Algorithms and Practice Zhu

Visit to download the full and correct content document:

https://ebookmass.com/product/algorithms-and-practice-zhu/
Machine Reading
Comprehension

Algorithms and Practice

Chenguang Zhu
Microsoft Corporation, Redmond, WA, United States
Table of Contents

Cover image

Title page
g

Copyright

About the author

Foreword by Xuedong Huang

Foreword by Zide Du

Preface

Acknowledgment

Recommendation
Part I: Foundation

Chapter 1. Introduction to machine reading comprehension

 Abstract

1.1 The machine reading comprehension task

1.2 Natural language processing

1.3 Deep learning

1.4 Evaluation of machine reading comprehension

1.5 Machine reading comprehension datasets

1.6 How to make an machine reading comprehension dataset

1.7 Summary

References

Chapter 2. The basics of natural language processing

Abstract

2.1 Tokenization

2.2 The cornerstone of natural language processing: word

vectors

2.3 Linguistic tagging

2.4 Language model

2.5 Summary

Reference

Chapter 3. Deep learning in natural language processing

 Abstract

3.1 From word vector to text vector

3.2 Answer multiple-choice questions: natural language

understanding

3.3 Write an article: natural language generation

3.4 Keep focused: attention mechanism

3.5 Summary
Part II: Architecture

Chapter 4. Architecture of machine reading comprehension models

Abstract

4.1 General architecture of machine reading comprehension

models

4.2 Encoding layer

4.3 Interaction layer

4.4 Output layer

4.5 Summary

References

Chapter 5. Common machine reading comprehension models

Abstract

5.1 Bidirectional attention flow model

 5.2 R-NET

5.3 FusionNet

5.4 Essential-term-aware retriever–reader

5.5 Summary

References

Chapter 6. Pretrained language models

Abstract

6.1 Pretrained models and transfer learning

6.2 Translation-based pretrained language model: CoVe

6.3 Pretrained language model ELMo

6.4 The generative pretraining language model: generative pre-

training (GPT)

6.5 The phenomenal pretrained language model: BERT

6.6 Summary

References
Part III: Application

Chapter 7. Code analysis of the SDNet model

Abstract

7.1 Multiturn conversational machine reading comprehension

model: SDNet
 7.2 Introduction to code

7.3 Preprocessing

7.4 Training

7.5 Batch generator

7.6 SDNet model

7.7 Summary

Reference

Chapter 8. Applications and future of machine reading

comprehension

Abstract

8.1 Intelligent customer service

8.2 Search engine

8.3 Health care

8.4 Laws

8.5 Finance

8.6 Education

8.7 The future of machine reading comprehension

8.8 Summary

References
Appendix A. Machine learning basics

A.1 Types of machine learning

A.2 Model and parameters

A.3 Generalization and overfitting

Appendix B. Deep learning basics

B.1 Neural network

B.2 Common types of neural network in deep learning

B.3 The deep learning framework PyTorch

Index
Copyright
Elsevier
Radarweg 29, PO Box 211, 1000 AE Amsterdam, Netherlands
The Boulevard, Langford Lane, Kidlington, Oxford OX5 1GB, United
Kingdom
50 Hampshire Street, 5th Floor, Cambridge, MA 02139, United States

Copyright © 2021 Beijing Huazhang Graphics & Information Co.,

Ltd/China Machine Press. Published by Elsevier Inc. All rights
reserved.

No part of this publication may be reproduced or transmitted in any

form or by any means, electronic or mechanical, including
photocopying, recording, or any information storage and retrieval
system, without permission in writing from the publisher. Details on
how to seek permission, further information about the Publisher’s
permissions policies and our arrangements with organizations such
as the Copyright Clearance Center and the Copyright Licensing
Agency, can be found at our website:
www.elsevier.com/permissions.

This book and the individual contributions contained in it are

protected under copyright by the Publisher (other than as may be
noted herein).

Notices
Knowledge and best practice in this field are constantly changing.
As new research and experience broaden our understanding,
changes in research methods, professional practices, or medical
treatment may become necessary.

Practitioners and researchers must always rely on their own

experience and knowledge in evaluating and using any
information, methods, compounds, or experiments described
herein. In using such information or methods they should be
mindful of their own safety and the safety of others, including
parties for whom they have a professional responsibility.

To the fullest extent of the law, neither the Publisher nor the
authors, contributors, or editors, assume any liability for any injury
and/or damage to persons or property as a matter of products
liability, negligence or otherwise, or from any use or operation of
any methods, products, instructions, or ideas contained in the
material herein.

British Library Cataloguing-in-Publication Data

A catalogue record for this book is available from the British Library

Library of Congress Cataloging-in-Publication Data

A catalog record for this book is available from the Library of
Congress

ISBN: 978-0-323-90118-5

For Information on all Elsevier publications visit our website at

https://www.elsevier.com/books-and-journals

Publisher: Glyn Jones

Editorial Project Manager: Naomi Robertson
Production Project Manager: Punithavathy Govindaradjane
Cover Designer: Mark Rogers

Typeset by MPS Limited, Chennai, India

About the author
Dr. Chenguang Zhu is a Principal Research Manager in the
Microsoft Corporation. Dr. Zhu obtained his PhD in Computer
Science from Stanford University, United States. He is leading efforts
in the research and productization of natural language processing in
Azure Cognitive AI. He is proficient in artificial intelligence, deep
learning, and natural language processing, specializing in machine
reading comprehension, text summarization, and dialogue
understanding. He has led teams to win the first place in the SQuAD
1.0 Machine Reading Comprehension Competition held by Stanford
University, and reach human parity in the CoQA Conversational
Reading Comprehension Competition. He has 40 papers published
in top AI and NLP conferences, such as ACL, EMNLP, NAACL, and
ICLR, with more than 1000 citations.
Foreword by Xuedong Huang
Xuedong Huang Dr. , CTO of Artificial Intelligence, Microsoft, Redmond, WA,
United States

There are two levels of intelligence. One is perceptual intelligence,

which enables the computer to see, hear, and touch. In these areas,
artificial intelligence has made many breakthroughs, such as speech
recognition, speech synthesis, and computer vision. A higher level is
cognitive intelligence, which requires computers to understand and
analyze concepts, relationships, and logic. At this level, artificial
intelligence is still in its infancy.
As an important medium for human communication and
information dissemination, language is at the core of human
intelligence. From the Turing Test in the 1950s to the deep learning
era today, the understanding and application of natural language
has always been a hot research topic. If AI is the crown, speech and
language technologies are the jewels on top of the crown. It is fair to
say that if computers can fully understand human language, we’ll
have achieved strong artificial intelligence.
In recent years, machine reading comprehension has become one
of the most popular and cutting-edge directions in natural language
processing research. It has significant scientific and practical values
to enable computer models to read articles, analyze semantics, and
answer questions like humans. Machine reading comprehension
technology can automate plenty of time-consuming and laborious
text analysis work and greatly improve the productivity of many
applications, ranging from intelligent customer service to search
engines, from automatic essay scoring to intelligent finance.
 With the development of deep learning technology, the research of
machine reading comprehension has made tremendous progress. In
some specific tasks, the answers of computer models are already
comparable to the human level. Some media reports have even
claimed that the computer is superior to humans in reading
comprehension. However, existing models are still far from a
genuine and thorough understanding of text. In many cases, these
models still rely on simple matching of words and phrases, rather
than on a thorough understanding of the syntactic structure and
semantics.
In general, there are three key factors to the success of an artificial
intelligence system: platform, data, and algorithm. As the computing
power and magnitude of data continue to soar, the exploration and
improvement of algorithms have become a hotly contested spot for
artificial intelligence research.
Currently there are very few books on the market which have a
complete introduction to machine reading comprehension. Dr.
Chenguang Zhu in our team has worked deeply in this direction for
many years and has led the team to achieve top places in a number
of international contests. The purpose of his book is to objectively
show the field of machine reading comprehension to readers. The
book includes a detailed introduction to the latest research results
and thoughts on the future directions of machine reading
comprehension. I hope this book will inspire readers to work
together to achieve human-level machine reading comprehension.
Foreword by Zide Du
Zide Du, Former Researcher at the Institute of Computing Technology, Chinese
Academy of Sciences, Beijing, China, Secretary General of the Chinese Computer
Federation, Beijing, China

Natural language processing aims to solve the problem of

understanding and generating natural language. Natural language is
the jewel in the crown of artificial intelligence. It is one of the most
important abilities of computers, but is also a challenging direction
to study. Every human language has its own grammar, but because
of the different styles of usage, coupled with factors such as dialects
and idioms, the resulting forms of language have a large variation.
These variations usually do not interfere much with the
communication between humans, but it is very difficult for
computers to understand. This is because the current von Neumann
computer architecture is good at handling information with clear
rules, but is less capable of handling constantly evolving forms of
information.
Over the years, researchers have proposed and developed many
methods, ranging from rule-based linguistic techniques to models
based on statistical machine learning. In recent years, researchers
have developed end-to-end deep learning frameworks for natural
language processing, including word embeddings, attention
mechanisms, encoder–decoder architecture, and the recent,
pretraining models. These techniques have greatly improved
models’ ability to understand text and brought new interesting ideas
to natural language processing.
Machine reading comprehension is one of the most popular and
cutting-edge research topics in natural language processing. Reading
is the basic means for people to obtain information. Without reading
there is no understanding, and without understanding one cannot
communicate. There are already many chatbots in the market, but
people often find them responding off the point. The reason is that
the current technology is a black box approach based on text
matching. So the chatbot does not really understand what people
mean. As we know, humans communicate with context, so that we
can easily understand what other people are talking about via
referencing. However, it is very difficult to make machines
understand the context. In order to solve these problems, researchers
have proposed many ways to improve models’ ability to understand
dialog and articles. Moreover, the release of many reading
comprehension datasets have played an important role in promoting
the development of technology.
In addition to its research values, machine reading comprehension
has many meaningful applications. For example, machine-generated
article summaries can save a lot of time of reading the full text, and
the QA system can accurately find answers to user questions from a
large number of documents. Machine reading comprehension is also
the basis for translation and dialog, which are of great value to
computer-assisted services.
Chenguang’s book systematically introduces the key technologies
and progress in this area as well as existing challenges. I believe that
readers will have a clear understanding of the research and
application of this field after reading this book.
During high school, Chenguang participated in the National
Olympiad in Informatics (NOI) organized by the China Computer
Federation (CCF), winning gold medals in the national competition.
He was also a candidate for the Chinese team for the International
Olympiad in Informatics. As I was the chairman of NOI, I got to
know him back then. He later went to Tsinghua University to study
computer science, got a PhD at Stanford University, and now works
at Microsoft on natural language processing. We rarely see each
other, but constantly keep in touch. I think he is a talented young
scholar with a rigorous and very sensible style. I am therefore very
happy to discuss various issues with him. He asked me to write the
 ppy
foreword for his new book and I am very glad to see his research
progress. I also want to express my congratulations to him.
Preface
Chenguang Zhu
Reading is an important means for humans to acquire knowledge
and understand the world. For thousands of years, language has
been the carrier of human civilization, containing a wealth of
information, experience, and wisdom. Language’s nature of high
concentration makes reading ability a vital intelligence. The famous
science fiction writer, Mr. Liu Cixin, described the efficiency of
human language communication in his novel The Rural Teacher:

You’re trying to tell us that a species that has no memory inheritance,

communicates with each other in sound waves at an incredible rate of 1
to 10 bits per second, can create a 5B-level civilization?! And this
civilization has evolved on its own without any cultivation from
external advanced civilization?!

It is estimated that the average reading speed of humans is about

two to three times the speed of speech. Thus, under a rough
estimate, even if a person reads for 8 hours a day for 50 years, he or
she can only get about 1.5 GB of information out of reading.
However, human civilization has far exceeded this magnitude.
Therefore reading is a complex process of abstracting text into
concepts, ideas, and derived knowledge through understanding.
In today’s wave of artificial intelligence, it is very important to
enable the computer learn to read. On the one hand, reading ability
lies at the core of human intelligence, which is indispensable in the
ultimate form of artificial intelligence. On the other hand, with the
explosion of text data, computer models can automate the process of
text understanding, save a lot of cost and time, and have a wide
range of applications in many industries.
Thus in recent years machine reading comprehension (MRC) has
been one of the most cutting-edge research topics in natural
language processing. The goal of the study is to teach computers to
read articles and answer related questions like humans. Lots of AI
technologies have been applied to this field, and there have emerged
many MRC tasks. I was fortunate enough to be among the first
group of researchers in this field, designing and implementing
several models to win the first place in the SQuAD competition
hosted by Stanford University, and surpass human level
performance for the first time in the conversational MRC
competition CoQA.
However, as computer models outperform humans on more
datasets, many media reports use headlines like Computer has beaten
humans in reading, which contributes to the so-called claim that AI
has replaced humans. As a researcher in this area, I deeply feel that
computers are far from humans’ ability of reading and
understanding. Although current reading comprehension models
have achieved huge progress compared with a decade ago, they are
above the human level only in specific datasets under various
constraints. Studies have shown that the performance of these
models will significantly drop when a confusing sentence is
appended to the article, while humans find it very easy to judge.
In contrast to the boom of machine reading comprehension
research, there are so far no books on the market in this field. Most
progress is published in the form of academic papers, and little
information can be found about the application of MRC in industry.
Therefore the purpose of this book is to objectively show the status
quo of machine reading comprehension research. Starting from the
basic modules, the architecture of models, and to cutting-edge
algorithms, the book details the design and implementation of
machine reading comprehension models. There are numerous code
examples in Python and PyTorch by the author, showcasing the
model building process, which has a high practical value. All the
code is available at https://github.com/zcgzcgzcg1/MRC_book_en. In
 p g g g g
addition, the book introduces the landing of machine reading
comprehension technology in various industrial applications, such
as intelligent customer service and search engines, and points out
the challenges and future directions of MRC research.
Although currently machines are still inferior to humans in terms
of reading ability, we can leverage the high speed and large storage
of computers to overtake humans. As said in the ancient Chinese
proverb, When one learns 300 poems of the Tang Dynasty by heart, he is
sure to be able to write poetry. Nowadays, computers can read a million
poems in a split second. So there is every reason to expect a
breakthrough in machine reading comprehension. For example, the
BERT model combines the merits of massive data and large models
to make breakthroughs in many areas of natural language
processing including machine reading comprehension. I hope that
this book can inspire readers to make computers achieve and exceed
the reading ability of humans in the near future.
The book is divided into three parts, with a total of eight chapters.
The first part is Foundation (Chapters 1–3), which introduces the
basics of machine reading comprehension and key technologies.
These include the definition of the MRC task, natural language
processing techniques used in MRC models, and related deep
learning network modules, such as how to represent articles and
questions in computers, how to answer multiple-choice questions,
and how to generate freestyle answers.
The second part is Architecture (Chapters 4–6), which introduces
the basic model architecture and popular models for machine
reading comprehension. It also analyzes the state-of-the-art
pretrained models, for example, GPT and BERT, that have had a
revolutionary impact on machine reading comprehension research.
The third part is Application (Chapter 7: Code Analysis of SDNet
Model and Chapter 8: Applications and Future of Machine Reading
Comprehension), including the code analysis of the SDNet model
which won first place in the CoQA MRC competition in 2018, the
process of landing machine reading comprehension technology in
various industrial applications, as well as challenges and future
directions of MRC research.
 The errata information of this book is available in the code link
above. If you have any comments, please contact me at
zcg.stanford@gmail.com. I look forward to receiving feedback and
communicating with dear readers.

Acknowledgment
Many thanks to Dr. Xuedong Huang and Mr. Nanshan Zeng from
Microsoft Cognitive Services for their guidance and help.
Many thanks to Mr. Zide Du, Secretary-General of the China
Computer Federation, for his long-time encouragement and support.
Thanks to Prof. Maosong Sun of Tsinghua University, Prof. Jiajun
Wu of Stanford University, Prof. Meng Jiang of the University of
Notre Dame, and Principal Scientist Quoc V. Le of Google for
writing recommendations for this book.
Special thanks to my wife Mengyun and daughter. I sacrificed a
lot of family time in writing this book. Without their love and
support, I could not finish this book.
Thanks to my parents who helped to take care of my daughter to
support me to finish writing.
I would like to dedicate this book to my dearest family, as well as
to all my friends who love machine reading comprehension!
Another random document with
no related content on Scribd:
The Project Gutenberg eBook of Vastarannalla
This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States
and most other parts of the world at no cost and with almost no
restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
under the terms of the Project Gutenberg License included with this
ebook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
United States, you will have to check the laws of the country where
you are located before using this eBook.

Title: Vastarannalla

Author: Anni Kaste

Release date: August 31, 2023 [eBook #71534]

Language: Finnish

Original publication: Porvoo: Werner Söderström, 1908

Credits: Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen

*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK

VASTARANNALLA ***
VASTARANNALLA

Kirj.

Anni Kaste [Anni Kastegren]

Helsingissä, Vihtori Kosonen, 1908.

SISÄLLYS:

Niinkuin lapsi.
Mieroon.
Anna Martikainen.
Uusi oluttehdas.
Sysäys.
"Vellamonneidon paasi."
Sydänmaan rakkautta.
Miina.
Pettymyksiä.

Niinkuin lapsi.
I.

Vanhin tuuditteli nuorimman kehtoa ja keskimäinen askarteli lieden

luona. Hän oli kerännyt kuusenkäpyjä metsästä ja asetteli niitä nyt
kahteen riviin uuninpankolle. Ne olivat hänen lehmiänsä. —

"Seis hiljaa Mansikki… maitokiulu kaatuu! Totteletkos siinä!"

Suuri kellanruskea käpy, joka näytti vasta puusta pudonneelta,

vierähti kerta kerralta siltä paikalta, johon tyttönen sitä asetteli, sillä
siinä kohden oli pankon harmaa kivi epätasainen.

"Se se on mestari tuo Mansikki…"

Tyttö, joka oli sijoittanut jokaisen kävyn yhtäpitkän välimatkan

päähän toisestaan, täytyi Mansikin kohdalla tehdä poikkeuksen,
jättämällä siihen suuremman aukon — sitten vasta oli maitokiulu
turvassa.

"Se kun on niin vihainenkin, mokoma, ettei sitä uskalla panna

toisten lähellekään…"

"Tokkos tuo nyt niin vihainenkaan, — vaan kun navettasi lattia on

siltä kohden kuopallaan", virkkoi vanhin.

"Kuopallaanhan se on Punakorvankin kohdalla, — vaan eipäs se

keiku!"

Punakorva oli vanha hataroitunut käpy, jota törröttävät suomut

estivät vierimästä.

"No niin. Nyt on lehmät lypsetty, herran kiitos, ja kun saan maidon
siilatuksi, menen kirkkoon."
 "Joudu sitten! Kellot jo soivat…" vanhin napautteli sukkapuikolla
ruostunutta läkkituoppia, jossa kasvoi kukkiva verenpisara ikkunalla.

"Soikoot… pappi on vasta paitasillaan."

Suuri, viheriäinen kirstu, joka oli asetettu tuvan kunniapaikalle

peräikkunan alle, oli kirkko.

Sen päälle kapusi tyttö, otti almanakan ikkunalta ja käänteli sen

lehtiä etsien.

Tammikuun, helmikuun, maaliskuun ja huhtikuun ohitse hän

hyppäsi, mutta toukokuun kohdalle nosti kirjan koholle silmiensä
eteen ja alkoi laulaa:

Saan mä uuden koltin taas

Herran sanan jälkeen vaan — —

"Mitäs sitten laulan? No sano Milja —"

"En minä sinun virsiäsi ulkoa osaa."

"Ole sitten osaamatta."

Tii tii tikan poika

Teki tielle nauriin —
Tuli tuhma talonpoika
Söi sen tikan nauriin —

"Elä hoilota niin kovalla äänellä Selma, poika herää. Eikä

kirkossakaan kukaan noin kovasti laula."

"Kirkossahan minä nyt laulan — hupsu!"

 "Ei, muttapa oikeassa kirkossa…"

"No lauloipas Pitkos-Mattikin, kuulinhan minä silloin kun olin äidin

kanssa siellä."

Väittely keskeytyi kun akkunan takaa kuului koputusta ja iloiset

silmät tirkistivät lasista sisään.

"Ai Aliina! Tule tänne", huudahti Milja kuroittuen niin lähelle ruutua
kuin vaan saattoi päästämättä kehtoa seisahtumaan. Äiti oli pellolle
lähtiessään käskenyt ahkerasti soudattamaan.

"Tulkaa rantaan leikkimään!" huusi Aliina.

"En minä ainakaan pääse kun täytyy heijata poikaa."

"Voi, voi… eikös se nuku ilman?"

"Eikä nuku — ja äiti toruu jos päästän havahtumaan."

Aliina pudottautui ikkunasta ja kiersi nurkatse ovelle. — Hän oli

talontytär, Oijalan kahdeksanvuotias perillinen, eikä hänen tarvinnut
istua sisariaan tuudittamassa.

"Se on ihan synti, kun äitisi kytkee sinut tuohon kokopäiväksi."

"Eihän se muuten pääsisi työhön."

"Eikä isä yksin jaksa meille kaikille leipää hankkia", täydensi

Selma, aikuisilta kuulemansa tiedon mukaan.

"Vaikka ennen minä olisin toisinaan syömättäkin, jos vaan pääsisin

toisten lasten kanssa ulos leikkimään", huokasi Milja.
 "Anna tuon nyt herätä, viedään se sitten pihamaalle ja ollaan
piilosilla. Viljamaan lapsetkin tulevat."

"Voi voi… se kun on herättyään aina niin kiukkuinen, ettei

kuitenkaan sylistä lähtisi."

"Käydään sitten vuorotellen heijaamassa", ehdotti Aliina. Hän oli

hyväsydäminen ja osanottavainen ja erittäinkin Rajalan Miljaa
kohtaan ystävällinen. Jo siitäkin syystä että Milja oli enemmän kuin
kukaan muu kylän lapsista sidottu tuon köyhien lapsimaailman
"kiusankappaleen" kehdon ääreen. Oli muutenkin Milja hänestä
parhain, sopusointuisin leikkitoveri mitä löytyä voi. Toisien kanssa tuli
joskus riitakin, mutta Miljan kanssa säilyi sopu kuin itsestään.

"Jo tulee Hilma ja Liisa portissa — menkää nyt!" kehoitti Milja, eikä
siinä kahta kehoitusta tarvittu. Pankolle unohtuivat Selman
lehmätkin, unohtui kirkko ja virren veisuu. — Ulkona oli toki
tuhatkertaa hauskempaa, lämpöisten päivän säteiden syleilyssä,
vaikkei aina yksinään, kun Milja Hemmiä tuuditteli, halunnut
sielläkään leikitellä. Ja olihan se tupakin niin tuttu ja rakas…

Milja siirteli varovaisesti kehtoa, voidakseen paremmin katsella

ikkunasta pihamaalle. Sinne oli jo keräytynyt suuri lauma meluavia
lapsia, jotka kiistelivät siitä ruvetaanko hippasille vaiko karttupiilosille.

"Lyödään arpaa!"

"No!" —

Hilma otti kiven maasta, kätki sen selkänsä takana käteensä ja

arvuutti:

"Tyhjä käsi on karttupiilo… kivikäsi hippanen. Arvaa Aliina!" —

 Aliina otti tyhjän käden.

"Kukas lukee?"

"Minä! Minä!"

"Ette, — annetaan Aliinan lukea."

Ja Aliina luki, vuoronperään sormellaan osoittaen jokaista piirissä

seisojaa:

"Annun — tannun — talle — roinen, — puolen — markan — pulle

— roinen, — lypsi — lehmät, — taittoi — sarvet — kantoi — kivet —
kalli — olle, — siinä — poltti, — pois!" —

Viljamaan Hilma jäi "silmää pitämään."

Aliina pistäikse Miljan luokse tupaan ja kyyristyi kehdon taakse

piiloon.

"Jos tulee, niin sano ettei täällä ole ketään."

"Sanon, sanon…"

Tupaan se Hilma ensimäiseksi kurkistikin.

"Päivää! Tulikos kukaan tänne?"

"Ei tullut… Päivää, päivää, — tuonne meni joku halkopinon

taakse."

Halkopino oli pihan toisella puolen ja Hilman sinne juostessa ehti

Aliina lyödä "nimensä kirjaan."
 "Sukkelaan! Eläkä sano missä olit."

Hilma epäili Aliinan kuitenkin olleen tuvassa ja pui nyrkkiä Miljalle

ikkunan takaa.

"Mitäs siinä nyt… en minä ollut kun porstuassa, nelikon takana."

"Elä —"

"Niin, niin."

Hilma on äkäinen, eikä huomaakaan ennenkuin koko joukko

kirkaisee: oma nimi kirjassa! — ja kaikkien kädet tapailevat yht'aikaa
kartun vartta.

"Selma on vielä poissa."

Mutta Selma on liian pieni silmänpitäjäksi ja vaikka Hilma saakin

hänen nimensä kirjaan, täytyy hänen olla vielä toisenkin kerran
etsijänä. Sillä kerralla löytää hän Aliinan ensimäiseksi.

Kun Aliinan silmänpitovuoro oli ohitse, meni hän tupaan ja vapautti

Miljan toimestaan, jääden itse Hemmin kehtoa heiluttamaan.

Vilkkaasti tähysteli hän huonetta, sen mustuneita seiniä; suurta

uunia ja pieniä ikkunoita.

Uunin reunalla oli rivissä suolakopsa, tulitikkulaatikko ja

tupakanhakkuulauta. Keisarinviheriää oli kylvetty palomuurin
aukkoon ja läheisiin seinänrakoihin. Lähellä liettä, seinällä, oli pieni,
maalaamaton astia hylly, sen alla nauloissaan lakkinen saippuasäiliö
ja nauhasta ripustettu vati.
 Aliinalla oli kotonaan, isän ja äidin kamarissa, oikea pesukaappi,
jossa oli porsliiniset pesuastiat ja saippua kuppi, seinällä sen
yläpuolella pyyheliinat kirjaellun vohvelipeitteen alla, johon oli
ommeltu sanat: Puhtaus on kodin kaunistus.

Aliinan isä oli kunnallislautakunnan esimies ja hänen luonaan kävi

paljon asiamiehiä. Ne olivat kaikki hyvin huomaavaisia isää kohtaan
ja Aliinalla oli ollut jo varhain sellainen luulo että isä mahtoi olla hyvin
tärkeä henkilö kodin ulkopuolellakin.

Isän isäkin oli ollut samanlainen kunnan luottamusmies ja kulkenut

kaikkien uudistuspuuhien eturivissä. Hänellä aikanaan oli ollut kylän
ensimäinen kattolamppukin ja Pitkos-Matti kertoi vaarin kerran
humalapäissään lausuneen:

"Virkani puolesta minä lamppua katossani poltan."

Nyt oli jokaisessa mökissäkin kattolamppu, missä suurempi, missä

pienempi ja sellaisia pieniä lasittomia savu tuikkuja, käytettiin vaan
saunoissa ja navettalyhdyissä, joita ennen talikynttilöiden kera
talollistenkin pöydillä poltettiin.

Aliina oli kerran löytänyt romujen seasta vinniltä saksen muotoisen

esineen, jonka terässä oli ollut soma nelinurkkainen laatikko. Äiti
sanoi sitä kynttiläsakseksi ja selitti sen olleen aikoinaan äärettömän
tärkeän kapineen. Nyt oli se ja monta muutakin entisen ajan tärkeätä
tekijää romukopassa, unohtuneita, tuntemattomia nousevalle
polvelle.

Aliina oli ajatellut montakertaa minkälaista mahtoi olla siihen

aikaan kun talikynttilöitä poltettiin, noita kituvia, rätiseviä
talikynttilöitä, joita täytyi "niistää", niinkuin huolimattomien lasten
neniä — —

"Mitä ne köyhät silloin polttivat?"

"Takkavalkeaa ja päreitä."

"Rajalan Juho sanoo että puut ovat niin kalliita nykyisin… Eikös ne
silloin olleet?"

"Siihen aikaan oli vielä paljon suuria, koskemattomia metsiä ja

köyhät saivat puita hakemisen vaivalla."

"Miksei niillä ole itsellään?"

"Silloin ne eivät olisikaan köyhiä."

"Miksi sitten pitää olla köyhiä?"

"Elä kysele sellaisia… Jumala on niin asettanut."

"Jumalako —?"

Aliina vaipuu jälleen mietteisiinsä. Hänestä tuntuu koko asia niin

käsittämättömältä. — Jos Jumala kerran oli hyvä ja oikeamielinen,
niin miksi hän sitten teki toiset ihmiset köyhiksi ja onnettomiksi, ei
antanut heille puita, eikä ruokaa…

Ei! Hän muistaa äidin monta kertaa postillasta lukeneen että

Jumala pitää yhtähyvän huolen kaikista luoduistaan!

"Äiti, minä en usko sitä."

"Mitä sitten?"
 "Että Jumala on tehnyt toiset ihmiset köyhiksi. — Hyi kuinka paha
hän silloin olisi!"

"Tyttö, — oletkos siinä!" tiuskasi äiti ja Aliina keksi hänen

katseessaan jotakin pelonalaista, likipitäin sellaista, kun ukkosen-
aralla ihmisellä, joka jumalanilmalla näkee toisen seisovan
avonaisessa akkunassa.

"Kuinka sinä saatat puhua sellaista… kun on aina opetettu

kunnioittamaan korkeinta —"

Tyttönen vaikeni jälleen, tukahutti uteliaisuutensa ja loittoni äidin

läheisyydestä. Hän hiipi hiljaa ulos seinänvierelle päivänpaisteeseen
ja mietti siinä, sametin hienoa ruohonnukkaa silitellen, mitenkä hän
olisi voinut loukata Jumalaa sanomalla ettei uskonut hänen luoneen
köyhiä —? Köyhien olemassaolo, niiden surullinen elämä oli ilmeistä
pahaa ja se, joka on sen matkaansaattanut, on varmasti itse paha…

Mutta hänhän ei voinut uskoa mitään sellaista Jumalasta, — juuri

siksi kun hänelle oli opetettu että hän on hyvä, kaikille yhtä hyvä!

Äiti oli varmaan jotenkin erehtynyt…

Usean päivän miettimisen jälkeen päätti Aliina kysyä isältä.

Se oli vaikea tehtävä, äidin kanssa olleen keskustelun jälkeen,

sillä silloin oli Aliina tullut huomaamaan kuinka puoleton lapsi on
kysymyksineen aikuisten edessä. Käännetään noin vaan parhain
ajatus mitä pahimmaksi ja sanotaan sitten: ole vaiti! — Hän oli
vahingosta viisastunut ja sukelsi nyt esiin kautta rantain…

"Kuulkaahan isä —"

 "No?"

"Saanko minä suureksi tultuani tämän talon omakseni, — sitten,

kun isä ja äiti ovat kuolleet?"

"Saatpa tietenkin."

"Jako Rajalan lapset saavat Rajalan?"

"No saavat kai, elleivät sorru siitä jo ennemmin pois."

"Mitenkä ne…?"

"Jos niiltä nyt esimerkiksi isä kuolisi, eikä äiti pienine lapsineen
jaksaisi suorittaa veropäiviä."

"Kelle suorittaa?"

"Kolun isännälle tietenkin. Hänen maallaan on Rajalaisten mökki

ja siitä hyvästä, että saavat asua siinä, suorittavat sovitun
työpäivämäärän joka vuosi Kolulle." —

"Hm… Jos nyt Rajalan Juho kuolisi ja Kolun isäntä ajaisi Eevan ja
lapset pois Rajalasta, niin mihinkäs ne sitten menisivät?" —

"Herra ties… Ehkä ottaisi joku hyvä ihminen kattonsa alle, taikka
voisivat joutua mieroonkin."

"Mieroonkin!"

Aliinan sydämessä jysähti niin kummasti, että oli vähällä

keiskahtaa penkiltä permannolle.

"Silloinhan ne tulisivat yhä köyhemmiksi…"

 "Yhä. —"

"Mutta se olisi Kolun isännän syy — ja — ja eikös Jumala rankaise

sellaisesta?"

"Niin, kukapa sen nyt niin tarkoin tietää…" arveli isä ja tähysteli
huvitetun näköisenä tyttöänsä.

"Ei kukaan tarvitse ketään ilmaiseksi elättää."

"Elättääkö, isä —? Mutta hehän vain asuisivat hänen maallaan —

ja itse elättäisivät itsensä työllänsä."

"No olisihan tuo niinkin, — mutta…"

"Eikähän se Kolun isäntä ollenkaan tarvitse sitä pientä

maakaistaletta jossa Rajala on, — eihän, isä, — onhan hänellä
itsellänsä maata kylliksi ilman sitäkin. En minä vaan ketään ajaisi
pois!" —

"Sinä olet vielä lapsi ja lapsella on lapsen mieli, — ei se kaikkea

ymmärrä", sanoi isä vakavasti.

Aliina ei väittänyt vastaan, mutta mielessään hän oli varma siitä,

että ymmärsi tuon asian aivan täydelleen. Ja se selvitti hänelle
enemmänkin.

Kun hän oli vähän aikaa miettinyt asiata, hypähti hän iloisena ylös.
Nyt, nyt hän sen tiesikin! Nyt hän uskalsi jälleen olla varma siitä, että
Jumala ei ollut luonut köyhiä. Ei ollut! Ei ollut! —

Ihmiset, toiset ihmiset niitä tekivät…

Se oli varma se —
 Ja Aliina tunsi että jos hän ei olisi päässyt tästä asiasta selville, ei
hän olisi voinut hyvällä mielellä kuunnella äidin saarnan-lukua
sunnuntaina, kun siinä kuitenkin taas puhutaan Jumalan
hyvyydestä…

Häntä vaan ihmetytti kun ei aikaihmiset noin yksinkertaista asiata

käsittäneet. Ei äiti eikä isäkään.

*****

Muutamana pimeänä syysiltana istui Aliina Miljan vieressä Rajalan

tuvan penkillä ja kertoili hänelle kuinka hän suureksi tultuaan
rakentaa Rajalaisille kauniin asunnon oman talonsa maalle. Ja siellä
saavat he aina rauhassa asua, — saavat sen ihan omakseen.

"Herra siunaa tuota lasta, kuinka hyviä ajatuksia sillä on!" päivitteli
Eeva kuultuaan tyttösten tarinoita. Hän oli hetkiseksi seisattanut
rukkinsakin paremmin kuullakseen.

"Pyh — sitävartenhan ne ovat piru ja kapitalismi maailmassa, että

nyhtävät hyvät ajatukset ihmisten sydämistä."

Aliina katsahti pyörein, säikähtynein silmin Juhoa, joka veisteli

jotakin siinä lieden äärellä.

"Mikä kapi — kapi… mikä se semmoinen on?" kysyi hän.

"Sen sinäkin lapsirukka aikoinasi tarkoin tiedät", huokasi Juho.

Hän viskasi kirveen kolisten sängyn alle ja kuivasi paidan hihalla
hikeä otsaltaan.

"Mitäs puhut lapselle sellaisia…"

 "Minä tahtoisin jo nytkin tietää mikä se on?" kärtti Aliina.

"Turhia se Juho vaan höpisee… kyllä ne hyvät ajatukset Aliinan

mielessä säilyvät."

Kun Aliina sinä iltana juoksi Rajalasta kotiinsa, oli hän kumman
kauhun vallassa. Monta kertaa ennenkin oli hän hipaissut tämän
lyhyen tien, päivällä jos pimeälläkin, mitään milloinkaan pelkäämättä.
Mutta nyt oli tuo Juhon salainen, selittämättä jäänyt sana nostanut
hänen mieleensä outoja kuvitteluja, jotka väikähtelivät niinkuin
yölepakot pimeässä ja olivat erottuvinaan äärimmäisellä
mustuudellaan yönkin pimeydestä.

Sen toisen "hyvien ajatusten nyhtäjän" Aliina kyllä tiesi, olihan siitä
niin monta kertaa kuullut puhuttavan, mutta mikä mahtoi tuo toinen
olla — tuo kapi — kapi — mitenkä se nyt olikaan. — Sellaista
nimitystä ei hän muistanut ennen kuulleensa.

Mutta jotain hirmuista se mahtoi olla ja peloittamaan se pani, jopa

niin kovasti, että tuskin uskalsi eteenpäin astua…

Huh! — tuoltahan se nyt varmaankin tuli vastaan suurena,

armottomana möhkäleenä ja puhisi kammottavasti tullessaan — —
—

Aliina painautui tielle kyykkysilleen… nyt ei ollut enään mitään

pelastusta, — nyt se viepi koko sydämenkin ajatuksineen, päivineen
—!—

Mutta kun ei mitään erikoisempaa tapahtunut kohousi tyttösen

rohkeus jälleen ja hän oivalsi tuon hirviön kotinsa navettaladoksi.
Sehän se oli, — hupsu! Ja sen pitkien räystäitten allahan tuuli aina
niin kummasti suhisi. — Sitten uskalsi hän astua eteenpäin jälleen,
tosin hiljaa hiipien, tarkasti kuunnellen, siksi kun oli päässyt ladon
ohitse ja ehtinyt kaivon luokse pihaportille.

Silloin ei hätää enään.

Aliina oli aivan varma siitä ettei tuo uusi hirviö uskaltanut isoisiin
paikkoihin tulla — — ei ainakaan heille, kunnallislautakunnan
esimiehen taloon…

Seuraavana yönä näki hän ihmeellisen unen:

Hän kulkee jälleen Rajalasta kotiinsa ja pelkää, pelkää niin että

vapisee. Hänelle on Rajalan Juho sanonut että kapitalismi nielee
hänet aivan varmaan, että hän on jo kätkyestä asti sille kuulunut. —
Silloin tulevat ne molemmat nielijät käsikädessä häntä vastaan tiellä.
Hän ei tosin näe heitä, mutta tietää, tietää varmasti että ne ovat
aivan lähellä. Silloin huutaa hän hyviä enkeleitä avuksensa, huutaa
niin että ilmojen ääret raikuvat, eikä hellitä ennenkuin ihana,
valkopukuinen enkeli suhahtaa kaukaisimman tähtiryhmän
niemekkeeltä hänen vierellensä.

"Mitä sinä, Oijalan pikku Aliina, niin kovasti huudat? Kuka uskaltaa
tehdä pahaa Jumalan pienelle metsätähdelle?" kysyy enkeli. Ja
Aliina painuu turvallisen lähelle loistavata valkoviittaa, kuiskaten
kauhuissaan:

"Nuo, — piru ja kapitalismi…"

"Eivät ne sinulle mitään voi, — elä pelkää."

"Voivat ne… ne ryöstävät hyvät ajatukset sydämestäni!" —

 "Lapseni, jos vaan itse et hylkää hyviä ajatuksia, eivät nuokaan voi
niitä viedä."

"Jos ne väkisin…"

"Juurruta hyvyys sydämeesi, niin ettei se millään irroitu sieltä."

"Mutta jos ne silloin vievät sydämenkin…"

Silloin hymähtää enkeli herttaisesti ja kirkkaus kasvoillaan

hulvahtaa kaksinkertaiseksi.

"Lapsi, lapsi, silloin ei hätää olisikaan", sanoo hän. "Sillä katsos,

jos nuo pimeät henget kulkisivat lapsen hyvä sydän matkassaan,
silloin muuttuisivat ne itsekin hyviksi — silloin ei niitä olisi
olemassakaan."

"Silloin lapsen mieli, sydän hallitseisi maailmaa", kuuluu enkelin

ääni vielä avaruudesta, kun hän jälleen liitää takaisin tähtiryhmien
kultaparvekkeille.

*****

Aliina ei kotonaan kertonut untansa kenellekään, mutta Rajalassa

hän sen kertoi, kertoi hohtavin katsein, varmasti hymyillen ja koko
ajan tarkasti Juhoa katsellen — että saitkos nyt! —

"Tohtii olla… tohtii olla Aliinan asiat sillä tavalla", naurahti

Juho. "Mutta monta on lasta, jos sydäntäkin sille tielle huvennut."

"Älkää siinä nyt taas narratko…"

"Enhän minä mitä narraa…"

II.

Harvinaisen pitkä ruumissaatto ajoi verkalleen kirkonkylän lävitse

hautausmaalle, hevonen hevosen perässä hiljaisessa astunnassa —
melkein loppumattomiin. Tien risteyksessä katselevat naiset laskivat
niitä olevan joukon toista sataa.

Isoisesti isoisia viedään — hautaankin. Ja tämä saattue seurasi

Oijalan isäntää, kunnan luottamusmiestä, hänen viimeisellä
matkallaan. —

Ennen vanhaan oli siinä pitäjässä ollut sellainen tapa, että

kuolleita hautaan vietäessä oli joka kylän kohdalla laulettu virren
värsy, sitä varten oli saattueen etupäähän aina varattu kaksi
laulutaitoista miestä. Myöhemmin oli se tapa vähitellen haihtunut ja
nykyisin kuului se jo vanhojen muistojen joukkoon. Joku "vanhan
kansan" ihminen siitä vain kertoili ja kiitteli sen seikan aikoinaan
aiheuttamaa juhlallisuutta.

"Niin niitä vainajiakin ennen kunnioitettiin nyt kuletetaan kylien läpi

äänetönnä kuin pahantekijöitä! Tokko noille kohta enää kellojakaan
soitetaan —"

"Se taitaisi olla suuri vahinko muorin mielestä!" —

Olisi se ollut.

Muori-ihmiset, jotka olivat elämänsä heilimöimis-ajan eläneet

yksinkertaisimmissa, vakaammissa ajoissa, halusivat tulla vanhojen,
rakkaiksi käyneiden tapojen mukaan mullatuksikin.

Vanhat eivät aina voi ymmärtää, kuinka nuoret niin helposti

eläytyvät kiinni uusiin oloihin…
 Kun hauta oli siunattu, luotu umpeen ja kukkasilla peitetty, hajautui
joukko hiljalleen sen ääreltä. Hevosten riimuvarret irroitettiin, astuttiin
paljon vähemmin juhlallisesti kärryihin, kuin äsken niistä alas ja
kohta pölisi maantienhieta kotiinpäin ajavan saattojoukon ympärillä.

Nuori, solakka nainen seisoi vielä yksinään haudalla, seisoi

ajatuksiinsa vaipuneena, tuskin huomaten muun joukon poistumista.
— Ei hän itkenyt, mutta kasvojen vakava, melkein jäykistynyt ilme
kertoi syvästä surusta, mielialasta, joka harmain tuntein kun
syksyinen usva, verhosi hänen koko olemuksensa. Puoleksi
tajuttomana kulkee hänen katseensa seppeleestä seppeleeseen,
kukasta, kukkaan, sillä aikaa kun ajatukset kiertävät jonkun tärkeän,
ratkaisemattoman asian ympärillä…

Aliina! Kaipaatko sinä isääsi, joka juuri kukkaisen kummun alle

peitettiin? Tuntuuko elämä sinusta tyhjältä, lohduttomalta ilman
häntä, jonka lemmikki olit aina — ja joka paremmin kuin kukaan,
lähimmän ympäristösi ihmisistä, ymmärsi sisintäsi?

Kaipaat, — voi kuinka syvästi sinä häntä kaipaatkin!

Mutta se kaipaus ei ole Aliinan surujen äärimmäinen rajamerkki.

Lämmin se on ollut, tuo kuoleman kautta vasta katkennut suhde,
ehkä lämpimin juuri viimeisinä aikoina, ja kirkkaana muistona
lieventää se katkettuaankin jälelle jääneen mielenkatkeruutta.

Ei, haikea huoli, joka nousi hänen sielustansa kuin usva yöstä,
koitui toisesta suhteesta, äskettäin alkaneesta, kauvas vastaisiin
elinpäiviin kantavasta — ja uhkaavasta.

Sen uhkaavan suhteen esivaiheet olivat tällaiset: Vuosi sitten oli

Oijalassa vietetty iloiset, mahtavat häät, — vihitty Kalle Kustaa
Uusitalo nuoren, herttaisen Aliinan ja vanhan, hyvinvoivan Oijalan
isännäksi. Vanhemmat ihmiset tiesivät Kalle Kustaalla olevan kaikki
suuren talon isännän edellytykset: työteliäisyyden, tarkkuuden ja
raittiuden, — nuoremmat luulivat hänen iloisessa luonteessaan
löytyvän oivalliset aviomiehen ominaisuudet. Kaiken sen kiitostulvan
tuulen huminassa, joka suhisi mitä erilaisimpien ihmisten suista
kihlausaikana Aliinalle, tuli hänkin melkein vakuutetuksi siitä, että
asia todellakin niin oli. Itse tunsi hän kyllä mielestänsä aivan liian
vähän Kalle Kustaansa, siihen sitovaan askeleeseen nähden, mikä
hänen kanssansa oli otettava, mutta kun isä, äiti ja koko suku
puhuivat liiton oivallisuuden puolesta, kiirehtien sen jouduttamista, —
ei hänellä ollut juuri aikaakaan valaisevien huomioiden tekemiseen.

Kun hän kerran otti asian puheeksi, sai hän leveän, ihmettelevän
naurunhohotuksen vastaansa.

"Johan nyt —! etteikö kaksi nuorta, rikasta ihmistä sovi yhteen…

Jo te tok' olette kuin luotu toisillenne!"

Ja niin oli sitten muutaman helteisen kesäpäivän viileytyvänä

iltana vedetty tekeillä olevan solmun silmukka kirkollisella
siunauksella umpeen.

Aivan heti, muutaman päivän kuluttua vihkiäisistä, nousi

ensimäinen erimielisyyden humaus nuoren parin välille.

Sairas mierolaisvaimo tuli kolmen lapsensa kanssa taloon ja anoi

syödäksensä padassa höyryävää keittoa.

"Jopa nyt jotakin!" ärähti Kalle Kustaa. "Ennen on toki tukettu

kerjäläisten suut leipäpalasilla, — nyt ne vaativat osansa talon
paraasta."
 Vaimo lyyhistyi kuin lyötynä istuimellensa ja lapset katsahtivat
peloissaan ankarata miestä.

Enin kuitenkin hämmästyi Aliina. Veri kohousi nopeasti hänen

poskillensa ja kysyvästi tuijottavin silmin mittaili hän hetkisen
miestänsä. Nähtävästi aikoi hän ensin jotakin sanoa hänelle, mutta
kääntyi sitten äitinsä puoleen, niinkuin ei mitään olisi tapahtunutkaan
ja sanoi:

"Panisinkohan tähän kivivatiin kaikille yhteisesti, — vaiko kahteen

eri astiaan mukavuuden vuoksi?"

"Mitenhän tuota nyt… kun on niin äkäinen tuo Kalle Kustaa",

suhahti äiti hiljaa.

Ripeästi nouti Aliina toisen pienemmän vadin hyllyltä täytti sen

keitolla ja vei vieraalle.

"Syökää toki, vieras kulta, — kyllä näytte olevan sen

tarpeessakin."

"Kost'jumala — Jumala kostakoon!"

Vaimo katsoi hymyillen Aliinan kirkkaisiin silmiin, otti vapisevin

käsin vadin vastaan, vaan vilkaisi salavihkaa Kalle Kustaata,
ennenkuin pisti lusikan suuhunsa.

"Lapset voivat paremmin syödä tässä matalan tuolin ympärillä.

Tulkaa tänne — noin… Osaatko sinä pikku Matti syödä jo itse?"

"Mikkohan sen nimi on —" sanoi toinen tytöistä.

 "No Mikot ja Matit ne miehiä ovat — sanotaan — Jussia on kaikki
metsätkin täynnä."

Lasten säikähdys hävisi vähitellen ja tuntien turvallisuutta

emännän lähettyvillä vilkaisivat hekin vähän väliä Kalle Kustaan
murjottavaa muotoa.

Aliina huomasi heidän silmissään tiedottoman vahingonilon

välähdyksen ja hän yhtyi siihen sisimmässänsä — —

"Syökää nyt, niin ettette tarvitse viikkokauteen ihmisten nurkissa

mankua", murisi nuori isäntä vihaisena kulkien lasten tuolin ohitse
ovesta ulos. Nämä liikahtivat säikähdyksestä ja Mikolta putosi
lusikka.

"Kalle, kuulehan… ne syövät nyt meidän hääateriaamme!" —

Kalle painoi vaan lujasti oven kiinni perässään.

"Milloinka täällä häät olivat?" kysyi vieras.

"Viikko sitten."

"Ja tuo oli sulhanen… ei siitä sitten ikinä hyvää tule", viimeiset
sanat lausui vaimo tuskin kuultavasti, mutta Aliina arvasi niiden
sisällön. —

Siitä se sitten kasvoi vähitellen pilven lonka, joka uhkasi

tummuudellaan nuorikkojen sovun aurinkoa. Kalle Kustaan mielestä
oli talolle ilmeinen vahinko, jos sen antimia noin vaan kevyesti
jaettiin, vaikkapa sitten vähemmissäkin osissa. Aliinasta oli taas tuo
uuden tulokkaan matkassa tullut käsitys kova ja harhauttava.
Repimättä juurineen pois sitä, mikä hänessä mielestänsä parhainta
oli, mikä koko elämälleen sen hienoimman tuoksun antoi, ei hän
voinut alistua tuohon "Uustalolaiseen" menettelytapaan. Ainahan
heillä oli köyhiä autettu, joskin hän itse runsaammalla kädellä kuin
muut, eikä vielä kukaan koskaan ollut talon häviötä pelännyt.

"Hän on kai kasvanut sellaisessa hengessä — mutta ehkäpä se

häviää", ajatteli Aliina, koettaen vasta vähemmän jyrkästi kun ensi
kerralla pujottautua miehensä vastakkaisen tahdon sivuitse.

Mutta se ei haihtunutkaan, pikemmin vahvistui.

Pilvi kasvoi ja musteni läheten.

Sama huoli kietousi Aliinan mieleen haudallakin seistessä

paisuttaen isän kaipuun kaksinkertaiseksi. Isä oli aina, milloin
välillisesti, milloin välittömästi seisonut hänen puolellaan — äidin
horjuessa sinne tänne. Tiesihän Aliina ettei äiti suinkaan pahaa
tarkoittanut, nähtävästi koetti hän säilyttää sopusointua, mutta
kuitenkin tuntui se vastenmieliseltä ja maksoi monta salaista
kyyneltä hänelle.

Nyt oli isä poissa. —

Hänen poissaoloaan oli Kalle Kustaa varmasti hyväkseen

käyttävä, se oli aivan luonnollista ja hänen luonteensa mukaista.

Hän oli nyt isäntä.

Aliina poistui verkalleen haudan luota. Kulkiessaan hiljaista,

suurten koivujen varjostamaa pääkäytävää, joka johti hautuumaan
portille, soi Aliinan korvissa lakkaamatta äskeisten multauskellojen
äänellä sana:
 Isäntä — isäntä — isäntä!

"Merkillistä viipymistä… joudu sieltä nyt jo!" kajahti Kalle Kustaan

ääni portilta. Äänetönnä nousi Aliina kärrille ja seisomiseen
kyllästynyt hevonen porhalsi huimaan juoksuun.

"Seisotkos noin surullisen hartaana sitten minunkin haudallani…"

virkkoi Kalle Kustaa kätketty ivan väre äänessä. Aliinasta oli se
katkerata pilaa ja hän vastasi lyhyesti:

"Sittenpähän nähdään."

Sitä seuraavana aikana muuttui iloinen Aliina yhä vakavammaksi

ja suletummaksi. Ihmiset arvelivat hänen niin kovasti surevan
isäänsä, he eivät tienneet mitään tuosta toisesta rinnakkaissurusta,
tai ne jotka siitä jotain tiesivätkin, eivät luulleet sellaisen asian ketään
niin voivan masentaa. Työn tulisimmassa rintamassa olevat ihmiset
joutavat vain aniharvoin kallistamaan korviansa hienotunteisuuden
syville sävelille…

Syyskesällä, pestuuajan lähetessä, uskoi Rajalan Eeva kauvan

kantamansa huolen Oijalan nuorelle emännälle. Hänen Selma-
tyttönsä oli kirkonkylän Ali-Piskolassa palveluksessa ja siitä talosta
oli aina pahat huhut kulkemassa. Koko pitäjä tiesi minkälaisia
juoppoja ja heittiöitä Piskolan pojat olivat. Milloin niistä kyläposti
mitäkin kertoi… Nuorelle tytölle niiden seura ei ainakaan turvallinen
ollut. —

"Jos emäntä tarvitsee köyristä palvelustyttöä, niin olisihan se

meidän Selma saatavissa. Viime pyhänä se kirkolla haastatti minua
ja pyysi kysymään saisiko palveluspaikkaa Oijalassa?" —
 "Kyllä kai tässä palvelijan vaihdos tulee… — Ja Selmahan on
ravakka tyttö."

"Onpa se saanut jo pienestä vieraan työssä kieputella…

nuorempana se lähti kotoa kun Milja."

"Mitenkäs Milja nyt jaksaakaan?"

"Hyvinhän se: taloonsa jääpi jo kahdeksanneksi vuodeksi."

"Siinä se on tyttö! — Muistuu vielä monasti mieleen lapsuusajan

leikit —"

Eevan vanhettuneille kasvoille lensi valoisa ilme ja hampaaton suu

hymyili lämpöisesti. "Te kun olitte aina niin sopusointuiset."

"Oltiin."

Aliinankin silmiin nousee kauvan kateissa ollut loiste.

"Onko Hemmi kirjoittanut?"

Se kysymys karsii osan Eevan iloisuudesta.

"Eipähän se kilometriherra välitä kirjoittaa…

"Vaan mikäpä sillä! Hyvin kai se toimeen tulee, jos vaan malttaa
pysyä erillään kapakoista." —

"Nehän ne ovat kaupunkilaiselämän ainaisena ansana."

"Niin, — herra varjelkoon."

 Hemmi oli heti rippikoulun käytyänsä lähtenyt Helsinkiin ja sinne
se oli jäänytkin. Ei häntä maantyö ollut koskaan huvittanut.

"Jo tuo uhkasi Selmakin lähteä Helsinkiin. Vielä sanoi

sunnuntainakin että jos ei Oijalaan oteta — niin lähtee."

"Voi voi sitä tyttöä! Kun saisi sanan että tulisi täällä käymään."

"Meneehän se minun mukanani. Vien huomena mustikoita

ruustinnalle. Se kun aina haluaa niitä Kiepinmäen suuria marjoja."

Eeva oli hyvillään asian lupaavasta luonteesta ja teki pois lähtöä.

"Vaan jos tuo isäntä mitä sanoo? Jos ei ole mieleinen…"

"Eipä se asia hänelle kuulu, — emäntä ne on aina ennenkin tässä

talossa ratkaissut."

Mutta eipä se sekään enää vanhaa latuaan juossut.

Kun Aliina samana iltana otti asian puheeksi, teki Kalle Kustaa heti
puolittaisen tenän.

"Minä tässä jo tuonnottaisin, kotitalolla käydessäni, kysäsin

Kumpulan
Maijaa. Eikä se tahtoisikaan kun kuusikymmentä markkaa."

"Sitäkö joka viime vuonna palveli Kolulla?"

"Sitä."

"Ei tule sitten mitään, hyvä mies. Sellaista vetelystä, joka kulkee
aina naama noessa ei talo kaipaa!" —
 Aliina oikein tulistui. Hän otti oikein loukkaukseksi miehensä
salaiset, tarpeettomat puuhat.

"Et sinä tarvitse sellaisilla asioilla itseäsi vaivata. Pitä vaan huoli
omistasi."

Kalle Kustaa nauraa holautti.

"Ähä — jokos satuin taas astumaan liikavarpaillesi."

Seuraavana sunnuntaina tupsahti Selma Oijalan tupaan.

"Terveisiä kirkolta! Tulin käymään, kun kuulin käsketyn."

"Sitä! — Oletpas venynyt aika huiskaleeksi!"

Selmaa nauratti.

"Jokainen minun pituuttani moittii. Mutta päänkö mä katkaisen vai

jalat…"

"Elähän kumpaakaan, — tarpeen ovat molemmat."

Aliina ei ollut pitkään aikaan nähnyt entistä leikkitoveriaan. Nyt

miellytti häntä suuresti tytön reipas, ystävällinen olemus. Ja
poislähtiessään oli Selmalla pestirahat taskussa. —

Isännän mielestä oli hullua maksaa seitsemääkymmentä viittä

markkaa "tuollaiselle hömmelölle", kun Kumpulan Maijan olisi saanut
kuudellakymmenelläkin.

Mutta Aliina ratkaisi asian sillä kertaa.