka oli muuttanut huvihuoneen
surun ja pelon asunnoksi. Talossa vallitsi hirmuinen pakokauhu.
Miehet unhottaen hullunkuriset pukunsa syöksyivät leveitä portaita
suureen eteiseen ja sitten akasiakujaan. Toiset hyökkäsivät talleihin,
ja pysähtymättä hakemaan satuloita ja suitsia hyppäsivät he
hevosten selkään ratsastaen laukkaa pihan poikki tielle niin nopeasti
kuin vain synnynnäiset hevosmiehet kykenevät. Ja tänä kamalana
yönä, jota tuon hehkuvan hiilloksen synkkä tuli valaisi, näytti tuo
ratsasjoukkue jonkunlaiselta eriskummaisten noitien muodostamalta
keskiöiseltä kulkueelta, joka oli matkalla kyöpeliin. Muutamat miehet
olivat riisuneet yltään hankalat hameet, jotka estivät heidän
liikkeitään, ja muutamat taasen olivat nostaneet hameensa ylös,
koska he eivät kiireissään olleet voineet aukaista kaikkia hankalia
hakasia. Heidän ratsastaessaan hurjaa vauhtia liehuivat nuo satiini-
ja hopeakirjohameet tuulessa kuin keijukaisten siivet, jotka näkyivät
selvästi tuon synkän valon sattuessa niihin. Koreine korvallisille
valuneine päähineineen, parrakkaille kasvoille valuneille
nauharuusuineen ja paljaine ruskeine pöyhkeilevistä musliini- tahi
pellavahihoista näkyville käsivarsineen näyttivät he hyvin
eriskummallisilta. Jos tuollaisia henkilöitä olisi ollut jossakin
haaveellisessa kuvaelmassa, olisivat katsojat varmasti nauraneet
itsensä kuoliaaksi, mutta nyt lisäsivät ne vain satakertaisesti
suurimpain hullutusten aikana sattuneen onnettomuuden
aiheuttamaa pelkoa.

Sekä nuoret että vanhat naiset olivat kukin siepanneet jonkun

saatavissa olevan huivin tahi viitan, ja kiiruhtaneet peloissaan kolmi-
tahi nelihenkisin joukoin tietä pitkin palavaa tasankoa kohti. Kreivitär
Irma ja Ilonka olivat painautuneet toisiinsa ja kävelivät lohdutusta
etsien edellä. Tuo kaunis nuori tyttö, unhottaen miehiset vaatteensa
tämän suuren onnettomuuden herpaistessa hänen ajatuksensa, ei
voinut käsittää siitä muuta kuin seuraukset, lapsi kun hän vielä oli,
mutta hänen äitinsä moitti ääneti kohtaloa, joka oli uskaltanut laskea
raskaan kätensä hänen ylimyksellisille hartioilleen.

Tasangon reunalta katsottuna näytti tulipalo hirveän kaamealta ja

suurenmoiselta. Vehnä, joka oli koottu aumoihin puitavaksi ja
jauhettavaksi, ja sekin, jota ei vielä oltu leikattukaan, maissipellot,
heinät ja olet joutuivat helposti liekkien uhriksi, ja tuli levisikin
senvuoksi muutamissa minuuteissa hirveän nopeasti. Kun tuo
eriskummaisten ilveilijäin muodostama ratsasjoukkue ilmestyi
paikalle, oli koko kenttä niin kauas kuin vain voitiin nähdä yhtenä
ainoana suurena kiehuvana tulimerenä, josta kohoavat synkät
punaiset ja keltaiset liekit näkyivät selvästi tummaa taivasta vasten.
Peloittavana, salaperäisenä ja suurenmoisena muodosti se kuin
elävän liekkiverhon, joka vinkuen ja räiskähdellen hävitti levitessään
oikealle ja vasemmalle kaiken armottomasti ja välittämättä mistään
esteistä. Ja sieltä täältä tulista taustaa vasten näkyvät tummat
ratsastajat syöksyivät sinne tänne peloissaan kuin kääpiöt, jotka ovat
joutuneet äkkiä vastakkain jonkun pelkoaherättävän jättiläisen
kanssa.

Ilma kajahteli pelon ja tuskan huudoista. Hevosten pakokauhua,

kun ne ajettiin uhatuista talleista kaukaista pustaa kohti, joka ollen
kuiva ja hedelmätön oli ainoa varma turvapaikka ja ainoa este tuolle
nopeasti eläytyvälle viholliselle, oli yhtä surkea katsella kuin
kuunnella härkien surullista ammumista, säikähtyneitten lampaitten
määkyntää, miesten huutoja ja karjaisuja, ja naisten vaikeroimista ja
itkua. Mutta kovemmin vielä vinkuivat ja räiskähtelivät liekit, kun ne
hyökkäsivät jonkun uuden vehnäpellon tahi kaukaisen katoksen
kimppuun, jonka kuivat seinät paukkuivat palaessaan. Vihollinen
eteni taipumattomasi. Ei kuulunut minkäänlaisia peloittavia
luhistumisia, ei nopeita äänekkäitä syttymisiä eikä räjähdyksiä, sillä
tasankojen tulipalo hävittää varmasti, nopeasti ja hiljaa.

Jälleen syttyi uusi maissipelto palamaan, ja jokainen tähkä, kun

liekit tarttuivat siihen, sinkautteli säkeniä kuin kultaisia kastepisaroita.
Kun joku olkisuova syttyi, paloi se nopeasti loppuun tuossa kuivassa
ilmassa savuamatta ollenkaan, mutta auttoi kumminkin tulen
leviämistä. Ja nuo säikähtäneet hevosraukat, jotka eivät
ymmärtäneet, miksi suojaiset tallit nyt suljettiin heiltä, eivätkä
käsittäneet, miksi tuo omituinen synkkä ja kuuma tuli oli sytytetty,
syöksyivät eteenpäin huohottaen ja korskahdellen peloittavassa
ympyrässä, ja hyökkäsivät alituisesti suljettuja tallien ovia vastaan.
Paimenet ja tallirengit työskentelivät sydämensä pohjasta.
Taipumattomin tarmoin koettivat he pitää laumojaan koossa toivoen
saavansa ne ulottumaan ulkopuolelle, ennenkuin joku lentävä kipinä
sytyttää ensimmäisten tallien olkikatot.
 Silloin näytti melkein varmalta, ettei noita kauempana olevia
rakennuksia voida pelastaa. Bideskuty, joka tähän asti oli jaellut
käskyjään hyvin tyynesti kaikille palvelijoilleen ja työmiehilleen
käskien pelastaa kaikki hevoset ensimmäiseksi, alkoi todeta ensin
hämmästyen ja sitten säikähtäen, ettei paikalle ilmestynyt ketään
muita estämään tämän suuren onnettomuuden aiheuttamia pahimpia
seurauksia.

Tulipalo näkyi varmasti peninkulmien päähän, mutta vaikka

Bideskuty oli lähettänyt miehiä joka suunnalle hakemaan apua, ei
kumminkaan Arokszállaksesta eikä Gyöngyösiin vievän tien varrella
olevista kaukaisemmista kylistä saapunut ainoatakaan sanantuojaa
eikä auttajaa.

Tuon miehen eristys tuntui pelottavalta, kun ajatellaan, että hänen

oli pakko avutonna ja yksinään katsella häviötä, joka nopeasti tuli
yhä suuremmaksi. Ja kun hän synkissä mietteissä käveli
edestakaisin, alkoi hänelle vähitellen selvitä tuo kauhistuttava totuus,
ettei tämä hänen vuodentulonsa säälimätön hävittäminen, joka
luultavasti köyhdyttäisi hänet kokonaan, ollutkaan Jumalan
määräämä rangaistus, joka olisi voinut kohdata häntä yhtä
jumalallisin oikeuksin kuin jotakin hänen naapurimaankin, vaan
jonkun yllyttävän konnan harkittu kostonhimoinen teko. Ja kiroillen
mumisi Bideskuty’n kreivi hänen nimensä, jota hän luuli
verivihollisekseen ja jota hän tyhmässä ylpeydessään oli vain
muutamia tunteja sitten niin syvästi loukannut.

Bideskuty ei tuntenut ihmisluonnetta ollenkaan. Hänen huoleton

elämänsä ja suunnaton sukuylpeytensä estivät häntä tutkimasta
naapuriensa luonteitten ja tunteitten avonaista kirjaa, joka on
kaikkien sitä haluavien lukijain saatavissa. Hänelle oli Keményn
András, olipa hän sitten rikas tahi köyhä, sivistynyt tahi sivistymätön,
aina vain tuo sama alhaissäätyinen talonpoika ja noiden orjien
jälkeläinen, jotka olivat olleet hänen omien esi-isiensä omaisuutta.
Hänestä olivat tällaiset alhaiset teot, joista hän nyt syytti Andrásta,
alhaisen suvun välttämättömiä ilmaisukeinoja. Hänen mielestään
eivät muut voineet olla jaloja kuin ne, jotka polveutuivat vanhoista
kuuluisista suvuista. Seisoessaan siinä yksinään, lähetettyään sanan
kaikille suunnille, että läheisyydessä asuvat talonpojat tulisivat
auttamaan häntä ja suojelemaan hänen hevosiaan ja rakennuksiaan,
koska pellot näyttivät auttamattomasti tuhoutuvan, kiihoitti hän
mielensä hillittömään raivoon kaikkia alhaissäätyisiä konnia kohtaan,
jotka uskaltavat kohottaa kätensä heidän herraansa vastaan.

Hänen vaimonsa ja tyttärensä koettivat turhaan rauhoittaa häntä.

Hän oli kuin joku häkkiin joutunut villipeto, eikä hän kiinnittänyt
huomiota ollenkaan vieraihinsa, jotka olivat kokoutuneet hänen
ympärilleen ollen innokkaita auttamaan, kun he vain olisivat saaneet
selville, missä tuota apua olisi parhaiten tarvittu. Hän ei halunnut
kuunnella muuta kuin omaa raivoaan, eikä puhua kenellekään, vaan
ainoastaan kiroilla luulemaansa vihollista. Ja naamioitujen
hullunkurinen ratsasjoukkue kokoutui siihen hänen ympärilleen
haavellisiin ryhmiin, kuten taisteluun valmis sotajoukko, joka on vielä
järjestymätön ja johtajaa vailla. Naiset unhottivat miespukimensa ja
lisäsivät yleistä sekasortoa itkullaan, pelollaan, levottomilla
kysymyksillään ja äänekkäillä vaikeroivilla rukouksillaan.

»Herra kreivi», sanoi joku äkkiä aivan Bideskuty’n vieressä,

»meidän on järjestettävä niin pian kuin suinkin vesiketju lähimmmältä
kaivolta tuonne talleihin. Jokainen lentävä kipinä voi sytyttää ne nyt,
eivätkä niissä olevat hevosraukat pääse pustalle tulen vuoksi. Ne on
pelastettava mihin hintaan hyvänsä».
 Keményn András oli saapunut siihen jalorotuisella tammallaan,
jonka vapisevaa kaulaa hän tyynesti taputteli puhuessaan.

»Olisin tullut tänne jo ennemmin», lisäsi hän, »ellei tuli olisi

katkaissut Kisfaluunkin johtavaa tietä».

Kuullessaan tuon äänen pyörähti Bideskuty kuin kauan häkissä

ollut villipeto, joka lopultakin pääsee saalinsa kimppuun. Hänen
huulensa vapisivat suonenvedon tapaisesti hänen tapaillessaan
sanoja ja hänen raivon kalvistuttamat kasvonsa näyttivät melkein
vihaisilta synkän tulen valaistessa niitä. Mutta talonpoika mykistytti
sanat hänen suuhunsa viittaamalla tyynesti talleihin.

»Tehtyämme sen voimme uudistaa riitamme», sanoi hän. »Nyt on

teidän vain käskettävä kaikkia halukkaita seuraamaan minua».

Ja iloisten sanojen rohkaisema tamma läksi jälleen nopeasti

laukkaamaan sinne, jossa tuli levisi nopeimmin. Kukaan ei kaivannut
toista käskyä, ja kun András läksi ratsastamaan, seurasi koko
eriskummainen ratsasjoukkue häntä iloisesti huutaen.

Bideskuty katsoi heidän jälkeensä hämmästyen ja synkistyen, ja

tarkasteli vihaisin ilmein aivan sanatonna tuota voimakasta,
jalorotuisella tammallaan täyttä laukkaa ratsastavaa miestä, jonka
rohkaisevat huudot kaikuivat kovemmin kuin pelästyneitten ihmisten
ja eläinten karjahtelut ja säikähtyneitten laumojen pakokauhun
aiheuttama meteli; ja vaistomaisesti Bideskuty’kin tunsi tuon
rauhoittavan vaikutuksen, joka Andráksesta säteili jokaiseen
ihmiseen, joka hänet tunsi. Hän lopetti mumisevat kirouksensa, kun
toivonsäde rupesi valaisemaan hänen sydäntään. Hänen onnistui
suudella rohkaisevasti vaimoaan ja tytärtään, ja kuunnella tyynesti
niiden vieraiden lohdutuksia, jotka olivat joko liian vanhoja tahi liian
hitaita auttamaan.

Hän katseli innokkaasti Andráksen johtamia sammuttajia, jotka

näkyivät selvästi taivasta vasten. Hän näki heidän kiipeävän tallien
olkikatoille ja muodostavan vesiketjun tikapuita pitkin maahan ja
sitten rakennusten seinien vieritse ensimmäiselle kaivolle.
Sangollinen vettä sangollisen jälkeen kulki kädestä käteen ja
kaadettiin kuivalle katolle, etteivät lentävät kipinät sitä sytyttäisi.
Epäselvästi kuuli hän heidän kiihtyneet huutonsa, kun he vuorottain
tekivät saman jokaiselle rakennukselle, juosten tikapuita ylös ja alas,
ja näyttäen hyvin kummallisilta leveine musliinihihoineen ja liehuvine
nauharuusuineen noissa puoleksi miehisissä ja puoleksi naisellisissa
puvuissaan. He näyttivät tekevän työnsä hyvin tuon miehen johdolla,
joka kaukaa katsovasta Bideskuty’sta näytti olevan kaikkialla yhtä
aikaa, jota hän sydämessään oli kiroillut ja luullut verivihollisekseen,
ja jota hän rohkeasti syytti tämän raukkamaisen teon
toimeenpanijaksi.

»Kuka tuo mies on, Gyuri»? kysyi kreivi Kantássy, joka myöskin oli
katsellut talonpoikaa jonkun aikaa ja ihaillut aito unkarilaisen tapaan
tuota hyvän hevosen selässä olevaa mainiota ratsastajaa.

»Keményn András, tuo rikas maanviljelijä Kisfalusta».

»Näkyy olevan rohkea ja tarmokas mies, Gyuri. Olen varma, että

hän ja nuoret ystävämme pelastavat nuo tallit ja niissä olevat
hevoset, ja pysähdyttävät sitäpaitsi tehokkaasti liekkien etenemisen
tuohon suuntaan».

»Luuletko kenenkään voivan pelastaa päärakennusta?» kysyi

kreivitär peloissaan.
 Kantássy katsoi vakavasti sinnepäin. Tilanne näytti todellakin
toivottomalta. Kuiva tasanko oli tehokkaasti estänyt tulen leviämisen
etelään ja itään päin, mutta pohjoisessa ja lännessä ei näyttänyt
olevan mitään, joka olisi voinut estää tulen leviämistä niinkin kauaksi
kuin Bideskuty’n asuinrakennuksiin. Se muodosti jo suuren
puoliympyrän, joka näytti joka hetki olevan sulkeutumaisillaan
onnettoman kreivin viimeisenkin omaisuuden ympärille.

Oli selvä, että tarvittiin paljon uhrautuvaisia miehiä täydentämään

viimeistä merkityksellistä pelastustyötä, asuinrakennusten ja
suurempien tallien suojelemiseksi tulelta.

»En voi ymmärtää», sanoi vanha Palotay, »missä nuo raa'at,

toimettomat ja laiskat talonpojat viipyvät. Näyttää aivan siltä», lisäsi
hän kuiskaten, ettei Bideskuty kuulisi, »kuin he olisivat päättäneet
keskenään, etteivät he auta millään tavoin.»

Mutta Bideskuty kuuli sen kumminkin.

»He ovat suunnitelleet tämän keskenään saattaakseen minut

vararikkoon», sanoi hän toivottomasti. »Taistelu on aivan hyödytöntä,
sillä koska meitä on näin vähän, emme voi tehdä mitään».

»Jos haluat, ratsastan Arokszállakseen», sanoi kreivi Kantássy,

»katsomaan, voinko saada muutamia toimettomia mukaani»?

»Se on aivan hyödytöntä», vastasi Bideskuty, »sillä sieltä ei lähde

ketään. Olen lähettänyt hakemaan apua joka suunnalta. Näyttää siltä
kuin maa olisi niellyt jokaisen lähistöllä asuvan talonpojan, koska he
eivät tule».
 »Tuolla tulee tuo rikas talonpoikasi takaisin tänne. Kysy häneltä,
eikö hän voisi hankkia apua».

»En halua kysyä häneltä mitään», sanoi Bideskuty töykeästi.

»Mieluummin katselen, että kaikki palaa, kuin teen sen».

Hänen ystävänsä eivät ennättäneet vastata, sillä seuraavassa

silmänräpäyksessä ratsasti András heidän ohitseen huutaen
mennessään:

»Tarvitsemme enemmän miehiä, kreivi! Menen Arokszállakseen

hakemaan apua. Sillä aikaa on teidän korkeutenne toimittava niin,
että kaikki viikatteet, sirpit ja lapiot viedään noille pelloille tuolla.
Meidän on koetettava saada maissi leikatuksi, sillä muuten palavat
asuinrakennukset».

Seuraavassa hetkessä oli hän jo hävinnyt näkyvistä.

Bideskuty ei sanonut mitään, vaan läksi kuuliaisesti uhattuja

rakennuksia kohti sattumalta läheisyydessä olevien ystäviensä ja
vaimonsa ja tyttärensä kanssa. Pieni Ilonka raukka oli ollut niin
peloissaan, ettei hän ollut voinut tehdä muuta kuin painautua äitiinsä
kiinni, samoin kuin pieni kananpoikanen piiloutuu emonsa siipien
alle. Mutta nyt, kun hänen oli pakko seurata muita, uskalsi hän
katsahtaa pelokkaasti tuohon mieheen, jonka nimen hän oli kuullut
niin usein tänä muistorikkaana päivänä.

»Hän on hyvä mies, äiti», sanoi hän painokkaasti kiitollisuuden

kyynelien vuotaessa hänen silmistään. »Olin vihoissani hänelle
tänään senvuoksi, että hän oli suututtanut isän, mutta annan sen
hänelle anteeksi nyt, sillä hän on hyvin hyvä».
 »Ehkä hän koettaa hyvittää tekoaan jollakin tavoin, kultaseni»,
sanoi parantumattomasti ylpeä kreivitär. »Epäilemättä hän tietää,
että isä maksaa hänelle hyvin tästä, ja hänhän täyttää vain
velvollisuutensa. Isäsi on hänen herransa».

Bideskuty hymyili katkerasti. Hän yksinään ymmärsi vaimonsa

sanojen tietämättömän ivan.
XV

HYVITYS.

Sillä aikaa oli András melkein jo saapunut kylään. Hän tiesi yhtä
hyvin kuin kreivikin, että illan hävitys oli ihmisten eikä Jumalan
toimeenpanema, ja aavisti, että noissa taloissa asuvat taikauskoiset
säikähtyneet raukat olivat tehneet tuo raukkamaisen teon ja
aiheuttaneet rikollisessa hulluudessaan tuon peloittavan
onnettomuuden, jonka estämisestä he nyt äreästi ja uhmaavasti
kokonaan kieltäytyivät.

Kylä näytti ensin omituisesti autiolta. Ainoan valtatien oikealla ja

vasemmalla puolella olevat pienet olkikattoiset talot olivat pimeät ja
hylätyn näköiset, ja ravintolakin näytti tyhjältä, sillä sen
puoliavoimista ovista ei kuulunut ainoatakaan ääntä. András hyppäsi
hevosensa selästä ja talutti sitä tietä pitkin pappilaan päin, sillä hän
toivoi saavansa isä Ambrosiuksen avukseen taivuttamaan
vastahakoisia talonpoikia. Hän ihmetteli sisimmässään, mistä se
johtui, ettei hän ollut kohdannut tuota ystävällistä vanhaa pappia
matkalla tulipalopaikalle ristineen ja sakramentteineen rukoilemaan
Jumalaa lopettamaan oikeutetun tuomionsa toimeenpanon.
 Seuraavassa silmänräpäyksessä sai hän kumminkin selityksen
siihen, sillä saavuttuaan pappilaan huomasi hän suuren miesjoukon
ympäröineen sen kirjaimellisesti kokonaan. Toiset istuivat ja toiset
seisoivat, toiset tupakoivat vaitiollen äreännäköisinä ja toiset
keskustelivat vilkkaasti katsoessaan taivaanrannalta näkyvää
loimua.

Oli melko pimeä, sillä katuvalaistus ei ollut vielä tullut käytäntöön

Unkarin tasangoilla olevissa kylissä. Senvuoksi voi Andráskin
ainoastaan epäselvästi erottaa tämän tyytymättömien joukon ja
ymmärtää heidän tarkoituksensa, joka oli koonnut heidät kaikki isä
Ambrosiuksen asunnon edustalle. Sillä vaikka hän ei voinut
nähdäkään vanhaa pappia, kuuli hän kumminkin hänen äänensä,
kun hän puhui nähtävästi jostakin pappilan ikkunasta vakavasti
huomauttaen, saarnaten, varoittaen, toruen ja silloin tällöin kiihkeästi
pyytäen saadakseen mennä rukoilemaan kreivin puolesta, joka oli
joutunut niin suureen hätään. Hän uhkasi kieltää jokaiselta
synninpäästön ja lupasi julistaa pannaan koko kylän, ellei hän saanut
mennä täyttämään papillista velvollisuuttaan.

Kaikki jatkoivat kumminkin äreästi tupakoimistaan kuuntelematta

tuota ystävällistä ääntä, joka aina ennen oli valanut henkistä lohtua
heidän mieliinsä. He pysyivät itsepäisesti kuuroina kaikille rukouksille
päättäen jatkaa rikollista hulluuttaan julman päämääränsä
saavuttamiseksi.

»Älkää puhuko heille enää mitään, isä», sanoi äkkiä muudan ääni
pimeydestä. »He eivät ansaitse, että teidän ystävälliset silmänne
katselevat heidän ilkeitä kasvojaan sekuntiakaan enää».

András astui tyynesti heidän joukkoonsa, ja hänen tavallisesti niin

iloiset silmänsä katsoivat nyt halveksivasti ja vihaisesti noihin
miehiin, jotka olivat vaistomaisesti kääntyneet tuntiessaan ystävänsä
äänen.

»András!» huudahtivat kaikki hämmästyneinä.

»Olkaa vaiti»! sanoi hän ratkaisevasti, »sillä nimeni on liian hyvä

teidän lausuttavaksenne. Se on vielä kunniallisen miehen nimi, joka
voi likautua konnien suussa».

Seurasi painostava hiljaisuus. Miehet katselivat hämmästyneinä

toisiinsa otaksuen suosikkinsa tulleen hulluksi, sillä he eivät olleet
milloinkaan kuulleet hänen puhuvan näin.

»Konna on ilkeä sana, nuori mies», sanoi vanha Vas Berczi

uhkaavasti lähestyessään Andrásta.

»Niin onkin, mies, mutta ei puoleksikaan niin ilkeä kuin tuo synkkä
ja murhaava teko, jonka teidän rikolliset kätenne ovat panneet
toimeen tänä iltana. Peräytykää heti»! lisäsi hän, kun pari
talonpoikaa lähimmästä ryhmästä aikoi lähestyä häntä. »Kiellän teitä
puhumasta minulle, lähestymästä minua ja laskemasta kättänne
Csillagin lautasille, sillä teidän saastainen kosketuksenne voi sen
tappaa».

»Hän on tullut hulluksi», kuiskailivat miehet toisilleen. »Mitä hän

mahtanee tarkoittaakaan»? kysyi joku sitten, mutta kaikki peräytyivät
eikä kukaan uskaltanut puhua hänelle sanaakaan. Muutamat
katselivat pelästyneinä ruskeita kouriaan, joiden kosketus Andráksen
sanojen mukaan oli saastainen ja tappava.

»András!» kuului isä Ambrosiuksen rukoileva ääni pimeästä,

»sinähän voit ennen vaikuttaa heihin. Puhu nyt heille, poikani, ja